Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Olen omilla elämäni valinnoilla päätynyt tähän yksinäisyyteen, parhaimmat vuodet meni ryypätessä ja pillereissä. Silloin muut viettivät perhe-elämää, monet juhlat jäi minulta väliin ja näin erkaannuin suvustanikin. Nyt olen yksin 60 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minun suurin oivallukseni yksinäisyydestä on tämä: Meidät on aivopesty varhaislapsuudesta saakka ajattelemaan, että meidän arvomme riippuu ensisijaisesti siitä, onko meillä mallikatalogin mukainen perhe, suku ja ystäväporukka ympärillämme."



Tai sitten ei ole. Ihminen on sosiaalinen laji, jolla on perustarve tulla kohdatuksi, tulla nähdyksi. En ole koskaan kaivannut itselleni kuvakirjamallin ydinperhettä tai telkkarisarjasukua. Jos jotain, olen kaivannut edes yhtä ihmistä jonka seurassa minun on hyvä ja kiva olla eli ihmistä, joka merkitsee minulle jotakin ja jolle minä merkitsen jotakin. Ihmisen, joka muistaa nimeni. 

Joo, ilman muuta allekirjoitan sanomasi täysin, ja myös omasta kokemuksesta. Tuo on eri asia kuin se, että voiko hankkia itselleen joulukuusen. Meistä jokainen tarvitsee sen kokemuksen, että on yhteys edes yhteen ihmiseen. Mulle itselleni oli kää

Se jolle vastasit tässä; tunnistan kyllä vahvasti tämän pienten mukavien asioiden merkityksen, ja komppaan sitä vahvasti. Koen sen itse ehkä jonkinlaiseksi - no, suojamuuriksi sitä "surukierrettä" vastaan. Yhdeksi tavaksi ylläpitää sellaista tervettä "elämänvoimaa". Uutenavuotena esimerkiksi puhaltelin kullanväristä serpentiiniä pöydän ylle ja katoin sen yhden syöjän kattauksen tosi nätisti. 

(Uusivuosi on minulle paljon hankalampi kuin joulu. Joulusta tykkään, koristelen ja tunnelmoin. Jouluna on myös enemmän kaikenlaisia yhteislaulutapahtumia sun muita, joihin voi mennä aika luontevasti yksinkin. Uusivuosi tarjoaa korkeintaan mahdollisuuden mennä seisoksimaan yksin jonnekin torin laitaan ja katsomaan, kun isommat porukat ja ystävykset juhlivat keskenään. Somea selaan uudenvuoden iltana väkisinkin jonkin verran, vaikka koetan sitä välttääkin. Silloin on tosi paljon niitä isompien juhlien ja iloisten porukoiden yhteispostauksia. Vaikka sen tietääkin osin harhaksi, niin vihloohan se. Somessa minulla on kuitenkin vielä paljon sellaisia ihmisiä, joiden kanssa olin entisessä elämässä tekemisissä töiden, yhteisten kavereiden tai muiden kuvioiden kautta tekemisissä. Niiden mentyä en ole enää kuulunut heidän ympyröihinsä. Tunnustan, että joskus olen sitten itse ottanut lavastetun kuvan useammasta kuohujuomalasista tms. ja ladannut sen. Itseäänhän sillä toki enemmän koettaa huijata, mutta on sekin tavallaan juuri sitä "suojamuuria" sitä surukierrettä vastaan.)

Tapasin pari kertaa tylsää miestä, 25 v bussikuski eikä harrastuksia, tai mitään suunnitelmia elämälle, lonkka vaivasi jo tuossa iässä silkasta liiasta istumisesta/liikunnan puutteesta. Mitään sanottavaa sillä ei ollut, muuta kun mitä joku sen bussikuskikaveri oli sanonut jostakin työpaikan saippuasta. Mikään ei kiinnostanut, paitsi se bussin ajaminen.

Vierailija kirjoitti:

Tapasin pari kertaa tylsää miestä, 25 v bussikuski eikä harrastuksia, tai mitään suunnitelmia elämälle, lonkka vaivasi jo tuossa iässä silkasta liiasta istumisesta/liikunnan puutteesta. Mitään sanottavaa sillä ei ollut, muuta kun mitä joku sen bussikuskikaveri oli sanonut jostakin työpaikan saippuasta. Mikään ei kiinnostanut, paitsi se bussin ajaminen.

No voi harmi, kun ei ollut tarpeeksi jännä bussikuski. Jaksuhalit.

