Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Nro 955: Tottakai musta tulee vanhanakin sairas, kun ei esim nivelreuma, johon sairastuin jo 34-vuotiaana, tule koskaan paranemaan. Se on etenevä sairaus siinä missä moninivelrikkokin (joka mulla myös on, polvissa jo tekoniveletkin) ja selvää on, että päivä päivältä tässä toimintakyky heikkenee. Vaikka en ole vielä edes eläkkeelläkään, alin eläkeikä tulee täyteen vuoden päästä.Ja juuri sen vuoksi olen jo aikoja sitten todennut, että jos en jotain pysty itse tekemään, en voi juoksuttaa lapsiani enkä muitakaan sukulaisia tekemässä puolestani vaan mun pitää maksaa jollekin, joka tulee tekemään. Ruokakauppojen kotiinkuljetuspalveluitakin käytin jo vuonna 2016 sellaisina päivinä, kun käveleminen oli kyynärsauvojenkin kanssa liian kivuliasta edes lähikaupalle. Mun on tähän ja moneen muuhunkin asiaan pitänyt varautua jo vuosia sitten eikä olettaa, että kun jotain tarvitsen, jostain ilmestyy ilmaista palvelusväkeä tekemään mun puolestani. Kuolinsiivous ja muu asunnon järjestäminen sellaiseksi, että pärjään täällä mahdollisimman pitkään, on ollut mulla projektina jo kolme vuotta. Äidin muistisairaus sitten sotki kuvion eli hommat jäi kesken. Ja yksi syy siihen, miksi irtisanoinkin itseni töistä jo nyt eli 11 kk ennen eläkeikää on se, että voin käyttää ne 11 kk kuolinsiivouksen asunnon järjestelemisen loppuun saattamiseen. Täältä pitää viedä ihan julmettu määrä tavaraa sorttiasemalle tai jonnekin kierrätykseen ja just eilen sovin sen firman kanssa, joka kävi asentamassa mulle lamppuja kattoon, että syksymmällä otan yhteyttä ja he hoitaa tavaroiden kantamiset ja pois kuljettamiset. Kummallakaan lapsistani ei ole autoa, joten sitten pitäisi vaivata siskoni lapsia. Heilläkin on omat elämänsä enkä tosiaankaan halua sitten kulkea laatikkopinojen ja pois lähtevien huonekalujen  välissä kolmea 3-6 kk odotellen, milloin heille sattuisi sopimaan. 

Mulle mun lapseni ovat aina olleet mun lapsiani ja tulevat aina olemaankin. He eivät ole mun ystäviäni eikä heistä sellaisia koskaan tulekaan. Mä olen heidän äitinsä ja se haluan ollakin. En mä ole koskaan kertonut heille yhtään mitään mun sairauksistani tai mitä lääkäri on sanonut tms. Tai no sen verran, että tietävät mun sairastavan nivelreumaa ja tietävät, että mulla on tekonivelet polvissa. Jälkimmäinen tieto ihan vaan sen takia, että jouduin pyytämään poikaani hoitamaan koiran sen ajan, kun en itseleikkauksen jälkeen pystynyt. Ja miksi just poikani enkä vienyt jonnekin koirahoitolaan? Koska toi koira ei tykkää vieraista ihmisistä eikä vieraista paikoista  ja stressaantuu helposti. Muista mun sairauksistani heillä ei ole aavistustakaan eikä tarvitsekaan olla. Ysätävät on sitä varten, että heidän kanssaan sitten jaetaan sellaiset asiat, joilla ei haluta huolestuttaa omia lapsia. Puolin ja toisin.  

