Tiedättekö ketään joka olisi tehnyt itsarin? Mistä se johtui?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi tietää tarkkaa syytä, mutta joku 35 vuotta sitten tuttava ja kaukainen sukulainenkin ampui itsensä ennen armeijaan menoa. Oliko armeijaan lähtö syy, en ole varma. Mutta muistan että oli puheesta päätellen vahva aspergertapaus. Kirjakielimäinen puhe. Mukava mies muuten, olin jotain 5 vuotta nuorempi. Aikoinaan kävin itse armeijan, ehkä jonkinasteista autismin piirrettä minullakin. Tietysti jouduin sellaiseen tupaan, missä vähän erilaisena pääsi kiusatuksi.

Toinen tuttu teki itselleen saman myös. En muista, oliko tällä jo armeija käytynä. Mutta painoi jotain 150 kiloa, laihdutti itsensä johonkin 80 kiloon lyhyessä ajassa eli huomattava ja mielestäni hyvä muutos. Teki työtä, jossa kävi munkin kotona yhtenä aamuna työn takia. Totesin, että laiha on. Illalla tappoi itsensä. Ihmettelen miksi, kun voisi luulla että runsaasta ylipainosta eroon pääseminen toisi enemmän iloa kuin surua.<

Ketä se siis ampui?

Tiedän yhden. Oli kuljetustyössä yksityisellä firmalla. Firma ei maksanut hänen tuloveroja verottajalle, vaan väitti, että heidän välinen työsopimus oli se, että kuljettaja hoitaa tuloverojen maksamisen itse. Siitä tuli isompikin sekasotku, niitä verovelkoja oli monen vuoden ajalta, todella suuri summa. Hänen alakouluikäiset lapset löysivät hänet kotitalon ulkorakennuksesta teon jälkeen. Ja teon jälkeen myös verosotku selvisi: työnantajan virhe ja vastuu.

En tiedä jälkimaininkeja, mutta toivon, että firma joutui myös maksamaan verovelkojen lisäksi korvauksia ainakin näille alaikäisille lapsille.

Mutta todennäköisemmin firma vedettiin konkkaan, mitään ei maksettu kenellekään, ja perustettiin jonkun bulvaanin avulla uusi kusetusfirma. Jos kerran alun alkaenkin tehty verorikoksia, niin ei se omatunto ala myöhemminkään kolkuttamaan, ja "yrittäjä" toimintatapoja päivänvaloa kestäviksi.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden. Oli kuljetustyössä yksityisellä firmalla. Firma ei maksanut hänen tuloveroja verottajalle, vaan väitti, että heidän välinen työsopimus oli se, että kuljettaja hoitaa tuloverojen maksamisen itse. Siitä tuli isompikin sekasotku, niitä verovelkoja oli monen vuoden ajalta, todella suuri summa. Hänen alakouluikäiset lapset löysivät hänet kotitalon ulkorakennuksesta teon jälkeen. Ja teon jälkeen myös verosotku selvisi: työnantajan virhe ja vastuu.

En tiedä jälkimaininkeja, mutta toivon, että firma joutui myös maksamaan verovelkojen lisäksi korvauksia ainakin näille alaikäisille lapsille.

Mutta todennäköisemmin firma vedettiin konkkaan, mitään ei maksettu kenellekään, ja perustettiin jonkun bulvaanin avulla uusi kusetusfirma. Jos kerran alun alkaenkin tehty verorikoksia, niin ei se omatunto ala myöhemminkään kolkuttamaan, ja "yrittäjä" toimintatapoja päivänvaloa kestäviksi.

Kai hän veroilmoituksen teki joka vuosi? Tai ainakin sai esitäytetyn lomakkeen?

Vierailija kirjoitti:

En voi tietää tarkkaa syytä, mutta joku 35 vuotta sitten tuttava ja kaukainen sukulainenkin ampui itsensä ennen armeijaan menoa. Oliko armeijaan lähtö syy, en ole varma. Mutta muistan että oli puheesta päätellen vahva aspergertapaus. Kirjakielimäinen puhe. Mukava mies muuten, olin jotain 5 vuotta nuorempi. Aikoinaan kävin itse armeijan, ehkä jonkinasteista autismin piirrettä minullakin. Tietysti jouduin sellaiseen tupaan, missä vähän erilaisena pääsi kiusatuksi.

Toinen tuttu teki itselleen saman myös. En muista, oliko tällä jo armeija käytynä. Mutta painoi jotain 150 kiloa, laihdutti itsensä johonkin 80 kiloon lyhyessä ajassa eli huomattava ja mielestäni hyvä muutos. Teki työtä, jossa kävi munkin kotona yhtenä aamuna työn takia. Totesin, että laiha on. Illalla tappoi itsensä. Ihmettelen miksi, kun voisi luulla että runsaasta ylipainosta eroon pääseminen toisi enemmän iloa kuin surua.

