Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos linkeistä. Pistää ajattelemaan. Niin kuin monesti käy, keinoälykin on lanseerattu markkinoille ilman vaikutusarviointia. Se ei huomioi kulttuurillisia, uskonnollisia tai yhteiskunnallisia konteksteja. Itsemurha voi jossain olla kielletty, toisaalla pelastava harakiri tai jopa yhteisön puolesta uhrautuvalle varma pikaväylä kuoleman jälkeisiin iloihin.  

Toisaalta keinoälyn pauloihin joutuminen muistuttaa muita addiktioita. Päihteet, uhkapelit, seksi, pikavipit, lahkot ym. koukuttavat joitain ja voivat johtaa tuhoon.  Aina ihmisen oma arvostelukyky ei riitä. Ikärajoja voi asettaa, mutta myös kiertää. Eikä arvostelukykyongelma koske vain nuoria. Sekin on muistettava, että potilaat ovat tuoneet esiin myös terapeuttien painostavaa tai jopa väärää toimintaa. Mikään inhimillinen ei ole loppuun asti säädeltävissä sekään.

 Tämä johtaa siihen kysymykseen, kuinka paljon ja miten kansalaisia voi ja kannattaa yrittää suojella lopulta heiltä itseltään. Tiedottaminen ja kaikenlainen valistus on yleinen, mutta melko tehoton keino. Nykyisessä taloustilanteessa tuijotetaan pitkälti säästöihin ja uhat unohdetaan. Jotain olisi keksittävä. 

Ei ihmistä voi suojella tältä itseltään, mutta yhteiskunnat ainakin yrittävät pitää kurissa päihteitä ja muuta helposti käsistä lähteviä koukutuksia.

Nyt on annettu keskimäärin melko tyhmän, varomattoman ja usein aidan matalimmasta kohdasta yli pyrkivän ihmiskunnan käsiin puolivalmis aikapommi ja sanouduttu irti seurauksista. Voi toki toivoa, ettei tässä käy huonosti, mutta kyllä tässä käy.

Viinaa ruvetaan kohta kuskaamaan kotiin.

Kumma juttu, että alkoholin kotiinkuljetuksesta pidetään meteliä, vaikka jo vuosia on ihasteltu sitä, että nuoriso on raitista ja tervehenkistä eikä juo oikeastaan ollenkaan. Alkoholiongelmien pitäisi kadota Suomesta kokonaan seuraavien vuosikymmenten aikana.

Kysymys on polarisaatiosta. Hyvinvoivat nuoret voivat yhä paremmin ja pahoinvoivat yhä huonommin. Heikossa asemassa, ilman tukijoukkoja kasvavat nuoret hakeutuvat helposti päihteiden ja rikollisuuden pariin. Sosiaalityö ei kykene kaikkia tavoittamaan, varsinkaan näin säästöjen aikaan.

Alkoholi on aina näytellyt merkittävää roolia yhteiskunnassa. Hyvä esimerkki on itänaapuri, jossa kansa on vuosikymmenet käynyt vodkalla ja kestänyt sen turruttamana huonoja oloja.

Kieltolakia kokeiltiin aikanaan Suomessa ja se osoittautui fiaskoksi. Salakuljetus ja kotipoltto rehottivat. Ei helppo asia.

Kyky muutokseen on jokaisessa itsessään, mutta varsin usein etenkin yksinäisiltä odotetaan aivan yli-inhimillisiä kykyjä ja voimavaroja. Ja sitten kun sellaisia ei tietenkään kenellekään ole _etenkään yksinään_ niin yksinäinen määritellään haluttomaksi korjaamaan/muuttamaan elämäänsä ja täten yksin ainoaksi syylliseksi tilanteeseensa.

Lisäksi varsin usein tarjotaan avuksi/neuvoksi juuri niitä samoja asioita ja samanlaista aktiivisuutta jota liki jokainen yksinäinen on jo tehnyt moneen kertaan vailla muutosta. Harvempi on ollut aina se kotiinsa lamaantunut ja tilanteeseensa tympääntynyt tyyppi vailla elämäniloa ja energiaa vaan se on vain seuraus, ei syy. Sitä ennen on kokeiltu nuo kaikki mahdolliset kansalaisopistonkurssit ja harrastukset sekä omattu aktiivisuutta uusiin ihmisiin tutustumiseen jopa enemmän mitä he, joilla aina on (ollut) ystäviä ja kavereita. Silti lopputulos on totaaliyksinäisyys. 