Tässä kun mä oon makoillut kuumeisena 3,5 päivää niin mun painosta on pudonnut neljä kiloa. Tuntuu huikealta, kun liikkumisilla en ole niin paljon saanut pudotettua. Tänään ei onneksi ollut enää kuumetta, joten kävin vähän ulkoilemassa. Vähän hutera olo vieläkin on ja tavallista kevyempikin olo on. Siivosin kotiani tänään tautini jäljiltä.

Saa nähdä mitä huomisesta työnteosta tulee, jos olo on vieläkin tämmöinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Pitää alkaa kerätä postimerkkejä ja liittyä postimerkki kerhoon!

Filatelia on kuoleva laji, minä erosin kerhoista väkivallalla uhkailevan exäni takia, en pystynyt enää istumaan samassa huoneessa kuin hän. Nyt minulla on vain omassa kodissani "suoritettavia" harrastuksia, ei muita aikuiskontakteja kuin kaupan ka

Taitaa olla numismaatikoissa enimmäkseen miessakkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet  käyttää paljon aikaa yksinäisyyden pohtimiseen. Mitä muuta tuolla ajalla voisi tehdä? Olisiko vaihtoehtona harrastaa jotain, kiinnostua jostain uudesta asiasta? Vapaaehtoistyö, jossa auttaa muita? Mitä, jos tekisi itselleen ohjelman, jossa liikuntaa, ulkoilua, harrastus yms. ja irrottautuisi yksinäisyyden pohdinnasta?

Se, mihin elämässä keskittyy, lisääntyy. Jos tämä on totta, ei kannata keskittyä yksinäisyyden pohdintaan.

Pitää alkaa kerätä postimerkkejä ja liittyä postimerkki kerhoon!

Filatelia on kuoleva laji, minä erosin kerhoista väkivallalla uhkailevan exäni takia, en pystynyt enää istumaan samassa huoneessa kuin hän. Nyt minulla on vain omassa kodissani "suoritettavia" ha

Miessakeista tulikin mieleeni. onko Laasasen väitöskirja jo julkaistu?

Joku sanoikin, että uusi vuosi pahempi hirviö kuin joulu ja niin on itsellekkin. Kävin viime uv:na kävellen katsomassa ilotulitukset ja huulta lujasti purren tulin pois kun iski niin pahasti kasvoille koko tilanne. 

Valmistanpa kaurapuuro, iltapalaksi, myös aamuksi. Syön ja sitten vielä iltatoimet ja nukkumaa n. 11 tunniksi. Toivottavasti uneksin hyvät painajaiset. Sinä myös <3

Uusi vuosi on kyllä paha. Muistan yhden kerran, kun kaveri kutsui kylään viettämään rauhallista iltaa heille, ja ilahtuneena ostin skumpan ja muuta viemistä, ja olin jo ovella lähdössä, kun hän ilmoitti lähtevänsä sittenkin puolisonsa kanssa mökille. Mahtoikohan se olla ensimmäinen uusi vuosi yksin, kun jäi niin mieleen. Olin todella surullinen.

Luin Merete Mazzarellan viimeisimmön kirjan. Hyvä niinkuin muutkin hänen kirjansa, 

mutta ei nuorison makuun varmaankaan.

Nuoriso tuntuu olevan niin materialistista, humaani ajattelu on vierasta.

Täälläkin mietitään joulukuusen ostamista ja mukavien huonekalujen. Olen koko elämäni asunut tosi epämääräisesti eikä edes lapsuuden kodissa meillä ollut sellaisia kivoja tavallisiin koteihin yleensä kuuluvia juttuja (sohvat, matot yms) mitä kavereiden kotona oli. Kotona riideltiin ja joulut oli myös ankeita. Vanhemmat vastustivat turhina pitämiään asioita kuten kauniisti sisustamista ja pukeutumista. Aikuisena olen ollut köyhä ja asunut tosi ahtaasti. Nyt on vihdoin isompi asunto ja vähän enemmän rahaakin. Haluisin tosi paljon ostaa sen sohvan, ehkä maton, joulukuusen ja tehdä itselleni sellaisen kodin ja joulun mikä minulta on aina puuttunut, että edes kerran saan kokea ne. Samaan aikaan on syyllisyys jo vaikka en ole mitään vielä edes ostanut, että kannattaako näin pienituloisena kuitenkaan käyttää rahaa hömpötyksiin? Ilman sohvaa, mattoa ja joulukuustakin pärjää? Pitäisikö onni etsiä muualta kuin materiasta? Minulla on varaa ostaa nuo mutta kannattaisiko kuitenkin säästää rahat? Mitä mieltä olette? 

