Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Onko kenelläkään teistä kokemuksia oman yksinäisyyden pohtimisesta ammattilaisen kanssa tai jossain ryhmässä? Esim. psykologi, kirkon työntekijä, psyk. sairaanhoitaja, vertaisryhmät, Helsinki Missio.

Lainasin kirjastosta kirjan opintoihin liittyen. Ja löysin 3.12  sen välistä todella vanha ja haalistunut lainakuitti jossa päiväys. Kuitti vuodelta 2010 ja mietin onko kirjaa tuon jälkeen edes lainattu vai olenko minä ensimmäinen tuon jälkeen joka sen lainaa. Kuitenkin kuitissa runo, jonka juuri ja juuri erottaa.

"Mikään ei ole arvokkaampi kuin tämä päivä"

-Goethe

Vierailija kirjoitti:

Noihin asiallisiin tyyppeihin. Itse ajattelen niin, että asiallisia ja mukavia on vapaalla jalalla vaikka ja kuinka mutta jos kovasti paljon pistää painoarvoa sille ulkokuorelle niin sitten meneekin jo vaikeammaksi se helmen löytäminen. Maailma on valitettavan pinnallinen paikka ja siksi siinä on ilmeiset riskinsä, jos varsin puoleensavetävän ulkomuodon omaava tyyppi vapaalla jalalla kulkee. No, ainahan se poikkeus vahvistaa säännön.

Tosin riskinsä on siinäkin, että jää yksinäiseksi ja sinkuksi pidemmäksi aikaa vaikka se ulkomuotokin on mitä on. Saman aiheuttaa tietty myös ikävät kokemukset ihmissuhteissa. Ainakin omalla kohdalla yksinäisyys on mahdollistanut melkoisen paljon kieroon kasvamista eli vaikka joskus muinoin olisin varmasti ollut varsin hyväkin kaveri sekä puoliso sopivalle ihmiselle niin enää en ainakaan takuuseen siitä menisi. Olisi kovin vaikeaa luvata toiselle yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista kun ei niitä enää voi uskot

Aika sama täälläkin. Ennen kaipasin ystävien seuraa ja ajattelin että muut eivät vain tiedä miten hyvä ystävä olisin. mutta nykyään ajattelen että en jaksaisi edes olla kenenkään ystävä kun sitten minun pitäisi vastata odotuksiin ja kuunnella silloinkin kun ei huvittaisi. Olla samaa mieltä asioista, tai sitten olla selän takana eri mieltä koska en jaksa riidellä tai edes keskustella mielipide eroists kun yksikseni saan ihan rauhassa olla mitä mieltä huvittaa ilman että sitä tarvii perustella kellekään mitenkään.

Näyn kirjoittaneen ketjuun numerolla 75. Ollapa vielä yhtä tietämätön kuin syyskuussa. 

Jokin lääkärin määräämissä kokeissa kiinnitti äskettäin huomioni. Yksi niistä nähdäkseni selvittää vain tiettyä seikkaa, ja jos tällainen "seikka" löytyy, on kyseessä harvinainen, vakava, parantumaton ja tappava sairaus. Tyhmintä tietysti on etsiä tietoa ei-lääkärinä, ja lopetinkin lyhyen silmäilyn jälkeen, mutta tulipa kerralla iso kasa uutta miettimistä.

Ketjun aiheeseen tämä liittyy ikävästi. Millä tavalla täysin yksinäinen ihminen varautuu äkkikuolemaansa? Olen aivan ajatusten alussa, joten kuulisin mielelläni mietteitä niiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa pitempään.

Sitä minäkin mietin kun olen yksinäinen, todellakin sellainen, että jos häviäsin johonkin, niin kukaan ei edes tekisi minusta

katoamisilmoitusta. Ei ole edes työyhteisöä missä ihmeteltäisiin poissa oloani. Tällasia mietteitä tänä aamuna.

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään teistä kokemuksia oman yksinäisyyden pohtimisesta ammattilaisen kanssa tai jossain ryhmässä? Esim. psykologi, kirkon työntekijä, psyk. sairaanhoitaja, vertaisryhmät, Helsinki Missio.

Ei ryhmässä, mutta netissä terapeutin kanssa. Aloitin koronan aikaan nettiterapian ja jatkoimme sitä myöhemminkin netin kautta etänä. Se auttoi minua valtavasti. Sain keinoja purkaa pahaa oloa ja ahdistusta. Sain puhuttua kaikesta. Solmin jälleen välit vanhempaani, jonka kanssa en ollut halunnut olla tekemisissä. Ymmärsin häntä ja itseäni. Yksin olen vieläkin, mutta se ei ole enää ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Onko kenelläkään teistä kokemuksia oman yksinäisyyden pohtimisesta ammattilaisen kanssa tai jossain ryhmässä? Esim. psykologi, kirkon työntekijä, psyk. sairaanhoitaja, vertaisryhmät, Helsinki Missio.