Mikähän siinä tosiaan on, että järjellä ymmärtää olla haikailematta olemattoman perään eikä enää varsinaisesti yritä/toivo/odota muutostakaan vaan tilanteeseensa on sopeutunut, osin lamaantunut ja turtunutkin sekä alistunut kohtaloonsa.

Mutta sitten joku alitajunnassa (tai sydämessä tai jossain) ei vaan anna periksi vaan uskottelee ties mitä hölynpölyä ja saa kaipaamaan sellaista mitä ei ole eikä tule. Olisi niin paljon helpompaa olla kun mikään ei muistuttaisi mistään eikä mikään saisi koskaan heräämään minkäänlaista tunnetta. Ei huonoa eikä hyvää. Olisi sitten vaan olemassa kun kerran tässä elämässä se on oma osa että on elossa, mutta ei saa elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos linkeistä. Pistää ajattelemaan. Niin kuin monesti käy, keinoälykin on lanseerattu markkinoille ilman vaikutusarviointia. Se ei huomioi kulttuurillisia, uskonnollisia tai yhteiskunnallisia konteksteja. Itsemurha voi jossain olla kielletty, toisaalla pelastava harakiri tai jopa yhteisön puolesta uhrautuvalle varma pikaväylä kuoleman jälkeisiin iloihin.  

Toisaalta keinoälyn pauloihin joutuminen muistuttaa muita addiktioita. Päihteet, uhkapelit, seksi, pikavipit, lahkot ym. koukuttavat joitain ja voivat johtaa tuhoon.  Aina ihmisen oma arvostelukyky ei riitä. Ikärajoja voi asettaa, mutta myös kiertää. Eikä arvostelukykyongelma koske vain nuoria. Sekin on muistettava, että potilaat ovat tuoneet esiin myös terapeuttien painostavaa tai jopa väärää toimintaa. Mikään inhimillinen ei ole loppuun asti säädeltävissä sekään.

 Tämä johtaa siihen kysymykseen, kuinka paljon ja miten kansalaisia voi ja kannattaa yrittää suojella lopulta heiltä itseltään. Tiedottaminen ja kaikenlainen valistus on yleinen, mutta melko tehoton keino. Nykyisessä taloustilanteessa tuijotetaan pitkälti säästöihin ja uhat unohdetaan. Jotain olisi keksittävä. 

Ei ihmistä voi suojella tältä itseltään, mutta yhteiskunnat ainakin yrittävät pitää kurissa päihteitä ja muuta helposti käsistä lähteviä koukutuksia.

Nyt on annettu keskimäärin melko tyhmän, varomattoman ja usein aidan matalimmasta kohdasta yli pyrkivän ihmiskunnan käsiin puolivalmis aikapommi ja sanouduttu irti seurauksista. Voi toki toivoa, ettei tässä käy huonosti, mutta kyllä tässä käy.

Ainakin näin yksinäisenä kun puuttuu kaikki normaali vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa sitä monesti miettii ihan jo jotain iltsikan uutista lukiessaan, että onko sitä itse muuttunut jotenkin ymmärtämättömäksi tai eikö tässä osaa enää lukea, kun teksti on aivan omituista ja lukukelvotontakin. Sitä tietenkin alkaa ekana epäillä itseään ja jopa huolestuukin vaikka sitten pari kertaa tekstin tavattuaan ymmärtää, että toimittaja (tai tekoäly) on se joka on sekaisin ja taas pistänyt aivan omiaan. On siis aivan kummallisia ilmaisuja (näin silppuat sipulin silmänkäänteessä) ja sekaisin on niin aikamuodot kuin sanojen taivutukset ja sanajärjestyksetkin vaikka ei tässä itsekään mikään äikänmaikka ole.

