Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti aikaisemmin lähettämättömistä korteistaan. On tuo postinkin saaminen nykyään kyllä kovin harvinaista, korkeintaan joku virallinen taho joskus lähettää kirjeitä. En ole laittanut vielä postilaatikkooni Ei mainoksia-lappua. Eli mainoksia tulee ja onhan niitä mukava katsella ihan mielenkiinnostakin. Huvittaa joskus, kun tulee kaikenlaisia uusia vempaimia tai muuta hassua. Siinäpä yksinäiselle edes jotain ajanvietettä. Pidän nk. painetusta sanasta enemmän kuin, että pitäisi aina kaikki selata netistä. Saahan ne mainokset sitten mennä paperinkeräykseen jälkeen päin. 

Itsekin tykkään ilmaisjakelulehdistä ja harmittaa ettei niitä(kään) enää ole. Ennen tuli mainosten mukana vartti ja kaksikin paikallista lehteä mutta enää ei ole kuin yksi jäljellä. Sekin ilmestyy enää vain kerran viikkoon. Paljon paremmin sitä aikoinaan pysyi oman asuinalueen asioista perillä kun oli noita lehtiä joista asioista luki eikä silloin missannut tapahtumiakaan samoin mitä nykyään. Ennen kaikki oli näppärästi saatavilla noista painetuista lehdistä kun taas nykyään pitäisi surffailla siellä ja tuolla vastaavaa tietoa saadakseen. Monesti noista lehdistä bongasi sellaistakin tapahtumaa mitä ei osannut itse edes ajatella eli mitenkä sitä tuollaisiakaan alkaisi edes etsiä kun ei edes tiedä olevansa jotain vailla ennen kuin näkee tapahtumasta mainoksen. Samoin bongasi uusia palveluita ja kauppoja kun mainostivat itseään. Nuo siis sellaisia pieniä jotka ei tietenkään mainosta missään hesarin etusivulla saati telkkarissa.

Lisäksi oli mukavaa kun noissa kaikissa oli joku pieni ristikko ja/tai sudoku-kaksi. Kyllä ne tuli ns kannesta kanteen luettua.

Noista postikorteista. Just tajusin että mullakin on jossain laatikossa nippu erilaisia kortteja jotta on mistä laittaa synttäri- ja nimpparionnittelua, mutta ei mulla ole enää vuosiin ollut ketään ketä onnitella mistään asiasta. Tietenkin on lisäksi kauniita joulukortteja ja ystävänpäiväkortteja. Taitaa olla postimerkkejäkin.

Miten sitä tämänkin oli jotenkin unohtanut kokonaan. Sitä on paljon kaikenlaista mikä tuottaa mieleen muistuessaan mielipahaa ja alakuloa vaikka tämäkin asia on just sellainen, että iloahan noista pitäisi vaan olla. 

Joulukortteja tuli minullekkin kädettömiltä tekijöiltä, mutta ei ole oikein ketään kenelle niitä lähettäisi. Vuosi vuodelta vastaanottajat ovat poistuneet keskuudestamme.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Yksinään sitä jättää itsensä jotenkin ihan heitteille tai siis ainakin minä lykkään kaikkea ja kuulostelen meneekö joku tuntemus ohi tai oppiiko sen kanssa elämään. Tosin joku syöpä ei tietty ihmeemmin taida oireillakaan ennen kuin on jo tosi kyseessä. Aivan sama. Tuntuu ihan älyttömältä koko ajatuskin, että ramppaisi jossain hoidoissa oikein tieten tahtoen venyttämässä tätä yksinäisen turhaa elämää. Minkä takia? Siksikö että ensin saa yksinään kärsiä ja sietää ne hoidot ja olla silloin toipilaanakin yksinään vastuussa kaikesta ja sitten ehkä jopa paranee, mutta mikä siinä paranee? Ei yhtään mikään. Sama yksinäinen elo vaan jatkuu.

