Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen
Olen 48-vuotias ja toisella kierroksella oleva kahden koululaisen äiti. Heidän isästään erosin 5,5 vuotta sitten. En tuota eroa kadu, mutta pian sen jälkeen aloitin uuden parisuhteen. Alkuun (1-2 vuotta) suhde oli OK, mutta sittemmin miehestä on tulla karmea kumppani. Hänestä on paljastunut vahvasti narsistisia piirteitä parisuhteessa, enkä keksi tätä päästäni, koska olen puhunut asiasta miehen exän kanssa (olivat yhdessä 25 v).
Tietynlainen miehen itsekkyys ja tunteiden sääntelyn epävakaus, äärimmäinen herkkähipiäisyys ja räjähtävä ärtyneisyys ovat olleet suhteessa läsnä jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkuvia riitoja (hän suuttuu, jos en ole kaikesta samaa mieltä ja kohdista 100 % huomiotani koko ajan häneen) on ollut nämä vuodet ja olen itkenyt enemmän kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Viimeisen vuoden aikana mies on mennyt jotenkin ihan sekaisin. Tuli stressistä johtuvia psykosomaattisia oireita ja mies myös sai potkut työstään. Sen jälkeen on mennyt kovaa siihen malliin, että mietin onko päällä joku mania. Kirjoitti kirjan kahdessa päivässä, on lähtenyt omalla rahalla mukaan startupiin, joka on todella epävarma. Lomalla on nyt ollut 4 kk ja tänä aikana alkoa on alkanut kulua isoja määriä päivittäin. On saattanut olla humalahakuista juomista vaikka viikon kun on ollut matkalla tai mökillä, jolloin menee helposti yli 15 annosta päivässä. Mutta niidenkin välissä arkena aivan joka päivä menee muutama. Ja tämän Alkon käytön myötä hänen luonteestaan on tullut vaikeampi ja ailahtelevampi.
Kommentit (393)
Vierailija kirjoitti:
Maailma on pullollaan yksinäisiä, mukavia ja kunnollisia miehiä. Mulla tosi monta harrastuksen kautta tutuksi tulleita. Mulle he ovat liian vanhoja kun ovat siinä 55-58v, mutta jollekin tämän ikäiselle naiselle olisivat täysi napakymppi. Heillä on jo aikuiset lapset kotoaan lähteneet ja vielä on työuraa hyvin jäljellä jne. Toki parisuhde on aina kiinni siitä löytyykö kemiaa. Naisen vahvuus on oikeasti siinä että on normaalipainoinen ja loppu on kiinni siitä sopiiko persoonat yhteen. Saa kivittää tuon edellisen lauseen vuoksi, mutta niinhän kaikki miehet ovat tälläkin palstalla julistaneet että4haluavat normaalipainoisen naisen. Tai siis että se on edellytys siihen että mies voisi kiinnostua naisesta.
Siis anteeksi, mutta minkä ikäiselle naiselle 55-58 v äijät ovat napakymppejä? Eivät ainakaan 48-vuotiaalle! Naiset ovat fyysisesti pitempään paremmassa kunnossa kuin miehet ja elävät miehiä keskimäärin jopa 20 vuotta pidempään. Naisen ei missään tapauksessa kannata ottaa vanhempaa miestä kuin mitä itse on.
48-vuotiaalle naiselle sopii parhaiten 39-48-vuotias mies.
Ei ole fiksua käytöstä roikkua ihmisessä, joka ei ole sinulle hyvästä. Etenkään, jos kuviossa on lapsia.
Et ole myöskään mikään teini-ikäinen mistään mitään ymmärtämätön ihminen.
ap tuu kertoo, mitä mieltä olet vastauksista?
Ei hitto kun ap:n miesystävä kuulostaa melkoisesti omalta isältäni... Erittäin epävakaa persoona, tosin ei (edes) alkoholisti. Kehottain juoksemaan ja lujaa!
