Kävin viisi vuotta psykoterapiassa, eikä terapeutti hoksannut, että minulla on ADHD

Ei näistä ole yhtään mihinkään.

T: alan ihminen 

Pääsit helpolla. Ite sain Skitsofrenian ja raskaan lääkityksen ->Oikeasti olin C-PTSD+ADHD (niin ja nuori nainen jolla anoreksia toki mukana diagnoosin aikoihin). Että joo, sattuuhan niitä virhearvioita. 

Onhan se ihan ymmärrettävää, että oikean diagnoosin löytäminen voi joskus kestää koska moni häiriö aiheuttaa hyvin samankaltaista oireilua. Helppoahan se olisi jos voisi jollain laboratoriokokeilla määritellä vaivan syyn, mutta mielen asiat on vähän eri juttu ja rajat eri diagnoosien välillä voi olla tosi häilyvät.

Onko mukava viettää iso osa elämästään etsimässä itseään pseudotieteellisistä oirekuvauksista? Ne eivät ole oikeita tai vääriä, koska niille ei ole objektiivisia mittareita, vain tulkinnanvaraisia kuvauksia. Niiltä puuttuu biomarkkerit ja etiologia, miksi millä selittäminen omia ongelmiaan on kuin selittäisi rintakipua rintakivulla, pelkkää tautologiaa. Jokaisella häiriöillä on liuta tilastollisia riskitekijöitä, jotka nostavat lukuisten muidenkin häiriöiden riskiä. En ymmärrä mitä ihmiset luulevat niistä saavansa. 

Ilmeisesti psykiatri diagnosoi. Terapeutti haluaa kai valmiin tiedon mikä on. Mutta psykologiset testit eivät ole mukavia julkisella ainakaan.

Psykoterapiaan mennessä ihmisellä on jo diagnoosi tai diagnoosit. Eli psykiatri (lääkäri) on jo tutkinut ja asettanut diagnoosit. Sitten terapiaan mennään hoitamaan niitä kyseisiä diagnosoituja sairauksia tai oireyhtymiä. Terapeutin työ ei ole tehdä jotain diagnostista arviota kun se on tehty jo ennen terapiaa. Lisäksi suurin osa psykoterapeuteista ei ole lääkäreitä. Eli ei edes saa tehdä diagnooseja.

Entä miltä tämä sinusta tuntuu?

Autismin ja ADHD:n diagnoosit sain itse vajaa 5 vuotta sitten.

Kohdallani myöskään psykoterapeutti ei osannut epäillä nepsyä, vaikka mulla on epäilty sitä jo useasti aiemmin. Olin kuulemma niin sosiaalinen ja katsoin silmiin, niin ei voinut olla esim. autismia.

Minulta oli tutkittu autismia ekan kerran jo 00-luvun alussa, kenties ihan ekana naispuoleisena Suomessa. En saanut diagnoosia, mutta siitä alkoi parinkymmenen vuoden psykiatrisen hoidon kierre. Diagnooseina on ollut mm. sekamuotoinen persoonallisuushäiriö, psykoottinen masennus ja dissosiaatiohäiriö... 

Olen niin pahasti traumatisoitunut, että ADHD-lääkkeistä ei ole ollut niin paljoa apua kuin keskimäärin. Mutta kyllä ne elämää helpottavat siten, että on esim. helpompi säädellä negatiivisia tunteita. Lasken nykyään tarkkaan, mihin käytän rahani enkä tuhlaa ja ahmi karkkia impulsiivisesti. Se, että ei ole makeanhimoa, on uskomattoman upea tunne. Ennen siitä kärsi 24/7/365. Legoni ovat myös tuon mässäilyn takia romuna.

Töihin minusta ei enää ole, mutta en pääse eläkkeelle (haettu on 2 krt). Haluaisin toisaalta olla tuottava osa yhteiskuntaa ja sekin masentaa.

Mullakin on epäilty add:ta ja aloitettiin tutkimukset. Ne sitten lopetettiin, koska olen oppinut matematiikkaa ilmeisesti liian hyvin. Siis tämän takia ei voi olla add:ta.  Muita diagnooseja sain.