Lisäksi koin jo niin ikävää asennetta hoitohenkilökunnalta kun kävin yhdessä operaatiossa, että ihan pikkukummasta en enää mene sinne taivasteltavaksi kuinka kyllä jokaisella pitää olla lähiomainen. Sille hoitajalle ei meinannut millään mennä jakeluun, että en minä sellaista voi mistään hänen mielikseen taikoa ja tasan taatusti, jos sellainen ihminen mulla olisi niin ihan tosi mielellään olisin ottanut sen jo menomatkallekin saattamaan ja kaveriksi, koska se operaatio jännitti ja pelotti ihan hirveästi kun ei mua ollut koskaan ennen nukutettu. Ratikassa istuessa vaan mietin, että noin sitä saattaa tässä olla menossa kuin koira nukutuspiikille mutta kukaan ei jää kaipaamaan eikä ihmettele mihin se ihminen katosi. Kukaan ei tule vierailuaikana käymään eikä kukaan tule vastaan kun pääsen pois. Sitten vielä hoitaja vitttuilee vaikka muutenkin olin ihan itku kurkussa. Ihan kuin joku sen keksisi huvikseen ettei ole lähiomaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Yksinään sitä jättää itsensä jotenkin ihan heitteille tai siis ainakin minä lykkään kaikkea ja kuulostelen meneekö joku tuntemus ohi tai oppiiko sen kanssa elämään. Tosin joku syöpä ei tietty ihmeemmin taida oireillakaan ennen kuin on jo tosi kyseessä. Aivan sama. Tuntuu ihan älyttömältä koko ajatuskin, että ramppaisi jossain hoidoissa oikein tieten tahtoen venyttämässä tätä yksinäisen turhaa elämää. Minkä takia? Siksikö että ensin saa yksinään kärsiä ja sietää ne hoidot ja olla silloin toipilaanakin yksinään

Toi on muuten oikeasti paha, kun pitäisi se lähiomainen jostain keksiä. Saan täysin kiinni siitä, mitä tarkoitat.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Itse olen taas herännyt jo aamuyöstä joten olen ehtinyt käydä pienellä lenkillä koska vähän olikin liukasta paikoitellen niin en uskaltanut pidempää tehdä. Näitä riskejä saa yksinään miettiä ihan toisella tapaa vaikka ei se tietysti kenellekään hyväksi ole, että tuolla ulkona nurin muksahtaa. Yksinäisenä sitä vaan saa miettiä aina, että kuinka sitä pärjää jos vaikka käsi on kipsissä.

Muutenkin kyllä näitä asioita miettii ihan hirmuisen paljon. Siis sekä erilaisia riskejä että sitä kuinka sitä sitten pärjää yksinään kun fyysinen toimintakyky alkaa heiketä. Saati sitten jos pää alkaa pettämään. Tai omassa tapauksessa varmaan sekä että, koska näin se ainakin on omilla vanhemmilla ja isovanhemmilla sekä sedillä ja tädeillä mennyt ainakin sen mitä heistä tiedän. Pari "onnekasta" on sitten mennyt laaki ja vainaa-tyylillä. Tosin nuo sitten oli vissiin sitten muuten aivan mainiossa kunnossa tuota yhtäkkistä sairauskohtausta lukuun ottamatta mikä hengen vei. Tasan ei käy onnenlahjat.

Aiheesta oli tänään taas lehdessäkin eli muistiterveydestä ja miten aivojaan voi nuorentaa jopa 7 vuotta. Luovuus oli hyväksi ja esim tanssijoilla oli tutkimuksen mukaan ikäänsä nuoremmat aivot, mutta heillä taitaa olla elintavatkin melko hyvällä mallilla eikä esim ylipainoa. Lisäksi tanssi on sosiaalista mikä on tärkeää aivoille. Nämäkin asiat on sellaisia, että vaikka koskaan ei ehkä ole myöhäistä niin kyllähän näistä olisi varmasti pitänyt huolehtia jo nuoresta asti. Harmittaa vietävästi kaikki ne vuodet kun käytti alkoholia ja poltti röökiä. Ja valvoi. Etenkin kun ei noista vuosista jäänyt käteen mitään hyvää. Ei ihmissuhteita eikä muistelun arvoisia kokemuksia tai muistojakaan.

Monesti mainitaan sosiaalisuuden olevan aivoterveydelle ensiarvoisen tärkeää koska se auttaa säilyttämään kognitiivisia kykyjä jne eli liekö sitten tuolla omalla menneisyydellä tai millään nykyisin hyvillä elämäntavoilla (p l nukkuminen) juurikaan edes merkitystä kun se tärkein puuttuu eikä se ole omissa käsissä. 

Alkaapa se oma viikko taas kivoissa mietteissä. 

Mietin myös sitä juttua niistä ohjeista, jotka ehkäisevät tai ainakin hidastavat muistisairauden puhkeamista. Täytyykin aloittaa se soittoharrastus taas. Ostin joskus kosketinsoittimen ja opettelin sillä pari kappaletta. Siihen se sitten jäi, kun vasemman käden säestys tuntui haastavalta. Pianhan voisi yrittää soitella vaikka niitä joululauluja. Iltaisin tanssin joskus yksikseni,  kun kuulen hyvän kappaleen. En enää uskaltaisikaan mennä tanssipaikoille, kun siitä on jo iäisyys.

