Lue keskustelun säännöt.
Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.
Mitä teille kuuluu tänään? Mitä ootte puuhailleet?
Kommentit (5419)
Vierailija kirjoitti:
Noista mustamaalauksista. Omalla kohdalla tuo teki sen, etten nyt enää halua tutustuakaan keneenkään koska pelkään pahojen puheiden kiirivän uuden tuttavuuden korviin jotain kautta. Niin paljon nuo puheet on jo aiemmin tuhonneet, että vaikka toinen ei niitä uskoisikaan todeksi niin itse menen jo niin paniikkiin tuossa tilanteessa, että se mun käytös saa toisen epäilemään, että ehkä ne on kuin onkin totta. Aiheutan tahtomattani siis itse sen, että ne valeet alkaakin vaikuttaa toisen mielessä todelta ja sitten se tuttavuus onkin siinä. Yksi pahimmista peloistani on se, että uuteen työpaikkaan tai harrastukseen mennessä siellä onkin joku joka "tietää" minusta yhtä ja toista ja sitten katsoo minua vinosti hymyillen ja kertoo kaikille..
Silti samaan aikaan kaipaan parisuhdetta ja kavereita niin, että se oikeastaan ihan sattuu. Silti vain yksinäni koen olevani turvassa.
Tämä on kuin oma viestini. Olen aiheesta jo tänne kirjoittanut. Viestiäsi lukiessa mietin vaan, että näin se on.
Minun on myös vaikeaa tutustua muihin. Täällä asuessa oikeastaan mahdotonta. Minäkin pelkään sitä, että joku tietää minusta jotain jo etukäteen ja on kuullut niitä ikäviä puheita. Tämä on jo ns oletuksena täällä missä asun, että ihmiset tietävät minusta tai tietävät sen valheellisen version minusta. En pääse tästä eroon.
Aina, kun näen varsinkin ikäiseni tai nuoremman ihmisen niin mietin, että mitähän tuokin minusta luulee.
Toki kaikki eivät mukana tietenkään ole ja jokainen on yksilönsä, mutta se on ilkeä ajatus silti, että mitä joku kuvittelee minusta. Tulee sellainen "likainen olo" jos joku kuvittelee minusta mitä vaan. En tarkemmin osaa tätä kuvata. Kuin millään ei ole väliä, koska joillakin on se kuva minusta ja saavat sitä valheellista versioita levittää.
Toki en itse ainakaan ole tätä valheellista kuvaa lisännyt. En käy oikein missään ja olen kuin joku siveyden lähettiläs, mutta niin kuin joku totesi niin joku voi senkin selittää, että mitä tuo näyttelee tuollaista, kun on mukamas oikeasti kaikkea muuta. Juuri se ajatus, että joku mukamas tietää millainen pohjimmiltani olen. Ja että minä nyt vaan yritän peittää sitä todellista minääni, vaikka asiat ovat täysin toisin päin.
Se mikä sitten oikeastaan tuhoaisi minut vielä pahemmin on se jos yrittäisin uutta elämää. Aloittaisin, vaikka opiskelut niin, että kävisin paikan päällä (nyt opiskelen etänä) ja siellä joku tyyppi olisin tietoinen minusta ja puheista minuun liittyen sekä laittaisi pahan kiertämään. Se voisi olla vaan yritys ja ymmärrän sen, mutta jo se, että tuo mylly alkaisi pyörimään olisi minulle rankkaa ja nöyryyttävää. Se pelko aina taustalla.
Näin en usko hetkeäkään, etteikö missä vaan joku voi aloittaa mitä vaan jos tahtoo. Se on sitten toisista kiinni miten reagoivat ja lähtevätkö siihen mukaan. Jotenkin se on itselleni kuin rangaistus. Kantaa sitä kaikkea mukanani. Joku sanoo aina, että älä välitä, mutta silti olen paljon kokenut hyvin nöyryyttäviä hetkiä tähän kaikkeen liittyen. Yksikin ihminen voi tuhota paljon toisen elämää jos tahtoo.
