Ulkosuomalaisena en ihmettele yhtään, että suomalaiset lihovat
Asun ulkomailla ja käyn Suomessa puolen vuoden välein kesäisin ja jouluisin. Kiinnitän joka vierailuilla huomiota siihen, miten ruokakaupat pursuavat epäterveellisiä tuotteita ja niitä tulee jatkuvalla syötöllä lisää! Asuinmaassani on ne samat keksit ja jätskit vuodesta toiseen, mutta Suomessa kauppojen hyllyille ilmestyy joka sesongissa uusia jäätelöitä, karkkipusseja ja suklaalevyjä. On Dumle-muroja, useampaa sorttia Pätkis-jäätelöitä, viisi eri versiota Tupla-patukasta! On hervottomia lavoja berliininmunkkeja pakasteessa, valmiita keksitaikinoita ja korttelin kokoisia karkkiosastoja. Ja tähän päälle vielä sipsit ja muut roskaruuat.
Onko ihmekään, että kansa lihoo kun valinnanvaraa kaikelle epäterveelliselle on näin tuhottomasti? Itsellekin tulee kiusaus kokeilla uusia jäätelömakuja ja paistopisteen munkkeja kun niitä kerran on tarjolla.
Kommentit (225)
Asun Ruotsissa.
Totta kai sinnekin tulee uusia tuotteita, mutta ei samalla laajuudella. Käykääpä katsomassa ruotsalaisen ruokakaupan jätskiallasta, siellä on 5 eri Magnumia, Daim-tuutti, kaksi eri mehujäätä ja pari klassikkoa, joita on ollut tarjolla viimeiset 30 vuotta. Ja sitten pakettijätskit, joista suurin osa on 0,5 l purkkeja. Suomessa jäätelöallasta voisi käyttää olympiauinneissa.
Ruosissa on vahva irtokarkkikulttuuri, valmiita pusseja on vähemmän. Suomessa on molempia. Oman mutuni mukaan ruotsalaiset syövät enemmän sipsejä. Ja tietysti tämä valikoimakysymys pätee myös muuhun ruokaan, Ruotsin leipähyllyt ovat masentavaa katsottavaa vähäisen valikoiman takia.
Enkä yritä syyllistää tässä ketään tai väittää, että Ruotsissa kaikki on paremmin. Totean vain tämän havainnon herkkujen määristä.
T: itsekin ylipainoinen ap
Vierailija kirjoitti:
Eihän kysymys ole mistään muusta kuin laiskuudesta ja kulttuurin puutteesta. Laiskuuttahan se on, että korvataan kunnolliset ateriat karkeilla ja roskaruoalla. Monessa muussa maassa (ei kaikissa tietenkään), ihmiset vielä laittavat oikeata ruokaa kunnon raaka-aineista. Suomessa sitäpaitsi on rento työtahti ja lyhyet työpäivät joten tekosyitä ei pitäisi olla.
Monessa muussa maassa kotiäitiys tai anopin katon alla eläminen on normaalia. Siinä on paljon enemmän aikaa kokkailla kun 8h töihin ja puolen tunnin työmatkoihin kuluttavalla henkilöllä.
Suomessa ollaan liian yksinäisiä ja yksilökeskeisiä. Meillä oli AMKissa tosi kiva tapa mennä koko luokka yhdessä syömään ja kuulostaa ehkä hassulta, mutta opiskelijalle jonka perhe asuu kaukana se jaettu lounashetki tuntui todella tukevan yleistä hyvinvointia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistui mieleen kun ulkomailla asuva tytär sanoo aina Suomessa käydessään että kiinnittää kovasti huomiota miten täällä on ylipainoista porukkaa. Se on kyllä totta.
Ei tarvitse edes asua ulkomailla, niin kehityksen on nähnyt viime vuosien aikana. Eritoten nuorissa aikuisissa on todella lihavia ja paljon.
Yhteiskunnan lasku tulee olemaan ylitsepääsemätön, jos jotain ei tapahdu suuntaukseen muutokseksi.
