Eka lomaviikko miehen kanssa mökillä, mikä pettymys
Mies taas pettyi heti loman ekana päivänä kun ei saanut seksiä, eikä tokana jne niin oli hyvä murjottaa joka päivä niin että oli sitten loma piloilla.
Itse olisin kyllä varmasti ollut sillä tuulella jos olisin nähnyt miehestä muutakin kuin jokapäiväisen vonkauksen ja sitä seuranneen murjotuksen. Odotin että meillä on mukavaa yhdessä, jutellaan, nautitaan kivasta säästä, veneillään, käydään kalassa, sienessä, marjassa jne ja kun on ollut yhteistä puuhaa ja mukavaa niin sitä kautta minullakin halut taas herää. Tämän kaiken kyllä kerroin miehelle mutta hänestä asia ei voi olla noin, sitä halua kuulemma joko on tai ei ole siitä huolimatta miten muuten menee päivät. Koitin sanoa etten varsinaisesti halua mieltä osoittavaa miestä, vaan iloista ja sellaista joka aidosti välittää siitä miten voin henkisesti ja haluaa tehdä yhdessä lomajuttuja ja nauttii niistä. Kuulemma sitten olisi nauttinut jos olisin ollut himokas häntä kohtaan ja sitä kautta näyttänyt että välitän ja tykkään. Eli olemme siis kierteessä, jossa kumpikaan ei pysty muuttamaan omaa käytöstä "ensin".
Kommentit (1396)
Meillä alkoi loma ja minä leikkasin nurmikon, siivosin miehen kanssa autotallin, järjestelin työkalupakin tavarat oikeisiin lokeroihin, käytiin rompetorilla ja ostin miehelle hienon vintage-autonosan, Vierailtiin automuseossa ja potkittiin renkaita autokaupassa. Ostettiin koppa kaljaa ja tuhottiin iltaisin muutama puteli.Tähän meni eka viikko lomaa.
Jokohan uskaltaisi kysellä jos saisi munaa? Oliskohan jo oikea fiilis?
;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toiset ymmärtää naisen seksuaalisuudesta sen, et ei tartte kuin antaa, niin mies on tyytyväinen. Toiset taas sen, et kun nainenKIN haluaa, molemmat ovat tyytyväisiä.
Jos ja kun haluaan. Mutta kuka täyspäinen alkaa odottelemaan joka kerta niitä oikeita fiiliksiä.
Onneksi naisia on erilaisia, eikä pelkästään teitä fiilispanijoita.
Jos jäät odottelemaan laittamatta itse tikkua ristiin, niin saatkin odotella lopun ikääsi. Ap sanoi, miten hänen halunsa saa heräämään. Miehensä ei viitsinyt tehdä asialle mitään, vaan alkoi mököttää, kun ap ei simsalabim alkanut haluta, kun mies töksäyttä, että pantaisiinko.
Mutta niin sanoi mieskin, ei ap tehnyt asialle yhtään mitään. Ihan samanlainen p.ska se on, kun miehensäkin. Ja siksi ne tulevatkin eroamaan aika pian.
Vierailija kirjoitti:
Meillä alkoi loma ja minä leikkasin nurmikon, siivosin miehen kanssa autotallin, järjestelin työkalupakin tavarat oikeisiin lokeroihin, käytiin rompetorilla ja ostin miehelle hienon vintage-autonosan, Vierailtiin automuseossa ja potkittiin renkaita autokaupassa. Ostettiin koppa kaljaa ja tuhottiin iltaisin muutama puteli.Tähän meni eka viikko lomaa.
Jokohan uskaltaisi kysellä jos saisi munaa? Oliskohan jo oikea fiilis?
;)
Onko ne oikeissa lokeroissa myös miehesi mielestä?

On. Totta kai. Kyllähän nyt sen palkkion toivossa tekee huolellista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toiset ymmärtää naisen seksuaalisuudesta sen, et ei tartte kuin antaa, niin mies on tyytyväinen. Toiset taas sen, et kun nainenKIN haluaa, molemmat ovat tyytyväisiä.
Jos ja kun haluaan. Mutta kuka täyspäinen alkaa odottelemaan joka kerta niitä oikeita fiiliksiä.
Onneksi naisia on erilaisia, eikä pelkästään teitä fiilispanijoita.
Eli naisen pitäis vaan antaa, oli fiilistä tai ei? Onneks kaikki miehet eivät ole tuollaisia tunteettomia ääliöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan tajua mikä siinä seksissä on niin vaikeaa. Hoida alta pois ja ehkä siinä samalla alkaa huvittaakin.
Koska se tuntuu melkein raiskauksesta jos itseä ei huvita, vaan suostuu vain puoliväkisin. Kuka edes haluaa harrastaa seksiä sellaisen kanssa, joka ei itse halua? Sairasta.
No moni sokerideittailija, aasialainen vaimo / ihminen joka hyötyy seksistä, oli se hyöty sitten rahallista tai muuta elämää helpottavaa. En sano, millä nimellä näitä kutsutaan.
Vierailija kirjoitti:
Onnea. Neljän viikon kesäloma ja sitten eropaperit sisään.
