Lue keskustelun säännöt.
Vaarantaako minimalisti-äiti lastensa hyvinvoinnin?
03.09.2025 |
Lueskelin juuri juttua perheestä, jotka elävät hyvin minimalistisessa kodissa. Heillä ei ole sohvaa eikä sänkyjä, vaan nukkuvat futoneilla, jotka ovat päivällä taiteltu kirjahyllyyn. Olohuoneessa pöytä, kirjahylly ja kovia tuoleja. Seinillä ei tauluja, missään ei viherkasveja tai mitään nättiä. Ikkunoissa lakanalta näyttävät valkoiset verhot.
Mietin nyt lähinnä talviaikaa, kun pakostakin ollaan paljon sisällä. Itsestä tuntuisi tuollainen asuminen juuri talvella tosi kylmän kalsealta. Lapset ja aikuisetkin kuitenkin yleisesti hakeutuvat pehmeisiin ja lämpimiin paikkoihin (eläimetkin tietty!). Mietin, onko lapsen hyvä kasvaa tuollaisessa kodissa? Mitä mieltä olette?
Kuuluin jonkun aikaa Facebookin minimalismi-ryhmään, koska mua viehättää ajatus siitä, että ei olisi turhaa tavaraa ja kaikki olisi sitä myötä selkeämpää ja helpompaa. Aika pian kuitenkin huomasin, että ryhmässä oli paljon näitä, joilla juttu alkoi mennä hieman "överiksi", eli siellä kyseltiin voisiko pyykkikorista luopua jos laittaa likaiset pyykit aina koneeseen säilöön. Tuntuu, että tuo on monelle kilpailu, että katsotaan kuka pärjää vähimmällä.
Minusta esim. sohva ei ole turha tavara, enkä näe mitään syytä miksi mun pitäisi elää ilman sohvaa. Tai kaunis taulu seinällä, jota katselen päivittäin - ei todellakaan turha. Kukin tietty tyylillään ja aikuiset saa elää miten haluaa, mutta jotenkin tuo menee vähän kulttimaiseksi ja ei ehkä paras kotiympäristö pienille lapsille.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi syyllistät vain minimalisti-äitiä lastensa hyvinvoinnin vaarantamisesta? Entäs isän rooli? Hän oli ehdottanut mm. sängyistä luopumista, eli minimalismi tuntuu olevan luonteva elämäntapa molemmille vanhemmille. Silti äiti on aina se henkilö, jolla on vastuu lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista, ja isä kulkee siinä sivussa vapaamatkustajana.
Äiti kertoi jutussa HÄN on se minimalisti, muu perhe ei ole
ja muu perhe on osin joutunut sopeutumaan hänen ( äidin) tahtoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, miksi syyllistät vain minimalisti-äitiä lastensa hyvinvoinnin vaarantamisesta? Entäs isän rooli? Hän oli ehdottanut mm. sängyistä luopumista, eli minimalismi tuntuu olevan luonteva elämäntapa molemmille vanhemmille. Silti äiti on aina se henkilö, jolla on vastuu lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista, ja isä kulkee siinä sivussa vapaamatkustajana.
Tämä oli äidin haastattelu, joten muuta kuin hänen näkökulmansa ei ole (sekin tietenkin toimittajan tulkinnan läpi luettuna). Isän toiminnasta ja roolista ei voi kyseisen jutun perusteella päätellä mitään.
Tein saman huomion. Ankea kämppä ei edes mattoja lattioilla. 6 ihmistä ja 1 kattila??? Meitä oli 5 ja kattiloita oli n.5 kpl . Ei sänkyjä..tuo ei ole normaalia.
Erikoinen juttu. Minulle tulee jutusta olo, että äiti vihaa siivoamista, ja haluaa välttää töissäkäymisen viimeiseen asti. Saa pelailla rauhassa. Veikkaan että perheessä vietetään paljon aikaa niiden omien koneiden ääressä. Että kyse on jostain muusta kuin minimalismista pohjimmiltaan. Hyvin erikoinen ratkaisu se miehen etätyöhuone noissa olosuhteissa.