Minäkin jotenkin aina säikähdän näitä hetkiä edelleen. En näytä sitä tai ainakin yritän niin, mutta mielessäni että taasko. Näin jos joku suoraan kysyisi asiasta joku päivä niin minä varmaan paniikissa selostaisin, ettei puheet pidä paikkaansa. Samalla tulisi juuri tuo vaikutelma, että valehtelen. Oikeastaan mitä sairaampia valheira joka suoltaa niin sitä enemmän ehkä nousee esiin se ajatus, ettei ne tyhjässä synny. Kääntyy tavallaan jo siihen se kaikki ja minua vastaan siinä mielessä.
Samoin kaipaan itsekin ystäviä ainakin. Parisuhteesta en osaa kuvitella mitään. Silti kaipaan ihmisiä elämääni. Tahtoisin, että pystyisin vielä tutustumaan muihin. Silti suojelen itseäni senverran mitä pystyn ja pidän samalla ihmiset kaukana minusta. Näin onhan tämä monen asian summa. Joku huono päivä toivon ns uutta elämää jossain. Jopa ulkomailla, että pystyisin hengittämään vapaammin. Toki Suomikin on maa eri alueineen ja ihmisineen. Tiedän sen. Silti välillä kaikki tuntuu liian pieneltä.
Tämä aihe saa nyt osaltani viimein jäädä ja kiitän vaan kaikkia jotka ovat myös tässä aiheesta myös kirjoittaneet. Olen saanut ajatuksia elämääni liittyen, vaikka raskasta asiaa käsitellään ja en toivoisi muille samaa. Ja anteeksi, kun kirjoitan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en paljastaisi tekoälysovelluksille mitään henkilökohtaista itsestäni. Nuo keräävät tietoa aivan samalla tavalla kuin Facebook/Meta ja muut toimijat. Kyseessä on profilointi myöhempää tarvetta varten. Erityisesti yksinäisiä pidetään riskinä.
Pitää myös muistaa, että tietoja kerätessään tekoäly myös ohjailee käyttäjäänsä, oli tämä sen tarkoitus tai ei. Kaikki sen repliikit ovat tiivistelmää muiden ihmisten jutuista, ja mikään, mitä se sanoo, ei lopulta koske tätä käyttäjää millään tavalla. Kone ei ole ystävä.
Sama ongelma koskee terapeuttejakin. Ei he kenenkään sisimpään näe, mutta tavoite on ohjata potilasta ajattelemaan tavalla, josta tämä hyötyisi. Hänenkin tietonsa pohjautuu opiskelusta saatuihin tietoihin ja kokemuksiin muista potilaista. Terapeutti ei ole ystävä, vaan ammattiauttaja.
Mikä ero on terapeutin ja tekoälyn näkemyksellä siitä, mikä on kohdehenkilölle hyödyllistä?
Sen kun tietäisi. Terapeutin kohdalla riippuu varmaan terapeutista ja siitä, mitä suuntausta edustaa. Keinoälystä ei hajuakaan.
Terapeutti on vastuussa tekemisistään, mutta tekoäly ei ole.
Jos on sote-alueen toimintaa, viime kädessä johto vastaa kummastakin. Keinoäly arvioi jo nyt hoidon tarvetta.
Totta, mutta terapeutti ja tekoäly tekevät päätökset siitä, mihin suuntaan keskustelua viedään. Terapeutti on ajatteleva ihminen, tekoäly vain laatii referaatteja. Johdon vastuu tulee kuvaan vasta sitten, kun joku huomaa, että jotain seuraamuksia aiheuttavaa on saattanut tapahtua.
Lyhyesti: terapeutilla on menetettävää, tekoälyllä ei.