Niin, kun mies laittaa eron vireille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No olisit ottanut edes suihin, jos paneminen ei nappaa. Olisit pelastanut molempien loman. Mutta, jos lusikalla on annettu, ei voi kauhalla vaatia.
Onneksi oma puoliso ei ole tommonen takakireä valittaja.
Annatko sinä vaimollesi suuseksiä silloin kun sinulla ei paneminen nappaa tai seiso?
En pysty asennoitumaan tilanteeseen, kun ei ole vielä koskaan ollut tilannetta, jossa pillu ei kiinnostaisi.
Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Joko miehesi on lähtenyt tai vaihtoehtoisesti kantanut tavarasi pihalle, kun vastauksistasi päätellen olet kylmä ja dominoiva kalkkuna?
Vasta aloituksen luettuani olin puolellasi, mutta jokainen lisäselityksesi ajoi sinut syvemmälle suohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu ehdottomasti pidä tuo linja koko loman. Sitten voitte kumpikin valittaa paskaa lomaa muutaman viikon päästä.
Eli siis pitäisi levittää haarat miehen mieliksi jotta mies on hyvällä tuulella sitten koko loman? Missä vaiheessa minun tunteet ja halut otetaan huomioon? Ap
Miksi sinun tunteita pitäisi huomioida, kun et sinäkään toisia huomioi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi parisuhteessa on bare minimum naisen osalta kun ei naiset mitään muutakaan parisuhteeseen tuo. Kertoo paljon naisesta joka ei edes siihen kykene
Tässä on sitten toisenlainen noidankehä kuin aiemmin kuvattu parisuhteen toimiva seksielämä ja muut tekemiset hyvin lomittain.
Mies, joka haluaa naisensa vain seksin vuoksi, saa naisen aika nopeasti vihaamaan seksiä. Ja jos mies ei osaa arvostaa naisessa mitään muuta kuin seksiä, kyse ei ole naisen puutteista vaan siitä, että mies haluaa naisen vain seksiä varten. Muussa tapauksessa hän kyllä kykenisi näkemään moniakin asioita, joita parisuhteesta saa.
On varmasti muitakin asioita, joita parisuhteesta saa, mutta miehen kannalta niitä muita asioita voi myös ostaa.
Tuskin nykypäivänä kukaan mies on naisen kanssa siksi, että tämä tekee ruokaa. Sitä saa kaupasta, ravintolasta, pitseriasta, huoltoasemalta, kioskilta, heseltä ja vaikka työpaikkaruokalasta.
Tuskin nykypäivänä kovinkaan moni mies on naisen kanssa siksi, että tämä pesee pyykkiä. Mies voi hankkia koko oman garderobinsa mustana, tummansinisenä ja harmaana ja pestä kaiken kerralla parin viikon välein taloyhtiön 12kg suurtalouskoneella, eikä edes joudu kuuntelemaan valitusta siitä, että pyykit olis pitänyt pestä tiettynä päivänä ja nyt ne on väärin pesty ja väärin ripustettu ja väärin viikattu.
Tuskin kovinkaan moni mies on nykypäivänä naisen kanssa parisuhteessa siksi, että tämä siivoaa. Kuka tahansa urpo osaa imuroida omaan makuunsa välttävästi tai tilata siivouspalvelun.
Mutta seksin ostamista pidetään yleisesti ottaen joko moraalittomana riistämisenä tai nössöytenä, sekä nimenomaan parisuhteeseen kuuluvana juttuna. Siksi monikin mies on parisuhteeseen naisen kanssa hakeutunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi parisuhteessa on bare minimum naisen osalta kun ei naiset mitään muutakaan parisuhteeseen tuo. Kertoo paljon naisesta joka ei edes siihen kykene
Tässä on sitten toisenlainen noidankehä kuin aiemmin kuvattu parisuhteen toimiva seksielämä ja muut tekemiset hyvin lomittain.
Mies, joka haluaa naisensa vain seksin vuoksi, saa naisen aika nopeasti vihaamaan seksiä. Ja jos mies ei osaa arvostaa naisessa mitään muuta kuin seksiä, kyse ei ole naisen puutteista vaan siitä, että mies haluaa naisen vain seksiä varten. Muussa tapauksessa hän kyllä kykenisi näkemään moniakin asioita, joita parisuhteesta saa.
On varmasti muitakin asioita, joita parisuhteesta saa, mutta miehen kannalta niitä muita asioita voi myös ostaa.
Tuskin nykypäivänä kukaan mies on naisen kanssa siksi, että
Sinulle parisuhde on hyödyke? Et ole rakkaudesta kuullut?
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten kukaan voisi haluta seksiä ihmisen kanssa joka käytöksellään viestii ettei kaipaa toisen seuraa muuten.
En ymmärrä, miten kukaan voisi haluta mennä marjaan ja soutelemaan ihmisen kanssa, joka käytöksellään viestii, ettei kaipaa toisen seuraa muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä toiset ymmärtää naisen seksuaalisuudesta sen, et ei tartte kuin antaa, niin mies on tyytyväinen. Toiset taas sen, et kun nainenKIN haluaa, molemmat ovat tyytyväisiä.
