Mikään ei auta sukupuolidysforiaani

Sillä olisi ainakin yksi stressin aiheuttaja vähemmän heidän elämässään. Koska olen pelkkä riesa, joten. Alkaa kuulostaa jo ihan hyvältä vaihtoehdolta tuo itsemurha. Ei minulla ole mitään arvoa muutenkaan joten se on ihan ok musta

Jo on nyt eletty jos 27-vuotias aikuinen nainen jaksaa kymmeniä sivuja jauhaa miten ei pysty edes kirjoittamaan sanaa menkat. Jos ap olisi syntynyt vaikka Kirgisian maaseudulle joksikin maatalon piiaksi niin tuskin märehtisi paivät pitkät jotain keksittyä ahdistusta omista ruumiinosistaan.

Nyt sateenkaaritiktok kiinni ja ilmottaudu vaikka vapaaehtoistöihin tai aloita urheiluharrastus niin saat jotain kehittävämpää tekemistä kun keksittyjen höpsötysten märehtiminen.

Ehkä kissani olisi ainut joka oikeasti kaipaisi minua ja ainut joka ei vihaa minua ja jolle en ole taakka ja riesa. Kaikki muuthan minua vihaa enemmän tai vähemmän, kissa on oikeasti tasan ainut joka ei ajattele musta varmaan mitään pahaa 

Vierailija kirjoitti:

Jo on nyt eletty jos 27-vuotias aikuinen nainen jaksaa kymmeniä sivuja jauhaa miten ei pysty edes kirjoittamaan sanaa menkat. Jos ap olisi syntynyt vaikka Kirgisian maaseudulle joksikin maatalon piiaksi niin tuskin märehtisi paivät pitkät jotain keksittyä ahdistusta omista ruumiinosistaan.

Nyt sateenkaaritiktok kiinni ja ilmottaudu vaikka vapaaehtoistöihin tai aloita urheiluharrastus niin saat jotain kehittävämpää tekemistä kun keksittyjen höpsötysten märehtiminen.

 

Haista sinä p a s k a ja painu helvettiin 

Vierailija kirjoitti:

Jo on nyt eletty jos 27-vuotias aikuinen nainen jaksaa kymmeniä sivuja jauhaa miten ei pysty edes kirjoittamaan sanaa menkat. Jos ap olisi syntynyt vaikka Kirgisian maaseudulle joksikin maatalon piiaksi niin tuskin märehtisi paivät pitkät jotain keksittyä ahdistusta omista ruumiinosistaan.

Nyt sateenkaaritiktok kiinni ja ilmottaudu vaikka vapaaehtoistöihin tai aloita urheiluharrastus niin saat jotain kehittävämpää tekemistä kun keksittyjen höpsötysten märehtiminen.

 

Haluatko sinä tulla kokeilemaan? Mielelläni antaisin sinun kokeilla tätä vaikkapa kokonaisen kuukauden tai kaksi. Alkaisipa pikkuhiljaa hymy hyytyä sullakin.

Päätelmä: sinulla ei ole aavistustakaan yhtään mistään.

Millä esimerkiksi kuvittelet että menen vapaaehtoistöihin nytten? Kaikki aikani menee siihen että mietin mikä on oikein ja väärin. Ei siinä tule mietittyä että nyt minä haluan mennä töihin. Mutta vedä sinä käteen.

Olen ainakin syönyt tänään vähemmän. Voi siis olla että jos mitään muuta positiivista ei ole, niin saatan laihtua ehkä jonkun verran tässä jossain vaiheessa. Olen toiveikas. Ei se haittaisi muuten jos osaisin nähdä sen kropan eri tavalla, mutta en osaa, joten silloin kai pakko laihtua. Ja olisihan se helpottavaa monin tavoin varmaan. Jo pelkästään vaikka 58 kg saisi mut ehkä jo vähän iloisemmaksi, mutta tuskin kauempaa kuin pieneksi hetkeksi.

Toisaalta mitä väliä oikeastaan painollakaan enää on. Tai rumuudella yleensä. Ei rumuus minua niin paljon haittaa kuin muut asiat.