Ehkä pientä riskiä voi nähdä juuri siinä, että terapeutti on ajatteleva ihminen. Hänellä on omat arvot, asenteet ja ammattosaaminen, joihin kaikkiin hänen oma persoonansa vaikuttaa. Vähän samoin kuin muillakin asiantuntijoilla. Aina ei asiantuntijan ja asiakkaan henkilökemiatkaan kohtaa. Keinoäly saattaisi olla neutraalimpi ja vailla omaa painolastia. Tiedä sitten, mikä lopputuloksen kannalta on parempi.
Jolleivät kemiat kohtaa, hoitosuhde lienee parasta lopettaa. Ihminen osaa suhtautua toiseen ihmiseen, ammattilaiseenkin, epäilyksellä, mutta tekoäly on kasvoton tuntematon.
Tekoäly maallikon juttukaverina on jo saanut aikaan paljon pahaa, peruuttamatontakin. Kielimalliin kiintyvä ihminen muistuttaa karmaisevalla tavalla laboratoriohiirtä, joka hakkaa positiivisia elämyksiä tuottavaa nappia tainnoksiin asti ja unohtaa, että myös ruokaa ja vettä olisi tarjolla.
Amen, ystäviä on mutta olisiko minun aika lähteä pois.
Vierailija kirjoitti:
En ymmårrä mikä mun elämän tarkoitus on ja mitä varten? Yksin taas koko kesä.
Ja siitä kesästäkin alkaa olla jo puolet mennyt. Ärsyttää koska näitä hukkaan heitettyjä kesiä on jo ennestään ihan liikaa mutta niin vaan tästä tuli sitten yksi lisää vaikka kuinka oli taas niin eri asenne ja suunnitelmiakin, että nyt en enää jää kotiin nysväämään vaan menen vaikka yksin ja teen ainakin jotain. Joopajoo. Juhannuksestakin on jo kaksi viikkoa ja ihan oli kuvitelma, että tänä juhannuksena pistän kivan mekon (valinnanvaraa on!) ja menen käymään jossain. Jos en muuta keksi niin sitten vaikka kaupassa hakemassa mansikkarasian tai jäätelöpaketin kunhan nyt jossain. Juu en käynyt kuin lenkillä ja ihan tavis lenkkivaatteissa. Siis ihan omaa saamattomuuttahan tämä kaikki on ja varmaan siksi riepookin niin suunnattomasti kun ei tästä voi kuin itseään syyttää. Samalla vaan ihmettelen kuka kumma minusta on tullut kun en mä ole ollenkaan tällainen ollut enkä ole oikeasti mikään nysväri tällaisissa asiossa vaikka rasittavuuteen asti pikkutarkka osaankin olla. Ihan kaikki rentous ja spontaanius on kadonnut jonnekin ja tuntuu että sitä on sekä henkisesti että ruumiillisesti jännittynyt kuin viulun kieli. Miksi sitä ei voi sitten muuttua edes parempaan suuntaan jos on pakko muuttua eikä voi olla edelleen oma itsensä? Mikä idea tässä tällaisessa elämässä on että sitä kasvaa aivan kieroon kun on yksinään koko ajan?
Höh, noita sun pitkiä viestejä on kiva lukea eli ainakaan minusta sun ei tarvitse pahoitella ollenkaan. Aihetta vaikka vaihdatkin niin älä kuitenkaan tyyliäsi ainakaan muiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meinasin hakea kaupasta olutta mutta en jaksanutkaan. Ehtiihän sitä vielä jos mieli muuttuu. Toisaalta ei huvittaisi kännissä höpötellä yksikseen neljän seinän sisällä ja baariin ei huvita lähteä. Selvin päin siis.
Mulle taas tuli yllättäen ihan bilefiilis kun kuulin sen KAJ:n uuden kappaleen. Jotenkin niin rennon letkeää kesämenoa ja kaikesta huumoristaan huolimatta sai vielä jonkun romantiikankaipuunkin heräämään. Mietin siis samaa, että pitäisikö hakea vähän juomaa mutta ei tässä mikään yksinäinen kalsarikännäys innosta vaan tekisi mieli mennä istumaan iltaa kivalla porukalla ja ehkä vaikka vähän flirttaillakin.