Olen paljon tätä miettinyt: Kuolevatko tämän päivän hirveän lihavat nuoret järjestään viisikymppisinä sydänkohtaukseen..
Siinä jää sitten loppupäästä pois se 30 vuotta, jonka hoikat ja terveet saavaat eläkettä.
Ei myöskään tarvitse hoitaa vanhuuden aiheuttamia sairauksia, kun lähtee saappaat jalassa.
Tässähän se ratkaisu tulevaisuuden eläkkeiden maksuun nyt viimeinkin on! Syötetään porukka niin pulskaan kuntoon, että suonissa kiertää kolmevitosena pelkkää kolesterolia ja elinajanodote hulahtaa samaan kuin keskiajalla, eli 40 vuoteen (ei muuten tarvi maksaa duunistakaan kokemuslisiä pahemmin). Tässähän tää nyt niinku ois! Ja kaikki liikettä muistuttava sähköavusteiseksi, mielellään ei kuitenkaan ruveta hirveesti liikuskelemaan ruuan (makeaa, rasvaista ja vehnäjauhoilla kyllästettyä, paljon) suuhun laittamista lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kysymys ole mistään muusta kuin laiskuudesta ja kulttuurin puutteesta. Laiskuuttahan se on, että korvataan kunnolliset ateriat karkeilla ja roskaruoalla. Monessa muussa maassa (ei kaikissa tietenkään), ihmiset vielä laittavat oikeata ruokaa kunnon raaka-aineista. Suomessa sitäpaitsi on rento työtahti ja lyhyet työpäivät joten tekosyitä ei pitäisi olla.
Monessa muussa maassa kotiäitiys tai anopin katon alla eläminen on normaalia. Siinä on paljon enemmän aikaa kokkailla kun 8h töihin ja puolen tunnin työmatkoihin kuluttavalla henkilöllä.
Miksi tulit esittämään mututietoasia tänne? Missä "monessa muussa maassa"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän kysymys ole mistään muusta kuin laiskuudesta ja kulttuurin puutteesta. Laiskuuttahan se on, että korvataan kunnolliset ateriat karkeilla ja roskaruoalla. Monessa muussa maassa (ei kaikissa tietenkään), ihmiset vielä laittavat oikeata ruokaa kunnon raaka-aineista. Suomessa sitäpaitsi on rento työtahti ja lyhyet työpäivät joten tekosyitä ei pitäisi olla.
Monessa muussa maassa kotiäitiys tai anopin katon alla eläminen on normaalia. Siinä on paljon enemmän aikaa kokkailla kun 8h töihin ja puolen tunnin työmatkoihin kuluttavalla henkilöllä.
Aina on tekosyy eikö olekin? Ja puolen tunnin työmatka ei ole yhtään mitään. Ei kotiäitejä tai kotona eläviä anoppeja todellakaan ole enää muuallakaan kovin paljon. Laiskoilla ihmisillä on aina tekosyy.
Lounaspuffetit ym. puffetit ovat lihottaneet suomalaiset. Pitäähän sitä koko rahan edestä syödä, eli lautanen niin täyteen että jo putoaa reunoilta ja lisää pitää tietty hakea. Kun kerran on maksanut. Miljoona kertaa olen kuullut tuon sanonnan, että koko rahan edestä pittää syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin Alankomaissa asuva, ja täällä lihavia on pääsääntöisesti tummempien rotujen edustajissa, joiden kulttuuriin ei kuulu liikunta sekä pulskeus on vaurauden merkki. Hyvin hyvin harva ns etninen hollantilainen on edes pullea.
Kävin parin vuoden tauon jälkeen Suomessa nyt kesällä, ja kyllä ihmiset oli paisuneet kuin pullataikina. Sellaisia ihan jenkkilihavia 150+kg blobbeja oli tosi paljon, ja suuri osa muista oli reilusti pulleita, sellaisia bmi 30+. Noita isompia en näe kotona edes viikottain mitä näin Suomessa kymmeniä yhden päivän aikana.
Ja se on totta että ei täällä tule yhtenään karkkiuutuuksia. En edes muista milloin kauppoihin olisi ilmestynyt jokin uusi karkki, ihan sama valikoima siellä on vuodesta toiseen.
