Ex-mies ei halua maksaa minimielareita, suuttuu kun varaan ajan lastenvalvojalle
Ollaan erottu miehen kanssa jotain 5v sitten jo, yksi yhteinen lapsi. Lapsi on pääasiallisesti minulla ja vierailee isänsä luona yleensä viikonloppuisin ilman mitään virallista sopimusta. Sopimusta ei myöskään ole tehty elatusmaksusta ja hän ei sitä ole maksanut, kun en ole tarvinnut hyvän palkan vuoksi.
Nyt tilanne on muuttunut siten, että jouduin loppuunpalamisen vuoksi pitkälle sairauslomalle ja rahat alkaa olla tiukilla. Eksä maksaa pitkin hampain minimielareiden verran eli 200e kuussa vain, jos kerjään sitä häneltä, eikä siis kesäkuussa maksanut ollenkaan, kun en asioikseen kysynyt. Viimeksi toukokuussa sanoin, että tarvitsisin elareita joka kuussa siihen saakka ainakin, kunnes palaan töihin.
Kyllästyin jatkuvaan kerjäämiseen, joka tuntui nöyryyttävältä ja päätin varata ajan lastenvalvojalle elatussopimuksen tekemistä varten. Sopimusta tarvitaan myös Kelaan, josta voin hakea elatustukea, jos isä ei maksa sovittua elatusmaksua. Kun kerroin isälle tulevasta tapaamisesta, hän ei tykännyt siitä ollenkaan ja sanoi, että on kohtuutonta vetää viranomaiset mukaan. Yksi mahdollinen syy sille on, että hän tienaa aika hyvin ja joutuisi todennäköisesti maksamaan enemmän kuin minimielarit, joita hän on tähän asti maksanut. Mustakin tuntuu pahalta, että joudutaan menemään virallista reittiä, mutta me ei pärjätä ilman sitä rahaa tällä hetkellä. Olenko kohtuuton, kun pidän miehen käytöstä itsekkäänä, ettei hän maksa ilman, että kerjään?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Onko isästä varmuus?
Typerä kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet rakasta lapsiaan, kun eivät halua maksaa elareita? Pyhällä hengelläkö se lapsi elää? Säälittäviä reppanoita kaikki tämän tyyppiset tapaukset. Lapsi on ihan jees, kunnes tulee ero. Eron jälkeen lapsi ja ex niputetaan samaan pinkkaan. Entinen lapsi, entinen perhe - ajattelumallilla. Yksi tämän tyylinen mies yritti minua iskeä ja selitti haluavansa vielä lisää lapsia. 🙄
Osa olettaa maksavansa exän kustannuksia. Ellei ole perheen raha-asioita koskaan mitenkään hoitanut, niin voi tulla yllärinä millaisia maksuja lapset saavat aikaan. Tuollainen 1-2 viikonloppua lasta hoitava isä ei pakosti osaa ajatella bussilippuja, vaatteita, harrastuksia, elektroniikkaa, kosmetiikkaa jne.
Ei miehet välitä. Lasteni isältäkin maksuja sai kysellä. Sitten kun viimeisen kerran jätti maksamatta niin en ottanut yhteyttä. Kolme kuukautta odotin, ja hain sitten Kelasta maksut. Oletti varmaan, että annan olla. Mitenkään isä ei ole avustanut eikä ylimääräisiä maksanut. Minimirahaa maksoi.
Muistakaa miehet, että aina täytyy olla 100% varmuus siitä ettei nainen ole hullu, ennen kuin vedätte paljaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet rakasta lapsiaan, kun eivät halua maksaa elareita? Pyhällä hengelläkö se lapsi elää? Säälittäviä reppanoita kaikki tämän tyyppiset tapaukset. Lapsi on ihan jees, kunnes tulee ero. Eron jälkeen lapsi ja ex niputetaan samaan pinkkaan. Entinen lapsi, entinen perhe - ajattelumallilla. Yksi tämän tyylinen mies yritti minua iskeä ja selitti haluavansa vielä lisää lapsia. 🙄
Sama kokemus. Mies totesi, että "Pitää tehdä uudet lapset".
Ai jestas. Edellisistäkään ei viitsi huolehtia, mutta luulee, että joku haluaa hänen kanssaan vielä lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ei ole kyse siitä mitä mies haluaa. Hän on lapsen isä ja saa myös kantaa vastuun. Mies on myös itse ajanut itsensä tähän tilanteeseen, että pitää ottaa yhteys lastenvalvojaan. Se ei ole todellakaan sinun aikasi.
Lapsen etu edellä. Anna elatusmaksuista päätävän tahon päättää elareiden suuruudesta. Jos eksä vetää herneen nenukkiinsa, niin hän voi ihan itse miettiä miten tähän nyt päädyttiin.
Lapsen etu on täysin kiistattomasti se, että se muuttaa nyt isän luokse ja äiti kipuilee burnoutit ilman kuormittavaa lasta.