Parempi vaan mennä kylmään suihkuun ja nukkumaan kun moisia hölmöyksiä haaveilen.
Kortit on pelattu ja huominen on eilistä joten taidan aloittaa uuden sivun elämässä, säästän rahaa ja menen minne tuuli kuljettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä tuosta hamekankaasta tai oikeastaan ihan siitä kangaskaupastakin koska siellä tuli jotenkin oudon turvallinen ja normaali oli. Surullinenkin vähän kyllä, koska lapsena ja vielä nuorenakin tuli usein käytyä noissa äitini kanssa ja jotenkin se oli aina itselle niin mieluisaa ommella ja tehdä itse vaatteita. Etenkin kun oli tosi taitava äiti siinä aina apuna jos tai siis kun tuli tenkkapoo. Nyt ei äitiä enää ole.
Harmittaa että tuokin tekeminen jäi ihan vaan oikeastaan siksi kun se oli jotenkin kaikista niin noloa, että osaa ommella ja liikkuu itse tehdyissä vaatteissa. Jo aiemmin löysin neulomisen taas ja voi olla että intoilen ihan turhaan, mutta tuntuu että voisi alkaa ommella enemmänkin vaikka vaatteita onkin vaikka muille jakaa. Harmittaa kyllä sekin että niin moni itselle tärkeä asia jäi ihan vaan muiden takia eikä niistä ihmisistä edes jäänyt elämään yhtään kaveria saati ystävää. Ihan turhaan yritin olla erilainen mitä oikeasti olen. En kelvannut kuitenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Terapeuteista puheenollen, mikähän terapia se tähän hulluuteen auttaisi että lupasin itselleni olla ostamatta enää ainuttakaan kesävaatetta ja nyt sitten löysin itseni kangaskaupasta ostamasta hamekangasta..?
No kai tämän jotenkin voi itselleen perustella vaikka sillä, että hieman nyt saanee erilaista aivojumppaa ja toisaalta ainakin hetkeksi innostui jostakin mutta voi jestas taas.
Et sinä tarvitse terapiaa kangasostosten vuoksi, vaan kangaskauppa on terapiaa siihen tyhjyyteen, joka on sormissa silloin, kun ne eivät pitele kangasta tai lankaa.
Tarvitaanko terapiaa kuitenkin astetta vielä vaikeampaan tilanteeseen eli siihen, kun puoli takakappaletta neulottuaan huomaa suunnittelevansa vesi kielellä seuraavaksi aloitettavan neuleen lankojen ostamista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmårrä mikä mun elämän tarkoitus on ja mitä varten? Yksin taas koko kesä.
Ja siitä kesästäkin alkaa olla jo puolet mennyt. Ärsyttää koska näitä hukkaan heitettyjä kesiä on jo ennestään ihan liikaa mutta niin vaan tästä tuli sitten yksi lisää vaikka kuinka oli taas niin eri asenne ja suunnitelmiakin, että nyt en enää jää kotiin nysväämään vaan menen vaikka yksin ja teen ainakin jotain. Joopajoo. Juhannuksestakin on jo kaksi viikkoa ja ihan oli kuvitelma, että tänä juhannuksena pistän kivan mekon (valinnanvaraa on!) ja menen käymään jossain. Jos en muuta keksi niin sitten vaikka kaupassa hakemassa mansikkarasian tai jäätelöpaketin kunhan nyt jossain. Juu en käynyt kuin lenkillä ja ihan tavis lenkkivaatteissa. Siis ihan omaa saamattomuuttahan tämä kaikki on ja varmaan siksi riepookin niin suunnattomasti kun ei tästä voi kuin itseään syyttää. Samalla vaan ihmettelen kuka kumma minusta on tullut kun en mä ole ollenkaan tällainen ollut enkä ole oikeasti mikään nysväri tällaisissa asiossa vaikka rasittavuuteen asti pikkutarkka osaankin olla. Ihan kaikki rentous ja spontaanius on kadonnut jonnekin ja tuntuu että sitä on sekä henkisesti että ruumiillisesti jännittynyt kuin viulun kieli. Miksi sitä ei voi sitten muuttua edes parempaan suuntaan jos on pakko muuttua eikä voi olla edelleen oma itsensä? Mikä idea tässä tällaisessa elämässä on että sitä kasvaa aivan kieroon kun on yksinään koko ajan?
