Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Kuinka paljon aikaa uskot yksinäisen käyttävän yksinäisyytensä pohtimiseen? Tunnin päivässä? Kahdeksan tuntia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Pitää alkaa kerätä postimerkkejä ja liittyä postimerkki kerhoon!

Filatelia on kuoleva laji, minä erosin kerhoista väkivallalla uhkailevan exäni takia, en pystynyt enää istumaan samassa huoneessa kuin hän. Nyt minulla on vain omassa kodissani "suoritettavia" harrastuksia, ei muita aikuiskontakteja kuin kaupan kassa.

Myös numimaatikoilla on saman laista yhteisötoimintaa.

Pitkälti selaillu Nofap materiaalii vaihteex. Jospa Nofapmotivaation kautta, oppii keskittyys positiivisiin asioihin yksin olossa eikä ajaudu yksinäisyyden suohon.

Tämä yksinäisyys on tylsistyttänyt minut, en edes enää kaipaa ketään, eikä kyllä ole ketä kaivatakkaan. 

Yritän katsoa kättelyjonoa, mutta on tää kuolettavan tylsää tänäkin vuonna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Kuinka paljon aikaa uskot yksinäisen käyttävän yksinäisyytensä pohtimiseen? Tunnin päivässä? Kahdeksan tuntia?

En ole ajatellut tuntimääriä, vaan sitä, että yksinäisyys on koko ajan jotenkin ajatuksissa. Tässäkin ketjussa on paljon potentiaalisia keskustelukumppaneita, mutta  ihmiset keskittyvät pääasiassa  kertomaan yksinäisyyden kokemuksistaan. Se on tietysti hyvä, että voi tuoda kokemuksensa esiin. Tarpeellinen kanava monelle.

Mutta olisiko tilanne sama livenä? Jos olisimme jossakin porukassa, puhuisimmeko siellä yksinäisyydestämme vai pyrkisimmekö kontaktiin muiden kanssa. Etsisimmekö yhteisiä mielenkiinnon kohteita? Näkisimmekö mahdollisuudet tutustua? 

Omalta kohdalta miettinyt, teenkö yksinäisyydestä verukkeen olla kohtaamatta muita. Rakennan itse esteitä ja tekosyitä? Osaanko olla avoin ystävyydelle, niin että muut kiinnostuisivat seurastani, että minulla olisi jotain annettavaa ihmissuhteissa, että seuraani kannattaisi pyrkiä? Tämä pohdinta siis omasta itsestä, ei tänne kirjoittavista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Kuinka paljon aikaa uskot yksinäisen käyttävän yksinäisyytensä pohtimiseen? Tunnin päivässä? Kahdeksan tuntia?

En ole ajatellut tuntimääriä, vaan sitä, että yksinäisyys on koko ajan jotenkin ajatuksissa. Tässäkin ketjussa on paljon potentiaalisia keskustelukumppaneita, mutta  ihmiset keskittyvät pääasiassa  kertomaan yksinäisyyden kokemuksista

Voihan olla niinkin, että jollakin yksinäisyys johtuu siitä, että on rakentanut ympärilleen jonkinlaisen turvamuurin. Se on ollut ehkä tarpeellinen, jos on ollut ikäviä kokemuksia muista ja haluaisi olla turvassa.  Ainakin omalla kohdallani on käynyt niin. Ei haluaisi enää pettymyksiä, kun luottamus on joihinkin ihmisiin mennyt. Sitä on myös kyynistynyt ja varuillaan. Seurauksena sitten, että on jäänytkin yksin ja sivuun vähän kaikesta. 

Olen kirjoittanut tännekin kokemuksia yksin olosta, mutta yrittänyt kuitenkin nähdä siinäkin jotain positiivista. Ehkä tämä kirjoittelu on jo avannut joitain lukkoja, ja olen taas alkanut kiinnostua ympäristöstä ja erilaisista ihmisistäkin. Jokaisella yksinäisellä on se oma polkunsa kuljettavana.  Olisi tietysti mukava, jos yksinäiset löytäisivät jotenkin toisensa. 