Ps täälläkin kehitys on ikävä kyllä lihomaan päin, kun teinit ei enää pyöräile vaan ajaa sähköpyörillä ja litkivät koko ajan
Joo myydään, ja ne ovat useimmiten hyvin edullisia. Itse pilkkomisen hävikki huomioiden vain vähän kalliimpia kuin jos ostaisi kokonaisina vihanneksina. Esim 400g salaatti/wokkipussit on normaalihinta muistaakseni 2.50-3e sekoituksesta riippuen, mutta ovat usein tarjouksessa. Ja muissa kaupoissa halvempia, AH ei ole edullisimmasta päästä.
Ap jatkaa
Ruotsi on myös ihan samalla tiellä Suomen kanssa. Sielläkin pistää silmään todella ylipainoiset nuoret aikuiset. Muistan kun olin itse parikymppisenä se porukan pullero koossa 38-40. Nyt tämänkokoinen katsotaan hoikaksi, vaikka BMI meneekin ylipainon puolelle.
Ja tietenkin ihmisillä on vastuu omasta terveydestään ja siitä mitä suuhunsa panee, mutta minua kiinnostaa ruokakulttuurierot. Minulla on tuttuja Italiassa ja he puhuvat juuri tuosta, että karkkia syövät vain lapset. Heille olisi ihan hullu ajatus ostaa puolen kilon karkkipussi itselle viikonlopuksi, Suomessa (ja Ruotsissa!) tämä on ihan normaalia. Toisaalta Italiassa melkein jokainen syö aamupalaksi suklaakroisantin, mutta siinä se päivän sokeriannos yleensä onkin. Ehkä illallisen jälkeen otetaan hyvää jälkiruokaa tai jossain välissä (pieni) jäätelö. Mutta tämä mättö-megapussi-ilmiö ja tuhannet erilaiset, laadultaan heikot sokerituotteet puuttuvat.
Vierailija kirjoitti:
Lounaspuffetit ym. puffetit ovat lihottaneet suomalaiset. Pitäähän sitä koko rahan edestä syödä, eli lautanen niin täyteen että jo putoaa reunoilta ja lisää pitää tietty hakea. Kun kerran on maksanut. Miljoona kertaa olen kuullut tuon sanonnan, että koko rahan edestä pittää syödä.
Ei todellakaan pidä paikkaansa. Viereisessä lounasravintolassa käy paljon ihmisiä lounaalla, hyvä ja monipuolinen ruoka. Ei siellä kukaan "koko rahan edestä" syö. Sellaiset paikat ovat wt-porukoille missä tankataan vatsat täyteen koko rahalla.
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeessä asut, jos siellä saa aina vain samoja tuotteita, eikä uudenlaisia ollenkaan?
En ole ap mutta asun Keski-Euroopassa. Samat tuotteet täällä vuosista toisiin. Tutut keksipaketit jne. Ei kausituotteita kuten uusi maku-jätskit. Jätskit on ne samat aina: suklaa, vanilja jne.
Ennen kaikkea karkki- ja sipsihyllyjä ei ole sataa metriä. Mun keskikokoisessa lähikaupassa karkkihylky on 1m leveä (!) ja sitä pitää etsiä, on syrjässä.
Vierailija kirjoitti:
Amerikan ihmemaassa joissakin osavaltioissa monissa asuinkeskuksissa on valtavan hyviä ruokakauppoja, jossa tuoreen luomuruoan valikoima on todella laaja ja monipuolinen. Kasvis- ja hedelmäosasto aivan uskomaton ja näissä kaupoissa massoittain asiakkaita.
No, hintataso näissä (Whole Foods, Trader Joes esimerkiksi, tosin jossain Kaliforniassa on vielä kalliimpia) on kyllä aika kova. Tosin Suomi on nykyään niin järkyttävän kallis, että meikäläiselle nuo ovat täysin ok.
