Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyyden tunne ei vaan mene ohi, vaikka välillä näkee muitakin ihmisiä. Töissä saa jutella mielin määrin ym. Olen nyt ollut liki 15 vuotta yksin, mutta vasta kuluvan vuoden aikana olen alkanut kokea ahdistusta ja yksinäisyyden tunnetta, joka palaa, vaikka olisi juuri tavannut jonkun. Olen vähän ymmällä, miksi yksinäisyys ykskaks on alkanut tälla tavalla vaivata. Ehkä se johtuu siitä, että vaikka onkin juttuseuraa, niin sydänystävää ei ole, sellaista todella läheistä ihmistä, jonka kanssa haluaisi kaikki asiansa jakaa.

Tuo on mulle melkeinpä tätä täydellistä yksinäisyyttä ja puhumattomuuttakin pahempaa, että tapaa jossain jonkun (ihan vieraan) ihmisen jonka kanssa sitten vaihtaa sen muutaman sanan tai oikeastaan ihan lauseenkin ja taas tajuaa kuinka kivaa se onkaan jutella. Mitään tuttujakaan mulla ei siis ole eikä tuollaisista satunnaisista kohtaamisistakaan mitään naamatuttuja jää, kun toista kertaa ei tietenkään tapaa, mutta joskus sitä sattuu kohdalle ihminen jonka kanssa hetken juttelee niitä näitä. Siitä tulee vähän pelottavankin voimakas energiaboosti ja tuntuu kuin olisi ihan toinen ihminenkin tai pikemminkin ihan vaan oma itsensä taas ja vielä kotiin päästyäänkin sitä on virtaa täynnä ja huomaakin siivonneensa keittiön ihan huomaamatta.

Sitten se tosiaan lävähtää kuin märkä rätti päin näköä että se oli vain muistutus siitä millainen sitä olisi ja millaista se olisi, jos elämässä olisi ihmisiä.

Vaikka sitä kaipaa aivan kauheasti niin silti on jotenkin helpompi olla kun on vaan yksin eikä puhu yhtään enempää kuin sen moi-hei-kiitos samoin -rimpsun kaupassa kassalle. Tuollainen pienikin juttelu jotenkin keikuttaa venettä ihan liikaa joka muutenkin on melko hutera.

Hyvin kuvattu tuo pelottavan voimakas energiaboosti, joka satunnaisista kohtaamisista jää. Ja että pienikin juttelu saattaa keikuttaa ihan liikaa venettä, joka on muutenkin hutera, kun saa edes pienen aavistuksen siitä, mitä voisi parhaimmillaan olla ja millainen itse olisi.

Itselleni nämä tulevat vastakkaisen sukupuolen kohtaamisista, koska edellen pöhkönä koen kaipausta ja unelmoin "ihmissuhteesta". Lähimmän kehän ihmisestä, joka ikään kuin olisi se oma perheeni. (Hupaisaa, että parisuhteesta usein puhutaan "ihmissuhteena" tarkoittaen juuuri sitä, vaikka kaikki suhteet kaiketi ovat juuri ihmissuhteita.)

Tällaisessa tilanteessa on suuri vaara haksahtaa vääränlaisiin suhteisiin, kun kaipaus on niin suuri. Sitä katsoo osin tietoisesti ja osin alitajuisesti sormien läpi monenlaisia hälytrysmerkkejä.

Onko täällä ketään alle nelikymppistä? :/

Olen alle 40v

Väittelen tekoälyn kanssa suomalaisesta sosiaalipolitiikasta ja se on omasta mielestään OIKEASSA :)

Aloitin lääkityksen joka väsyyyyttttäää. En ole saanut vklp aikana aikaiseksi mitäääään. No, lähikaupassa kävin eilen suihkun kautta muuten nukkunut lähes koko ajan. Eilen oli hieno ilma. Aamulla ajattelin meneväni salille ja muutamia tunteja myöhemmin huomaan herääväni uudestaan tähän päivään ettei jaksa lähteä. Tympeää.

Toi on niin, että kateelliset ihmiset puhuvat sinusta muille pahaa ja valehtelevat sinusta. He haluavat vahigoittaa sinua, olen kokenut tämän.

Olen alkanut suosiolla kulkemaa yksin, enkä talläisille " ystäville" enää soittele.

