Vaarantaako minimalisti-äiti lastensa hyvinvoinnin?
Lueskelin juuri juttua perheestä, jotka elävät hyvin minimalistisessa kodissa. Heillä ei ole sohvaa eikä sänkyjä, vaan nukkuvat futoneilla, jotka ovat päivällä taiteltu kirjahyllyyn. Olohuoneessa pöytä, kirjahylly ja kovia tuoleja. Seinillä ei tauluja, missään ei viherkasveja tai mitään nättiä. Ikkunoissa lakanalta näyttävät valkoiset verhot.
Mietin nyt lähinnä talviaikaa, kun pakostakin ollaan paljon sisällä. Itsestä tuntuisi tuollainen asuminen juuri talvella tosi kylmän kalsealta. Lapset ja aikuisetkin kuitenkin yleisesti hakeutuvat pehmeisiin ja lämpimiin paikkoihin (eläimetkin tietty!). Mietin, onko lapsen hyvä kasvaa tuollaisessa kodissa? Mitä mieltä olette?
Kuuluin jonkun aikaa Facebookin minimalismi-ryhmään, koska mua viehättää ajatus siitä, että ei olisi turhaa tavaraa ja kaikki olisi sitä myötä selkeämpää ja helpompaa. Aika pian kuitenkin huomasin, että ryhmässä oli paljon näitä, joilla juttu alkoi mennä hieman "överiksi", eli siellä kyseltiin voisiko pyykkikorista luopua jos laittaa likaiset pyykit aina koneeseen säilöön. Tuntuu, että tuo on monelle kilpailu, että katsotaan kuka pärjää vähimmällä.
Minusta esim. sohva ei ole turha tavara, enkä näe mitään syytä miksi mun pitäisi elää ilman sohvaa. Tai kaunis taulu seinällä, jota katselen päivittäin - ei todellakaan turha. Kukin tietty tyylillään ja aikuiset saa elää miten haluaa, mutta jotenkin tuo menee vähän kulttimaiseksi ja ei ehkä paras kotiympäristö pienille lapsille.
Kommentit (155)
Vierailija kirjoitti:
Eikun olihan niillä kuusi tuolia, mutta syövät ilmeisesti huvikseen parittain.
Sairasta tiuhua kaikkinensa !

Touhua ... piti sanomani
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini varmasti kiittelee kun ei ole yhtään yksityisyyttä, ja tuskin kavereitakaan viitsii kutsua kylään. Sanokaa mitä sanotte niin kyllä lapsilla pitää olla omat huoneet. Jos niitä ei ole, niin sitten ulkotilaa tai edes joku tila mihin voi vetäytyä omaan rauhaan. Tuolla ei ole minkäänlaista.
No, ei tietenkään tarvitse olla omia huoneita lapsilla. Johan sitä pitäisi suomalaisen suurperheen vanhempien olla miljonäärejä, jotta pystyisivät kaikille lapsille tarjoamaan oman huoneen. Harva pystyy suomalaisessa suurkaupungissa ostamaan taloa, jossa on kuusi makuuhuonetta! Läpi ihmiskunnan historian lapset ovat eläneet ilman omia huoneita, ja nykyäänkin suuri osa maailman lapsista elää ilman omaa huonetta.
No onko pakko hankkia neljä lasta, jos he joutuvat maksamaan hinnan siitä että vanhempi haluaa asua ydinkeskustassa eikä ole varaa kuin pieneen kolmioon? Minä ainakin mietin lapsia hankkiessani tilan riittävyyttä, kun halusin että lapsilla on omat huoneet. Ja kyllä, lapset voivat jakaa huoneen ja se on ihan normaalia, myös yksityisyyttä voi lisätä erinäisillä tilanjakajilla. Mutta kuusi henkeä kolmiossa on liikaa, jo kouluikäisten lasten kanssa ja varsinkin jos toinen makuuhuone on vain työhuoneena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini varmasti kiittelee kun ei ole yhtään yksityisyyttä, ja tuskin kavereitakaan viitsii kutsua kylään. Sanokaa mitä sanotte niin kyllä lapsilla pitää olla omat huoneet. Jos niitä ei ole, niin sitten ulkotilaa tai edes joku tila mihin voi vetäytyä omaan rauhaan. Tuolla ei ole minkäänlaista.
No, ei tietenkään tarvitse olla omia huoneita lapsilla. Johan sitä pitäisi suomalaisen suurperheen vanhempien olla miljonäärejä, jotta pystyisivät kaikille lapsille tarjoamaan oman huoneen. Harva pystyy suomalaisessa suurkaupungissa ostamaan taloa, jossa on kuusi makuuhuonetta! Läpi ihmiskunnan historian lapset ovat eläneet ilman omia huoneita, ja nykyäänkin suuri osa maailman lapsista elää ilman omaa huonetta.