Mä olen asunut etelä-Floridassa ja yhden kämpän lähellä ei ollut muuta kuin Target, jossa ei ollut mitään pakastemoskaa kummempaa. No joo, siellä otetaan auto alle ja ajetaan sinne missä on, mutta kuitenkin. Toisaalla paikallinen S-market eli Publix oli vähän parempi, mutta ei löytynyt vihannesosastolta tuorekurkkua esimerkiksi (suomalaiselle kauhistus 😅). Ja siitä prosessoidusta leivästä puheenollen, hyi että amerikkalaiset teolliset pussilei
Vaihtelee osavaltioittain todella paljon, kaupat ja tarjonta, ja riippuu tietenkin siitä missä maan kolkassa itse asuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä ihmeessä asut, jos siellä saa aina vain samoja tuotteita, eikä uudenlaisia ollenkaan?
En ole ap mutta asun Keski-Euroopassa. Samat tuotteet täällä vuosista toisiin. Tutut keksipaketit jne. Ei kausituotteita kuten uusi maku-jätskit. Jätskit on ne samat aina: suklaa, vanilja jne.
Ennen kaikkea karkki- ja sipsihyllyjä ei ole sataa metriä. Mun keskikokoisessa lähikaupassa karkkihylky on 1m leveä (!) ja sitä pitää etsiä, on syrjässä.
Jatkan vielä: täällä sipsejä syödään vain aperona, siis pieni kulho kaikille alkoholin kanssa ennen ruokaa. Vain lapset syövät karkkia ja jäätelöä, eivät aikuiset jne.
Minä allekirjoitan aloittajan tekstin. Asun Tanskassa ja täällä ei todellakaan tule jatkuvasti uutuustuotteita ja valikoimat ovat paljon pienemmät. Ei ole kymmeniä erilaisia jäätelöitä ja makeisia, keksejä, pullia jne.
Juuri lueskelin suomalaista iltapäivälehteä, jossa kerrottiin suomalaisten suosikkijugurteista. Hämmästyin, kun näin ne monet erilaiset jugurtit monelta eri valmistajalta! Ja kaikki olivat makeita jugurtteja (joissa on todella paljon sokeria, n. 10g/100g). Ei meillä ole kuin muutama hassu eri maku. Ja niistäkin oma suosikkini on maustamaton kreikkalainen jugurtti.
Kyllä huomaa katukuvasta, että ollaan läskipersekansa. Ei muita kuin hyllyviä mahoja ja takapuolia joka puolella. Sääliksi käy näiden taapertajien jalkoja, polvia, sydäntä ja keuhkoja, kuinka kauan jaksavat kannatella näitä rasvasäkkejä.
Ja me veronmaksajat maksamme näiden sairauskulut. Tuskin menevät yksityiselle hoidattamaan elintapasairauksiaan.
Domino Fun Avec
Domino Fun Dumle
Domino Fun Lontoonrae
Domino Choco Fazerina
Domino Mustikkapiirakka
Domino Orginal
Domino Super
Domino Choco
Domino Pätkis
Domino Mansikka
Domino Kesälajitelma
Domino Mokkapala
Domino Lime
Domino
Domino Bites Choco Mint
Domino Bites Choco Vanilla
Eikö tämä ole jo sairasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin Alankomaissa asuva, ja täällä lihavia on pääsääntöisesti tummempien rotujen edustajissa, joiden kulttuuriin ei kuulu liikunta sekä pulskeus on vaurauden merkki. Hyvin hyvin harva ns etninen hollantilainen on edes pullea.
Kävin parin vuoden tauon jälkeen Suomessa nyt kesällä, ja kyllä ihmiset oli paisuneet kuin pullataikina. Sellaisia ihan jenkkilihavia 150+kg blobbeja oli tosi paljon, ja suuri osa muista oli reilusti pulleita, sellaisia bmi 30+. Noita isompia en näe kotona edes viikottain mitä näin Suomessa kymmeniä yhden päivän aikana.
Ja se on totta että ei täällä tule yhtenään karkkiuutuuksia. En edes muista milloin kauppoihin olisi ilmestynyt jokin uusi karkki, ihan sama valikoima siellä on vuodesta toiseen.
