Rakkaus kuollut. Erota vai ei, jos on pieniä lapsia?

Luultavasti käynyt perinteiset ja äiti ominut lapset kun olivat pieniä. Isä vähän aikaa yritti päästä lähemmäksi lapsiaan, mutta kaikki oli aina väärin tehty. Isä vetäytyi kokonaan lasten hoidosta ja keskittyi työhönsä/harrastuksiin, kun äiti oli kotona. Äitiä rupesi ärsyttämään isän välinpitämättömyys ja seksistä kieltäytyminen alkoi. Isääkin rupesi ärsyttämään äiti eikä sitä vähäistäkään seksiä enää ollut.  

Ap on jo sanonut ettei seksi ja miehet ylipäätään enää kiinnosta, eli romanssimielessä ero ei toisi kuitenkaan mitään piristystä arkeen. Minusta jo tuo viittaa siihen, ettei erossa olisi juurikaan voitettavaa.

Sen sijaan ero toisi sen muutoksen, että ne 4 & 7 vuotiaat lapset tulisivat onnettomaksi ja ap:n taloudellinen tilanne heikkenisi sekä stressi lisääntyisi.

Joku yllä totesi toisin sanoin ihan hyvin, että vaikka ukon naama pelkästään tympäisee, mutta jos hänestä ei varsinaista suurta haittaa ole (ei ryyppää, pahoinpitele tms) ja tuo kuitenkin rahaa lasten elättämiseen sekä on isänä kaiketi lapsilleen rakas, niin erosta on todennäköisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. Sekä lasten että ap:n jaksamisen kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin lyhyt, se saattaa olla paljon lyhyempikin kuin arvaatkaan, joten ei kannata parhaita vuosiaan tuhlata tuollaisessa lasten takia, kun lapset kuitenkin tietää sen, että ette oikeiasti tykkää toisistanne, ja kasvavat kieroon. Lapset oikeasti voivata ajatella mielessään, että on hänen vikansa kun vanhemmat ovat tympeitä toisilleen, masentuneen oloisia ja ärtyneitä, kyllästyneitä elämäänsä, he yrittävät erilaisin keinoin sitten saada jotain muutosta teidän kahden, heidän tärkeimpien ihmistensä elämään, eivätkä ymmärrä, että se ei riipu heistä millään tavalla. Toistavat sitten samanlaista parisuhteen kaavaa itsekin aikanaan, ja ihmettelevät että mikä tässä nyt mättää. Eivät osaa elää onnelliessa rakastavassa parisuhteessa kun eivät sellaista ole koskaa nähneet.

Mutta miten ero tähän auttaa lapsen kannalta? Ap sanoi että hänelle ei enää uutta suhdetta tule eli siitä ei lapsille uutta parisuhteen mallia. Ja miehellä tulee mahdollisesti vaihtuvia naisia ja uusperhesotkuja. Onko se lapsille sitten parempi parisuhteen malli?

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti käynyt perinteiset ja äiti ominut lapset kun olivat pieniä. Isä vähän aikaa yritti päästä lähemmäksi lapsiaan, mutta kaikki oli aina väärin tehty. Isä vetäytyi kokonaan lasten hoidosta ja keskittyi työhönsä/harrastuksiin, kun äiti oli kotona. Äitiä rupesi ärsyttämään isän välinpitämättömyys ja seksistä kieltäytyminen alkoi. Isääkin rupesi ärsyttämään äiti eikä sitä vähäistäkään seksiä enää ollut.  

Ei käynyt meillä näin. 

Ap

Ei rakkaus ole kuollut. Se on vaan jäänyt arjen alle. Tiedän kokemuksesta , koska joskus kävi viiden lapsen kanssa niin, että emme olleet 11 vuoteen käynet kahdestaan missään. Piti erota, mutta lähdimme kahdestaan viikoksi avioeromatkalle. Kiertelimme pitkin suomea autolla ja meillä oli polkupyörät  mukana. Meillä oli niin hauskaa, teimme ja muistelimme kaikkia asioita, jotka olivat jo unohtuneet. Nyt vaan lapset mummolaan ja rakkautta etsimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin lyhyt, se saattaa olla paljon lyhyempikin kuin arvaatkaan, joten ei kannata parhaita vuosiaan tuhlata tuollaisessa lasten takia, kun lapset kuitenkin tietää sen, että ette oikeiasti tykkää toisistanne, ja kasvavat kieroon. Lapset oikeasti voivata ajatella mielessään, että on hänen vikansa kun vanhemmat ovat tympeitä toisilleen, masentuneen oloisia ja ärtyneitä, kyllästyneitä elämäänsä, he yrittävät erilaisin keinoin sitten saada jotain muutosta teidän kahden, heidän tärkeimpien ihmistensä elämään, eivätkä ymmärrä, että se ei riipu heistä millään tavalla. Toistavat sitten samanlaista parisuhteen kaavaa itsekin aikanaan, ja ihmettelevät että mikä tässä nyt mättää. Eivät osaa elää onnelliessa rakastavassa parisuhteessa kun eivät sellaista ole koskaa nähneet.