Mitä tulee joihinkin "Jeesuksen aikaisin" muisteluihin mun elämästäni ajalta ennen mun lapsiani, niin en mä ole tähänkään mennessä, vaikka esikoinen täyttää jo 40v, niistä lasteni kanssa koskaan puhunut. Miksi ihmeessä kokisin tarvetta puhua jatkossakaan? Toki, jos jonain päivänä olen niin muistisairas, että en edes muista yhtään mitään muuta kuin lapsuuteni ja teinivuosieni asioita, niin ehkä mä sitten höpötän niitä silloin. Mutta silloin olenkin "syyntakeeton" ja koska en silloin muista edes sitä, että mulla lapsia on ikinä ollutkaan (kuten äidille kävi muistisairauden pahennuttua), niin se nyt on ihan sama, onko se kuulija kotihoitaja, joku SPR:n vapaaehtoistyyppi tai mun peilikuvani. Vanhuskerhon Maija ei tietenkään vastaa mun omaa lastani, mutta hyvässä lykyssä Maijasta tulee mun ystäväni, jos mun kaikki muut ystävät puskee silloin jo horsmaa tai ovat kykenemättömiä käyttämään edes puhelinta. 

Outo ajatus että vanhukset haluaisivat koko ajan jotain apua.  En saa siitä kiinni.

Liki joka kommentissa kuitenkin näin kerrotaan, en taatusti, siivoa, vaihda verhoja , vie lääkäriin,  ei kiinnosta jos mamma päivystykseen jne.  Vähän semmosta jäniksen nylkemistä ennen jänistä.

Kirjoittajilla ei mitään normaaleja suhteita vanhempiensa kanss.

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus että vanhukset haluaisivat koko ajan jotain apua.  En saa siitä kiinni.

Liki joka kommentissa kuitenkin näin kerrotaan, en taatusti, siivoa, vaihda verhoja , vie lääkäriin,  ei kiinnosta jos mamma päivystykseen jne.  Vähän semmosta jäniksen nylkemistä ennen jänistä.

Kirjoittajilla ei mitään normaaleja suhteita vanhempiensa kanss.

No mä saan kiinni. Mulla oli ihan hitonmoinen vääntö isän kanssa siitä, että hänelle ei äidin muistisairauden alettua kelvannut yhtään mikään ulkopuolinen apu. Isä olisi halunnut, että minä käyn siellä tekemässä milloin mitäkin. Itseasiassa jo sillooin, kun isä menetti ajokorttinsa, niin mun - autottoman ja ajokortittoman - olisi pitänyt kuskata heille kaupasta sapuskat. Ekan polvileikkaukseni jälkeen vielä teinkin niin, että kun tilasin itselleni kotiinkuljetuksella, pistin samaan tilaukseen myös isän ja äidin ostokset. Ja sitten kyynärsauvojen kanssa iso ja painava kestokassi olallani nilkutin pihan poikki ja vein ostokset isälle. Seuraava polvileikkaukseni olikin helmikuun alussa ja tiesin, että mä en silloin pääse todennäköisesti edes ovesta ulos, koska alamäki on takuulla liukas. Isä pullikoi silloinkin vastaan, kun yritin ehdottaa, että alkaisi itse tilaamaan. Kerroin, että no sitten te olette 3-5 viikkoa ilman ruokaa. Suostui lopulta opettelemaan tilaamisen itse. 2 vuotta piti vääntää siitä, että isä vihdoin suostui tilaamaan siivouspalvelun. Mutta mä en missään vaiheessa alkanutkaan siellä siivoamana. Jossain vaiheessa isä sitten tajusi, että hän ei enää pysty eikä tuo Lammaskaan näytä rientävän tänne Sinipiika kädessään, niin pakko oli. Kotihoidon palvelut sinne olisi tarvittu jo kauen ennenkuin isä niihin suostui. Suostui vasta sitten, kun äidin taas kerran päädyttyä nesteytettäväksi päivystykseen lääkäri oli suoraan ilmoittanut, että äiti ei voi palata kotiin, JOS siellä ei käy kotihoito. 

