Lue keskustelun säännöt.
Lapset sanoi jotain joka sai minut romahtamaan
07.08.2025 |
Yksi lapsista sanoi että olen melkein sellainen äiti joka ei huolehdi lapsistaan. Kysyin ihmeissäni että miksi sanot noin? Hän sanoi että olen vaan sellainen. Että olen laittanut heidät pienenä vessaan rauhoittumaan jos ei ole ollut kunnolla.
Sanoin että olen kun muu ei ole auttanut ja se ei tarkoita ettenkö huolehdi. Lapsi sanoi että niin ei saa tehdä nykyään.
Toinen lapsi yhtyi tähän ja sanoi että olen heidän ollessa pieniä ottanut heitä kovasti kiinni niin että on sattunut. Ja yhtyi siihen että en kuulemma huolehdi heistä.
Sanoin että se on voinut tuntua kovalle mutta jos te esimerkiksi lyötte koiraa ja kiellän eikä se lopu niin silloin olen ottanut jämäkästi kädestä kiinni ja vetäissyt pois koiran luolta ja komentanut samalla.
Tuli niin hirveä olo että lapset ajattelee noin. Olen joutunut kasvattamaan heidät yksin lähes kokonaan ilman apua. Kuunnellut kritiikkiä jos yrittänyt saada hetken omaa aikaa kun olin luultavasti masentunut toisen lapsen syntymän aikaan, en edes muista siitä ajasta mitään paitsi kuvia katsomalla pieniä hetkiä. Kuunnellut piilo syyttelyä omalta äidiltä joka ei nähnyt miten paljon tein, näki vaan mitä jätin tekemättä kun kävimme vanhempieni luona ja ajattelin josko siellä saisi apua ja hölläsin jolloin äitini valitti että en ole lasteni kanssa tarpeeksi. Hän ei huomannut eikä huomaa edelleenkään kaikkea mitä teen lasten kanssa tai niiden eteen.
Olen taistellut että saan rahaa, että saan lapsille luistimia, pyörää, suksia, vaatteita. Töissä käyminen ei ole ollut helppoa kun pitää yksin pyörittää arki ja ei ole työpaikat ja hoitopaikat olleet lähekkäin. Olen aina ollut lapsille tukena ja turvana jokapaikassa, yrittänyt opettaa positiivisuutta ja olemaan kaikille ystävällisiä ja kilttejä. Olen valvonut öitä kun lapset sairastanut, kerännyt useasti pulloja että saa herkkuja tai pääsee elokuviin tai muuta kivaa. Olen antanut koko elämäni, heidän vuokseen että heillä olisi kaikki hyvin eikä se haittaa pätkääkään. En välitä mistään muusta niin paljon kuin lapsistani.
Tuntuu niin äärettömän pahalta että he sanoin noin tai ajattelee noin. Heidän isä näkee heitä silloin jos jaksaa ja kuorii parhaat palat kakun päältä kun minä teen ihan kaiken aina vaikken jaksaisikaan. Olen luullut että lapset huomaa kaiken mitä minä olen tehnyt ja teen ja että heille on päivän selvää että rakastan yli kaiken. Mutta nyt heidän mielestä en huolehdi heistä. Ja isi ei ole koskaan ollut ilkeä. En kestä tätä oloa 😭
Mitä voin tehdä? Ylireagoinko? Olenko tehnyt väärin?
Kommentit (110)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään kun katsoo tuttujen ja tuntemattomien kasvatusta, niin apua. Mitään ei saa korjata, oikaista, torua, jottei tule paha mieli. Kuulostat tolkun ihmiseltä. Kaikkea hyvää sinulle.
Mun vanhemmat olivat (ja ovat edelleen) monella tapaa väkivaltaisia, mutta en olisi missään nimessä uskaltanut ottaa heidän kanssaan asiaa puheeksi. En edes uskaltanut kirjoittaa päiväkirjaan, miten koin heidän toimintansa. Minuun oli iskostettu se, että he ovat paljon antaneet minulle enkä saa kapinoidaan vastaan. Ajattelin tavallaan, että minä olen viallinen siksi, että koen vanhempani huonoina. Hienosti siirretty tunne siis.
Olen ihan tyytyväinen siitä, että lapseni kertovat, jos kokevat, että olen toiminut huonosti. Joskus olen omastakin mielestäni tehnyt niin, ja sitten pyydän anteeksi.
Kukaan ei ole täydellinen ja mahdollisia ylilyöntejäkin tulee tehdyksi arjen tuoksinassa ja varsinkin kun on yksin.
Lapsesi kuitenkin tuntevat olonsa niin turvalliseksi, että uskaltavat ottaa esille ikäviltäkin tuntuvia asioita ja se on hyvä.
Voisit sanoa lapsillesi. että tarkoitit hyvää vaikka paremminkin olisi ehkä voinut toimia. Voisit pyytää lapsiltasi anteeksi ja sanoa, että on hyvä kun ottivat asian puheeksi. Ja sanoa myös kuinka rakkaita he ovat.