Ennen tuli luettua enempi ja käytyä elokuvissa.  Nykyään ei saa oikein mitään enää aikaa. Saisikohan käytyä vielä vanhassa Cafe Ursulassa. Menneinä vuosikymmeninä tuli usein vietettyä kesää sen paviljongissa lukemalla samalla kirjaa. 

Hölmönä kaipaan minäkin yhä edelleen parisuhdetta ja elämänkumppania vaikka sentään sen opin jo nuoruuden suhdesäädöistä etten osaa ollenkaan tulkita mitään oikein vaan ihastun ihan päätä pahkaa jonka jälkeen häviää sitten se viimeinenkin järki, harkintakyky ja itsekunnioitus. Sitä oli valmis menemään vaikka solmuun toisen takia kun niin janosi sitä että toinen tykkäisi enemmän. Valitettavasti tämä yksinäisyys ja täydellinen yksinolo on aikaansaanut sen, etten suinkaan ole viisastunut vaan nykyään olisin ihan vietävissä jo pelkällä aspa-tason ystävällisyydellä. Ei mulle tarvitse enää miehen kuin jutella kuin ihmiselle ja olisin jo valmis vastaamaan joo, tottakai lähden jos mies vain treffipyynnön esittäisi. (ei tarvitse kertoa, että pelkkä ajatuskin tuollaisesta on pähkähullu)

Olen alkanut miettiä ettei varmaan enää kannattaisi liikkua yhtään missään vaan hoitaa aivan kaikki asiat etänä tai sitten olla hoitamatta, koska eihän tämä nyt vaan normaalia voi olla. Hirvittää ajatuskin, että oma käytös paljastaisi oman epätoivon ja oudot ajatukset saati sitten, että menisi itse sen kummempia ajattelematta ehdottamaan jollekin jotain. Sen todellakin ymmärrän ettei nämä fiilikset tietenkään ole molemminpuolisia eikä niiden pitäisi olla edes yksipuolisia vaan tällaisia ei pitäisi olla ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Hölmönä kaipaan minäkin yhä edelleen parisuhdetta ja elämänkumppania vaikka sentään sen opin jo nuoruuden suhdesäädöistä etten osaa ollenkaan tulkita mitään oikein vaan ihastun ihan päätä pahkaa jonka jälkeen häviää sitten se viimeinenkin järki, harkintakyky ja itsekunnioitus. Sitä oli valmis menemään vaikka solmuun toisen takia kun niin janosi sitä että toinen tykkäisi enemmän. Valitettavasti tämä yksinäisyys ja täydellinen yksinolo on aikaansaanut sen, etten suinkaan ole viisastunut vaan nykyään olisin ihan vietävissä jo pelkällä aspa-tason ystävällisyydellä. Ei mulle tarvitse enää miehen kuin jutella kuin ihmiselle ja olisin jo valmis vastaamaan joo, tottakai lähden jos mies vain treffipyynnön esittäisi. (ei tarvitse kertoa, että pelkkä ajatuskin tuollaisesta on pähkähullu)

Olen alkanut miettiä ettei varmaan enää kannattaisi liikkua yhtään missään vaan hoitaa aivan kaikki asiat etänä tai sitten olla hoitamatta, koska eihän tämä nyt vaan normaalia voi olla. Hirvittää ajatuskin, että oma käytös paljastaisi oman epätoivon ja oudot ajatukset saati sitten, että menisi itse sen kummempia ajattelematta ehdottamaan jollekin jotain. Sen todellakin ymmärrän ettei nämä fiilikset tietenkään ole molemminpuolisia eikä niiden pitäisi olla edes yksipuolisia vaan tällaisia ei pitäisi olla ollenkaan.

Se vielä jäi, että kaikesta hulluudestaan huolimatta tuo tuollainen kuvitelmakin toisen kiinnostuksesta aikaan saa sen että sitä on kummasti virtaa verrattuna normitilaan. Ei se tietenkään kauaa kestä, mutta se on vähän kuin se hyvä tunne nousuhumalassa joka sekin kestää vain hetken. Tulee se sellainen outo positiivisuus, että kaikki on mahdollista ja velatkin on saatavia. Joskus aiemmin tuo oli myös just se hetki kun tuli hankittua paljon uusia vaatteita koska tarvitseehan sitä sopivaa päälle pantavaa, kun eka treffithän voi tulla eteen hetkellä millä hyvänsä. Pikemminkin sitä olisi tarvinnut jotain terapiaa tai lääkitystä. 