Masennus vie konkreettisesti voimia. Ei jaksa edes miettiä että tapaisi jotakuta, jos nyt ketään ylipäätään edes kiinnostaisi kuulla elämäni kurjuudesta. Tänään viimeksi mietin, että mitä järkeä on elämässä, kun on aina vain ihan hirveän väsynyt. Ei jaksa tehdä asioita joita haluaisi, ja sosiaalinen kanssakäyminen on nolla. Mistä ottaa kiinni, kun ei ole mistä ottaa? 

No, nyt nukkumaan. Huomenna taas uusi päivä. 

No nyt on meidän päivä jepajee. 11.11 eli single's day mutta eipä tämä tunnu kovin kiinnostavan ketään. Markkinamiesten kikkahan se tietty onkin tässä muodossaan, mutta olisi oikeasti kiva kun olisi yksinäisten päivä siinä missä ystävänpäiväkin. Yksi päivä jolloin edes yhteiskunnallisella tasolla muistettaisiin meidänkin olemassaolo joilla ei ole yhtäkään ystävää eikä puolisoa tai läheisiä. 

Nyt on taas menossa se vuoden ikävin aika yksinäisen näkövinkkelistä kun sitä yhdessäoloa ja asioiden (tavaroiden) jakamista tungetaan kaikkialta ja tätä kestää sen parisen kuukautta. Missään ei huomioida yksinäistä ja sitä ettei kaikilla ole yhtäkään ihmistä jonka kanssa viettää aikaa tai edes jutella. Saati että voisi muistaa läheistään jollakin lahjalla tai jakaa muiston tai edes jonkun herkun toisen kanssa tai istua oikein iltaa yhdessä.

Onpa tyhjänpäiväinen vapaa-aika tässä päivässä. Piti hakea saamani paketti kauempaa, kuin lähikaupastani. Kotona sitten laitteet kuntoon ja käyttöön.

Tuli sitten katsottua Zootropolis ja nyt katson sitä uudelleen, kun lähti toistamiseen itsestään pyörimään. En ole jaksanut nousta tältä sohvalta. Valkosipulivoipatonkia, tonnikalaa, maitoa ja Taffel Browned butter & Roasted Garlic -sipsejä oon syönyt tässä leffaa katsessani. Mahtaa varmaan tämä Zootropolis olla lempi animaatioleffani. On niin laaja skaala hahmoja ja tunnetiloja tässä massiivisen eeppisessä mysteerileffassa. Kohta vielä julkaistaan jatko-osa tälle leffalle.

Taidan vielä katsoa Netflixistä juuri julkaistun Frankenstein leffan eli vielä 2,5 tuntia tv:n ääressä.

Tämä yksinäinen miettiin huonekaluhankintoja. Miten olette muut yksinäiset ratkaiseet kysymyksen isoista huonekaluista joiden liikuttamiseen tarvittaisiin kahta ihmistä? Tai koetteko edes sellaista ongelmaa? Olen yrittänyt hankkia vain sellaisia huonekaluja (pieniä ja kevyitä) joita saan liikuteltua yksin. Nyt haluaisin kuitenkin elämäni ensimmäisen sohvan mutta mietin miten sen kanssa sitten pärjää kun ei ole kaveria auttamassa jos sitä haluaa joskus siirtää.

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Myötätuntoa täältä! Olen pohtinut samanlaisia, lähinnä kun rinnassa on entuudestaan sellainen pieni hyvänlaatuinen kasvain (fibroadenooma) jolla on jonkin verran kohonnut riski muuttua syöväksi. Jos tilanne tulisi, en varmaan ottaisi hoitoja, yrittäisin elää hyvin sen mitä on jäljellä hyväkuntoisena ja käyttää säästöt pois johonkin mukavaan ja itselle tärkeään. Pitäisi sitten tietty tietää että sellainen sairaus on, eli sikäli tutkimuksiin kannattaisi mennä? 

Vierailija kirjoitti:

Innostuin penkomaan kirjoituspöytäni laatikoita, ja sieltä löytyi melkoinen määrä kortteja, joita oli joskus tarkoitus lähettää sukulaisille ja ystäville. Jäi tekemättä, ja nyt ei sitten enää löydykään heitä, ketä muistaa. Välit etääntyneet tai yhteydet katkenneet. Tuntuu, että kaikki elelevät nykyään omissa suljetuissa piireissään, joihin ulkopuolisia ei kaivata. Laitan näitä tyhjiä kortteja vaihdellen työpöytäni seinälle. Ovatpa siinä ainakin silmäniloa. Voisinpa ilahduttaa jotain yksinäistä kauniilla kortilla, joissain on mietelauseita, huumoriakin. Ellei se ole sitten tungettelua.