Jos laihtuu nopeasti, taustalla voi olla vakava sairaus, eikä tavoitteellinen laihduttaminen. Syövät ovat mm. tällaisia usein. 

Traumat hoidetaan terapiassa, ei itsarilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden. Oli kuljetustyössä yksityisellä firmalla. Firma ei maksanut hänen tuloveroja verottajalle, vaan väitti, että heidän välinen työsopimus oli se, että kuljettaja hoitaa tuloverojen maksamisen itse. Siitä tuli isompikin sekasotku, niitä verovelkoja oli monen vuoden ajalta, todella suuri summa. Hänen alakouluikäiset lapset löysivät hänet kotitalon ulkorakennuksesta teon jälkeen. Ja teon jälkeen myös verosotku selvisi: työnantajan virhe ja vastuu.

En tiedä jälkimaininkeja, mutta toivon, että firma joutui myös maksamaan verovelkojen lisäksi korvauksia ainakin näille alaikäisille lapsille.

Mutta todennäköisemmin firma vedettiin konkkaan, mitään ei maksettu kenellekään, ja perustettiin jonkun bulvaanin avulla uusi kusetusfirma. Jos kerran alun alkaenkin tehty verorikoksia, niin ei se omatunto ala myöhemminkään kolkuttamaan, ja "yrittäjä" toimintatapoja päivänvaloa k

Olin teini-ikäinen silloin 90-luvulla, kun tuo tapahtui, joten en tiedä tarkkoja yksityiskohtia. Ja silloinkin olin sen verran säällinen ihminen, etten lähtenyt kaivelemaan yksityiskohtia tai kyseenalaistamaan tapahtumien kulkua. Ystävän isäpuolelle tapahtui tämä, ja nuo alakoululaiset lapset olivat hänen sisaruspuoliaan.

Oma mielikuva on, että oli jatkunut vuosia, ja verovelka oli todella suuri, mutta kyllä monella olisi varmasti pieni hiki otsalla pelkästään yhden vuoden tuloverojen maksamisessa yllättäen kerralla samalla, kun rikostutkinta on meneillään.

Yleensähän syynä on masennus. 

Isä teki itsarin. Syy jäi epäselväksi.

Vierailija kirjoitti:

Yleensähän syynä on masennus. 

joka taas on seurausta jostain muusta. Juurisyy se ei ole, niin kuin eivät ole päihteidenkäyttö tai avioerokaan. 

Avopuolisoni. Hänellä oli vakavaa masennusta. Yritin saada hänelle apua, mutta Hesperian päivystyksessä meidät käännytettiin pois, vaikka jokainen näki jo ulkonäöstä että puolisoni voi huonosti. Kerroin päivystäjälle puolisoni itsemurhapuheista, unettomuudesta ja otteen kirpoamisesta, mutta niin vaan passitti meidät pois. Tovi tästä puolisoni hyppäsi katolta. Poliisi kun toi suru-uutisen puolisoni kuolemasta, niin tämä poliisimies kertoi lukuisista vastaavista tapauksista, joissa ihmiset ovat vastaavalla tavalla jääneet ilman apua. Silloin työterveyskin toimi yhtä surkeasti. Tämä tapahtui 2000-luvun alussa. 

Veljeni. Ei kestänyt psyykkisen sairauden stigmaa ja sen mukanaan tuomaa köyhyyttä. Elämä näytti umpikujalta.

Tiedän myös mm. yhden nuoren transsukupuolisen joka oireili monin eri tavoin eikä jaksanut. Tämä oli 90-luvun alussa. Nykyään saattaisi saadakin riittävän tuen ja avun.

Yksi sukulainen ja monta kouluaikaista tuttua. Ysärillä oli kylässämme oikein buumi nuorten miesten keskuudessa

Äitini enon leski kuoli auto-onnettomuudessa, joka todettiin itsemörhäksi. Tämä oli jo vuonna 1990, ja rouva oli 78-vuotias. En valitettavasti tiedä yksityiskohtia, eikä minulla ole rouvasta mitään muistikuvia.

Jälleen ketju, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos kaikille osallistujille!

Kaveri ajoi autonsa rekan keulaa päin ja kuoli välittömästi. Motiivina juuri tullut ero ja pelko siitä ettei enää koskaan löydä ketään vierelleen. Aivan v*tun turha kuolema ja järkyttävää sille rekkakuskillekin. Tapahtuneesta tuli kuluneeksi 8 vuotta keväällä. 

