Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Eilen sormeni jäi rutistuksiin kahden koneen väliin, kun toinen niistä kaatui. Tyyppi joka kaatoi koneen vaan nauroi mun kivulle. Ei ihan heti sormeni parane. Onneksi vasemman käden sormi niin voin käydä frisbeetä heittelee.

Tuli katsottua laatuelokuvat Fried green tomatoes ja Kevlarsjäl - Iskunkestävä sielu. Mä olin ainut katsomassa Kevlarsjäl leffaa. Molemmat olivat mielestäni todella hyviä.

Pitkä viikonloppu kyseessä, kun itseni kanssa vaan elän. En edes vanhempiani näe, kun lähtivät mökillensä. Se olisi illalla Euroviisujen toinen semifinaali katsottavana. Viisutietäjässä tiistaina kaksi meni vain väärin. En olisi uskonut Moldovan ja Belgian menevän jatkoon. Mä arvostan enemmän taiteellisia esityksiä.

Huomenna pitäisi käydä veritesteissä, tuntuu kamalalta. Käyn niin vähän kodin ulkopuolella,  että maailma oven toisella puolella pelottaa. Olen alkanut käydä kaupassakin kolmen viikon välein. Joku aika sitten mietin, että voisin alkaa tilata ruoat kotiin. 

Vielä en tiedä miten huomisesta selviän.

En tiedä mistä mieleeni tuli Velvet - Fix me kappale. Vähänkö mieleni parani tuosta musiikista. Myös löysin sumeista muistoistani kappaleen Hi Tack - Say say say (waiting 4 U). Kesti aikaa löytää toi netistä, kun en muistanut esittäjää enkä nimeä. Vain musiikkivideo tuli mieleeni musiikkineen. Paljastui myös itselleni, että se on miksattu kappaleesta Michael Jackson ft. Paul McCartney - Say say say. 

Kaamea päivä ollut, mutta iltaa myöten parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tänään on  jotain kun on röntgen aika, no perjantain jälkeen en olekkaan ollut kenenkään kanssa tekemisissä, ketään ei kiinnosta olenko elossakaan enää, itkua tulee välillä kun en enää ymmärrä miksi olen edes olemassa kun joka päivä on paha mieli tästä tlanteesta kun ei ole ketään, kenelle kertoa asioistaan edes.

Tuuhan kertomaan sitten tänne, miten meni röntgenissä.

Olkanivelessä nivelrikko, piikkrillä voidaan helpottaa, 6 kk seuranta, tekonivelen laitto jos haluaa, on iso leikkaus js pitkä kuntoutus. Ei kiitos.

Kävin kävelyllä oli hauskaa. Ihmisiä meni ohitse ei mitään sanoneet. Sitten tulin kotiin

Luin kirjaa sen jälkeen söin ruokaa. Sitten katsoin you tubea . Sen jälkeen vein roska pussit roska laatikkoon.  Vähän satoi vettä. Nyt vielä enemmän sataa. Sitten viestitelin serkun kanssa watapissa . Parempi asua yksin nautin siitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väsyttää vaan. Olen suurimman osan päivästä maannut sängyssä, ei suihkuunkaan jsksa mennä vaikka se kyllä piristäis. Masennustahan tämä on.

Näin epäilen omalla kohdallanikin, että masennukseen olen tainnut sairastua vaikka sinällään aika evvk. Muuttuisiko elämä tästä jotenkin paremmaksi jos en olisi masentunut. Tuskin ja miten voisikaan kun masennus on seuraus, ei syy.

Samaa mäkin mietin, ei sitä syytä masennuslääkkeet poista eli yksinäisyyttäni, tänäänkään en ole muuta kun istunut yksin kotona, joo en lähde yksin mihkään kahviloihin, olen kokeillut sitä ja vielä masentuneempana tulenn pois sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna pitäisi käydä veritesteissä, tuntuu kamalalta. Käyn niin vähän kodin ulkopuolella,  että maailma oven toisella puolella pelottaa. Olen alkanut käydä kaupassakin kolmen viikon välein. Joku aika sitten mietin, että voisin alkaa tilata ruoat kotiin. 

Vielä en tiedä miten huomisesta selviän.

