Mikään ei auta sukupuolidysforiaani

Vierailija kirjoitti:

Mielensairaushan tuo on ap. Mitä jos keskittyisit elämässäsi ihan muihin asioihin? Vai onko siis pakkoajatuksia tästä aiheesta? Pakkoajatteluun saa kyllä apua, koski se mitä tahansa pakkoajattelua. pakko oireisuus ei ole dysforiaa. Olen jo yli neljänkymmenen enkä tähän mennessä ole kokenut sukupuoltani tärkeäksi tai ylipäätään kokenut olevani mitään sukupuolta. Kaikki kenen kanssa olen puhunut ovat samaa mieltä. En juo kahvia, käy töissä kaupassa suihkussa, missään minkään sukupuolen edustajana. Häiriintynythän olet toki, mutta dysforiaa en lähtisi diagnosoimaam, sinulla tuo vain ilmenee noin tuo pakko ajattelu!

Joo, mielensairaus ja toi että ap elää isänsä kanssa - jotain kieroa siellä. Hyväksi käyttöä ehkä? 

 

ap kokeile hypnoterapiaa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

hyvin vaikea edes ymmärtää mikä on oikeasti ongelmasi, ja mitä ratkaisua edes toivot sen saamikseksi.

Muistan kyllä jo alakoulusta että meillä oli jokunen poikatyttö ja tyttöpoika, mutta kukaan ei tehnyt heistä mitään ongelmaa, ja he itsekään ei tehnyt mitään ongelmaa aiheesta, ja kaikki on löytänyt omanlaisen elämän ja parisuhteenkin.

Vaikea kuvitella miksei sultakin voisi onnistua?

Olen itsetuhoinen ja pidän itseäni arvottomana, en voi millään tavoin sietää naisen kehoa. Sehän tässä nyt ainakin on mikä oikeastaan mättää. Enpä käy edes suihkussakaan kovin usein. Pelkkä ajatus pillusta on sellaista paskaa että tekee mieli hypätä sillalta.

Asut siis vielä lapsuuden kodissasi? Koko perhe joutaisi terapiaan, alkoholisti-isäsi joka vihaa naisia, äitisi joka hyväksyy henkisen väkivallan ja sinä sen viaton uhri. Jos mahdollista muuta omillesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla todettu autismi tai asperger jossain muodossa? En kysele tosiaankaan kiusaamismielessä vaan siksi että kaikilla tapaamillani transhenkilöillä on ollut tähän mennessä tuo diagnoosi taustalla.

Minulla sama kokemus työelämän kautta nuorista. Tämä dysforiajuttu leviää nepsytyttöjen keskuudessa hurjasti.

Ei kannata kuitenkaan liikaa yleistää. Ehdoton valtaosa transsukupuolisista ei kuitenkaan ole autismin kirjolla, vaikka transeissa onkin enemmän autisteja kuin väestössä keskimäärin. Ja ehdoton valtaosa autisteista ei ole transsukupuolisia, vaikka se onkin autisteilla yleisempää kuin muulla väestöllä. 

Autismi on kuitenkin monta kertaa yleisempää transidentifioituneilla kuin ei-transidentifioitineilla, mikä on herättänyt huomiota myös potilasjärjestöissä. Autismin ja transidentiteetin yhteyttä on selitetty mm. sillä, että autistisilla ihmisillä on muita useammin taipumusta jyrkän kategoriseen ajatteluun, eli esim. maskuliinisuus tulkitaan miehuudeksi ja feminiinisyys naiseudeksi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että sukupuolipiirteitä muokkaavat hoidot (leikkaukset, hormonit) eivät poista sukupuolidysforiaa. Sen sijaan ne vievät monelta terveyden.

Jep. Jo lyhytaikaisella teston käytöllä on pysyviä vaikutuksia: jättiklitta, kaljuuntuminen (jos suvussa taipumusta), alapään kuivahtaminen ja surkastuminen ja siitä johtuva kohdun poisto, robottisammakon ääni, karvoitusta myös ei-toivotuissa paikoissa. Hedelmällisyyden kanssa tulee vaikeuksia testolla. Mastektiomia on iso leikkaus ja komplikaatiot yleisiä. Mitään amputoitua ei tietenkään saa takaisin, jos myöhemmin haluaakin omia lapsia ja imettää heitä. Oletko ap valmis näihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla todettu autismi tai asperger jossain muodossa? En kysele tosiaankaan kiusaamismielessä vaan siksi että kaikilla tapaamillani transhenkilöillä on ollut tähän mennessä tuo diagnoosi taustalla.

