Oletko jättänyt jonkun joka yhä rakasti sinua?

En. Rakkaus oli kuollut molemmilta molemmissa suhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen, vaikka itsekin rakastin tätä miestä. Rakastan edelleen. Hänellä on päihde- ja mielenterveysongelmia. Ne on niin pahoja etten voinut alkaa pelastajaksi. Odotin jonkun aikaa että saako hän motivaatiota hoitaa itseään kuntoon. En laittanut mitään uhkausta tai vaatimusta. Ajattelin että jos omasta tahdostaan hakeutuu hoitoon, niin kuljen vierellä. Ei ole hakeutunut ja vuosia on kulunut.

Hänellä on surullinen tarina ja sydämeni on särkynyt, kun tajuan että meistä olisi voinut tulla onnellisia, jos lapsena (!!) oltaisiin ymmärretty pitää yhteyttä. Me siis asuttiin samalla pihalla ja käytiin samaa koulua, samalla luokalla. Sitten hänet sijoitettiin toiselle puolen kaupunkia koulukotiin, vasten hänen ja hänen äitinsä tahtoa. Minä en edes tiennyt mihin hän hävisi.

20 vuotta myöhemmin tämä mies näki sattumalta mun siskon ja kysyi, mitä mulle kuuluu. Etsin hänen yhteystietonsa ja me nähtiin. Tunteet roihahti samantien ja me elet

En kyllä ymmärrä tällaista "rakkautta". Jos puhutaan naisen rakkaudesta miestä kohtaan niin se syntyy luotettavuudesta ja huolenpidosta mieheltä naiselle, ei mistään säälistä ai myötätunnosta vammaista kohtaan. Ihmiset puhuvat ihan eri asioista tätä sanaa käyttäessään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekään mitään järkeä olla suhteessa, jossa hänen kanssaan ei haluta olla eikä häntä rakasteta. Ei p

Miehen ja naisen suhde ei ole mikään hoivasuhde. Aviomies huolehtii tietyistä jutuista, joka vapauttaa naisen resursseja huolehtimaan miehen jälkeläisistä tai miehestä. Jos nainen elättää itseään niin tämän tulee keskittyä self careen eikä mihinkään mieslapsen paapomiseen. Self helppiä ja kelaterapiaa on saatavilla miehellekin.

Olen. Enkä kärsinyt syyllisyyttä. Mulla meinasi mennä mielenterveys. 

Ei alkoholistin kanssa voi elää. 

Jätin naisen, joka rakasti ja myöhemminkin olisi halunnut jatkaa suhdetta. Nainen ei valitettavasti ollut luottamusken arvoinen. Miten selvisin syyllisyyden tunteesta? Niin, selvisinkö?

Ehken selvinnyt. On raskasta erota ja olenkin ollut sen jälkeen sinkkuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekään mitään järkeä olla suhteessa, jossa hänen kanssaan ei haluta olla eikä häntä rakasteta. Ei p

Vastasit itse jo. Et pysty.

Viimeisetkin tunteet laimeni nopeasti, sillä mies osoittautui stalkkeriksi joka vainosi minua vuoden eron jälkeen.

Ei se helppoa ole.

En onneksi. Mutta jos sellainen tilanne tulee eteen, jätän kyllä. Ei kukaan ansaitse sellaista, että toinen jää siihen teeskentelemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekään mitään järkeä olla suhteessa, jossa hänen k

Oletko yrittänyt kaikkesi?

Kaffebulla kirjoitti:

En onneksi. Mutta jos sellainen tilanne tulee eteen, jätän kyllä. Ei kukaan ansaitse sellaista, että toinen jää siihen teeskentelemään.

Ai jos joku rakastaa, jätät?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä siitä syyllisyydestä pääsee kun sisäistää ettei ole kenellekään velkaa parisuhdetta ja parisuhde perustuu kummankin vapaaseen tahtoon olla juuri siinä suhteessa. Se tahto olla suhteessa voi ja saa tulla päätökseensä milloin tahansa. Sen verran tulee aikuinen jokaisen olla että käsittää  ettei ketään voi omistaa ja tämä toinen ei ole vastuussa seurustelukumppanistaan tai hänen elämästään. Kukaan ei velvoita  tekemään parisuhdekumppania onnelliseksi oman onnellisuuden ja tahdon kustannuksella. Kukaan tervepäinen sitä ei myöskään odota muilta.

