Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Kun on ainoa lapsi, sitä on nyt aikuisena orpo olo, kun ei ole omaa perhettä tai edes elämänkumppania. Loppuun saakka yksin.

Ei se nyt poissuljettua ole, että tapaat jonkun ok ihmisen elämääsi 🙂

Vierailija kirjoitti:

Tuo valtasuhteen muutos, huomasin sen kun sain äitini kuoltua hieman rahaa, se ottaa ihmisiä päähän, sen näkee ilmeistä ja suhtautumista minuun. En olekkaan se mitätön rahaa jatkuvasti lainaava homsuisissa vaatteissa kulkeva ihminen joka ei ole koskaan missään käynyt. Ennen aina muistettiin sanoa, kun ethän sinä ole missään koskaan käynyt. En olekkaan se porukan säälittävin enää.

Menettivät sylkykupin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsestäkin tuntuu, että ihmissuhteet on usein hyväksikäyttöä, että toinen sanelee ehdot. Tasapuolisuutta ei löydy helpolla. Alistumalla ostat ns. ystävyyden, mutta se ei ole aitoa. Jos et alistu, sut skipataan. Jakaantuuko porukka hyväksikäyttäjiin ja hyväksikäytettyihin? 

Hyvä kysymys. Toinen ihan ehkä yhtä hyvä on se, että jos jakaantuu niin missä tämä jako on suoritettu ja kenen toimesta? Ainakaan siihen ei ole itse saanut vaikuttaa kummalla puolella on.

Toisaalta jos yhtään miettii oikeudenmukaisuuden, moraalin ja omatunnon kannalta niin eipä tuossa hyväksikäyttäjien porukassa kyllä haluaisi ollakaan. Ehkäpä niitäkin on jaettu samalla kertaa ja kaikille ei enää riittänytkään.

Tuntuu, että omista rajoista pitää koko ajan pitää kiinni, muuten joku talloo ne. Ehkä se kuuluu jotenkin ihmisluonteeseen, että jotkut ei kunnioita toisten rajoja, vaan pyrkii hyötymåän niiden rikkomisesta.

Vierailija kirjoitti:

Mittasin läpällä verenpaineen. 115/71, pulssi 46.

Minäkin meinasin kuolla parikin kertaa, kun Atorvastatiini (kolesterolilääke) laski pulssin noin alas. Normaalisti se on noin 73. En loukannut itseäni, kun pyörryin ja kaaduin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi olen tullut niin vihaiseksi valehtelevalle ns.  ystävälle. Ja ihmisille jotka ovat aina vähättelleet minua. Siksi kait niin yksin olenkin kun en enää siedä tuollaista kohtelua. Vanhempi ja viisastunut.

Tuttua. Itse olen miettinyt sitä, että se on tietenkin melko ymmärrettävää kun joku vanha tuttu / kaveri / sukulainen ei tykkää siitä valtasuhteen muutoksesta tai ei edes halua sopeutua suhtautumaan jatkossa toisin. Se vähättely ja kynnysmattona kohtelu on ilmeisen selkärangassa tai sitten se tosiaan on niin, ettei tuollainen ihminen vaan osaa arvostaa ja kunnioittaa muita ihmisiä tai ei ainakaan minua.

Silloin on tietenkin molemmille parempi ettei olla enää missään tekemisissä mutta siitäkin otetaan nokkiinsa.

Sen sijaan sitä en ymmärrä, että se tuntuu olevan uusillekin tuttaville vaikeaa suhtautua tasaveroisesti vaan aina alkaa tuo omituinen vallanhalu eli se toinen haluaisi päästä päälle päsmäröimään aivan kaikessa ja olemaan oikeammassa kuin minä vaikken omaa mielipidettäni minään totuutena julistakaan. Ilmeisesti se ei vaan käytännössä toimi eikä ole molemminpuolista että siinä on kaksi tasaveroista ihmistä. Tuntuu niin väärältä, ettei molemmat voi sekä kuunnella toista että tulla kuulluksi eikä kumpikaan olisi vain puhujan tai kuuntelijan roolissa. Itse tiedän kuinka kurjaa on olla se känniluuri ja leelian leposohva, etten todellakaan halua alkaa pitämään mitään monologia kenellekään mutta valitettavan usein tuntuu että suunvuoron toiselle antamalla ei sitten saakaan enää sanoa mitään. Tai saa tietysti jos alkaa kilpahuutoon siihen toisen päälle, mutta mikä järki siinäkään olisi.

