Mikään ei auta sukupuolidysforiaani

Ongelmasi taitaa olla ahdistuksen säätelyssä. Mielesi heilahtaa pois tasapainosta pienestäkin asiasta. Psykoterapiaasi tulisi suunnata siihen. Aivan tavallinen, arkinen ja mielellään säännöllinen elämänrytmi auttaa jonkin verran ja etenkin sellaisten ihmisten seura, jotka ovat oppineet paremmin hallitsemaan ahdistustaan. Mallin sellaiseen ihminen saa jo lapsuudessa, jos vanhemmat ovat osanneet turvallisesti tukea lastaan pienissä vastoinkäymisissä ja kolhuissa. Tilapäistä apua voi saada myös siitä, että oppii siirtämään ahdistustaan vaikka fyysiseen, vähän yksitoikkoiseen tekemiseen (hölkkä, hakonhakkuu, haravointi) tai oppii siirtämään huomionsa ahdistuksen aiheesta vaikka musiikin kuunteluun tai arkiaskareisiin. Älä etsi dramaattista ratkaisua pahaan oloosi. Luota siihen, että ahdistuksen helpottaessa elämä alkaa kantaa ja sujua. 

Oikeastaan, en edes halua sitä "hoitoa" polilla enää. Siellä joka tapauksessa jankataan samoja asioita mitä täällä palstalla ja sitten taas kerran jään miettimään mitkä kaikki asiat teen väärin, mikä on oikein, mitä olen tehnyt silloin ja silloin väärin, mitä mun nyt pitäisi tehdä että kaikki olisi ok ja oikein jne, ja kehä vain jatkuu. En oikeasti enää jaksa näitä asioita mitä mulle sanotaan. Mulle on sanottu samoja asioita teini-iästä lähtien, milloin vika on ollut ihastuksissa ja milloin missäkin. En enää osaa elää oikein, jos totta puhutaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Millä tavalla tuo dysforia näyttäytyy?

Monin tavoin:

- en koe pystyväni olemaan hyvännäköinen naisena

- tulen itsetuhoiseksi pelkästä ajatuksesta vaikkapa men******

- meinaan joskus oksentaa jos ajattelen/kuulen raskaudesta tms.

- haluaisin matalamman äänen tosin en pysyvästi, jos transition voisi täysin peruuttaa niin sitten uskaltaisin paremmin, juuri pysyvyys siinä pelottaa erittäin paljon, muuten tulen iloiseksi ajatuksesta että saisin matalan äänen, jos sen vain voisi peruuttaa (mutta kun ei voi tietenkään)

- vihaan naisia suoraan sanottuna, en tietenkään sillä tavalla vihaa, en esim vihaa äitiäni, en vihaa terapeuttiani, jne, mutta vihaan sitä konseptia, sitä sukupuolta

- en pysty usein olemaan sellaisissa asennoissa joissa saatan tuntea rin****, pakko aina vaihtaa asentoa e

Kamalaa se tosiaan on. Itse asiassa tuo kuulostaa ihan järkevältä selitykseltä. Fobialta se oikeastaan tuntuukin ehkä. On vain aika kummallista mistä sellainen johtuu mutta niin.

Koet siis dysforiaa mutta et koe olevas trans eli mies(?)

Mitä sitten koet olevas. Eikös nykyisin puhuta että sukupuolia on n + 1 kappaletta eli ei sun tarvitse sukupuoltas vaihtaa vaan kokeilla löytää jotain omaa tyyliä. Sukupuoliroolit on kapeat ja niihin pitää ihmisen väkisinkin joskus runnoutua mutta suomessa on myös aika pitkälti vapaus olla sitä mitä on, kun ei aiheuta muille haittaa toiminnallaan