Mutta jotkut ihastukset ainakin meinaa haihtua tässä hyvin vahvasti taka-alalle. Lähinnä siksi että ajattelen niiden ajattelun olevan väärin, joten ei huvita edes ajatella enkä ajattele. Koska se tekee minut arvottomaksi myös, niin en kyllä ainakaan ajattele heitä. No, yksi on sellainen jota en voi olla ajattelematta vielä, mutta kuitenkin hän aiheuttaa mussa ihan samaa syyllisyyttä kuin muutkin. Ei enää ole mitään väliä sillä mitä terapeuttini on asiasta sanonut. Se on väärin, piste. Mutta onneksi minulla on jo kokemusta tästä ööö viime helmikuulta tai jostain sieltä main. Joten sinänsä ei mikään shokki tämä ole kuitenkaan. Ja koska rakastan draamaa ja rakastan valittaa, niin jatkan tätä höpötystä täällä. Mutta joo, selvä. Alan olla aika lailla done. En näe enää kyllä paljon muita vaihtoehtoja kuin itsemurhan mutta ehkäpä minä sitä vielä mietiskelen tässä. Voisi alkaa tutkia kyllä että miten sen toteuttaisi.

Olisihan se siinä mielessä mukavaa jos taivas on vaikka totta niin pääsisin edesmenneen rakkaan kissani luo ja muidenkin. Tosin jättäisin elävän kissani tänne ja sitä en kyllä haluaisi tehdä. Se olisi kyllä super mielenkiintoista nähdä onko henkimaailma todella olemassa.

Ai, mitäs nyt kirjoitin niin kamalaa ettei kommenttia julkaista? Oliko liian rajua tekstiä? No joka tapauksessa faktat ovat totta ja se fakta on se että olen arvoton.

Eikä kenenkään sanomiset muuta mielipidettäni siitä enää.

Tai siis että mitäs sitä turhaa elämää jatkamaan tällaisena ihmisenä. Jokainen tätä ketjua lukenut varmaan ymmärtää miksi en halua jatkaa elämää. Kuitenkaan tällainen ihminen ei ole todellisuudessa muuta kuin kasa p a s k a a, sellainen vätys ja arvoton k u s i p ä ä m u l k k u että eläähän minun ei kannata. Eikä olisi kannattanut koskaan. Olin jo lapsena sellainen itse saatana joka kylvi pahuutta ympärilleen ja oli vaan sellainen hiton narsisti k u s i p ä ä ja ilkeä kaikille.

K u s i p ä ä mikä k u s i p ä ä mutta en mä onneksi enää kovin kauan elä, ehkä ensi vuoteen jopa, mutta ei mulla ole ihmisarvoa ollut edes lapsenakaan, koska olin aina ruma, paha, itsekeskeinen, idiootti, ääliö, laiska, tyhmä, naurettava, nolo, oksettava, läski, typerä, k u s i p ä ä h u o r a

H u o r a onkin oikeastaan aika hyvä sana. For real.

No joo

Mutta ei tarvitse olla huolissaan (kukaan ei ole :D) en ole tekemässä nyt juuri itselleni mitään. Kuten sanoin eiköhän tässä vielä hetki mene. 

Hauskaa muuten, että monet keskustelijat ovat sitä mieltä että tämä keskustelu on ollut asiallinen. Melko isolta osin se onkin ollut, ja täällä on paljon ystävällisiä vinkkejä ja viestejä, mutta samalla tässä ketjussa on mm. 

- oltu sitä mieltä, että ap on isän aggression ansainnut, ja että itse asiassa ap on syy perheen outoon dynamiikkaan, ja isä onkin siltä osin lähinnä ap:n uhri. (Vaikka ap:n kertoman perusteella koko perheen dynamiikka kuulostaa alkujaankin läpikotaisin mädältä, ja jotain heittää vanhemmissa pahasti, kun useammalla lapsella selvästi pahoja ongelmia. Isän juopottelu ja aggressio näyttää aika isolta syyltä tähän. Itselleni ei auennut miksi tällaista vanhempaa pitäisi nyt alkaa säälimään aiheuttamistaan ongelmista)

- diagnosoitu ap:lle persoonallisuushäiriö, joka "aivan varmasti on"

- pilkattu ap:n mieltä "pikkuruiseksi"

- käsketty ap:ta deletoimaan itsensä

- oltu sitä mieltä, että ap on ikävä ja inhottava muille "koko ajan" ja "solvaa", kun on vastaillut viesteihin mm. olemalla sitä mieltä että huomaa ettei toinen ole kokenut samoja asioita. Vaikka itse asiasta voi olla eri mieltä, ei tuollainen ole "solvaus", ja se on kiltimpää tyyliä kuin millä monet kommentoijat ovat kirjoittaneet ap:lle. (Ellei täältä ole sitten poistettu näitä viestejä välistä, mutta ei näytä siltä.)

