Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Kun katsoin itsekin omaa analyysiani niin luulenpa että on välttämätöntä mennä eteenpäin, ostaa se sohva ja katsoa mitä tapahtuu!  Hyvin sanottu tuo myös, mitä joku kirjoitti, että yksinäinen ei ehkä koe ansaitsevansa edes huonekaluja. Ihan kamalaa kun alkaa miettiä miten minulle on näin käynyt.

Fanitan tätä sun ajatusta. Itselleni tosiaan se joulukuusi oli aikanaan iso käänne. Se on vielä periaatteessa aivan "turha" asia, pelkkää rahanmenoa, ja roskiin päätyy kuitenkin. Mutta hankkimalla sen, mä muistin taas, että minä en sentään ole itse turha ja roskiin joutava, vaan tarvitsen hyviä asioita myös, ja ne järjestän itse itselleni. Hädän ja selviytymisen tilalle tuli ylpeys: Vaikka ei olekaan juuri nyt ketään, joka pitäisi minusta huolta, minä pystyn itse tarjoamaan itselleni jotain hyvää ja kaunista. Monet vaikkapa ikänsä parisuhteessa olleet eivät tähän pystyisi, sillä he ovat täysin riippuvaisia toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulle joskus joku sanoi, että jos haluan parisuhteen, mun pitää alkaa "manifestoimaan" sitä. Eli pitää elää jo valmiiksi, kuten kotona asuisi joku toinenkin. Siivota kaappeihin puolet tilaa toisen tavaroille, pedata sänky kahdelle. Mun mielestä se oli hullua. Mutta sen kyllä sanon, että jos ihmisellä ei ole kotona kuin yksi tuoli ja yksi jakkara, on aika selvää, ettei sinne tule ketään koskaan kutsuttua. Ei ole edes teoriassa mahdollisuutta, että asiat muuttuisivat, kun ei ole käytännössä sille mitään fasiliteetteja.

Voi ei, tämä muistutti niin yhdestä mun tilanteestani, tämä manifestointi. Minä ja mun Anttilan lakanat, voi elämä. Silloin oli vielä Anttila, katalogeineen kaikkineen. Olin juuri muuttanut uuteen ja isoon kaupunkiin, ekaan sellaiseen kunnianhimoisempaan työpaikkaan ja tuntui, että nyt lähtee. Olin jotenkin tosi innostunut ja onnellinen silloin, ihana vaihe elämää. Osan tavaroista hankin asuntoon kirpputorilta, Anttilasta tilasin jotain pientä mitä en löytänyt. Niillä oli silloin joku X eurolla tilaavalle tilaajalahjana sitä ja tätä-kampanja. Tietysti valitsin ne KAHDEN HENGEN satiinilakanat. Kaksi pussilakanaa + tyynyliinaa. Pidin ne purkamatta siinä paketissa ja jotenkin fiilistelin, että kun löytyy se mies, tulee se sellainen kohtaaminen joka tuntuu niin puran ne paketista ja petaan meille. Nimenomaan "meille".

Ei varmaan tarvitse arvuutella, että tuliko sellaista kohtaamista ikinä. Kun vuosikymmenen asumisen jälkeen vaihdoin kaupunkia, vein ne lakanat kirpputorille. Siinä alkuperäisessä paketissaan. Mutta muistan edelleen sen ihanan toiveikkuuden ja elämänilon, jota koin kun siinä asuinpaikassa aloitin. Onneksi sellainenkin tuli koettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle joskus joku sanoi, että jos haluan parisuhteen, mun pitää alkaa "manifestoimaan" sitä. Eli pitää elää jo valmiiksi, kuten kotona asuisi joku toinenkin. Siivota kaappeihin puolet tilaa toisen tavaroille, pedata sänky kahdelle. Mun mielestä se oli hullua. Mutta sen kyllä sanon, että jos ihmisellä ei ole kotona kuin yksi tuoli ja yksi jakkara, on aika selvää, ettei sinne tule ketään koskaan kutsuttua. Ei ole edes teoriassa mahdollisuutta, että asiat muuttuisivat, kun ei ole käytännössä sille mitään fasiliteetteja.