Minulla sama kokemus työelämän kautta nuorista. Tämä dysforiajuttu leviää nepsytyttöjen keskuudessa hurjasti.

Ei kannata kuitenkaan liikaa yleistää. Ehdoton valtaosa transsukupuolisista ei kuitenkaan ole autismin kirjolla, vaikka transeissa onkin enemmän autisteja kuin väestössä keskimäärin. Ja ehdoton valtaosa autisteista ei ole transsukupuolisia, vaikka se onkin autisteilla yleisempää kuin muulla väestöllä. 

Autismi on kuitenkin monta kertaa yleisempää transidentifioituneilla kuin ei-transidentifioitineilla, mikä o

Tähän liittyy myös hyperfokusoituminen johonkin tiettyy asiaan, kuten sukupuolikokemukseen. Autismikirjon tytöillä on usein vaikeuksia naisen roolin, naiseuden sosiaalisen aspektiom ja naisiin kohdistuvien odotusten kanssa, mikä on enemmänkin sosiaalista kömpelyyttä kuin sukupuolidysforiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla todettu autismi tai asperger jossain muodossa? En kysele tosiaankaan kiusaamismielessä vaan siksi että kaikilla tapaamillani transhenkilöillä on ollut tähän mennessä tuo diagnoosi taustalla.

Minulla sama kokemus työelämän kautta nuorista. Tämä dysforiajuttu leviää nepsytyttöjen keskuudessa hurjasti.

Ei kannata kuitenkaan liikaa yleistää. Ehdoton valtaosa transsukupuolisista ei kuitenkaan ole autismin kirjolla, vaikka transeissa onkin enemmän autisteja kuin väestössä keskimäärin. Ja ehdoton valtaosa autisteista ei ole transsukupuolisia, vaikka se onkin autisteilla yleisempää kuin muulla väestöllä. 

Autismi on kuitenkin monta kertaa yleisempää transidentifioituneilla kuin ei-transidentifioitineilla, mikä o

Autismikirjolaiset ja homoseksuaaliset nuoret ovat ylikorostuneita ryhmiä transhoitoihin hakeutuvien joukossa. Kaikki sukupuoliristiriita ei ole transsukupuolisuutta ja sukupuoliristiriita voi johtua lukemattomista transiuteen liittymättömistä asioista: autismikirjolle kuuluminen, sisäistetty homofobia, kaltoinkohtelu perheessä, seksuaalinen trauma, traumatausta, dissosiaatiohäiriöt, syömishäiriöt ja muut kehonkuvanhäiriöt.

Vierailija kirjoitti:

Herää sellainen kysymys, että kun kaikki alkoi ap:n tullessa murrosikään niin onko ap:n isä kohdellut ap:n äitiä huonosti tai arvottomana? En ihmettelisi ollenkaan jos tämä olisi näissä tapauksissa taustalla.

Onko ap:n isä kohdellut ap:ta huonosti on mielestäni pikemminkin se kysymys.

Vierailija kirjoitti:

Toki tiedän loogisesti keskusteluavun olevan todennäköisesti tehokkain tapa poistaa dysforia mutta se vaatii varmasti ihan älyttömästi sekä aikaa että kunnollista apua. Todennäköisesti tarvitsisin jonkun ihan kunnon hoitomuodon, pitkän terapian tai jotain, jotta ongelmien juurisyyt voidaan selvittää ja ne saadaan vihdoin pois. Dysforian lisäksi mulla on tietenkin myös laihtumisobsessio joten se olisi hyvä saada pois samalla. Tuntuu vain että mulle ei ole tarjolla sellaista pitkää keskusteluapua mikä sitten lopulta auttaisi.