No onko pakko hankkia neljä lasta, jos he joutuvat maksamaan hinnan siitä että vanhempi haluaa asu
Mä mietin myös onko varaa harrastuksiin ja lomiin, mahdollista avioeroa, omaa tai puolison kuolemaa jne. Jotkut hankkivat lapsia vaan tuomaan jotain tekemistä. Tuolin nainen on ollut eron jälkeen yksinäinen, kun lapset on isän luona. Lähtenyt repun kanssa ulos. Ylläri, kun kotona ei voi rentoutua eikä ole muuta tekemistä kuin siivoaminen.
Näissä aina korostetaan kuinka muu perhe ei ole minimalisteja. Kuitenkin ne kaikki muutkin perheenjäsenet pakotetaan samaan muottiin tekemällä päätöksiä kodin kalustuksesta, tavaramäärästä ja rahan kuluttamisesta sen minimalistin ehdoilla.

Kovasti täällä tiedetään mikä on teinien halu. Teinit haluavat nukkua sängyissä ja se heille suodaan. Missä tuossa jutussa on sanottu, että teinit kaipaavat enemmän muuta? Voisin kyllä kuvitella heillä olevan jo sananvaltaakin. Esim vaatteita oli aluksi vain 4 per vaatekappale, mutta ilmeisesti teinit eivät tähän halunneet, sillä ei ollut enää niin tarkkaa sekään.
Ja joku ihmetteli, että pesevätkö keskiyöllä lakanat, jos lapsi oksentaa niihin. Miksi pesisivät kun heillä on varakappaleita. Mekin käytetään aina pesusta suoraan sänkyyn samoja lakanoita vaikka vaihtelunvaraakin olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini varmasti kiittelee kun ei ole yhtään yksityisyyttä, ja tuskin kavereitakaan viitsii kutsua kylään. Sanokaa mitä sanotte niin kyllä lapsilla pitää olla omat huoneet. Jos niitä ei ole, niin sitten ulkotilaa tai edes joku tila mihin voi vetäytyä omaan rauhaan. Tuolla ei ole minkäänlaista.
No, ei tietenkään tarvitse olla omia huoneita lapsilla. Johan sitä pitäisi suomalaisen suurperheen vanhempien olla miljonäärejä, jotta pystyisivät kaikille lapsille tarjoamaan oman huoneen. Harva pystyy suomalaisessa suurkaupungissa ostamaan taloa, jossa on kuusi makuuhuonetta! Läpi ihmiskunnan historian lapset ovat eläneet ilman omia huoneita, ja nykyäänkin suuri osa maailman lapsista elää ilman omaa huonetta.
Ei tarvita kuutta makuuhuonetta edes tuossa kuuden hengen perheessä (suurimmassa osassa perheitä ei edes ole enempää kuin kaksi lasta), mutta fakta on että tuohon asuntoon eivät mahdu kun teinejä on enemmän. Omat huoneet, tai edes jaettu huone jonkun toisen kanssa mutta ei kaikkien sisarusten kanssa, on nykypäivää. Läpi ihmiskunnan historian ei ole ollut tilannetta, missä kotona vietetään näin paljon aikaa ja lapset opiskelevat yli kymmenen vuotta kotoa käsin ja tarvitsevat vähän omaa tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että todellisuus on aivan sitä, mitä nuo kuvat kertovat. Äidin kaikki vaatteet tuossa yhdessä kuvassa? Hänellä ei siis ole esimerkiksi yhtään kesämekkoa, juhlamekkoa tai urheiluvaatetta?
Mihin tarvitaan erillisiä urheiluvaatteita? Mä ainakin käyn kävelyllä ja jumppaan ihan normaaleissa vaatteissa. Mekotkaan eivät ole millään tavalla pakollisia, kaikki eivät sellaisia käytä.
Minä taas en voisi kuvitellakaan että kävisin normaaleissa vaatteissa salilla tai lenkillä. Hiki ei siirry kankaan läpi tehokkaasti ja paita alkaisi tuntumaan märältä ennen kuin treeni on ohi. Itse koen teknisten vaatemateriaalien parantaneen elämänlaatua urheillessa ja tekevän siitä huomattavasti mukavampaa. Lisäksi urheiluliivit on ihan pakolliset, jossain tavallisissa rintaliiveissä treenaaminen olisi kidutusta.
Mun isä on syntynyt 1921. Siellä oli perheessä 3 lasta ja asuivat pikkukaupungissa ja tienasivat ihan hyvin. Talossa oli 7 huonetta.
Silti lapsilla oli yhteinen huone aivan koko ajan. Huoneeseen ei juuri paljon muuta mahtunut kuin ne sängyt.