Voi ei, tämä muistutti niin yhdestä mun tilanteestani, tämä manifestointi. Minä ja mun Anttilan lakanat, voi elämä. Silloin oli vielä Anttila, katalogeineen kaikkineen. Olin juuri muuttanut uuteen ja isoon kaupunkiin, ekaan sellaiseen kunnianhimoisempaan työpaikkaan ja tuntui, että nyt lähtee. Olin jotenkin tosi innostunut ja onnellinen silloin, ihana vaihe e

Ah, saan kiinni tästä fiiliksestä! Kun nuorena oli niin itsestäänselvää, että kaikki tulee menemään juuri sen kuvaston mukaan 😂

"Ah, saan kiinni tästä fiiliksestä! Kun nuorena oli niin itsestäänselvää, että kaikki tulee menemään juuri sen kuvaston mukaan 😂"



Lainaus ei oikein mullakaan nyt toimi kunnolla niin pistin noin. :)

En tiedä odotinko "kuvaston" mukaista, mutta jotenkin kyllä muistan ajatelleeni poikaystävää vähän sellaisena pysyvien hampaiden tai jonkin kaltaisena asiana... joka ei ole itsestäänselvyys, mutta oletti niinkuin tehdasasetuksilla että tottahan sitä jossain vaiheessa elämäänsä kohtaa jonkun kivan. Ehkä se tuli siitä, että oma perhetausta on perushyvä ja niin moni (silloinen) kaveri oli suhteen löytänyt jne. Tuli sitten niitäkin aikoja kun on tehnyt kovaa myöntää itselleen, että voin olla nätti ja kiva, mutten ainakaan vielä (nyt olen N40+) ole ollut kenenkään silmiin niiiiiin nätti ja kiva, että olisi ryhtynyt. Mutta niin se kai vain on; onhan rakkaus aina myös tosi paljon tuurinkauppaa. Kaikenlaista löytyi Anttilan katalogista, mutta ei sentään moisia asioita. :D

Mulla on enemmänkin niin päin, etten ole itse löytänyt sieltä katalogista ihan sitä mieleistä tuotetta, ja olen mielummin sitten ollut ilman. Nimittäin jos hankinta aiheuttaa lopultakin vain harmia ja pahaa mieltä arjessa, niin siinä menee kyllä rahat vaan hukkaan.

Oi, onpas tässä parilla-kolmella vikalla sivulla paljon kokemuksia / tekemisiä / tekemättä jättämisiä jotka on tuttuja itsellekin. Tuttua settiä nämä en minä nyt itseäni varten ja kyllä tämä mulle välttää -ajatukset sekä myös nuo, että hankkii jotkut ihanat lakanat (ja pyyhkeet, kahvikupit, joulukoristeet) joita sitten säästelee kaapissa sitä hetkeä varten, että elää sitä omannäköistä elämää. Eikä sitä sitten ikinä tule eikä elä.

Omalla kohdalla tosin nuo on hankittuna vielä sen päälle, että kotona on kaikki (liikaakin) ja itseasiassa edelleen näyttää tavallaan siltä kuin täällä asuisi pariskunta. Olen kyllä jo paljon vaihtanut järjestystä ja siirtänyt huonekaluja (sekin kyllä niin tympeää yksinään) mutta edelleen mulla on ihan liian iso sänky yhdelle (koska tämä välttää) vaikka haluaisin saada hieman lisää lattiatilaa. Muutenkin haaveilen oikeastaan ihan toisenlaisista huonekaluista mitä on ja ihan jos tarkkoja ollaan niin aivan toisenlaisesta asuinpaikastakin. Pitkään haaveilin myös toisenlaisesta asumismuodosta, mutta sen suhteen alan ymmärtää jo junan menneen kuten niin monen muunkin asian suhteen.

Kaikki lähti ihan väärille jengoille jo nuorena vaikka ei sitä edes tajunnut. Kummasteli vaan miksi kaikki on niin hankalaa ja jotenkin työlästä eikä mikään tunnu oikealta. Uskotteli sitten itselleen, että sellaista se aikuisuus vaan on ja ne parit parisuhteetkin oli kaukana ruusunterälehdiltä tanssimisesta, mutta sama setti siinäkin että ajatteli vaan ettei sen parisuhteessa elämisen sen parempaa kuulu ollakaan. Eikä ne siltä vaikuttaneet muillakaan vaan sitä jopa ajatteli olevansa onnellisessa suhteessa koska ei kokenut pettämistä eikä väkivaltaa. Kyllä tämä kelpaa ja välttää eikä se vaihtamalla parane eikä ruohokaan ole vihreämpää aidan takana.

