Anoppi puhuu seurassa vain asioista ja ihmisistä, joista en ymmärrä mitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan oltu vaimon kanssa yhdessä 16 vuotta. Ja vieläkin n. 90% ihmisistä joista anoppi jauhaa on minulle täysin tuntemattomia. Mutta osaan kuunnella sujuvasti ja nyökytellä oikeissa paikoissa. 

 

Eikö nykynaiset puhu miehensä kanssa? Aikoinaan nuorena miniänä kyselin mieheltäni mistä henkilöistä anoppi puhui että ketä ja missä ovat. Mies myös itse selitti minulle tuntemattomia henkilöitä ja asioita. Ennen haluttiin tietää puolison suvun elämästä ja asioista, ainakin minä halusin, sekin yhdisti ihmisiä.

 

Puhun mieheni kanssa. Miehenikään ei tunne eikä tiedä valtaosaa ihmisistä tai paikoista, mistä äitinsä jaarittelee. Häntä(kään) ei kiinnosta.

Paljon jää kuulematta suvun historiasta,jos ei jaksa kuunnella,mitä anoppi tai isoäiti puhuu entisajoista ja ammoin  kuolleista.Jää juurettomaksi ihmiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ymmärrä, niin kysele. Siitähän syntyy hyvä keskustelu.

Paitsi että mun anopin kanssa ei voi keskustella. Kun hänellä on asiaa, muut kuuntelevat. Vaikka kuinka yrittäisi vaihtaa puheenaihetta, niin anoppi kyllä jatkaa monologiaan. Jos toisen kerran yrittää vaihtaa puheenaihetta, nousee anopilla volyymi. Kuinka joku kehtaa yrittää vältellä hänen esitelmäänsä jostain perähikiän perinneryijystä ja sen tekijästä? Katsokaa, hänellä on kuvakin ryijystä, katso. Katso. KATSO!

 

 

Etkö osaa puhua ryijyistä ja vanhoista käsityötaidoista?  Moitit anoppia kun hän ei ymmärrä sun kiinnostuksias, italialaista viiniä tai  töittesi asioita.  Olet ihan yhtä rajoittunut . 

Noh, käden taidot, pyh.  Mikä on paras kuntosali ja huulitäytteiden pistäjä?

Kuka sinut on kasvattanut?  Oliko äitisi ja isäsi aivan kädettömiä?

Joskus voi miniän miehelle tulla tarvetta tietää suvustaan, muutakin kuin kirkonkirjojen tketoa, silloin on äiti ja suvun vanha polvi kuollut jo. Perimätietoa ei enää saa.

Mutta eihän nykyajan pintapuoliset ihmiset ole kiinnostuneet kuin itsestään ja istuuko paita hyvin.

Yks asia mua vaivaa, vanhemmat on vanhoja.  Kirjoittajienkin pitää olla n 50.  Jonkinlainen lapsellisuus kuultaa, ei mua kiinnosta muu kuin minä itse.  Puolison suku, pyh, käsityöt, pyh, marjat pyh, mummolle tärkeät asiat, pyh.    Mieheni olen aivopessyt samaan, sukusi pyh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että tekee tahallaan. Kertoo asioista joista tykkää ja jotka tuntee. Ei hän tarkoita pahaa, ei vaan tule ajatelleeksi. Ja kun kuuntelet niin vähitellen opit tuntemaan häntä ja perheen elämää. Oma anoppini oli samanlainen, puhui tuttavistaan ja minä putosin kärryiltä alkumetreillä. Vuosien kuluessa opin kylän historiaa ja osasin lopulta sijoittaa ihmiset paikalleen ja hänen puheistaan muodostui looginen kertomus.

Olen kuunnellut nyt viitisen vuotta ja aloin miettiä, miksi anoppilassa käynti tuntuu aina niin vastenmieliseltä.

Viisi vuotta kuunnellut ja et ole kysynyt keitä he ovat? Joka kerta kuitenkin on selitetty asia.

Taidat olla niitä miniöitä jotka osaa vaan valittaa. Miten sun ukkos kestää sua?

