Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsen kaverin äidin käytös

Vierailija
02.09.2025 |

Otimme lapsen kaverin mukaan reissuun ja mökille yhtenä kesän viikonloppuna. Maksoimme kaiken, huvitukset, herkut ja ruoat. Lapsi jätti yhteen ravintolaan lakkinsa vahingossa. Kun tulimme kotiin, äiti ensin kiitti minua ja miestä, mutta palasi heti ja alkoi tingata, missä lakki on. Totesin, etten osaa sanoa, mutta tarkistamme tietysti paikat kun käymme seuraavan kerran.

Näimme muutaman päivän päästä ja äiti aloitti juttelun sanomalla, että lapsi oli viimeksi nähnyt lakin mieheni kädessä. Heitin siihen, että hyvä kun syyllinen on nyt löydetty ja kannustin äitiä soittamaan paikkaan, jossa se viimeksi nähtiin. Se ei häntä kiinnostanut, kun ei kuitenkaan löydy.

Lopulta mieheni soitti, lakki löytyi ja mies haki sen. Laitoin viestiä, että nyt lapsi voi hakea (tiettynä iltana heti haun jälkeen) sen meiltä. Vastaus oli peukkuja - ja lakki on yhä meillä.

Lapset ovat kutosella ja itselle ei tullut mieleenkään, että olisimme vastuussa lapsen tavaroista. Tuli jopa tunne, että meiltä kalasteltiin maksua lakista tai muuten vaan kiusattiin. Ylireagoinko? 

Pakkasin lähtiessä tuon lapsen tavarat, kysyin lakista ja hän sanoi ettei tiennyt missä oli. Jos olisin jättänyt pakkaamatta, niin paljon muutakin olisi jäänyt. Mitä mieltä olette? Miten toimisitte tässä tilanteessa?

Kommentit (129)

Vierailija
101/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laita aapee lapsen äidille viestiä:

Hei, olemme viemässä tavaraa kirpparille myyntiin. Lapsesi lakki on yhä meillä eikä ilmeisesti ollutkaan kovin tärkeä. Meillä säilytystilaa rajallisesti, joten voimme ilmeisesti laittaa sen samalla myyntiin?

Älä jaksa.

Nyt on mennyt lakki tunteisiin.

Vierailija
102/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärtäisin, jos kyse olisi jostain kalliista goretex-takista tai jostain oikeasti monen sadan euron asiasta. Lippikset ei (toivottavasti) lapsilla niin kalliita ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut asiallista tuolta äidiltä tehdä isoa numeroa lippiksestä, mutta mielestäni myös sinä ylireagoit. Anna olla ja unohda. 

Minusta keskustelun perusteella on kyllä vaikea päätellä ylireagoiko ap vai ei.

Meillä oli vähän vastaava tilanne lapsen kaverin kangaskassin kanssa. Kaverilla oli joku lapsen juttu lainassa ja palautti sen meille tullessaan jossain mainoskangaskassissa. Ja unohti sen kangaskassin meille. Kaverin äiti laittoi heti viestiä, että he sitten haluavat sen takaisin. Vastasin vain, että tietenkin, ja että täällä se on haettavissa. Tämä oli keväällä. Kaveri on käynyt meillä kolmisen kertaa sen jälkeen, mutta täällä se kassi edelleen on. Aina välillä sen olen muistanut, mutta en mitenkään aktiivisesti ajatellut. Nyt syksyn vanhempainillassa tämä äiti taas muistutti jotenkin nuivaan sävyyn, että se kangaskassi on edelleen meillä. En o

Olisit sanonut äidille, että siellä se roikkuu mutta ei ole lapsellesi kelvannut.

Aivan p*rseestä nuo kankaiset kierrätyskassit. Niihin mahtuu ehkä yksi piirakkavuoka joltain ympäristötietoisen mutsilta. Sitten pyörivät eteisessä ikuisuuden, kun niitä ei yksikään lapsi eikä aikuinen muista ottaa mukaansa.

Näistä voisi alkaa periä vuokraa.

Vierailija
104/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme poikamme parasta kaveria ottanut mukaan mökille, ulkomaille lomille ja vierailee meillä muutenkin usein 3-5 p. Matkoista on vanhemmat kylläkin maksaneet, ollaan otettu pieni korvaus lisäkustannuksista (+lentolippu tietysti). Hän on aina ollut kovin itsenäinen, mutta tavaroita on hävinnyt silti. Ei niistä kukaan ole tehnyt mitään nuneroa, vanhemmat koulutettuja ja hyvin toineentuleviä. Että jossain mielessä se tasavertaisuus tekee asioista helpomman. 

