Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Kun tulee ikää ja sairauksia, lääkkeet voivat aiheuttaa huonoa oloa, näkö ja kuulo heikkenevät ja kävelykin käy huterammaksi, niin mieluummin moni vanhus on kotonaan. Eikä sieltä kotoaan halua muuttaa pois lähelle niitä lapsiaan, koska vanhalle kenties jo muistisairaalle kaiken uuden oppiminen on vaikeaa. Tuttu kotikylä tai -kaupunki on tuttu katuineen, mutta iso vieras kaupunki voi olla pelottava ja hämmentävä kokemus. Tutut ihmiset kuten lapset perheineen ovat ne keitä vanhat ihmiset haluavat tavata kun heidän kanssaan on se pitkä ja tuttu historia. Ei heitä voi korvata millään kerhoilla. 

 

Ei se naapurin iäkäs Hilma ole sama kuin omat lapset tai sukulaiset. Kumpa nuorempi sukupolvi ymmärtäisi vanhoja ihmisiä ja puutteineen. Ei kiinnosta ehkä enää politiikka ja maailman meno, vaan valitettavasti ne omat sairaudet ovat mielessä päällimmäisinä. Se vaan reviiri ja elämänpiiri pienenee halusi sitä itse tai ei. 

Ihminen nyt vaan niittää sen minkä kylvi, ei se ole kosto vaan "luonnonlaki" . Jos on itsekäs, kylmä ja esim väkivaltainen läpi lapsiensa lapsuuden ja nuoruuden niin ne lapset vetää yleensä lopulta v*ttumaiselle vanhukselle rajat itsesuojeluna, ei kostona.

Vanhukset istuu itse passiivisina kotona ja odottaa että lapset lapsenlapsineen tulee jatkuvasti satojen kilometrien päästä häntä viihdyttämään viikonlopuilsi ja pitemmiksi ajoiksi. Aika harvalla on tuollaiseen mahdollisuus.

Jos käyt ja viet ruokaa ja juot kahvit tai syöt seurana alkaa marina ja valitus ettei riitä. Vanhus on tietysti päättänyt, että asuu jossain kaukana maalla isossa talossa yksin eikä muu käy.

Vierailija kirjoitti:

Ei se rahaa vaadi että vanhus olisi kiinnostunut omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Silloin saa itselleenkin takaisin samaa.

Pahahan se on kiinnostua jos jälkipolvi vaan haukkuu vauvalla vanhuksiaan, soittelevat jne. Eivätkä halua vanhempiinsa pitää yhteyttä.

Nro 185: "Hyvä huomio!

Mistä tulee ajatus, että on pakko vaan kuunnella ja vastaanottaa kaikki, mitä vanha ihminen sanoo? Kyllä voi sanoa vaikka vastaan tai olla eri mieltä. Siis jos tämä henkilö ei ole esim. dementikko. Meillä 87v. anopilla on välillä kummallisia juttuja, mutta hänen kanssaan jutellaan, kuten kenen muun kanssa hyvänsä. Eli aina ei olla samaa mieltä, tai otamme myös tilaa puhumalla omia juttuja. Hän saa siis ihan saman kohtelun, kuin me muutkin. "

Mä pääsen isän luota nopeammin kotiin, kun en ala vänkäämään sille vastaan. Melkein 2,5 vuotta vänkäsin sekä isän että äidin kanssa. Lähes joka ainoa päivä. Viimeisinä kuukausina äiti ei enää pystynyt edes puhumaan, mutta isä jatkoi vänkääämistään. Ja mä kuitenkin vain yritin saada ne hyväksymään sellaisen avun, että äiti voi - toiveidensa mukaisesti - olla loppuun asti kotona. Ja lopulta sitten hirveän väännön jälkeen saikin ja nukkui rauhallisesti omassa sängyssään ikiuneen. Mutta mä en jaksa enää vääntää jäärien kanssa. Pääsen siis itse helpommalla, kun vaan kuuntelen ne monologit ja sen jälkeen sanon heippa, nähdään taas viikon päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Vierailija kirjoitti:

Kokonainen sukupolvi, buumereiden jälkeläiset, elivät avainkaulalapsina, oppien selviytymään itse, laittamaan itse itselleen niistä satunnaisista aineksista mitä joku oli muistanut kaappiin ostaa, omat ruokansa. Ei kyselty perään, missä menet, jätettiin selviytymään yksin niin henkisesti, fyysisesti kuin emotionaalisestikin. No sitten saimme lapsia mutta buumeri-isovanhempaa ei kiinnostellut tutustua lapsenlapsiinsa, oli muita tärkeämpiä menoja aina. Ei puhettakaan että olisivat hoitaneet lapsenlapsia ja suoneet lapsilleen hengähdystauon tai mahdollistaneet edes satunnaiset pakolliset menot. Ehei, tarhat ovat sitä varten. Nyt lapset ovat jo teinejä ja jääneet isovanhemmilleen vieraiksi. Yhtäkkiä kun huomataankin että ITSE tarvitaan apua, alkaa jumalaton syyllistäminen kuinka kiittämättömiä sitä ollaan, kun ei auteta. 

Unohdit mainita että näitten buumereitten omat vanhemmat laitettiin 'kunnalliskotiin' tai monet näistä vanhemmista kuolikin aikasempaa entäpä mitä nämä buumerit tulee tekemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samasta yksinäisyydestä kärsii myös nuorempiakin kuin vanhuksia. Tämä lyhentää tulevaa elinikää. Lisäksi laskee työkykyä ja elämänlaatua kokonaisuudessaan. 

Ei lakiin voida ottaa tuollaisia velvoitteita ilman, että on mahdollista hakea siitä vapautusta. Aikuisetkin saavat antaa lapsensa sijoitukseen, jos eivät kykene hoitamaan tai ovat sopimattomia tehtävään tai lapsi on hallitsematon. 

Jokainen on velvollinen itse luomaan itselleen sosiaaliset verkostot eikä voi jäädä odottamaan, että joku muu sen tekee.

Se nyt vaan ei kaikilta syystä tai toisesta onnistu. Ja jo luodut verkostot saattavat kaatua ja sen menetyksen jälkeen on niin masentunut, ettei vaan jaksa. 

 

Silti se sinun yksinäisyytesi ei ole muiden ihmisten eikä yhteiskunnan ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun on oltu kiinnostuneita vaan omasta navasta, eikä ole ikinä autettu muita vaan vaadittu itselle, niin eipä sellaisia kaikesta valittavia vanhuksia kukaan jaksa.

Omat isovanhemmat oli onneksi reippaita ja mukavia sekä hyvää seuraa ja auttoivat aina perhettä kyetessään niin heitäkin autettiin ihan loppuun saakka.

 

 

 

Siis esimerkki kaupankäynnistä.  Jos annat aikuisille rahaa, hyppäät kun he käskevät, saattavat vanhuksena köydä kylässä.  Mutta jos on pienipalkkaiset vanhukset kaukana, huhhei, heillä väliä kun heistä ei ole hyötynyt aikuisena 

 

No mistä rahan tähän keksit? Ei liity asiaan.

Mutta jos se vanhus ei enää kykene.  Ja jos jän oli työelämässä silloin vielä kun lapsensa lapset oli hoitoa vailla.

Kyllähän munkin yks tuttu , täältä 100 km helsinkiin, ikää liki 70,pyyhälsivät hakemaan pojanlapsen hoidosta kun iltapäivällä pyyntö.