- tiedetty, ettei ap:n terapeutin tarkoitus ole auttaa, ja että terapeutti jättää omaa mukavuudenhaluaan tai manipulatiivisuuttaan sanomatta mitään ap:lle tärkeää

- käskytetty ap:ta tekemään asioita joita ap on jo kertonut tekevänsä

- keksitty ap:n "raivostuvan" terapiassa

(Näiden lisäksi on paljon kommentteja joissa on hyvin negatiivinen sävy, mutta koska niissä on kuitenkin joku pointti, en nyt listannut niitä tähän.)

En yhtään ihmettele että ap kokee tämän höykytyksenä. Siltä itsestänikin on tuntunut tätä lukiessa. Nettikeskusteluissa on se ikävä puoli, että toisaalta niissä voi olla terävää, asiaan menevää kritiikkiä ja hyviäkin neuvoja ja näkökulmia (joita ei aina välttämättä muualta edes saa), mutta toisaalta ne alkavat nopeasti sekoittua mitä ihmeellisimpiin keskustelijoiden omiin tulkintoihin ja kiusaamiseen. Osa kommenteista taas voisi olla ihan hyviä, jos ne sanottaisiin vähän vähemmän __ttuilevaan sävyyn. Lopputuloksena kohteena olevalle on kova, monille liian suuri, työ alkaa erittelemään näitä. Suuri osa ihmisistä ahdistuu tällaisesta palautteesta.

No, mutta tietysti tämä on internet ja sen lisäksi vauvapalsta. Mitään muuta ei oikein voikaan odottaakaan, etenkään tällaiseen ketjuun. Siksipä en itse koskaan mitään omia ongelmia tänne postaakaan...

Vierailija kirjoitti: AP sun pitäisi ihan ekana muuttaa sieltä kotoa pois missä sun isäsi vihaa naisia. Sitten psykoterapiaan keskustelemaan. En ymmärrä tuota, että mukamas kärsit niin paljon, mutta et suostu lainkaan lähtemään pois ympäristöstä, mikä aiheuttaa kärsimyksesi. Ehkä jopa nautit siitä, että voit olla "uhri"? Ettei sun tarvitse edetä elämässä mihinkään, kun olet uhri ja kärsit.

Ap kertoi että ajatus muutoksesta pelottaa, ja se on ymmärrettävää koska useimpia ihmisiä muutos pelottaa, joten tuntuu turvallisemmalta jäädä entiseen vaikka se olisi kidutusta, koska pelkää että erilainen tulevaisuus olisi vielä vaikeampaa. Englannin kielessä on tätä kuvaava sanonta: better devil you know than devil you don't.

Ehkä joku tuettu asumismuoto sopisi aluksi, ja tukihenkilö joka auttaa arjen asioissa.

Ihmettelen myös miksei ap:lle ole kirjoitettu mitään rauhoittavaa reseptiä, jotta voisi terapiassa käsitellä noita asioita joita ei pysty kirjoittamaan saati lausumaan ääneen romahtamatta. Jos olisi joku rauhoittava lääke, voisi keskustella asioista rauhallisemmassa olotilassa ja päästä työstämään asioita. Toivottavasti serotoniinin takaisinottolääke alkaa pian toimimaan, yleensä menee pari viikkoa ja alussa voi pahentuakin, sen takia monet psykiatrit kirjoittavat alkuvaiheeseen varalle jotain rauhoittavaa.

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa muuten, että monet keskustelijat ovat sitä mieltä että tämä keskustelu on ollut asiallinen. Melko isolta osin se onkin ollut, ja täällä on paljon ystävällisiä vinkkejä ja viestejä, mutta samalla tässä ketjussa on mm. 

- oltu sitä mieltä, että ap on isän aggression ansainnut, ja että itse asiassa ap on syy perheen outoon dynamiikkaan, ja isä onkin siltä osin lähinnä ap:n uhri. (Vaikka ap:n kertoman perusteella koko perheen dynamiikka kuulostaa alkujaankin läpikotaisin mädältä, ja jotain heittää vanhemmissa pahasti, kun useammalla lapsella selvästi pahoja ongelmia. Isän juopottelu ja aggressio näyttää aika isolta syyltä tähän. Itselleni ei auennut miksi tällaista vanhempaa pitäisi nyt alkaa säälimään aiheuttamistaan ongelmista)

- diagnosoitu ap:lle persoonallisuushäiriö, joka "aivan varmasti on"

- pilkattu ap:n mieltä "pikkuruiseksi"

