Oletko jättänyt jonkun joka yhä rakasti sinua?

Ajan kanssa siitä pääsee yli. Vaikka itse en enää rakastanut, niin kyllä se silti vaikeaa oli. Teki pahaa kun toista sattui, mutta en voinut jatkaa suhdetta jossa ahdistuin kun en kerta enää rakastanut. Muutimme erilleen ja pian koitimme parisuhdetta uudestaan, mutta ei se silti toiminut. Kyllä se ahdistus sieltä palasi. Nyt erosta jo 20 vuotta ja kumpikin jatkanut elämäänsä eteenpäin ja yhteinen lapsikin on aikuinen jo. 

Olen ja oli yksi hirveimpiä asioita joita olen tehnyt. Se toisen tuskan näkeminen oli kamalaa, samalla en vain voinut mitään muuta. Olimme nuoresta asti yhdessä, naimisissakin, kun kolmekymppisenä halusin erota. Reilun vuoden mietin eroa.  En rakastunut enää romanttisessa mielessä, en ehkä koskaan ollutkaan rakastanut. Piti kovettaa itseni siinä, olla vähän tylykin toiselle.

Hänellä kesti vuosia toipua, kirjoittelimme välillä. On kuitenkin löytänyt itselleen minua sopivamman puolison, mistä olen hyvin iloinen. 

Olen, vaikka itsekin rakastin tätä miestä. Rakastan edelleen. Hänellä on päihde- ja mielenterveysongelmia. Ne on niin pahoja etten voinut alkaa pelastajaksi. Odotin jonkun aikaa että saako hän motivaatiota hoitaa itseään kuntoon. En laittanut mitään uhkausta tai vaatimusta. Ajattelin että jos omasta tahdostaan hakeutuu hoitoon, niin kuljen vierellä. Ei ole hakeutunut ja vuosia on kulunut.

Hänellä on surullinen tarina ja sydämeni on särkynyt, kun tajuan että meistä olisi voinut tulla onnellisia, jos lapsena (!!) oltaisiin ymmärretty pitää yhteyttä. Me siis asuttiin samalla pihalla ja käytiin samaa koulua, samalla luokalla. Sitten hänet sijoitettiin toiselle puolen kaupunkia koulukotiin, vasten hänen ja hänen äitinsä tahtoa. Minä en edes tiennyt mihin hän hävisi.

20 vuotta myöhemmin tämä mies näki sattumalta mun siskon ja kysyi, mitä mulle kuuluu. Etsin hänen yhteystietonsa ja me nähtiin. Tunteet roihahti samantien ja me elettiin onnellista aikaa siinä. Kovat traumat miehellä oli ja ne sieltä puski esiin. Luonne oli silti lempeä ja se tuttu ihminen siinä lähellä oli jotain, mitä tulen aina kaipaamaan. Jos asiat olisi menneet toisin ja oltaisiin saatu jatkaa koulukavereina, niin asiat saattaisi olla aivan toisin.

Olen kaksi kertaa. En minä siitä tuntenut syyllisyyttä. Enemmän tunsin syyllisyyttä toisen kohdalla, kun pitkitin eroa ja hän siinä tavallaan hukkasi elämäänsä.

En ole koskaan jättänyt ketään. Asiat ovat vain ajautuneet erotilanteeseen. Ehkä minua ei kukaan olekaan rakastanut vaan on ollut jotain tunteilla leikkimistä eikä kukaan ole panostanut oikeesti kunnolla.

 

Olen. Enkä tuntenut mitään syyllisyyttä, koska en ole vastuussa toisen tunteista vaan omistani. Jätin koska en rakastanut. Miksi minun pitäisi sellaisen kanssa olla, velvollisuudesta vai?

Jos rakkaus kuolee yksipuolisesti, siihen on syy ja sen syyn voi vain itse poistaa. Ihan turhaa ja  harhaista kuvitella, että se toinen jotenkin muuttaisi itseään tai käytöstään jotta minun elämäni paranisi ja pystyisin taas rakastumaan häneen.

Mies, laiskuutesi tähden sinut jätetään. Kuuroutesi ja itsekkyytesi vuoksi, joilla tapoit naisen rakkauden ja halun sinua kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

En voinut pakottaa itseäni rakastamaan 

Sama. Yritin viimeiset 2 vuotta sietää ja kulutin ihan turhaan  itseäni. Kun se rakkaus  häntä kohtaan loppui niin todella loppui.  En kadu eroa i. 

En. Miksi pitäisi? Ero on sen syy, joka mukamas rakastaa mutta ei pane tikkua ristiin, että toisellakin olisi hyvä olla suhteessa.

