Yle: Vauvoja syntyy niin vähän, ettei Kela ole jakanut yhtäkään vuoden 2025 äitiyspakkausta
Edellisen vuoden pakkauksia on jakamatta kymmeniä tuhansia. Uudet jäävät varastoon pölyttymään eikä vuodelle 2026 tilata mitään.
Kommentit (261)
Vierailija kirjoitti:
Pitää olla aika vammainen että haluaa tänne jonkun lapsen kärvistelemään muutaman hikisen satasen tuilla elämänsä ajaksi jossain yksiössä.
Sitä on luvassa jos ei synny kultalusikka suussa. Edes tohtorin tutkinnolla ei saa töitä.
Niinpä. Syytä vammaisia vanhempiasi.
Vierailija kirjoitti:
Ovatkohan pariskunnat ymmärtäneet, että tällaisessa talous-, ilmasto- sekä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei haluta jälkikasvua kokemaan näitä kärsimyksiä?
Jos katsotaan viimeisiä milleniaaleja jotka aikuistuneet kymmenen vuotta sitten, maastahan on tullut helvetti jos vertaa johonkin 80-lukuun.
Meitä oli 80- luvulla 500 oppilasta ylä-asteella. Vaan KAHDELLA viidestäsadasta sellaisia mielenterveydellisiä ongelmia, etteivät pystyneet käymään koulussa. Tarkkiksella oli parikymmentä oppilasta, erityisluokalla 10. Hyvin vaikea ymmärtää, että mikä ihme on vuosikymmenten aikana aiheuttanut nykyisen tilanteen.
No eikö se ole aivan sama minkä äitiyspakkauksen viimeisen viiden vuoden ajalta saa. Jos kuosi ei käy omaan silmään/fengauihin, se ei ole olennaisin asia vaan se, että vauvalle on edes joku perustason setti jolla pärjää.
Akkoja pitää nyt alkaa siementämään valtion puolesta tai laittaa ne vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne tekee vielä lapsia joilla on isot perityt varallisuudet ja ovat immuuneja työmarkkinoiden romahtamiselle ja sosiaaliturvan romuttamiselle. se on aika pieni osa väestöä
Ja vaikka olisi miljoona euroa niin ei niitä lapsia silti tule koska synnytys kivut ym.
Rahalla voidaan mitata arvostusta. Tällä mittarilla mitattuna äidit ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Lisää lapsia ei näytetä toivovan.
Myös asenteet äitiyttä ja sen aiheuttamia liitännäisvaikutuksia (työt, toimeentulo) ovat negatiivisia. Äitejä pidetään yhteiskunnan loisina tällä hetkellä.
Miksi kukaan haluaisi tehdä niin ison ja riskialttiin työn nolla arvostuksella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatkohan pariskunnat ymmärtäneet, että tällaisessa talous-, ilmasto- sekä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei haluta jälkikasvua kokemaan näitä kärsimyksiä?
Jos katsotaan viimeisiä milleniaaleja jotka aikuistuneet kymmenen vuotta sitten, maastahan on tullut helvetti jos vertaa johonkin 80-lukuun.
Meitä oli 80- luvulla 500 oppilasta ylä-asteella. Vaan KAHDELLA viidestäsadasta sellaisia mielenterveydellisiä ongelmia, etteivät pystyneet käymään koulussa. Tarkkiksella oli parikymmentä oppilasta, erityisluokalla 10. Hyvin vaikea ymmärtää, että mikä ihme on vuosikymmenten aikana aiheuttanut nykyisen tilanteen.
näköalattomuus ja kotikasvatus.

Siementäkää ihan toisianne vaan ukkelit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne tekee vielä lapsia joilla on isot perityt varallisuudet ja ovat immuuneja työmarkkinoiden romahtamiselle ja sosiaaliturvan romuttamiselle. se on aika pieni osa väestöä
Tämä. Miksi tekisin lapsen, kun omat työni voivat loppua koska tahansa ja sosiaaliturvasta ei ole takeita? Pahimmassa tapauksessa olisin rahaton enkä pystyisi huolehtimaan lapsesta.