Minullakin on käyttämättä jääneitä joulukortteja. Muistaakseni Simot ja siskot välittää joulutervehdyksiä vanhuksille? Ajattelin laittaa kortit sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Myötätuntoa täältä! Olen pohtinut samanlaisia, lähinnä kun rinnassa on entuudestaan sellainen pieni hyvänlaatuinen kasvain (fibroadenooma) jolla on jonkin verran kohonnut riski muuttua syöväksi. Jos tilanne tulisi, en varmaan ottaisi hoitoja, yrittäisin elää hyvin sen mitä on jäljellä hyväkuntoisena ja käyttää säästöt pois johonkin mukavaan ja itselle tärkeään. Pitäisi sitten tietty tietää että sellainen sairaus on, eli sikäli tutkimuksiin kannattaisi mennä? 

Siirsin aikaa mammogfafiaan ja mietin vielä menenkö, minulla on samanlaisia ajatuksia kun sinullakin noista hoidoista tämän yksinäisyyden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Innostuin penkomaan kirjoituspöytäni laatikoita, ja sieltä löytyi melkoinen määrä kortteja, joita oli joskus tarkoitus lähettää sukulaisille ja ystäville. Jäi tekemättä, ja nyt ei sitten enää löydykään heitä, ketä muistaa. Välit etääntyneet tai yhteydet katkenneet. Tuntuu, että kaikki elelevät nykyään omissa suljetuissa piireissään, joihin ulkopuolisia ei kaivata. Laitan näitä tyhjiä kortteja vaihdellen työpöytäni seinälle. Ovatpa siinä ainakin silmäniloa. Voisinpa ilahduttaa jotain yksinäistä kauniilla kortilla, joissain on mietelauseita, huumoriakin. Ellei se ole sitten tungettelua.

Minullakin on käyttämättä jääneitä joulukortteja. Muistaakseni Simot ja siskot välittää joulutervehdyksiä vanhuksille? Ajattelin laittaa kortit sinne.

Tunnistan itsessäni tuon 'välit etääntyneet, yhteydet katkenneet' sukulaisten kanssa. Toisten kohdalla parempi niin, eikä sitä muuttamaan, mutta aina joskus mietin että pitäisi ehkä yrittää joihinkin "joskus 20v sitten läheisimpiin" serkkuihin ehkä olla yhteydessä jollain tapaa. Ehkä, ihan vain ehkä, hekin kokevat olevansa yksinäisiä ? 

 

mutten ole vielä uskaltanut (tai saanut aikaiseksi). Eipä siinä muuta voi menettää kuin 'kasvonsa' eikä niissä nyt niin paljon menetettävää ole, varsinkaan jos sitten ei taas 20v olla missään tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Yksinään sitä jättää itsensä jotenkin ihan heitteille tai siis ainakin minä lykkään kaikkea ja kuulostelen meneekö joku tuntemus ohi tai oppiiko sen kanssa elämään. Tosin joku syöpä ei tietty ihmeemmin taida oireillakaan ennen kuin on jo tosi kyseessä. Aivan sama. Tuntuu ihan älyttömältä koko ajatuskin, että ramppaisi jossain hoidoissa oikein tieten tahtoen venyttämässä tätä yksinäisen turhaa elämää. Minkä takia? Siksikö että ensin saa yksinään kärsiä ja sietää ne hoidot ja olla silloin toipilaanakin yksinään

Ollaankohan me jouduttu samalle hoitajalle? Olen käynyt saman väännön puuttuvasta lähiomaisesta. Ihme touhua, eikö koulutuksessa opeteta mitään asiakaskohtaamistaitoja ja nykyään kun yksinäisyys on tosi yleistä, niin kehitellä toimintamallia miten huomioidaan hoidossa potilaat joilla ei ole saattajia eikä lähiomaisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomenna olisi mammografiiaan ilmainen seulontatutkinus, mutta en tiedä menenkö sinne? Koska jos nyt sattuisi, että löytyisi rintasyöpä niin kenen takia menisin hoitoihin ja kenelle siitä kertoisin kun ei ole yhtään omaisia eikä elämänkumppania. Ei jaksais enää sitä taakkaa yksin kantaa. Tälläistä on kun ei todella ole ketään ja olet yksin.

