Vela-kommenteissa minua usein ihmetyttää se kun ne puhuu lapsista kuin ne olisi lapsia aina, etenkin pikkulapsiaikaa korostetaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on alistettu ajatukseen, että pitää tehdä ja sietää asioita, joista ei nauti ja joita ei halua. Otatko kakkoseenkin vain siksi, että miehesi mielestä "kaikkea pitää kokeilla", "eihän se kestä kuin hetken", "voit miellyttää toista, vaikka et itse siitä pidä", jne.? Kuule kun elämässä ei tarvitse sietää kakkalapsia, eikä kakkapanoja. Jatkaa vaan omaa elämäänsä ja antaa muiden hoitaa kakkelit.

Okei ... no, jos siis uloste on ongelma, niin voihan sen työn ulkoistaa. Kautta aikojen on varakkaammissa perheissä ollut lastenhoitajia. Suomi nyt on ollut niin köyhä, että harvemmilla on ollut mahdollisuus, niin kaikilla ei ole lähipiirissä sitä mallia, eikä se ehkä tule mieleen. Jokainen ihminen on kuinkin syntynyt ja ollut syntymänsä jälkeen lapsi. Yleensä lapsissa on myös paljon suloisia puolia, jotka lisäävät onnellisuutta. Jos luopuu kokonaan lapsista, niin joutuu luo

Lisäksi lapset myös kasvattavat vanhempiaan, joutuu miettimään sellaisia asioita mitä ei muuten edes huomaisi. Maailman ja itsensä näkee lasten myötä ihan eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Toki ymmärrän että kaikki eivät ole muutenkaan läheisiä lähisuvun kanssa, ei omien vanhempien tai omien sisarusten kanssa. Itselleni perhe on tärkeä.

Ap

Itse toivoisin, että minulla olisi läheisiä lähisukulaisia tai muuten vaan läheisiä ihmisiä (mun puolesta ei tarvi olla mitään sukua). Mutta lähisukuni sattuu olemaan sellaista, että ei heidän kanssaan kovin läheinen voi olla, eikä kovin kauaa viettää aikaa heidän kanssa, sen verran hankalaa porukkaa ovat (yleisesti tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa esim. työnikin puolesta).

Joten perhe/läheiset olisi minulle tärkeät. Valitettavasti minulla ei omaa perhettä ole, ja on kovin epätodennäköistä kohdata sellainen ihminen puolisoksi, jota aidosti rakastaisi puolin ja toisin, ja jonka kanssa toimivan perheen voisi saada perustettua.

Siinäpä isoja syitä omalle lapsettomuudelleni. En halua tehdä ketään uutta ihmistä tänne yksin pärjäilemään. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä koko keskustelussa on se ongelma, että väen vängällä tingataan järkisyitä tunneasialle.

Ap ei taatusti alunpitäen hankkinut lapsiaan siksi, että hänellä oli mielessä tämä aika, kun he ovat täysi-ikäisiä, ja millaista iloa heidän seurastaan silloin olisi.

Samoin oma perusteluni lapsettomuudelle ei ole ensisijaisesti mikään pikkulapsiajan rankkuus tai muu tällainen järkisyy, vaan yksinkertaisesti se, että olen aina kokenut, että minimivaatimus lapselle on, että hän on haluttu ja toivottu. Ja itse olen nyt 36 vuotta odottanut, mutta se halu ei ole ikinä tullut edes ohikiitäväksi hetkeksi. Tällä perusteella koen, että olisi väärin hankkia lapsi vain jostain velvollisuudentunnosta, koska se lapsi kyllä sen jossain vaiheessa aistisi, etten oikeasti halunnut sitä.

Tuohon voi latoa vaikka loputtomiin järkisyitä päälle, mutta pohjimmainen syy on tunnesyy; joko sinusta tuntuu, että haluat lapsia, tai tuntuu, että

Täsmälleen näin. Itse väitän, että suurimmalla osalla veloista näin. Sen sijaan muut haluavat hakea syitä traumaattisesta lapsuudesta, järjettömistä raskaudenpeloista, jne. ja väittävät kiven kovaan, että nämä ovat syitä.  minkä vuoksi kukaan ei oikeastaan valitse lapsettomuutta, vaan se tapahtuu näiden olosuhteiden vuoksi.

Itse olen aina vain todennut, että en ole sitä tyyppiä, en halua lapsia. Kaikenlaisen sössötyksen asian ympärillä olen torpannut ystävällisen jämäkästi, että en kaipaa asiasta keskustelua ja siirtänyt keskustelun muihin asioihin. Ikä on antanut aina enemmän voimaa ja hyviä torppauslauseita tähän.