Minä niin ihailen yksinhuoltaja äitejä, noita arkipäivän sankareita.
Todella huolestuttavaa että et hetkeäkään mieti, olisitko sittenkin saattanut tehdä jotain väärin, vaan alat heti selittämään ja puolustelemaan, miksi oli pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykykakarat tietää miten homma toimii. Ei saa ottaa kiinni, ei saa nuhdella eikä ylipäätänsä saa rajoittaa/olla sääntöjä. Sitten tulokset nähtävillä työpaikoissa,kouluissa,julkisissa paikoilla.
Katsoa vaan heti parista ekasta lauseesta näki että tämä on taas tällainen eronneen itsekeskeinen uhriutuvan ongelmatapauksen tilitys
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet huolehtinut heistä hyvin. Sano se heille ponnekkaasti. Ja et ole heitä fyysisesti kurittanut. Sano se myös.
Lapsiltakin voi pyytää anteeksi omaa käytöstään. Pelkkä selittely voi olla heistä vastuun pakoilua.
Kaikki tekevät virheitä ja paras tapa kasvattaa on myöntää omansa ja mennä eteenpäin tiedostaen puutteensa ja välttääkseen toistoa.
Äidit tekevät kuitenkin paljon ja parhaansa lastensa eteen.
Älä sivuuta heidän tunteitansa. Lapsetkin tekevät virheitä ja mitä heille silloin opetetaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kuuntelet tuommoista? Olisit lyönyt ja heittänyt ulos kiittämättömät kakarat.
Kuullostaa tutulta. "Oma aika" ollut pitkälle puhelimen/tabletin tuijottelua ja lapset saanee huomioita huudon kera vain, jos tekevät jotain kiellettyä? Lasten tarvinnut kilpailla huomiosta äidin puhelimen/tabletin kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat oikeassa. Lapseen ei ole enää vuosikausiin saanut käydä käsiksi ja tuollainen vessaan sulkeminen on aivan sairasta.
Täällä saat todennäköisesti vaan positiivisia kommentteja kasvatuksestasi. Tämä johtuu siitä, että monet äidit kohtelevat lapsiaan väkivaltaisesti. Tälläisten äitien kohtelu lapsiaan kohtaan on samankaltaista kuin väkivaltaisten miesten kohtelu kumppaniaan kohtaan. Todella harvinaista mieheltäkään on silti lukita naista johonkin huoneeseen.
Höpöhöpö.
Tuohon koiraan asti pääsin.
En löydä syytä lapsista, jotta vessaan jäähylle laitetaan. Vaikka lapsi lyö koiraa, ei häntä riuhtaista kovaa tilanteesta pois! Sinun olisi tullut viedä koira toiseen tilaan, jotta kokee olonsa turvalliseksi, hellinnyt ja hoivannut hetken koiraa. Näin myös olisit kerennyt laskea kymmeneen, jotta et raivoa lapsellesi. Olisit voinut raivoamisen ja riuhtomisen sijaan kertoa lapselle sievästi, miten koiraan sattuu kun lyö. Olisit voinut näyttää lapsellesi mallia, miten koiraa tulee käsitellä. Kokonaisuudessaan nämä kaksi asiaa kertoo, miten olet raivonnut ja suuttunut lapsillesi ja he ovat tavalla tai toisella saaneet huomiosi. Olitko ko tuolloin vauvapalstalla päivät?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat olivat (ja ovat edelleen) monella tapaa väkivaltaisia, mutta en olisi missään nimessä uskaltanut ottaa heidän kanssaan asiaa puheeksi. En edes uskaltanut kirjoittaa päiväkirjaan, miten koin heidän toimintansa. Minuun oli iskostettu se, että he ovat paljon antaneet minulle enkä saa kapinoidaan vastaan. Ajattelin tavallaan, että minä olen viallinen siksi, että koen vanhempani huonoina. Hienosti siirretty tunne siis.
Olen ihan tyytyväinen siitä, että lapseni kertovat, jos kokevat, että olen toiminut huonosti. Joskus olen omastakin mielestäni tehnyt niin, ja sitten pyydän anteeksi.
Meillä oli samaa. Kiitollinen olis pitänyt olla ihan arkipäivän asioista mm ruoasta( jota säännösteltiin), vaatteista ( parhaillaan kaatopaikalta rikkinäisiä haisevia repaleisia joita nyrkkipyykillä pestiin ja paikattiin), nukkumapaikoista ( yksi 2 kerroksinen sänky, 3 lasta ja yksi joutui nukkumaan kapeasti joko vieressä tai ohuella patjalla lattialla, huone oli pieni, n. 10 neliötä), meitä haukuttiin harva se päivä eikä kirosanoilta tai tavaroiden paiskomiseltakaan säästytty, meihin päin heiteltiin tavaroita mm kirjoja, kaljatölkkejä, lautasia yms yms). Väkivaltainen käytös oli jatkuvaa, vanhempi sisko karkaili ja kiinni jäädessään juoksi isää pakoon pitkälle metsään jossa vietti koko yön. Kukaan meistä ei ole väleissä vanhempiin, äiti oli/on vieläkin alistuva nössö joka katseli väkivaltaa vierestä ja joka sai välillä myös osansa.
