Valtiovarainministeriö on kolme kertaa esittänyt hallitukselle yritystuista leikkaamista.
Ei käy. Ei vain millään käy. RAHAA ON!!! Oikeistolla ei huolta huomisesta, varastamme tulevien sukupolvien piikkiin eläkerahaston varoja, ja näin hoidamme taloutta kuntoon! "Ekonomisti löysi helposti jopa 500 miljoonaa euroa leikattavaa yritystuista. Isoja tuensaajia ovat metsäyhtiöt kuten UPM ja Stora Enso sekä laivayhtiöt, kuten Viking Line. Tukia jaetaan VUODESSA MILJARDEJA euroja, joten iso osa jäisi jäljelle leikkausten jälkeenkin.
Se, että ylläpidetään tiettyä teollisuutta tai tehdään helpotuksia jollekin energiamuodolle, vääristää markkinaa ja kuluttaa veronmaksajien rahaa." - Ekonomisti Elias Erämaja ylellä 31.8 2024.
Kommentit (94)
Suomessa on vuosikaudet maksettu pohjoismaiden ALHAISINTA yhteisöveroa.
Onko tuottanut talouskasvua?
Listaamattomien yritysten osinkoverohuojennusta ei käytä YKSIKÄÄN muu maa koko maailmassa.
Onko tuottanut talouskasvua?
Yritystukia annetaan vuosittain miljarditasolla jo valmiiksi vakavaraisille yrityksille. Onko tuottanut talouskasvua?
Jos Suomi tällä rikkaiden jatkuvalla paapomisella lähtisi nousuun, eikös sen olisi pitänyt tapahtua jo???
Jokainen maa maksaa yritystukia ja tavoittelee siten suuria yrityksiä omaan maahansa työllistämään kansalaisiaan.
Hallitus itsekin tietäät, että yritys- ja maataloustuissa olisi leikattavaa. Kohteet eivät vain kelpaa. Näihin siis saa ottaa velkaa, mutta lastensuojeluun ja vammaisten tukeen ei, syystä että??
Ei tuokaan ole mikään vaihtoehto, että ensin karjutaan kitarisat verillä vaihtoehtoja ja kun niitä annetaan, mitään ei kelpuuteta..
Vierailija kirjoitti:

Miten vammaisilta on leikattu tai lastensuojelusta?
- Tämähän ei ole mielipidekysymys, vaan jos VM:n budjettipäällikön laskelmat näin osoittavat, niin nehän ovat silloin faktoja ja silloin näin täytyy toimia, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra sanoo.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011405235.html
Laskennalliset työlliset ja dynaamiset vaikutukset ovat faktoja. Yritysverotuksen ja rikkaiden tuloveroalennusta ei voi perua vaan sen sijaan nostetaan alv:ia, leikataan lisää työttömiltä ja sotesta sekä asetetaan uusi sähkövero.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen maa maksaa yritystukia ja tavoittelee siten suuria yrityksiä omaan maahansa työllistämään kansalaisiaan.
Suomi on vuosikymmenet maksanut miljarditolkulla tukia kaikenmaailman UPM:mille ja Viking lineille, siis jo valmiiksi vakavaraisille yrityksille?! Näyttääkö tämä tukien levittely yrityksille olleen mielestäsi jotenkin toimiva keino talouskasvun vauhdittamiseksi??

No ovat vielä meillä nuokin yritykset eivätkä ole siirtyneet jonnekin, missä on anteliaammat tuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus itsekin tietäät, että yritys- ja maataloustuissa olisi leikattavaa. Kohteet eivät vain kelpaa. Näihin siis saa ottaa velkaa, mutta lastensuojeluun ja vammaisten tukeen ei, syystä että??
Ei tuokaan ole mikään vaihtoehto, että ensin karjutaan kitarisat verillä vaihtoehtoja ja kun niitä annetaan, mitään ei kelpuuteta..
Miten vammaisilta on leikattu tai lastensuojelusta?
Vammaispalveluita rajataan iän mukaan, joka tarkoittaa resurssileikkausta iäkkäämpien vammaishenkilöiden palveluihin. Jo ennestään heikosti resursoidusta lastensuojelun jälkihuollosta leikattiin jo hallituskauden alussa, ja nyt päälle isketään vielä ohjaajamitoitusten alas painaminen. Tämä maaninen leikkausinto jo valmiiksi heikosti rahoitettuihin terveyspalveluihin tulee vielä johtamaan hirveisiin seurauksiin ja kohtaloihin, ja se sitten vastaa maksaakin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen maa maksaa yritystukia ja tavoittelee siten suuria yrityksiä omaan maahansa työllistämään kansalaisiaan.
Suomi on vuosikymmenet maksanut miljarditolkulla tukia kaikenmaailman UPM:mille ja Viking lineille, siis jo valmiiksi vakavaraisille yrityksille?! Näyttääkö tämä tukien levittely yrityksille olleen mielestäsi jotenkin toimiva keino talouskasvun vauhdittamiseksi??
No ovat vielä meillä nuokin yritykset eivätkä ole siirtyneet jonnekin, missä on anteliaammat tuet.
Missä on anteliaammat yritystuet? Eivätkös nekin ole tukia siinä missä asumistuki ja työttömyyskorvaus? Yritysten ei siis tarvitse opetella pärjäämään omilla tuloillaan, mutta muiden kansalaisten täytyy?