Olipahan ralli ja nyt on sitten ihan tyhjä olo kun se on ohi. Ihan sivustaseuraajana tässäkin tietysti olin, mutta silti oli hetken aikaa sellainen tunne kuin kuitenkin edes jotenkin kuuluisin johonkin porukkaan. Lisäksi tuo ralliradio on aivan mahtava niin konseptiltaan kuin kokoonpanoltaankin ja vaikka mitään ei näe niin silti tuota kuunnellessa on ihan kuin olisi siellä paikan päällä ja oikein hyvässä porukassa. Teki niin hyvää kun sai nauraakin pitkästä aikaa ja tavallaan muiden kanssa yhdessä kun siellä studiossakin repeiltiin samoille jutuille. Vitsit kun tuollaista olisi useamminkin kuin vaan kerran vuodessa yhden viikonlopun verran.

Vierailija kirjoitti:

Voi kun saiskin 40 vuotta elämää takaisinpäin, eläisin toisenlaista elämää kun sillon, väärä mies ja liikaa alkoholia ja masennusta, siinä on mennyt turhaan 40 vuotta, nyt potuttaa.

Naisen elämässä on se hienous mitä etukäteen ei osaa ennakkoida, että mummovuosista alkaa täysin uusi vaihe, eikä entinen jää elämään muistoihin, vaikka niin sanotaan että on sitten mummona mitä muistella, koska siihen samaan vatsanpohjassa tuntuvaan fiilikseen ei yksinkertaisesti enää pääse. 

Vierailija kirjoitti:

Olipahan ralli ja nyt on sitten ihan tyhjä olo kun se on ohi. Ihan sivustaseuraajana tässäkin tietysti olin, mutta silti oli hetken aikaa sellainen tunne kuin kuitenkin edes jotenkin kuuluisin johonkin porukkaan. Lisäksi tuo ralliradio on aivan mahtava niin konseptiltaan kuin kokoonpanoltaankin ja vaikka mitään ei näe niin silti tuota kuunnellessa on ihan kuin olisi siellä paikan päällä ja oikein hyvässä porukassa. Teki niin hyvää kun sai nauraakin pitkästä aikaa ja tavallaan muiden kanssa yhdessä kun siellä studiossakin repeiltiin samoille jutuille. Vitsit kun tuollaista olisi useamminkin kuin vaan kerran vuodessa yhden viikonlopun verran.

Onneksi ei ole kuin viikko niin alkaa yleisurheilun em-kisat ja taas saa kuunnella toisia tuttuja ääniä ja heidän juttujaan. Ei sitä olisi osannut arvatakaan että penkkiurheilusta tulee tälläkin tavalla tosi tärkeä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun saiskin 40 vuotta elämää takaisinpäin, eläisin toisenlaista elämää kun sillon, väärä mies ja liikaa alkoholia ja masennusta, siinä on mennyt turhaan 40 vuotta, nyt potuttaa.

Naisen elämässä on se hienous mitä etukäteen ei osaa ennakkoida, että mummovuosista alkaa täysin uusi vaihe, eikä entinen jää elämään muistoihin, vaikka niin sanotaan että on sitten mummona mitä muistella, koska siihen samaan vatsanpohjassa tuntuvaan fiilikseen ei yksinkertaisesti enää pääse. 

Aivan kummallinen ajatus että menneessä olisi jotain muisteltavaa sen paremmin nyt keski-iässä kuin mummoikäisenäkään. Päinvastoin, sekin vähä mitä on kokenut olisi saanut jäädä kokematta.

Aika moni muukin noisn hokemista on tosi outoja jos yhtään alkaa miettimään eikä niille ole juurikaan perusteita, mutta silti monet niitä vaan jankkaa kuin mitkäkin mielipuolet. Monihan hokee just tuotakin että onpahan mitä kiikkustuolissa muistella ihan samoin kuin sitäkin, että se oikea osuu kohdalle kuin vähiten odottaa vaikka kumpikaan ei ainakaan oman kokemukseni mukaan pidä paikkaansa ollenkaan.

Minäkin kaipaisin elämämkumppania, mutta en sitä saa kun minua ei seksi enää kiinnosta, mutta sellainen seuralainen jonka kanssa käydä jossain. Mutta miehillä on vaan se seksi mielessä, mitä olen treffipalstoilla käynyt.