Sulla on varmaan kokemusta vanhuksista, jotka ei tarvitse yhtään mitään apua ja riittää, että soittaa kerran kuukaudessa ja parin kolmen kuukauden välein käy kahvittelemassa, jos asuu alle 100 km päässä. Ja tämän kyllä pitäisi riittääkin. Aloitukseen liittyvässä artikkelissa ei sen tarkemmin kerrottu elvytetyistä vanhuksista kuin että olivat olleet yksinäisiä ja kun juhannukset oli joskus aiemmin vietetty läheisten kanssa, niin nyt sitten jussina olikin yksin ja se oli liikaa. Ei siis tietoa, pitikö nämä läheiset muuten yhteyttä. 

Kotoa pois muuttavan nuoren kattilaostoksista vielä. Mielestäni nämä kattilaostokset on tyyliin kerran elämässä tapahtuma, jota en missään nimessä halua ohittaa. Sen sijaan vanhuksen viidestoista tai viideskymmenes lääkäri/sairaalareissu ei ole sellainen, jos lanssi on hoitoon hänet vienyt ja paikan päällä on hoitavat tahot. 

Vanhukset kaipaavat aikuisia lapsiaan mutta aikuiset lapset ovat heistä henkisesti irtaantuneet kuten elämän kiertokulku on. Vähät välittävät. 

Vanhusten lapset roikkuvat omissa aikuisissa lapsissaan holhoten heitä kunnes nämä taas vuorostaan pyristelevät irti ja ostavat kattilansa oman mielensä mukaan.  Eivätkä halua kaikkea elämästään jakaa vanhempiensa kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tyhmää tekstiä monelta. Mikä ihmisiä vaivaa nykyään kun on näin kovat arvot monella? Sen vanhuksen pitäisi olla kiva ja herttainen, suorittaa elämäänsä loppuun saakka, että lapset voivat hänet hyväksyä. Vanha ei saa olla sellainen kuin hän lopulta on.

 

Ajatelkaa vaikka muutamia entisiä presidenttejämme, vähänkö se aikanaan matkustivat, kirjoittivat kirjoja, pitivät puheita ja elivät hyvin sosiaalista elämää. Harrastuksia oli. Silti heille tuli muistisairaus. 

 

Eivät vanhat ihmiset valitse itse osaansa, eivät he valitse muistisairautta tai muitakaan sairauksia tai sitä miten pitkään ovat hoivilla. Vanhuus, aika, sairaudet kenties onnettomuudet vaan tekevät heistä sellaisia kuin he ovat. Siinä kun tulee sairauksia ja liikuntakyky heikkenee i

"Mistä tiedät, että läsnäolosi oli tädille mieleen? Ehkä hän olisi halunnut olla edes kuollessan rauhassa. Minä olen lapseton, enkä todellakaan tahdo että sisareni lapset tulevat kättäni silittelemään sitten kun teen kuolemaa. On se kumma, ettei ihmisen voida antaa olla rauhassa edes silloin. 

Kuoleva on joka tapauksessa täysin yksin, koska hän menee jonnekin mistä kukaan ei ole vielä palannut. Se on ainutkertainen, yksinäinen kokemus jokaiselle. Se käsien silittely, läsnäolo ja lääppiminen on vain läheisiä varten, ei sitä kuolevaa. Kuoleva ei enää seuraa tarvitse. 

Oksettavaa ja itsekästä tuollainen sentimentaalisuus, että kyllä omatunto soimaisi jos en olisi ollut lääppimässä ja häiritsemässä. MINÄMINÄMINÄ ja minun omatuntoni, mitäpä siitä, mitä se vanhus olisi tahtonut. "

Nyt on kyl kylmää ja kovaa 😂. Jaa että edes kuollessaan sais olla yksin😂😂 No ei huolta, sinulle se varmasti onnistuu, muistat vaan aloittaa karkoituksen jo nyt, ei kukaan kaipaa.

Oletus, et olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan perustuu siihen, kuinka tärkeitä olimme tädillemme hänen ollessaan vielä terävänä. Romahdus oli nopea, jos olisikin muuttanut mieltään siinä välissä, pääsipä olemaan yksin kuoleman koittaessa. Sinäsinä -tyyppi saat toki olla sitä jo eläessä. Meistä monet eivät halua.