Ystävä myös selittää ummet ja lammet ihmisistä joita en tunne. Hän on minua nuorempi ja omasta mielestään oikein nuorekas tyyppi.

En uskalla enää kertoa mitään asioitani hänelle, kun tiedän tuntemattomien ihmisten seksiongelmista lähtien kaikkea. Yritän vaihtaa puheenaihettta etenkin, jos on sivullisia pyörittelemässä silmiään. Hän on todella utelias ja kyttää kaikkia ihmisiä keitä tulee vastaan. Pohtii kovaan ääneen vieraiden ihmisten asioita. Onko joku jotakin tai miksi tuo sitä ja tätä.

Puhun hänelle enää vain kissani asioita ja jotain ikkunanpesuja. Siis jos saan suun vuoroa. Poikani ihmetteli ääneen, että joku voi puhua niin taukoamatta muiden ihmisten asioita, jotka eivät ketään kiinnosta. Kyseessä ei ole mikään eläkeläinen vaan töissä käyvä 51 vuotias.

Anoppihan on ihan cool. Tuntemattomien ihmisten (julkkisten) elämää seurataan ja niistä puhutaan. Some täynnä kavereita, joita koskaan ei ole tavattu. Mikä tässä on ongelma, kuuntelet ja peukutat anopin jutuille.

Ymmärrän kyllä. Ja suosittelen että annat miehen mennä yksin äitinsä luokse. Voivat sitten yhdessä muistella menneitä. 

ihmettelen myös sitä että pariskuntien pitää joka kyläilylyyn mennä yhdessä. Vähän itsenäisyyttä ja tilaa suhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ymmärrä, niin kysele. Siitähän syntyy hyvä keskustelu.

Paitsi että mun anopin kanssa ei voi keskustella. Kun hänellä on asiaa, muut kuuntelevat. Vaikka kuinka yrittäisi vaihtaa puheenaihetta, niin anoppi kyllä jatkaa monologiaan. Jos toisen kerran yrittää vaihtaa puheenaihetta, nousee anopilla volyymi. Kuinka joku kehtaa yrittää vältellä hänen esitelmäänsä jostain perähikiän perinneryijystä ja sen tekijästä? Katsokaa, hänellä on kuvakin ryijystä, katso. Katso. KATSO!

 

 

 

 

Etkö osaa puhua ryijyistä ja vanhoista käsityötaidoista?  Moitit anoppia kun hän ei ymmärrä sun kiinnostuksias, italialaista viiniä tai  töittesi asioita.  Olet ihan yhtä rajoittunut . 

Noh, käden taidot, pyh.  Mikä on pa

Tilanne, jossa tuo ryijy tuli esiin. Oli lspseni synttärit. Juttelin serkkuni kanssa kaksistaan, kun harvoin nähdään. Anoppi säntää siihen ja alkaa mölisemään ryijystä. Mä yritän jatkaa keskustelua serkkuni kanssa, mutta möly vaan yltyy, kun on ihan vanha perinnemalli. Siinä edelleen sinnikkäästi yritin jatkaa alkuperäistä keskustelua, sitten tuli esiin kännykkä, mölyapina huusi siitä ryijystä edelleen ja tunki sen luurinsa melkein mun serkun naamaan, että katso nyt kuinka hieno ryijy.  En käsitä mikä pakkomielle siitä ryijystä oli, ei ollut anopin tekemä, ei edes hänen omaisuuttaan. 

En tuossa tilanteessa halunnut puhua ylipäätään anoppini kanssa, varsinkaan ryijyistä. Jos hän olisi halunnut osallistua käynnissä olevaan keskusteluun, se olisi ollut ok. Hän ei halunnut keskustella, vaan esitelmöidä.

Miten huulitäytteet tai italialainen viini tähän liittyy? Jos ei jaksa tunkeilevaa, epäkohteliasta ja äärimmäisen huomionkipeää anoppiaan, ei ymmärrä mitään käsitöistä? Mikä logiikka tuossa on?