Vierailija kirjoitti:

tyypin kanssa kävi niin, että seksin jälkeen hän sulkeutui täysin. Ei puhunut mitään, oli kireä. Seksikin oli huonoa. Vei mut kyllä kotiin ja ajattelin jo siinä, että tämä tästä. Taisin laittaa viestinkin, että olipa paskaa ja kohtelu vielä paskempaa. Yllätyin todella, kun tyyppi alkoi laittaa mulle rakkausrunoja ja rakkaudesta kertovia biisejä. Meillä siis oli ennen seksikertaa ollut tosi hyvä yhteys ja oltiin juteltu paljon. Mutta kyllä mun orastavat tunteet kuoli siihen mykkyyteen. Eikä hän ollut mitenkään kokematon, vaan tunnettiin entuudestaan ja hänellä oli ollut pitkiä suhteita.

Eka kerta uuden kumppanin kanssa voi olla miehelle haastava. Tulee suorituspaineita ja voi pelätä epäonnistuvansa. Nainen tekee viisaasti, kun ei kommentoi ainakaan negatiivisesti. Ei naisenkaan osa helppo ole, ihmissuhteissa tulee aina myös pettymyksiä. Ehkä voit unohtaa pettymyksesi ja lähestyä kumppania jollain kivalla viestillä. Katsoa, jos suhde sittenkin kehittyy. Toinenhan sitä yhteyttä jo ottikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Olen tehnyt aikataulun joka viikonpäivälle, jotta olisi jokin syy nousta sängystä. Onhan se tavallaan orjallista, mutta ainakin tietyt kotihommat tulee hoidettua ajallaan. Hoidan myös kuntoani lenkkeilemällä ja joogaamalla tiettyihin aikoihin. Käsi- ja jalkahoidot, hyvän tuoksuiset voiteet yms. hemmottelevat ja auttavat jaksamaan. En ole käynyt missään harrastuksissa vuosikausiin, jospa uskaltautuisin aloittamaan jotain ensi vuonna.&nbsp

Hyvä sinä! Mistä löydät voimaa toteuttaa aikataulua ja asioita? Minä kamppailen sen kanssa, että päätän että esim vapaapäivästä tulee aktiivinen ja teen asioita enkä masentele kotona mutta kun aamulla herään, en vaan saa motivoitua itseäni liikkeelle kun vastassa on kodin hiljaisuus ja tyhjyys ja se tosiasia että olen taas yksin ja jos lähden ulos näen miten muilla on ihmissuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Kuinka paljon aikaa uskot yksinäisen käyttävän yksinäisyytensä pohtimiseen? Tunnin päivässä? Kahdeksan tuntia?

En ole ajatellut tuntimääriä, vaan sitä, että yksinäisyys on koko ajan jotenkin ajatuksissa. Tässäkin ketjussa on paljon potentiaalisia keskustelukumppaneita, mutta  ihmiset keskittyvät pääasiassa  kertomaan yksinäisyyden kokemuksista

Tämä ketju on yksinäisyydestä, siitä täällä keskustellaan. Minä keskustelen muuallakin netissä muista asioista kuten harrastuksista. 

Totta kai yksinäisyys on koko ajan ajatuksissa, kun se tulee esille ja on läsnä kaikessa. Työkaverit ostaa asuntoja ja saa lapsia - muistan että nämä eivät ole minulle köyhänä yksin mahdollisia. Kaupassa pariskunnat miettii mitä tänään syödään. Naisporukat käy lenkillä ja kulkee takanani kovaan ääneen höpöttäen. Joulun aika, juhannus, mediat toitottavat kesäjuhlista joita kuulemma kaikilla on. Tai istun yksin lääkärin odotushuoneessa, siellä on myös äiti aikuisen tyttärensä tukena ja joku pariskunta - minulla ei ole edes ketään joka tietäisi minun olevan lääkärille menossa. Tai olen kotoa kivuissa ja mietin kuolenko tähän nyt yksin ja kauanko menee että minut löydetään ja kukahan se sitten. Tällaista se on, ei sitä tarvitse erikseen ruveta miettimään kun se on vastassa joka paikassa, läsnä koko ajan.