Olen pahoillani kaikesta mitä joudut käymään läpi. Kuten moni muu tässä keskustelussa, ottaisin pidemmän tähtäimen tavoitteeksi muuttaa pois saman katon alta isäsi kanssa. Voi olla vaikea arvioida, kuinka suuri vaikutus hänellä on, mutta tarvitset etäisyyttä. Painin itse nuorempana hyvin samantyyppisten ajatusten kanssa. Alkoholisti-isäni asui onneksi muualla, mutta vahinko oli jo lapsuudessani tehty, ja vihasin kehoani, ihan dysforiaan saakka. Naisia rakastin ja rakastan. Itseni kanssa minun on huomattavasti helpompaa olla, kiitos vuosien työn, hyvän pitkän psykoterapian, lääkityksen ja ennen kaikkea, kaiken yhteydenpidon katkaisun isääni. Minusta kuulostaa siltä, että kärsit kovasti, ja tunnen myötätuntoa. Olet juuri aloittanut lääkityksen. Olo saattaa alussa pahentua entisestään. Onhan sinulla tarvittaessa nopea yhteys hoitopaikkaan? Transpolille en tässä vaiheessa lähtisi, jos sallit että sanon mielipiteeni. Olin itse ahdistunut koko kehossani. Olisin halunnut siitä ulos, ja tosiaan nimitin sitä dysforiaksi. Sukupuoli ei ollut se ongelma, vaan äärimmäisen huono isä. Yhä kamppailen mm. syömishäiriöajatuksien kanssa, mutta päivissäni on valtavasti enemmän hyvää. Toivoa on, ap.

Vierailija kirjoitti:

Ongelmasi taitaa olla ahdistuksen säätelyssä. Mielesi heilahtaa pois tasapainosta pienestäkin asiasta. Psykoterapiaasi tulisi suunnata siihen. Aivan tavallinen, arkinen ja mielellään säännöllinen elämänrytmi auttaa jonkin verran ja etenkin sellaisten ihmisten seura, jotka ovat oppineet paremmin hallitsemaan ahdistustaan. Mallin sellaiseen ihminen saa jo lapsuudessa, jos vanhemmat ovat osanneet turvallisesti tukea lastaan pienissä vastoinkäymisissä ja kolhuissa. Tilapäistä apua voi saada myös siitä, että oppii siirtämään ahdistustaan vaikka fyysiseen, vähän yksitoikkoiseen tekemiseen (hölkkä, hakonhakkuu, haravointi) tai oppii siirtämään huomionsa ahdistuksen aiheesta vaikka musiikin kuunteluun tai arkiaskareisiin. Älä etsi dramaattista ratkaisua pahaan oloosi. Luota siihen, että ahdistuksen helpottaessa elämä alkaa kantaa ja sujua. 

Okei kiitti. Mutta huutista kun lapsuudessani vastoinkäymiset ja kolhut ei olleet mitään pieniä vaan en päässyt koskaan eteenpäin siitä tunteesta ikinä silloinkaan. Olin aivan raunioina jatkuvasti ja harvemmin sitä kukaan edes näki, joskus kyllä. Toki kuulemma olin myös iloinen ja niin varmaan oikeasti olinkin, sillä lapsena kuitenkin ns. Unohtuu paremmin asiat hetkeksi kuin aikuisena enää, ainakin mulla. Tarkoitan että oli ihan normaalia että välillä saattoi se syvä paha olo kuitenkin unohtua jos vaikka leikki. Mieli on kuitenkin aivan erilainen silloin. Nykyään ei unohdu ollenkaan vaan tuntuu niin kuin muisti olisi ikään kuin parempi. Muistaa eilisenkin päivän tapahtumat hyvin ja keskittyy niihin, en usko että silloin se oli ihan niin selkeänä mielessä

Vierailija kirjoitti:

Koet siis dysforiaa mutta et koe olevas trans eli mies(?)

Mitä sitten koet olevas. Eikös nykyisin puhuta että sukupuolia on n + 1 kappaletta eli ei sun tarvitse sukupuoltas vaihtaa vaan kokeilla löytää jotain omaa tyyliä. Sukupuoliroolit on kapeat ja niihin pitää ihmisen väkisinkin joskus runnoutua mutta suomessa on myös aika pitkälti vapaus olla sitä mitä on, kun ei aiheuta muille haittaa toiminnallaan

Kyse on pitkälti kehodysforiasta mun kohdalla, ei mistään mitä voi tyylillä yms helpottaa millään tavalla. Ja no koen olevani milloin mitäkin, siis koen tai "koen", sillä välillä sanon että haluan olla mies, välillä neutraali, joskus olen katsonut homomiehen symbolia silleen että tuo mä oon, välillä sitten taas koen olevani pelkkä nainen koska se nyt mun elämääni hallitsee koko ajan, siis kehoni hallitsee ja sävyttää kaikkea elämässäni koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, ootko miettinyt asiaa siltä kannalta, että jos miehet pitäis naisia ällöttävinä, niin ihmislajia ei olis olemassa, vaan oltais kuoltu sukupuuttoon aikoja sitten?

Että evolutiiviselta kannalta asia on täysin päinvastoin, koska lisääntymiseen johtavat vietit on kaikilla eläinlajeilla todella voimakkaita ja hallitsevia, koska muuten sitä lisääntymistä ei tapahtuisi.

