Koiranpentu saapuu 4 viikossa. Miten varustaudumme?
Koira on suloinen berninpainenkoiran ja kultaisen noutajan sekoitus. Meillä on 2 lasta (14 ja 11) jotka tietysti sen koiran halusivatkin. Saivat mieheni puolelleen. Itse olen tottunut koiriin lapsuudenkodissani, ja tiedän hyvin, että minulle jää sen vieminen ulos ainakin aamuisin ja iltaisin ja ilmeisesti ruokkiminenkin, joten ihan uunoon perheeseen koira ei tule. (Enkä valita, koska tuo oli minulle selvää).
Olen jo ilmoittanut koiran ja koko perheen ensimmäiselle kurssille (pentu- ja sosiaalistumiskurssi, täällä ulkomailla).
Koiranomistajat: Antakaa vinkkejä, kaikenlaisia!
Kommentit (29)
Luopukaa koko paskasta
Hanki kissa jos on pakko olla joku lemmikki
Opetelkaa oikeasti huolella koiran eleiden merkitys, merkit joista tiedät sen kokevan kipua ja koiran rotutyypilliset tarpeet ja sisäistäkää ne.
Koiraa ei tulisi halata tai pakottaa muutenkaan ihmismäisiin hellyydenosoituksiin. Ja toivoisin ettei missään perheessä enää toruta koiraa kun se on järsinyt tavaroita. Koiraa koulutetaan tilanteen ollessa päällä, ei aiemmin tai jälkeenpäin.
Sitten tuli mieleen se tärkeä, että koiralla olisi tarpeeksi älyllistä tekemistä ja pennulla paljon sallittuja asioita mitä järsiä. Koirat, jotka ovat käytännössä lenkkikavereita ja loput päivästä sohvatyynyjä, varmasti hajottaa aika nopeasti ja ahdistuneena koira voi purkaa ongelmansa hakemalla jatkuvaa huomiota tai esimerkiksi nuolemalla ja näykkimällä tassujaan.
Kärsivällisyyttä ja paljon sanomalehtiä ja paperia :D
No katsotte kaiken vaarallisen pois kuten johdot piiloon.
Puhutte valmiiksi perheen kanssa pelisäännöt miten toimitaan kun pentu tulee.
Eli sinulle jää yksin vastuu lenkittämisestä ja ruokkimisesta? Minä en suostuisi tuohon. Muu perhe pitäisi myös osallistaa. Kultaiset noutajat tarvitsevat paljon liikuntaa, olkoonkin sekoitus.
Viet sen tarpeeksi usein ulos, koska sisäsiistiksi oppiminen tarkoittaa sitä, että mitä vähemmän vahinkoja tulee sisälle sitä paremmin se tajuaa, ettei sisällä ole vessaa.
Kannattaa mieluummin ylisuorittaa tässä asiassa ensimmäiset kahdeksan kuukautta, niin teillä on monta vuotta seesteistä aikaa yhdessä. Jos asut kaupunkialueella niin olisi myös mukava, että noin iso koira osaisi kulkea hihnassa nätisti
Lisäksi luoksetulo. Siinä ne kaikkein tärkeimmät asiat
Vakuutukset kuntoon ja varautukaa rahanmenoon.
Meillekin on tulossa pitkästä aikaa pentu. Olemme yleensä harrastaneet aikuisia kodinvaihtajia, joten nyt on muisteltava miten se menikään.
Aion suosiolla ottaa isoimmat matot pois ja hankkia pennulle pedin.
Pisulle ulos aina, kun herää, on leikkinyt ja syönyt. Aluksi se kannetaan, myöhemmin aina omin jaloin. Sen tulee antaa nukkua mahdollisimman paljon ja rauhassa. On hankittava kasvattajan suosittelemaa ruokaa.
Kasvattajalla on aina tieto kasvattamastaan rodusta ja se on kyllä hienoa.
Olisikohan kannattanut harkita vielä,jos pennun tuloon kyselet ohjeita!?
Jos on mattoja, jotka on vaikea puhdistaa, ne kannattaa kerätä pois lattioilta ja laittaa tilalle sellaisia, jotka on helppo pestä, jos lattia on liukas tai ei mitään, jos on sellainen lattiamateriaali, että tassut pitävät kunnolla.
Päättäkää jo etukäteen, mitä koira EI saa tehdä ja laittakaa ne asiat vaikka paperille ja paperi jonnekin näkyvälle paikalle, koska on tärkeää, että koko perhe noudattaa samoja sääntöjä pennun kanssa.
Teillä on jo suht' isot lapset, mutta heillekin on hyvä teroittaa, että pennun on annettava olla rauhassa silloin, kun se nukkuu.
Pennulle kannattaa valmistella yksi huone, jonne se jää silloin, kun sen pitää olla yksin kotona. Sinne peti, leluja, vesikippo ja pissa-alustoja. Ja pääsy tietysti myös silloin, kun olette kotona.
