Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pillahdin sitten itkuun eilen ihmisten ilmoilla, kun kaupassa avattiin uusi kassa ja se mun takana ollut sanoi että tämä asiakas on jonossa ollut pidempään ja samalla piti huolen ettei kukaan ryysännyt sieltä takaa ekaksi mä sain mennä vaikka ei mulla olisi olllut niin kiirekään. Hitsi että hävetti, kun mulla ääni särkyi kun kiittelin häntä ja sitten mulla vaan valui kyyneleet koko sen ajan kun oli siinä kassalla ja pakkasin ostoksiani. Ja hävettää vieläkin. Se kassakin katsoi mua ihan kummissaan ja nyt mä sit itken taas. Oli ihan tekeminen etten parkunut siellä ääneen.

Jos on kokenut kovia, saa jokin yllättävä ystävällinen ele helposti liikuttumaan. Tiedän kokemuksesta. Lapsena piti olla aina kiltti ja reipas, eikä saanut valittaa mistään. Kasvatustyyli oli tylyä ja kovakouraistakin, ja oli pakko vain kestää kaikki urheasti. Pahaa mieltä ei saanut näyttää, kun sii

No nyt mä sitten itken tälle ihanalle vastauksellekin. Se on ihan just noin ollut aina itsellänikin ja ehkä siksi se niin yllärinä tulikin, että tuolla tavoin pillahdin yhtäkkiä itkuun ja kuinka jotenkin hallitsemattomana ja syvältä se itku tuli. Harmittaa sekin, että varmaan sain aikaan sille ihmiselle kummastuneen ja ehkä pahankin mielen vaikka mitään väärää hän ei tietenkään tehnyt. Enkä ihan äkkiä kyllä kehtaa mennäkään tuohon kauppaan uudelleen eli sekin ärsyttää, että nyt on sitten pakko käydä jommassa kummassa kauempana olevassa kaupassa ja ihan vaan siksi että piti tuolla tavalla käyttäytyä eikä olla normaali. 

Lisään vielä tuohon yhtäläisyys-viestiini sen, että aika tuntuu minustakin menevän järkyttävän nopeasti ja taas on jo miltei ilta vaikka just heräsin kellon soittoon seitsemältä. Siitä saakka olen hoitanut asioita jotka nekin tuntuu aina kasautuvan vaikka kuinka hoitaa aina sitä mukaa kun hoidettavaa tulee. Tosin voi tuo kasautumisen tunne johtua tuosta ajan nopeasta kulumisestakin kun ne kerran kuukaudessa hoidettavat asiatkin tuntuu olevan tehtävä aivan jatkuvasti. 

Ja noista ystävällisistä sanoista, just tällä viikkoa olen asioinut erään virallisen instanssin kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen ja voi jessus sentään kuinka elämäänsä kyllästynyt ja töykeä hapannaama siinä puljussa on sanellut sen automaattisen vastaajaviestin! Eikö oikeasti kehitys voisi kehittyä jo sen verran, että tuollaisen informatiivisen ja virallisen asian voisi jo kertoa ystävällisen asiallisella äänensävyllä? Ihan samat sanat voi sanoa tosi kettumaisella ja tylyllä tavalla kuten nyt tai sitten asiallisen neutraalisti. Tuota kuunnellessa tuli ihan ääneenkin kommentoitua, että no voi anteeksi että teille soitin.

Varmaan olisi vielä muutakin, mutta kaiken muun hyvän lisäksi tuntuu siltä ettei enää muistakaan mitään vaan on kuin jossain sumussa vetäisi. Palannen siis vielä asiaan vaikka en tiedä jaksaako näitä mietteitäni kukaan edes lukea. Kiitos kuitenkin jokaiselle joka lukee! Minusta on tosi kiva lukea muiden juttuja eli kiitos myös kaikille jotka omia juttujaan kirjoittaa. Mä luen aivan kaikki ja tunnen jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnettakin pitkästä aikaa.

En ole koskaan uskaltanut perustaa fb-sivustoa, kun oletan, etten saisi siihen ketään mukaan kuitenkaan. Nolottaisikin pyytää sivustolleni ketään, joka ei välttämättä edes haluaisi. Ja tietysti ne viestittelyt jäisivät sitten vielä ikuisiksi ajoiksi nettiin. Oikeastaan ei ole edes tarvetta mainostaa tai kehua itseään vaikka sillä, että leivoin tänään pullia ja odotan siihen vielä tykkääjiä ylistämään. Miksi pitäisi koko ajan olla esillä kuin joku julkkis. Luin kerran jostain artikkelin, että ilman fb-sivustoja ei olisi tavallaan olemassakaan, vaan sivussa kaikesta. No, ehkä sitten olenkin.  Voihan joku tietysti olla asiasta toista mieltäkin.