Syyllisyys ei vaivaa myöskään siksi, että ymmärrän eron olevan tervehenkisempi vaihtoehto ja se tervejärkisen valinta silloin kun on halu erota suhteeseen vastentahtoisen jäämisen ja uhrautumisen sijaan. Ei ole jätetyllekä

Ei ole yrittänyt tarpeeksi kun on yhä hengissä.

Miksi siitä pitäisi syyllisyyttä tuntea? Tottakai eroaminen on surullista, molemmille. Reilumpaa se on kuitenkin jättää toinen kuin roikottaa valheissa, jos siis suhdetta ei halua jatkaa.

Juuri oli Hesarissa juttu että tällä hetkellä monella ei ole varaa erota, sinnittelevät vaikka eivät haluaisi

Jätän ennen kuin jätetään.

Jätän ennen kuin jätetään. 

Miksi pitäisi tuntea syyllisyyttä. Jokaiseen eroon on syynsä. Ei se rakkaus kuole, ellei siihen ole syytä.

Sitä voi huomata olevansa suhteessa ihan erilaisen ihmisen kanssa, mitä alun perin luuli. Jos toinen on teeskennellyt koko alkusuhteen ajan ja sitten kun on lapsi ja yhteinen asuntolaina, eli kiinni toisessa, alkaa paljastamaan oikeaa luonnettaan.

Elämä muuttuu tappeluksi ja ainaisiksi pettymyksiksi siihen toiseen. Lopulta ei enää edes tunne sitä toista ja alkaa tuntea vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Vaikka miten varoittelee, että en siedä tällaista käytöstä toinen vaan itsepintaisesti jatkaa. Ihan kuin kiusallaan. Ja vaikka miten sanoo, että tää suhde ei kestä ,jos jatkat - niin ei.

On käyty pariterapiat ja kaikki ja paska vaan jatkuu ja jatkuu. Oma terveys alkaa pettämään ja samassa paskassa pyörii koko perhe. 

Juu rakastaa. Jos rakastaa. Ja miten se näkyy käytännön elämässä? Muuten kuin kyttäämisenä ja omistuksen haluisuutena? Sellainen "rakkaus" ei ole rakkautta vaan jokin persoonallisuuden häiriö.

Ja sellaisesta kun saa vietyä perheensä pois, ei siinä enää mikään syyllisyys vaivaa. Väsymys pikemminkin, kun on jatkanut aivan liian kauan ja antanut paskalle puolisolleen liian monta mahdollisuutta. Syyllisyys vaivaa pikemminkin perheen muita jäseniä kohtaan, kun oli alistanut heidät epäterveeseen perhe-elämään liian kauan yhden ihmisen kustannuksella.

56(en osaa lainata), siksi... 

Että en ole tarpeeksi selkeästi kertonut, miten pitkään olen itse ollut vähällä lähteä. Olen kuvitellut paskan menevän ohi ja unohtanut. Kunnes taas samaa paskaa. Mutta nyt toiselle tulossa yllätyksenä, miten lopen kyllästynyt olen. Ei ole reilua, tiedän sen. Ja mielessä kummittelee, mitä jos olisin antanut mahdollisuuden korjata asiat, vaikka ne eivät ole korjattavissa. Mutta siksi syyllisyys, etten ole osannut suuttua kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

56(en osaa lainata), siksi... 

Että en ole tarpeeksi selkeästi kertonut, miten pitkään olen itse ollut vähällä lähteä. Olen kuvitellut paskan menevän ohi ja unohtanut. Kunnes taas samaa paskaa. Mutta nyt toiselle tulossa yllätyksenä, miten lopen kyllästynyt olen. Ei ole reilua, tiedän sen. Ja mielessä kummittelee, mitä jos olisin antanut mahdollisuuden korjata asiat, vaikka ne eivät ole korjattavissa. Mutta siksi syyllisyys, etten ole osannut suuttua kunnolla.

Kaikki eivät osaa ottaa palautetta vastaan.

Olen. Kylmä tosiasia on, ettei jättäjä tunne välttämättä syyllisyyttä tai edes ajattele jätettyä. Vaikka olisi empaattinen. Oma elämä ja ajatukset valtaavat pikkuhiljaa sen tilan, jonka ennen vei rakastettu.

Olen jättänyt aina hyvästä syystä, en vain tunteiden päättymisen takia. Olen myös jättänyt, vaikka itse yhä rakastin. Todella hyvästä syystä.

Aikaa on kulunut yli 50 vuotta ensirakkaudestani. Jos olisi mahdollista, pyytäisin anteeksi. Haluaisin kiittää häntä siitä rakkaudesta, mitä hän osoitti minulle. Minulle rakkaudettomassa maassa kasvaneelle.