Täällä kun on kommentoitu sitä, että mies oli ehdottanut sängystä luopumista, niin kyllä moni mies tekee kaikenlaista mitä ei haluaisi, kunhan nainen on tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein saman huomion. Ankea kämppä ei edes mattoja lattioilla. 6 ihmistä ja 1 kattila??? Meitä oli 5 ja kattiloita oli n.5 kpl . Ei sänkyjä..tuo ei ole normaalia.
No niinpä, taitaa tosiaan toimia minimalismi ihan kaikessa ruuassakin. Johan monen ruuan laittamiseenkin menee kerralla enemmän astioita. Syödäänpäs sitten lounaaksi kuivaa riisiä ja perunaa jipii.
Tämä ketju taitaa olla samojen psykoosipotilaiden kuin tuo karf-oksennus. Montako sivua ajattelitte oksentaa minimalistien päälle? 10 000?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Lattiapinta-alaa pitää suojella", sanoo jutun nainen, mutta mitä varten sitä suojellaan, jos perhe ei tee kotona muuta kuin pelaa tietokone- ja lautapelejä.
Ja jos lapset eivät ole minimalisteja, miksi noiden isompienkin lasten huone näyttää vankiselliltä? Mikseivät ole saaneet sisustaa sitä oman mielensä mukaan, laittaa edes verhoksi jotain muuta kuin pskaisen lakanan?
Höpö löpö taas ylläoleva länkytys.
Jotain yleistyksiä voidaan tehdä kuten:
- Yleensä pienet lapset voivat jaksa huoneen melko hyvin. Kouluiässä sitten kivempi, jos omat huoneet. Ei pakko olla omia huoneita, mutta suositeltavaa, jos vaikka suuret ikäerot ja eri sukupuolta. Meillä 16 vuotias poika ja 11-vuotias tyttö joutuivat jakamaan saman huoneen. Pienempänä sujui hyvin, mutta kun toinen lähes täysi-ikäinen ja eri aikataulut nukkumisongelma ja tuli ongelmia. Ai miksi vanhemmat ei antaneet omaa makuuhuonetta toiselle lapselle ja siirtyneet olohuoneeseen?
No se toinen makuuhuone oli kahden pienemmän lapsen ja yhden vanhemman huone. Toinen nukkui olohuoneessa. Miksi sitä ja miksi tätä.
p.s Aina epäsopiva liian pieni asunto ei riipu siitä että perhe ei voi tarjota parempaa lapsilleen. Siinä mielessä joo, että jos on vuokra-asuja, niin vuokra-asuntoja saa vain hakemuksesta ja jos on niin huono tuuri, että sitä asuntoa ei saa, on pakotettu elämään liian pienessä.
Tosiaan neljän lapsen kanssa on hankala järjestää tarpeeksi isoja asuntoja, koska pitäisi olla min. 5h k ja silloinkin pitää yhteen huoneeseen laittaa 2 lasta.
Meillä joskus pienet lapset on halunneet nukkua mielummin patjalla, kun oma huone puuttunut tai vaikka on oma sänky sisaruksen huoneessa. huoneessa, joten ei se patjalla nukkuminen tarkoita aina edes sitö, että ei olisi sitä sänkyä tilaa.
Esim. yksi lapsista ei nukkunut omassa sängyssä vaan patjalla vanhempien makuuhuoneessa omasta toiveestaan ja kerran oli niin hassu tilanne, että yksi lapsi päätti, että sänky ei enää kelpaa ja halusi itse nukkua patjalla mielummin. Sänky ei ollut liian pieni tai mitään mutta sellainen parvityyppinen ja päätti, että ei haluakaan siinä nukkua.
No herran jestas se, että nukkuu patjalla ei siis aina tsrkoita: Voi kun vastuuttomat vanhemmat, kun on pakko nukkua patjalla.
Ainoastaan silloin on ollut liian ahdasta kun meitä oli 6 ja asunto 3 h+k. Silloin ei ollut sänkyyilaa kaikille. Olisimme kernaasti muuttaneet isompaan, mutta yhtäkään asuntotarjousta ei tullut 4 vuoteen.Käytännössä siis pakotettuja asumaan tuossa tuolloin monta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No entäs sitten maximalisti äiti, joka haalii liikaa tavaraa, pikkutavaraa ja kaapit sekaisin. Nyt en tarkoita mitään sellaista hamstraus tyyppistä juttua tai kamalaa sekamelskaa tyyliin laatikoita ja tavaraa js vaatteita lattialla vaan lähinnä sitä, että kaapit sekaisin. Vaarantuuko siinä jokin?