Kandee selaa Allismindin settii.

https://www.reddit.com/r/ALLISMIND/comments/qc69kf/first_become_alone/

Tapasin miehen mutta pökkelö. Ei puhunut mitään, treffeillä hänen luonaan vahtasi vain televisiota, tuskin kahveja tarjosi. Kahden tunnin tv:n tölläämisen palkkioksi sain seksiä. Sui*inotto karseaa koska ka-lu haisi ja maistui todella pahalle.

Koko päivä yksin telkkarin tuijotusta, masentaa niin paljon, että käyn nukkumaan joidenkin nappien voimalla. Olkoon linnan juhlat, ihan sama.

Olen tehnyt tätä "to-do"-listaani siinä tahdissa kun olen jaksanut. Se auttaa pitämään päivät sillä lailla aktiivisina etten "hyydy" vain olemaan sisällä tai vajoa sellaiseen vähän murheelliseen ajatuskehään.

Talviruokin lintuja, ja askartelin talitankotelineelle uuden oravasuojan. Ulkoilutin koirat, tänään ajettiin vähän kauemmas, ikäänkuin retkelle. Vielä pääsee vaikka minne kun ei ole lumia, ja tykkään käydä ulkoilupaikoissa näin kesä- ja turistisesongin ulkopuolella. Aina ei ole ongelma että niillä on muitakin ihmisiä, mutta joskus se on vähän masentavaa kun kohtaa sellaisia oikein iloisia seurueita tai vaikka jonkun keskenään tosi mukavanoloisesti juttelevan pariskunnan.

Lenkkiseuraa olen joskus koettanut kysellä, myös tuolta paikallisryhmän "harrastetaan yhdessä"-tyylisestä ketjusta. Jonkun kerran on löytynytkin, mutta ne ovat nopeasti typistyneet siihen että se olen aina minä, joka kysyy että lähtisikö toinen ja jos en kysy, tyyppi katoaa takavasemmalle. Kun on muutenkin vähän varuillaan uusien ihmisten kanssa niin tuo, vaikka varmaan ihan harmitonta onkin, kyllä joskus sattuu ja tekee entistä varovaisemmaksi. Ajattelen, että ehkä olin jotenkin vääränlainen tai en osaa enää edes luontevasti small talkata ihmisten kanssa, että ehkä olin jotenkin liian tyrkky tai liian puhelias tai muuten vain liian friikki.

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tätä "to-do"-listaani siinä tahdissa kun olen jaksanut. Se auttaa pitämään päivät sillä lailla aktiivisina etten "hyydy" vain olemaan sisällä tai vajoa sellaiseen vähän murheelliseen ajatuskehään.

Talviruokin lintuja, ja askartelin talitankotelineelle uuden oravasuojan. Ulkoilutin koirat, tänään ajettiin vähän kauemmas, ikäänkuin retkelle. Vielä pääsee vaikka minne kun ei ole lumia, ja tykkään käydä ulkoilupaikoissa näin kesä- ja turistisesongin ulkopuolella. Aina ei ole ongelma että niillä on muitakin ihmisiä, mutta joskus se on vähän masentavaa kun kohtaa sellaisia oikein iloisia seurueita tai vaikka jonkun keskenään tosi mukavanoloisesti juttelevan pariskunnan.

Lenkkiseuraa olen joskus koettanut kysellä, myös tuolta paikallisryhmän "harrastetaan yhdessä"-tyylisestä ketjusta. Jonkun kerran on löytynytkin, mutta ne ovat nopeasti typistyneet siihen että se olen aina minä, joka kysyy että lähtisikö toine

Mielestäni sulla on ihailtava meininki. Tiedostat, mikä on vaikeaa ja tuntuu pahalta, ja silti teet aktiivisesti asioita, otat pieniä askelia, jotta tilanne muuttuisi ja/tai elämässä olisi mielekkäitä asioita.