Minulla ei ole omia lapsia enkä halunnut siirtää traumoja ja stressiä eteenpäin, vain vanhimmalla siskolla on yksi lapsi eikä ole kertonut vanhemmille mitään. Me kaikki eletään nykyään omaa elämään ja ollaan tosi harvoin jos koskaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyisille lapsille juuri mikään tahdo riittää. Kyllä ne oikeasti ehkä ymmärtävät aikuisina asiat paremmin.
Kun on antaa ruokaa ja vaatteet ja sänky, niin siinä on paljon sellaista, mitä kaikilla maailman lapsilla ei ole.
Monet lapset kokevat sotaa ja nälkää ja pelkoa koko ajan, ja näille suomalaisille kermapyllyille ei okein mikään tahdo riittää.
Kokoa itsesi ja sano, että kun itse luette ahkerasti ja hankitte hyvän ammatin, niin sitten saatte, mitä haluatte.
Älä turhaan uhriudu.
Jäikö aamulla jotain väliin? Ei lapsi pelkällä ruualla ja puhtaudella elä. Kyllä lapsi tarvii johdonmukaiset, ohjaavat rajat, ei kuria.
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ja teinin on ihan normaalia kritisoida vanhempiaan. Vai onko olemassa ainuttakaan ihmistä, joka ei olisi pitänyt vanhempia paskoina ihmisinä teini-iässä? Vasta aikuisena tajuaa syy-yhteyden siihen, miten on kulloinkin toimittu.
Älä parjaa itseäsi, ap. Ole armollinen itsellesi, ja jatka lastesi kasvattamista tiukalla rakkaudella.
En ole pyhimys, mutta lapsemme ei ole meitä vanhempina moittinut, saatika paskoina vanhempina pitänyt. Huutoa on seurannut tottelemattomuudesta, kiinni ei ole pitänyt käydä. Ja tuo huutokin tullut hyvin harvoin, yleensä minä, jos raskas päivä ollut takana. Olen pyytänyt anteeksi ja kertonut, kuinka asian olisi voinut sievemmin hoitaa, huutamatta. Lapsia en ole syyllistänyt tai tuominnut. Teko on se, mitä en ole hyväksynyt. Tiukkaa rakkautta ei ole, vasn lempeä jämäkkyys, jota en aina itsekkään hallinnut. Nyt jo aikuiset lapset.
Muista tämä hyvä neuvo, jonka itse aikanaan sain: rakasta lastasi eniten silloin kun hän sitä vähiten ansaitsisi.
Kiittämättömyys on maailman palkka.
Lapset yrittävät ottaa sinusta henkisen yliotteen. Älä kommentoi heille. Muista että rajat on rakkautta.
Vessaan sulkeminen on ollut väärin, ihan ehdottomasti. Tuollainen kasvatuskeino on henkistä väkivaltaa. Toki voi pyytää, että mene omaan huoneeseesi rauhoittumaan ja puhutaan sen jälkeen, mutta vessaan telkeäminen menee ihan yli.
Minua on kasvatettu oudosti, ja olen monet asiat kokenut vääryytenä. Jos olin kiukkuinen ja tiskin, sanottiin, ettei saa iltapalaa. Ja minut on jätetty kävelemään vesisateessa kotiin harrastuksesta, koska olin sanonut hakuajan vahingossa väärin. Jos olin sanonut, että loppuu klo 19 ja loppui klo 19.30, niin sen seurauksena auton perävalot vaan näkyi, ja 5 km kotiin kävely sateessa. Minulta kiellettiin mansikoiden syönti. Se oli yksi kesäloma, kun oltiin kaverin kanssa uimassa. En tiedä, miksi me myöhöstyttiin pyörillä siitä ajasta. Ehkä ei jaksettu polkea tarpeeksi lujaa uinnin jälkeen. Seuraus oli, että ei mansikoita minulle koko kesänä. Se kaveri ihmetteli, että voiko noin tehdä. Taisin sanoa jotain, että ihan sama. Silti olen nyt jälkikäteen miettinyt, että ei kenelläkään vanhemmalla ole tuollaisiin rangaistuksiin oikeutta. Meillä oli myös eräs sääntö, mikä rikkoo vahvasti minun oikeustajuani vastaan. Sunnuntaisin ei saanut tavata kavereita eikä heitä saanut kutsua kylään. Tuo sääntö oli olemassa koko lapsuuteni ja puolet nuoruudesta. Sitä ei selitetty mitenkään. Oman äitini kodissa oli ollut sama sääntö. Ei vieraita sunnuntaisin. Ja hän toi saman määräyksen meille kotiin ilman mitään perusteluja.
Jos olet kohdellut lapsiasi väärin, kyllä heillä on oikeus siitä kertoa. Vain se johtaa antaman anteeksi, jos jokin jäi mieltä painamaan,