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Ymmärrän. Mulla on puoliso, sisaruksia ja ystäviä. Kaipuu olla yksin on monelle käsittämätöntä. Viihdyn tosi hyvin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Ymmärrän. Mulla on puoliso, sisaruksia ja ystäviä. Kaipuu olla yksin on monelle käsittämätöntä. Viihdyn tosi hyvin yksin.

Haluaisitko olla yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä tosiaan on, että järjellä ymmärtää olla haikailematta olemattoman perään eikä enää varsinaisesti yritä/toivo/odota muutostakaan vaan tilanteeseensa on sopeutunut, osin lamaantunut ja turtunutkin sekä alistunut kohtaloonsa.

Mutta sitten joku alitajunnassa (tai sydämessä tai jossain) ei vaan anna periksi vaan uskottelee ties mitä hölynpölyä ja saa kaipaamaan sellaista mitä ei ole eikä tule. Olisi niin paljon helpompaa olla kun mikään ei muistuttaisi mistään eikä mikään saisi koskaan heräämään minkäänlaista tunnetta. Ei huonoa eikä hyvää. Olisi sitten vaan olemassa kun kerran tässä elämässä se on oma osa että on elossa, mutta ei saa elää.

Ei kai kaipauksesta koskaan pääse lopullisesti eroon mutta onneksi se kuitenkin heikkenee ajan kuluessa ja pettymyksiin osaa jo varautua. 

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Mulla on varmaan aika sama juttu. Kaipaan kovasti sellaisia oikeasti läheisiä ihmisiä eli lähinnä omaa perhettä ja tietenkin seka omia että puolison sukulaisia ja ystäviä vuosikymmenienkin takaa eli sellaista tutun turvallista, vakaata "omaa laumaa" jossa ei juurikaan vaihtuvuutta ole kuin luonnollisista syistä. Sellaista missä kaikki tietää kaikkien asiat niin hyvässä kuin pahassakin ja jokainen on sellainen kuin on, mutta on yhtälailla hyväntahtoisen hyväksytty kaikkine omituisuuksineenkin. Sen sijaan mitään "löyhää kaveriporukkaa" en kaipaa enkä mitään hyvää päivää, kirvesvartta -tason ihmisiä vaikka ihan kivaa se onkin vaikka kauppareissulla vaihtaa se pari sanaa vaikka myyjän kanssa. Silti tuo on sellaista mitä ilmankin pärjäisin eikä se tietenkään yksinäisyyttä mihinkään muuta tai poistakaan. Sellainen joutava lätinä ei ole etenkään enää näin vanhempana yhtään mun juttu vaikka ihan puhelias ihminen kyllä olenkin.

Toki tiedostan, että kaipaan jotain sellaista mitä en voi ikinä tulla saamaan mutta ei se silti sitä kaipuuta poista. Surettaa hirveästi että elämä on näin vääränlaista ja olen ihan yksin, mutta silti mitään pintapuolista kaveruutta en kaipaa. Se on joko-tai tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikähän siinä tosiaan on, että järjellä ymmärtää olla haikailematta olemattoman perään eikä enää varsinaisesti yritä/toivo/odota muutostakaan vaan tilanteeseensa on sopeutunut, osin lamaantunut ja turtunutkin sekä alistunut kohtaloonsa.

Mutta sitten joku alitajunnassa (tai sydämessä tai jossain) ei vaan anna periksi vaan uskottelee ties mitä hölynpölyä ja saa kaipaamaan sellaista mitä ei ole eikä tule. Olisi niin paljon helpompaa olla kun mikään ei muistuttaisi mistään eikä mikään saisi koskaan heräämään minkäänlaista tunnetta. Ei huonoa eikä hyvää. Olisi sitten vaan olemassa kun kerran tässä elämässä se on oma osa että on elossa, mutta ei saa elää.

Ei kai kaipauksesta koskaan pääse lopullisesti eroon mutta onneksi se kuitenkin heikkenee ajan kuluessa ja pettymyksiin osaa jo varautua. 

Toisaalta joo, mutta siksi se varmaan pääseekin näin yhtäkkisesti yllättämään kun tulee niin puskista eikä siihen ole enää osannut olla varautunut. Siinä sitten pettyy oikeastaan tuplasti kun on se pettymys siitä toteutumattomasta haaveesta että pettymys siitä, että sitä edelleen haikaileekin joutavan perään vaikka toisin jo luuli.