Tänään oli ihan miellyttävää olla itsekseen, kun kuulin töissä toisilla menneen tunteisiin ja ääntä korotettiin ja syyttelyä.

Mä en haluaisi olla eripurassa toisten kanssa, mutta aina mä oon toisten mielestä syvältä. Kuulin sentään, että musta puhuttiin alatyyliseen sävyyn. Sentään olin välittämättä sanoista tänään.

Ihmettelen miksi vain harvat haluavat olla kanssani hyvää pataa. Ikäihmisten kanssa näytän tulevan paremmin juttuun, kuin alle 50 vuotiaiden. 

Vähän katkera oon, kun kaveeraamista ikäisteni kanssa ei ole. Mua inhottaa tämä nykyinen kovistelukulttuuri.

Vierailija kirjoitti:

Vastaan sulle N61v, lainaus ei jostain syystä toimi.

On kyllä tosi ymmärrettävää, että kun on ihan yksin, tulee lopulta aivan toivoton olo. Tiedän itsekin, miten kauhealta yksinäisyys tuntuu, ja että se johtaa lopulta masennukseen. Mä ajattelen omasta kokemuksesta niin, että joskus asioiden korjaamisen on pakko lähteä liikkeelle takaperoisesti: Ensin pitäisi saada apua masennukseen, sitten vasta voisi olla mahdollista löytää apu siihen juurisyyhyn, eli yksinäisyyteen. Toivoisin, että jaksisit olla yhteydessä terveyskeskukseen tai vaikka mieli ry:n kriisipuhelimeen, koska jos on itsemurha-ajatuksia, silloin pitää saada apua.

Tiedän kyllä senkin, ettei avun saaminen ole aina helppoa, mutta joskus se on silti mahdollista. Sun elämällä on arvoa ihan yhtä paljon kuin kaikkien muidenkin elämällä, vaikka olosuhteet ovat nyt kamalat. Ei täällä ole tarkoitus pärjätä yksin. Tiedän kokemuksesta, että asiat voivat muuttua, vaikkei siih

En luovuta, ja olen samaa mieltä, että pitää tulla ensin itsensä kanssa toimeen ennen kun alkaa mihinkään suhteeseen, olen aikoinanut hädissään paennut yksinäisyyttä vääriin ihmissuhteisiin.

On juosten kustu päivä ja on juoksevaa miestäkin katsottu elokuvateatterissa. Oli kiirekin elokuvateatteriin, joten juoksuksi sekin matka meni.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan uskaltanut perustaa fb-sivustoa, kun oletan, etten saisi siihen ketään mukaan kuitenkaan. Nolottaisikin pyytää sivustolleni ketään, joka ei välttämättä edes haluaisi. Ja tietysti ne viestittelyt jäisivät sitten vielä ikuisiksi ajoiksi nettiin. Oikeastaan ei ole edes tarvetta mainostaa tai kehua itseään vaikka sillä, että leivoin tänään pullia ja odotan siihen vielä tykkääjiä ylistämään. Miksi pitäisi koko ajan olla esillä kuin joku julkkis. Luin kerran jostain artikkelin, että ilman fb-sivustoja ei olisi tavallaan olemassakaan, vaan sivussa kaikesta. No, ehkä sitten olenkin.  Voihan joku tietysti olla asiasta toista mieltäkin.

Sama juttu, ei mulla ole ketään ketä voisin pyytää kaveriksi tai seuraajaksi ja samasta syystä olen ilman whatsappiakin koska kenen kanssa mä sielläkään viestittelisin. Eihän mulla ole ketään kenelle voisin edes soittaa. Tälläkin tavalla sitä syrjäytyy yhteiskunnasta vaan lisää, koska jos nyt edes kuvittelisi tapaavansa jossain jonkun niin eihän mulla ole mitään nykymaailman "normaaleita" kommunikointikeinoja vaan se olisi vaan puhelut/tekstarit. En tiedä, mutta veikkaan että se saisi aikaan taas kummastelua ja silmien pyörittelyä ja siinä samassa hetkessä olisinkin ihan kummallinen ja outo johon ei kannatakaan tutustua yhtään paremmin. Tämäkin sitten vaan omalta osaltaan taas nostaa sitä kynnystä että edes uskaltaisi haaveilla siitä että elämässä olisi joku tuttu.