Tarkoitukseni ei nyt ole syyllistää niitä, joilta vastaava ei esimerkiksi masennuksen, muun sairauden tai syyn takia onnistu, meillä on kaikilla omat lähtökohtamme. Halusin vain sanoa just sinulle, että ihailen sua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tehnyt tätä "to-do"-listaani siinä tahdissa kun olen jaksanut. Se auttaa pitämään päivät sillä lailla aktiivisina etten "hyydy" vain olemaan sisällä tai vajoa sellaiseen vähän murheelliseen ajatuskehään.

Talviruokin lintuja, ja askartelin talitankotelineelle uuden oravasuojan. Ulkoilutin koirat, tänään ajettiin vähän kauemmas, ikäänkuin retkelle. Vielä pääsee vaikka minne kun ei ole lumia, ja tykkään käydä ulkoilupaikoissa näin kesä- ja turistisesongin ulkopuolella. Aina ei ole ongelma että niillä on muitakin ihmisiä, mutta joskus se on vähän masentavaa kun kohtaa sellaisia oikein iloisia seurueita tai vaikka jonkun keskenään tosi mukavanoloisesti juttelevan pariskunnan.

Lenkkiseuraa olen joskus koettanut kysellä, myös tuolta paikallisryhmän "harrastetaan yhdessä"-tyylisestä ketjusta. Jonkun kerran on löytynytkin, mutta ne ovat nopeasti typistyneet siihen että se

Kiitos. :) 

Se on jännä kyllä, miten pienestä voikin jo tulla parempi mieli. Sillä olen koettanut mennä, että eihän tätä elämääni kukaan muu elä tai muuta kuin minä. Muuttumaan en sitä voi pakottaa, mutta yrittänyttä ei laiteta ja sitten voi ainakin sanoa itselleen että noh, ainakin sinä koetit parhaasi.

Olen se, joka kommentoi aiemmin, jollekulle, että pitää ehdottomasti hankkia joulukuusi, jos sellaisen haluaa.

Minun suurin oivallukseni yksinäisyydestä on tämä: Meidät on aivopesty varhaislapsuudesta saakka ajattelemaan, että meidän arvomme riippuu ensisijaisesti siitä, onko meillä mallikatalogin mukainen perhe, suku ja ystäväporukka ympärillämme.

Yksinäisyys on tietenkin oikeasti vakava asia, ja siihen liittyvät tunteet ovat aidosti raskaita kantaa. Yksinäisyys myös aiheuttaa masennusta, eikä se ole ihme. Ei meidän kuulu elää täällä täysin omassa varassamme, se on ihmislajille vieras tapa elää. Suomalaisessa yksinäisyydessä on kuitenkin paljon kulttuurista taustaa: Teollistumisen myötä kylä- ja sukuyhteisöt alkoivat hajota. Pienet asunnot, kaiken kalleus, yksinpärjäämisen eetos ja lopulta internet ovat ajaneet meidät yhä kauemmas toisistamme.

Tiesittekö, että joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä? Entäpä tiesittekö sitä, että todellisuudessa vähintään joka kolmas lapsiperhe on monimutoinen, eli ei lainkaan mallikuvaston mukainen? Sitä ideaalia, josta poikkeamista me niin kovin kipuilemme, ei ole oikeasti edes olemassa.

Mutta ideaali elää. Jos sosiaaliset suhteet eivät mene oletusarvoisesti, me alamme rankaista itseämme. Meistä tuntuu, ettei meille kuulu mitään hyvää, koska emme ole minkään arvoisia. Tuntuu, ettei voi laittaa itselleen hyvää ruokaa, ei voi tehdä asioita, joista saisi iloa, ei voi edes hankkia joulukuusta, koska ne on tarkoitettu vain ihmisille, joilla on mallinmukainen sosiaalinen verkosto.