Tulee niin surullinen ja vihainen olo kun edes miettii elämäänsä. Lisäksi se lamaannuttaa ainakin minut, kun tajuaa miten toisin olisi halunnut elää ja ettei siihen enää ole mahdollisuutta. Ei tätä enää voi korjata eikä juuri muuttaakaan koska ei ole enää voimia mihinkään ylimääräiseen.

Mä elin ainakin 10-15 vuotta sillä tavalla, etten edes huomannut pistäneeni kaiken jäihin. Odottelin (enkä vain passiivisesti odotellut, vaan myös aktiivisesti yritin parhaani mukaan järjestää itselleni aina jaksaessani) sellaista elämäntilannetta, että löytyisi se oma puoliso. Halusin olla omistusasuja, ja halusin lapsia. Halusin myös kuulua kaveriporukkaan taas, olin jäänyt ulkopuoliseksi muiden perheellistyessä.

Sitten heräsin, ja totesin, että mun elämä ei tule menemään niin kuin toivoin tältä osin. Surin rajusti ja hartaasti. Sitten lakkasin märehtimästä, tein lapsen itsellisesti, ja nyt monien ihmeiden kautta asutaan myös pienessä omistusasunnossa. Mun haaveet ei sitten liittyneetkään siihen puolisoon, olin vaan itse lujasti päättänyt, etten muka voi saada mitään, jos ei ole miestä. 

Todella erikoinen tyyppi, tunsin oloni hänen seurassaan vähän epämiellyttäväksikin ajoittain, mutta kuvittelin että paremmin tutustuminen auttaisi tähän ongelmaan. Hän kehui minua paljon ja kohteli puolet ajasta hirmuisen kauniisti, osoitti kiintymystään ja keskusteli, mutta sitten se toinen puolisko! Oli ihan mahdoton pummi, julkisilla kulkiessa piti aina väijyä että jos tarkastajat tulee niin ulos ratikasta. Tai jos oltiin syömässä niin minähän ne aina maksoin. Näistä ei koskaan puhuttu etukäteen, jos olisi puhuttu niin en olisi antanut tapahtua näin. Hän puhui todella rumasti läheisistään ja valitti ettei kukaan hänen ystävistään ole ns. oikea ystävä. Lopulta kun paljasti että oli ollut nuorempana tosi onnettomassa parisuhteessa jossa oli alkanut jo puoliksi leikillään miettimään että miten voisi murhata silloisen tyttöystävänsä niin huh huh, otin vähän etäisyyttä pohtiakseni että mikäs tyyppi tuo nyt oikein on. Todella taitava manipuloija, kun meinasi tuostakin päästä vielä takaisin elämääni kunnes itse sitten halusi laittaa jutun poikki. Tämän hoiti tietenkin viestillä. Siitä sitten puolen vuoden kuluttua halusi tavata minut uudestaan ja jutella tapahtuneesta, että ei kai nyt kenellekkään jäänyt paha mieli. Suostuin koska en halunnut jättää välejämme oudoksi jos vaikka joskus törmäisimme jossain. Hän koko tapaamisen ajan romantisoi kaikkea tapahtunutta ja koitti selvästi jotenkin saada minut harmistumaan siitä että juttu oli päättynyt. Laittoi vielä viestiä perään, että haluaisi perustaa minun kanssani perheen ja että tietää ettei kukaan koskaan tule olemaan minulle niin hyvä kun hän oli. Toivon että hän saa ongelmansa käsiteltyä ennenpitkää, vaikka vähän epätodennäköistä onkin sillä tuntui näkevän vain muiden ongelmat, ei ollenkaan omiaan. 

Sama kirjoittaja 😅

Tilasin itselleni joululahjaksi just maailman ihanimman julisteen valmiiksi kehystettynä 😍! Tuli onnellinen olo.