Tietenkin ajattelen niinkin, että on kai niitä samanlaisia ihmisiä oltava muitakin mutta mikä on se todennäköisyys että törmäisi ja tutustuisi johonkin joka putosi kyydistä kun digiloikka otettiin? Eihän sitä nuorena baareissa / festareilla / kotibileissä ym niissäkään törmännyt keneenkään itselle sopivaan ja samanlaiseen joka oikeasti olisi mieluummin missä tahansa muualla tai ainakin selvinpäin vaikka kuinka ajatteli, että pakkohan se näissä on muitakin samanlaisia satunnaiskävijöitä olla eikä vaan näitä alkoholiin ja baarielämään mieltyneitä menohirmuja. Varmasti heitä siellä olikin, mutta eipä sitten vastakkain osuttu vaikka vähän liiankin pitkään sitä jaksoin lähteä ulos ja yöelämään koska aina sitä sai itselleen uskoteltua että kenties tänään on se ilta ja muistuteltua, että ei kukaan kotoakaan tule hakemaan.

Ehkä tuon yliannostuksen takia tuli lopulta totaalinen stoppi eikä sitten enää mikään meneminen / tekeminen jaksanut kiinnostaa eikä innostaa vuosiin. Nyt taas voisi satunnaisesti vaikka jossain käydäkin, mutta yksinään ei huvita lähteä kun jo muutenkin saa aina tehdä kaiken yksinään. Tässä on kivassa kierteessä kun kaikki ruokkii kaikkea eli ei varmasti kannata enää edes haaveilla siitä, että joskus olisi sosiaalista elämää saati että olisi elämänkumppani. Silti siitä haaveesta on hirveän hankala päästää irti.

Vierailija kirjoitti:

Olipas tänään ihana auringonpaiste. Salaa toivon että koko talvi olisi tällaista, vähän kuuraa maassa, pikkupakkanen ja aurinkoista. Inhoan loskaa, lunta ja jäätä. Aamulla herättyäni oli ankea ja masentunut fiilis, mutta olo piristyi kun kävin piipahtamassa ulkona. Pitää myöntää että kyllä minulla selvästi vaikuttaa mielialaan negatiivisesti jos vain kyhjötän koko päivän sisällä kuten eilen tein, ainakin jos en saa tehtyä mitään konkreettista.

Joo, minustakin se on pahinta että lämpötila kieppuu just siinä nollan molemmin puolin. Mikähän siinäkin on, että sen just siinä pitää jumittaa välillä viikkokausiakin? Miksi just nollan, että varmasti on loskaa ja jäätä? Miksei se voi kieppua + tai - 5 asteessa jolloin joko sataisi vettä ja olisi sulaa tai sitten lumi pysyisi maassa? Toissapäivänä oli just mahtisää kun oli ihan hintsusti pakkasta ja aurinko paistoi mutta mikä siinäkin on, että tuollainen säätyyppi ei ikinä jämähdä pidemmäksi aikaa? Sen sijaan tällaista umpipilvistä sadesäätä voi olla viikkokausia samoin kuin niitä kammohelteitä kesällä?

Aikaisemmin joku kirjoitti, että itsensä kanssa pitäisi tulla ensin toimeen, ennenkuin aloittaa suhteen toiseen. Yksinäisyyttä ei pitäisi paeta niin.Siinäpä viisaita ajatuksia. Onneksi maltoin pysähtyä, ennenkuin aloitin vieraan ihmisen kanssa mitään. Ei se kuitenkaan olisi ollut mikään ratkaisu, vaikka pakotie olisi ollutkin.Tietysti surettaa, mutta eiköhän tästä toivu.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin joku kirjoitti, että itsensä kanssa pitäisi tulla ensin toimeen, ennenkuin aloittaa suhteen toiseen. Yksinäisyyttä ei pitäisi paeta niin.Siinäpä viisaita ajatuksia. Onneksi maltoin pysähtyä, ennenkuin aloitin vieraan ihmisen kanssa mitään. Ei se kuitenkaan olisi ollut mikään ratkaisu, vaikka pakotie olisi ollutkin.Tietysti surettaa, mutta eiköhän tästä toivu.