Ps täälläkin kehitys on ikävä kyllä lihomaan päin, kun teinit ei enää pyöräile
Joo myydään, ja ne ovat useimmiten hyvin edullisia. Itse pilkkomisen hävikki huomioiden vain svähän kalliimpia kuin jos ostaisi kokonaisina vihanneksina. Esim 400g salaatti/wokkipussit on normaalihinta muistaakseni 2.50-3e sekoituksesta riippuen, mutta ovat usein tarjouksessa. Ja muissa kaupoissa halvempia, AH ei ole edullisimmasta päästä.
Aldissa wokkivihannekset on usein 1.49/400g tarjouksessa.
"Kaliforniasta muutaman vuoden kokemuksella voin sanoa, että ruoka on aivan SAIRAAN kallista nykyään jo missä kaupassa vain. Trader Joes koetaan ok hintaiseksi, mutta sieltä ei saa juurikaan ns oikeaa ruokaa vaan kauppa on 90% täynnä kaikkia jänniä naposteltavia joiden valikoima vaihtuu useasti joten on aina uutta maisteltavana. TJs maine terveyskauppana on vain brändäystä. Whole foods on älyttömän kallis, siellä saa veloittaa parista omenastakin useita dollareita. Safeway on yksi ns perus markettiketjuista, mutta sekin todella kallis nykyäänkää. Jotain tarjouksia löytyy, mutta monet hankkivat ostoksensa Costcosta bulkkitavarana mikä ei sinänsä houkuta sillä vihanneksia ja hedelmiä ei nyt voi ostaa kauhean moneksi päiväksi eteenpäin. Costcon liittymismaksu hämää, vaikka tuotteiden kilohinnat suurien pakkauskokojen takia olisi edulliset niin siihen unohtaa usein lisätä sen liittymismaksun mitä ilman ei pääse ostoksille. Mutta siis amerikkalainen ruoka on p s K laatuista ja vaikka miten yrittäisi syödä normaalisti niin hormonaaliset ongelmat iskee päälle vaikka lihomiselta olisi välttynyt."
Olen samaa mieltä Amerikassa ruokien hinnoista, mutta itse pyrin ostamaan parasta mahdollista luomuruokaa kohtuudella. Täytyy sitten säästää monessa muussa asiassa. Trader Joesta samaa mieltä, eikä siellä tule käytyä, vaikka lähellä sijaitsee. Whole Foodsissa usein parhaat luomuhedelmät ja kasvikset, ja samoin Teksasissa Central Marketeissa. Em. paras ja monipuolisin ruokakauppa missä koskaan olen asioinut, hyvät lihat ja kalat ja aina parhaat sesongin tuotteet. Sprouts ihan ok. Costcosta saa ympäri vuoden kohtuullisen hyviä tuoreita marjoja.
Vierailija kirjoitti:
Domino Fun Avec
Domino Fun Dumle
Domino Fun Lontoonrae
Domino Choco Fazerina
Domino Mustikkapiirakka
Domino Orginal
Domino Super
Domino Choco
Domino Pätkis
Domino Mansikka
Domino Kesälajitelma
Domino Mokkapala
Domino Lime
Domino
Domino Bites Choco Mint
Domino Bites Choco Vanilla
Eikö tämä ole jo sairasta?
Sairasta on!
Suomalaisenakin ihmettelen sitä sipsien, karkkien, keksien ym. herkkujen määrää. Ja sitten yritetään ohjeta ohmisten syömistä rajoittamalla lihavalikoimaa ja lisäämällä marinoitujen broilerituotteiden määrää. Miksi mä en saa oikein mistään kaupasta lihapalaa, josta tekisin perheelle esim. palapaistia kahdeksi päiväksi. Myydään jollain koneelle leikattuj ja pilattuja suikaleita pienissä pakkauksissa, mikä ei riitä mihinkään ja valikoimakin on vähäinen. Mä haluan leikata lihani itse sellaisiksi paloiksi kuin haluan enkä käyttää mitään sitkeitä suikaleita, joista ei edes tiedä, mitä osaa naudasta ovat.