Itse inhoan mennä lomien jälkeen takaisin töihin, kun kaikki aina juttelevat siitä, mitä ovat tehneet, ja tietysti kyselevät multakin, että mitä tein jouluna, kesällä tmv. Harjoittelen nykyään vastauksen jo etukäteen. Jotain ylimalkaista, mikä ei herätä lisäkysymyksiä. Totuus on se, että enhän mä yleensä kauheasti mitään tee, mutta oikealla tavalla kertomalla siitä pienestäkin saa kivan kuuloista. Olen jo kauan sitten lakannut yrittämästä saada mitään yhteistä tekemistä aikaiseksi (entisten) kavereiden kanssa. Kaikki tekevät suunnitelmat vain omien perheidensä kanssa. Yritän olla aina reipas, ja miettiä avoimin mielin, mitä itse toivoisin lomilta tai juhlapäiviltä, mutta aika usein se ajattelu stoppaa sitten siihen, ettei niitä toivomiani asioita oikein voi saada tai halua järjestää yksin itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin mietitään joulukuusen ostamista ja mukavien huonekalujen. Olen koko elämäni asunut tosi epämääräisesti eikä edes lapsuuden kodissa meillä ollut sellaisia kivoja tavallisiin koteihin yleensä kuuluvia juttuja (sohvat, matot yms) mitä kavereiden kotona oli. Kotona riideltiin ja joulut oli myös ankeita. Vanhemmat vastustivat turhina pitämiään asioita kuten kauniisti sisustamista ja pukeutumista. Aikuisena olen ollut köyhä ja asunut tosi ahtaasti. Nyt on vihdoin isompi asunto ja vähän enemmän rahaakin. Haluisin tosi paljon ostaa sen sohvan, ehkä maton, joulukuusen ja tehdä itselleni sellaisen kodin ja joulun mikä minulta on aina puuttunut, että edes kerran saan kokea ne. Samaan aikaan on syyllisyys jo vaikka en ole mitään vielä edes ostanut, että kannattaako näin pienituloisena kuitenkaan käyttää rahaa hömpötyksiin? Ilman sohvaa, mattoa ja joulukuustakin pärjää? Pitäisikö onni etsiä muualta kuin materiasta? Minulla on varaa ostaa nuo

Kokeile: osta noista se, jota juuri nyt tekee eniten mieli, ja fiilistele sitten, miltä se tuntuu.

Sohvan tai maton omistaminen ei ole materialismia muuten. Sä pidät huolta itsestäsi tekemällä sellaisen ympäristön, jossa sun on hyvä olla. Mulle koti on tosi tärkeä, koska vietän täällä paljon aikaa. Kodissani näyttää kivalta, vaikka hyvin harvoja asioita olen tänne uutena ostanut. Kirpparit kunniaan! Mutta älä osta mitään puolivillaista roskaa kuitenkaan! Meilummin säästä vähän aikaa pidempään.

Onko sulla muuten siis mitään tuolia, missä istut?

Mielestäni muuten on tosi kuvaavaa, tämä, mistä täällä kerrotaan, että yksinäinen ihminen ei koe välttämättä oikein ansaitsevansa mitään. Ei joulukuusta, mutta ei edes huonekaluja.

"Kokeile: osta noista se, jota juuri nyt tekee eniten mieli, ja fiilistele sitten, miltä se tuntuu.

Sohvan tai maton omistaminen ei ole materialismia muuten. Sä pidät huolta itsestäsi tekemällä sellaisen ympäristön, jossa sun on hyvä olla. Mulle koti on tosi tärkeä, koska vietän täällä paljon aikaa. Kodissani näyttää kivalta, vaikka hyvin harvoja asioita olen tänne uutena ostanut. Kirpparit kunniaan! Mutta älä osta mitään puolivillaista roskaa kuitenkaan! Meilummin säästä vähän aikaa pidempään.

Onko sulla muuten siis mitään tuolia, missä istut?"

Lainaus ei toiminut järkevästi niin laitoin näin.

On yksi pieni nojatuoli, ei mikään huono istua mutta ei supermukavakaan ja jakkara. Kaipaisin löhöilypaikkaa jos vaan pystyn antamaan itselleni luvan löhöilyyn ja sitten JOS joskus tulisi elämässä tilanne että voisi kutsua vieraita niin olisi kiva jos koti näyttäisi ns normaalilta. Anteeksi, en tarkoita että sohvaton koti olisi epänormaali, mutta että olisi tarjota istumapaikkoja. kai tavallaan tahdon myös luoda jotain pesäeroa lapsuudenkotiin?