Tässä ei ollut kyse siitä, että lakki olisi ollut ainoa. Merkkilakkeja on useampia tällä lapsella. Ymmärrän, että hävinneen tavaran perään voi kysellä ja soitellakin. Mutta se että siihen palataan ikävään sävyyn eikä soitella tai haeta, sitä en ymmärrä. 

Mitään korvauksia emme ole pyytäneet. Siksi harmittaa, että he tekivät tästä näin ison jutun. Ap

Ja, selvä se. Tarkoitin, että ystävän vanhemmat ei ole välittänyt yhtään hävinnyt tavaroista eikä edes kysellyt, heistä oli selvä, että poika itse vastuussa. Olimme yleensä matkoilla n 12-14 p, niin että niitä tavaroita oli mukana ja hävisi t-paitoista uimahousuihin. Ystäviä tähän asti, nyt jo molemmat ylioppilaita. 

Vierailija
105/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olen aina sanonut lapsille, että huolehtii itse tavaroista joita ottaa mukaan, ei ole kaverin äidin tai isän tehtävä ajella pitkin kyliä etsimässä niitä jos lapsi ei osaa huolehtia. Jos jotain menisi hukkaan, kysyisin toki kaverin vanhemmalta, olisiko voinut jäädä vaikka autoon, mutta en kyllä tympeilisi unohduksesta heille, lapsen vikahan se on. Ja olettaisin, että lapsi miettii itse, mihin tavara olisi voinut jäädä, niin voidaan soitella ja kysellä perään. 

Vierailija
106/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapset on samassa koulussa, laittaisin lakin menemään lapseni mukana kouluun sinne kaverille, että saa sen pois päiväjärjestyksestä ja voi unohtaa koko jutun. Tympeää käytöstä kaverin äidiltä.



Mun mielestä teitte jo enemmän kuin tarpeeksi, kun miehesi soitti ja selvitti missä lakki on, kaveri tai vanhempansa olisi voinut hakea lakin sieltä itse.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä miten vanhemmat ei vaadi tuon ikäisiltä mitään vastuuta itsestään ja omaisuudestaan. Jossain toisessa ketjussa äiti mietti, että miten 18-vuotias ei tajua, että pitäisi muuttaa pois. Muutenkin tällaisia vanhempia tuntuu olevan vaikka ja kuinka. Itse olen törmännyt ajatteluun, että vaadin lapseltani liikaa. Saman ikäinen kuin ap:n lapsi.

Lapsellani esim. on kaksi varavirta ja latausyksikkö, jossa voi ladata molemmat varavirrat ja puhelimen yhtä aikaa. Oletus siis on, että akkua pitäisi olla, vaikka olisi aamusta iltaan jossain. No, pari kertaa on iloisesti unohtanut ladata kaiken, mennyt suoraan koulusta treeneihin ja lopulta kävellyt sieltä 4km kotiin, kun ei ole ollut mitään millä ilmoittaa monelta treenit sinä päivänä loppuvat (kesto vaihtelee). Tuttavan mielestä minun pitäisi vielä huolehtia vuoden päästä yläkouluun menevän lapsen laitteiden latauksesta. Itse ajattelen, että ehkä se lataus alkaa onnistumaan, kun tarpeeksi monta kertaa joutuu pitkän päivän päätteeksi kävelemään.

Tämä nyt vaan yksi esimerkki. Selkeästi tämä lakin jättänyt lapsi ei ole joutunut huolehtimaan itse mistään, kun ei osannut itse edes pakata. Eikä äitikään taida osata, kun ap:n piti kysellä tämän lapsen tavaroiden perään sen sijaan, että äiti tai lapsi olisi itse soittaneet.

Vierailija
108/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsen vanhempien tehtävä olisi ollut soitella lakin perään paikkaan, jossa lakki on viimeksi nähty ja hakea tai pyytää postittamaan se sieltä.

Teiltä voi kohtuudella odottaa, että katsotte kaikkien tavaroiden tulevan mukaan, mutta ette ole vastuussa toisen lapsen hukkaamista tavaroista.

Ei kyllä ole kohtuullista edes katsoa että tavarat on mukana. Tuon ikäiset hoitaa itse, ja oma moka jos jotain jää. Kunmeidän kuudenluokkalainen oli leirikoulussa, niin ei siellä kukaan aikuinen kulkenut perässä varmistamassa että kaikki on mukana ja pakattuna. Sama harrastukseen liittyvällä leirillä. Ei tulisi mieleenikään olettaa, että jos lapseni on jonkun kaverin luona yökylässä, niin kaverin vanhempien pitäisi valvoa ja vahtia kuin pikkulasta! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä en kyllä olisi alkanut mitään järjestelemään lakin takaisin saamiseksi, vaan olisin vaan todennut että mistäs minä tiedän toisten lakeista. Ei oo mun asia huolehtia toisten tavaroista.