Jos ja kun haluaan. Mutta kuka täyspäinen alkaa odottelemaan joka kerta niitä oikeita fiiliksiä.
Onneksi naisia on erilaisia, eikä pelkästään teitä fiilispanijoita.
Eli naisen pitäis vaan antaa, oli fiilistä tai ei? Onneks kaikki miehet eivät ole tuollaisia tunteettomia ääliöitä.
Ei tietenkään pidä. Oletko täysi pässi?
Mutta onhan se nyt miehestä aika kivaa, jos nainen joskus pyytää esim. panemaan. Tietän tiedän, että sulle tää ei sovi nyt eikä tulevaisuudessakaan. Sä saat hakea niitä omia fiiliksiäsi ihan miten haluat.
Minusta on kivaa on jos mies näyttää halunsa minua kohtaan. Ei tietenkään joka päivä tätä tapahdu jos sex on säännöllistä. Mutta jos jonkun vaimo ei anna "vonkaaminen" on siinä tapauksessa tod näk joka päiväistä NIIN KAUAN kuin vaimo antaa.
Minä näytän kuuluvan siihen nais- promilleen joka nauttii sex istä.
Mutta siihen marjastamiseen ja souteluun ei minunkaan mieheni taivu. Mutta en minäkään katsele tallissa kun hän hinkkaa moottoripyöräänsä vaikka sinne joskus seuraa haluaisikin.
"Eli naisen pitäis vaan antaa, oli fiilistä tai ei? "
Ei mutta nainen voisi miettiä miksi ei ole fiilistä hoitaa itselle rakkaan ja tärkeän ihmisen normaaleja tarpeita parisuhteessa.
Ymmärrän oikein hyvin että ei ole kiva harrastaa seksiä jos se on pelkkää pakkopullaa. Mutta kysymys onkin että miksi se on pakkopullaa jos tähdet ja kuu eivät ole juuri sen naisen kannalta oikeassa asennossa? On normaalia tehdä parisuhteessa asioita jotka ilahduttavat toista ja yleensä siitä saa itsekin iloa kun näkee miten toinen ilahtuu. Mutta jostain syystä seksi onkin asia jossa ei mitenkään ole mahdolista saada iloa siitä että toinen saa nautintoa. Miksi?
"Mies, joka haluaa naisensa vain seksin vuoksi, saa naisen aika nopeasti vihaamaan seksiä. "
Tässä on juuri se naisten suuri väärinymmärrys. Se että seksi on miehellä tärkeää ja sen puute aiheuttaa ongelmia, ei ole sama asia kuin että mies haluaisi olla naisen kanssa vain seksin takia. Kyllä aivan varmasti miehelle on suhteessa todella monta muuta asiaa jotka ovat tärkeitä. Niihin on vain vaikeampi keskittyä jos on koko ajan puutteessa. Iso fyysinen tarve vie aivan väkisin huomiota kaikelta muulta ja vaikeuttaa muuhun elämään keskittymistä.
Jokainen voi kokeilla olla vaikka pari viikkoa nälässä ja koittaa silti keskittyä täysillä kaikkeen muuhun. Ja miltä tuntuu jos joku sanoo että "vain ruoanko takia sinä tässä suhteessa olet?".
Suurin osa tavallisista miehistä on nuorena ja vielä kehittyvänä miehenalkuna ollut tilantessa jossa seksin saantia on kontrolloinut naiset. Eli nainen on päättänyt että joku poika/mies kelpaa hänelle ja saa seksiä. Siitä jää isolle osalle miehistä alitajuinen tunne siitä että seksi on se suurin hyväksynnän osoitus jonka hän voi miehenä saada. Hän kelpaa naiselle miehenä kun nainen on valmis seksiin hänen kanssaan.
Ja kääntäen tästä seuraa se että jos nainen sitten joskus myöhemmin parisuhteessa haluaa kovin harvoin tai nihkeästi seksiä, mies kokee syvällä sisimmässään että ei enää kelpaa naisellensa miehenä. Hän on vain kaveri kuten oli vain kaveri silloin nuorenakin jos seksiä ei herunut. Se on aika iso ja musertava tunne jota miesten on vaikea käsitellä ja kestää.
En sano että naisten pitäisi antaa väkisin mutta hieman ymmärrystä miesten sielunelämästä voisi yrittää saada ennen kuin vain leimaa miehet tunteettomiksi seksinvonkaajiksi. On olemassa ihan hyvät syyt miksi seksi on isolle osalla miehistä niin iso juttu. Eikä se syy ole vain fyysinen kuten tuossa yritin kuvata.
Seksin puute ajoi edellisessä liitossa eroon. Ex suostui seksiin korkeintaan kerran kuukaudessa. Ei yksikään alle 30 v mies tuollaiseen suostu. Muuten oli kaikin puolin ihana nainen.
Joko ap:n loma on ohi ja joko ero pistetty käytäntöön vai jäikö ap edelleen oleilusuhteeseen ...