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on hoitamattomana huono. Näillä palstoilla haukutaan bibolaarihäiriöisiä ihmisiä. Ihmisten tulisi saada hyvää hoitoa. Nettiterapia ainakin auttaisi oireiden hallintaa -> monologit, alkon käyttö, itsensä tehostaminen.
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, että jotkut ne vaan aina löytää itsensä huonoista parisuhteista. Omissa valinnoissa ei tietty ole koskaan vikaa, toinen vain muuttui. Joop joop...
Manipuloijat osaavat etsiä uuden uhrin tuosta vain. Että syytä sä vaan uhreja, minä syytän sitä joka yhtäkkiä muuttuu hirviöksi.
Melkein luulin että mies kirjoittaa, näin järkyttävää itsesääliä en ole hetkeen lukenut
Tuossa tilanteessa voit muuttaa ainoastaan omaa ajattelua ja oman ympäristösi. Miestä et hoitoon väkisin saa, etkä rakastettua ehjäksi. Mutta vaikka ei ryyppää lastesi nähden, niin lapset kyllä elävät tuota tilannetta. Näkevät äitinsä itkevän ja olevan onneton. Pahimmissa tapauksessa vastuuttavat itseään tuosta tilanteesta. Aikuistuttuaan saattavat välit lapsiin etääntyä ja olet täysin yksin miehen kanssa.
Ja tuosta käytöksestä, kyllä läheisimmät ihmiset näkevät ja huomaavat tuossa dynamiikassa jotain. Jossain vaiheessa saatat olla tilanteessa, jolloin sukset miehellä menee ristiin ystäviesi, läheistesi ja sukulaistesi kanssa. Ja joudut esimerkiksi välttelemään tilanteita, jossa ei halua kohdata ongelmia. Eli saatat joutua kaventamaan elinpiiriäsi. Ja salailemaan asioita.
Se että pelkäät jääväsi yksin, niin etkö jo sitä ole? Elät erilläsi puolisostasi, sinua ei nähdä eikä kuulla, tulet satutetuksi ja loukatuksi jatkuvasti. Olisiko se pahempi elää itsensä näköistä elämää ja saada kodin ilmapiiri paremmaksi eläen niin, ettei sinne astu kukaan hallitsemaan tilannetta? Päättää itse miten se arki sujuu, luoda lasten kanssa teidän näköinen elämä.
Se parisuhde saattaa tulla ja kun annat itsellesi aikaa toipua huomaat, ettei sinun tarvinnutkaan jäädä tai kelvata kellekään. Vaan sait elämääsi uusia asioita, kun uskalsit hypätä jostain kuviosta ulos joka ei toiminut.
Miksi naiset ovat noin epätoivoisia ja läheisriippuvaisia et kaikki kelpaa, nyt kyllä naisella peiliin katsomisen paikka, jos et osaa erota olet ongelmasuhteen ansainnut
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on pullollaan yksinäisiä, mukavia ja kunnollisia miehiä. Mulla tosi monta harrastuksen kautta tutuksi tulleita. Mulle he ovat liian vanhoja kun ovat siinä 55-58v, mutta jollekin tämän ikäiselle naiselle olisivat täysi napakymppi. Heillä on jo aikuiset lapset kotoaan lähteneet ja vielä on työuraa hyvin jäljellä jne. Toki parisuhde on aina kiinni siitä löytyykö kemiaa. Naisen vahvuus on oikeasti siinä että on normaalipainoinen ja loppu on kiinni siitä sopiiko persoonat yhteen. Saa kivittää tuon edellisen lauseen vuoksi, mutta niinhän kaikki miehet ovat tälläkin palstalla julistaneet että4haluavat normaalipainoisen naisen. Tai siis että se on edellytys siihen että mies voisi kiinnostua naisesta.