Pane mekko päälle jos kelit suosii kun menet ihan normaalisti kauppaan. Ei siihen juhannusta tarvita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin hakea kaupasta olutta mutta en jaksanutkaan. Ehtiihän sitä vielä jos mieli muuttuu. Toisaalta ei huvittaisi kännissä höpötellä yksikseen neljän seinän sisällä ja baariin ei huvita lähteä. Selvin päin siis.
Mulle taas tuli yllättäen ihan bilefiilis kun kuulin sen KAJ:n uuden kappaleen. Jotenkin niin rennon letkeää kesämenoa ja kaikesta huumoristaan huolimatta sai vielä jonkun romantiikankaipuunkin heräämään. Mietin siis samaa, että pitäisikö hakea vähän juomaa mutta ei tässä mikään yksinäinen kalsarikännäys innosta vaan tekisi mieli mennä istumaan iltaa kivalla porukalla ja ehkä vaikka vähän flirttaillakin.
Parempi vaan mennä kylmään suihkuun ja nukkumaan kun moisia hölmöyksiä haaveilen.
Nyt olen syönyt jo iltapalaakin (ei olisi pitänyt), käynyt suihkussa ja olen peiton alla selaamassa nettiä vaikka on perjantai-ilta ja kesä kauneimmillaan. Aivan käsittämättömän säälittävää ja typerää. Sitähän elää kuin joku eläkeläismummo sillä erotuksella, että sellaisellakin on enemmän sisältöä ja ihmisiä elämässään. Ja niin siis kuuluukin olla, en minä sillä. Olisi vaan niin kiva että mullakin olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuteista puheenollen, mikähän terapia se tähän hulluuteen auttaisi että lupasin itselleni olla ostamatta enää ainuttakaan kesävaatetta ja nyt sitten löysin itseni kangaskaupasta ostamasta hamekangasta..?
No kai tämän jotenkin voi itselleen perustella vaikka sillä, että hieman nyt saanee erilaista aivojumppaa ja toisaalta ainakin hetkeksi innostui jostakin mutta voi jestas taas.
Et sinä tarvitse terapiaa kangasostosten vuoksi, vaan kangaskauppa on terapiaa siihen tyhjyyteen, joka on sormissa silloin, kun ne eivät pitele kangasta tai lankaa.
Tarvitaanko terapiaa kuitenkin astetta vielä vaikeampaan tilanteeseen eli siihen, kun puoli takakappaletta neulottuaan huomaa suunnittelevansa vesi kielellä seuraavaksi aloitettavan neuleen lankojen ostamista?
Miten vakava tilanne onkaan, kun niitä lankoja ei vaan suunnittele ostavansa vaan ostaa ja kerta toisensa jälkeen. Neulontajonossa on siis jatkuvasti vaan enemmän ja enemmän, samoin lankoja alkaa olla kuin lankakaupassa mutta neulontatahti on hidastunut hidastumistaan eikä mistään tule valmista.
Vierailija kirjoitti:
Mukavaa ja rauhoittavaa tämä sade ja ukkonen. Monta päivää luvattu tällaista. Voi rauhassa olla sisällä ja lukea. Aurinkoisina päivinä tuntee olonsa vääränlaiseksi, jos ei nauti ulkona olemisesta.
Onneksi kävin juuri kirjastossa.
No kun olisi edes se ukkonen. Ennustettu kyllä on, mutta ikinä ei vaan jyrise eikä salamoi. Itseasiassa nytkin pitäisi ukkostaa tässä pk-seudulla jos ennusteet edes joskus paikkansa pitäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Terapeuteista puheenollen, mikähän terapia se tähän hulluuteen auttaisi että lupasin itselleni olla ostamatta enää ainuttakaan kesävaatetta ja nyt sitten löysin itseni kangaskaupasta ostamasta hamekangasta..?