Mun pää on ihan sekamelska. En saa keskityttyä, en muista asioita, aivoni ei yhdistele asioita, en opi asioita. En pysty lukemaan edes romaania tekemättä muistiinpanoja siitä, sillä unohtelen mitä on tapahtunut ja kuka kukin on.

Enää en ole edes psykiatrisen poliklinikan asiakas, joten jäin yksin.

Koskee koko terveydenhuolta, itsestään selviä asioita ei huomata.

Arvauskeskukset eivät toimi odotetulla tavalla koska ihmiset halutaan ajaa yksityisille niinkuin jenkkilässä jotta säästetään eli tahallaan puliveivaavat ja pompottelevat lääkäriltä ja hoitajalta toiselle, paljon kokemusta.

Kannattaa kysyä ennemmin tekoälyltä

Vierailija kirjoitti:

Itsellä adhd, epävakaa persoonallisuushäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko, nyt jo krooniseksi luokiteltu masennus. Jonkin verran ocd-oireilua. Kaikki nämä johtuivat koko elämän vaikuttaneesta päälle jääneestä traumareaktiosta, ja traumaterapian jälkeen olen ollut mieleltäni terve kuin pukki. Näinkin päin voi käydä. Eli adhd-diagnoosissakin liian kehno erotusdiagnostiikka, kun traumat aiheuttivat samanlaisen oireilun.

On totta, että traumat voivat aiheuttaa ADHD:n kaltaista oireilua ja siksi olisikin tärkeää seuloa (ja pitäisi seuloa!) muut mahdolliset diagnoosit ja esimerkiksi se traumatausta. Itselläni on molemmat. Pitkän traumaterapian jälkeen jäi kuitenkin ne ADHD:n piirteet ja lääkitys on ollut minulle aivan uskomaton helpotus. Siihen asti elämä oli pelkkää rimpuilua kunnes sain lääkkeet. 

Terapeutti ei tunnistanut ADHD:ta varmaan siksi, että oireet sekoittuivat trauman eikä hän ollut nepsyasioiden asiantuntija. Lisäksi terapeutti toimi samalla toiminnanohjaajana, jolloin ne piirteet ei terapiassa välttämättä sinänsä edes nousseet esille. Olin myös opetellut ja oppinut käyttäytymään ns. kunnolla niin kuin tytöiltä vaaditaan. Kova hinta sillä kyllä oli. 

Terapeutti ei tee diagnooseja, hän ei ole lääkäri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun terapeuttini piti olla asiantuntija OCD:ssä. Ei tuntunut ymmärtävän koko asiaa. Luuli että OCD on pelkkää tarkastelua, eikä oikein tajunnut että OCD:n pahimmat oireet on nimenomaan erittäin epämiellyttävät ja visuaalisesti ahdistavat pakkoajatukset.

En voisi kuvitellakaan meneväni OCD:n takia terapeutille, jolla ei itsellään ole OCD:ta.

No mitäs jos sairastut Alzheimeriin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kellään vastaavia kokemuksia?

ap

Minulla on adhd ja kävin myös psykoterapiassa 3 vuotta. Lapsellani on aitismidiagnoosi, joten epäilen sitä myös itselläni sillä omaan vahvoja autistisia piirteitä, vaikka osaankin hyvin peitellä oireitani sosiaalisissa tilanteissa. Terapeutti ei uskonut minullakaan olevan autismia koska olen kuulemma hyvää juttuseuraa ja osaan analysoida itseäni ja tilanteitani. Hän näki ongelmaksi henkilökohtaisten rajojeni tunnistamisen ja puolustamisen ja halusi tsempata minua siinä.

Näin jälkikäteen ajateltuna ei hän oikein kohdannut minua, vaan ehkä jonkun vaikutelmansa minusta. Mutta yhtä kaikki, hyödyin toki terapiasta, nimittäin en välitä mitä hän minusta on tai oli mieltä, tärkein on se mitä itse ajattelen itsestäni.