Siis anteeksi, mutta minkä ikäiselle naiselle 55-58 v äijät ovat napakymppejä? Eivät ainakaan 48-vuotiaalle! Naiset ovat fyysisesti pitempään paremmassa kunnossa
Aika pitkään naiset sitten elävät. Jos miesten keskimääräinen elinikä on n. 80v. niin sinun kirjoituksesi mukaan naiset elävät keskimäärin sata vuotiaiksi. Kannattaa 5-kymppisen naisen ottaa itselleen 3-kymppinen mies, vanhenevat samaa tahtia.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa voit muuttaa ainoastaan omaa ajattelua ja oman ympäristösi. Miestä et hoitoon väkisin saa, etkä rakastettua ehjäksi. Mutta vaikka ei ryyppää lastesi nähden, niin lapset kyllä elävät tuota tilannetta. Näkevät äitinsä itkevän ja olevan onneton. Pahimmissa tapauksessa vastuuttavat itseään tuosta tilanteesta. Aikuistuttuaan saattavat välit lapsiin etääntyä ja olet täysin yksin miehen kanssa.
Ja tuosta käytöksestä, kyllä läheisimmät ihmiset näkevät ja huomaavat tuossa dynamiikassa jotain. Jossain vaiheessa saatat olla tilanteessa, jolloin sukset miehellä menee ristiin ystäviesi, läheistesi ja sukulaistesi kanssa. Ja joudut esimerkiksi välttelemään tilanteita, jossa ei halua kohdata ongelmia. Eli saatat joutua kaventamaan elinpiiriäsi. Ja salailemaan asioita.
Se että pelkäät jääväsi yksin, niin etkö jo sitä ole? Elät erilläsi puolisostasi, sinua ei nähdä eikä kuulla, tulet satutetuksi ja loukatuksi jatkuvasti. Olisiko se pahempi elää itsensä näköistä elämää ja saada kodin ilmapiiri paremmaksi eläen niin, ettei sinne astu kukaan hallitsemaan tilannetta? Päättää itse miten se arki sujuu, luoda lasten kanssa teidän näköinen elämä.
Se parisuhde saattaa tulla ja kun annat itsellesi aikaa toipua huomaat, ettei sinun tarvinnutkaan jäädä tai kelvata kellekään. Vaan sait elämääsi uusia asioita, kun uskalsit hypätä jostain kuviosta ulos joka ei toiminut.
Todella hyvä kirjoitus! Tässä tuodaan esille asia, mitä muut eivät huomanneet:
"Jossain vaiheessa saatat olla tilanteessa, jolloin sukset miehellä menee ristiin ystäviesi, läheistesi ja sukulaistesi kanssa. Ja joudut esimerkiksi välttelemään tilanteita, jossa ei halua kohdata ongelmia. Eli saatat joutua kaventamaan elinpiiriäsi. Ja salailemaan asioita."
Salailuksihan se menee jossain kohtaa. Ei enää uskalleta kertoa miehen tempauksista ja huonosta kohtelusta, koska ei kestetä kritiikkiä kavereilta ja hävetään sitä, kun ei siltikään pysty jättämään miestä. Sitten joudut kusettamaan kavereillesi kuinka paljon olet miehen kanssa, mitä mies on sanonut ja tehnyt. Joudut salailemaan ja kusettamaan luultavasti teini-ikäisiä lapsiasikin.
"Aika pitkään naiset sitten elävät. Jos miesten keskimääräinen elinikä on n. 80v. niin sinun kirjoituksesi mukaan naiset elävät keskimäärin sata vuotiaiksi. Kannattaa 5-kymppisen naisen ottaa itselleen 3-kymppinen mies, vanhenevat samaa tahtia."
Miehet elävät keskimäärin noin 77-vuotiaiksi. Huom. keskimäärin. Moni kuolee ennen sitä.
Onhan se fakta, että enimmäkseen ensin kuolee mies. Jos mies kuolee 70-vuotiaana ja vaimo on silloin 60 v, niin silloin voi vaimolla olla edessä miltei 30 vuotta vielä.