No kai tämän jotenkin voi itselleen perustella vaikka sillä, että hieman nyt saanee erilaista aivojumppaa ja toisaalta ainakin hetkeksi innostui jostakin mutta voi jestas taas.
Et sinä tarvitse terapiaa kangasostosten vuoksi, vaan kangaskauppa on terapiaa siihen tyhjyyteen, joka on sormissa silloin, kun ne eivät pitele kangasta tai lankaa.
Tarvitaanko terapiaa kuitenkin astetta vielä vaikeampaan tilanteeseen eli siihen, kun puoli takakappaletta neulottuaan huomaa suunnittelevansa vesi kielellä seuraavaksi aloitettavan neuleen lankojen ostamista?
Miten vakava tilanne onkaan, kun niitä lankoja ei vaan suunnittele ostavansa vaan ostaa ja kerta toisensa jälkeen. Neulontajonossa on siis jatkuvasti vaan enemmän ja enemmän, samoin lankoja alkaa olla kuin lankakaupassa mutta neulontatahti on hidastunut hidastumistaan eikä mistään tule valmista.
Toisaalta ei niistä langoista haittaakaan ole, kun ne eivät edes mene vanhaksi. Kadonnutta intoa ei kannata surra, koska se saattaa palata yhtä vahvana kuin ennenkin. Ehkä eläkkeellä, ehkä ensi vuonna.
Minulla on aikamoinen lankavarasto. (Ja kangasvarasto ja koneet ja tilpehöörit.) Pidän kiinni itselleni antamastani säännöstä, jonka mukaan kesken saa olla vain yksi neule tai vaate kerrallaan. Uutta ei aloiteta, ennen kuin edellinen on viimeistelty. Olen myös päättänyt neuloa huiveja ja sukkia työvaatteiden sijasta, koska työkyvyttömänä en enää pääse töihin. Huivit ja muut voi vaikka antaa jollekulle. Minulla ei kyllä ole ketään, kenelle tehdä mitään, mutta onpa sitten nätit ja pehmeät käärinliinat, joihin itsensä upottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin hakea kaupasta olutta mutta en jaksanutkaan. Ehtiihän sitä vielä jos mieli muuttuu. Toisaalta ei huvittaisi kännissä höpötellä yksikseen neljän seinän sisällä ja baariin ei huvita lähteä. Selvin päin siis.
Mulle taas tuli yllättäen ihan bilefiilis kun kuulin sen KAJ:n uuden kappaleen. Jotenkin niin rennon letkeää kesämenoa ja kaikesta huumoristaan huolimatta sai vielä jonkun romantiikankaipuunkin heräämään. Mietin siis samaa, että pitäisikö hakea vähän juomaa mutta ei tässä mikään yksinäinen kalsarikännäys innosta vaan tekisi mieli mennä istumaan iltaa kivalla porukalla ja ehkä vaikka vähän flirttaillakin.
Parempi vaan mennä kylmään suihkuun ja nukkumaan kun moisia hölmöyksiä haaveilen.
Nyt olen syönyt jo iltapalaakin (ei olisi pitänyt), käynyt suihkussa ja olen peiton alla selaamassa nettiä vaikka on perjantai-ilta ja kesä kauneimmillaan. Aivan käsittämättömän säälittävää ja typerää. Sitähän elää kuin joku eläkeläismummo sillä erotuksella, että sellaisellakin on enemmän sisältöä ja ihmisiä elämässään. Ja niin siis kuuluukin olla, en minä sillä. Olisi vaan niin kiva että mullakin olisi.
Mulla sama mutta katson telkkua ja tissuttelen. Ei huono ilta minulla eikä sinullakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinasin hakea kaupasta olutta mutta en jaksanutkaan. Ehtiihän sitä vielä jos mieli muuttuu. Toisaalta ei huvittaisi kännissä höpötellä yksikseen neljän seinän sisällä ja baariin ei huvita lähteä. Selvin päin siis.