Kyllä. Olen käynyt Kelan kustantamalla terapeutilla viisi kertaa. Vielä jatketaan, jos on tarve. 

Vierailija kirjoitti:

Sitä minäkin mietin kun olen yksinäinen, todellakin sellainen, että jos häviäsin johonkin, niin kukaan ei edes tekisi minusta

katoamisilmoitusta. Ei ole edes työyhteisöä missä ihmeteltäisiin poissa oloani. Tällasia mietteitä tänä aamuna.

Sama tilanne ja mulla vähän kahtiajakoisia ajatuksia. Toisaalta tuo on hirveän lohduttava ajatus, että voin vaan hävitä milloin tahansa siltä alkaa tuntumaan enkä todellakaan tule jäämään vieraiden ihmisten armoille vanhuuttani elämään eli itse myös aion kadota kun omat jalat vielä kantaa. Tuohon on jo melko täydellinen suunnitelmakin odottamassa vain toteutustaan.

Mutta sitten tässä nykyhetkessä ja arjessa tuo asia ahdistaa kauheasti. On hirveää ettei voi koskaan kertoa kenellekään mihin lähtee tai menee eikä myöskään sitä milloin aikoo palata. Eikä kukaan huolestu vaikka ei palaisi ikinä. Tuo tekee myös araksi ja varovaiseksi eli jatkuvasti tekee kaikessa mahdollisessa jotain riskianalyysiä ja puntaroi sitä onko plussat mahdollisia miinuksia suurempia ja onko asia jotenkin ihan oikeasti tarpeellinen tehdä. Siinä sitten jää samalla elämä elämättä monelta osin ja mikä pahinta, sitten jossain vaiheessa aina on päättänyt että nyt loppuu tämä ylianalysointi ja tehnyt jotain spontaania joka sitten lopulta paljastuikin aivan umpityhmäksi ideaksi jonka seurauksia saa kantaa lopun ikää. Mutta takaisinkaan ei aikaa saa.

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Ei sentään :)

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Kyllähän moni silti tekee paljon asioita muutenkin. Ei minullakaan ajatukset koko aikaa pyöri yksinäisyyden ympärillä. Nytkin on niin paljon oikeastaan pakollista tekemistä etten tiedä miten ehdin kaiken ja pitäisi hieman jo saada rauhoitettua tilannetta. Näin jos kerran pari viikossa tai harvemmin tänne kirjoitin niin kai sekin on ok.

Minulle on muutenkin tavallista välillä miettiä elämääni. Se on paljon ihmisestä kiinni miten tykkää asioitansa ajatella. Joillekin sekin tuo rauhaa elämäänsä, että n edes omassa päässään käsitellyt esim yksinäisyyden kokemuksensa.

Ei minunkaan elämäni sen yksäisemmäksi muutu jos välillä niitä asioita mietin ja tiedän miettimisen pohjalta oikeastaan syitä siihen miksi elämä on mennyt tietyltä osin näin ja mitkä ovat siihen vaikuttaneet. Sekin on hyvä tietää ja ymmärtää elämäänsä ja asioitaan. Itsellä, kun on muutenkin tapana tehdä paljon asioita ja liikaakin välillä. Näin joskus on hyvä pysähtyä miettimään. 

Kävelin tänään kaupungin joulutorin ohi. Siellä pariskunnat kävelivät onnessaan käsi kädessä, pussaillen ja nauraen. Päässäni mietin, etteivät kestäisi sekunnin sadasosaa kaltaiseni yksinäisen ja unohdetun kenellekään kelpaamattoman ihmisen elämää.

Prisman vessa kutsui. Sinne jäi taas vetämätön muistutus ihmisille, että olen olemassa. Tämä jatkuu aina ja eri kaupungeissa siihen asti kunnes rakkaus parisuhteineen alkaa jakautua myös meille siihen kelpuuttamattomille ihmisille.

Mikä on elämän merkitys kun ei ole mitään odotettavana eikä mitään sosiaalista elämää? Juhlakaudet ovat pahimmat kun ne on täysin samanlaisia kuin arkipäivät.