Jos yritykset ovat niin heikossa kantimissa etteivät ne pärjää ilman yhteiskunnan tukia, eikö pitäisi huolestua?
Sopeutuskeinoja on kyllä esitetty, mutta ne ei oikeistolle kelpaa. Listaamattomat yritykset verotuksellisesti samalle viivalle muiden kanssa, säätiöiden verotus, haitalliset kilpailua vääristävät yritystuet jne. Sopeuttaminen ei aina tarkoita pelkkiä leikkauksia menoista, vaan myös tulopohjan laajentamista ja verotuksen tiivistämistä, mitä muut maat ovat tehneet jo vuosikymmeniä.
Eikös se Purra työntänyt kakskytmiljoonaa egee verorikollinen Fazerin käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hallitus itsekin tietäät, että yritys- ja maataloustuissa olisi leikattavaa. Kohteet eivät vain kelpaa. Näihin siis saa ottaa velkaa, mutta lastensuojeluun ja vammaisten tukeen ei, syystä että??
Ei tuokaan ole mikään vaihtoehto, että ensin karjutaan kitarisat verillä vaihtoehtoja ja kun niitä annetaan, mitään ei kelpuuteta..
Miten vammaisilta on leikattu tai lastensuojelusta?
Vammaispalveluita rajataan iän mukaan, joka tarkoittaa resurssileikkausta iäkkäämpien vammaishenkilöiden palveluihin. Jo ennestään heikosti resursoidusta lastensuojelun jälkihuollosta leikattiin jo hallituskauden alussa, ja nyt päälle isketään vielä ohjaajamitoitusten alas painaminen. Tämä maaninen leikkausinto jo valmiiksi heikosti rahoitettuihin terveyspalveluihin tulee vielä johtamaan hirveisiin seura
Vammaispalveluissa halutaan pitää raha juurikin vammaisilla eikä niin, että pelkän ikääntymisen vaivoista kärsivät alkavat viedä vammaispalveluista ja rahoista leijonanosaa. Jälkihuollon vaikuttavuudesta voidaan olla montaa mieltä ja useimmilla hyvinvointialueilla on jo erilliset nuorten palvelut, joten eivät nuokaan nuoret palvelutta jää. Ohjaajamitoitukset eivät juurikaan mitään edes säästä. Pääasiassa hyvinvointialueet itse määrittävät ohjaajamitoitukset ja koulutusvaatimukset kilpailuttaessaan yrityisiä lastenkoteja. Ei hallitus kaikessa tavoittele leikkauksia. Monet teot tehdään ihan muista syistä.
Mistä taikaseinästä oikeisto yhtäkkiä repäisee miljoonalasteja jo ennestään varakkaalle kansanosalle, kun tiedämme ettei tällaista leväperäistä rahanjakoa valtion kassa kestä? Onhan se nyt kumma, etteivät yritykset pärjää hetkeäkään ilman veronmaksajan rahaa, mutta muita heikompia kansanosia kyllä vastuutetaan omasta toimeentulostaan... oikeisto ei löydä malkaa omasta silmästään.
Kokoomus on suuryritysten (ja siten EK:n) puolue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen maa maksaa yritystukia ja tavoittelee siten suuria yrityksiä omaan maahansa työllistämään kansalaisiaan.
Suomi on vuosikymmenet maksanut miljarditolkulla tukia kaikenmaailman UPM:mille ja Viking lineille, siis jo valmiiksi vakavaraisille yrityksille?! Näyttääkö tämä tukien levittely yrityksille olleen mielestäsi jotenkin toimiva keino talouskasvun vauhdittamiseksi??
No ovat vielä meillä nuokin yritykset eivätkä ole siirtyneet jonnekin, missä on anteliaammat tuet.
Missä on anteliaammat yritystuet? Eivätkös nekin ole tukia siinä missä asumistuki ja työttömyyskorvaus? Yritysten ei siis tarvitse opetella pärjäämään omilla tuloillaan, mutta muiden kansalaisten täytyy?
Yritystuet ovat valtion keino ohjata yksityisiä yrityksiä. Yritystuilla voidaan ohjata esim. panostamaan enemmän tuotekehitykseen tai vaikkapa ympäristöystävällisyyteen. Yhtiön tulosta niillä ei ole tietenkään tarkoitusta paikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen maa maksaa yritystukia ja tavoittelee siten suuria yrityksiä omaan maahansa työllistämään kansalaisiaan.
Suomi on vuosikymmenet maksanut miljarditolkulla tukia kaikenmaailman UPM:mille ja Viking lineille, siis jo valmiiksi vakavaraisille yrityksille?! Näyttääkö tämä tukien levittely yrityksille olleen mielestäsi jotenkin toimiva keino talouskasvun vauhdittamiseksi??
No ovat vielä meillä nuokin yritykset eivätkä ole siirtyneet jonnekin, missä on anteliaammat tuet.
Metsäyhtiöt ei siirry pois raaka-aineen läheltä eikä laivayhtiöt pois reitiltään, ulkomaisessa omistuksessa ne tosin pääosin jo ovat

Suomalaiset metsäyhtiöt tekevät tulosta nykyisin toisella puolella maapalloa. Katsos kun puu kasvaa siellä nopeammin.
Eihän ne kelpuuta muuta kuin omia keinojaan. Tätä oikeistoreseptiä on nyt yhtä hallituskautta lukuunottamatta kokeiltu koko 2000-luvun ajan. Miten on mennyt?