Kaikki lääkäri- ja labrakäynnit on jotenkin inhottavia yksin kun ei voi kertoa kenellekään että pelottaa/jännittää eikä kukaan myöskään vakuuta kaiken olevan hyvin tai muuten tsemppaa. Saati että lähtisi kaveriksi tai kysyisi jälkeenpäin miten meni. Eikä tietysti kenellekään voi kertoakaan sen paremmin hyviä kuin huonojakaan uutisia. Tosi monessa asiassa loppujen lopuksi olisi niin kivaa että olisi joku jonka kanssa ne voisi jakaa. 

Itsekin kävin aiemmin kaupassa tosi harvoin enkä yleensä edes kerran viikkoon, mutta sitten alkoi mökkihöperyys vaivaamaan siihen malliin että totesin olevan parempi että käyn edes siellä kaupassa. Nyt sitten käyn välillä jopa päivittäin tai teen sitä, että käyn yhtenä päivänä yhdessä kaupassa ja toisena sitten toisessa mikä onkin ihan toisessa suunnassa. Välillä jopa lähden ihan vaan huvikseen ja ajankuluksi käymään kävellen tuolla isommissa automarketeissa vaikka ei sieltä viitsi mitään kauhean raskasta kantaa. Tuntuu niin hölmöltä kun kirjoittaa tällaista koska onhan tämä elämä ihan tosi tyhmää ja tylsää kun suurin kohokohta on käydä maitokaupassa. En olisi ikinä uskonut että elämäni menee tällaiseksi ja varsinkaan että se on tällaista jo tässä iässä. Joskus eläkeikäisenä mummelina ihan normia varmaan, mutta ei vielä.

Toivottavasti menee hyvin se sinun labrakäynti. 

Vierailija kirjoitti:

Huomenna pitäisi käydä veritesteissä, tuntuu kamalalta. Käyn niin vähän kodin ulkopuolella,  että maailma oven toisella puolella pelottaa. Olen alkanut käydä kaupassakin kolmen viikon välein. Joku aika sitten mietin, että voisin alkaa tilata ruoat kotiin. 

Vielä en tiedä miten huomisesta selviän.

Minkä ikäinen olet? Miksi olet mökkiytynyt, viihdytkö yksin?

Uskon, että masennus tavallaan saa monet hidastamaan elämäänsä ja sitten kun siitä alkaa parantua (jos siis paranee) niin monelle iskee juuri se ajatus, että mitä tekisi ja minne menisi yms. Sellainen fiilis, että tahtoisi tehdä jotain ja silti se elämä pysyy ennallaan. Ei ole edelleenkään ihmisiä elämässä tai paikkoja oikeastaan minne mennä. Näin elämä säilyy ennallaan siinä mielessä, vaikka sinulla olisikin energiaa tehdä paljon kaikkea. 

Olen monena iltana nyt ollut ahdistunut ja sellainen epätoivo iskenyt. Mietin elämääni ja sitä, että miten aina jaksaa eteenpäin. Joskus tuntuu niin raskaalta kaikki. Tulee sellainen levoton ja hyvinkin rauhaton olo. Jotenkin, kun miettii menneitä vuosia niin monesti katson vuosilukuja ja mietin onko tuostakin noin paljon aikaa. Aika sinänsä ei monesti tunnu kuluvan millään ja silti vuodet menevät melko äkkiä. Sumussa ehkä niin kuin joku elämäänsä kuvasi. Eihän näissä viikoista aina paljon muista. Sama toistuu ja päivät melko samanlaisia. Lisääntynyt valoisuus ei oikein tunnu nyt hyvältä. Päätä särkee useammin ja unet häiriintyvät. Tämä, vaikka valosta pidänkin. 

Mä kävin maanantaina kaupungilla. Tuntui ihan seikkailulta kun viimeksi olen pyörähtänyt kylillä joskus viime vuoden puolella. Eipä ollut mikään muuttunut. Puolitoista tuntia sain matkoihin kulumaan. Oli kiva tulla kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että masennus tavallaan saa monet hidastamaan elämäänsä ja sitten kun siitä alkaa parantua (jos siis paranee) niin monelle iskee juuri se ajatus, että mitä tekisi ja minne menisi yms. Sellainen fiilis, että tahtoisi tehdä jotain ja silti se elämä pysyy ennallaan. Ei ole edelleenkään ihmisiä elämässä tai paikkoja oikeastaan minne mennä. Näin elämä säilyy ennallaan siinä mielessä, vaikka sinulla olisikin energiaa tehdä paljon kaikkea. 