Musta tuntuu välillä, että aika iso osa parisuhteista perustuu nimenomaan sille, ettei vain uskalleta olla yksin. On parempi olla kenen tahansa kanssa, vaikka olisi kuinka hirveää. Ja mikäs minä olen tuomitsemaan, kukin tavallaan. Hymähtelen kyllä vähän vinosti aina, jos joku lohduttelee mua, että kyllä mäkin saatan vielä puolison löytää. Ei mulla ole mitään tarvetta sellaiseen, mutta selitäpäs se sitten muille, kun koko maailma tuntuu perustuvan sille, että normaali olosuhde on aina olla pariskunnan puolikas. Ei sitä kovinkaan kevyesti voi small talkin lomassa alkaa avata, joten yleensä annan vain olla. Ärsyttää kyllä sääli, jota saan osakseni tämän takia. Itse taas saatan mielessäni sääliä jotain suhteessa olevaa, että eipä näytä hääppöiseltä touhulta tuokaan.

Vierailija kirjoitti:

Tänään oli ihan miellyttävää olla itsekseen, kun kuulin töissä toisilla menneen tunteisiin ja ääntä korotettiin ja syyttelyä.

Mä en haluaisi olla eripurassa toisten kanssa, mutta aina mä oon toisten mielestä syvältä. Kuulin sentään, että musta puhuttiin alatyyliseen sävyyn. Sentään olin välittämättä sanoista tänään.

Ihmettelen miksi vain harvat haluavat olla kanssani hyvää pataa. Ikäihmisten kanssa näytän tulevan paremmin juttuun, kuin alle 50 vuotiaiden. 

Vähän katkera oon, kun kaveeraamista ikäisteni kanssa ei ole. Mua inhottaa tämä nykyinen kovistelukulttuuri.

 

Suomalaiset on muuttuneet hirveän tuomitseviksi ja ärhäköiksi vaikka isoon ääneen julistetaan kuinka ollaan niin suvaitsevaisia ja jokainen on just hyvä ja saa olla sellainen kun on. Silti jos et mahdu just siihen kapeaan lokeroon mikä nykyihmiselle on määritelty "oikeaksi" niin sitä on etenkin näiden äänekkäimpien "oikeamielisten" silmissä tyystin arvoton ja kuin jotain vapaa riistaa jota saa lyödä erilaisin leimakirvein aivan surutta. Mitäs on vääränlainen, oma vika.

Ja en nyt meinaa, että mitä vaan asiattomuuksia saati laittomuuksia pitäisi sietää suvaitsevaisuudenkaan nimissä vaan sitä että yhtään valtavirrasta poikkeavaan (jos siis tämä poikkeama ei ole jokin seksuaalivähemmistö ym) ei löydy yhtään ymmärrystä, sympatiaa eikä sellaista tunnuta enää edes sietävän kuten vielä 10 vuotta sitten. Ei silloinkaan ollut helppoa olla arka / hiljainen koska päätyi helposti silmätikuksi, mutta nyt se riekkuminen ja ilkkuminen on lähtenyt jotenkin käsistä kokonaan. Tosi monista on tullut oikein kunnon kiusaajia ja nämä aikuiset ihmiset ei edes näe siinä toiminnassaan mitään väärää vaan se on ihan kuin jotenkin oikeutettua jos joku ei just istu siihen tasapäiseen porukkaan. Mikään ei tunnu myöskään enää hidastavan sitä, että ihmisestä tehdään oletuksia (jostain syystä liki poikkeuksetta ilkeämielisiä) joita jankataan niin, että ne muuttuu tosiksi vaikka totta niissä ei ole edes toinen puoli.

Se ei vaan käy jos ei jaksa / osaa / halua enää cheerleedata ja kompata niiden suurimpien päsmäreiden mielipiteitä vaan suosiolla ottaa kannan, etten ota kantaa tai sanoo vain, ettei halua valita mitään puolta kun asia ei itseä edes kosketa eikä siihen ole millään tapaa osallinen. Tai toteaa haluavansa pitää työ- ja yksityiselämän erillään eikä jakele sometilejään eikä halua seurata muitakaan yksityisesti. Sen jälkeen saakin kummankin osapuolen vihat niskoilleen ja joskus jopa saa aikaan ainakin näennäisen sovunkin kun nämä keksii omaavansa uuden vihollisen.