En tiedä minkä verran käyvät, tuossa nuo 80+ nyt näyttävät päivät käpyttelevän kahdestaan. Poikansa helsingin herroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliset sukupolvet ovat tehneet nuoremmille opiskelemaan ja töihin pääsemisestä niin vaikeaa, että kun viimein saa oman elämänsä hallintaan ja ehkä lapsia, ei riitä aika ja energia monisairaiden vanhusten hoitoon. Olen tällä hetkellä äitini omaishoitaja ja kyllä se oikeasti elämäniloa ja jaksamista syö ihan kauheasti. Lisäksi epäilen, ettei pelkkä perhe riitä piristämään kun oma itsenäisyys ja sosiaalinen elämä kaventuvat. 

Minäkin olen omaishoitaja. 

Olen eri mieltä. Aiemmat sukupolvet ovat mahdollistaneet ilmaisen koulunkäynnin vielä yliopistossakin. 

Jos ei töitä riitä kaikille, ei se todellakaan ole vanhusten vika. Se on nykyisten työikäisten aiheuttamaa. (Poliitikot, firmat, itsepalvelu, tekoäly)

Ei ole ilmaista, jos sinne päästäkseen pitää käydä

Oletko ajatellut työhakua ulkomailta? Suurista ikäluokista satojatuhansia lähti työn perässä Ruotsiin, Australiaan, Kanadaan. Että se siitä helposta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ovat ne harrastukset mitä 8-kymppinen voi kotonaan harrastaa? Siinä vaiheessa kun ei voi enää neuloa eikä kaikki tee sanaristikoitakaan, kun kauppareissu on päivän - jos edes käy joka päivä kaupassa - ainoa kun tapaa muita ihmisiä, telkkarin katsominen, radion kuunteleminen, lukeminen. Siinä ne melkein ovat harrastamiset. Yksin. 

 

Romaneita paljon parjataan, mutta he huolehtivat vanhuksistaan. Lapset yhdessä vuorollaan. Enkä nyt tarkoita, että meille pitäisi rantauttaa sama tapa, mutta kun lapset edes vuorotellen kävisivät katsomassa ja soittaisivat vanhukselleen säännöllisesti. Sekin olisi jo hyvin tehty  

Käykö kaikki näistä töissä? Vapaa-aika on kortilla, on talot, lapset ja lapsenlapset. Ja työelämässäkin joutuu olemaan tonne 67 veeksi, ennenku pääsee eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti

Romaninaiset eivät yleensä käy töissä, eikä monet miehetkään. Vähän helpompi ehkä silloin löytää aikaa sosiaaliseen elämään.

Ei soittamiseen mene paljon aikaa kun ei tarvitse soittaa edes joka päivä. Aikaa kyllä löytyy jos ihmisellä vaan on hyvää tahtoa.

Jos tämä pallo pyörii vielä viidenkymmenen vuoden päästä, niin miten te tänne nyt kirjoittelevat kiireiset lapset selviättä itse joskus  kun olette 8-kymppisiä? Onko teillä harrastuksia ja virtaa vielä silloin, oletteko olleet niin läsnä ja mallivanhempia, että lapsenne varmasti pitävät teihin yhteyttä? Oletteko niin järkeviä ja terveitä, että ette heitä tylsillä jutuillanne rasita ja karkoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Kyllä. Jos vanhemmat olivat tunnekylmiä ja / tai pahoinpitelivät lapsiaan.

Meillä asseilla ei useinkaan ole lapsia.

Muutamilla meistä tietysti on.