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidin pitää saada määritellä, miten muu perhe elää?
Tämä on minustakin se ongelma tässä. Se osoittaa, että äiti ei kykene ymmärtämään muiden perheenjäsenten tarpeita erillisinä omista tarpeistaan eli on rajaton. Ja se on lapsille traumatisoivaa. Lapset joutuvat sopeutumaan liikaa omien tarpeidensa kustannuksella, heillä jää todennäköisesti joitain sukupolvikokemuksia kokematta ja he saattavat jäädä ulkopuolisiksi vertaisryhmässä, tai ainakin kokea ulkopuolisuutta. Aikuisena heillä saattaa olla vaikeuksia pitää puoliaan ja he voivat esim. uupua herkästi. Heidän voi olla vaikea hahmottaa, millaisia he itse ovat ja heillä on riskinä elää edelleen muiden odotusten mukaan, todellisten tai jopa kuviteltujen.
Jos tällainen elämä olisi normin mukaista, niin pelkän askeettisuuden ja tavaroiden vähyyden en usko vahingoittavan lapsia, niin kauan kun kotona riittää rakkautta, rajoja ja ymmärrystä lasten tarpeille. Mutta nykynormissa jo pelkästään teinien pakottaminen tällaiseen elämäntyyliin kielii siitä, ettei ainakaan isompien lasten tarpeita ja erillisyyttä ymmärretä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kyllä minä mietin ihan aidosti, että mitä ne lapset tekevät sitten ajanvietoksi; ovat puhelimilla ja tableteilla? Toivottavasti ovat ulkoilemazsa sitten koko perhe paljon päivittäin.
Omat 5, 8 ja 10-vuotiaat lapset kun rakentavat majaa, pitävät näytelmiä, askartelevat, piirtävät, leikkivät ihan niillä perinteisillä leluilla (eihän niitä ole pakko kasoittain olla), pötköttävät sohvalla kolmestaan ja katsovat elokuvaa, muovailevat fimoilla jne. Kuitenkin aika iso osa lasten leikistä tarvitsee jotain välinettä. Ja jos ei ole leluja niin käytetään tavallisia tavaroita, koristeita ym. mutta kun ei ole edes niitä?
Omat lapset tuossa ympäristössä viettäisivät varmaan ulkona ja kavereilla kaiken ajan tai sitten puhelimella. Toiveena olisi kuitenkin elää tätä arkea yhdessä perheenä, vuorovaikutuksessa keskenämme.
Toki voi olla, että käsitin väärin, ja lapsilla siellä jotain mukavaa touhua on.
Jutussa kerrotaan, että tällä kuusihenkisellä perheellä on vain kuusi pyyhettä. Miten he pärjäävät niillä? Minulla on aina käytössä neljä pyyhettä yhtä aikaa: kaksi suihkupyyhettä, joista toisella kuivaan itseni päästä vyötärölle asti ja toisella vyötäröltä varpaisiin, ja käsipyyhe kylpyhuoneessa ja toinen käsipyyhe keittiössä. Käyttävätkö he kaikki samaa pyyhettä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No entäs sitten maximalisti äiti, joka haalii liikaa tavaraa, pikkutavaraa ja kaapit sekaisin. Nyt en tarkoita mitään sellaista hamstraus tyyppistä juttua tai kamalaa sekamelskaa tyyliin laatikoita ja tavaraa js vaatteita lattialla vaan lähinnä sitä, että kaapit sekaisin. Vaarantuuko siinä jokin?
No ei varmaan pelkästään sillä, että kaapit on sekaisin niin mikään vaarannu. Mutta jos oikein kunnon hamsteri ja muutkin paikat kuin kaapit täynnä ja sekaisin niin silloin voi vaarantua mielestäni. Eli sellainen tilanne, joka olisi tän ääriminimalismin vastakohta.
Aika järkyttävää ja kolsun näköinen koti.