Sosiaalisesta elämästä on tullut aiempaakin pahempaa valtataistelua etenkin naisten keskuudessa ja röyhkeys on jotenkin käsitetty hyveeksi. Tuollaisista ihmisistä haluaa pysyä mahdollisimman etäällä, mutta silti sitä sosiaalista elämää kaipaa edelleen ja haluaa uskoa että tavallisia, mukaviakin ihmisiä on edelleen olemassa. Sellaisia jotka ei näe kaikkea kanssakäymistä jonakin kieroilua vaativana pirunpelinä ja jossa jokainen on vihollinen jos se ei ole just samaa mieltä aivan kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen koko päivän miettinyt mitä tarkoitusta tällä minun elämälläni on kun ei ole ketään läheistä, ei työpaikkaakaan mihin yhteisöön kuuluisi. Mietin miten kauan enää jaksan kun mielialakin on mennyt matalaks, ei enää aamuisin huvita nousta ylöskään, kämppääkään ei enää kiinnosta siivota, joulusta ei puhettakaan, sekin monta vuotta itsekseen.

Tuttuja mietteitä. Enää en pariin kesään ole viitsinyt laittaa parvekettakaan kivaksi kesähuoneeksi koska yksinään mä sielläkin kököttäisin ja sama oikeastaan joulunkin kanssa vaikka sitä vielä ainakin viime jouluna vähän jaksoin itselleni laittaa. Aiemmin olin ihan jouluihminen ja on mulla edelleen jopa ihanat jouluverhotkin keittiöön mutta kaapissa ne saa olla ja ehkä sen kynttelikön nostan ikkunalle. Aiemmin oli aina syksyllä kivat tunnelmavalot ja tykkäsin polttaa kynttilöitä, mutta jotenkin niistä kaikesta tulee enää vain surkea olo kun olisi niin kiva tunnelma kotona mutta yksinään sitä oli fiilistelemässä. Olen siis oikeasti tosi romanttinen ja olisi ihanaa viettää vapaa-aikaa oman kumppanin kanssa eli en nyt sentään ketään kaveria ajatellutkaan mukaan tunnelmoimaan, mutta olisi kiva kyllä viettää pikkujouluja ja siis olla itse niitä emännöimässä. Voisi laittaa parvekkeellekin kivat lyhdyt ym ja tehdä jotain illanistujais-syötävää.

Ja tuo siivoaminen. Jotenkin ei huvita mutta vielä nyt yrittää parin viikon välein vähän imurin kanssa heilua mutta jotenkin kaikki tuntuu leviävän käsiin. Ihan liikaa on kertynyt kaikkea ihanaa ja kaunista joka ainakin tällä hetkellä lähinnä vaan ärsyttää jo muutenkin ja saati sitten kun millekään ei ole omaa paikkaa eikä mitään löydä eikä mahdu tekemään. Ehkä ihan hyväkin että on vaan omin nokkineen vaikka sekin ärsyttää. Olisi ihanaa kun olisi sellainen väljä sisustus ja jotenkin avarampaa, mutta tuntuu sellaiselta savotalta alkaa raivaamaankaan tavaraa että ei jaksa ajatellakaan. Ainakaan nyt kun kaikki tuntuu niin turhalta eikä mistään saa yhtään voimaa ja aamulla vaan ärsyttää kun kello soi koska on aivan kuolemanväsynyt. Muutenkaan en tunne itseäni yhtään omaksi itsekseni tai siis en edes sitä vähää kuin aiemmin vaan aivan kaikki on vääränlaista ja ärsyttää ihan peilikuvasta lähtien. En mä ole tämä nuhjuinen ja surkea zombi joka ei jaksa edes aina suihkussa käydä vaan se kivasti laittautunut ihminen.

Ehkä olisi pitänyt tämän sepustuksen sijaan vaan todeta että eniten ärsyttää kaikki.

Vierailija kirjoitti:

Aikaisemmin joku kirjoitti, että itsensä kanssa pitäisi tulla ensin toimeen, ennenkuin aloittaa suhteen toiseen. Yksinäisyyttä ei pitäisi paeta niin.Siinäpä viisaita ajatuksia. Onneksi maltoin pysähtyä, ennenkuin aloitin vieraan ihmisen kanssa mitään. Ei se kuitenkaan olisi ollut mikään ratkaisu, vaikka pakotie olisi ollutkin.Tietysti surettaa, mutta eiköhän tästä toivu.