Siinäpä ne varmaan. Siihen kannattaa valmistautua, että pentu luultavasti itkee koti-ikävää pari ensimmäistä yötä, jos se erotetaan nukkumaan johonkin omaan tilaansa. Meillä ei yksikään pentu ole itkenyt, mutta ovat päässeet nukkumaan samaan huoneeseen meidän kanssa.Suurin osa on otettu sänkyyn nukkumaan alusta alkaen, ensimmäisen koiran kanssa aloitettiin niin, että sillä oli peti meidän sängyn vieressä.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kannattanut harkita vielä,jos pennun tuloon kyselet ohjeita!?
AV:lla ollaan aina kamalan äkäisiä jos joku kysyy koiranpennun hoitoon ohjeita tai vaikka rotusuosituksia😅
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulle jää yksin vastuu lenkittämisestä ja ruokkimisesta? Minä en suostuisi tuohon. Muu perhe pitäisi myös osallistaa. Kultaiset noutajat tarvitsevat paljon liikuntaa, olkoonkin sekoitus.
Eipä berninpaimenkoira yhtään vähempää liikuntaa kaipaa kuin kultsikaan ja sitähän tuossa ap:n pennussa on myös.
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kannattanut harkita vielä,jos pennun tuloon kyselet ohjeita!?
Lopeta tuo joutava päteminen.
Ihmiset haluavat jutella tulevasta pennusta, mitä pahaa siinäkin nyt on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kannattanut harkita vielä,jos pennun tuloon kyselet ohjeita!?
Lopeta tuo joutava päteminen.
Ihmiset haluavat jutella tulevasta pennusta, mitä pahaa siinäkin nyt on?
On siinä! Kohta ap:lle suositellaan lelukoiran ottamista oiean sijaan.
Oletko tosissasi? Kysy kasvattajalta, miten pitää toimia. Aika hullua tosin, jos kasvattaja ei ole jo pitänyt huolta, että sinä osaat pitää koirasta huolta.
Ap lienee tilannut koiran postimyynnistä joltain rikolliselta.
Vierailija kirjoitti:
Eli sinulle jää yksin vastuu lenkittämisestä ja ruokkimisesta? Minä en suostuisi tuohon. Muu perhe pitäisi myös osallistaa. Kultaiset noutajat tarvitsevat paljon liikuntaa, olkoonkin sekoitus.
Ei hätää Bernin nivelillä on alle vuoden ikäisenä jo siinä kunnossa ettei paljon liiku. Näin yhdellä tutulla kävi, puolivuotiaalla koiralla lonkat jo paskana, puhdas berni
Vierailija kirjoitti:
Kärsivällisyyttä ja paljon sanomalehtiä ja paperia :D
No eipä meillä ole sanomalehtiä tarvinnut. On ollut rotu, joka on jo luovutusiässä sisäsiisti, kun on on ollut mahdollisuus päästä ulos tarpeilleen, eli alkukantainen rotu
Laittaisin sohvalle jonkun suojaavan viltin. Pentu ei vielä ymmärrä ettei sohvalle saa mennä vaikka kieltäisitte myöhemmin. Pissialustoja aluksi joka paikkaan ja sitten pikkuhiljaa vähemmäksi. Vettä ja pehmoleluja. Ruokaa ja herkkupaloja. Oma peti. Itse ostin tokmannilta halpoja kylppärinmattoja ettei koiran tarvinnut olla kylmällä lattialla ja laitoin oikeat matot pois. Niin ja kaikki mitä se voi tiputtaa ylös piiloon jonnekin. Ehkä joku koiraportti jos haluatte rajoittaa sen riehumista välillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisikohan kannattanut harkita vielä,jos pennun tuloon kyselet ohjeita!?
AV:lla ollaan aina kamalan äkäisiä jos joku kysyy koiranpennun hoitoon ohjeita tai vaikka rotusuosituksia😅
Lapsenhoitakin koskevissa kysymyksissä ollaan armeliaampia aloittajaa kohtaa. Mutta annas olla kun kyseessä on koira! Herraisä jos asiasta täällä jotain kysyy, silloin on täysin kykenemätön hoitamaan eläintä koska hyvä koiranomistaja tietää kaiken kysymättä mitään keneltäkään. .
Peti tietenkin, puruleluja, koti ikävää rauhoittamaan feromonihaihdutin nyt hihnan ja pannan lisäksi. Ruokaa yleensä saa kasvattajalta mukaan, jos ei niin samaa ruokaa. Harjoitus alustoja oven lähelle, kun pieni pentu ei vielä yötä pidättele. Sitten vaan harjoittelemaan elämää, ja heti pennun tultua yksin olemista harjoitella pikku hetkiä. Lenkille lähdetään kun pentu on kasvanut tarpeeksi, eli pikku kävelyjä alkuun