Lue keskustelun säännöt.
Rakkaus kuollut. Erota vai ei, jos on pieniä lapsia?
07.08.2025 |
Parisuhteesta ei enää tietoakaan. Ollaan kuin kämppikset, jolla ei ole mitään muuta yhteistä kun asunto ja lapset. Ei oikein juttelun aiheitakaan enää keksitä ja toisen naama ärsyttää, mutta lasten takia ei siis tapella koko ajan vaan yritetään pikemminkin vältellä toisiamme. Ei kiinnostaisi enää yhtään olla yhdessä. Mutta ei kiinnostaisi kyllä yhtään myöskään joku erovanhemmuus ja se, että lapsia riepoteltaisiin kahden asunnon väliä matkalaukkuelämää. Ja pahimmillaan miehen jotkut vaihtuvat kumppanit ja uusperhesotkut. Itse en uutta miestä varmaan ikinä enää edes haluaisi. Erota vai ei? Mikä olisi oikeasti lasten kannalta paras?
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisille suhteen arkipäiväistyminen tuntuu aina olevan niin maailmanloppu? Ainahan se siihen lopulta menee, että ollaan ikään kuin kämppiksiä. Jos et kestä sitä, niin älä ikinä rupea parisuhteeseen, vaan harrasta niitä satunnaispanoja.
Ei meillä ole kyseessä vain arkipäiväistyminen. Vaan ei viihdytä enää yhdessä, toisen naama ärsyttää kumpaakin, ei keksitä mitään puhuttavaa enää toisillemme, seksi ei kiinnosta. Ap
estääkö jokin teitä elämästä vain kämppiksinä, teette diilin ettei ainakaan vuoteen tarvitse parisuhdejuttuja miettiä mutta hoidatte lasten jutut? Eli ei tarvitse keksimällä keksiä hauskaa tekemistä, kumpikin taisi olla ok fyysisen puolen puuttumisen suhteen. Eli elätte ns. omaa elämää ja annatte kummallekin tilaa olla, ei tarvitse sohvalla väkisin illalla aloittaa mitä sulle nyt kuuluu osioo. Jos ei ole muita kehissä eikä suunnitelmaa myöskään niitä uusia kumppaneita alkaa heti hankkimaan, niin kuka estää kokeilemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies kyllä tuollaisen suhteen kestäisi, mutta nainen ei kauan jaksa, joten eroa heti niin ärsytys miestäsi kohtaan ei kasva ihan mahdottomiin ja elämä on eron jälkeen helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Erillään asuminen ilman eroamista voi toimia, jos kuvioon ei liity kolmansia osapuolia. Siinä voi pysyä paremmissa väleissä.
Miksei stten voi vaan suoraan erota? Miksi asua erillään mutta teeskennellä silti olemista yhdessä?
Oot selvästi jykevän mustan parrun tarpeessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se rakkaus edes kuollut?
Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.
On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap
Eli mies ei haluaisi erota ehkä? No sitten hänen pitää näyttää se teoin ja sanoin. Molempien tarvitsee..
Hänen pitää ottaa tämä vakavasti jos pitää suhdettanne ja perhettänne tärkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä minun tutulla perheellä toimii hyvin sellainen ratkaisu, että vanhemmat asuvat eri asunnoissa noin puolen kilometrin päässä toisistaan. Heillä on 2 kouluikäistä lasta. Lapsilla on tilaa olla molempien vanhempien luona joko yhdessä tai erikseen, eikä yhteishuoltajuus heillä tarkoita että pitää olla välttämättä niin, että molemmat lapset ovat viikolla 1 isän luona ja molemmat viikolla 2 äidin luona. Koulun kannalta on järkevää, että vanhemmat asuvat lähellä toisiaan.
Olemme jutelleet joskus mahdollisesta erosta, kun kumpikaan ei tässä oikein nyt viihdy. Mies sanoi, että hän tulisi eron jälkeen muuttamaan viereiseen kaupunkiin. Ja uskon että hän näin tekisi. Ap
Voittehan aina pohtia asiaa uudelleenkin. Jos miehesi muuttaa naapurikaupunkiin, niin silloin on aivan selvää, että lapset eivät käytännössä voi asua hänen luonaan vuoroviikoin, vaan jäävät sinun kanssasi nykyiseen kotiin. Lasten etu on, että mahdollisimman vähän muutoksia lapsille. 7-vuotiaalle jo koulukin on tärkeä, nuoremmalle tuttu päiväkoti.
Olisiko mies valmis lähtemään yksin ja tapaamaan lapsia vain joka toinen viikonloppu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se rakkaus edes kuollut?
Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.
On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap
Eli mies on perässä vedettävä vapaamatkustaja? Nyt ryhtiä peliin ja ei muttia mieheltä, selkeästi hänen laiskuus on väsyttänyt sinut ja ankeuttanut.