Vierailija kirjoitti:

Kun äitini oli vanha ei tullut mieleenkään vaatia häneltä että häntä kiinnostaisi monen lapsensa ja lastensa työpaikat, työtehtävät, harrastukset tai hänelle mennä huolia kertomaan.  Ystävällinen oli, lapsenlapsille antoi namipussin tai jonkun pienen rahan,  vaikka viismarkkasen.

Maailma oli yksiössä asuvalle leskelle pieni, läheisempiä olivat muut mummot kuin harvoin käyvät lapset.  Hautausmaan vieressä asui, tarkkaan seurasi, pieni kunta, hautajaiset, saattoi joskus sujahtaa takapenkkiin ja kauempaa seurata saattoväkeä.

Juteltiin siitä mikä häntä kiinnosti ja hänen sydämensä päällä.  Lähikaupan myyjät, mummojen kanssa käydyt jutut,  tuoreen kalan haku isommasta kaupasta jne.

Miksi mennä vanhukselta vaatimaan kun minä kerron omasta mielenkiintoisesta elämästäni?

No ei varmaan samanlaista monologia tulisikaan pidettyä, mutta edes jonkin näköinen keskustelun tapainen olisi  kiva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ymmärrä, niin kysele. Siitähän syntyy hyvä keskustelu.

Paitsi että mun anopin kanssa ei voi keskustella. Kun hänellä on asiaa, muut kuuntelevat. Vaikka kuinka yrittäisi vaihtaa puheenaihetta, niin anoppi kyllä jatkaa monologiaan. Jos toisen kerran yrittää vaihtaa puheenaihetta, nousee anopilla volyymi. Kuinka joku kehtaa yrittää vältellä hänen esitelmäänsä jostain perähikiän perinneryijystä ja sen tekijästä? Katsokaa, hänellä on kuvakin ryijystä, katso. Katso. KATSO!

 

 

 

 

Etkö osaa puhua ryijyistä ja vanhoista käsityötaidoista?  Moitit anoppia kun hän ei ymmärrä sun kiinnostuksias, italialaista viiniä tai  töittesi asioita.  Olet ihan yhtä rajoittunut . <

"mölistä".  Voi teitä ylasteen tasolla olevia nuoria rouvia.  Kun sulka on kutsut sä et mee supisemaan kahden kesken jonnekin nurkkaan. Ehkä voisit pitää serkkuusi muulloinkin yhteyttä?

Miten sun miehesi kestää sinua ja emännän taitojasi?  

Turha väittää, että tuollainen lapsellinen itsestään ja omasta elämästä jankkaaminen edes liittyisi ikään ja jos liittyisi, voisi sen tulkita maksimissaan jonain alkavana muistisairauden oireena. Ei todellakaan ole mikään tyypillinen 70v ihmisten ominaisuus velloa tuolla lailla tahdittomasti omassa elämässään ja vaatia samaa muiltakin. Ovat todennäköisesti olleet tuollaisia koko elämänsä. 90% ei ole tuollaisia.

Vierailija kirjoitti:

Turha väittää, että tuollainen lapsellinen itsestään ja omasta elämästä jankkaaminen edes liittyisi ikään ja jos liittyisi, voisi sen tulkita maksimissaan jonain alkavana muistisairauden oireena. Ei todellakaan ole mikään tyypillinen 70v ihmisten ominaisuus velloa tuolla lailla tahdittomasti omassa elämässään ja vaatia samaa muiltakin. Ovat todennäköisesti olleet tuollaisia koko elämänsä. 90% ei ole tuollaisia.

Eihän täällä nuoremmatkaan halua ja osaa puhua kuin omista asioistaan.  Anopin pitäis kuunnella heidön työjuttunsa ja sukunsa asiat, esim ne veljen synttärit.

Nämä tänne kirjoittavat miniät tuovat sen selvästi esiin, anoppi mälisee ja on raivostuttava jos ei puhu minun asioistani ja minua kiinnostavista asioista

 Padat kattilaa soimaavat.  

Anoppini tekee samaa. Uskon tämän johtuvan siitä, että hänellä ei kapasiteetti riitä muunlaiseen keskusteluun kuin omien kokemusten muisteluuun tai tuttavista juoruiluun. 