Mitä vattua :DDD

Että pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, että laiska haisuli mukamas "rakastaa" kun jätän sen yritettyäni turhaan saada suhdetta toimimaan ja todettuani, että se toinen ei yritä yhtään vaan jäkittää sohvalla kaljottelemassa ja pelaamassa ja pillua vonkumassa kun minä hoidan kaiken?

Unissas, äijä.

Olen jättänyt useita eikä yksikään ero ollut turha tai millään tavoin syyllisyyttä herättävä. Minut on jätetty kerran ja toki se pikkasen egoon kopsautti 26 vuoden yhdessäolon jälkeen, mutta olen toipunut oikein hyvin ja ero oli hyvä ratkaisu kun olin suhteessa pelkästä velvollisuudesta.

Tämä mies, hän ei osaa olla yksin vaan on jo kolmatta kertaa naimisissa. Lapset sanoivat, etteivät viitsi käydä joka kesä iskän häissä.

Ilmeisesti nämä muut naiset ei ole jaksaneet häntä 26 vuotta vaan ovat jo vuodessa tajunneet, että paska mikä paska. Mä purin hammasta ja siedin, mutta se oli ajan haaskaamista. Otin opiksi, huonoa miestä en ota enää.

Olen jättämässä nyt. Kamalaa. En vain pysty enää jatkamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen jättämässä nyt. Kamalaa. En vain pysty enää jatkamaan.

Miksi sitten pitäisi jatkaa?

En potenut syyllisyyttä. Jätin ihmisen, jonka rakkauteen kuului iso annos omistushalua ja sairaalloiseksi muuttunutta mustasukkaisuutta. No, hän ilmoitti sitten viikon päästä erosta oikein kirjeellä, että oli päässyt yli minusta. 

Viimeksi eilen meinasin lähteä ja laittaa parisuhteen tauolle.. Useamman kerran riidelty hänen juomisestaan, juo reilusti yli riskirajojen joka viikko. Mut ne tunteet.. Onneksi ei asuta yhdessä eikä tulla asumaankaan pitkään aikaan.

Naurettava kysymys, ei naiset tunne empatiaa. Heti jos löytyy parempi status-mies, niin äijä vaihtoon. Sen takia lähinnä naurattaa nämä itkemiset kun vaimo on vaihdettu nuorempaan.

Vierailija kirjoitti:

Mistä syyllisyydestä? En kokenut syyllisyyttä, koska en tehnyt mitään väärää. Olin toki pahoillani siitä, että häneen sattui, mutta hän ansaitsi puolison, joka pystyy palauttamaan tunteet. Löysi sellaisen myös myöhemmin.

Jos toinen haluaa olla kanssasi, vaikka sinä et halua häntä, ei se ole rakkautta vaan itsekästä omistamisenhalua.

Nyt oli kyllä sekavaa itselleen selittelyä!

Palauttamaan tunteet? Yksipuolinen rakkaus omistamisenhalua? 

Palauttamaan tunteet???

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekään mitään järkeä olla suhteessa, jossa hänen kanssaan ei haluta olla eikä häntä rakasteta. Ei puuttuvaa rakkautta voi korvata jäämällä suhteeseen. Erot eivät ole maailmanloppu tai jos se jollekin onkin, se ei ole sinun syysi tai sinun vastuullasi. Sinulla on vapaus ja lupa erota, vaikka siinä jonkun maailma hetkeksi murskaantuisikin. Se on elämää, aikuisuutta ja kypsyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekään mitään järkeä olla suhteessa, jossa hänen kanssaan ei haluta olla eikä häntä rakasteta. Ei puuttuvaa rakkautta voi korvata jäämällä suhteese

Kiitos. Hieno vastaus. 

Voisitko puhua minulle järkeä tilanteessa, jossa jättämisen syy on, että olen uupunut miehen masentuneisuus juttuihin.

Tiedän, että hän on hyväsydäminen ja rakastaa. En vain jaksa rakastaa takaisin hänen tarvitsemallaan tavalla. 

Jatkuva ristiriita on, että kaipaan omaa aikaa ja hän kaipaa enemmän huomiota ja pitäisi keskustella tietyllä tavalla.

En jaksa.

En pysty olemaan kiinnostunut enää.

On väärin esittää.

Silti sattuu kun tuntuu, että hän rakastaa minua aidosti.

Juu montakin. Mies sanoo rakastavans naista jota jopa hakkaa, r aiskaa tai tappaa. Ei paina syyllisyys koska ei ole mitään velvollisuutta ketään kohtaan.