Mutta miten ero tähän auttaa lapsen kannalta? Ap sanoi että hänelle ei enää uutta su

Ero auttaa lasten kannalta niin, ettei äidillä mene hermot. Naiset eivät kestä tuollaista ahdistavaa tunnelmaa pitkään ja jossain vaiheessa kuitenkin räjähtävät.

Vierailija kirjoitti:

Mies omistautuu työlleen, mutta ei se tarkoita että hänellä olisi iso palkka. Ei ole. Keskipalkkainen on. Ja meillä iso asuntolaina. Ei ole rahaa lastenvahteihin, itse teen lyhennettyä työaikaa. Mies siis käy töissä sen normaalin täyden työviikon ja lisäksi harrastaa muut ajat ammattiaan niin, että maksaa itse itsensä kaikenlaisiin koulutuksiin joihin kuluu aikaa, opettelee kotona vapaa-ajallaan jotain uusia työjuttuja jne. Ap

Ei tuohon tarvitse suostua. Ala tekemään normaalia työaikaa ja sano miehelle, että hän ei ehdi osallistua nyt kaikkeen. 

Ero on ainoa vaihtoehto jos parisuhde on loppu eikä teillä ole puhuttavaa edes. Miksi sitä kiduttaa itseään ja asua kumppanin kanssa joka ei halua sinua.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaista asiaa tule täältä kysyä, kyllä teidän pitää itse tietää että mikä on lapsille parsta.

Kyllä voi kysyä muiden kokemuksia asiasta. Kun itsellä ei ole kokemusta siitä eron jälkeisestä tilanteesta niin on itse vaikea vertailla. Ap

Kysy pois. Ja varmaan jokainen joka elänyt samat vaiheet ja pikkulapsiarjen ja henkisesti kehittynyt jne, tietää että alkuhuuma ja ensirakkaus ja nuoruuden suhteet jne ovat jotain mikä katoaa arjen ja elämän myötä.

Rakkaus on periaatteessa tahtotila. Ei tunnetila. Joka päivä tai edes joka viikko kannattaa tehdä asioita jotka lähentävät pariskuntaa toisiinsa. Yhteinen aika on välttämätön! Lapset kyllä vievät kaiken energian, jos siitä rumbasta ei ikinä pääse vapaaksi ei suhde kehity syväksi rakkaudeksi. Ja pikkuasiat alkavat ärsyttää.

Lapsillekin olisi hyvä nähdä että isi ja äiti tekevät toisilleen kauniita asioita, suosittelevat, lähtevät lemmenlomalle(1-2päivää), ostavat toisilleen lahjoja, vaalivat ulkonäköään ja osoittavat toisilleen huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuollaista asiaa tule täältä kysyä, kyllä teidän pitää itse tietää että mikä on lapsille parsta.

Kyllä voi kysyä muiden kokemuksia asiasta. Kun itsellä ei ole kokemusta siitä eron jälkeisestä tilanteesta niin on itse vaikea vertailla. Ap

Kun toinen on jo vastenmielinen, lapset vaistoaa sen. Mikäli tunnet, että suhdetta ei voi elvyttää, erotkaa. Mielestäni se matkalaukkuelämä ajan myötä on lasten kannalta paras ratkaisu. Ihmettelen suuresti sitä, miksi mietit puolisosi mahdollisia uusia suhteita, kun tunteet on kuollu? Toki voisi tuntea epäonnistuneensa, mutta silti. 

 

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.

Mulla sama kokemus. En kärsinyt siitä, että vanhemmat olivat kämppiksiä, vaan kärsimykset alkoivat eron jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.

Minä olin 8v. kun toinen vanhemmistani kuoli. Sen jälkeen tuli tietysti uusperhekuviot kun jäljelle jäänyt vanhempi löysi uuden suhteen. Mutta mitä sitten? Semmoista se elämä joskus on. 

Niin, ehkä sillä sinun eloonjääneellä vanhemmalla oli ihan hyvä se uusperhe. Mi

Miksi vanhempasi ottivat sellaiset kumppanit jotka vihasivat teitä??

 

Moni eronnut ei vaan osaa ajatella lastensa etua. Otetaan epätoivoisena eron jälkeen se ensimmäinen ja lasten on sopeuduttava. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhdellä minun tutulla perheellä toimii hyvin sellainen ratkaisu, että vanhemmat asuvat eri asunnoissa noin puolen kilometrin päässä toisistaan. Heillä on 2 kouluikäistä lasta. Lapsilla on tilaa olla molempien vanhempien luona joko yhdessä tai erikseen, eikä yhteishuoltajuus heillä tarkoita että pitää olla välttämättä niin, että molemmat lapset ovat viikolla 1 isän luona ja molemmat viikolla 2 äidin luona. Koulun kannalta on järkevää, että vanhemmat asuvat lähellä toisiaan. 