Nuorempana tuli tehtyä tuo moka muutamaankin kertaan ja ei voi olla kuin onnellinen, koska niissä olisi voinut käydä vielä paljon pahemminkin vaikka usein käy mielessä, että olisiko se paha ollut sittenkään tätä pahempi että pelkää kaikkia ihmisiä ja välillä jopa itseään ja omaa varjoaankin. Muutenkin tuntuu aivan käsittämättömältä että mulla on tuollaisia kokemuksia oikein monikossa vaikka mä olen aivan erilainen ihminen. Ja ei, en meinaa että kukaan muukaan tuollaisia ansaitsisi kokea mutta monen ihmisen  arvomaailma ja elämäntyyli on niin erilainen kuin omani että monia asioita olisi jo lähtökohtaisesti pitänyt jos nyt ei normaaleina niin kuitenkin aika tavanomaisina jotka kuuluu tuohon elämäntapaan. Ja varmaan monia ihan normaalinakin koska normaalia arkea ne on aina olleetkin tuollaisissa porukoissa kasvaneille. 

Yksi uusi itkettäjä tuli sitten huomattua tänään ja se on taitoluistelu. Ei ole tervettä enää tämä pillittäminen.

Hyvä kuvaus tuo kovistelukulttuuri. Nykyisin pitäisi olla kaikesta kauhean vahvat ja selkeät mielipiteet ja myös tarve tuoda näitä mielipiteitään julki. Sellaista kummaa jatkuvaa haastamista harrastaa tosi monet verrattuna aiempaan. Lisäksi ihmisiä lokeroidaan tosi kummalla tavalla ja yksi näkemys jostain asiasta koetaan riittäväksi infoksi kaikista muistakin mielipiteistä ja näkemyksistä. Ei jotenkin enää edes haluta nähdä sitä että jokainen ihminen on uniikki yksilö eikä se yksi mielipide asiasta x kerro mitään siitä mitä ihminen ajattelee asioista z ja y.

Luulin, että tänään on jo black friday ja kävin kauppakeskuksessa ja ihmettelin, kun oli niin rauhallista. 

Mäpäs kävin katsomassa kiusaamista käsittelevän elokuvan ja se oli Wicked: For Good. Osasin hyvin päätellä mitä tulee kellekin leffassa tapahtumaan ja odotin katkerampaa elokuvaa. Elokuva olisi voinut näyttää miten katkeraa elämä voisi olla. Oli siinä todella musertavia käänteitäkin, mutta olisin pitänyt enemmän elokuvasta, jos olisi kunnioittanut paremmin Ihmemaa OZ -elokuvaa lopussa.

Itsekään en ole säästynyt kiusaamiselta tänään, sillä mua käskyteltiin kiroillen. En ottanut pahasti itseeni, sillä näin hänellä olevan paha olo valmiiksi. Onneksi on viikonloppu niin voi tehdä ihan omia mieluisia juttuja vaan ilman ikäviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että tänään on jo black friday ja kävin kauppakeskuksessa ja ihmettelin, kun oli niin rauhallista. 

Tänään oli kyllä tosi black friday ja kun aamulla kello soi niin mietin vaan ettei voi olla jo aamu kun ulkona on ihan mustaa. Eikä ihme että erehdyit päivästä koska tuokin on jo pilattu sillä että on yhden päivän sijaan koko viikko tai jopa kuukausi black fridayta vaikka todellisuudessa mikään ei ole erityisemmin alessa.

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että tänään on jo black friday ja kävin kauppakeskuksessa ja ihmettelin, kun oli niin rauhallista. 

Minäkin kävin kauppakeskuksessa ja siellä oli mustia tarjouksia. Ei siis masentavia, vaan mustan perjantain teemalla. Enpä ostanut mitään, sillä ei mulla ole tarvetta hankkia vaatetta tai tavaraa. Syömässä kävin Uunissa sentään.

Someista. Itse vierastan noita kaikkia hirveästi koska on niin huonoja kokemuksia ihan live-elämästä siitä että menee kertomaan tai paljastamaan itsestään jotain toiselle ihmiselle / muille ihmisille. Jossain vaiheessa se käännetään sua vastaan ja sanoja irrotetaan asiayhteydestään ja sitten aletaan syyttelemään kuinka olet sanonut niin tai ajattelet näin vaikka et mitään sellaista ole sanonut saati ajatellut. Ja jos ei tuollaista niin jotenkin se aina menee siihen, että aletaan ilkkumaan kuinka tyhmä se on kun tykkää siitä tai tästä tai harrastaa sitä ja haaveilee tuosta.

Ja jos ei ole tullut tuota niin sitten se mitä kerron ei kiinnosta ketään eli ei edes kuunnella. Mene sitten johonkin someen jakamaan jotain kun joko se ei kiinnosta ketään tai sitten saat vaan haukkuja ja ilkkumista osaksesi.