Mulla tuollainen käänteentekevä hetki oli se kun päinvastaisista jankkauksista huolimatta onnistuin lopettamaan röökinpolton. Itsekin olin, kuten varmasti jokainen röökinpolttaja, saanut kuulla aina kuinka ihan on turha haaveilla lopettamisesta ja ihan turhaa kiusata itseään koska ei se lopettaminen vaan onnistu. Lakko korkeintaan.

Tyhmänä sitten uskoin enkä edes yrittänyt lopettaa kuin vasta poltettuani liki kaksi vuosikymmentä. Siksipä tuo ei tunnu pelkästään hyvältä onnistumiselta vaan on taas yksi muistutus siitä kuinka typerä ja muiden ohjailtavissa olenkaan ollut. Lienee turha mainita, että ei ollut röökinpolton aloittaminenkaan oma ideani vaan siinäkin menin muiden mukana että kuuluuhan se kokeilla ja alkaa polttamaan vaikka se maistui ja haisi aivan karsealta. Hitsi, että tekisi mieli lyödä itseään kun näitä muistelee.

Mutta joo, tuo lopettaminen kuitenkin jotenkin muutti minua tosi paljon. Ei heti, meni ehkä joku vajaa puoli vuotta mutta sitten aloin huomata että olen kuin toinen ihminen monessa asiassa. Mikähän määrä ja mitä myrkkyjä röökissä onkaan, koska tuo muutos tuntui hassusti siltä kuin olisi vihdoin selvinpäin. Tuon selväpäisyyden lisäksi siitä tuli, tosin melko hetkelliseksi jäänyt itsevarmuusboosti jonka aikana tuntui siltä, että pystyn vaikka mihin muuhunkin muutokseen. Monia muutoksia teinkin ja ne on edelleen osa elämää, mutta oli karua tajuta että isossa kuvassa en mitään saakaan muutetuksi, koska ne olisi vaatineet hirveän paljon tuossa iässä ja samalla niillä olisi ollut myös hirveä kiire ja olinkin ihan lähtöpisteessä. Millään sillä mitä siihen asti olin tehnyt ei ollutkaan mitään merkitystä eikä väliä noiden omien oikeiden haaveiden ja tavoitteiden suhteen vaan niiden eteen olisikin pitänyt tehdä jo vaikka mitä muuta. Mitään tukea tai tsemppiä ei myöskään ollut tarjolla mistään suunnasta vaan ne vähät läheiset vaan latisti ja kyseenalaisti kaiken muutoksen järkevyyden, ihan kuten ennenkin ja tuntui kuinka kaikkialta tuli vaan seinä vastaan. Muutama ovi ehkä oli vähän raollaan vielä, mutta nekin meni nenän edestä kiinni. Sitten se itsevarmuusboosti olikin mennyttä.

Vierailija kirjoitti:

Olen omilla elämäni valinnoilla päätynyt tähän yksinäisyyteen, parhaimmat vuodet meni ryypätessä ja pillereissä. Silloin muut viettivät perhe-elämää, monet juhlat jäi minulta väliin ja näin erkaannuin suvustanikin. Nyt olen yksin 60 vuotiaana.

Vähän sama juttu vaikkakaan en edelleenkään tiedä missä vaiheessa mulla oli tämä tilanne valittavana, koska melko 100varmasti olisin tehnyt toisin jos olisin tiennyt, että jos nyt teet näin niin sitten myöhemmin tilanne on tämä. Itse en harrastanut kuin juomista ja vaikka sitä kyllä melko paljon liikaa etenkin loppuvaiheessa menikin niin en missään vaiheessa ihan alkoholisti asteelle päässyt eli olen käynyt töissä enkä keskittynyt pelkkään juopotteluun. Siksikin se varmaan tuli niin yllärinä kun lopulta sen korkin kiinni kiersi, että enää ei voi saada mitään mikä itselle olisi merkityksellistä vaan ne vuodet onkin menneet jo.