Eikö mikään tällainen logiikkakaan pääse sun ajatusvääristymän läpi? 

Joo mä voin jotenkin ymmärtää ton mutta silti se jumittaa mulla niin että en pysty ymmärtämään tai uskomaan, pelkään todella paljon. Lisäksi olen lukenut epäterveellisen monta kommenttia siitä miten oksettavaa on (nimenomaan miesten mielestä) me****seksi joten no, se siitä. Ja + ajattelen että esim rinnat tai vaikka pillukaan ei ole mikään kaunis kohta kehossa, se on vain sellainen mitä siedetään si

Olen eri, mutta muistan itse nuorena, kuinka ihmettelin miesten visuaalista kiinnostusta naisiin. En käsittänyt lainkaan sitä ja katsoin asiaa aina naisen näkökulmasta. Nyt vanhempana, parisuhteessa olen alkanut hyväksymään miesten erilaisuuden ja sen "miehisen" kiinnostuksen naiseen. Minulla on muutama ylikilo ja olen aika tavallisen näköinen. Silti mieheni käytännössä hypnotisoituu minusta alastomana. Erityisesti hän pitää kaikesta pehmeästä ja "hyllyvästä". Ei ymmärrä kun valitan rintojen heilumisesta, koska hänestä se on parasta, mitä voi olla jne. Eli usko vaan. Miehiä ei mitenkään kulttuurillisesti pakoteta heteroajatteluun :) Miesten mielestä naiset on ihanan näköisiä kaikilta osiltaan. 

Vierailija kirjoitti:

Oikeastaan, en edes halua sitä "hoitoa" polilla enää. Siellä joka tapauksessa jankataan samoja asioita mitä täällä palstalla ja sitten taas kerran jään miettimään mitkä kaikki asiat teen väärin, mikä on oikein, mitä olen tehnyt silloin ja silloin väärin, mitä mun nyt pitäisi tehdä että kaikki olisi ok ja oikein jne, ja kehä vain jatkuu. En oikeasti enää jaksa näitä asioita mitä mulle sanotaan. Mulle on sanottu samoja asioita teini-iästä lähtien, milloin vika on ollut ihastuksissa ja milloin missäkin. En enää osaa elää oikein, jos totta puhutaan.

Ei ole mitään oikeaa tapaa elää. Haet hirveästi validaatiota ulkopuolelta ja kun kysyt sitä 1000 eri tyypiltä, saat 1000 eri vastausta ja hämmennyt.

Elä miten tuntuu itsestäsi hyvältä ja tee niitä asioita jotka tuntuvat hyviltä.

Mainitset ketjussa, että isäsi on väkivaltainen ja äitis yhdessä tämän kanssa, itsekin asut kotona. Tuollaisessa setupissa on todennäköisesti hyvin vääristynyt kuva sekä itsestä, rakkaudesta, että hyvästä elämästä. Pidän aika mahdottomana, että voisit tuossa asetelmassa asuessasi koskaan oppia tuntemaan oloasi hyväksi ja rakastamaan itseäsi, sillä se sisältää niin sairaita elementtejä.

Jos muutat omillesi, siitäkin on pitkä tie opetella pois lähes 30 vuoden traumaattisesta aiemmasta elämästä. Mutta se on kuitenkin varmaan ainoa vaihtoehto, ellei isä sitten kuole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koet siis dysforiaa mutta et koe olevas trans eli mies(?)

Mitä sitten koet olevas. Eikös nykyisin puhuta että sukupuolia on n + 1 kappaletta eli ei sun tarvitse sukupuoltas vaihtaa vaan kokeilla löytää jotain omaa tyyliä. Sukupuoliroolit on kapeat ja niihin pitää ihmisen väkisinkin joskus runnoutua mutta suomessa on myös aika pitkälti vapaus olla sitä mitä on, kun ei aiheuta muille haittaa toiminnallaan

Kyse on pitkälti kehodysforiasta mun kohdalla, ei mistään mitä voi tyylillä yms helpottaa millään tavalla. Ja no koen olevani milloin mitäkin, siis koen tai "koen", sillä välillä sanon että haluan olla mies, välillä neutraali, joskus olen katsonut homomiehen symbolia silleen että tuo mä oon, välillä sitten taas koen olevani pelkkä nainen koska se nyt mun elämääni hallitsee koko ajan, siis kehoni hallitsee ja sävyttää kaikkea elämässäni koko ajan.

