Lue keskustelun säännöt.
Rakkaus kuollut. Erota vai ei, jos on pieniä lapsia?
07.08.2025 |
Parisuhteesta ei enää tietoakaan. Ollaan kuin kämppikset, jolla ei ole mitään muuta yhteistä kun asunto ja lapset. Ei oikein juttelun aiheitakaan enää keksitä ja toisen naama ärsyttää, mutta lasten takia ei siis tapella koko ajan vaan yritetään pikemminkin vältellä toisiamme. Ei kiinnostaisi enää yhtään olla yhdessä. Mutta ei kiinnostaisi kyllä yhtään myöskään joku erovanhemmuus ja se, että lapsia riepoteltaisiin kahden asunnon väliä matkalaukkuelämää. Ja pahimmillaan miehen jotkut vaihtuvat kumppanit ja uusperhesotkut. Itse en uutta miestä varmaan ikinä enää edes haluaisi. Erota vai ei? Mikä olisi oikeasti lasten kannalta paras?
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollaista asiaa tule täältä kysyä, kyllä teidän pitää itse tietää että mikä on lapsille parsta.
Kyllä voi kysyä muiden kokemuksia asiasta. Kun itsellä ei ole kokemusta siitä eron jälkeisestä tilanteesta niin on itse vaikea vertailla. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erotaerotaerota, sinne vaan jonon jatkoksi, teitähän piisaa.
Totta kai eroatte. Miksi hiivatissa haluaisit jatkaa tuollaisessa suhteessa? Mitä väliä jos lasten isällä on vaihtuvia tyttöystäviä, sinä olet äiti ja pysyvä. Rakkautta on maailma täysi, kyllä sen äärelle kannattaa hakeutua.
Jos haluat että lapsesi tulevat hakeutumaan onnettomiin parisuhteisiin ja kuolemaan yksinäisenä, älä eroa
Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No tuollaisenko parisuhteen mallin haluat antaa lapsillesi, että äiti ja isä välttelevät toisiaan...
Erota. Heität paljon elämää hukkaan noin ja kadut sitten vähän vanhempana mikset eronnut jo vuosia sitten. Lapset pärjää kyllä kun te aikuiset hoidatte asiat fiksusti. Parempi kaksi onnellista kotia kuin yksi tympääntynyt tai onneton. Mieti myös sitä millaisen mallin annat lapsille parisuhteista, siitä miltä rakkaus muka näyttää, itsekunnioituksesta ja perhedynamiikasta tyytymällä tähän. Ei ole väärin näyttää heille että elämässä saa pyrkiä olemaan onnellinen ja tyytyväinen, vaikka olisikin vanhempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuollaista asiaa tule täältä kysyä, kyllä teidän pitää itse tietää että mikä on lapsille parsta.
Kyllä voi kysyä muiden kokemuksia asiasta. Kun itsellä ei ole kokemusta siitä eron jälkeisestä tilanteesta niin on itse vaikea vertailla. Ap
Ei se ero aina ole katastrofi. Jos olette fiksuja ihmisiä niin etteköhän sen pysty hoitamaan asiallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai eroatte. Miksi hiivatissa haluaisit jatkaa tuollaisessa suhteessa? Mitä väliä jos lasten isällä on vaihtuvia tyttöystäviä, sinä olet äiti ja pysyvä. Rakkautta on maailma täysi, kyllä sen äärelle kannattaa hakeutua.
On sillä tietenkin merkitystä, jos vanhemman kumppanit vaihtuvat usein. Erovanhemman pitäisi toimia tässäkin asiassa lapsia ajatellen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi erota. Ja asua lähekkäin, hoitaa lapsia. Jos kumppani on asiallinen eikä mustasukkainen, liian riitaisa.
Eroatte ja hoidatte asiat niin kuin aikuiset. Jos kerran jo valmiiksi olette kuin kämppiksiä, niin mitään suuria tunteita tuskin erokaan aiheuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.
Minä taas olin helpottunut kun vanhemmat erosi ja olen ollut jo nuoresta sitä mieltä että oli hyvä päätös. Ihan yksilöllisiä nämä. Paljon riippuu vanhemmista itsestään ja milloin ero tapahtuu. Pikkulapset sopeutuvat paremmin kuin myllerryksiä läpinäkyvät esiteini- ja teini-ikäiset
Minun mielipiteeni on, että mieti onko mitenkään mahdollista parantaa parisuhdetta vielä. Mieti niitä asioita, mihin puolisossasi rakastuit. Pidä niitä mielessäsi. Osoita puolisollesi kunnioitusta niistä asioista, mitä arvostat. Älä tee niin siksi, että odotat samaa puolisoltasi. Älä odota toisen muuttuvan. Olen sitä mieltä, että jos rakkautta teidän välillä vielä on niin tämä metodi toimii. Puolisosikin alkaa vastaamaan hyvään käytökseesi hyvällä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu viikossa. Ole kärsivällinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.
Minä olin 8v. kun toinen vanhemmistani kuoli. Sen jälkeen tuli tietysti uusperhekuviot kun jäljelle jäänyt vanhempi löysi uuden suhteen. Mutta mitä sitten? Semmoista se elämä joskus on.
Vierailija kirjoitti:
Minkäikäiset lapset?
4 ja 7. Ap
Pitikö jalkoja availla alkujaan? Kärsi nyt seurauksista kun tyhmä pää. En voi muuta kuin onnitella valinnoista.
Eipä kannata noilla spekseillä tuossa tilanteessa erota. Aikalisä. Ottakaa rauhassa, ehditte myöhemminkin. Ja yhteistyön on sujuttava myös eron jälkeen, joten parempi yrittää sitä rakentaa nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.
Minä olin 8v. kun toinen vanhemmistani kuoli. Sen jälkeen tuli tietysti uusperhekuviot kun jäljelle jäänyt vanhempi löysi uuden suhteen. Mutta mitä sitten? Semmoista se elämä joskus on.
Niin, ehkä sillä sinun eloonjääneellä vanhemmalla oli ihan hyvä se uusperhe. Minulla taas sekä äidin uusperhe että isän uusperhe oli ihan kammottavia, kummankin uudet puolisot vihasivat minua ja siskoani ja olimme ei-toivottuja rasitteita kummassakin kodissa.
Ei tuollaista asiaa tule täältä kysyä, kyllä teidän pitää itse tietää että mikä on lapsille parsta.