Vierailija kirjoitti:

Kotoa pois muuttavan nuoren kattilaostoksista vielä. Mielestäni nämä kattilaostokset on tyyliin kerran elämässä tapahtuma, jota en missään nimessä halua ohittaa. Sen sijaan vanhuksen viidestoista tai viideskymmenes lääkäri/sairaalareissu ei ole sellainen, jos lanssi on hoitoon hänet vienyt ja paikan päällä on hoitavat tahot. 

Puhumattakaan jos on vastakkain nuoren kattilaostokset vs. vanhuksen verhojen vaihto. Kausiverhojen vaihto on muutenkin asia, jota en tee, koska tämä ei ole tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Outo ajatus että vanhukset haluaisivat koko ajan jotain apua.  En saa siitä kiinni.

Liki joka kommentissa kuitenkin näin kerrotaan, en taatusti, siivoa, vaihda verhoja , vie lääkäriin,  ei kiinnosta jos mamma päivystykseen jne.  Vähän semmosta jäniksen nylkemistä ennen jänistä.

Kirjoittajilla ei mitään normaaleja suhteita vanhempiensa kanss.

Tätä mietin kanssa. Onko tänne nyt sattunut kaikki sellaiset, joilla ei normisuhteita. Ei kukaan ihminen ole vain rakastettava, mutta kaikki ansaitsevat silti inhimmillisen kohtelun. 

onneksi minut otettiin huostaan 8v seka käyttäjä hutsu äidiltä  kamalia kokemuksia. nyt yrittää olla yhteyksissä . toivon hälle oikein vit... loppu elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kotoa pois muuttavan nuoren kattilaostoksista vielä. Mielestäni nämä kattilaostokset on tyyliin kerran elämässä tapahtuma, jota en missään nimessä halua ohittaa. Sen sijaan vanhuksen viidestoista tai viideskymmenes lääkäri/sairaalareissu ei ole sellainen, jos lanssi on hoitoon hänet vienyt ja paikan päällä on hoitavat tahot. 

Jo jos kuoleekin ei kuollut enää tarvitse ketään eikä mitään.  Eikä niistä tekokyynelistä tiedä mitään,  oli se mamma rakas vaikka toissavuonna nähtiin.  Silloinkin höpötti vaan eikä kuunnellut meidän firman henkilöstöjuoruja 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ylipäätään Suomessa on vallalla sellainen kulttuuri, että ikääntyvät halutaan jonnekin pois silmistä häiritsemästä heitä nuorempien ihmisten kaunista ja rohkeaa elämää. Omassa lähipiirissänikin on minua vain 10-15 vuotta nuorempia jotka pitivät ikääntyviä omia vanhempiaankin ällöttävinä vanhuksina eivätkä juuri osallistuneet heidän elämäänsä ja ovat siirtäneet tämän asenteen myös omalle jälkikasvulleen. 

Itsekin välttelen monien vanhusten seuraa ihan siitä syystä, että ovat aivan hemmetin raskaita. Puheenaiheet kulkevat kuolemassa ja muissa ikävissä aiheissa eikä löydy sellaista draivia tai intohimoa elämään. Möllötetään kotona telkkaria katsomassa eikä tehdä mitään. Miksi tuhlaisin aikaani ankeiden ihmisten seurassa?

 

 Uskomatonta. Ajatteletko tosiaan ihan oikeasti noin vai haluavatko vain provosoida?

 

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset kaipaavat aikuisia lapsiaan mutta aikuiset lapset ovat heistä henkisesti irtaantuneet kuten elämän kiertokulku on. Vähät välittävät. 

Vanhusten lapset roikkuvat omissa aikuisissa lapsissaan holhoten heitä kunnes nämä taas vuorostaan pyristelevät irti ja ostavat kattilansa oman mielensä mukaan.  Eivätkä halua kaikkea elämästään jakaa vanhempiensa kanssa.

  

Kyllähän kaiken saa väännettyä noin kieroksi, kun oikein yrittää. Hyvin onnistuit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyisikö täällä nämä vihaa uhkuvat kohtaamaan  työssäänkään vanhuksia olematta vmäinen?  Näitä näin vanhana oikeasti kohtaa eri tilanteissa.

