Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen

Jaa sellasen helmen löysit tinderistä? 

Ap on viisi vuotta roikkunut tällaisessa äijässä, vaikka ei olisi ollut mikään pakko. Heillä on yhä omat kodit ja ap:lla on lapset tehtynä toisen miehen kanssa. Ap:lla on jopa taloudellinen puoli kunnossa. Ap ei ikäänkuin saa mieheltä mitään muuta kuin itkua. Ja silti pakko roikkua. Hyvin analysoi kyllä miehen kaikki viat ja puutteet, mutta osaako diagnosoida itseään? Mikä ap:ssa on vikana, kun roikkuu tuommoisen äijän kanssa väkisinkin, lastensakin kustannuksella?

Vierailija kirjoitti:

Ap katosi. Ei siis kestä totuutta. Mieluummin pää pensaaseen, ei nähdä eikä kuulla mitään. Uhriudutaan. Pakko olla miehen kanssa, kun ei haluta olla yksin.

Ap:n tarina kertoi jo valmiiksi että juuri näin tulisi käymään. Kyseessä on itsekeskeinen vastuunvälttelijä ja uhriutuja, lapsellisempi kuin omat lapsensa. Lapsensa joutuvat todennäköisesti paapomaan äitiään ja hoitamaan tämän velvoitteita heti kun kykenevät. Tällaisia ihmisiä on ikävän paljon, ja heidän ei koskaan tulisi hankkia lapsia. 

Mun mielestä mielenterveyttä ei kannata menettää mistään hinnasta. Ap maksaa nyt aika kovaa hintaa mielenterveydestään. Olisi hirveää jos henkinen pahoinvointi sairastuttaa fyysisesti. Tulee joku syöpä ja sitten ap onkin riippuvainen täysin siitä hirviöstä. Ap:n miehestä tulee mieleen se päästään pimahtanut psykiatri Bob Tikkanen.

ap huhuu

Vierailija kirjoitti:

Ajattelin, että mies on kokenut sairastumisen ja potkut ja hän on siksi sekaisin. Yhteinen aika ehkä korjaisi asian. Buukkasin pitkän viikonlopun  ulkomaille. Loma oli täysi katastrofi. Lentokentällä mies puhui vain näistä tulevista bisneksistään ja soitteli työpuheluita. Hän ei siis ole vielä missään työsuhteessa, ja ihmettelen, miksi puhelut piti ajoittaa juuri matkaan - kun hänen kalenterinsa on muina päivinä ihan tyhjä.  Ensimmäisen kaljan joi klo 9 kentällä. Klo 12 mennessä oli koneessa lyhyellä lennolla mennyt jo 4 lisää. Perille saavuttuamme mies alkoi riidellä ja moittia, miksi raahasin hänet tähän hevonperseeseen, joka sattui olemaan mitä kaunein ja romanttisin rantalomakohde. Lähdin nähtävyyksille ja hän jatkoi loppupäivän samassa baarissa juoden. Myöhemmin ei ollut löytää hotellille, vaikka se oli kahden korttelin päässä. Syy oli tietysti minun. Tullessaan huoneeseen hän ei ollut pysyä pystyssä. Muina päivinä yl

Mitäpä jos ap ymmärtäisit, että nyt on se hetki, kun lopultakin kasvat itsenäiseksi aikuiseksi? Kyllä, on todellakin parempi olla yksin kuin huonossa seurassa. 

Oletko koskaan elämässäsi elänyt yksin, vai oletko aina siirtynyt sylistä syliin ja sängystä sänkyyn? Suoraan kotoa jonkun miehen luo, seukaten aina? Ilmeisesti, kun et edellisen miehen jälkeen kovinkaan pitkää taukoa pitänyt kun taas jo oli uusi lasten mieliä hämmentämässä. 