Toisaalta sen ymmärrän kyllä hyvin, ettei kukaan mies minua niinä aikoina halunnut ajatella puolisona saati äitinä omille lapsilleen. Enhän voinut minäkään ajatella kumppaniksi heitä joissa herätin kiinnostusta. Tuo harmittaa ihan eniten, koska en ole ollenkaan sellainen millaiseksi alkoholi minut teki. Olipa kerrassaan tosi älykäs veto etsiä itselleen elämänkumppania ja puolisoa riekkumalla naula päässä..

Löysin viikonloppuna tuon pentuliven ja sitä on tullut katsottua mutta just niin tyypillistä että sekin on vissiin jo loppumassa vaikka olisi tuota mielellään kauemminkin seurannut. Katsoin myös sen Katri Helenan stadionkonsertin kun sekin meni livenä sivu suun, mutta ehkä olikin parempi etten paikalle päässyt. Mä itkin ihan hulluna koko ajan.

Noiden lisäksi tuli katsottua se uusi ruotsalaissarja Parterapi i Gagnef. Itseasiassa aika tosi hyvä ainakin mun mielestä ja siinä on mun yksi lempparinäyttelijäkin eli Magnus Krepper. Vähän sellaista joululeffa-fiilistä mutta ei hallmark-tyyliin.

Mennyt elämä pyörii taas mielessä ja alkaa tietyt tyypit pistää vihaksi. Kunpa pääsisinkin irti tästä katkeruudesta, no olen ainakin tullut itsevarmmemmaksi enkä enää anna ihmisten vähätellä minua. Huomenna lähden shoppailee, jotain kivaa voi tehdä kun on edes rahaa kun ei muuta sitten olekkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mennyt elämä pyörii taas mielessä ja alkaa tietyt tyypit pistää vihaksi. Kunpa pääsisinkin irti tästä katkeruudesta, no olen ainakin tullut itsevarmmemmaksi enkä enää anna ihmisten vähätellä minua. Huomenna lähden shoppailee, jotain kivaa voi tehdä kun on edes rahaa kun ei muuta sitten olekkaan.

Se on kurjaa, ettei ne tyypit kärsi siitä että on katkera. Monesti ajattelen, että sellainen woodoo-systeemi olisi melko kiva. Tuo shoppailu kuulostaisi niin kivalta ajankululta, mutta itse kun katselen kaappeja ja muutenkin kämppää jossa alkaa olla nurkat pyöreänä tavaraa (vaikka olen jo heittänyt paljon pois ja uffille) niin reilu vuosi sitten aloittamani ostolakko saa edelleen jatkua. Harmittaa, että tuokin asia piti itse pilata ja nyt sitten olisi oikeastikin pari juttua mitä tarvitsisi ja kaapeissa on vaan ihan vääränlaista vaatetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kalu kestänyt sen 20v nymfon vauhdissa. 5-6 kertaa päivässä olis pitänyt tampata joka asennosta ja meisseli oli suussa heti, kun pienikin tauko tuli. Kyllä sitä 1,5v jaksoi, mutta ei kauempaa...

No huhhuh, oliko muuten ihan tasapainoinen tapaus? Tuollaisesta tulee väkisinkin mieleen, että ei ole ehkä pääkopassakaan enää kaikki ihan kunnossa, jos on noin pakonomaista...  Saatan olla nyt ennakkoluuloinen, mutta tulee mieleen että tuon tason nymfolla ehkä on vähän epävakaa mieli.

Tuli mieleen, että joihinkin dementian muotoihin liittyy hyperseksuaalisuus. Siis iäkkäillä ihmisillä, ei liity tähän tapaukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kalu kestänyt sen 20v nymfon vauhdissa. 5-6 kertaa päivässä olis pitänyt tampata joka asennosta ja meisseli oli suussa heti, kun pienikin tauko tuli. Kyllä sitä 1,5v jaksoi, mutta ei kauempaa...

No huhhuh, oliko muuten ihan tasapainoinen tapaus? Tuollaisesta tulee väkisinkin mieleen, että ei ole ehkä pääkopassakaan enää kaikki ihan kunnossa, jos on noin pakonomaista...  Saatan olla nyt ennakkoluuloinen, mutta tulee mieleen että tuon tason nymfolla ehkä on vähän epävakaa mieli.

Tuli mieleen, että joihinkin dementian muotoihin liittyy hyperseksuaalisuus. Siis iäkkäillä ihmisillä, ei liity tähän tapaukseen.