Se on näin, tässä minunkn iässä  62 vkaupassa käynti on kohokohta päivässä ja just, ei oo ketään kelle kertoa lääkärikäynneistä tai mistään muustakaan. Itkua on jo tullut taas tänä aamuna, pitäis saada rauhottavia lääkkeitä, et ei miettis tätä yksinäisyyttä liikaa ja olis vaan, kun en edes odota mitään elämän minulle antavan.

Vierailija kirjoitti:

Mä kävin maanantaina kaupungilla. Tuntui ihan seikkailulta kun viimeksi olen pyörähtänyt kylillä joskus viime vuoden puolella. Eipä ollut mikään muuttunut. Puolitoista tuntia sain matkoihin kulumaan. Oli kiva tulla kotiin.

Minusta taas tuntui että kaikki on muuttunut kun niin paljon on rakennettu (ja aina vaan rakennetaan lisää) ettei enää näytä entiseltä eikä edes pääse kulkemaan entisiä, tuttuja reittejä vaan joutuu kiertämään milloin mistäkin. Ärsyttävää. Tosin vika varmaan on minussa kun en ole millään tapaa kaupunki-ihminen. Ainakaan enää, koska ei mulla ole täällä enää mitään tekemistä. Olisihan se varmasti mukava istua välillä kahviloissa (ja näin kesän tullen terasseilla), käydä jossain syömässä tai ihan vaan istumassa jossain merenrannalla tai mennä piknikille jne jos olisi seuraa missä tehdä näitä asioita. Minusta nuo siis on nimenomaan sosiaalisia juttuja ja vaikka kaikkea noista voi yksinkin tehdä niin onhan se tosi tylsää ja ankeaa istua yksinään tuppisuuna. Joku toinen varmaan tykkää, mutta minä en vaikka olen kokeillut varmaan kaikkea mahdollista tekemistä yksinäni. Ei ole mun juttu, mutta olisi tosi kiva jos olisi.

Sen sijaan tuolla kaupoilla oli kiva pyörähtää ja vaikka mitään en tarvitse niin aina sitä jotain löytää. Lisäksi on kivaa vaihtaa siinä myyjän kanssa muutama sana vaikka kalliiksi se tuollainen juttuseura pidemmän päälle tulisi. Samaten tulee jotenkin kummallisen normaali (ja vähän sosiaalinenkin) olo kun ihan vaan istuu junassa /bussissa muiden ihmisten joukossa. Ihan kuin olisi ihan tavallinen ja normaali ihminen joka on menossa paikasta a paikkaan b vaikka toisaalta on epänormaalissa tilanteessa ettei tosikaan. Tuosta tulee jää usein sellainen olo, että heti seuraavana päivänäkin tekisi mieli tehdä jotain ja sitten taas muistaa, ettei ole mitään tekemistä eikä menemistä ja ankeilee taas vaan kotona seuraavan kuukauden - kaksi.

Ihmettelen aloituksen saamaa alapeukkumäärää...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että masennus tavallaan saa monet hidastamaan elämäänsä ja sitten kun siitä alkaa parantua (jos siis paranee) niin monelle iskee juuri se ajatus, että mitä tekisi ja minne menisi yms. Sellainen fiilis, että tahtoisi tehdä jotain ja silti se elämä pysyy ennallaan. Ei ole edelleenkään ihmisiä elämässä tai paikkoja oikeastaan minne mennä. Näin elämä säilyy ennallaan siinä mielessä, vaikka sinulla olisikin energiaa tehdä paljon kaikkea. 

Se on näin, tässä minunkn iässä  62 vkaupassa käynti on kohokohta päivässä ja just, ei oo ketään kelle kertoa lääkärikäynneistä tai mistään muustakaan. Itkua on jo tullut taas tänä aamuna, pitäis saada rauhottavia lääkkeitä, et ei miettis tätä yksinäisyyttä liikaa ja olis vaan, kun en edes odota mitään elämän minulle antavan.

Minunkin pitäisi varmaan vaihtaa tuo kerran viikossa kaupassa käynti päivittäiseksi vaikka tuntuu niin hölmöltä hakea yhtenä päivänä maitolitra ja toisena leipää. Nuorempana kun poltti vielä röökiä niin sitä sai olla melkein päivittäin hakemassa mutta toisaalta silloin sitä liikkui liki jatkuvasti jossain ja joku kiska tai kauppa oli aina matkan varrella. En kyllä enää ala uudelleen polttamaan, että siitä saisi syyn käydä edes ärrällä.