Ja oikeasti me friikit edustamme valtaenemmistöä!

Kaikki on raskasta kantaa yksin, mutta omaa ihmisarvoaan ei pidä koskaan kyseenalaistaa. Itse havahduin aikoinaan juuri tuohon joulukuusikysymykseen: Mikä ihmeen logiikka siinä on, että jos minulla ei ole omaa perhettä, minulla ei voi olla omaa joulukuusta? Eihän näillä kahdella asialla on tässä universumissa mitään tekemistä toistensa kanssa. Perhe ja kuusi. Eivät liity toisiinsa. Ei ole mitään komissiota, joka määrää, että kuusi saa seistä huoneen nurkassa vain niillä, joilla on sormus sormessa tai lapsi kehdossa.

Nyt kun ollaan elossa, on tehtävä juuri se pieni asia, josta tulisi itselle edes vähän hyvä mieli. Siihen ei haeta eikä saada lupaa keneltäkään, se tehdään siksi, että meillä on oma ja täysin oikeutettu paikkamme tässä universumissa. Aivan yhtä iso ja arvokas, kuin kaikilla muillakin. Kivoja asioita ei tarvitse ansaita.

Jos jotain perheetöntä huvittaa nähdä vähän erilaista näkökulmaa, tsekatkaa instagramista vaikka thrivesolowithlucymeggeson. On myös ihmisiä, jotka nauttivat aidosti perheettömyydestä. Se ei tietenkään auta siihen oman perheen kaipuuseen, mutta voi tarjota vähän toista näkökulmaa, jos tuntuu, että perheettömyys on suunnilleen kuolemantuomio.

"Minun suurin oivallukseni yksinäisyydestä on tämä: Meidät on aivopesty varhaislapsuudesta saakka ajattelemaan, että meidän arvomme riippuu ensisijaisesti siitä, onko meillä mallikatalogin mukainen perhe, suku ja ystäväporukka ympärillämme."



Tai sitten ei ole. Ihminen on sosiaalinen laji, jolla on perustarve tulla kohdatuksi, tulla nähdyksi. En ole koskaan kaivannut itselleni kuvakirjamallin ydinperhettä tai telkkarisarjasukua. Jos jotain, olen kaivannut edes yhtä ihmistä jonka seurassa minun on hyvä ja kiva olla eli ihmistä, joka merkitsee minulle jotakin ja jolle minä merkitsen jotakin. Ihmisen, joka muistaa nimeni. 

Vierailija kirjoitti:

"Minun suurin oivallukseni yksinäisyydestä on tämä: Meidät on aivopesty varhaislapsuudesta saakka ajattelemaan, että meidän arvomme riippuu ensisijaisesti siitä, onko meillä mallikatalogin mukainen perhe, suku ja ystäväporukka ympärillämme."



Tai sitten ei ole. Ihminen on sosiaalinen laji, jolla on perustarve tulla kohdatuksi, tulla nähdyksi. En ole koskaan kaivannut itselleni kuvakirjamallin ydinperhettä tai telkkarisarjasukua. Jos jotain, olen kaivannut edes yhtä ihmistä jonka seurassa minun on hyvä ja kiva olla eli ihmistä, joka merkitsee minulle jotakin ja jolle minä merkitsen jotakin. Ihmisen, joka muistaa nimeni. 

Joo, ilman muuta allekirjoitan sanomasi täysin, ja myös omasta kokemuksesta. Tuo on eri asia kuin se, että voiko hankkia itselleen joulukuusen. Meistä jokainen tarvitsee sen kokemuksen, että on yhteys edes yhteen ihmiseen. Mulle itselleni oli käänteentekevä oivallus se, että estin itseäni saamasta mitään kivaa, koska sitä hyvää ihniskontaktia ei ollut. Joulukuusi ei tätä korjaa, mutta on silti parempi olla, kun sallii itse itselleen hyviä asioita. Silti kaipaan edelleen sitä, mitä sinäkin kuvaat. T. Se, jolle vastasit