Uskoisin että sinun täytyisi saada ihan rauhassa ja rehellisesti puhua ihan kaikesta. Tarvitset henkilön tueksesi joka ymmärtää sinua ja asioita täysin ja kokonaisuudessaan. Oletko saanut ketjusta jo apua? Onko jotakin jossa voisin yrittää olla avuksi? Se vaatisi kyllä avautumista ketjussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla todettu autismi tai asperger jossain muodossa? En kysele tosiaankaan kiusaamismielessä vaan siksi että kaikilla tapaamillani transhenkilöillä on ollut tähän mennessä tuo diagnoosi taustalla.

Minulla sama kokemus työelämän kautta nuorista. Tämä dysforiajuttu leviää nepsytyttöjen keskuudessa hurjasti.

Ei kannata kuitenkaan liikaa yleistää. Ehdoton valtaosa transsukupuolisista ei kuitenkaan ole autismin kirjolla, vaikka transeissa onkin enemmän autisteja kuin väestössä keskimäärin. Ja ehdoton valtaosa autisteista ei ole transsukupuolisia, vaikka se onkin autisteilla yleisempää kuin muulla väestöllä. 

Autismi on kuitenkin monta kertaa yleisempää transidentifioituneilla kuin ei-transidentifioitineilla, mikä o

Silti suurin osa transsukupuolisista ei ole autisteja, ja suurin osa autisteista ei ole transsukupuolisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla todettu autismi tai asperger jossain muodossa? En kysele tosiaankaan kiusaamismielessä vaan siksi että kaikilla tapaamillani transhenkilöillä on ollut tähän mennessä tuo diagnoosi taustalla.

Minulla sama kokemus työelämän kautta nuorista. Tämä dysforiajuttu leviää nepsytyttöjen keskuudessa hurjasti.

Ei kannata kuitenkaan liikaa yleistää. Ehdoton valtaosa transsukupuolisista ei kuitenkaan ole autismin kirjolla, vaikka transeissa onkin enemmän autisteja kuin väestössä keskimäärin. Ja ehdoton valtaosa autisteista ei ole transsukupuolisia, vaikka se onkin autisteilla yleisempää kuin muulla väestöllä. 

Autismi on kuitenkin monta kertaa yleisempää transidentif

Tähän liittyy myös hyperfokusoituminen johonkin tiettyy asiaan, kuten sukupuolikokemukseen. Autismikirjon tytöillä on usein vaikeuksia naisen roolin, naiseuden sosiaalisen aspektiom ja naisiin kohdistuvien odotusten kanssa, mikä on enemmänkin sosiaalista kömpelyyttä kuin sukupuolidysforiaa.

Mullakin on vaikeuksia noiden mainittujen kanssa, mutta en oo silti ikinä kokenut mitään sukupuoliristiriitaa tai dysforiaa. En siis ihan noin vaan nielis tuollaista selitystä. 

T: autistinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nyt kerroit, että olet jo 27-vuotias, olen samaa mieltä monen muun kommentoijan kanssa siitä, että sun olisi hyvä nyt muuttaa pois kotoa. Onko sulla sosiaalityöntekijää? Sellainen olisi hyvä olla. Aion nyt sanoa asian, jonka varmasti koet ikäväksi, jopa moitteeksi, mutta en sano sitä loukatakseni: mielestäni vaikutat ikäistäsi lapsellisemmalta ja kypsymättömämmältä. Kertomasi perusteella (et toki ole kertonut kaikkea, eli tämä perustuu vain tulkintoihin) et ole oikein päässyt elämässäsi eteenpäin ja itsenäistymään.

En tarkoita, että kaikkien ihmisten elämänpolun pitäisi noudattaa ihan samaa kaavaa. Tämän lisäksi me ihmiset oikeasti kypsymmekin eri tahtiin, se on ihan fakta. Mutta mielestäni sinun olisi pitänyt jo jonkin aikaa olla sitä mieltä, että haluat muuttaa pois vanhempiesi luota ja aloittaa oman, itsenäisen elämän.

Siis olen ihan samaa mieltä siinä etten kuulosta yhtään neuronormaalilta mutta en todellakaan tajua miten mulla ei sitä diagnoosia ole. Oon ihan samaa mieltä että varmana pitäisi olla. En kai vain ole hakeutunut autismitutkimuksiin eikä kukaan ole näin muuten vaan diagnosoinut sitä sitten. Pakko-oireisen häiriön diagnoosi kyllä taitaa ihan virallisestikin löytyä, ajattelin että se kuuluu myös nepsyjuttuihin mutta en oo ihan varma. Melko varma olen siitäkin että luulisi että olen autisti kuitenkin mutta tosiaan diagnoosia ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Millä tavalla tuo dysforia näyttäytyy?

