Ex-mies ei halua maksaa minimielareita, suuttuu kun varaan ajan lastenvalvojalle
Ollaan erottu miehen kanssa jotain 5v sitten jo, yksi yhteinen lapsi. Lapsi on pääasiallisesti minulla ja vierailee isänsä luona yleensä viikonloppuisin ilman mitään virallista sopimusta. Sopimusta ei myöskään ole tehty elatusmaksusta ja hän ei sitä ole maksanut, kun en ole tarvinnut hyvän palkan vuoksi.
Nyt tilanne on muuttunut siten, että jouduin loppuunpalamisen vuoksi pitkälle sairauslomalle ja rahat alkaa olla tiukilla. Eksä maksaa pitkin hampain minimielareiden verran eli 200e kuussa vain, jos kerjään sitä häneltä, eikä siis kesäkuussa maksanut ollenkaan, kun en asioikseen kysynyt. Viimeksi toukokuussa sanoin, että tarvitsisin elareita joka kuussa siihen saakka ainakin, kunnes palaan töihin.
Kyllästyin jatkuvaan kerjäämiseen, joka tuntui nöyryyttävältä ja päätin varata ajan lastenvalvojalle elatussopimuksen tekemistä varten. Sopimusta tarvitaan myös Kelaan, josta voin hakea elatustukea, jos isä ei maksa sovittua elatusmaksua. Kun kerroin isälle tulevasta tapaamisesta, hän ei tykännyt siitä ollenkaan ja sanoi, että on kohtuutonta vetää viranomaiset mukaan. Yksi mahdollinen syy sille on, että hän tienaa aika hyvin ja joutuisi todennäköisesti maksamaan enemmän kuin minimielarit, joita hän on tähän asti maksanut. Mustakin tuntuu pahalta, että joudutaan menemään virallista reittiä, mutta me ei pärjätä ilman sitä rahaa tällä hetkellä. Olenko kohtuuton, kun pidän miehen käytöstä itsekkäänä, ettei hän maksa ilman, että kerjään?
Kommentit (85)
Miehethän onkin tunnettuja kyvystään loogiseen ajatteluun nähdessään kauniin naisen 🤭
Vierailija kirjoitti:
Heti asianajajalle. Asian vireilletulosta taaksepäin voi saada vuoden elarit. Asianajaja on ilmainen kun kyseessä on lapsen asia.
Itse asiassa kotivakuutus korvaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen oikeus on saada elatusta isältään. Näitä kiristäjä lusmuisiä mahtuu Suomen.
JA äidiltään
Molemmilta. Jos ollaan tilanteessa jossa toisen vanhemman elatuskyky on tilapäisesti alentunut niin silloin elatuskykyisempi ottaa enemmän vastuuta yhteisen lapsen elatuksesta. Ellei kummankaan tulot riitä niin sitten yhteiskunta auttaa. Samalla lailla se elatusvastuu menee kuin ydinperheessäkin.
EI ole miehen tehtävä mahdollistaa äipän kampaajakäyntejä
Eipä niillä Kelan elareilla äipät kampaajalla käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, eipä ole miestä kiinnostanut ottaa lasta enemmän hoitoonsa. Pikemminkin toisinpäin, on peruuttanut monia vkl-tapaamisia kun on tullut jotain kiireellistä. Ei sillä, minulla on ihan hyvät tukiverkot. Mutta hyvähän se on ladella lapsen etua tuntematta edes ihmisiä kenestä on kyse 😅
ap
Se sairaudentunnottomuus.
Identifioi itsesi, niin teen susta lasun, kun et ymmärrä tilanteesi vakavuutta lapsesi kannalta, vaan postailet tänne jopa nauruhymiöitä.
Sinä tässä apua tarviit. Identifioi itsesi, niin teen susta huoli-ilmoituksen. Ihmisillä on masennusta, burnoutteija ja muita mielensairauksia silti ne pystyy huolehtimaan myös lapsistaan. Jos ei vaikka pysty työhön, niin se ei tarkoita etteikö pysty muihin asioihan. NÄMÄ ASIAT PITÄÄ OSATA EROTTAA TOISISTAAN. TYÖKYVYTÖN EI OLE SAMA KUIN ELÄMÄÄN KOKONAAN KYVYTÖN.
Tai ette ajattelisi vain alapäälläne, niin sekin voisi vähentää äpäröitä.