Mulla räjähtää pää tässä loputtomassa hiljaisuudessa kun on niin kova tarve vuorovaikutukselle.Kehokin oirelee pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Valitettavasti (totaali)yksinäisyyttä ei pääse pakoon mihinkään vaan se on läsnä ajatteli sitä tai ei. Yksinään sitä on lenkillä oli sitten juoksemassa tai sellaisella pidemmällä kävelyllä missä olisi mukavaa ja helppoakin jutella lenkkikaverin kanssa. Siinä sitten tietenkin pyörittelee yksinään omia ajatuksiaan jotka ei tietenkään käsittele pelkästään yksinäisyyttä, mutta kyllä siinä itsensä silti yksinäiseksi tuntee kun ei mihinkään asiaan ei saa kuulla toisen ihmisen mielipidettä tai kuulla toisen kuulumisia. Olisi niitä ihan kiva omiakin päästä jakamaan ja etenkin kun ei-yksinäisenä sitä olisikin ihan eri tavalla kerrottavaa vaikka onhan sitä elämässä sisältöä yksinäisenäkin vaikkakaan ei muiden ihmisten muodossa.

Sama juttu harrastuksissakin, että sattuneesta syystä niiden täytyy olla sellaisia ettei niihin kaveria tarvitse. Jossain jumpassa joo tietenkin keskittyy suurimmaksi osaksi ihan siihen mitä tekee eikä siinä kaveria tarvitsekaan, mutta muuten ne harrastukset on valikoitava sellaisiksi että ne voi tehdä yksin. Ja kas, taas on aikaa omille ajatuksille koska ei voi jutella kenenkään kanssa vaikka kyllä se sujuisi samalla kun vaikkapa neuloo tai virkkaa. 

Näin totaaliyksinäisenä on aika turha alkaa varoa sitä, että yksinäisyys tästä lisääntyisi vaikka jatkossa keskittyisi 24/7/365 omaan yksinäisyyteensä. Ei tämän yksinäisemmäksi enää voi tulla vaikka haluaisi. Se pohja on jo saavutettu muiden avustuksella, mutta sieltä ylöspäin pitäisi jaksaa yksin.

Tänään on Vaapaaehtoisten kansainvälinen päivä 5.12. Jos on yksinäinen, kannattaa käydä vapaaehtoistyön kurssi ja mennä avustajaksi. Kurssit ovat erittäin mielenkiintoisia ja ilmaisia, kahvitkin tarjotaan leivosten kera. Siellä kurssilla on heti paljon vuorovaikutusta ja ryhmätöitä. Avustamaan voi mennä esimerkiksi vanhoinkotiin tai ottaa oman avustettavan , joka haluaa ulkoiluseuraa ja pyörätuolin lykkääjää välillä, jos ei jaksa kelata pitkiä matkoja tai pääsee yös kulttuuriavustajaksi tai uimavaustajaksi  - vaikka mitä. Tammikuussa alkaa uusia kursseja. 

Löytyy myös muita yhdistyksiä, joilla on jokin teema esim luonnosuojelu tai lapsiperheiden tukeminen. Seurakunnilta voi kysyä kävelykerhosta ja neulepiiristä sekä runokerhoista. Niissä ei tuputeta uskontoa ja mukana on kivoja, empaattisia ihmisiä. 

Jos tarvitsee juttuseuraa ihan heti tässä päivässä, kannattaa mennä johonkin aulaan tai puistoon, jossa on vanhuksia istuskelmassa -  ja keksiä jotakin juttua alkuun. Tosi mielenkiintoisia kohtaamisia on ollut minulla! Sain kerran esimerkiksi matkavinkkejä Itä-Viroon. Monia kiintoisia tarinoita olen kuullut. Vanhat ihmiset ovat kuin kirjoja: upeita tarinoita elämästään. Nuorilla on aina puhelin nenän alla ja keski-ikäiset ovat kireitä ja tiuskivaisia. Eläkeläisillä on aikaa ja empatiaa.  

Jouluattonakin on auki karaokeravintoloita, joissa ei tarvitse ryypätä. Jouluna ravintoloissa on kiva tunnelma ja alkoholintonta glögiä. Samoin kirkoissa on yömessuja ja ohjelmaa pitkin päivää. 

Joskus nuorempana tuli mentyä ravintolaan niin jouluna kuin juhannuksenakin, mutta ei se oikein ole mun juttu eikä ainakaan silloin mitenkään hirvittävästi niitä kanssa-asiakkaitakaan ollut ja nekin vähät oli jo omassa porukassaan eli ei sieltä saanut kuin ns tupakin verran juttuseuraa. Senkin yleensä siitä ainoasta yksinolleesta joka oli aivan tööt.