Ai sen isän, joka ei ole tähänkään asti viitsinyt edes maksaa elareita?
Täällä joku tuntuu tosissaan kuvittelevan, että lasusta puhumalla voi uhkailla ap:n pelkäämään huostaanottoa, jos hän ottaa yhteyttä viranomaisiin elatusmaksuista. No, tämähän ei tule toimimaan, koska koko ajatus on epärealistinen. Lapsia ei oteta keneltäkään huostaan vain siksi, että on sairaslomalla burnoutin takia. Ja eiköhän ap:kin tiedä sen ihan hyvin.
Lapsen oikeus on saada elatusta isältään. Näitä kiristäjä lusmuisiä mahtuu Suomen.
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa miehet, että aina täytyy olla 100% varmuus siitä ettei nainen ole hullu, ennen kuin vedätte paljaalla.
Ei vaan miehellä pitää olla varmuus, että haluaa lapsia ennen kuin mies jättää ehkäisyn pois. Se ehkäisee, joka ei lapsia halua.
Sillä ei ole väliä onko nainen umpihullu vai ei, miehellä on lapsistaan elatusvastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet rakasta lapsiaan, kun eivät halua maksaa elareita? Pyhällä hengelläkö se lapsi elää? Säälittäviä reppanoita kaikki tämän tyyppiset tapaukset. Lapsi on ihan jees, kunnes tulee ero. Eron jälkeen lapsi ja ex niputetaan samaan pinkkaan. Entinen lapsi, entinen perhe - ajattelumallilla. Yksi tämän tyylinen mies yritti minua iskeä ja selitti haluavansa vielä lisää lapsia. 🙄
Osa olettaa maksavansa exän kustannuksia. Ellei ole perheen raha-asioita koskaan mitenkään hoitanut, niin voi tulla yllärinä millaisia maksuja lapset saavat aikaan. Tuollainen 1-2 viikonloppua lasta hoitava isä ei pakosti osaa ajatella bussilippuja, vaatteita, harrastuksia, elektroniikkaa, kosmetiikkaa jne.
Ei osa mitään oleta vaan todellakin maksaa äidin kuluja. Ystäväni mies maksaa 600 euroa kahdesta alle 3-vuotiaasta, jotka ovat kaiken lisäksi vuoroasumisessa. Äiti muutti omasta tahdostaan toiselta paikkakunnalta lähemmäs isää ja vaatii nyt, että mies maksaa hänen muuttokulunsa :-D. Sitä ennen isä ajoi kahdesti viikossa 200 km suuntaansa hakemaan lapset sekä palautti parin kolmen päivän päästä, viikottain. Eikä puhettakaan, että äiti olisi osallistunut bensakuluihin, mutta nyt hänellä on mielestään oikeus vaatia isältä muuttorahaa. Miehen tulotaso ei ole mikään ihmeellinen, äidillä lienee jopa hieman paremmat tulot ja lisäksi hän saa yh-korotettua lapsilisää pari euroa vajaa 400 eur/kk. Eli kyllä löytyy näitäkin äitejä, jotka näkevät lapset rahasampoina.
Et ole missään nimessä kohtuuton, vaan teet aivan oikein kun viet tämän viranomaisasiaksi.
Silloin ei tarvitse enää kerjätä. Miehen tuntemuksia sinun ei kannata miettiä, eihän häntä itseäänkään tunnu kiinnostavan lapsensa elatus. Tuskin hän miettii, miltä se sinusta tuntuu. Nyt vain tiukkana, miehen kuuluu osallistua lapsensa elättämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti asianajajalle. Asian vireilletulosta taaksepäin voi saada vuoden elarit. Asianajaja on ilmainen kun kyseessä on lapsen asia.
Ei saa kun etä on tosiasiassa maksanut lapsen elatusta tuon vuoden ajalta.
Asian vireilletulosta saa tosiaan ne elatusmaksut juoksemaan takautuvasti. Ei ennen sitä.
Ei tosiaan saa jos elatusvelvollinen on maksanut lapsen kuluja sen vuoden aikana. Suomessa systeemi on typerä, mitta ei nyt sentään niin typerä että elarit maksetaan kahteen kertaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet rakasta lapsiaan, kun eivät halua maksaa elareita? Pyhällä hengelläkö se lapsi elää? Säälittäviä reppanoita kaikki tämän tyyppiset tapaukset. Lapsi on ihan jees, kunnes tulee ero. Eron jälkeen lapsi ja ex niputetaan samaan pinkkaan. Entinen lapsi, entinen perhe - ajattelumallilla. Yksi tämän tyylinen mies yritti minua iskeä ja selitti haluavansa vielä lisää lapsia. 🙄
Osa olettaa maksavansa exän kustannuksia. Ellei ole perheen raha-asioita koskaan mitenkään hoitanut, niin voi tulla yllärinä millaisia maksuja lapset saavat aikaan. Tuollainen 1-2 viikonloppua lasta hoitava isä ei pakosti osaa ajatella bussilippuja, vaatteita, harrastuksia, elektroniikkaa, kosmetiikkaa jne.