Leluja oli paljon. Lelut ja vaatekaapit olivat toisessa huoneessa.
Lukioon lapset muuttivat isompaan kaupunkiin kukin vuorollaan, tosin sota sekoitti kuvioita.
Sodan jälkeen menivät samaan aikaan opiskelemaan ja asuivat jälleen kaikki samassa huoneessa isossa kaupungissa vuokralla vieraassa perheessä.
Omat huoneet on aika uutta ja luksusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini varmasti kiittelee kun ei ole yhtään yksityisyyttä, ja tuskin kavereitakaan viitsii kutsua kylään. Sanokaa mitä sanotte niin kyllä lapsilla pitää olla omat huoneet. Jos niitä ei ole, niin sitten ulkotilaa tai edes joku tila mihin voi vetäytyä omaan rauhaan. Tuolla ei ole minkäänlaista.
No, ei tietenkään tarvitse olla omia huoneita lapsilla. Johan sitä pitäisi suomalaisen suurperheen vanhempien olla miljonäärejä, jotta pystyisivät kaikille lapsille tarjoamaan oman huoneen. Harva pystyy suomalaisessa suurkaupungissa ostamaan taloa, jossa on kuusi makuuhuonetta! Läpi ihmiskunnan historian lapset ovat eläneet ilman omia huoneita, ja nykyäänkin suuri osa maailman lapsista elää ilman omaa huonetta.
No onko pakko hankkia neljä lasta, jos he joutuvat maksamaan hinnan siitä että vanhempi haluaa asu
Puhuin nyt siis yleisesti, en pelkästään tästä perheestä. Toki kolmio on turhan pieni kuudelle hengelle, mutta mielestäni minimalistisesti sisustaen (ei noin överiksi vetäen) sen voi saada toimimaan. Pieni asunto ei minulle ainakaan olisi esteenä perheenlisäystä miettiessä. Kyllä nuokin lapset mieluummin varmaan asuvat ahtaasti, kuin että eivät olisi syntyneet ollenkaan tähän maailmaan. ;) Mutta itse tosiaan tekisin erilaisia päätöksiä, enkä asuisi/eläisi tuolla tavalla, vaan asuisin väljemmin kauempana keskustasta jne. Itse olen osittain minimalismiin kallistuva, lähinnä siten, että mitään tavararöykkiöitä meiltä ei kotoa löydy, ja tarpeettomat lähtevät nopeasti kiertoon, tai niitä ei edes osteta. Itse olen omaksunut minimalismin helpottamaan elämäämme ja taloudenpitoa, kun taas kyseisessä lehtijutussa se näyttää minun silmääni hankaloittavan elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että todellisuus on aivan sitä, mitä nuo kuvat kertovat. Äidin kaikki vaatteet tuossa yhdessä kuvassa? Hänellä ei siis ole esimerkiksi yhtään kesämekkoa, juhlamekkoa tai urheiluvaatetta?
Mihin tarvitaan erillisiä urheiluvaatteita? Mä ainakin käyn kävelyllä ja jumppaan ihan normaaleissa vaatteissa. Mekotkaan eivät ole millään tavalla pakollisia, kaikki eivät sellaisia käytä.
Minä taas en voisi kuvitellakaan että kävisin normaaleissa vaatteissa salilla tai lenkillä. Hiki ei siirry kankaan läpi tehokkaasti ja paita alkaisi tuntumaan märältä ennen kuin treeni on ohi. Itse koen teknisten vaatemateriaalien parantaneen elämänlaatua urheillessa ja tekevän siitä huomattavasti mukavampaa. Lisäksi urheiluliivit on ihan pakolliset, jossain tavallisissa rintaliiveissä treenaaminen olisi kidutusta
Niin. Kaikki eivät käy salilla tai juoksulenkillä. Mulle ainakin riittää tavalliset vaatteet, kun käyn kävelyllä tai jumppaan kotona, enkä hikoile valtoimenaan. Rintaliivitkin on jo valmiiksi sellaiset, että niillä pystyy liikkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että todellisuus on aivan sitä, mitä nuo kuvat kertovat. Äidin kaikki vaatteet tuossa yhdessä kuvassa? Hänellä ei siis ole esimerkiksi yhtään kesämekkoa, juhlamekkoa tai urheiluvaatetta?
Mihin tarvitaan erillisiä urheiluvaatteita? Mä ainakin käyn kävelyllä ja jumppaan ihan normaaleissa vaatteissa. Mekotkaan eivät ole millään tavalla pakollisia, kaikki eivät sellaisia käytä.
Onko sulla samat vaatteet kesällä ja talvella? Miten se käytännössä toimii?
Ja menetkö niissä arkivaatteissa juhliin?