Monin tavoin:

- en koe pystyväni olemaan hyvännäköinen naisena

- tulen itsetuhoiseksi pelkästä ajatuksesta vaikkapa men******

- meinaan joskus oksentaa jos ajattelen/kuulen raskaudesta tms.

- haluaisin matalamman äänen tosin en pysyvästi, jos transition voisi täysin peruuttaa niin sitten uskaltaisin paremmin, juuri pysyvyys siinä pelottaa erittäin paljon, muuten tulen iloiseksi ajatuksesta että saisin matalan äänen, jos sen vain voisi peruuttaa (mutta kun ei voi tietenkään)

- vihaan naisia suoraan sanottuna, en tietenkään sillä tavalla vihaa, en esim vihaa äitiäni, en vihaa terapeuttiani, jne, mutta vihaan sitä konseptia, sitä sukupuolta

- en pysty usein olemaan sellaisissa asennoissa joissa saatan tuntea rin****, pakko aina vaihtaa asentoa e

Mä aloitan nyt mielialalääkityksen niiden suosituksesta ainakin.

Vihan syyn selvittäminen vaikuttaisi tärkeimmältä minusta. Se mihin se kohdistuu ei ole edes olennaista, vaan mistä se tulee? 

Tajuaako nuo trans"hoitoihin" menevät mitä haittaa terveydelle aiheutuu, syöpäriskit, ennenaikaiset vaihdevuodet, osteoporoosit? Ihan järkyttävää miten omaa kehoa ollaan valmiita runnomaan. Ja sukupuoli ei silti muutu. Mielikin järkkyy kun myöhemmin huomaa mitä tuli tehtyä itselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toki tiedän loogisesti keskusteluavun olevan todennäköisesti tehokkain tapa poistaa dysforia mutta se vaatii varmasti ihan älyttömästi sekä aikaa että kunnollista apua. Todennäköisesti tarvitsisin jonkun ihan kunnon hoitomuodon, pitkän terapian tai jotain, jotta ongelmien juurisyyt voidaan selvittää ja ne saadaan vihdoin pois. Dysforian lisäksi mulla on tietenkin myös laihtumisobsessio joten se olisi hyvä saada pois samalla. Tuntuu vain että mulle ei ole tarjolla sellaista pitkää keskusteluapua mikä sitten lopulta auttaisi.

Uskoisin että sinun täytyisi saada ihan rauhassa ja rehellisesti puhua ihan kaikesta. Tarvitset henkilön tueksesi joka ymmärtää sinua ja asioita täysin ja kokonaisuudessaan. Oletko saanut ketjusta jo apua? Onko jotakin jossa voisin yrittää olla avuksi? Se vaatisi kyllä avautumista ketjussa. 