Olemme jutelleet joskus mahdollisesta erosta, kun kumpikaan ei tässä oikein nyt viihdy. Mies sanoi, että hän tulisi eron jälkeen muuttamaan viereiseen kaupunkiin. Ja uskon että hän näin tekisi. Ap

Entä yhdessä jatkamisen mahdollisuus? Oletteko puhuneet tästä? 

Mitä muutoksia mies vaatii? Ja mitä muutoksia sinä haluaisit, mutta mies ei ole valmis tekemään?

Ihan oikeasti jokaisessa parisuhteessa tulee aikoja, kun on aivan kypsä toiseen ja haluaisi vain lähteä. Jos niiden aikojen läpi kestää, ja edes yrittää hoitaa sitä suhdetta, niin se palkitsee myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko se rakkaus edes kuollut?

Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.

On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap

 

Au pair hoitelemaan lapset ja mies..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.

Minä olin 8v. kun toinen vanhemmistani kuoli. Sen jälkeen tuli tietysti uusperhekuviot kun jäljelle jäänyt vanhempi löysi uuden suhteen. Mutta mitä sitten? Semmoista se elämä joskus on. 

Minä olin sylivauva, kun toinen vanhemmistani syntyi ja alkoi uusperhesekoilut. Lapsuus oli yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Sellaistahan se elämä toisinaan on, mutta itse aion toimia täysin eri tavalla. Ja olenkin toiminut. Elän nyt uusperheessä bonusvanhempana ja kuulumme siihen hyvin harvinaiseen ja harvalukuiseen joukkoon, että meillä kukaan aikuisista ei sekoile eikä ole mitään elämää vakavasti haittaavia mt-diagnooseja tai persoonallisuushäiriöitä. Mutta erilaisista ryhmistä ja omasta kokemuksestani tiedän, että meidän kuviomme on tosiaan harvinaisen toimiva. En todellakaan aio omaa lastani altistaa uudelle uusperhesekoiluille, joissa on enemmän kuin todennäköistä, että jollakin viiraa ja pahasti. Itseeni ja näihin aikuisiin luotan, jotka tässä meidän kuviossa nyt on. Vaikka suhde ei ole parisuhteena täydellinen, en silti aio erota, koska lasten turvallisuus on minulle kaikki kaikessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, niin vanhempieni suhde oli vähän tuon tapainen. Lapsen elämän näkökulmasta se oli ihan ok aikaa, ei mitenkään ikävää. Oli yksi ja sama koti, jossa oli pysyvästi molemmat vanhemmat läsnä. He päätti erota kun olin 11 ja siitä alkoi elämäni karseimmat vuodet. En ehdi kirjoittaa pidemmin, mutta uusperhekuviot ja matkalaukkuelämä oli lapselle todella raskasta ja ahdistavaa. Olen 35 ja edelleen toivon, ettei he olisi eronnut, koska osa minusta tuhoutui sen seurauksena.

Minä olin 8v. kun toinen vanhemmistani kuoli. Sen jälkeen tuli tietysti uusperhekuviot kun jäljelle jäänyt vanhempi löysi uuden suhteen. Mutta mitä sitten? Semmoista se elämä joskus on. 

Minä olin sylivauva, kun toinen vanhemmistani syntyi ja alkoi uusperhesekoilut. Lapsuus oli yhtä helvettiä suoraan sanottuna. Sellaist

Apua, ei siis syntynyt kun minä olin sylivauva vaan kuoli.

Olette vielä yhdessä, joten kannattaisi varmaan sen puolison kanssa istua alas ja puhua jatkosta. Jos toisen naama ärsyttää, niin sovitte ihan, että vietätte lomaa erillään. Pidätte paremmin toisen ajan tasalla omista menoista, niin tietää ainakin voi illan olla yksin rauhassa. Tai milloin menee itse harrastuksiin, kun toinen on siellä kotona.

Lasten kannalta noin useimmiten paras on ettei vanhemmat eroa (paitsi jos vanhemmilla on hirveitä riitoja tai alkoholismia tms). Joo joskus eron jälkeen lapsilla käy hyvä tuuri ja erovanhemmuus sujuu hienosti ja sovussa ja mahdolliset uudet puolisot on tosi kivoja, äidin ja isän koti on lähekkäin ja mokemmissa on oma huone jne. Mutta melkein koskaan ei käy näin. Vaan lasten kannalta elämä menee huonommaksi eron myötä.

Vierailija kirjoitti:

Lasten kannalta noin useimmiten paras on ettei vanhemmat eroa (paitsi jos vanhemmilla on hirveitä riitoja tai alkoholismia tms). Joo joskus eron jälkeen lapsilla käy hyvä tuuri ja erovanhemmuus sujuu hienosti ja sovussa ja mahdolliset uudet puolisot on tosi kivoja, äidin ja isän koti on lähekkäin ja mokemmissa on oma huone jne. Mutta melkein koskaan ei käy näin. Vaan lasten kannalta elämä menee huonommaksi eron myötä.

Näinpä.