Myötätuntoa täältä! Olen pohtinut samanlaisia, lähinnä kun rinnassa on entuudestaan sellainen pieni hyvänlaatuinen kasvain (fibroadenooma) jolla on jonkin verran kohonnut riski muuttua syöväksi. Jos tilanne tulisi, en varmaan ottaisi hoitoja, yrittäisin elää hyvin sen mitä on jäljellä hyväkuntoisena ja käyttää säästöt pois johonkin mukavaan ja itselle tärkeään. Pitäisi sitten tietty tietää että sellainen sairaus on, eli sikäli tutkimuksiin kannattaisi mennä? 

Mene mammografiaan. Olet sen ihan itsellesi 'velkaa'. jos niin huonosti kävisi, ettå siellä jotain löytyisi, niin sitä kautta voisit ehkä myös löytää uuden ystäväpiirin, kun rs-potilailla on kaikenlaisia vertaistukiryhmiä ja jopa 'kesäleirejä' ja harrastustoimintaa. 

 

toivottavasti kuitenkin joudut 'harrastusten 'suhteen tässä kohtaa pettymään ja olet ihan terve!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Innostuin penkomaan kirjoituspöytäni laatikoita, ja sieltä löytyi melkoinen määrä kortteja, joita oli joskus tarkoitus lähettää sukulaisille ja ystäville. Jäi tekemättä, ja nyt ei sitten enää löydykään heitä, ketä muistaa. Välit etääntyneet tai yhteydet katkenneet. Tuntuu, että kaikki elelevät nykyään omissa suljetuissa piireissään, joihin ulkopuolisia ei kaivata. Laitan näitä tyhjiä kortteja vaihdellen työpöytäni seinälle. Ovatpa siinä ainakin silmäniloa. Voisinpa ilahduttaa jotain yksinäistä kauniilla kortilla, joissain on mietelauseita, huumoriakin. Ellei se ole sitten tungettelua.

Minullakin on käyttämättä jääneitä joulukortteja. Muistaakseni Simot ja siskot välittää joulutervehdyksiä vanhuksille? Ajattelin laittaa kortit sinne.

Tunnistan itsessäni tuon 'välit etäänty

Itse en oikeastaan haluaisi lähettää serkuilleni kortteja, kun he elävät niin omissa piireissään. Varsinkin, kun he pitävät itseään parempina eivätkä ymmärrä muita, ilkeilevätkin. Tai sitten yrittivät vain hyötyä jotenkin. Tuskin niitä välejä saisi enää läheisemmäksi. Vanhimmille sukulaisille lähetin ennen, ja heitä muistelen vieläkin lämmöllä. Ehkä siis joku tuntematon osaisi arvostaa enemmän, jos saisi kortin joltain. Olisikin hyvä idea lahjoittaa kortit. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä yksinäinen miettiin huonekaluhankintoja. Miten olette muut yksinäiset ratkaiseet kysymyksen isoista huonekaluista joiden liikuttamiseen tarvittaisiin kahta ihmistä? Tai koetteko edes sellaista ongelmaa? Olen yrittänyt hankkia vain sellaisia huonekaluja (pieniä ja kevyitä) joita saan liikuteltua yksin. Nyt haluaisin kuitenkin elämäni ensimmäisen sohvan mutta mietin miten sen kanssa sitten pärjää kun ei ole kaveria auttamassa jos sitä haluaa joskus siirtää.

Liimasin raskaiden kalusteiden jalkojen alle huopaa, ja se helpottaa sohvan siirtelyä ainakin laminaattilattialla. Keinutuolin alle laitoin pienen kynnysmaton. Eipä tule lattiaankaan kulumia, kun joskus keinun siinä yöllä unettomana. Miten lohdullista siinä on ollakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä yksinäinen miettiin huonekaluhankintoja. Miten olette muut yksinäiset ratkaiseet kysymyksen isoista huonekaluista joiden liikuttamiseen tarvittaisiin kahta ihmistä? Tai koetteko edes sellaista ongelmaa? Olen yrittänyt hankkia vain sellaisia huonekaluja (pieniä ja kevyitä) joita saan liikuteltua yksin. Nyt haluaisin kuitenkin elämäni ensimmäisen sohvan mutta mietin miten sen kanssa sitten pärjää kun ei ole kaveria auttamassa jos sitä haluaa joskus siirtää.

Liimasin raskaiden kalusteiden jalkojen alle huopaa, ja se helpottaa sohvan siirtelyä ainakin laminaattilattialla. Keinutuolin alle laitoin pienen kynnysmaton. Eipä tule lattiaankaan kulumia, kun joskus keinun siinä yöllä unettomana. Miten lohdullista siinä on ollakin. 

 

Kallistan vähän raskasta huonekalua tai pesukonetta jne, ujutan vanhan pyyhkeen sen alle ja niin voin liuttaa yksin vaikka kuinka painavaa tarvaraa.