Pakkaaminen kassalla
Että raivostuttuaa nämä jotka eivät pakkaa samalla kun myyjä skannaa ostoksia. Sitten kun ovat maksaneet niin menevät HITAASTI pakkaamaan.
Näille nuijille tiedoksi, että Saksan marketeissa ei ole pitkiä kassoja ja ostokset pakataan itse takaisin ostoskärryssä odottavaan laatikkoon,
Myyjä ei anna siellä armoa hitaille idiooteille.
Suomi onkin tyhmien möllien maa.
Kommentit (145)
Ei mulla ole kiire.
Jos sulla on, se on oma ongelmasi. Mene itsepalvelukassalle tai tilaa netistä.
Kun olen yksin kaupassa, en millään voi ensin latoa ostoksia hihnalle ja samaan aikaan pakata niitä hihnan toisessa päässä. Jos on puolen viikon ostokset kerralla, kolme kassillista, niin siinäpähän sinkoilet. Odota vaan rauhassa, samaa rahaa minäkin kassaan maksan. Jos ollaan miehen kanssa kaupassa, hän on yleensä suurimman osan pakannut siinä vaiheessa kun maksan. Nimenomaan näin päin, että minä maksan meillä kauppaostokset.
Ei kiinnosta vttuakaan sun "muka kiire".
Sehän vasta hidas kassa on jos ei ole tilaa tavaroille. Jos sinulla on 5 kassillista tavaraa kärryissä ja pääset niitä purkamaan vasta kun edellinen on lähtenyt niin miten se hoidetaan jos toisessa päässä ei ole lainkaan tilaa minne tavarat menevät? Useinhan käy niinkin että saat sen kärryn tyhjäksi kun kassa jo piippaa viimeisen ja sinulla on se 5 kassillista tavaraa pakattavana. Perästä tulee näitä joka päivä eineksiä hakevia joita ehtii mennä kymmenen ennenkuin olet pakannut kaikki. Koita kestää. Iskäx4
Vierailija kirjoitti:
Mää pakkaan ostokset nopeesti reppuun ja sitten meen vessaan "pelaan tetristä" eli puran repun ja asettelen ostokset oikein niin hyvin mahtuu. Yleensä kassalta tullessa joutuu muutaman kantamaan kädessä kun eivät ole mahtuneet mutta enpähän ainakaan häiritse muita.
Olen luullut olevani maailman pahin "anteeksi että olen olemassa ja eihän minusta vaan ole vaivaa" -tossukka. En näköjään.
Muuta sitten sinne Saksaan, ääliö.
Toivottavasti saat aivoinfarktin ja tulet superhitaaksi.
Jos on ostoskärry, niin ostokset voi nostaa takas kärryyn ja mennä sivummalle pakkailee rauhassa.
Eräässä saksalaiskaupassa yritettiin toteuttaa tuota mallia Suomessakin. Niin huonolla menestyksellä, että siirtyivät paikalliseen tapaan. Ehkä kassojen asiakaspalvelutyyli on siellä toisenlainen. Yleensä suomalaiskassa neuvoo ystävällisesti, jos asiakas näyttää olevan tuskastuttavan hidas eikä mulkoile vihaisesti. Jopa Lidlissä.
Ehkä Saksassa on vielä jonkinlainen kotirouva-/-apulaiskulttuuri niin, että kaupassa kävijällä on aikaa lappaa tavaroita edestakaisin moneen kertaan. Täällä Suomessa kerätään tavarat mukaan ja lähdetään kotiin, eikä jäädä mähkimään johonkin pakkauspöydän ääreen.
Soisi kyllä asiakkaitten etsivän maksuvälineen valmiiksi, olipa se sitten puhelin, maksusitoumus tai pieniä kolikoita.
Liian monta kertaa käynyt niin että oon ollut menossa pakkaamaan ja just ku oon saanut pussin auki niin myyjä kertoo hinnan. En enää mene sinne turhaan yrittämään.
Vierailija kirjoitti:
Haista huilu
Aivan😃
itselleni tuli kyllä mieleen haistattaa ihan muu tötterö
Kun liiteri tuli joskus anno domini, niin muistan kun alkuun yrittivät ilman pakkauskouruja mutta ei siitä tullut Suomessa helvettiäkään. Joutuivat asentamaan normaalit kassat.
Eikö se kakkaaminen kassalla ole vähän epäkohteliasta?
Hidastelen tahallani, koska haluan ärsyttää ihmisiä, kassa sallii tämän ja se tekee hyvää mielenterveydelleni. Mielestäni olisi hyvä jos käytössä olisi mainitsemasi saksanmalli, jossa hitaille ei annettaisi siimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on kaupassa niin kiire, tilaa etukäteen ja käy hakemassa kaapista ostoksesi. Turhaa ulinaa ap:lta.
Kyse ei ole kiireestä vaan käytöstavoista.
Jos joku seisoo edessä ja minä sanon, että siirry, niin se tomppeli vastaa, että minulla ei ole kiire. Mutta jos minulla on.
No, täällä on jo tullut monta ohjetta miten voit toimia, jos sinulla on kiire. Menet sinne itsepalvelukassalle tai tilaat noutona. Noin teen itse, silti minua ei kaupassa närästä jos joku on vähän hitaampi kuin minä, mutta pystyn siis itse toiminnallani välttämään tuollaisia tilanteita silloin kun minulla on kiire.
Vierailija kirjoitti:
Jos on ostoskärry, niin ostokset voi nostaa takas kärryyn ja mennä sivummalle pakkailee rauhassa.
Minulla on vain yksi kärry. Jos niistä samaan aikaan tyhjennän kun kassa piippaa ostoksia, niin millä kädellä ja mihin kärryyn ne samaa tahtia toisesta päästä menisivät?
Miksi suomalaisten pitäisi kärsiä jos Saksassa ei osata suunnitella kunnollisia kassoja?
Vierailija kirjoitti:
Jos on ostoskärry, niin ostokset voi nostaa takas kärryyn ja mennä sivummalle pakkailee rauhassa.
Minäpä olenkin niin kätevä, että laitan kassini kärryyn. Ihan siinä samalla pakkaan tavarat kassiin, joka on kärryssä. Ei sitten tarvitse samaa työtä tehdä kahta kertaa.
"Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sasassa asuneena en kyllä huomannut tällaista.
Minä olen kyllä huomannut. Jos kassalla hidastelee, niin kassa kyllä mulkoilee pahasti ainakin Aldissa ja Lidilissä.
Niin juuri Lidlissä ja Aldissa. Miksi kävisin kyseisissä varastomyymälöissä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei aina tartte hötkyillä, ap.
Suomalainen asenne. Hölmö ja hidas.
No minkämaalainen asenne täällä Suomessa sitten pitäisi olla, kun suomalainen ei kelpaa?
No noissa köyhälistön suosimissa kaupoissa käykin paljon niitä, joilla ei ole käytöstavat hallussa. Näkyy myös Suomen Lidleissä.