Kai sitä kehoakin voi muokata ihan luonnollisin keinoin. Lihaskunto/voimaharjoittelu voi muokata ilman mitään hormonihoitojakaan kehoa siihen suuntaan mitä perinteisesti pidetään "maskuliinisena" eli miehelle tyypillisenä. Äänen mataluus on myös tosi paljon siitä kiinni kuinka itse sitä ääntä käyttää, moni mieskin joutuu opettelemaan näitä juttuja jos haluaa sopia siihen määrättyyn maskuliinisuuden muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani kaikesta mitä joudut käymään läpi. Kuten moni muu tässä keskustelussa, ottaisin pidemmän tähtäimen tavoitteeksi muuttaa pois saman katon alta isäsi kanssa. Voi olla vaikea arvioida, kuinka suuri vaikutus hänellä on, mutta tarvitset etäisyyttä. Painin itse nuorempana hyvin samantyyppisten ajatusten kanssa. Alkoholisti-isäni asui onneksi muualla, mutta vahinko oli jo lapsuudessani tehty, ja vihasin kehoani, ihan dysforiaan saakka. Naisia rakastin ja rakastan. Itseni kanssa minun on huomattavasti helpompaa olla, kiitos vuosien työn, hyvän pitkän psykoterapian, lääkityksen ja ennen kaikkea, kaiken yhteydenpidon katkaisun isääni. Minusta kuulostaa siltä, että kärsit kovasti, ja tunnen myötätuntoa. Olet juuri aloittanut lääkityksen. Olo saattaa alussa pahentua entisestään. Onhan sinulla tarvittaessa nopea yhteys hoitopaikkaan? Transpolille en tässä vaiheessa lähtisi, jos sallit että sanon mielipiteeni. Olin itse ahdistunut koko kehossani

Kiitti. No, kaikki me tarvitsisimme varmaan etäisyyttä isään, en vain minä, mutta joo. Itse asiassa ihmettelen miten äitini ei ole jo lopettanut syömistä, mutta hän ei ole yhtä herkkä kuin minä ja reagoi muutenkin ihan eri tavalla.

On nopea yhteys hoitopaikkaan.

Toivoa en itse näe ollenkaan, enkä myöskään halua tehdä yhtään mitään enää minkään asian eteen, enkä enää välitä siitä miten huono olen. Sillä tiedän olevani huono mutta en vain välitä enkä edes yritä tehdä asioita oikein enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koet siis dysforiaa mutta et koe olevas trans eli mies(?)

Mitä sitten koet olevas. Eikös nykyisin puhuta että sukupuolia on n + 1 kappaletta eli ei sun tarvitse sukupuoltas vaihtaa vaan kokeilla löytää jotain omaa tyyliä. Sukupuoliroolit on kapeat ja niihin pitää ihmisen väkisinkin joskus runnoutua mutta suomessa on myös aika pitkälti vapaus olla sitä mitä on, kun ei aiheuta muille haittaa toiminnallaan

Kyse on pitkälti kehodysforiasta mun kohdalla, ei mistään mitä voi tyylillä yms helpottaa millään tavalla. Ja no koen olevani milloin mitäkin, siis koen tai "koen", sillä välillä sanon että haluan olla mies, välillä neutraali, joskus olen katsonut homomiehen symbolia silleen että tuo mä oon, välillä sitten taas koen olevani pelkkä nainen koska se nyt mun elämääni hallitsee koko ajan, siis kehoni hallitsee ja sä

Suurin osa ihmisistä ei ole edes kehotietoinen, eli tuijota ja pohdiskele omaa kehoaan mitenkään erityisesti. Elävät vaan elämäänsä ja keho kulkee siinä mukana.

Kakesta voi kehittää obsession, jos se nousee liian suureen osaan elämää. Siksi on hyvä, että monilla ihmisillä on koulut ja työt, jotka ohjaavat huomiota pois tällaisesta liiallisen itsetietoisesta käytöksestä. 

Ap:lla ilmeisesti ei ole ollut onnea tai tällaisia kiinnostuksenkohteita muihin kuin itseen ei ole päässyt rakentumaan. Se on harmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap, ootko miettinyt asiaa siltä kannalta, että jos miehet pitäis naisia ällöttävinä, niin ihmislajia ei olis olemassa, vaan oltais kuoltu sukupuuttoon aikoja sitten?

Että evolutiiviselta kannalta asia on täysin päinvastoin, koska lisääntymiseen johtavat vietit on kaikilla eläinlajeilla todella voimakkaita ja hallitsevia, koska muuten sitä lisääntymistä ei tapahtuisi.