Mulle taas tuli yllättäen ihan bilefiilis kun kuulin sen KAJ:n uuden kappaleen. Jotenkin niin rennon letkeää kesämenoa ja kaikesta huumoristaan huolimatta sai vielä jonkun romantiikankaipuunkin heräämään. Mietin siis samaa, että pitäisikö hakea vähän juomaa mutta ei tässä mikään yksinäinen kalsarikännäys innosta vaan tekisi mieli mennä istumaan iltaa kivalla porukalla ja ehkä vaikka vähän flirttaillakin.
Parempi vaan mennä kylmään suihkuun ja nukkumaan kun moisia hölmöyksiä haaveilen.
Nyt olen syönyt jo iltapalaakin (ei olisi pitänyt), käynyt suihkussa ja olen peiton alla selaamassa nettiä vaikka on perjantai-ilta ja kesä kauneimmillaan. Aivan käsittämättömän säälittävää ja typerää. Sitähän elää kuin joku eläkeläismummo sillä erotuksella, että sellaisellakin on enemmän sisältöä ja ihmisiä elämässään. Ja niin siis kuuluukin olla, en minä sillä. Olisi vaan niin kiva että mullakin olisi.
Mulla sama mutta katson telkkua ja tissuttelen. Ei huono ilta minulla eikä sinullakaan.
No jaa. Aika nopeasti tuo kivan kupliva bilefiilis vaihtui alakuloon ja itkuksi mutta ei tämä uutta ole. Kiitos kuitenkin ja omaani parempaa iltaa sinulle.
Tästä päivästä ei oikein ole ajatuksia. Tunne sellainen, että menen autopilotilla eteenpäin taas. Aina päivän kerrallaan. Tänään tosin kävellyt niin paljon, että tunnen sentään väsymystä. Eli tunnen jotain. Eilen oli parempi päivä.
Koko päivän yksin istunut kotona ja päätä särkenyt, eipä ole kukaa kaipaillutkaan kun ei ole ketään jota kiinnostaisi olemassa oloni.
Vierailija kirjoitti:
Koko päivän yksin istunut kotona ja päätä särkenyt, eipä ole kukaa kaipaillutkaan kun ei ole ketään jota kiinnostaisi olemassa oloni.
Joskus aikoinaan elämässä vielä oli ihmisiä joiden olisi voinut olettaa ottavan yhteyttä ja odottaa että olemassaoloni kiinnostaisi muulloinkin kuin olivat jotain vailla. No, eihän ne ottaneet ja sittemmin nuo yhteydet vaan hiipui yksipuolisuuttaan pois. Ikävää aikaa kaikella tapaa.
Nyt sitten on sama kuin sinullakin, ettei ole ketään ja ihan yhtä ikävää aikaa tämäkin on vaikka onkin erilaista. Ei tämä vastentahtoinen yksinäisyys vaan hyväksi muutu vaikka siihen tottuu tai turtuukin. Silti sitä kaipaa että joku ottaisi yhteyttä ja joku olisi kiinnostunut vaikka sen tietääkin ettei se ole edes mahdollista. Mikähän se tässäkin on ettei sitä sisäistä kunnolla ja lopullisesti, että ketään ei ole eikä ketään kiinnosta jotta loppuisi tämä joutava kaipuu sellaisen perään mitä ei ole eikä tule.
Ehkä pientä riskiä voi nähdä juuri siinä, että terapeutti on ajatteleva ihminen. Hänellä on omat arvot, asenteet ja ammattosaaminen, joihin kaikkiin hänen oma persoonansa vaikuttaa. Vähän samoin kuin muillakin asiantuntijoilla. Aina ei asiantuntijan ja asiakkaan henkilökemiatkaan kohtaa. Keinoäly saattaisi olla neutraalimpi ja vailla omaa painolastia. Tiedä sitten, mikä lopputuloksen kannalta on parempi.