Mietin myös jos liki 60-vuotiaalla on raivokas viha vanhempiaan  ja boomeri-ikäluokkaa kohtaan vahvasti yleistäen onko se ollut aina vai onko se tullut vanhetessa.  Sisarella alkoi 50-vuotiaana näkyä alkava alz vihamielisyytenä, vainoharhaisuutena.

Laskin myös, kyllä tosiaan 80-vuotiaalla voi ihan hyvin olla jo vaikka -67 syntynyt lapsi eli nyt 58. 

En vihaa vanhuksia vaan hankalaa, uhkailevaa, uhriutuvaa äitiäni. Anopin ja apen kanssa tulen oikein hyvin juttuun. Isäni on jo kuollut, ja sen jälkeen äitini käänsi manipulointinsa ja katkeruutensa minuun. Väkivaltainen hän on ollut koko ikänsä. 

Voisin kuvitelle miten ohimenevissä kohtaamisissa kertoilee esim. Lääkärille mi

Sitten sä et varmaan olekaan yksi niistä tähän ketjuun kirjoittaneista, joiden kommentit on olleet todella karmivia boomer - vihassaan.

Vierailija kirjoitti:

Kotoa pois muuttavan nuoren kattilaostoksista vielä. Mielestäni nämä kattilaostokset on tyyliin kerran elämässä tapahtuma, jota en missään nimessä halua ohittaa. Sen sijaan vanhuksen viidestoista tai viideskymmenes lääkäri/sairaalareissu ei ole sellainen, jos lanssi on hoitoon hänet vienyt ja paikan päällä on hoitavat tahot. 

Mä taas ajattelen, että nuoren aikuisen kanssa on odotettavissa monia yhteisiä vuosia ja kokemuksia. Vanhan ihmisen kanssa eletään niitä viimeisiä. Fiksu aikuinen lapsi myös ymmärtää sen asian, itsekeskeiseksi kasvatettu ei.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 955: Tottakai musta tulee vanhanakin sairas, kun ei esim nivelreuma, johon sairastuin jo 34-vuotiaana, tule koskaan paranemaan. Se on etenevä sairaus siinä missä moninivelrikkokin (joka mulla myös on, polvissa jo tekoniveletkin) ja selvää on, että päivä päivältä tässä toimintakyky heikkenee. Vaikka en ole vielä edes eläkkeelläkään, alin eläkeikä tulee täyteen vuoden päästä.Ja juuri sen vuoksi olen jo aikoja sitten todennut, että jos en jotain pysty itse tekemään, en voi juoksuttaa lapsiani enkä muitakaan sukulaisia tekemässä puolestani vaan mun pitää maksaa jollekin, joka tulee tekemään. Ruokakauppojen kotiinkuljetuspalveluitakin käytin jo vuonna 2016 sellaisina päivinä, kun käveleminen oli kyynärsauvojenkin kanssa liian kivuliasta edes lähikaupalle. Mun on tähän ja moneen muuhunkin asiaan pitänyt varautua jo vuosia sitten eikä olettaa, että kun jotain tarvitsen, jostain ilmestyy ilmaista palvelusväkeä tekemään mun puolestan

Luulen että oma äitini ajatteli vähän noin. Ei kertonut kaikista sairauksistaan minulle. Asun kaukana ja hän ilmeisesti ei halunnut vaivata tai huolestuttaa minua.  Mutta kun kuoleman jälkeen selvisi mitä kaikkea sitä ennen oli ollut ja miten pimennossa olin itse ollut siitä niin kyllä se kirpaisi. Tuntui etten ollut tarpeeksi tärkeä tai luotettava että äiti olisi jakanut edes pintapuolisesti jotain tietoa minun kanssani. Joten lapset voivat kokea asian joskus noinkin. Ruikuttaa ei tietenkään tarvitse mutta olisin ollut kiitollinen jos olisin ollut edes suht koht kartalla äidin terveydentilasta.