Toisaalta on tuossa se hyvä puoli, että itseään ei ehkä pidä ihan niin epäonnistuneena ja sosiaalisesti kömpelönä kun huomaa ettei ne muutkaan niin hirveän sulavia ole. Silti monien muiden kohdalla se hyväksytään kun taas omalla kohdalla ei.

Ongelma on, että reiluja, tasapainoisia ja tasapuolisia ihmisiä on niin vähän. Hetihän sellaisen kanssa ystävystyisi mielellään. Mutta ei, suurin osa on muunlaisia.

Sateinen päivä ja aloittelin kaappien siivousta. Muutama kassillinen löytyi ylimääräistä vaatetta ja kirjoja, ja homma on vasta aluillaan... On vähän paha tapa säilytellä kaikkea tarpeetonta, mutta aina ajoittain saa itseään niskasta ja nakkaa rojut jatkojalostukseen. Ehkä niistä joku toinen vielä ilon saa.

Terveisin Naispelko33 

Vierailija kirjoitti:

Sateinen päivä ja aloittelin kaappien siivousta. Muutama kassillinen löytyi ylimääräistä vaatetta ja kirjoja, ja homma on vasta aluillaan... On vähän paha tapa säilytellä kaikkea tarpeetonta, mutta aina ajoittain saa itseään niskasta ja nakkaa rojut jatkojalostukseen. Ehkä niistä joku toinen vielä ilon saa.

 

Terveisin Naispelko33 

Minä myös aloittelen vaatteiden läpikäyntiä. Osa poistovaatteisiin, osa johonkin jälleenmyyntipaikkaan jne. Suurin osa on kuitenkin minulle edelleen sopivia, joten en pääse eroon kovin suuresta määrästä.  Välillä pallottelen jonkun vaatteen kanssa, että jättäisinkö kuitenkin vielä itselleni. Siinä voi olla järkeäkin, koska silloin tällöin alankin pitää kymmeniä vuosia vanhaa vaatetta, jonka olen unohtanut välillä kaapin uumeniin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sateinen päivä ja aloittelin kaappien siivousta. Muutama kassillinen löytyi ylimääräistä vaatetta ja kirjoja, ja homma on vasta aluillaan... On vähän paha tapa säilytellä kaikkea tarpeetonta, mutta aina ajoittain saa itseään niskasta ja nakkaa rojut jatkojalostukseen. Ehkä niistä joku toinen vielä ilon saa.

 

Terveisin Naispelko33 

Minä myös aloittelen vaatteiden läpikäyntiä. Osa poistovaatteisiin, osa johonkin jälleenmyyntipaikkaan jne. Suurin osa on kuitenkin minulle edelleen sopivia, joten en pääse eroon kovin suuresta määrästä.  Välillä pallottelen jonkun vaatteen kanssa, että jättäisinkö kuitenkin vielä itselleni. Siinä voi olla järkeäkin, koska silloin tällöin alankin pitää kymmeniä vuosia vanhaa vaatetta, jonka olen unohtanut välillä kaapin uumeniin. 

Itse olen lähinnä ihmetellyt, että miten ihmeessä olen joitakin vaatteita joskus edes pitänyt. Yhdet farkut jäi kun aloin niitäkin harventamaan. T-paitoja on kuitenkin hirveä kasa kun ne on ihan hyvännäköisiä ja kokoisia, mutta kuitenkin käytän niistä aktiivisesti ehkä n. viittä.

Terveisin Naispelko33 

Huono katkonainen yö takana, ärtynyt olo, tietyt ihmiset ärsyttää kun luulevat olevansa minua parempia ja elävänsä viisaammin, en viitsi sitä sanoa päin naamaa.

Vierailija kirjoitti:

Huono katkonainen yö takana, ärtynyt olo, tietyt ihmiset ärsyttää kun luulevat olevansa minua parempia ja elävänsä viisaammin, en viitsi sitä sanoa päin naamaa.

Miksiköhän tuollaisia muita ihmisiä nokkavarttaan katselevia tuntuu olevan vaan jatkuvasti enemmän ja enemmän? Ihmisistä on tullut jotenkin hirvittävän minä-keskeisiä, ylimielisiä ja omahyväisiä tässä 2020-luvulla. 