Mitä tulee yhteiskunnalliseen vastuuseen, on huvittavaa, että kuulemma on väärä ja huono perustelu olla tekemättä lapsia, koska mietityttää maapallon kestokyky, mutta sen sijaan suorastaan moraalinen imperatiivi on tehdä niitä, jotta Suomeen saataisiin enemmän veronmaksajia ja pepun pyyhkijöitä. 

Sinä päivänä kun vanhemmat antavat lapsensa todella yhteiskunnan kasvatettaviksi tuohon heille määrättyyn pyhään tehtävään alan ymmärtää tuota perustetta. Mutta niin kauan kuin he itsekkäästi pitävät lapsensa luonaan ja olettavat saavansa heistä iloa vielä aikuisiässäkin olen pakotettu uskomaan, että heidän yhteiskunnalliset tavoitteensa eivät ole paremmat kuin omanikaan ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä rasti on käyttää edes 10 saatika 20 vuotta elämästään johonkin sellaiseen mitä ei halua ja mistä ei nauti.

Ei voi tietää nauttiiko jos ei ole koskaan sitä kokenut

Vastuutonta pelata rulettia sellaisella asialla, mitä ei voi vetää takaisin. Entä jos ei nautikaan ja se lapsi on jo olemassa? Ja oletko sinä sitten kokeillut kaikkea salsatansseista saven valantaan ja tatuointien ottamisesta hippiretriittiin, koska et voi tietää kokeilematta olisivatko ne oma juttu? No eipä lastensuojelussa ainakaan lopu työt ihan äkkiä jos kaltaisiasi "aina kannattaa kokeilla" valopäitä on paljonkin.

Pitäisi miettiä mikä on lapsen etu. Onko lapsen etu se, että lähtee kokeilemaan vanhemmuutta ja jos ei tunnu hyvältä niin vaihdetaan seuraavaan harrastukseen jonka kiinnostavuutta kokeillaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä rasti on käyttää edes 10 saatika 20 vuotta elämästään johonkin sellaiseen mitä ei halua ja mistä ei nauti.

Ei voi tietää nauttiiko jos ei ole koskaan sitä kokenut

Kannattaa siis muuttaa pikaisesti etelänavalle ;)

Minusta on kivaa, kun on 2 aikuista lasta. Pikkulapsiajasta en erikoisemmin nauttinut: oli lapset, ura ja iäkkäät vänhemmat.

Minusta taas nimenomaan se on kauheaa, että siitä tulee ihan oikea aikuinen ihminen. Kaikkine elämän vaikeuksineen, ylipäänsä joutuu tänne elämään elämäänsä vain, koska minä halusin. Kun en voi kysyä lupaa, haluaako elää vai ei. Varmaan kuulostaa kauhealta, mutta ei tämä elämä mielestäni ole niin nautittavaa, että varta vasten "tekisin" tänne jonkun toisen kärsimään. Puhumattakaan siitä, että minä olisin se joka vaikuttaisi hänen elämäänsä suurelta osin, opettaisin asioita joista en itsekään tiedä yhtään mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta taas nimenomaan se on kauheaa, että siitä tulee ihan oikea aikuinen ihminen. Kaikkine elämän vaikeuksineen, ylipäänsä joutuu tänne elämään elämäänsä vain, koska minä halusin. Kun en voi kysyä lupaa, haluaako elää vai ei. Varmaan kuulostaa kauhealta, mutta ei tämä elämä mielestäni ole niin nautittavaa, että varta vasten "tekisin" tänne jonkun toisen kärsimään. Puhumattakaan siitä, että minä olisin se joka vaikuttaisi hänen elämäänsä suurelta osin, opettaisin asioita joista en itsekään tiedä yhtään mitään. 

Tuo on olennainen pointti. Vanhemmat päättävät lapsen puolesta suurimman osan hänen tulevaisuudestaan. Koulu, yhteiskuntaluokka, elintaso, kaverit jne

Ei se siihen pikkulapsiaikaan pääty, vaan normaaleilla ihmisillä jatkuu koko loppuelämän ajan. 

Jos ei vaan halua lapsia! Repiikö näennäisrationaaliset moralistit hermonsa:)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä rasti on käyttää edes 10 saatika 20 vuotta elämästään johonkin sellaiseen mitä ei halua ja mistä ei nauti.