Ja millä sen lapsen olisi tarkoitus aikuisena elättää itsensä? Työpaikkoja on jo nyt liian vähän, ja 20v päästä niitä on varmaan vielä vähemmän.
N28
Hyvä ettet tee.
Tuskin itsekään haluaisit olla itsesi lapsi, ja elää jatkuvasti murehtivan, negatiivisen, passivoivan, ei-kannustavan ja uhkakuvia luovan äidin kanssa.
Pelkästä viestisi negailusta tulee näppyjä! Kelatkaa, mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.. huuuu! Taivas voi vaikka romahtaa niskaan ;(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne tekee vielä lapsia joilla on isot perityt varallisuudet ja ovat immuuneja työmarkkinoiden romahtamiselle ja sosiaaliturvan romuttamiselle. se on aika pieni osa väestöä
Ja vaikka olisi miljoona euroa niin ei niitä lapsia silti tule koska synnytys kivut ym.
Rahalla voidaan mitata arvostusta. Tällä mittarilla mitattuna äidit ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Lisää lapsia ei näytetä toivovan.
Myös asenteet äitiyttä ja sen aiheuttamia liitännäisvaikutuksia (työt, toimeentulo) ovat negatiivisia. Äitejä pidetään yhteiskunnan loisina tällä hetkellä.
Miksi kukaan haluaisi tehdä niin ison ja riskialttiin työn nolla arvostuksella?
Ainoastaan toiset naiset ei arvosta äitiyttä meille miehille se on se naisen paras rooli.
Vierailija kirjoitti:
Akkoja pitää nyt alkaa siementämään valtion puolesta tai laittaa ne vankilaan.
Siittäkää persumoukat ihan keskenään tähän köyhyyteen.. Kukaan ei estä. 🤣🤣🤣🤣
Nykyään kaikista koulutetuimmat ja parhaiten tienaavat saavat eniten lapsia. Eli lasten saaminen on luokkakysymys, jossa korkeammin koulutetut ja hyvin palkatut saavat lapsia, ja vähempituloiset eivät voi saada lasta. Eikä kukaan halua puhua luokkakysymyksestä, mutta taloudellinen perusta on oikeastaan ainoa primitiivinen mittari lasten saamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ovatkohan pariskunnat ymmärtäneet, että tällaisessa talous-, ilmasto- sekä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei haluta jälkikasvua kokemaan näitä kärsimyksiä?
Jos katsotaan viimeisiä milleniaaleja jotka aikuistuneet kymmenen vuotta sitten, maastahan on tullut helvetti jos vertaa johonkin 80-lukuun.
Meitä oli 80- luvulla 500 oppilasta ylä-asteella. Vaan KAHDELLA viidestäsadasta sellaisia mielenterveydellisiä ongelmia, etteivät pystyneet käymään koulussa. Tarkkiksella oli parikymmentä oppilasta, erityisluokalla 10. Hyvin vaikea ymmärtää, että mikä ihme on vuosikymmenten aikana aiheuttanut nykyisen tilanteen.
näköalattomuus ja kotikasvatus.
Näköalattomuus näkyy tässäkin ketjussa voimakkasti.
En edes halua kuvitella millaisista perheistä ovat - ja nyt tarkoitan nimenomaan asenneilmapiiriä ja perheen keskinäistä yhteyttä sekä suhtautumista maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, tämä maa tappaa itse itsensä sukupuuttoon lyhytnäköisillä leikkauksilla ja hirveällä yhteiskunnallisella ilmapiirillä johon järkevä nuori nainen ei ketään synnytä.
Väestö ei kasva enää mitenkään muuten kuin tuomalla tänne kehitysmaista aikuisia miehiä ja heillekään ei ole töitä, että se siitä hyödystä.