Kohta alkaa taas uusi lukuvuosi ja mulla ei ole yhtäkään kaveria. Ei siis edes moikkailututtuja tai istun-sun-vieressä-luennolla-tuttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olipahan ralli ja nyt on sitten ihan tyhjä olo kun se on ohi. Ihan sivustaseuraajana tässäkin tietysti olin, mutta silti oli hetken aikaa sellainen tunne kuin kuitenkin edes jotenkin kuuluisin johonkin porukkaan. Lisäksi tuo ralliradio on aivan mahtava niin konseptiltaan kuin kokoonpanoltaankin ja vaikka mitään ei näe niin silti tuota kuunnellessa on ihan kuin olisi siellä paikan päällä ja oikein hyvässä porukassa. Teki niin hyvää kun sai nauraakin pitkästä aikaa ja tavallaan muiden kanssa yhdessä kun siellä studiossakin repeiltiin samoille jutuille. Vitsit kun tuollaista olisi useamminkin kuin vaan kerran vuodessa yhden viikonlopun verran.

Onneksi ei ole kuin viikko niin alkaa yleisurheilun em-kisat ja taas saa kuunnella toisia tuttuja ääniä ja heidän juttujaan. Ei sitä olisi osannut arvatakaan että penkkiurheilusta tulee tälläkin tavalla tosi tärkeä juttu.

Minulle tätä samaa edustavat muutamat Ylen Ykkösen (radio) vakituiset ohjelmat. Tunnistan tuon "repeillä samoille jutuille" ja että on vähän kuin porukassa ja porukan kanssa, kun kuuntelee edes näin muiden ihmisten puhetta ja juttuja. Ja se, että vaikka keskellä yötä herätessään pääsee äänen keskellä. On vähän kuin aamupalapöydässäkin olisi seuraa. Viime viikolla täällä lähellä oli viikon mittainen pieni musiikkitapahtuma, sillä oli myös oma teemaradionsa. Sitä kuuntelin paljon. Kävin muutamalla keikallakin, mutta niissä on yksinmenevälle aina vähän se... no, te tiedätte kyllä. Katsella sivusta iloisia porukoita ja pariskuntia, joilla on omat juttunsa, omat naurunsa ja oma ilonsa. Radion leukailijoita ja kommentoijia kuunnellessa sai sen "porukkafiiliksen" pikkuisen vähemmällä riskillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hölmönä kaipaan minäkin yhä edelleen parisuhdetta ja elämänkumppania vaikka sentään sen opin jo nuoruuden suhdesäädöistä etten osaa ollenkaan tulkita mitään oikein vaan ihastun ihan päätä pahkaa jonka jälkeen häviää sitten se viimeinenkin järki, harkintakyky ja itsekunnioitus. Sitä oli valmis menemään vaikka solmuun toisen takia kun niin janosi sitä että toinen tykkäisi enemmän. Valitettavasti tämä yksinäisyys ja täydellinen yksinolo on aikaansaanut sen, etten suinkaan ole viisastunut vaan nykyään olisin ihan vietävissä jo pelkällä aspa-tason ystävällisyydellä. Ei mulle tarvitse enää miehen kuin jutella kuin ihmiselle ja olisin jo valmis vastaamaan joo, tottakai lähden jos mies vain treffipyynnön esittäisi. (ei tarvitse kertoa, että pelkkä ajatuskin tuollaisesta on pähkähullu)

Olen alkanut miettiä ettei varmaan enää kannattaisi liikkua yhtään missään vaan hoitaa aivan kaikki asiat etänä tai sitten olla hoitamatta, koska eihän tämä nyt vaan normaalia voi olla. Hirvittää ajatuskin, että oma käytös paljastaisi oman epätoivon ja oudot ajatukset saati sitten, että menisi itse sen kummempia ajattelematta ehdottamaan jollekin jotain. Sen todellakin ymmärrän ettei nämä fiilikset tietenkään ole molemminpuolisia eikä niiden pitäisi olla edes yksipuolisia vaan tällaisia ei pitäisi olla ollenkaan.