Ei oo oikein loogisia nää jutut.  En tiedä yhtään 70 v joka eläisi muistoissaAn. 80 v  se alkaa olla tavanomaisempaa jos elämä on sairauksien tai liikuntakyvyn takia kapeutunut.

Mutta siis tämän anoppivihan voi ihan jättääkin omaan arvoonsa,  eroon päättyviä liittojakin nämä "sun sukus"- liitot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ymmärrä, niin kysele. Siitähän syntyy hyvä keskustelu.

Paitsi että mun anopin kanssa ei voi keskustella. Kun hänellä on asiaa, muut kuuntelevat. Vaikka kuinka yrittäisi vaihtaa puheenaihetta, niin anoppi kyllä jatkaa monologiaan. Jos toisen kerran yrittää vaihtaa puheenaihetta, nousee anopilla volyymi. Kuinka joku kehtaa yrittää vältellä hänen esitelmäänsä jostain perähikiän perinneryijystä ja sen tekijästä? Katsokaa, hänellä on kuvakin ryijystä, katso. Katso. KATSO!

 

 

 

 

Etkö osaa puhua ryijyistä ja vanhoista käsityötaidoista?  Moitit anoppia kun hän ei ymmärrä sun kiinnostuksias, italialaista viiniä tai  töittesi asioita.  Olet ihan yhtä rajoittunut . <

Sinä olit kutsunut anoppisi kylään ja laiminlöit emännävelvollisuutesi hihitellessäsi nurkassa serkkusi kanssa  anopistasi  ja supatellen,  jos ei huulitäytteistä ehkä muusta.

Meillä on ollut tapana että likapyykki pestään kotona.  Eli kummankaan lapsuusperheen jäsenistä ei juoruilla eikä pilkata ees serkuille saati työkavereille.  Siinähän nolaa itseäänkin .

Eikä myöskään lasten puolisoita, keskenään saatetaan jupista muttei en edes sisarilleni oo koskaan miniöitäni arvostellut 

Vierailija kirjoitti:

Anoppini tekee samaa. Uskon tämän johtuvan siitä, että hänellä ei kapasiteetti riitä muunlaiseen keskusteluun kuin omien kokemusten muisteluuun tai tuttavista juoruiluun. 

Ja sinun kapasiteettisi?? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Turha väittää, että tuollainen lapsellinen itsestään ja omasta elämästä jankkaaminen edes liittyisi ikään ja jos liittyisi, voisi sen tulkita maksimissaan jonain alkavana muistisairauden oireena. Ei todellakaan ole mikään tyypillinen 70v ihmisten ominaisuus velloa tuolla lailla tahdittomasti omassa elämässään ja vaatia samaa muiltakin. Ovat todennäköisesti olleet tuollaisia koko elämänsä. 90% ei ole tuollaisia.

 

 

 

Eihän täällä nuoremmatkaan halua ja osaa puhua kuin omista asioistaan.  Anopin pitäis kuunnella heidön työjuttunsa ja sukunsa asiat, esim ne veljen synttärit.

Nämä tänne kirjoittavat miniät tuovat sen selvästi esiin, anoppi mälisee ja on raivostuttava jos ei puhu minun asioistani ja minua kiinnostavista asioista

 Padat kattilaa soimaavat.  

Meillä anoppi ilmoitti, että ei ole kiinnostunut vauvoista (meille syntymässä esikoinen), mutta jankkasi siitä miten minun pitäisi lukea hänen päiväkirjaansa. 

Emme ole anopin kanssa samanlaisia.

Minun anoppi puhuu aina vain mitä heidän naapurit ja kylällä asuvat ihmiset ovat tehneet eikä miehenikään tunne heitä. Koskaan ei vahingossakaan kysy mitä meille tai lapsille kuuluu. Tuo on ilmeisesti aika tyypillistä jos asutaan pienellä paikkakunnalla ja ympyrät ovat pienet. Silloin maailmankatsomus jää helposti suppeaksi ja suppenee entisestään kun ihminen vanhenee.