Aina tuollaisia on tietenkin ollut, mutta nykyään paljon enemmän. Lisäksi tuntuu kuin noita edellä mainittuja pidettäisiin jotenkin jopa hyveenä ja tavoittelemisen arvoisina piirteinä. Se tietenkin on myös hyvä asia ettei moisia enää salailla saati häpeillä, koska tuollaiset on nyt aiempaa helpompi sivuuttaa mutta ei tuo silti mitenkään hyvä kehityssuunta ole millään tavalla. 

Normaalit ja mukavat ihmiset alkaa olla aika harvassa. Enkä sano, että sellaista on täälläkään mutta siitä ei kukaan muu myöskään kärsi kuin minä itse.

Ihmeen nopeasti mennyt tämä päivä, kattonut vaan tv sarjaa, en tiedä miten on niin väsynyt olo, että en jaksa miettiä edes yksinäisyyttäni. 

Mietin välillä, että tuntuu kuin ajantajuni olisi jotenkin jäljessä. Olen järjissäni toki, mutta silti nytkin kesä on jo pitkällä ja minä mietin koska, se oikein "alkaa" ja tuntuu todella vaikealta ymmärtää mihin nämä päivät ovat kuluneet. Joskus kesä tuntui pitkältä, mutta nyt vaikka en kovin paljon ole edes juttuja tehnyt ja missään oikein ollut niin silti kalenteri jätettää pahasti. Kuin olisin kesäkuun alussa vasta. Ehkä itsellä korostuu se, että jos on kesä jolloin on huolia enemmän niin hetkessä eläminen unohtuu entistä pahemmin. Se sitten "kadottaa" niitä päiviä. Samalla välillä tuntuu kurjalta, että menettää niitä päiviä johonkin tuollaiseen asiaan ettei "osaa" edes elää niitä enää läsnäollen kunnolla. 

Huomenta. Mullakin on ajantaju ihan sekaisin ja nyt aamulla oikein kummastelin kuinka syksyltä ulkona jo tuntui. Oma kalenteri elää jotain touko-kesäkuun vaihdetta ja sitten tulee aivan outo tunne kun tajuaa, että niin siitä koulujenpäättymispäivästä on jo kaksi kuukautta. Sen siis muistaa kun muistelee ja hyvin muistaakin, koska silloin tuli kauhea suru omasta lapsettomaksi jäämisestä vaikka yritti oikein vältellä kotoa lähtemistä ettei vaan näkisi missään kevätjuhliinsa menossa olevia lapsia. Eikä tietenkään heidän vanhempiaankaan.

Tuosta on jo kohta kaksi kuukautta. Sitten kun sitä oikein ajattelee niin kyllä se ihan järkeenkäyvältä tuntuukin, koska ei se ihan eilen ollut mutta samaan aikaan sitten ihmettelee mihin se kaksi kuukautta katosi. Mitään ei tapahtunut eikä mitään ole tehnyt tässä välissä. Eikä enää oikein voi tehdäkään koska kaikki kesätapahtumat alkaa olla jo menneet. No, kävin sentään kesätorilla jossa tosin ei sitten ollut kuin se tori vain eli ei edes jäätelökiskaa auki eikä sitä torikahvilaa saati sitten muita kojuja. Muutenkaan ei ollut ristinsielua missään vaikka kuvittelin tuollaisena hellepäivänä olevan paljonkin ihmisiä liikenteessä ja terasseilla.

Monesti kuulee ja lukee kuinka pitää liikkua eikä kukaan tule kotoa hakemaan. Mietin usein, että missähän niitä ihmisiä sitten on tarkoitus tavata ja tietenkin siis vielä niitä omanlaisia ihmisiä kun koskaan ei missään ole oikein ketään kun itse tuolla liikun. Lenkillä nyt ei keneenkään voi tutustuakaan mutta joskus ihan vaan huvikseen päätin vilkaista jos tuijottamatta sen huomaan, että kuinka monella on sormus nimettömässään. En nyt hirmuista otantaa tuohon saanut mutta parina päivänä varmaan reilun parikymmentä kuitenkin ja jokaisella kanssalenkkeilijällä näytti se sormus sormessa kiiltelevän. Suurin osa heistä oli miehiä mutta oli heissä naisiakin. Enkä nyt ketään olisi ollut siellä iskemässäkään vaan ihan vaan uteliaisuuttani keksin vilkaista kun jotain siinä aina miettii. Ilmeisesti lenkkeilenkin ihan väärään aikaan ja ne omanlaiseni ihmiset on tuolloinkin jossain muualla. Jos heitä siis on olemassakaan.