Ehkä siihen pesäeroon liittyen minulla on sohvan ja (teko)joulukuusen ostamiseen liittyvä outo sitoutumispelko. Paitsi se että sohva edullisenakin on rahallisesti iso ostos, niin molemmat on myös isoja esineitä joiden kanssa on sitten elettävä ja pärjättävä yksin vaikka muutoissa. Vaikka pääseehän niistä aina halutessaan kyllä eroon mitä yritän sanoa itselleni. Ehkä kyse on muutoksen pelosta ja uuden pelosta. Jos "sitoudun" sohvaan ja vaikka siihen kuuseen, se tarkoittaa että elinolosuhteet on oikeasti muuttuneet että sellainen on mahdollista. Että epämääräisyys on ainakin jossain määrin takanapäin? Se on tietysti kiva mutta ihan uutta minulle.

Vierailija kirjoitti:

"Kokeile: osta noista se, jota juuri nyt tekee eniten mieli, ja fiilistele sitten, miltä se tuntuu.

Sohvan tai maton omistaminen ei ole materialismia muuten. Sä pidät huolta itsestäsi tekemällä sellaisen ympäristön, jossa sun on hyvä olla. Mulle koti on tosi tärkeä, koska vietän täällä paljon aikaa. Kodissani näyttää kivalta, vaikka hyvin harvoja asioita olen tänne uutena ostanut. Kirpparit kunniaan! Mutta älä osta mitään puolivillaista roskaa kuitenkaan! Meilummin säästä vähän aikaa pidempään.

Onko sulla muuten siis mitään tuolia, missä istut?"

Lainaus ei toiminut järkevästi niin laitoin näin.

On yksi pieni nojatuoli, ei mikään huono istua mutta ei supermukavakaan ja jakkara. Kaipaisin löhöilypaikkaa jos vaan pystyn antamaan itselleni luvan löhöilyyn ja sitten JOS joskus tulisi elämässä tilanne että voisi kutsua vieraita niin olisi kiva jos koti näyttäisi ns normaalilta. Anteeksi, en tarkoita et

Hyvä analyysi. Se sohva ei ole vain sohva, se merkitsee paljon muutakin. Haluatko mennä eteenpäin vai pysyä varmuuden vuoksi tässä, mikä on jo tuttua?

Vierailija kirjoitti:

"Kokeile: osta noista se, jota juuri nyt tekee eniten mieli, ja fiilistele sitten, miltä se tuntuu.

Sohvan tai maton omistaminen ei ole materialismia muuten. Sä pidät huolta itsestäsi tekemällä sellaisen ympäristön, jossa sun on hyvä olla. Mulle koti on tosi tärkeä, koska vietän täällä paljon aikaa. Kodissani näyttää kivalta, vaikka hyvin harvoja asioita olen tänne uutena ostanut. Kirpparit kunniaan! Mutta älä osta mitään puolivillaista roskaa kuitenkaan! Meilummin säästä vähän aikaa pidempään.

Onko sulla muuten siis mitään tuolia, missä istut?"

Lainaus ei toiminut järkevästi niin laitoin näin.

On yksi pieni nojatuoli, ei mikään huono istua mutta ei supermukavakaan ja jakkara. Kaipaisin löhöilypaikkaa jos vaan pystyn antamaan itselleni luvan löhöilyyn ja sitten JOS joskus tulisi elämässä tilanne että voisi kutsua vieraita niin olisi kiva jos koti näyttäisi ns normaalilta. Anteeksi, en tarkoita et

Hyvä analyysi. Se sohva ei ole vain sohva, se merkitsee paljon muutakin. Haluatko mennä eteenpäin vai pysyä varmuuden vuoksi tässä, mikä on jo tuttua?

Mulle joskus joku sanoi, että jos haluan parisuhteen, mun pitää alkaa "manifestoimaan" sitä. Eli pitää elää jo valmiiksi, kuten kotona asuisi joku toinenkin. Siivota kaappeihin puolet tilaa toisen tavaroille, pedata sänky kahdelle. Mun mielestä se oli hullua. Mutta sen kyllä sanon, että jos ihmisellä ei ole kotona kuin yksi tuoli ja yksi jakkara, on aika selvää, ettei sinne tule ketään koskaan kutsuttua. Ei ole edes teoriassa mahdollisuutta, että asiat muuttuisivat, kun ei ole käytännössä sille mitään fasiliteetteja.

Kun katsoin itsekin omaa analyysiani niin luulenpa että on välttämätöntä mennä eteenpäin, ostaa se sohva ja katsoa mitä tapahtuu!  Hyvin sanottu tuo myös, mitä joku kirjoitti, että yksinäinen ei ehkä koe ansaitsevansa edes huonekaluja. Ihan kamalaa kun alkaa miettiä miten minulle on näin käynyt.