Vierailija
110/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysmys: missä lakki?

Vastaus: Kai se siellä on mihin on sen jättänyt. Kysy pojaltasi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
111/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos sillä oli huono päivä, purki vähän väärin nyt....

No joo, mutta aloitti viestittelemällä heti kotiin tulon jälkeen ja jatkoi muutaman päivän päästä. Kun sitten palasin, että lakki löytyi, tuli pelkkä peukku eikä sitä ole haettu. Eli huono viikko paremminkin. Ap

Jospa on tajunnut kuinka urpå oli, eikä kehtaa hakea sitä? Voisko sen lähettää sille pojan kaverille oman pojan kautta, eli vie sen kouluun?

Vierailija
112/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtäisin, jos kyse olisi jostain kalliista goretex-takista tai jostain oikeasti monen sadan euron asiasta. Lippikset ei (toivottavasti) lapsilla niin kalliita ole.

Mä en ymmärtäis silti. Ei ole kaverin vanhempien asia huolehtia ettei katoa. Meidän tuon ikäinen poika on osannut jo monta vuotta huolehtia omista tavaroistaan, joten ei mulle tulisi edes  mieleen että samanikäiseen kaveriin sitten pitäisikin suhtautua kuin päiväkoti-ikäiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
113/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli mieleen tapaus omasta lapsuudesta. Kaverini kuuli, että olemme menossa huvipuistoon ja hinkusi mukaan.  Hän pääsikin, kun sovittiin, että tämä varakkaan perheen lapsi maksaa oman rannekkeensa. Kassalla yllättäen kaverin kukkaroa ei löytynytkään mistään. Itkutkin siinä tuhersi, tietysti. Vanhempani siis maksoivat hänenkin kulunsa ja olettivat saavansa rahan reissun jälkeen takaisin.

Kotiin lähtiessä portilla ystävällinen työntekijä pysäytti kaverin. Rahakukkaro oli löytynyt, ihan kassan vierestä, rahat tallessa. 

Kun kaveri palautettiin kotiin, hänen vanhempansa kurkistivat kukkaroon. "Voi, kun ystävällistä. Tällähän on kaikki rahat tallella. Kiitos, kiitos kun tarjositte." Kaveri vain seisoi hiljaa. 

Vierailija
114/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut asiallista tuolta äidiltä tehdä isoa numeroa lippiksestä, mutta mielestäni myös sinä ylireagoit. Anna olla ja unohda. 

Minusta keskustelun perusteella on kyllä vaikea päätellä ylireagoiko ap vai ei.

Meillä oli vähän vastaava tilanne lapsen kaverin kangaskassin kanssa. Kaverilla oli joku lapsen juttu lainassa ja palautti sen meille tullessaan jossain mainoskangaskassissa. Ja unohti sen kangaskassin meille. Kaverin äiti laittoi heti viestiä, että he sitten haluavat sen takaisin. Vastasin vain, että tietenkin, ja että täällä se on haettavissa. Tämä oli keväällä. Kaveri on käynyt meillä kolmisen kertaa sen jälkeen, mutta täällä se kassi edelleen on. Aina välillä sen olen muistanut, mutta en mitenkään aktiivisesti ajatellut. Nyt syksyn vanhempainillassa tämä äiti taas muistutti jotenkin nuivaan sä

Onko joku erityinen syy, että et voi mennä eteiseen, ottaa käteesi kassia ja ojentaa sitä lapsen kaverille sanoen, että vie tämä mennessäsi kotiin. Oletan, että et ole liimannut kassia oveen muistutusteksin kera eikä lapsi tiedä, mikä niistä sadasta hilloamastasi kassista se olikaan hänen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
115/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kysmys: missä lakki?

Vastaus: Kai se siellä on mihin on sen jättänyt. Kysy pojaltasi.

Ja kun kolme päivää myöhemmin ap:n lapsen reppu on kadoksissa ja lapsi epäilee, että se jäi kaverille, niin sieltä vastataan, että mikä reppu, kai se on siellä, mihin se on jäänyt, kysy pojaltasi. Sitten kaverin äiti kiikuttaa repun roskiin, koska miksi hän olisi siitä ja koulukirjoista missään vastuussa!

Vierailija
116/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuollaisia lokkeja kannattaa välttää. Käsittämättömän kiittämätöntä että lapsi on ollut yökylässä, kaikki hoidettu vieraan lapsen puolesta ja tältä äidiltä ei heru kiitosta vaan alkaa tivaamaan jostain lakista. 