Mun täti tappoi itsensä 20-vuotiaana ampumalla. Hän oli fiksu taiteellinen sielu, joka olisi halunnut käydä kouluja. Oli lievästi masentunut ja sitten poikaystävä yllättäen jätti. Se ei vaan kestänyt sitä, se oli sen verran rakastunut. Se oli kova paikka meille muille, varsinkin mummille. Siitä on jo 45 vuotta. Näin kerran unen, missä hän tuli mun luo ja sanoi katuvansa tekoaan. Meillä oli 9 vuoden ikäero ja koin hänet isosiskoksi, hän kävi usein meillä ja asuikin meillä vuoden ajan, kun etsi töitä ja asuntoa pääkaupunkiseudulla. Isälle se oli kova paikka kantaa pikkusiskoa hautaan. Varsinkin kun se ase oli faijalta napattu. Isä joutui poliisikuulusteluihin surunsa keskellä ja syytti itseään siitä, että oli jättänyt aseen siskonsa saataville.

Isäni kaverin poika meni junan alle, ikää oli 22 vuotta. Leikittiin paljon lapsena yhdessä. En tiedä syytä, mutta sen tiedän että olin siinä junassa, jonka alle meni. Oli aika hirveää kuulla parin päivän päästä isältä että näin on tapahtunut. Muistan kun se juna pysähtyi ja kuulutettiin syy. 

Mieheni serkku hirtti itsensä, ikää 28 v. Syytä ei tiedetä. 

Hakekaa ihmiset apua huonoon oloonne. Puhukaa läheisille. 

Vierailija kirjoitti:

Ympäristön paine eli huono lapsuus. Ei ollut saanut työkaluja millä jaksaa elämää ja sen vastoinkäymisiä. Tämä on yleisin syy ja edelleen siellä lapsuuden kodeissa ei osata katsoa peiliin vaan todetaan että oli vaan mieleltään sairas.

TÄMÄ!

Vierailija kirjoitti:

Tiedän montakin. Yhtä lukuunottamatta kaikki ns. mielenterveys kuntoutujia.

 

Hölmöä hommaa. Itse luotan siihen, ettätäältä pääsee pois ilman että sitä aktiivisesti avittaa. Pahimmillaan vain vammautuu niin että edes itsemurha ei onnistu.

Tiedän tällaisen tapauksen. Parikymppinen ystävättäreni masentui avioerostaan. Hän teki yhden i.m.yrityksen, mutta selvisi hengissä, joskin lievästi vammautuneena. Puolen vuoden kuluttua hän yritti uudelleen ja sillä kerralla onnistui. Myöhemmin ajattelin hänen äitiään, jolla oli vain yksi lapsi. Ystäväni isä oli alkoholisti ja kuvaukset kotielämästä puistattivat silloin ja nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ympäristön paine eli huono lapsuus. Ei ollut saanut työkaluja millä jaksaa elämää ja sen vastoinkäymisiä. Tämä on yleisin syy ja edelleen siellä lapsuuden kodeissa ei osata katsoa peiliin vaan todetaan että oli vaan mieleltään sairas.

Tuo on juurikin suurten ikäluokkien ikuinen perustelu: oli mieleltään sairas. Suurin osa kiusattiin kuoliaaksi.

Joo, yksioikoista ajattelua. Miksi mieli oli vinksahtanut, pitäisi kysyä

Aivosairauksia. Tietty prosentti väestöstä sairastuu ja se on vakio kulttuurista riipumatta. Jossakin maassa asiaan voi vaikuttaa se, että lähisukulaiset ovat avioituneet  keskenään vuosisatojen ajan ja sairauksien geeniperimää on kasautunut aikojen saatossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhat on kyllä aika yleisiä. On muutama lähipiirissä. 

 

Itseasiassa aika harvinaista, noin 700 vuodessa. On suorastaan ihme, että niin moni tietää useita. Itse tiedän kolme, mutta eivät ole onneksi sukulaisia tai mitään hyviä tuttujakaan, mutta tiedän, eli olen tavannut ja puhunut joskus.

Niitä tapahtui paljon enemmän vielä 90-luvulla. Nykyisille 50-vuotiaille tai sitä vanhemmille suomalaisille asia oli tuttu jo lapsuudessa. Oma sukulainen ei ehkä ollut tehnyt sitä, mutta lapsetkin kuulivat tapauksista, jossa joku oli tehnyt niin. Itse epäilen, että nykyään jotkut nk onnettomuudet ovat tahallisia lähtöjä, joita ei ole haluttu tutkia tai joista vaietaan. Kun perheeni muutti Helsinkiin, heti lukukauden alussa koulun oppilaille kerrottiin pojasta, joka oli kuollut kesälomalla. Se oli i.m.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian monta. Mielenterveys ongelmat syynä kaikilla.

no ei todellakaan mt syyt läheskään aina.

kerro mikä on sitten syy?

 

Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana jotkut vastarintaliikkeen jäsenet tekivät mieluummin itsemurhan kuin jäivät Gestapon käsiin elävänä.

Ai? Luulin että puhuttiin siitä mitä aloituksessa oli kyse.

Edellinen kommentti liittyy aiheeseen siinä mielessä, että ihminen päätyy siihen ratkaisuun, kun tietää, että hänen tilanteensa on toivoton.