Jotenkin vaan niin älytöntä, että on meitä joiden elämä on kulkua pettymyksestä toiseen eikä mitkään haaveet toteudu koskaan vaikka ei edes mitään kuuta ole taivaalta hamuamassakaan. Eikä tarvitse olla mikään haavekaan vaan ihan tavisjututkin menee yleensä aina jotenkin ihan pieleen.

Päivät ovat samanlaisia.

Pohjattoman harmaita, hiljaisia niin että äänettömyys koskee huutaen korviin. Ja sielu kaikuu onttouttaan. Jos sitä enää edes onkaan. Ehkä pieni myttyyn käpertynyt riekale, joka vavahtelee ennen haihtumistaan.

Talo on tyhjenemässä. Isoiksi kasvaneet pieneni pyrähtelevät jo maailman vietäviksi. Ja se on oikein! Ja se on hyvä!

Sinne se aika katosi. Hävisi kuin kuivat pienet hiekanjyvät tuuleen. Siinäpä etsit. Seinät pitävät nyt hiljaisuutta kasassa. Ennen ottivat vastaan kiljahduksia, riemun huutoja. Kuulostelivat juoksuaskeleita, ovien paukahduksia. 

Mikään ei ole niin kuin ennen. Vaikka joka aamu aurinko nousee ja kirkastaa kesätaivaan. Illalla värjäten sen oranssiin ja purppuraan ennen kuin samettinen tummuus hetkeksi värit kaappaa. Ennen kuin tulee uusi samanlainen harmaa hiljaisuus.

Päivä johon sielu hukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, että yksinäisen ei edes tarvitse lähteä alkoon, en tykkää yksin juomisesta edes.

Ei ole mullakaan pelkoa että tuon kotiinkuskaamisen takia alkoholisoituisin, koska just tuo sama etten tykkää juoda yksin enkä seurassakaan mitään pussikaljoja vaan minusta alkoholinkäyttö on mukavinta näin kesällä jossain kivalla terassilla ja talvella jossain kotoisassa pubissa. Harmi vaan ettei suomessa ole sellaisia pubeja mitä nyt vaikka emmerdalessa. Sellaista mistä saisi ihan konstailematonta kotiruokaa ja olisi vähän sellainen olohuonemainen tila jossa voisi käydä ottamassa joko sen kaljan tai kahvin. Lukea iltapäivälehden ihan paperiversiona ja olisi jotain tietovisaa ja vaikka bingoiltoja mutta ei mitään umpijurrisia eikä mielellään karaokeakaan. Jukeboxi voisi olla mutta sekin maltillisella volyymilla. Tuollaisessa voisi käydä yksinäänkin kunhan sinne ei muodostu mitään kantaporukkaa mikä katsoo kieroon kaikkia ulkopuolisia ja pitää heitä suunnilleen tunkeilijoina.

Joissain kaupungeissa on ollut iäkkäille tällaisia palveluita. Edullinen lounas ja kahvit, bingoa, visailua, joku luennoitsija joskus kertomassa terveysjuttuja. Sellainen kaupunkilaisten olohuone, tosin ikäjakauma tuo. 

Olen miettinyt viime aikoina sitä miksi se on (tai siis olisi) itsellekin niin tärkeää saada jutella toisen ihmisen kanssa vaikka fallkullan vuohista siinä laitumella. Siis se ääneen ihastelu ja ihmettely mitä esim kaikki vanhemmat lapsineen harrastaa. Jotenkin kun miettii niin sehän aika hölmöä ja turhaa, mutta kuitenkin niin tarpeellista ja mukavaa. Tai mennä ikeaan kaverin kanssa ja katsella "ääneen" niitä esimerkkisisustuksia ja erilaisia huoneita ja sitten arpoa mennäkö kahville tässä välissä vai pitäisikö syödä pehmikset. Siis sitä niin tavallista ja normaalia höpinää joka toisaalta on ihan joutavaa mutta kuitenkin niin merkityksellistä. 