Eikö mikään tällainen logiikkakaan pääse sun ajatusvääristymän läpi? 

Joo mä voin jotenkin ymmärtää ton mutta silti se jumittaa mulla niin että en pysty ymmärtämään tai uskomaan, pelkään todella paljon. Lisäksi olen lukenut epäterveellisen monta kommenttia siitä miten oksettavaa on (nimenomaan miesten mielestä) me****seksi joten no, se siitä. Ja + ajattelen että esim rinnat tai vaikka pillukaan ei ole mikään kaunis koht

 

Hyi. Hävettää olla olemassa. Miehet joutuu sietämään naisten rumuutta pakon edessä.

Ei ole väkivaltainen fyysisesti, ehkä henkisesti voi ollakin.

Ja kyllä, onhan olemassa oikeita tapoja elää. Se mitä minä teen ei ole oikein koska kaikki täällä niin sanovat.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa ihmisistä ei ole edes kehotietoinen, eli tuijota ja pohdiskele omaa kehoaan mitenkään erityisesti. Elävät vaan elämäänsä ja keho kulkee siinä mukana.

Kakesta voi kehittää obsession, jos se nousee liian suureen osaan elämää. Siksi on hyvä, että monilla ihmisillä on koulut ja työt, jotka ohjaavat huomiota pois tällaisesta liiallisen itsetietoisesta käytöksestä. 

Ap:lla ilmeisesti ei ole ollut onnea tai tällaisia kiinnostuksenkohteita muihin kuin itseen ei ole päässyt rakentumaan. Se on harmi.

miten voi olla tuntematta kehoaan. tulee mieleen ihminen joka ei ole eläissään harrastanut esim liikuntaa, siinä nyt kai väkisinkin tulee kehostaan tietoiseksi

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väkivaltainen fyysisesti, ehkä henkisesti voi ollakin.

 

Ja kyllä, onhan olemassa oikeita tapoja elää. Se mitä minä teen ei ole oikein koska kaikki täällä niin sanovat.

Se mitä olet kertonut ketjussa on vakavaa henkistä väkivaltaa ja sellaisessa ilmapiirissä kasvaminen ja eläminen sairastuttaa. Elättääkö hän teitä, vai miksi roikutte?

Tarkoitukseni ei siis ollut olla tyly tuosta asiasta sille joka kertoi miehestään jne. Se viesti vaan jäi toden teolla oksettamaan ja häiritsemään. Ei siksi että siinä olisi ollut jotain pahaa, vaan olen todella syvällä tuossa tunteessa ja mieleni tuskin tulee koskaan muuttumaan asiasta. Hävettää todella olla niin ällöttävän oksettava, ja kaikkea sellaista. Musta se on jotain niin kuvottavaa + noloa. Olen vain niin katkera siitä että synnyin tämmöiseksi rumaksi p a s k a kasaksi. Ja tiedän että se kuulostaa ilkeältä mutta minun silmissäni jokainen nainen on ruma. En usko muuhun sillä pelkään niin paljon sen olevan valetta. En yksinkertaisesti voi uskoa muuhun enkä enää kyllä yritäkään. Todennäköisesti jään tähän mukamas "harhaan" loppuelämäkseni.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitukseni ei siis ollut olla tyly tuosta asiasta sille joka kertoi miehestään jne. Se viesti vaan jäi toden teolla oksettamaan ja häiritsemään. Ei siksi että siinä olisi ollut jotain pahaa, vaan olen todella syvällä tuossa tunteessa ja mieleni tuskin tulee koskaan muuttumaan asiasta. Hävettää todella olla niin ällöttävän oksettava, ja kaikkea sellaista. Musta se on jotain niin kuvottavaa + noloa. Olen vain niin katkera siitä että synnyin tämmöiseksi rumaksi p a s k a kasaksi. Ja tiedän että se kuulostaa ilkeältä mutta minun silmissäni jokainen nainen on ruma. En usko muuhun sillä pelkään niin paljon sen olevan valetta. En yksinkertaisesti voi uskoa muuhun enkä enää kyllä yritäkään. Todennäköisesti jään tähän mukamas "harhaan" loppuelämäkseni.

Taidat olla sitten joku turbohetero jos et koe mitään viehättävyyttä omaa sukupuoltas kohtaan. Tai turbohomo jos nyt leikitään että oot oikeasti mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole väkivaltainen fyysisesti, ehkä henkisesti voi ollakin.