Olet siis aina roikkunut miehissä, etkä edes tiedä, kuka olet yksinäsi. Siksi sinulla on pelkkiä huonoja suhteita: et tunne itseäsi, etkä siten voi olla kovin kummoinen ihmistuntijakaan -siitähän kertoo sekin, että erosit lastesi isästä ja heti haksahdit vielä huonompaan. 

Ja ihminen löytää kyllä sekä uusia ystäviä että miehiä ihan missä iässä hyvänsä, jopa 80-vuotiaat löytävät uusia rakkauksia. Valitettavasti vaan sen enempää hyviä ystäviä kuin kunnollisia miehiäkään ei löydy, ellei osaa olla onnellinen myös ihan itsekseen. Tiedän, ärsyttävä klisee, mutta niin se elämä vaan menee. 

Ja mikä ihmeen pakko on olla mies? Elämä ilman miestä on niin helppoa ja mukavaa. Saat olla ihan rauhassa kotona, tehdä mitä haluat ja milloit haluat, ei riitoja, ei mielipahaa, ei kompromisseja. Oma tupa, oma lupa. Vapauttavaa. Kokeile. Jätä mies äläkä päästä sitä sun kotiin enää.

Harvoin törmää tämän ikäiseen naiseen, joka väen vängällä haluaa pilata loppuelämänsä. Uskomatonta tyhmyyttä.

Tuommoisessa suhteessa menee mielenterveys ja fyysinenkin terveys. Asettaa juopon miehen lastensa edelle.

up ap

Haluatko elämäsi tosiaan olevan jatkuvaa Pelkokerrointa?

Kun  ei osata olla yksin, jälki on tämän näköistä.

ap huhuu

Ap katosi

Lähteminen on joskus vaikeaa, mutta aina kun olen itse uskaltanut lähteä niin elämä on muuttunut paremmaksi. 

Seurustelin neljä vuotta narsistisen miehen kanssa, siinä suhteessa ei ollut kuin yksi ihminen, hän. Hänen tarpeet, hänen lapset, hänen talo, hänen menot jne... En edes ymmärtänyt suhteen aikana, miten sairasta se loppujen lopuksi oli ja eroaminen oli vaikeaa, kahdesti lähdin ja kahdesti palasin. Mutta uskalsin lopulta mennä ja en pelännyt sitä, että jäänkö yksin loppuelämäkseen, se tunne kun tulee töistä ja ei tarvitse kenenkään mielen mukaan tehdä asioita ja illalla voi mennä nukkumaan kuin siltä tuntuu.

Suhteen jälkeen oli vaikea aloittaa uutta suhdetta, mutta tällä hetkellä seurustelen miehen kanssa, jolla oli kärsivällisyyttä ja en voisi parempaa miestä toivoa.

up

up

Ehto naimisiinmenolle sormus. Eikä sitäkään saa.

Sillä ei ole mitään väliä, että mies on sekaisin kuin seinäkello eikä ole kiinnostunut ap:sta missään positiivisessa mielessä (eipä sillä, että kykenisi normaaliin parisuhteeseen kenenkään muunkaan kanssa).

Kuinka syvälle maan sisään rima onkaan haudattu?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä mielenterveyttä ei kannata menettää mistään hinnasta. Ap maksaa nyt aika kovaa hintaa mielenterveydestään. Olisi hirveää jos henkinen pahoinvointi sairastuttaa fyysisesti. Tulee joku syöpä ja sitten ap onkin riippuvainen täysin siitä hirviöstä. Ap:n miehestä tulee mieleen se päästään pimahtanut psykiatri Bob Tikkanen.

On todella vaarallista kuvitella, että joku ihminen vaan pimahti päästään. Kolme prosenttia miehistä on psykopaatteja. He eivät mitenkään pimahda päästään vaan ovat vaarallisia läpi elämänsä koko ajan. 

oot vielä suht nuori joten voit elää haluamaasi elämää vuosia..kunhan pääset tuosta juoposta eroon.Katsele ja hanki itsellesi ja lapsillesi asunto. Ei se sen vaikeampaa ole, täytyy vain potkia itseään persauksille ja toimia.