Suurin osa leskistä on naisia ja he ovat sitä pitkään, vuosikymmeniä.
Naisen ei ikinä kannata ottaa itseään vanhempaa miestä, jos ei ole pakko. Eikä ole.
Mutta jos vaimo on 80 v ja mies on 70 v ja kuolee silloin, niin silloin vaimolla on enää ehkä 10 v yksineloa.
Ap katosi. Ei siis kestä totuutta. Mieluummin pää pensaaseen, ei nähdä eikä kuulla mitään. Uhriudutaan. Pakko olla miehen kanssa, kun ei haluta olla yksin.
Naisena-mies taas vauhdikkaana.
listaa ylös miehen, yhdessäolon ja suhteen hyvät ja huonot puolet. laske sitten kummat voittaa. entä ajatus suhteen jatkamisesta, millaisen tunteen se aikaansaa sinulle? onnea ja hyvää oloa vai ahdistusta, pahaa oloa ja en "oikein tiedä" -fiilistä?
Vierailija kirjoitti:
"Aika pitkään naiset sitten elävät. Jos miesten keskimääräinen elinikä on n. 80v. niin sinun kirjoituksesi mukaan naiset elävät keskimäärin sata vuotiaiksi. Kannattaa 5-kymppisen naisen ottaa itselleen 3-kymppinen mies, vanhenevat samaa tahtia."
Miehet elävät keskimäärin noin 77-vuotiaiksi. Huom. keskimäärin. Moni kuolee ennen sitä.
Onhan se fakta, että enimmäkseen ensin kuolee mies. Jos mies kuolee 70-vuotiaana ja vaimo on silloin 60 v, niin silloin voi vaimolla olla edessä miltei 30 vuotta vielä.
Suurin osa leskistä on naisia ja he ovat sitä pitkään, vuosikymmeniä.
Naisen ei ikinä kannata ottaa itseään vanhempaa miestä, jos ei ole pakko. Eikä ole.
Mutta jos vaimo on 80 v ja mies on 70 v ja kuolee silloin, niin silloin vaimolla on enää ehkä 10 v yksineloa.
Yli viisikymppisillä ei ole enää mitään takeita elämästä, koska kaikkien sairauksien riskit ovat jo huomattavasti kohonneet iän takia. 10 vuoden ikäero on aika merkityksetön viidenkympin jälkeen. Jos ajattelisi seuran ja todennäköisyyksien kannalta, pitäisi valita vähintään 25 vuotta nuorempi puoliso.
Tämä vain pikkuhuomiona, kun moni ikäiseni lähes kuusikymppinen on jo kuollut. Syöpä on vienyt suurimman osan, yksi heistä oli aikuisena tavannut pari, jossa mies oli reilut 10 vuotta nuorempi. Vaikka elämäntavat olisivat kuinka hyvät, ei sekään välttämättä estä kuolemasta nuorena valitettavasti.
No voi jumalauta. Opettele olemaan yksin sen sijaan että alistut kynnysmatoksi.
Maailma on pullollaan yksinäisiä, mukavia ja kunnollisia miehiä. Mulla tosi monta harrastuksen kautta tutuksi tulleita. Mulle he ovat liian vanhoja kun ovat siinä 55-58v, mutta jollekin tämän ikäiselle naiselle olisivat täysi napakymppi. Heillä on jo aikuiset lapset kotoaan lähteneet ja vielä on työuraa hyvin jäljellä jne. Toki parisuhde on aina kiinni siitä löytyykö kemiaa. Naisen vahvuus on oikeasti siinä että on normaalipainoinen ja loppu on kiinni siitä sopiiko persoonat yhteen. Saa kivittää tuon edellisen lauseen vuoksi, mutta niinhän kaikki miehet ovat tälläkin palstalla julistaneet että haluavat normaalipainoisen naisen. Tai siis että se on edellytys siihen että mies voisi kiinnostua naisesta.