Varmaan vaan pitäisi pysyä poissa kaikista tuollaisista paikoista, koska etenkin just tuolla fallkullassa tuli yhtäkkiä kauhea suru siitä, etten ikinä saanut mahdollisuutta käydä tuollaisessakaan paikassa omien lasten kanssa. Enkä tietenkään myöskään lastenlasten koska en sellaisiakaan tule ikinä saamaan. 

Kuitenkin just se kaikki tuollainen on (tai siis olisi) niin "mua" ja olisi ollut niin mukavaa käydä omien lasten kanssa kaikki korkeasaaret ja muumimaailmat sekä ihan vaan tavalliset eväsretket ja ihmetellä yhdessä kaikkea. Tuntuu vaan kokoajan enemmän ja enemmän siltä, että lapsettomuus ja se ettei perheenperustamista päässyt koskaan edes yrittämään on vienyt mun elämästä ihan hirveästi. Tietenkin lapsista olisi ollut iso vastuu ja huoli eikä se aina olisi mitään ihanaa elämää ollut, mutta silti omien lasten (ja tietenkin puolisonkin) myötä elämään olisi saanut just sitä omannäköistä sisältöä. Niitä itselle tärkeitä elämänkokemuksia. Niiden sijaan sai sitten kokea kaikenlaista sellaista, jollaista ei elämäänsä tarvitsisi varmaan kukaan ja nyt sitten ei koe oikeastaan enää mitään paitsi surua elämättä jääneestä elämästä. Tietenkin nuo kokemukset vielä muovasi ihan väärään suuntaan eikä siitä taida ikinä eroon päästä vaikka kuinka yrittääkin kaiken jättää taakseen ja unohtaa. Se varmaan olisi helpompaa jos niiden vastapainoksi olisi saanut kivoja kokemuksia jotka olisi ajallisestikin tuoreempia ja varmasti muutenkin enemmän mielen päällä. 

Joku kirjoitti rakastuneensa rikolliseen ja jotain samansuuntaista sitä omassakin menneisyydessä on sillä erotuksella, että koskaan en kyllä rakastunut. Sitä tyhmyyksissään vaan tyytyi joka varmaan on vieläkin älyttömämpää kuin että olisi rakastunut. No, ei tämäkään kilpailu ole ja turha sitä on vertailemaan alkaa, koska lopputulos on kuitenkin aikalailla sama. 

Ei ole tottakaan kuinka voi jännittää tuon hameen leikkaaminen ihan yksin. Koko ajan on sellainen tunne että olen unohtanut jotain tosi tärkeää ja muistan sen heti kun olen leikannut joten nyt sitten on kaavat kiinni kankaassa ja homma jumissa. Olen katsonut langansuunnan varmaan jo sata kertaa ja saumavarat jne eikä tuosta nyt mitään monimutkaista muotolaskos-vekki-versiota ole tulossakaan vaan ihan simppeli kesähame ehkä midi ehkä maksimitassa, koska pituus riittää kumpaankin enkä osaa nyt vielä sitäkään päättää. Sen verran on ollut tässä jahkaamisessa jo hyvää että hoksasin taskujen olevan aika kätsät joten sellaiset tulee nyt ihan vaan sivusaumaan.

Oli niin ex-tempore tämä hame-projekti etten oikein itsekään tiedä mitä olen tekemässä tai haluamassa. Ehkä voi olla viisainta antaa sen muhia nyt ainakin vielä huomiseen.

Joku täällä kirjoitti, että kantaporukat katsovat tunkelijaksi kun heidän kantabaariin menee, olen kokenut tämän ja sieltä tullut vielä masentuneempana kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, että yksinäisen ei edes tarvitse lähteä alkoon, en tykkää yksin juomisesta edes.

Ei ole mullakaan pelkoa että tuon kotiinkuskaamisen takia alkoholisoituisin, koska just tuo sama etten tykkää juoda yksin enkä seurassakaan mitään pussikaljoja vaan minusta alkoholinkäyttö on mukavinta näin kesällä jossain kivalla terassilla ja talvella jossain kotoisassa pubissa. Harmi vaan ettei suomessa ole sellaisia pubeja mitä nyt vaikka emmerdalessa. Sellaista mistä saisi ihan konstailematonta kotiruokaa ja olisi vähän sellainen olohuonemainen tila jossa voisi käydä ottamassa joko sen kaljan tai kahvin. Lukea iltapäivälehden ihan paperiversiona ja olisi jotain tietovisaa ja vaikka bingoiltoja mutta ei mitään umpijurrisia eikä mielellään karaokeakaan. Jukeboxi voisi olla mutta sekin maltillisella volyymilla. Tuollaisessa voisi käydä yksinäänkin kunhan sinne ei muodostu mitään kantaporukkaa mikä katsoo kieroon kaikkia ulkopuolisia ja pitää heitä suunnilleen tunkeilijoina.