- käsketty ap:ta deletoimaan itsensä

- oltu sitä mielt

Kiitti, mutta ei mun kannata syyttää muita siitä että oon ollu pahuuden ruumiillistuma syntymästä saakka. On mussa ollut jotain pielessä ihan ensihenkäyksistä asti. Ei tälläinen pahuus ja viallisuus tule ihmiseen ympäristöstä edes vaan se on jotain ihan olemassaolevaa ja sisäsyntyisyyttä. Tai siis pahuus ja vääränlaisuus. Toisaalta voidaan ajatella että ehkä muissakin on sitä samaa vääränlaisuutta mutta minussa ainakin. Ei mun muutenkaan edes oikein kannattaisi jatkaa elämää sillä mitä sellaisella tekee kun mokaa joka vuosi elämässään vain pahemmin? On muutenkin pelkkä häpeäpilkku koko perheessään ja koko maailmassa. Sitä paitsi varsinkin tämä itsesääli on niin kehittävää että ei ainakaan kannata valittaa että miksi en ole onnellinen. Mutta onnellisuus ei olekaan mulla enää tavoitteena, eikä mikään muukaan. Nytkään en ole nukkunut läheskään riittävästi ja olen vain maannut sängyllä zombina ja tuijottanut eteeni, mistään enää välittämättä ja tiedostanut koko ajan sen että vika on minussa. Eikä se haittaa sillä kuten sanottu en välitä tässä elämässä enää mistään. En luota kehenkään, enkä välitä kenestäkään. Minua ei kiinnosta jos joku haluaa minulle hyvää. Ikään kuin jokaisen ihmisen sanat on niin että ei merkitse minulle mitään, ja koko elämä tuntuu lähinnä feikiltä. Ei millään yksinkertaisesti ole mitään merkitystä. Edes sillä mitä muut minusta ajattelevat.

Olen aina ollut nolo ja p a s k a. Elämääni on sävyttäneet pakkomielteiset naurettavat ihastukset ja jokainen kerta kun olen tehnyt jotain mukamas oikein (esim kirjoittanut ylioppilaaksi) sitä on sävyttänyt helvetin suuret epäonnistumiset siinä samassa sillä arvosanani olivat huonot, tein kirjoitukset erityisjärjestelyin koska olen niin p a s k a etten normijärjestelyillä olisi edes voinut tehdä sitä, koska olen p a s k a kaikin tavoin. Itse asiassa jokaisen kiusaamiskokemuksen koulussa ja päiväkodissa sekä leireillä olen ansainnut, ja joka ongelmani on omaa syytäni koska olen p a s k a enkä tee mitään muuta elämälläni kuin haaveilen/ajattelen. Ei kannata alkaa valittamaan ongelmista jos on itse ne aiheuttanut p a s k a l l a luonteellaan ja tyhmyydellään. Mulla ei koskaan ole ollut mitään arvoa sillä olen ollut naurettava idiootti aina ja jo lapsena olin ilkeä ja mulle tuli riitaa muiden kanssa. Synnyin epäonnistuneena/pahana. Yksinkertaisesti en osaa tehdä asioita oikein enkä enää siitä välitäkään, haluaisin vain päättää päiväni koska mikään tässä elämässä ei edes ole aitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo on nyt eletty jos 27-vuotias aikuinen nainen jaksaa kymmeniä sivuja jauhaa miten ei pysty edes kirjoittamaan sanaa menkat. Jos ap olisi syntynyt vaikka Kirgisian maaseudulle joksikin maatalon piiaksi niin tuskin märehtisi paivät pitkät jotain keksittyä ahdistusta omista ruumiinosistaan.

Nyt sateenkaaritiktok kiinni ja ilmottaudu vaikka vapaaehtoistöihin tai aloita urheiluharrastus niin saat jotain kehittävämpää tekemistä kun keksittyjen höpsötysten märehtiminen.

 

Haluatko sinä tulla kokeilemaan? Mielelläni antaisin sinun kokeilla tätä vaikkapa kokonaisen kuukauden tai kaksi. Alkaisipa pikkuhiljaa hymy hyytyä sullakin.

Päätelmä: sinulla ei ole aavistustakaan yhtään mistään.

Millä esimerkiksi kuvittelet että menen vapaaehtoistöihin nytten? Kaikki aikani menee siihen että mietin mikä on oikein ja väärin. Ei siinä tule mietittyä

Hanki joku oikea ongelma. Mene vaikka vapaaehtoistöihin köyhimpään Afrikkaan tai Aasiaan. Siellä kun tekee jotain millä on merkitys, typerät ajatukset kaikkoa.