Oletko sanonut näistä miehelle? Viekö edes roskat, imuroiko ikinä? Hän asuu siellä ja ne on myös hänen lapsia, ja hänen pitää myös osallistua asioihin. Nyt ymmärrän paremmin ärsytystäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja vielä viimeisenä kirjoitan, että on tutkittu ettå naisia kiinnostaa seksi vähemmän kun mies ei auta kotitöissä jne! Joten miehen vetelyys on myös senkin pilannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se rakkaus edes kuollut?
Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.
On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap
Minulla auttoi kun menin töihin ja otin meille au-pairin. Ei minuakaan kiinnostanut jatkuvasti kuskata, hoitaa, auttaa, ruokkia jne. Jos ei ole varaa au-pairiin niin laita lapset päiväkotiin. Kyllä tuon ikäiset jo pärjää päiväkodissakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen sanonut miehelle että työnjakomme on todella epäreilu ja hänen pitää osallistua enemmän. Hän tekee kyllä joinain päivinä jotain pientä kotityötä ja omat pyykkinsä pesee, mutta lähes kaiken hoidan minä. Mies tietää että tämä ärsyttää minua paljon, mutta ei ole valmis muutoksiin. Ap
Mun lapset olivat pieniä, oli ruuhkavuodet jne, kumppanin naama todella ärsytti. Koin, että kotityöt jakautuivat epätasaisesti, olin päävastuussa lapsista jne. Sitten mies lähti ulkomaan työkomenneukselle ja jäin ihan tolaaliyhäriksi. Yllättäen oli helpompaa olla yksin, kun kumppanin kanssa, vaikka vastasin kaikesta yksin. Apuna oli vain sisarukseni silloin tällöin ja siivooja. Kun mies palasi, jatkoimme perhe-elämää ja se oli parempaa kuin ennen. Tämä ei ole vastaus kysymyksiisi mutta haluan sanoa, että yksinkin pärjää ja omaan kumppaniin voi tykästyä uudelleen, vaikka se nyt tuntuisi mahdottomalta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se rakkaus edes kuollut?
Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.
On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap
Tässä viestissä tuli ne ydinjutut mitkä teillä on pielessä. Sulla täytyy olla omaakin aikaa. Sitä kertakaikkiaan on oltava. Harrastuksia, kavereita, ihan vaikka vaan että menet kävelylle tai yksin kauppaan. Kyllähän miehen nyt täytyy osallistua jotenkin. Toki siis jos elät käytännössä yksinhuoltajan elämää jo nyt niin ehkä ero olisi kuitenkin hyvä. Mutta teettekö siis koko perheellä yhdessä jotain? Reissuja? Hoploppeja, leikkipuistoja, huvipuistoja, retkiä, mökkiä, tapahtumia? Leffoja, lautapelejä, leikkejä?
Siis lapset on 4 ja 7. Isompi jo ekalla, pienempi päiväkodissa. Itse päivällä töissä. Ei meillä ole niin iso asunto että tässä olisi huone aupairille. Eikä ole rahaa hankkia isompaa asuntoa (asutaan Helsingissä). Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se rakkaus edes kuollut?
Oletko miettinyt, elätkö elämääsi lasten kautta? On hienoa, että ajattelet lastesi parasta. Muistatko, mitkä ovat sinun tarpeesi? Kuka itse olet, mitä haluat. Teetkö niitä asioita, mistä ilahdut? Joillekin naisille käy lasten saamisen jälkeen niin, että oma hyvinvointi unohtuu. Hoivavietin vallassa oleva äiti-ihminen ei kaipaa seksiäkään, kenenkään kanssa.
On se kuollut, ainakin minun puolelta, olen varma siitä. En ehdi miettiä omia tarpeitani ollenkaan tai tehdä omia kiinnostavia asioita, koska kaikki aikani menee lasten kuskaamisiin, hoitamisiin, auttamisiin, ruokkimisiin, kotitöihin jne. Ja tietenkin työssä muu aika. Ei minulla ole erityistä hoivaviettiä enkä itse valinnut näin. Mies vain päätti, että hän ei viitsi osallistua vaan omistautuu työlleen. Ap
Jos mies omistautuu työlleen, niin hän voi kustantaa lastenhoitajan esim. kerran viikossa niin, että sinäkin saat tilaa ajatella itseäsi. Tee silloin juuri sitä, mitä itse haluaisit. Ja jos olet siinä pisteessä kuin minä joskus olin, ettet enää tiedä mitä haluat, pakota itsesi johonkin. Saat aikaa ajatella itseäsi ja sitä mitä haluat. Se on tärkeää.
Meillä on ihan täsmälleen sama tilanne kuin ap:lla. Ihan kärjisty vielä lapsen synnyttyä 4v sitten. Tuo tilanne on miehen puolelta.. hän sillon 4v sitten tavallaan lopetti meidän parisuhteen sillon, meistä tuli kämppiksiä. Olen yrittänyt itse pitää yllä parisuhdetta; ehdottaa jtn yhteistä tekemistä, mies ei innostu. Jossain vaiheessa yritin oikein kovin pitkään, että joka ikinen aamu menen halaamaan ja suukottamaa otsaan, halusin näyttää että minä en oo unohtanut. No ei mies pois työntänyt mutta ei mitään vastakaikua, ei siirtänyt kättään koskettaakseen mua tai suukottanut takas. Leikki kuollutta. Joka ikinen ilta sanoin hyvää yötä kulta ja suukotin jos menin ennen häntä sänkyyn. Mutta hän ei tehnyt samaa toistepäin, jos meni aiemmin. Erossa ollessa lähetin joka ilta ja aamu toivotusviestit ja, että rakastan. No vastas, mut ei koskaan ensin laittanut mulle.