Kiitos. Voin avautua sinänsä mutta en nyt oikein tiedä onko siitä apua. Ongelmiahan on kasapäin. Ihan koko tämän sukupuolijutun lisäksi on paljon muutakin. Yksistään se on jo hirveää. Ajatukset siitä ovat koko ajan sietämättömiä, en voi mennä päivääkään ilman että ajattelen me****** tai ras***** yms. Jokainen kerta kun tunnen rin**** se on kamalaa, tai ainakin yleensä. Suihkussa käyminen vaikeaa, yleensä en siedä nähdä niitä. Joskus se kuitenkin onnistuu mutta viime kerrallakin kun kävin suihkussa niin ajattelin vain koko ajan että "pliis haluun parantua pliis rukoilen" eli se oli kuitenkin rankkaa. Mutta yhtä rankkaa on normaali elämäkin ihan vaatteet päälläkin. Lisäksi tänäänkin on ollut sellaista että sanoin sohvalla että "miks mä tein taas väärin" tai jotain tuohon tyyliin, sitten isä sanoi että "emmä saanu yhtää mitää selvää, sä mumiset vaan" ja sitten sanoin että meen soittaa kriisipuhelimeen. En kuitenkaan uskaltanut soittaa kriisipuhelimeen vaan tulin tänne, koska mua vaan pelotti liikaa soittaa. Oon ny ulkona ja kirjotan tätä täällä. Alkoi tulemaa tukahduttava tunne kun tuntui että en saa olla ollenkaan normaalisti sisällä talossa tai että en saa itkeä. Joka tapauksessa. Tälläkin hetkellä tunnen rin*** ja on vaikea elää sen kanssa. Mua hävettää tää koko keskustelu koska kaikki tietää mun olevan na**** ja se on kamalaa. En vaan voi elää tän sukupuolijutun kanssa. Lisäksi mä haluan koko ajan laihduttaa mutta en oo vielä onnistunut laihtumaan. Vaihtoehtoisesti haluaisin olla tyytyväinen painooni sellaisena kuin se nyt on, mutta se ei ole onnistunut vielä jostain syystä. Kuitenkin syön yleensä suhteellisen normaalisti, välillä vähän vähemmän mutta joka päivä kuitenkin yleensä vähintään 2 kertaa ja monesti kai enemmänkin. Joskus tuntuu että täytyy ikään kuin pakottaa itsensä syömään. Mutta oikeasti yleisesti ottaen syön kuitenkin melko "tavallisen määrän". En merkittävän vähän kuitenkaan. Kuitenkin tänäänkin sanoin äidille siitä että haluaisin lopettaa syömisen kokonaan mutta joo mulla on tosiaan ravitsemusterapeutillekin aika piakkoin. Joo ja lisäksi on just se että kaikki tuntuu väärältä koko ajan. Ja sitten se ilmeisesti pakko-oireisen häiriön aiheuttama juttu että pitää koko ajan ajatella tiettyjä asioita että miten mun nyt kuuluu toimia tällä hetkellä ja näin. Joka tapauksessa aloitan nyt sen mielialalääkkeen huomenna varmaankin kun mulle lääkäri suositteli. Ja joo siis tälläkin hetkellä on aivan kamala olo.

Vierailija kirjoitti:

Vihan syyn selvittäminen vaikuttaisi tärkeimmältä minusta. Se mihin se kohdistuu ei ole edes olennaista, vaan mistä se tulee? 

Niin. En tiedä mistä. Saattaa olla epävarmuudestakin alunperin. Mulla on myös rin*** sellaiset roikkuvat. Se on yksi asia josta oon ollut obsessed ihan kuin painosta. Mutta oon jo pitkään vihannut kaikkia rin***. Ei vain saggy vaan ihan kaikkia. Parhaimmat on pienimmät mahdolliset mutta en niistäkään tykkää edes. Lisäksi luin jossain vaiheessa aikoja sitten paljon siitä että miehiä ällöttää pi*** ja siitä jäi epävarmuus. En myöskään aio koskaan harrastaa seksiä kenenkään kanssa, todennäköisesti. No, en tiedä miehistä mutta mua ainakin ällöttää pi***. Joo joka tapauksessa tää ei mikään yksinkertainen juttu varmaankaan ole. Että kai tässä menee vuosia ennen kuin olo helpottaa edes. Vaikka ajattelen kyllä että siitä lääkkeestä tulee olemaan apua, koska toivon niin kovasti sitä että tää menee pois niin siksi ajattelen niin

En vastaa kaikille koska olo on paha. Vastasin kuitenkin jotain. Ajattelin aiemmin etten tule tänne enää ja niin meinasin todellakin tehdä mutta kun kriisipuhelimeen soitto oli liian pelottavaa, tulin sitten tänne avautumaan (koska olen tyhmä).

Hei ap, en lukenut kaikkia viestejä kuten yleensä teen ketjuun vastatessani mutta silmäilin vähän viestejä. Minulla on hyvin samanlainen tausta, teini-iässä koin tooooodella vahvaa sukupuolidysforiaa ja oli pienestä kiinni etten hakeutunut hoitoihin. Näin jälkikäteen tajuan että minulla oli joskus ikävuosina 13-16 ihan psykoosioireita masennuksen ohella. Rintojani en oppinut koskaan tuntemaan osaksi kehoani vaan jopa säikähdin aina kun koskin niihin, siis aivoni eivät ikinä tajunneet edes käsitellä niitä osana kehoani. Avun toi vasta rintojen pienennys yksityisellä jossa ne leikattiin niin pieniksi kuin mahdollista. Vasta tuo leikkaus auttoi mt-oireiluun rintojen kanssa.