Ei sitä sitten tuollakaan viihtynyt sen paremmin kuin kotonakaan eli yleensä nämä useampipäiväiset juhlapyhät on mennyt mieluummin sitten nukkuessa ja lenkillä käydessä. Ei siis juurikaan arjesta eroten. Joskus on tullut laitettua jossain mielenhäiriössä joulua ja kerran melkein hankin jopa kuusen, josta sitten tyhmänä mainitsin töissä. Kaikki oli kuorossa ihmettelemässä että mitä se yksinasuva, perheetön ihminen joulukuusella tekee ja ihan turhaan tulee niitä neulasiakin joita saa siivota. Teki mieli sanoa, että ihan ajattelin koristella sen ja fiilistellä sen tuomaa tunnelmaa, mutta hankkimatta se sitten lopulta jäi. Mitäpä sitä yksinasuva silläkään tekisi. Tätä se on vähän kaikessa, että yksinään tulee ihan liian usein se ajatus, että en mä nyt itseni takia ja yksin viitsi ja kyllä se välttää vaikka ei olisi sitä eikä tekisi tätä. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus nuorempana tuli mentyä ravintolaan niin jouluna kuin juhannuksenakin, mutta ei se oikein ole mun juttu eikä ainakaan silloin mitenkään hirvittävästi niitä kanssa-asiakkaitakaan ollut ja nekin vähät oli jo omassa porukassaan eli ei sieltä saanut kuin ns tupakin verran juttuseuraa. Senkin yleensä siitä ainoasta yksinolleesta joka oli aivan tööt.

Ei sitä sitten tuollakaan viihtynyt sen paremmin kuin kotonakaan eli yleensä nämä useampipäiväiset juhlapyhät on mennyt mieluummin sitten nukkuessa ja lenkillä käydessä. Ei siis juurikaan arjesta eroten. Joskus on tullut laitettua jossain mielenhäiriössä joulua ja kerran melkein hankin jopa kuusen, josta sitten tyhmänä mainitsin töissä. Kaikki oli kuorossa ihmettelemässä että mitä se yksinasuva, perheetön ihminen joulukuusella tekee ja ihan turhaan tulee niitä neulasiakin joita saa siivota. Teki mieli sanoa, että ihan ajattelin koristella sen ja fiilistellä sen tuomaa tunnelmaa, mutta han

Törkeää! Tottakai yksin asuvalla saa olla kuusi! Muistan, kun hankin ekan omani, ja miten ihana se oli. Tulin siitä valtavan iloiseksi. Sen jälkeen on ollut kuusi joka vuosi. Olisi ihan hullu ajatus, että vasta esim. parisuhde antaa ihmiselle luvan saada mitään kivaa elämäänsä. Että jos ei ole puolisoa/ystäviä tmv. sitten KAIKEN pitää olla kamalaa ja ankeaa, mitään kivaa ei saa olla.

Tuosta joulukuusesta tai siis kuusettomuudesta. Mullahan siis on jossain kaapinperukalla ne koristeetkin mitkä olin jo hankkinut ja ne on ihan paketeissaan vielä kaikki vaikka aika pelkistettyä tyyliä olin silloin ajatellut eli ei niitä kauheasti onneksi ole. Ja olisi siihen oikein ne sellaiset kynttilännäköiset valotkin. Nyt jos kuusen laittaisin niin voisi olla enemmänkin sellainen överimpi omaan makuun. Pitäisikö se tänä vuonna vihdoin hommata? Nyt vaan pitäisi aika äkkiä se päättää ja hankkia, että ehtisi sitten ollakin se kuusi eikä saman tien saisi olla roudaamassa toiseen suuntaan jos ihan joulun alle sen jättää.

Toisaalta on niin saamaton ja jaksamaton olo, että ehkä tähän ei pidä nyt hankkia mitään ylimääräistä tekemistä. Näissä ihan pakollisissakin on omiksi tarpeiksi eikä aina niitäkään jaksa vaan siirtää ihan tavallista kauppareissuakin siihen asti että on sitten oikeasti jo pakko mennä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on elämän merkitys kun ei ole mitään odotettavana eikä mitään sosiaalista elämää? Juhlakaudet ovat pahimmat kun ne on täysin samanlaisia kuin arkipäivät.

Mulla räjähtää pää tässä loputtomassa hiljaisuudessa kun on niin kova tarve vuorovaikutukselle.Kehokin oirelee pahasti.

Jos juhlakaudet on täysin samanlaisia kun arki, niin minusta se on hyvä asia. Huomista itsenäisyyspäivääkään ei huomaa kun nykyään kaupatkin ovat auki, ja minusta on kiva katsella Linnan juhlia, etkoja ja jatkoja, yksinäiselle ajankulua.

Minä olen täysin yksinäinen. Ainut kontakti ulkpmaailmaan on aikuinen lapsu ja hänen kumppaninsa. Asuvat kuitenkin kovin kaukana, aina ei edes suomessa, joten nähdään harvoin, vaikka kyllä viestitellään. 

Olen työkyvyttömyyseläkkeellä  , ja tiulot on pienet, ei hirveästi ole rahaa lähteä minnekään ihmisten ilmoille. Jouluna lapseni kuitenkin tulee luoksrni, ihanaa! Toisaalta en halua häneem takertua, hänellä on oma elämä. Mutta ei kyllä ole ketään, kenen kanssa keskustella vaikka ihan arjesta.