Paitsi jos on nude.

Mä hankin sitten kuitenkin sen ekan ikioman kuusen, mutta sellaisen kompromissi-välimallin eli ei ole isoa kuusta vaan tuollainen pienempi ja aika harvakin huonekuusi. Ja onhan tuo kiva! Hankin sitten ensi vuodeksi sen kunnon ison kuusen koska tulin siihen tulokseen, että ehkä tuollainen tekoversio on sitten kuitenkin se paras kun haluan laittaa kuusen jo marraskuulla. Kenties ehkä jopa se sellainen puolikas minkä saa seinää vasten.

Ihkaoikea ei varmaan kestä jouluun asti hyvänä ja voihan sitä laittaa sitten tuollaisen jonkun pienemmän aidon vaikka makkariin. Tuohon pieneen meni kivasti se sellainen suomenlippu-nauha ja ihan vaan patterivalosarja mutta ne oikeat kynttilävalot ja nuo pallot saa odottaa vielä ensi vuoteen. Oli muuten niin nätit ne pallot (en edes muistanut) ja just sellaiset ihanan roosan-ruskean-kuparisen sävyissä jotka hankkisin nytkin. Voi olla että saan jotain lisää hankkiakin koska ei mulla ole (ihme kyllä) mitään muita nauhoja kuin tuo suomenlippu joka ehkä onkin enemmän tässä itsenäisyyspäivän aikoihin kiva.

Hankin myös niitä tarrakoukkuja ja sain yhden ihanan valotähden just niin täydelliseen paikkaan. Tuo on vielä sellainen mikä ei ole yhtään jouluinen että se voisi olla paikoillaan vaikka ympäri vuoden ihan vaan lamppuna. Hassua miten voikin tulla erikiva fiilis näin pienistä jutuista eli kiitoksia kaikille jotka tsemppasi hankkimaan joulukuusen sekä sille joka vinkkasi noista koukuista. Yksinään olisi jäänyt viitsimättä ja tietämättä.

Löysin yhdeltä netin palstalta kivan oloisen mieheen suhdemielessä. Eipä mennyt kuin viikko niin mies oli haukkunut elämäntapani, ihmissuhteeni, koulutukseni, työpaikkani, yms, ja ehkä parhaimpana puhelinliittymäni tarjoajan :D. Ja mies veti raivarit kun pistin poikki. Onneksi ei ehditty vaihtaa mitään henkilökohtaisia tietoja, ties mikä stalkkeri siitä olisi tullut.

Vierailija kirjoitti:

Löysin yhdeltä netin palstalta kivan oloisen mieheen suhdemielessä. Eipä mennyt kuin viikko niin mies oli haukkunut elämäntapani, ihmissuhteeni, koulutukseni, työpaikkani, yms, ja ehkä parhaimpana puhelinliittymäni tarjoajan :D. Ja mies veti raivarit kun pistin poikki. Onneksi ei ehditty vaihtaa mitään henkilökohtaisia tietoja, ties mikä stalkkeri siitä olisi tullut.

Voi apua :D Ja niin tuttua. Mikä ihme siinä onkin, että ihan liian moni mies kokee tuollaista tarvetta nälviä ja ilkeillä vaikka kuitenkin haluaa olla naisen kanssa. Luulisi, että jos nainen on niin vääränlainen ettei mikään miellytä eikä niitä mölyjään pysty edes pitämään sisällään niin sitä ei haluaisi olla missään tekemissä yhtään pidempään. Vai onko tuo oikeasti jonkun aikuisen kuvitelma normaalista, jopa onnellisesta parisuhteesta? Vai onko tuo just sitä, että kelpuuttaa naisen kun naisen, kun ei pahemmin ole varaa valita ja muutakaan ole tarjolla? Itselläkin nämä kaikesta rutkuttavat nälvijät on olleet kaikkea muuta kuin suosittuja superhunkseja, mutta olisi sinällään ihan kiva kokea onko tuollaisen halutumman miehen kanssa kuunneltava sitä jatkuvaa haukkumista ja vertailua muihin vai kelpaisiko sitä kerrankin ihan omana itsenään.