Se vielä jäi, että kaikesta hulluudestaan huolimatta tuo tuollainen kuvitelmakin toisen kiinnostuksesta aikaan saa sen että sitä on kummasti virtaa verrattuna normitilaan. Ei se tietenkään kauaa kestä, mutta se on vähän kuin se hyvä tunne nousuhumalassa joka sekin kestää vain hetken. Tulee se sellainen outo positiivisuus, että kaikki on mahdollista ja velatkin on saatavia. Joskus aiemmin tuo oli myös just se hetki kun tuli hankittua paljon uusia vaatteita koska tarvitseehan sitä sopivaa päälle pantavaa, kun eka treffithän voi tulla eteen hetkellä millä hyvänsä. Pikemminkin sitä olisi tarvinnut jotain terapiaa tai lääkitystä. 

Ihan naurattaa (vaikka ei kai pitäisi), miten samoin minä olen kokenut ja tuntenut. Kaikki on mahdollista, ja velatkin saatavia, juu.  Terapiaa tosiaan olisi tarvittu, kun ajattelee, miten solmuun oli valmis itsensä laittamaan, jotta joku tykkäisi. Oma erityisosaamisalueeni on ollut vielä se, että  mitä kylmempi tyyppi, sitä enemmän yritän: kuin elämäntehtävä olisi ratkaista jokin arvoitus (jota kukaan ei ehkä voi ratkaista).

Nyt kuitenkin edes jotain edistystä on tapahtunut tapahtunut tuossa itsensä solmuun saattamisessa. Olin katastrofaalisilla treffien tapaisilla. Oli tarkoitus vain kavereina viettää kesäiltaa. (Parasta olikin, että sentään tuli oltua ulkona muutama tunti kivalla terassilla luonnon helömassa.) Tapaus on kuitenkin niin kauhea, provosoiva ja epäkohtelias käytökseltään, että mikään yhteinen vapaa-ajan vietto ei tule kysymykseenkään. Jos tyypin kanssa lähtisi esimerkiksi pyöräretkellä ja itse kaatuisi, hän varmasti jatkaisi meoaan, koska sen kuvan hänestä saa, että hän ei kokisi mitään velvollisuutta pysähtyä ja auttaa.

Ihan kuin sentään olisi mahdollista oppia vetämään rajoja eikä epätoivoisena yrittää pienentää itseään ja saada (idiooteilta) hyväksyntää. Rajansa siinäkin, kuinka syvältä jonkun kuoren alta muka pitäisi kaivaa se kiva ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kaipaisin elämämkumppania, mutta en sitä saa kun minua ei seksi enää kiinnosta, mutta sellainen seuralainen jonka kanssa käydä jossain. Mutta miehillä on vaan se seksi mielessä, mitä olen treffipalstoilla käynyt.

Ei sitä saa vaikka edelleen kiinnostaisi seksikin parisuhteen oleellisena osana. Monesti sitä yhä ihmettelee, että minkälainen nainen sitä oikein pitäisi olla jotta olisi miesten tai tietenkin vaan se yhden miehen silmissä kiinnostava, mutta sen yhden sopivan kohtaaminen olisi tietenkin todennäköisempää jos kiinnostusta herättäisi useammassakin vaikka määrä ei laatua korvaakaan.

Rakkaushuijarithan käyttävät hyväkseen ihmisen kaipausta ja sammumatonta tarvetta tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Nöyryytys ja taloudellinen nöyryytys ovat sitten "palkkio" siitä, että aina jaksoi toivoa yksinolon ratkeamista ja että se joku tuli, kun vähiten osasi odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Rakkaushuijarithan käyttävät hyväkseen ihmisen kaipausta ja sammumatonta tarvetta tulla nähdyksi ja rakastetuksi.

Nöyryytys ja taloudellinen nöyryytys ovat sitten "palkkio" siitä, että aina jaksoi toivoa yksinolon ratkeamista ja että se joku tuli, kun vähiten osasi odottaa.

Usein käy mielessä, että varmaan ihan vaan hyvä että itsensä on vetänyt markkinoilta vaikka sitä elämänkumppania kaipaakin kauheasti. En siis nyt ihan laput silmillä tuolla kulje mutta en ole, enkä mene, mihinkään deittisovelluksiin saati että toisin muuten sen julki että olen kumppania vailla. Mun tuurilla yhdistettynä taipumuksella hyväuskoisuuteen ja rakkaudenjanoon olisin varmaan onnistunut tapaamaan vaan jonkun mikamoringin tai muun huijarin.