Joissain kaupungeissa on ollut iäkkäille tällaisia palveluita. Edullinen lounas ja kahvit, bingoa, visailua, joku luennoitsija joskus kertomassa terveysjuttuja. Sellainen kaupunkilaisten olohuone, tosin ikäjakauma tuo. 

Täälläkin oli työttömille, mutta se paikka oli kyllä kaukana viihtyisästä kun se oli tyhjäksi jääneessä liiketilassa missä tietenkin oli hehtaari-ikkuna joten siellähän oli ihmiset kuin akvaariossa. Lisäksi valaistus oli ne loisteputket katossa joten sehän oli lähinnä kuin leikkaussali ja sitten siellä oli vaan jotain kiikkeriä tuoleja/pöytiä varmaan jostain neukkarista. Termarista oli kahvia pahvimukiin. Ei se mikään suksee tainnut olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Ymmärrän. Mulla on puoliso, sisaruksia ja ystäviä. Kaipuu olla yksin on monelle käsittämätöntä. Viihdyn tosi hyvin yksin.

Pääseehän noista eroon jos yksin haluat olla. Täällä on keskusteltu hyvinkin koskettavia henkilökohtaisia kokemuksia, lamauttavasta ja monilla koko elämän mittaisesta yksinäisyydestä. Surusta että en jäänyt yksin. Elämästä ilman yhtään ystävää. En tiedä mikä saa sinut kirjoittamaan juuri tähän ketjuun. Mutta toivon silti hieman hienotunteisuutta ja empatiaa meille täällä kirjoittaville. Ei tämä ole monenkaan oma valinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Ymmärrän. Mulla on puoliso, sisaruksia ja ystäviä. Kaipuu olla yksin on monelle käsittämätöntä. Viihdyn tosi hyvin yksin.

Pääseehän noista eroon jos yksin haluat olla. Täällä on keskusteltu hyvinkin koskettavia henkilökohtaisia kokemuksia, lamauttavasta ja monilla koko elämän mittaisesta yksinäisyydestä. Surusta että en jäänyt yksin. Elämästä ilman yhtään ystävää. En tiedä mikä saa sinut kirjoittamaan juuri tähän ketjuun. Mutta toivon silti hieman hienotunteisuutta ja empatiaa meille täällä kirjoittaville. Ei tämä ole monenkaan oma valinta.

Korjaan, surusta että on jäänyt yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä tunnen yksinäisyyttä, mutta toisaalta haluan olla yksin. Ristiriitainen tilanne. 

Ymmärrän. Mulla on puoliso, sisaruksia ja ystäviä. Kaipuu olla yksin on monelle käsittämätöntä. Viihdyn tosi hyvin yksin.

Pääseehän noista eroon jos yksin haluat olla. Täällä on keskusteltu hyvinkin koskettavia henkilökohtaisia kokemuksia, lamauttavasta ja monilla koko elämän mittaisesta yksinäisyydestä. Surusta että en jäänyt yksin. Elämästä ilman yhtään ystävää. En tiedä mikä saa sinut kirjoittamaan juuri tähän ketjuun. Mutta toivon silti hieman hienotunteisuutta ja empatiaa meille täällä kirjoittaville. Ei tämä ole monenkaan oma valinta.

"Mutta kun minulla on jo kaikkea ja haluan kertoa sen teille, jotta pahoittaisitte mielenne ja olisitte kateellisia minulle."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmårrä mikä mun elämän tarkoitus on ja mitä varten? Yksin taas koko kesä.