Mutta jokainen tietysti päättää itse mitä yksityisasioistaan kertoo.

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset kaipaavat aikuisia lapsiaan mutta aikuiset lapset ovat heistä henkisesti irtaantuneet kuten elämän kiertokulku on. Vähät välittävät. 

Vanhusten lapset roikkuvat omissa aikuisissa lapsissaan holhoten heitä kunnes nämä taas vuorostaan pyristelevät irti ja ostavat kattilansa oman mielensä mukaan.  Eivätkä halua kaikkea elämästään jakaa vanhempiensa kanssa.

  

Sepä! Hassua ettei nää kattilaostoksille mukaan tunkijat nää, miten heidänkin lastensa suunta on kohti vapautta ja poispäin heistä , irti heidän vaikutuspiiristään. He itse vaan ovat jääneet sinne teinin tasolle suhteessa vanhempiinsa.

Jos 80 v vanhus (äiti tai anoppi) huomauttaa että teillä samat verhot kuin talvellakin tai joko olette mansikat kasannut on kamala sotkeentuja,  ei osaa puhua pörssikursseista.

Samainen ihminen  innolla ostaa astioita, valitsee verhoja, vie mansikkalaatikon aikuiselle lapselleen.  Miksi ei puhu uuden voimalaitoksen tehosta ja nippeleistä?

Vierailija kirjoitti:

Jos 80 v vanhus (äiti tai anoppi) huomauttaa että teillä samat verhot kuin talvellakin tai joko olette mansikat kasannut on kamala sotkeentuja,  ei osaa puhua pörssikursseista.

Samainen ihminen  innolla ostaa astioita, valitsee verhoja, vie mansikkalaatikon aikuiselle lapselleen.  Miksi ei puhu uuden voimalaitoksen tehosta ja nippeleistä?

Tämä! Mun äidille ne mansikat on tärkeitä..Joskus se ärsytti, mutta nyt oon varautunut siihen, että varaan sen tietyn hetkensä, jolloin haen hänelle ne mansikat ja istutaan yhdessä alas puhdistamaan ja paljastamaan niitä. Juuri tuollaista yhteistä tekemistä hän kaipaa.Ja samanlaista arvokasta aikaa on se, kun olen lapsen kanssa kattilaostoksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos 80 v vanhus (äiti tai anoppi) huomauttaa että teillä samat verhot kuin talvellakin tai joko olette mansikat kasannut on kamala sotkeentuja,  ei osaa puhua pörssikursseista.

Samainen ihminen  innolla ostaa astioita, valitsee verhoja, vie mansikkalaatikon aikuiselle lapselleen.  Miksi ei puhu uuden voimalaitoksen tehosta ja nippeleistä?

Tämä! Mun äidille ne mansikat on tärkeitä..Joskus se ärsytti, mutta nyt oon varautunut siihen, että varaan sen tietyn hetkensä, jolloin haen hänelle ne mansikat ja istutaan yhdessä alas puhdistamaan ja paljastamaan niitä. Juuri tuollaista yhteistä tekemistä hän kaipaa.Ja samanlaista arvokasta aikaa on se, kun olen lapsen kanssa kattilaostoksilla.

Siis pakastamaan, ei paljastamaan, niitä.

Ei tarvitse puhua pörssikursseista eikä mun työni yksityiskohdista eikä mun työkavereistani.

Mutta jos edes joskus kysyisi ja kuuntelisi, mitä mulle kuuluu. Itselläni oli aika isoja asioita, joista avoimesti juttelin (tällöin läsnä oli muitakin), mutta kertaakaan ei ole jälkikäteen kysynyt mitään. Puhuu vaan loputtomasti siitä risteyksessä asuvasta Pirjosta ja Pirjon syövästä ja haudoista, Martankin hauta on niin huonosti hoidettu. Enkä tunne Pirjoa enkä Marttaa, sitäpaitsi tämä Martta on kuollut 85 vuotta sitten.

Aina ei vaan jaksa.