Nyt olen melkein 30v ja sain juuri autismidiagnoosin. Hakeudu ehdottomasti jotain kautta hoitoon puhumaan tästä, mikä lopullinen leima sitten onkaan. Sukupuolidysforia on autismin kirjon naisilla todella yleistä. Transpiireistä olen eristänyt itseni täysin pois, koska en enää usko siihen ja en jaksa vängätä ihmisten kanssa. Mikä on sinänsä harmi koska biseksuaalina kaikki tulee ns. piirien mukana, mutta olen sitten vain hiljaa.

Jos tulee ap mitään mieleen mitä haluat kysyä niin kysy pois, olen käynyt läpi hyvin samanlaisen matkan itseni kanssa ja olen sen kanssa voiton puolella.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, en lukenut kaikkia viestejä kuten yleensä teen ketjuun vastatessani mutta silmäilin vähän viestejä. Minulla on hyvin samanlainen tausta, teini-iässä koin tooooodella vahvaa sukupuolidysforiaa ja oli pienestä kiinni etten hakeutunut hoitoihin. Näin jälkikäteen tajuan että minulla oli joskus ikävuosina 13-16 ihan psykoosioireita masennuksen ohella. Rintojani en oppinut koskaan tuntemaan osaksi kehoani vaan jopa säikähdin aina kun koskin niihin, siis aivoni eivät ikinä tajunneet edes käsitellä niitä osana kehoani. Avun toi vasta rintojen pienennys yksityisellä jossa ne leikattiin niin pieniksi kuin mahdollista. Vasta tuo leikkaus auttoi mt-oireiluun rintojen kanssa.

Nyt olen melkein 30v ja sain juuri autismidiagnoosin. Hakeudu ehdottomasti jotain kautta hoitoon puhumaan tästä, mikä lopullinen leima sitten onkaan. Sukupuolidysforia on autismin kirjon naisilla todella yleistä. Transpiireistä olen eristänyt itseni täysin pois, koska en enää

Pystyisitköhän juttelemaan jossain tämän palstan ulkopuolella kanssani ap? Koen voivani oikeasti auttaa. -139 eli sama

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, en lukenut kaikkia viestejä kuten yleensä teen ketjuun vastatessani mutta silmäilin vähän viestejä. Minulla on hyvin samanlainen tausta, teini-iässä koin tooooodella vahvaa sukupuolidysforiaa ja oli pienestä kiinni etten hakeutunut hoitoihin. Näin jälkikäteen tajuan että minulla oli joskus ikävuosina 13-16 ihan psykoosioireita masennuksen ohella. Rintojani en oppinut koskaan tuntemaan osaksi kehoani vaan jopa säikähdin aina kun koskin niihin, siis aivoni eivät ikinä tajunneet edes käsitellä niitä osana kehoani. Avun toi vasta rintojen pienennys yksityisellä jossa ne leikattiin niin pieniksi kuin mahdollista. Vasta tuo leikkaus auttoi mt-oireiluun rintojen kanssa.

Nyt olen melkein 30v ja sain juuri autismidiagnoosin. Hakeudu ehdottomasti jotain kautta hoitoon puhumaan tästä, mikä lopullinen leima sitten onkaan. Sukupuolidysforia on autismin kirjon naisilla todella yleistä. Transpiireistä

Kiitos. Tuota, en tiedä missä juteltaisiin mahdollisesti? Ei tule oikein mieleen mitään mestaa. Toki esim Instagram mulla on ja näin mutta hiukan epäilyttää jakaa nikkini täällä julkisesti. Mutta meinaatko siis että mun kannattais hakeutua autismitutkimuksiin tai jotakin. En siis itse yhtään tiedä miten noi toimii. Oon tällä hetkellä terapeutin kanssa käynyt juttelemassa mutta siitä ei ole ollut apua vielä. Kukaan ammattilainen ei koskaan ole tainnut epäillä autismia minulla?