Ei osa mitään oleta vaan todellakin maksaa äidin kuluja. Ystäväni mies maksaa 600 euroa kahdesta a
Miksi olet tuommoisen lusmun ystävä?
Jotkut valittaa siitäkin, ettei elareita pitäisi pyytää ollenkaan kun ei ole pakko. Silti pitäisi olla oikeus saada olla lasten elämässä ihan mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa miehet, että aina täytyy olla 100% varmuus siitä ettei nainen ole hullu, ennen kuin vedätte paljaalla.
Ei vaan miehellä pitää olla varmuus, että haluaa lapsia ennen kuin mies jättää ehkäisyn pois. Se ehkäisee, joka ei lapsia halua.
Sillä ei ole väliä onko nainen umpihullu vai ei, miehellä on lapsistaan elatusvastuu.
Umpihulluillakin on lapsia, kun miehet ajattelee liikaa vain seksiä. Haluavat seksiä jopa hyväksikäytön tasolle asti, ilman moraalia. On myöhäistä sitten ihmetellä mahdollisia lapsia.
Minkälaisen lapsuuden tällaiset luuserit elää? Kuka kasvattaa ihmisiä, jotka ovat niin pihejä ja itsekkäitä, etteivät minimielareita viitsi maksaa? Eivätkö nuo piirteet näy heissä mitenkään siinä vaiheessa kun mietitään lasten hankkimista? Ihan tosissani kysyn, koska en tunne tällaisia mutta palstan perusteella näitä on. Tosi pieniä ovat elarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä miehet rakasta lapsiaan, kun eivät halua maksaa elareita? Pyhällä hengelläkö se lapsi elää? Säälittäviä reppanoita kaikki tämän tyyppiset tapaukset. Lapsi on ihan jees, kunnes tulee ero. Eron jälkeen lapsi ja ex niputetaan samaan pinkkaan. Entinen lapsi, entinen perhe - ajattelumallilla. Yksi tämän tyylinen mies yritti minua iskeä ja selitti haluavansa vielä lisää lapsia. 🙄
Osa olettaa maksavansa exän kustannuksia. Ellei ole perheen raha-asioita koskaan mitenkään hoitanut, niin voi tulla yllärinä millaisia maksuja lapset saavat aikaan. Tuollainen 1-2 viikonloppua lasta hoitava isä ei pakosti osaa ajatella bussilippuja, vaatteita, harrastuksia, elektroniikkaa, kosmetiikkaa jne.
Ei osa mitään oleta vaan todellakin maksaa äidin kuluja. Ystäväni mies maksaa 600 euroa kahdesta alle 3-vuotiaasta, jotka ovat kaiken lisäksi vuoroasumisessa. Äiti muutti omasta tahdostaan toiselta paikkakunnalta lähemmäs isää ja vaatii nyt, että mies maksaa hänen muuttokulunsa :-D. Sitä ennen isä ajoi kahdesti viikossa 200 km suuntaansa hakemaan lapset sekä palautti parin kolmen päivän päästä, viikottain. Eikä puhettakaan, että äiti olisi osallistunut bensakuluihin, mutta nyt hänellä on mielestään oikeus vaatia isältä muuttorahaa. Miehen tulotaso ei ole mikään ihmeellinen, äidillä lienee jopa hieman paremmat tulot ja lisäksi hän saa yh-korotettua lapsilisää pari euroa vajaa 400 eur/kk. Eli kyllä löytyy näitäkin äitejä, jotka näkevät lapset rahasampoina.
Aika härskiä rahastusta lapsilla eikä miehellä näköjään palleja sanoa vastaan. Kuka tuollaisen vässykän kanssa viitsii edes olla? Onko hänellä edes omia mielipiteitä? Minulla on 2 teini-ikäistä ja isä maksaa heistä 600 euroa, eikä edes näe lapsia kuin ehkä kerran kahdessa kk:ssa. Eihän vuoroasumisessa tulisi maksaa mitään kun kulut menee puoliksi. Korkeintaan ylimääräisiä harrastuskuluja yms. mitä tuo 400 euron lapsilisä ei kata, mutta tässä kohtaa näyttää selvästi olevan rahastuksen maku. Alle 2-vuotiaille tuo summa on huimasti ylimitoitettu kun tuskin on mitään päivähoitomaksujakaan tämän uuden minimikaton noustua pari vuotta sitten (3 hlön perhe 5200 eur brutto/kk, jolloin minimimaksu 18 eur ensimmäisestä lapsesta, toinen 8 eur). Ja te alapeukuttajat lienette juuri niitä, joiden mielestä miehen pitää maksaa teidän etelänreissutkin.
Onko lapsen isä N ee k e ri?
Jos näin on, niin itse saat hävetä valintojasi.

JA äidiltään
Onko isästä varmuus?