Niin, kyllähän se on, että ei kukaan tiedä kotoa tulla hakemaan, mutta tuntuu niin typerältä tuolla yksinkin liikkua,

mietin tässä, että yksinäinen päivä on tulossa jos en lähde minnekkään. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, kyllähän se on, että ei kukaan tiedä kotoa tulla hakemaan, mutta tuntuu niin typerältä tuolla yksinkin liikkua,

mietin tässä, että yksinäinen päivä on tulossa jos en lähde minnekkään. 

Yksinään liikkuessa ei voi pysähtyä vaikka johonkin puistonpenkille istuskelemaan ja juttelemaan toisen kanssa. Eikä voi ihastella yhdessä vaikka jotain niittykukkaa, että mikähän se tämä on. Ei voi mennä pyörimään alennusmyynteihin ihmettelemään normihinnalla myymättä jääneitä vaateita ja käymään yhdessä kahvilla tai vaikka hampurilaisilla. Nämä nopeasti keksittyinä esimerkkeinä.

Kaiken tuon tietenkin voi tehdä myös yksin, mutta onhan tuo kaikki tosi tylsää yksinään. Eikä voi jutella mistään mitä näkee eikä kuulla mitä toinen näkee. Yhdessä ollessa aika kuluu ihan eri tavalla kun taas yksinään on jotenkin hankala saada menemään mihinkään yhtään ylimääräistä aikaa. Toisaalta aika kuluu ihan huomaamatta mikä sekin on jotenkin niin outoa. Kai se sitten on tämä irrallisuus kun ei ole missään yhteydessä kenenkään muun kanssa joka tuon tekee. Puuttuu ne kaikenlaiset kiintopisteet joilla aikaa normaalisti hahmottaa kun missään asiassa ei koskaan ole tarvetta huomioida kenenkään muun haluamisia, tekemisiä eikä aikatauluja vaan kaiken voi tehdä tai olla tekemättä ihan milloin vaan.

Niin, jotenkin hävettää tämä yksinäisyys, tuntuu että ihmiset säälivät minua. Parempi pysyä mökissään häpeämässä, ainakin nyt tuntuu siltä.

Vierailija kirjoitti:

Niin, jotenkin hävettää tämä yksinäisyys, tuntuu että ihmiset säälivät minua. Parempi pysyä mökissään häpeämässä, ainakin nyt tuntuu siltä.

Mulla hävisi häpeä yksinäisyydestä kun havahduin siihen, että eihän mulla ole ketään jonka silmissä sitä pitäisi tai edes voisin hävetä. Ei ole yhtään ketään mihinkään eikä kukaan minua voisi edes sääliä vaikka en sitä kaipaakaan. Tosin ei tuo häpeämistä sitten muuten mitenkään poistanut ja usein häpeän sitä millaiseksi olen yksinäisyyden myötä muuttunut ja mikä pahinta, muutun edelleen. Se ihminen ei ole minä miksi olen tullut ja omalla kohdallakin yksi sen ilmenemismuoto on tuo vetäytyminen ikäänkuin "turvaan", pois muiden nähtäviltä kun olen näin kummalliseksi tullut. Usein haaveilen että voisin muuttaa jonnekin jumalan selän taakse missä ei tarvitsisi enää ikinä kohdata ainuttakaan ihmistä kerran en enää osaa edes puhua enää normaalisti.

Lisäksi omalla kohdalla tuli valitettavasti tilaa muille tunteille eli katkeruudelle, vihaisuudelle ja raivolle kun tuo tietynlainen yksinäisyyden häpeä hävisi. En sanoisi positiiviseksi muutokseksi. En tosin tiedä onko sellaisia edes olemassa vastentahtoisessa totaaliyksinäisyydessä.

Minä sain tehtyä tänään kävelylenkin ja se auttoi huonoon mielialaan tästä yksin olemisesta. Koska asun kaupungissa, niin ei täällä näy tuttuja kulkemassa. Yksinäni kulkeminen ei siksi hävetä. Tuntemattomana yksinään liikkuminen sujuu ja toden totta täällä aika monia muitakin ihan yksinään käppäilee.  Edellä hyvä kuvaus sinulta 5515. 

Käyn yksin kahviloissa. Selailen samalla iltapäivälehteä ja seuraan muiden juttelua ja kahvittelua.

Yksinäistä on, mietin miten se elämä menikin minnulla näin perseelleen, enää ei toivoakaan iloisesta elämästä.