Itsekin ajattelen, että on tosi kiittämätöntä. En laske rahoja näissä koskaan, tärkeintä on itselleni aina se että lapsilla on kivaa, oman budjetin puitteissa toki. Mutta nyt laskin. On loukkaantunut olo, että laitoimme rahaa ulkona syömisiin ja kivoihin juttuihin, kun tämä jäi sitten mieleen. Mietin olenko liian herkkähipiäinen. Samalla tuo ettei lakkia edes noudeta loukkaa, jäin miettimään miksi siitä piti nostaa meteli kun sitä ei edes näemmä tarvita...

Ap

Mulle tulee mieleen ap:n jutusta eräs perhe, kun omat lapseni oli melko pieniä vielä. Kun olimme ottaneet perheen lapsen mukaan erilaisiin kivoihin juttuihin, vanhemmat olivat ikäänkuin mustasukkaisia, että heidän lapsella oli ollut kivaa meidän kanssa. Lapsellekin saatettiin sanoa haettaessa meillä, ettei sitten tämmöisiä reissuja enää, jos tuommoinen olet. Siitä tuli outo olo. Samoin, jos joskus järjesti jotkut kivat synttärit, saatettiin tivata ja vaatia kaikenlaista.

Vierailija
117/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Jättäkää seuraavalla kerralla lakit kotiin.

Mutta yritä toki tehdä tästä valtava draama.

Vierailija
118/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata liikaa miettiä tai nähdä vaivaa. Huonokäytöksisiä ihmisiä on ja tulee aina olemaan, ei niiden kanssa kannata sen enempää alkaa vääntää. 

Tämä on totta. En viitsi edes kertoa, mitä kaikkea on tullut jo nähdyksi.

Vierailija
119/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut asiallista tuolta äidiltä tehdä isoa numeroa lippiksestä, mutta mielestäni myös sinä ylireagoit. Anna olla ja unohda. 

Minusta keskustelun perusteella on kyllä vaikea päätellä ylireagoiko ap vai ei.

Meillä oli vähän vastaava tilanne lapsen kaverin kangaskassin kanssa. Kaverilla oli joku lapsen juttu lainassa ja palautti sen meille tullessaan jossain mainoskangaskassissa. Ja unohti sen kangaskassin meille. Kaverin äiti laittoi heti viestiä, että he sitten haluavat sen takaisin. Vastasin vain, että tietenkin, ja että täällä se on haettavissa. Tämä oli keväällä. Kaveri on käynyt meillä kolmisen kertaa sen jälkeen, mutta täällä se kassi edelleen on. Aina välillä sen olen muistanut, mutta en mitenkään aktiivisesti ajatellut. Nyt syksyn vanhempainilla



 

Onko joku erityinen syy, että et voi mennä eteiseen, ottaa käteesi kassia ja ojentaa sitä lapsen kaverille sanoen, että vie tämä mennessäsi kotiin. Oletan, että et ole liimannut kassia oveen muistutusteksin kera eikä lapsi tiedä, mikä niistä sadasta hilloamastasi kassista se olikaan hänen.

On. Esim. se etten ole ollut kotona vaan lapset ovat olleet meillä keskenään. Tai olen ollut kyllä kotona, mutta etätöissä ja palavereissa. Kaikki eivät ole työttöminä kotona palauttelemassa kavereiden omaisuutta heille. Enkä usko, että kassi käy edes mielessä lapsilla. Ko. Äiti voisi tulla sen itse hakemaan, jos on niin tärkeä.

Vierailija
120/129 |
02.09.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"On. Esim. se etten ole ollut kotona vaan lapset ovat olleet meillä keskenään. Tai olen ollut kyllä kotona, mutta etätöissä ja palavereissa. Kaikki eivät ole työttöminä kotona palauttelemassa kavereiden omaisuutta heille. Enkä usko, että kassi käy edes mielessä lapsilla. Ko. Äiti voisi tulla sen itse hakemaan, jos on niin tärkeä."

Olisiko oikeasti liian vaikeaa antaa sitä kassia omalle lapsellesi ja sanoa, että anna tämä koulussa huomenna Matille? Minusta on sairasta olettaa, että lapsesi kaveri siellä teidän täpötäydessä eteisessänne ryhtyy tonkimaan kaapeista, missä on kangaskassi. 

Kaikki eivät ole työttöminä kotona, mutta ainakin minä kykenen etäpalaverin aikana vanhanaikaisesti puhelimella viestittämään lapselleni, että hei, muistuta Mattia, että ottaa sen heidän kassin lipaston päältä matkaansa. Ai niin, teillä ei ole lapsilla puhelimia eikä ruutuaikaa, heihin ei saa yhteyttä ja siksi oletat, että vain työttömät voivat päivällä olla yhteydessä lapsiinsa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi yksi neljä