Voin lohtuna todeta, että jos vanhempasi 

on assijengiä, ei pelkoa, että kokisit

erakkoassi-faijasi riippakivenä. 😄 Hän ei

nimittäin kyläilyistä juuri perusta; eikä

takuulla ole väkisin tulossa kylään, ei

välttämättä edes jouluna. Mitä enemmän 

yksinäisyyttä, sitä tyytyväisempi hän on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun tulee ikää ja sairauksia, lääkkeet voivat aiheuttaa huonoa oloa, näkö ja kuulo heikkenevät ja kävelykin käy huterammaksi, niin mieluummin moni vanhus on kotonaan. Eikä sieltä kotoaan halua muuttaa pois lähelle niitä lapsiaan, koska vanhalle kenties jo muistisairaalle kaiken uuden oppiminen on vaikeaa. Tuttu kotikylä tai -kaupunki on tuttu katuineen, mutta iso vieras kaupunki voi olla pelottava ja hämmentävä kokemus. Tutut ihmiset kuten lapset perheineen ovat ne keitä vanhat ihmiset haluavat tavata kun heidän kanssaan on se pitkä ja tuttu historia. Ei heitä voi korvata millään kerhoilla. 

 

Ei se naapurin iäkäs Hilma ole sama kuin omat lapset tai sukulaiset. Kumpa nuorempi sukupolvi ymmärtäisi vanhoja ihmisiä ja puutteineen. Ei kiinnosta ehkä enää politiikka ja maailman meno, vaan valitettavasti ne omat sairaudet ovat mielessä päällimmäisinä. Se vaan reviiri ja eläm

Mä huomaan että pilaan oman elämäni, kun yritän auttaa iäkästä äitiäni, joka ei ikinä ole ollut mulle millään mittarilla hyvä. Toivottavasti osaan lopettaa ennenkuin olen itse katkera kurppa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti

Romaninaiset eivät yleensä käy töissä, eikä monet miehetkään. Vähän helpompi ehkä silloin löytää aikaa sosiaaliseen elämään.

Ei soittamiseen mene paljon aikaa kun ei tarvitse soittaa edes joka päivä. Aikaa kyllä löytyy jos ihmisellä vaan on hyvää tahtoa.

Jos tämä pallo pyörii vielä viidenkymmenen vuoden päästä, niin miten te tänne nyt kirjoittelevat kiireiset lapset selviättä itse joskus  kun olette 8-kymppisiä? Onko teillä harrastuksia ja virtaa vielä silloin, oletteko olleet niin läsnä ja mallivanhempia, että lapsenne varmasti pitävät teihin yhteyttä? Oletteko niin järkeviä ja terveitä, että ette heitä tylsillä jutuillanne rasita ja karkoita?

Pahoin pelkään, että silloin kahdeksankymppisetkin pakotetaan vielä raatamaan työelämässä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No millaisia he ovat nuorempana olleet? Mun vanhempia ei ole omat lapset koskaan kiinnostaneet eikä ole ollut mitään ihania mummoloita. Ei kannata itkeä yksinäisyyttä vanhuuden loppuvaiheessa.

Tämä. Sitä niitetään, mitä on elämässä kylvetty. 

Muistathan tuon sitten kun itse olet vanha, sairas ja yksinäinen. Kun sinusta ei enää olekaan hyötyä ihmisille, seurapiiri kummasti kapenee.

Sulla on aika katkera näkemys ystävyydestä. 

Ai että kun raivostuttaa tällaset jutut. Näitä itsekkäitä mummeleitako sitten pitäisi sääliä?!

Ihmisen elämä ei pääty yksinäiseen vanhuuteen jos on elänyt niin että ajattelee muitakin kuin itseään.

Oma mummoni isän puolelta oli aivan ihana ihminen ja hänellä oli useita kummilapsia ja lapsenlapsia, vaikka vaan yksi oma lapsi.

Valtavan lapsirakas hän oli, siis kaikkia lapsia rakasti eikä vaan omiaan.

Harrasti käsitöitä ja oli seurakunta-aktiivi. Mummo piti yhteyttä sukulaisiinsa ympäri Suomea ja soitteli kaukaisemmille.

Mutta ennenkaikkea hän oli hyvää seuraa, iloinen karjalaisnainen joka kyseli muiden kuulumisia ja kertoi vapautuneesti omiaan. Mummon seurassa viihtyivät kaikki juuri siksi, että hän välitti muista.