Mulla ainakin sisävatteet on samat. Ulkovaatteet erikseen, niinkuin jutun perheelläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sellaista rajatilaminimalismia, ettei tiedä pitäiskö ihailla vai tehdä huoli-ilmoitus.
Mä olen elänyt paljon minimalistisemmin..Ja työkseni selvittänyt niiden palvelutarvetta, joista tehty huoli- ilmoitus.
Niin mitä sitten? Oliko sulla pieniä lapsia kun elit minimalistisesti? Ei tässä nyt kukaan ole oikeasti huoli-ilmoitusta tekemässä, mutta on mielenkiintoista kuulla ihmisten mielipiteitä siitä, onko tuollainen koti lapselle hyvä elää ja kasvaa.
Sohva ja tauluko tekee kodista hyvän paikan lapselle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että todellisuus on aivan sitä, mitä nuo kuvat kertovat. Äidin kaikki vaatteet tuossa yhdessä kuvassa? Hänellä ei siis ole esimerkiksi yhtään kesämekkoa, juhlamekkoa tai urheiluvaatetta?
Mihin tarvitaan erillisiä urheiluvaatteita? Mä ainakin käyn kävelyllä ja jumppaan ihan normaaleissa vaatteissa. Mekotkaan eivät ole millään tavalla pakollisia, kaikki eivät sellaisia käytä.
Onko sulla samat vaatteet kesällä ja talvella? Miten se käytännössä toimii?
Mulla ainakin sisävatteet on samat. Ulkovaatt
Eli pidät samoja pitkälahkeisia ja pitkähihaisia myös kesällä? Siis sulla ei ole esim. shortseja tai caprihousuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että todellisuus on aivan sitä, mitä nuo kuvat kertovat. Äidin kaikki vaatteet tuossa yhdessä kuvassa? Hänellä ei siis ole esimerkiksi yhtään kesämekkoa, juhlamekkoa tai urheiluvaatetta?
Mihin tarvitaan erillisiä urheiluvaatteita? Mä ainakin käyn kävelyllä ja jumppaan ihan normaaleissa vaatteissa. Mekotkaan eivät ole millään tavalla pakollisia, kaikki eivät sellaisia käytä.
Onko sulla samat vaatteet kesällä ja talvella? Miten se käytännössä toimii?
Ei ole. Pitäisikö olla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on sellaista rajatilaminimalismia, ettei tiedä pitäiskö ihailla vai tehdä huoli-ilmoitus.
Mä olen elänyt paljon minimalistisemmin..Ja työkseni selvittänyt niiden palvelutarvetta, joista tehty huoli- ilmoitus.
Niin mitä sitten? Oliko sulla pieniä lapsia kun elit minimalistisesti? Ei tässä nyt kukaan ole oikeasti huoli-ilmoitusta tekemässä, mutta on mielenkiintoista kuulla ihmisten mielipiteitä siitä, onko tuollainen koti lapselle hyvä elää ja kasvaa.
Sohva ja tauluko tekee kodista hyvän paikan lapselle?
Ei vaan pehmeys, lämpö ja viihtyisyys, joita voi mm. mainitsemillasi tavaroilla kotiin loihtia.
Vierailija kirjoitti:
Olet ymmärtänyt minimalismin väärin. Kyseessä ei ole aate siitä että omistaa mahdollisimman vähän vaan että omistaa minimin, sen mitä tarvitsee. Jos sinä tarvitset sohvan ja taulun ja viherkasvin ja pyykkikorin jotta elämäsi olisi hyvää, niin se sitten kuuluu sinun välttämättömyyksiin. Se jos jollain toisella ei ole niitä, ei tee heidän minimalismistaan vääränlaista/överiä, saati lapselle vahingollista. Sohva ei ole mikään lapsen perustarve, varmasti tämä möyryää sillä futonillaan tai muussa lepäilyalustalla mistä et tiedä.
Toinen hyvä nyrkkisääntö on muistaa että somessa näet vain sen osan mitä joku toinen haluaa elämästään näyttää.
Vastaan vain viimeiseen lauseeseen: totta kai somessa näkee vain sen osan, mitä joku haluaa elämästään näyttää. Mutta se osa on oletettavasti juuri se osa, josta kyseinen henkilö on ylpeä ja jonka haluaa muiden kanssa jakaa. Siksi sitä kai on ihan sallittua kommentoidakin.
Ap, miksi syyllistät vain minimalisti-äitiä lastensa hyvinvoinnin vaarantamisesta? Entäs isän rooli? Hän oli ehdottanut mm. sängyistä luopumista, eli minimalismi tuntuu olevan luonteva elämäntapa molemmille vanhemmille. Silti äiti on aina se henkilö, jolla on vastuu lasten kasvatuksesta ja hyvinvoinnista, ja isä kulkee siinä sivussa vapaamatkustajana.