 

Ja kyllä, onhan olemassa oikeita tapoja elää. Se mitä minä teen ei ole oikein koska kaikki täällä niin sanovat.

Se mitä olet kertonut ketjussa on vakavaa henkistä väkivaltaa ja sellaisessa ilmapiirissä kasvaminen ja eläminen sairastuttaa. Elättääkö hän teitä, vai miksi roikutte?

Ei kait elätä. Miksi? No, vaikea sanoa äidin motiivista. Luultavasti hänenkin tekee mieli välillä muuttaa muualle. Ja hän välillä kyllä osaa sanoa vastaan ja tiuskii iskälle, huutaa takaisin, välillä ei jaksa sanoa mitään. Mutta en tiedä miksi. Itse sen takia että, no en oikeastaan tiedä omastakaan syystä. Veljeni taitaa olla sen verran masentunut että ei kovin paljon edes poistu omasta huoneestaan, tai poistuu kyllä mutta ei esimerkiksi edes ulkoile tai käy kodin ulkopuolella sen verran mitä minä käyn. On siis paljon enemmän kuitenkin vain paikallaan jne. Joten se on varmaan syy miksi hän ei edes halua muuttaa. Ei hänen yleensä halua mennä lääkäriinkään tai usein juuri minnekään, joten masennus on varmasti sen verran syvä että ei vain yksinkertaisesti halua tehdä juuri mitään. Hän on tosin aiemmin asunut omillaan mutta muutti takaisin kauan sitten, ei varmaan saanut kämppää muualta sitten enää tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoitukseni ei siis ollut olla tyly tuosta asiasta sille joka kertoi miehestään jne. Se viesti vaan jäi toden teolla oksettamaan ja häiritsemään. Ei siksi että siinä olisi ollut jotain pahaa, vaan olen todella syvällä tuossa tunteessa ja mieleni tuskin tulee koskaan muuttumaan asiasta. Hävettää todella olla niin ällöttävän oksettava, ja kaikkea sellaista. Musta se on jotain niin kuvottavaa + noloa. Olen vain niin katkera siitä että synnyin tämmöiseksi rumaksi p a s k a kasaksi. Ja tiedän että se kuulostaa ilkeältä mutta minun silmissäni jokainen nainen on ruma. En usko muuhun sillä pelkään niin paljon sen olevan valetta. En yksinkertaisesti voi uskoa muuhun enkä enää kyllä yritäkään. Todennäköisesti jään tähän mukamas "harhaan" loppuelämäkseni.

Taidat olla sitten joku turbohetero jos et koe mitään viehättävyyttä omaa sukupuoltas kohtaan. Tai turbohomo jos n

No siis etenkin jos puhutaan koko elämästäni niin minulla oli lukiossa useampikin tyttö joihin olin ihastunut tai sitten "ihastunut", eihän sitä tiedä. Lisäksi minulla on ollut hiljattain vähintään yksi nais julkkis"ihastus". Kuitenkin koen oksetusta tätä julkkisnaista kohtaan todella paljon kuten kaikkia joten ei sitä voi miksikään ihan aidoksi ihastukseksi kutsua. En varsinaisesti viehäty hänestä aidosti, koska hänessä on niin paljon asioita jotka mua oksettaa. Jokin kuitenkin sai mut pitämään häntä "ihastuksena" ainakin hetken aikaa ja olen jokusen vidin hänestä kattonut. Niitäkin katsoessa kyllä inhotti kyseinen henkilö. Mielestäni naiset eivät ole ihania, kauniita, seksikkäitä, viehättäviä, eivät ainakaan paljon. Jokin pieni asia voi ns. Herättää huomion kuten vaikkapa silmät, mutta se inhotus kuitenkin on paljon vahvempana siellä. Joo, aattelin hetken aikaa hänestä että haluaisin olla hänen vieressään tms. Mutta samalla kuitenkin mulla oli koko ajan sama tunne, että inhottaa kyllä, ja sehän loppujen lopuksi sitten hävittää sitä vähääkin ihastuksen tunnetta lopulta. Pienistä "ihastuksen" tunteista huolimatta, en näe kyllä mitään viehättävää naisissa. Miehiin taas suhtaudun ihan normaalisti, vaikka kyllä myönnän että on mulla joskus heidänkin suhteen sitten sitä rumuuteen ja läskiyteen liittyvää problematiikkaa.

Mutta joo, mä kutsuisin itseäni heteroksi, sillä kuulostaa todenmukaiselta että pidän vain miehistä, koska naiset minua oksettavat