Tasan ei käy onnenlahjat kun ilmeisen monelta jää lätkät näkemättä maikkarin spedeilyn takia ja mulla ne näkyy vaikken taida katsoakaan. Mietin kyllä, että pitäisikö sitä kuitenkin alkaa oikein taas seuraamaan, kun edellisestä kerrasta taitaa olla joku 20 vuotta aikaa. Nuorena tuli katsottua kaikki leijonien ottelut ja yleensä oltiin jossain ravintolassa niitä seuraamassa. Se oli sitä entistä elämää. Viimeksi katsoin varmaan sen torinon olympialaisten suomi-ruotsi finaalin eli hetki on mennyt vaikka toisaalta ei kyllä tunnu kahdelta vuosikymmeneltä.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että masennus tavallaan saa monet hidastamaan elämäänsä ja sitten kun siitä alkaa parantua (jos siis paranee) niin monelle iskee juuri se ajatus, että mitä tekisi ja minne menisi yms. Sellainen fiilis, että tahtoisi tehdä jotain ja silti se elämä pysyy ennallaan. Ei ole edelleenkään ihmisiä elämässä tai paikkoja oikeastaan minne mennä. Näin elämä säilyy ennallaan siinä mielessä, vaikka sinulla olisikin energiaa tehdä paljon kaikkea. 

Sekin ärsyttää että oikeastaan aina kun menee kunnolla jonnekin ihmisten ilmoille niin sen jälkeen on kipeänä eli sitä onnistuu imuroimaan kaikki mahdolliset flunssat. Sitten menee sairastaessa ainakin se viikko eli enää ei edes saa niitä "normaaleita" flunssia jotka menee päivässä parissa ohi pikkuniiskutuksella. Ehei, nyt sairastaa aina ihan kunnolla kuumeen kanssa kaiken. Lisäksi tuntuu että jokaisen lentsun jälkeen on aiempaa raskaampaa kaikki ihan kävelystä lähtien eikä siihen entisenlaiseen peruskuntoon edes pääse kun jatkuvasti vaan saa jonkun nuhakuumeen.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna pitäisi käydä veritesteissä, tuntuu kamalalta. Käyn niin vähän kodin ulkopuolella,  että maailma oven toisella puolella pelottaa. Olen alkanut käydä kaupassakin kolmen viikon välein. Joku aika sitten mietin, että voisin alkaa tilata ruoat kotiin. 

Vielä en tiedä miten huomisesta selviän.

Miten verikokeet meni? Toivottavasti hyvin.

Minullakin ollut piikkikammo koko elämäni ajan. Nyt 60v selviän jo itkemättä ja en oikeastaan edes paljon  jännitä. Mutta jotain luettavaa pitää käsissä olla jotta saa huomion pois neulasta. Kerran otettiin reilut 20 putkea verta ja silloin meinasin pyörtyä. Yleensä sanon laborantille suoraan että olen piikkikammoinen, niin ei tule yllätyksenä kesken kaiken jos lähtee taju. Sekin helpottaa kun saa sanottua. En ole koskaan ymmärtänyt mistä tuo pelko tulee kun sillä ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa ja pystyn ymmärtämään mitä tehdään ja miksi. Fobia on fobia. 

mä ajattelen, että tämä mun asunto ei ole edes koti,  mitään ei viitsi laittaa. haluaisin muualle asumaan, mutta olen vatuloinut asiaa jo 3v! en enää tiedä minne muuttaisi, ei jaksa ajatella.

Yksin olen ollut kauan, avioero eläkeiässä teki tehtävänsä.  

Vierailija kirjoitti:

mä ajattelen, että tämä mun asunto ei ole edes koti,  mitään ei viitsi laittaa. haluaisin muualle asumaan, mutta olen vatuloinut asiaa jo 3v! en enää tiedä minne muuttaisi, ei jaksa ajatella.

Yksin olen ollut kauan, avioero eläkeiässä teki tehtävänsä.  

Mä en kanssa saa aikaseks laitattaa tapetteja kämppääni vaikka ilmatteeks saisinkin, ym. En halua vieraita ihmisiä kotiini.