Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Tänään kävin pidemmällä taas kirppiksillä. Kivasti löytyi taas elokuvia:

The Triangle (2005) - 5 €

Paholaisen palkkalaiset (director's cut) (1972) - 9 €

Passion Play (2011) - 3 €

Henrik Navarralainen (2010) - 3 €

Ajojahti (2012) - 3 €

Tiedän kuka tappoi minut (2007) - 1 €

Rise of the Zombies (2012) - 2 €

Northmen: A Viking Saga (2014) - 3 €

Kättä on tänään kivasti särkenyt, mutta en ole antanut kivulle valtaa. Illalla vielä Obsession katsomaan elokuvateatteriin.

Eilen viisutietäjässä mulla meni kaikki oikein. Sijoitukseni siellä on hiukan alle 2000.

Melkein sain tänään juttuseuraakin, mutta kiirettä piteli hänellä. Harmittaa kun koko päivä ollut itsekseen oloa. Ei ainakaan ollut tylsää, kun olin liikkeellä koko päivän tähän hetkeen asti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna pitäisi käydä veritesteissä, tuntuu kamalalta. Käyn niin vähän kodin ulkopuolella,  että maailma oven toisella puolella pelottaa. Olen alkanut käydä kaupassakin kolmen viikon välein. Joku aika sitten mietin, että voisin alkaa tilata ruoat kotiin. 

Vielä en tiedä miten huomisesta selviän.

Miten verikokeet meni? Toivottavasti hyvin.

Minullakin ollut piikkikammo koko elämäni ajan. Nyt 60v selviän jo itkemättä ja en oikeastaan edes paljon  jännitä. Mutta jotain luettavaa pitää käsissä olla jotta saa huomion pois neulasta. Kerran otettiin reilut 20 putkea verta ja silloin meinasin pyörtyä. Yleensä sanon laborantille suoraan että olen piikkikammoinen, niin ei tule yllätyksenä kesken kaiken jos lähtee taju. Sekin helpottaa kun saa sanottua. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tuo pelko tulee kun sillä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa ja pystyn ymmärtämään mitä tehdään ja miksi. Fobia on fobia. 

Mullakin on tuo samanlainen kammo mutta onneksi se on ainakin tähän asti riittänyt etten katso sinne päinkään. Kammoan piikkejä mutta myös verta eli mieluummin yritän pitää katseeni niin, etten näe edes sitä veriputkiloa vaikka käsivarressa olisi jo tuppo ja teippiä päällä. Luulisi että vanhemmiten pääsisi eroon mutta ei.

On se tämäkin, että taas ihan tuosta noin vaan yllärinä hoksaa jotain, josta sitten on samantien seurauksena paha mieli. Asiakin siis sellainen, että ei nyt mikään ylläri pitäisi olla mutta just se iski palstan etusivulta että mullakin olisi 50-vuotispäivät joita en voi juhlistaa kenenkään kanssa enkä mitenkään. Ainakin äsken oli siis ketju pienimuotoisten 50-v päivien järkkäämisistä tarjoiluineen.

Joskus nuorena nauratti ne sanomalehdissä olleet "en juhli"-ilmoitukset, mutta nyt sitä on itse tilanteessa ettei ole tarvetta edes ilmoittaa ettei juhli. Kukaan ei ole tunkemassa juhlimaan eikä muistamassa mitenkään. Vaikka en koskaan olekaan ollut mikään juhlien keskipiste tai tyyppi jonka läsnäolo valaisee koko huoneen niin en silti olisi ikinä uskonut että minulle käy näin :( Jotenkin sitä piti aina niin päivänselvänä ja varmana asiana, että tässä iässä on ainakin oma perhe jos ei muuta sukua olisikaan. Ja tietenkin jonkinlainen kaveripiirikin. Nyt ei ole mitään eikä ketään.

Tänään kävi sellainen ihme, että puhelin piippasi tekstaria ja ekaksi mietin, että no nyt puoliltapäivinkö joku droonivaroitus tulee mutta ei, se olikin oma operaattori joka kertoi, että liittymässäni on ollut kokeiltavana 3kk:n ajan "kuka soittaa"-palvelu ja sen voisi nyt ottaa maksulliseksi lisäpalveluksi. Toivottavasti palvelu tuntui hyödylliseltä!