Olen yrittänyt puhua, kysellä, mikä mättää. Hän ei sano, ei puhu. Aina ei mikään tai en tiiä. Olen itse lopettanut nuo läheisyysyritykseni, tuli vaan kauheen raskas ja surullinen mieli aina kun ei saanut vastakaikua. Aluksi tuntui myös tosi pahalta lopettaa omalta osalta mut kipu on jo hälvennyt.
Eikä edes tämä läheisyysjuttu ole se biiffi, vaan miehellä on tapana puhua usein rumasti. Tiuskia, äyskiä, huomautella kurjasti. Ja kun kommunikaatio hänen kanssaan on enimmäkseen tota. Tunnen oloni huonoksi. Olen kyllä hoitanut omaa mielenterveyttäni ja tiedän etten tosiasisass ole huono. Olen ehdottanut terapiaa myös miehelle, ei kiinnosta kuulemma.
Olen kyllä miettinyt eroa paljon. Välillä jopa haaveillut siitä. Mutta en kertakaikkiaan voi. Rakastan mun lapsia. He on mun ainut perhe. Mulla ei ole omalta osaltani kertakaikkiaan minkäänlaista tukiverkkoa, joka voisi koskaan auttaa, kun olen yksin lasten kanssa. Jos vaikka pakko käydä itse lääkärissä tmv. Meillä ei olisi mitään kyläilypaikkaakaan koskaan yhdessä lasten kanssa. Mulla ei ole sukulaisia enää ja pari kaveriani asuvat toisella paikkakunnalla monen sadan km päässä. Kaikki meidän kontaktit/vähäinen tukiverkko on miehen perheessä. Ja ne menisi mun osalta erossa. Toki lapsilla olisi heidät edelleen isänsä kanssa ollessa.
Enkä kertakaikkiaan halua lapsiani mihinkään vuoroviikkkotouhuun tai uusperhejaskaan, miehen kanssa varmaan joutuisivat. Mies on itse erolapsi ja uusperheestä ja tulkitsen, että iso osa hänen nyk. käytöksestään ym. johtuu siitä taustasta. Ei luota kehenkään, pelkää hylkäämistä niin paljon työntää puolisonsa pois.
Mutta lasten takia en siis eroa. Ilman lapsia olisin eronnut jo.
Elämä on niin lyhyt, se saattaa olla paljon lyhyempikin kuin arvaatkaan, joten ei kannata parhaita vuosiaan tuhlata tuollaisessa lasten takia, kun lapset kuitenkin tietää sen, että ette oikeiasti tykkää toisistanne, ja kasvavat kieroon. Lapset oikeasti voivata ajatella mielessään, että on hänen vikansa kun vanhemmat ovat tympeitä toisilleen, masentuneen oloisia ja ärtyneitä, kyllästyneitä elämäänsä, he yrittävät erilaisin keinoin sitten saada jotain muutosta teidän kahden, heidän tärkeimpien ihmistensä elämään, eivätkä ymmärrä, että se ei riipu heistä millään tavalla. Toistavat sitten samanlaista parisuhteen kaavaa itsekin aikanaan, ja ihmettelevät että mikä tässä nyt mättää. Eivät osaa elää onnelliessa rakastavassa parisuhteessa kun eivät sellaista ole koskaa nähneet.
Mies omistautuu työlleen, mutta ei se tarkoita että hänellä olisi iso palkka. Ei ole. Keskipalkkainen on. Ja meillä iso asuntolaina. Ei ole rahaa lastenvahteihin, itse teen lyhennettyä työaikaa. Mies siis käy töissä sen normaalin täyden työviikon ja lisäksi harrastaa muut ajat ammattiaan niin, että maksaa itse itsensä kaikenlaisiin koulutuksiin joihin kuluu aikaa, opettelee kotona vapaa-ajallaan jotain uusia työjuttuja jne. Ap
Jätä toki eroamatta jos toivot lastesi toistavan samaa kaavaa pariutumisessa ja perheenperustamisessa kuin sinäkin. mahdatkohan ymmärtää millaisia automaattioppivia pesusieniä lapset ovat. Nämä vuodet juuri ovat niitä kun lasten aivoihin tamppautuu ne polut joita sitten alitajuisesti seuraavat aikuisenakin. Nämä ovat niitä hetkiä minkä takia niin monet aikuiset istuvat terapiassa ihmettelemässä miksi toimivat itselleen haitallisesti ja jopa järjenvastaisesti kerta kerran jälkeen ymmärtämättä syytä.