Hoitokodissa hän oli hoitajien suosikki, sillä hän mm. auttoi kattamaan pöytää ja oli hoitajille tosi ystävällinen. Eikä ikinä valittanut hoidosta vaan kiitti hoitajia ja ompeli heille sukkia jne.

Mummo eli loppuun asti sosiaalista elämää, hoitokodissa vieraili useamman kerran viikossa ystäviä ( paljon mummoa nuorempia).

Aina kun luen näistä yksinäisyyttään valittavista mummoista mietin heti, että kyllä heillä olisi seuraa, jos olisivat oikeasti hyviä tyyppejä.

Lopuksi vielä, itse en ole lainkaan niin sosiaalinen kuin mummoni. En jaksa pitää yhteyttä ihmisiin saati käyttää kesiäni autolla ajeluun pitkin Suomea. Työelämä on uuvuttanut niin että en edes usko eläväni eläkeikään asti ilman jotain muistisairautta tai slaagia.

Nautin myös yksinäisyydestä ja en oikeasti kaipaa vieraita ikinä. Mutta hyväksyn täysin sen että tilanne on sama vanhana. Enkä tosiaankaan yritä itsaria siksi etten itse ole huolehtinut toisista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokonainen sukupolvi, buumereiden jälkeläiset, elivät avainkaulalapsina, oppien selviytymään itse, laittamaan itse itselleen niistä satunnaisista aineksista mitä joku oli muistanut kaappiin ostaa, omat ruokansa. Ei kyselty perään, missä menet, jätettiin selviytymään yksin niin henkisesti, fyysisesti kuin emotionaalisestikin. No sitten saimme lapsia mutta buumeri-isovanhempaa ei kiinnostellut tutustua lapsenlapsiinsa, oli muita tärkeämpiä menoja aina. Ei puhettakaan että olisivat hoitaneet lapsenlapsia ja suoneet lapsilleen hengähdystauon tai mahdollistaneet edes satunnaiset pakolliset menot. Ehei, tarhat ovat sitä varten. Nyt lapset ovat jo teinejä ja jääneet isovanhemmilleen vieraiksi. Yhtäkkiä kun huomataankin että ITSE tarvitaan apua, alkaa jumalaton syyllistäminen kuinka kiittämättömiä sitä ollaan, kun ei auteta. 

Unohdit mainita että näitten buumereitten omat vanhe

Minä ja serkkuni  olemme boomereiden lapsia.  Kaikki vanhempamme asuivat kotonaan, joku ehkä sairaalassa lopun ajan.  Missään vanhainkodeissa kukaan. Omat vanhempani 86-v kotoa kuolivat.

Enkä tiedä oliko enää vanhainkoteja  joskus 80-luvulla.  Kotikunnassani ja toisesa kunnassa jonka tunnen, oli kirkonkylään rakennettuja vanhusten rivitaloja ja maaseudun vanhukset ja omakotitalousta luopujat pääsivät niihin itsenäisesti asumaan. Etenkin apua tarvitsevat, jolloin olivat keskitetysti.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama asia kuin otettaisiin seuraksi ihmisiä joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Miksi mt ongelmaisten, alkoholistien tai muiden vastaavien seura ei kelpaa? Yhtälailla hekin tuntevat yksinäisyyttä.

Tämä on yksi näkökulma. Jokainen vaistoaa sen epämukavuuden mitä tuosta seuraa. Vieraiijaa myöten.

Siis onko lasten epämukavaa olla vanhempansa seurassa?

Tarkoitin yleisesti ottaen vanhuksia yleensäkin, mutta vastaus kysymykseesi on kyllä. On vanhempia joilla ei ole lastensa kanssa mitään yhteistä tai jos on joskus ollutkin, niin se on kadonnut muistisairauksien yms. myötä. Jäljellä on tuntemattomia ihmisiä jotka ovat teknisesti vanhempiasi muttei muuta.