Ja siitä kesästäkin alkaa olla jo puolet mennyt. Ärsyttää koska näitä hukkaan heitettyjä kesiä on jo ennestään ihan liikaa mutta niin vaan tästä tuli sitten yksi lisää vaikka kuinka oli taas niin eri asenne ja suunnitelmiakin, että nyt en enää jää kotiin nysväämään vaan menen vaikka yksin ja teen ainakin jotain. Joopajoo. Juhannuksestakin on jo kaksi viikkoa ja ihan oli kuvitelma, että tänä juhannuksena pistän kivan mekon (valinnanvaraa on!) ja menen käymään jossain. Jos en muuta keksi niin sitten vaikka kaupassa hakemassa mansikkarasian tai jäätelöpaketin kunhan nyt jossain. Juu en käynyt kuin lenkillä ja ihan tavis lenkkivaatteissa. Siis ihan omaa saamattomuuttahan tämä kaikki on ja varmaan siksi riepookin niin suunnattomasti kun ei tästä voi kuin itseään syyttää. Samalla vaan ihmettelen kuka kumma minusta on tullut kun en mä ole ollenkaan tällainen ollut enkä ole oikeasti mikään nysväri tällaisissa asiossa vaikka rasittavuuteen asti pikkutarkka osaankin olla. Ihan kaikki rentous ja spontaanius on kadonnut jonnekin ja tuntuu että sitä on sekä henkisesti että ruumiillisesti jännittynyt kuin viulun kieli. Miksi sitä ei voi sitten muuttua edes parempaan suuntaan jos on pakko muuttua eikä voi olla edelleen oma itsensä? Mikä idea tässä tällaisessa elämässä on että sitä kasvaa aivan kieroon kun on yksinään koko ajan?

Pane mekko päälle jos kelit suosii kun menet ihan normaalisti kauppaan. Ei siihen juhannusta tarvita?

Otin vinkistä vaarin kun lähdin aamusta kaupoille ja oli ihanaa kulkea vilpoisasti liehuvassa mekossa vaikka ajattelin että noinkohan sellaisessa osaa enää ollakaan. Sitten tulikin ylläripyllärinä järkky ukkosrintama eikä mulla ollut sateensuojaa eikä mihinkään päässyt kunnolla sadetta karkuunkaan joten sitten olinkin kuin joku miss-märkämekko ja ihanan liehuva mekko oli kuin mikäkin makkarankuori ja tarttui jopa jalkojen ympärille. Ei ollut itkukaan kaukana kun tuolla rämmin ja nahkasandaalitkin meni varmaan pilalle. Pahinta ehkä silti oli se, että mulla oli ihana kesälaukku (mitä lie olkea tai kortta) ekaa kertaa käytössä ja se ei varmaan tuosta uitosta selviä. Haiseekin kuin ketunraato. 

Tämä oli just niin mun tuuria.

Ketunraato :)

Sori, mut nauroin ääneen sun jutullu ja tapaan kertoa. Ens kerralla parempi tuuri, älä lannistu.

Kiva kuulla, että tuosta oli jotain iloakin edes jollekin. Mua ei tosiaan naurattanut sen kampittamista koettavan mekon kanssa taistellessa ja nyt harmittaa ihan hitokseen noi sandaalit ja tuo laukku. Miten edes voi yhtäkkiä tulla ihan puskista tuollainen myräkkä jota ei tosiaan ollut missään ennusteessa kun aamulla kotoa lähdin ja vielä sitten tietty just silloin kun on mahdollisimman huonosti tuollaiseen sopiva vaatetus. Kesämekko oli päällä ekaa kertaa varmaan viiteen vuoteen ja normisti just olen aina noitunut sitä kun on taas ihan liian kuuma ja kuinka sitä voisi pukeutua kesäisemminkin eikä aina niihin tuttuihin ja turvallisiin, mutta niin vääränlaisiin ulkoiluvaatteisiin. No ei ollut tänään sen oikeampi vaatetus ja tuo mekko ja kaikki alusvaatteetkin oli niin vettävaluvia kotiin päässeni, ettei ne edes pesukoneesta tullessaan ole niin märkiä. Ihan olisi ollut sama kuin olisi käynyt uimassa vaatteet päällä ja rappuun jäi oikein kunnon vesivana. Toivottavasti kukaan ei muuten liukastunut, hups.