Totta, en tiedä, voi olla että kukaan jota olen nähnyt ei ole ollut psykiatri. Lääkäri joka suositteli tätä lääkettä, ei puhunut rauhoittavista mitään mutta ymmärsin ettei hän ole psykiatri. Milloin lie olen sellaista viimeksi nähnytkään. Propralia mulla on mutta se kai ei ole rauhoittava varsinaisesti vaan sydämen sykettä tasaava lääke

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo on nyt eletty jos 27-vuotias aikuinen nainen jaksaa kymmeniä sivuja jauhaa miten ei pysty edes kirjoittamaan sanaa menkat. Jos ap olisi syntynyt vaikka Kirgisian maaseudulle joksikin maatalon piiaksi niin tuskin märehtisi paivät pitkät jotain keksittyä ahdistusta omista ruumiinosistaan.

Nyt sateenkaaritiktok kiinni ja ilmottaudu vaikka vapaaehtoistöihin tai aloita urheiluharrastus niin saat jotain kehittävämpää tekemistä kun keksittyjen höpsötysten märehtiminen.

 

Haluatko sinä tulla kokeilemaan? Mielelläni antaisin sinun kokeilla tätä vaikkapa kokonaisen kuukauden tai kaksi. Alkaisipa pikkuhiljaa hymy hyytyä sullakin.

Päätelmä: sinulla ei ole aavistustakaan yhtään mistään.

Millä esimerkiksi kuvittelet että menen vapaaehtoistöihin nytten? Kaikki aikani menee siihen että mietin mi

Hyvä neuvo mutta en pysty lentämään. En ole koskaan lentänyt ja eksyisin vieraassa maassa koska olen uusavuton p a s k a luuseri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa muuten, että monet keskustelijat ovat sitä mieltä että tämä keskustelu on ollut asiallinen. Melko isolta osin se onkin ollut, ja täällä on paljon ystävällisiä vinkkejä ja viestejä, mutta samalla tässä ketjussa on mm. 

- oltu sitä mieltä, että ap on isän aggression ansainnut, ja että itse asiassa ap on syy perheen outoon dynamiikkaan, ja isä onkin siltä osin lähinnä ap:n uhri. (Vaikka ap:n kertoman perusteella koko perheen dynamiikka kuulostaa alkujaankin läpikotaisin mädältä, ja jotain heittää vanhemmissa pahasti, kun useammalla lapsella selvästi pahoja ongelmia. Isän juopottelu ja aggressio näyttää aika isolta syyltä tähän. Itselleni ei auennut miksi tällaista vanhempaa pitäisi nyt alkaa säälimään aiheuttamistaan ongelmista)

- diagnosoitu ap:lle persoonallisuushäiriö, joka "aivan varmasti on"

- pilkattu ap:n mieltä "pikkuruiseksi"

- käsketty

Suosittelen kovasti etsimään jotain muuta tekemistä kuin sääliä itseään. Kudo sukat! Keitä kaurapuuroa aamupalaksi ja siivoa keittiö. Ihan mitä vaan. 

Tulinpa tänne höpöttelemään lisää omia psykoottisia juttujani sillä en saanut enää unta ja alkoi tulla jo oksettava olo ahdistuksesta niin mitäpä muutakaan siinä tilanteessa tekisi kuin haastaa lisää riitaa foorumilla, itse asiassa nautin siitä kun saan olla ilkeä muille mutta etenkin itselleni. Lol. Ja muutenkin roikun täällä koska mikään ei taida olla oikein tai todellista. Lisäksi fyysiset kipuni ovat lähes sietämättömät mutta henkiset sitäkin pahemmat. Olen kuitenkin turha ihminen joten en tiedä miksi tällä pallolla kovin kauaa enää hengailisin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hauskaa muuten, että monet keskustelijat ovat sitä mieltä että tämä keskustelu on ollut asiallinen. Melko isolta osin se onkin ollut, ja täällä on paljon ystävällisiä vinkkejä ja viestejä, mutta samalla tässä ketjussa on mm. 

- oltu sitä mieltä, että ap on isän aggression ansainnut, ja että itse asiassa ap on syy perheen outoon dynamiikkaan, ja isä onkin siltä osin lähinnä ap:n uhri. (Vaikka ap:n kertoman perusteella koko perheen dynamiikka kuulostaa alkujaankin läpikotaisin mädältä, ja jotain heittää vanhemmissa pahasti, kun useammalla lapsella selvästi pahoja ongelmia. Isän juopottelu ja aggressio näyttää aika isolta syyltä tähän. Itselleni ei auennut miksi tällaista vanhempaa pitäisi nyt alkaa säälimään aiheuttamistaan ongelmista)

- diagnosoitu ap:lle persoonallisuushäiriö, joka "aivan varmasti on"

- pilka

En halua. En aio nousta tästä paitsi jos on pakko mennä vessaan tms.