Mä luin tuota, tipahdin takapuolelleni ja aloin itkeä. Mulle ei ole soittanut kukaan tämän vuoden puolella joten enhän mä edes tiennyt että on tuollainen kokeiltavana saati että sellaisesta olisi ollut mitään iloa tai hyötyä. Muistutus omasta yksinäisyydestä tuli nyt niin erikoisella ja yllättävällä tavalla, että tuntui kuin joku olisi iskenyt jollain tikarilla jos nyt ei sydämestä niin ainakin sielusta läpi.

Otin selvää paljonko työkaverin kaatama kone painaa ja noin 160kg sellainen painaa. Kuvitelkaapa kun teillä jäisi jokin ruumiinosa tuommoisen painon väliin. Koneen koko paino ei onneksi varannut painoa sormeni päälle, mutta sain hyvin tuntea, kun rutistuu.

Se olisi nyt matka Obsessionia katsomaan. Katsoin juuri Nightmare - Pahin painajaisesi elokuvan kotona.

Bussilla kaupungille ja kirjastoon. Aurinko paistoi ja puistoissa tulppaanit kukkii. Kiva nähdä ihmisiä. Sain jopa ystävällisiä hymyjä vastaantulijoilta. Kannattaa katsoa silmiin, moni hakee kontaktia ja tunnet olevasi osa ihmiskuntaa. ( Näin vanhana naisena kukaan ei luule että yritän iskeä.) 

Jos vaan käpertyy kotiin se masentaa. 

Minulle käy usein niin, että jos lähden ostoksille ja kierrän monia paikkoja niin se voi hetkeksi piristää. Sitten takaisin tullessa iskee jo monesti ajatus, että tässä tämä taas oli ja seuraavaan vastaavaan reissuun on viikkoja aikaa, eikä tekisi mieli mennä kotiin lainkaan. 

Kodista voisin kirjoittaa sen, etten ole oikeastaan lapsuuden jälkeen tuntenut mitään paikkaa kodiksi. Jokainen asunto ja talo on vaan sellainen paikka missä asun. Ehkä joku joskus vähän enemmän, mutta en sillä tavalla niitä kodikseni miellä mitä joku muu. 

Vierailija kirjoitti:

Bussilla kaupungille ja kirjastoon. Aurinko paistoi ja puistoissa tulppaanit kukkii. Kiva nähdä ihmisiä. Sain jopa ystävällisiä hymyjä vastaantulijoilta. Kannattaa katsoa silmiin, moni hakee kontaktia ja tunnet olevasi osa ihmiskuntaa. ( Näin vanhana naisena kukaan ei luule että yritän iskeä.) 

Jos vaan käpertyy kotiin se masentaa. 

Ei mulle vaan ole väliä olenko kotona vaiko jossain kylillä pyörähtämässä koska tämä ainainen yksinäisyys masentaa ja vetää alavireiseksi liki aina ja kaikkialla. Usein se jopa korostuu kun käy jossain ja siellä sitten tietenkin näkee iloisia ihmisiä jonkun kaverin tai perheenjäsenensä seurassa ja itse on vaan yksin vailla juttuseuraa. Kotona on tietyllä tapaa turvassa kaikelta tuollaiselta vaikka usein sitä kotonakin kaipaa seuraa. Etenkin silloin kun tekee ruokaa niin olisi kiva kattaa toisellekin tai kun tulee inspis leipoa niin olisi kiva herkutella yhdessä jonkun kanssa. Tai sitten irvistellä yhdessä kun leipomukset ei ihan onnistunutkaan. Ihan tavalliseen arkeen sitä seuraa kaipaisi ja tietenkin samassa seurassa olisi mukavaa juhliakin kun juhlan aika on. Sitä jää sivustaseuraajaksi monella tapaa vaikka kuinka tekisi asioita yksin. Ainakin minulla elämästä puuttuu niin paljon kun en voi enkä saa jakaa mitään kenenkään kanssa.