Ei voi tietää nauttiiko jos ei ole koskaan sitä kokenut

Vastuutonta pelata rulettia sellaisella asialla, mitä ei voi vetää takaisin. Entä jos ei nautikaan ja se lapsi on jo olemassa? Ja oletko sinä sitten kokeillut kaikkea salsatansseista saven valantaan ja tatuointien ottamisesta hippiretriittiin, koska et voi tietää kokeilematta olisivatko ne oma juttu? No eipä lastensuojelussa ainakaan lopu työt ihan äkkiä jos kaltaisiasi "aina kannattaa kokeilla" valopäitä on paljonkin.

Pitäisi miettiä mikä on lapsen etu. Onko lapsen etu se, että lähtee kokeilemaan vanhemmuutta ja jos ei tunnu hyvältä niin vaihdetaan seu

Useimpiin asioihin sopeutuu ja niitä alkaa pitää normaaleina elämään kuuluvina asioina. Miksei siis vanhemmuuteenkin sopeutuisi

Vierailija kirjoitti:

Jos ei vaan halua lapsia! Repiikö näennäisrationaaliset moralistit hermonsa:)

Tällä palstalla kyllä repii. 😂

Vierailija kirjoitti:

En halua seurata kenenkään elämää.

Tämä. Haluan elää omaa elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä rasti on käyttää edes 10 saatika 20 vuotta elämästään johonkin sellaiseen mitä ei halua ja mistä ei nauti.

Ei voi tietää nauttiiko jos ei ole koskaan sitä kokenut

Vastuutonta pelata rulettia sellaisella asialla, mitä ei voi vetää takaisin. Entä jos ei nautikaan ja se lapsi on jo olemassa? Ja oletko sinä sitten kokeillut kaikkea salsatansseista saven valantaan ja tatuointien ottamisesta hippiretriittiin, koska et voi tietää kokeilematta olisivatko ne oma juttu? No eipä lastensuojelussa ainakaan lopu työt ihan äkkiä jos kaltaisiasi "aina kannattaa kokeilla" valopäitä on paljonkin.

Pitäisi miettiä mikä on lapsen etu. Onko lapsen etu se, että lähtee kokeilemaan vanhem

 

Kuten huostaanotettujen lasten vanhemmatkin?

Lisäksi lapset myös kasvattavat vanhempiaan, joutuu miettimään sellaisia asioita mitä ei muuten edes huomaisi. Maailman ja itsensä näkee lasten myötä ihan eri tavalla.

Miksi kaikkea pitäisi huomata. Mitä se vaikuttaa. Eivät lapset ohjaa ja kasvata aikuisia vaan päinvastoin. 

Näkee korkeintaan omat vikansa jos haluaa nähdä. Mistä tuo maailman näkeminen tuli, sitä en ymmärrä. 😅

Jos näkö on huono eikä huomaa ympärillä olevia asioita, pitää mennä optikolle ja hankkia silmälasit. Suojaamaton yhdyntä ja synnyttäminen ei auta siihen ainakaan nykyisen lääketieteen mukaan.

Kertokaa joku konkreettisia esimerkkejä, miten lapsi on kasvattanut sinua? Tai saanut näkemään asioita uudessa valossa?

Tai mitä huonoa lapsen saaminen on yllättäen tuonut elämääsi (tässä en tarkoita näitä perus valvomisia ym., vaan esim. onko tullut mieleen jotain negatiivista omasta menneisyydestä)?

En kysy kettuillakseni, vaan ihan oikeasta mielenkiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa joku konkreettisia esimerkkejä, miten lapsi on kasvattanut sinua? Tai saanut näkemään asioita uudessa valossa?

Tai mitä huonoa lapsen saaminen on yllättäen tuonut elämääsi (tässä en tarkoita näitä perus valvomisia ym., vaan esim. onko tullut mieleen jotain negatiivista omasta menneisyydestä)?

En kysy kettuillakseni, vaan ihan oikeasta mielenkiinnosta. 

Jos lapsi kasvattaa aikuista, eikö se ole sellaista tietoa jota voisi oppia myös aikuiselta tai kirjasta? Tuskin on kovin salaista tietoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika pitkä rasti on käyttää edes 10 saatika 20 vuotta elämästään johonkin sellaiseen mitä ei halua ja mistä ei nauti.

Ei voi tietää nauttiiko jos ei ole koskaan sitä kokenut

Kannattaa siis muuttaa pikaisesti etelänavalle ;)

Ei voi koskaan tietää jos herääkin etelänapakuume ja haluaakin elää siellä 18 vuotta. Se on lopulta lyhyt aika ihmisen elämässä. 🤣

jos vaikka saa lapsen 30-vuotiaana

onhan siinä jo 30 vuotta viettänyt lapsetonta elämää joten ihan hyvä kokeilla lapsellistakin elämää