Voin hyvin kuvitella että ap n kokemus on harmillisen yleinen, että terapeutit keskittyvät ns mielen

Minä olen alkanut epäillä vahvasti olevani autistinen tai että minulla olisi ADHD. Minulla on paljon niihin viittaavia piirteitä ja myös syömishäiriö. Se tosin ei ole kehonkuvaan liittyvä, vaan äärimmäisen valikoiva, ja sitä ei minulle lapsena varsinaiseksi syömishäiriöksi lueteltu. Nyt aikuisena olen vihdoin ymmärtänyt mikä se on.

Voi jessus kuinka tyhmiä jotkut on !!! Meinaatko ettei voi ocd jos on ADHD ? Minulla adhd pelastaa 24/7 siivoamiselta, semmoinen ocd täällä 

Joskus kannatta tehdä virheitä, myös terapeutin.

Sitäpaitsi terapeutti ei ole psykiatri, jonka alaa kys. diagnoosit ovat.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kyllä ollut aina tämä. Mutta mistä tietää, mikä on normaalia ja mikä ei, kun ei ole koskaan tuntunut normaalilta? Tavallaan tälläinen monen asian yhtäaikainen tekeminen on myös tehokasta. Ja luovaakin. Muuten olisi tosi tylsää tehdä yhtä asiaa kerrallaan. Nyt kun teen enemmän kuin viisi asiaa yhtäaikaa, niin tämä on järjestelmällinen kaaos. Nypin sieltä täältä, kierrän ympäriinsä, jatkan asioita. Saan kyllä kuitenkin ihan hyvin tehtyä. Lähes kaiken sitten lopulta. 

Minulla sama. Ja miten sitä todella pystyy itseään johonkin toiseen vertaamaan, kun ei näe muiden pään sisälle. Olen huomannut, että jos on joku oikein miellyttävä asia, niin vielä herkemmin tulee hypättyä johonkin toiseen. Jollain lailla "työstän" sitä kivaa asiaa tekemällä jotain muuta. Vaikea selittää :) Ihan kuin aivojen olisi pakko mennä sivuraiteelle vähän väliä. Tämä ei siis ole mitenkään epämiellyttävä tunne. Olen tottunut tähän ja luulin että muutkin singahtelee asiasta toiseen koko ajan :)

Itse kävin 10 kertaa psykologilla eikä psykologi ymmärtänyt että minulla on posttraumaattinen stressireaktio.

 Sen jälkeen olen käynyt psyatrialla eikä psykiatrikaan ymmärtänyt että minulla on posttarumaattinen stressireaktio. Sen jälkeen kävin lyhytterapiaassa joka oli myös mielenterveysSH ja hän ymmärsi ensimmäisellä kerralla että minulla on posttraumaattinen stressireaktio.

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on epäilty add:ta ja aloitettiin tutkimukset. Ne sitten lopetettiin, koska olen oppinut matematiikkaa ilmeisesti liian hyvin. Siis tämän takia ei voi olla add:ta.  Muita diagnooseja sain.

Mun pää on ihan sekamelska. En saa keskityttyä, en muista asioita, aivoni ei yhdistele asioita, en opi asioita. En pysty lukemaan edes romaania tekemättä muistiinpanoja siitä, sillä unohtelen mitä on tapahtunut ja kuka kukin on.

Enää en ole edes psykiatrisen poliklinikan asiakas, joten jäin yksin.

Minun pää on just samanlainen :( Olen alkanut epäilemään ihan muistisairautta, kun tuntuu että pää on viime vuosina mennyt enemmän sekaisin. Ikää 42.

Minulla on lieviä ADHD- ja aspergeroireita, mutta eihän niitä vielä 70-luvulla lapsuudessani diagnosoitu nykyisellä tavalla.  Olin kyllä kunnallisen kasvatusneuvolan asiakas vuosia. Siitä huolimatta olen elänyt melko tavallista elämää.

Ikävää, jos heppoisesti lukkoonlyöty diagnoosi rajoittaa  mielenterveyden hoitamista. Tuntuu, siltä että nykyään mennään hoidossa liian nopeasti syvään päähän, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.