Eli aiemmat sukupolvet oli idi oo tte ja kun teki lapsia so dan ja nälä nhädä n alla?
Sota-aikana ei ollut ehkäisyä. Sodan uhkaa ja tällaista yhteiskunnallista ilmapiiriä ei ole ollut kuin vasta viime vuosina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ne tekee vielä lapsia joilla on isot perityt varallisuudet ja ovat immuuneja työmarkkinoiden romahtamiselle ja sosiaaliturvan romuttamiselle. se on aika pieni osa väestöä
Tämä. Miksi tekisin lapsen, kun omat työni voivat loppua koska tahansa ja sosiaaliturvasta ei ole takeita? Pahimmassa tapauksessa olisin rahaton enkä pystyisi huolehtimaan lapsesta.
Ja millä sen lapsen olisi tarkoitus aikuisena elättää itsensä? Työpaikkoja on jo nyt liian vähän, ja 20v päästä niitä on varmaan vielä vähemmän.
N28
Hyvä ettet tee.
Tuskin itsekään haluaisit olla itsesi lapsi, ja elää jatkuvasti murehtivan, negatiivisen, passivoivan, ei-kannustavan ja uhkakuvia luovan äidin kanssa.
Pelkästä viestisi negailusta tulee näppyjä! Kelatkaa, mitä tahansa voi tapahtua milloin taha
Ihan realistisia uhkakuvia tuossa mainittiin. Miksi heität leikiksi asian, joka on totta?
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikista koulutetuimmat ja parhaiten tienaavat saavat eniten lapsia. Eli lasten saaminen on luokkakysymys, jossa korkeammin koulutetut ja hyvin palkatut saavat lapsia, ja vähempituloiset eivät voi saada lasta. Eikä kukaan halua puhua luokkakysymyksestä, mutta taloudellinen perusta on oikeastaan ainoa primitiivinen mittari lasten saamiselle.
Toisaalta mitä vähemmän lapsia syntyy köyhyyteen, eikö se ole lapsen etu?
Lapsen etu menee aina vanhempien edun edelle.
Vassarit tuhosivat tämän maan vähä-älyisyydellään ja laiskuudellaan.
Yllättyikö joku. Syntyvyys ollut laskussa viimeiset 15 vuotta. Kuka haluaa edes tehdä lapsia tällaiseen maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kaikista koulutetuimmat ja parhaiten tienaavat saavat eniten lapsia. Eli lasten saaminen on luokkakysymys, jossa korkeammin koulutetut ja hyvin palkatut saavat lapsia, ja vähempituloiset eivät voi saada lasta. Eikä kukaan halua puhua luokkakysymyksestä, mutta taloudellinen perusta on oikeastaan ainoa primitiivinen mittari lasten saamiselle.
Toisaalta mitä vähemmän lapsia syntyy köyhyyteen, eikö se ole lapsen etu?
Lapsen etu menee aina vanhempien edun edelle.
Totta, mutta on paljon esimerkiksi paljon pienituloisia, jotka kuitenkin tekevät rehtiä työtä ja haluaisivat perheen. Ei kaikki ole mitään työttömiä juoppoja ja loput hyvin pärjääviä, vaan on myös väliinputoajia, jotka huolehtisivat lapsista varmasti hyvin, mutta eivät voi
Kaikki on kyllä kallista, mutta jos on normaali pariskunta (kaksi aikuista ihmistä) niin täytyy todellakin olla jälkeenjääneitä jos ei yhtä lasta saa sellainen pari kasvatettua. Sitten se on eri asia jos on yh, mutta ei se heillekään ole mahdotonta. Nykyään ei vain ole kulttuurista pakkoa tehdä lapsia joka on erittäin hyvä asia lasten itsensä ja maailman ekologisen kantokyvyn kannalta.
Ja jos luulee, että lapsi kasvatetaan rahalla ei kannata lasta hankkia, koska sellaiselta luultavasti puuttuu tarvittavat kyvyt vanhemmuuteen.
Höpö höpö