Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
No totta kai se on niin, ettei kaikille riitä pitkiä ja menestyneitä miehiä.
Koska miehet ovat Suomessa keskimäärin viitisentoista senttiä naisia pitempiä, pitäisi matemaattisesti olla mahdollista muodostaa kaikista ihmisistä sellaiset parit, joissa mies on naista pidempi tai samanpituinen. No, sentti, pari lyhyempikin käy. Eli loppujen lopuksi ne kynnyskysymykset lienevät kuitenkin muualla kuin siinä pituudessa.
13,5cm. Tuosta oli tutkimus. Keskimäärin nainen haluaa itseään 20cm pidemmän miehen. Ja mitä lyhyempi nainen on, sitä suuremman pituuseron hän haluaa. Eli pitkille naisilla pitkä mies koska olen pitkä itsekin, enkä halua tuntea itseäni amatsoniksi. Lyhyille naisille pitkä tai vähintään keskipituinen mies koska en halua lyhyitä lapsia, vastakohdat viehättävät ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kertonut olevansa pitkä, kookas, uraorientoitunut. Vaikuttaa olevan temperamentiltaan myös tasainen. Onko matala ääni myös? Ehkä sulla on tietyllä tavalla maskuliininen aura?
Eikö ap sanonut olevansa 172 cm pitkä? Minusta hän on naisena keskipituinen eikä erityisen pitkä. Pitää olla todella lyhyt mies, jos tuon pituuden näkee jotenkin uhkaavana.
En mä sanonutkaan että kokisivat uhkaavana, vaan maskuliinisena , ts ei romanttisena kumppanina. Ja kyse ei myöskään ollut yhdestä ominaisuudesta, vaan useamman kombosta.
Yleensä seksuaalinen vetovoima vaatii, että tunnistaa persoonan lisäksi toisen osapuolen feminiinisyyden/maskuliinisuuden, ja tuli vaan ap:n antamista spekseistä mahdollisuus mieleen. En ole kuullut tai nähnyt häntä livenä, itse tiennee paremmin onko se oikea
En väitä ap:ta maskuliiniseksi, koska en ole häntä tavannut. Mutta tuossa on totuutta. Tyypillisesti mitä maskuliinisempi mies, sitä feminiinisemmän naisen hän haluaa.
Naisilla joilla on paljon maskuliinisia piirteitä (pituus, rotevuus, assertiivisuus, jämäkkyys, kilpailuhenkisyys), on tapana haluta vielä vahvempi mies. Eli mies jonka kanssa voi olla samankaltainen, sparrikumppani, ja lopulta mies on vielä vähän kovempi luu jotta nainen tuntisi itsensä naiseksi.
Mutta ei maskuliininen mies syty siitä, että nainen on melkein yhtä pitkä, melkein yhtä roteva, melkein yhtä assertiivinen ja jämäkkä tai kilpailuhenkinen, jne. Vaan nimen omaan siitä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden polariteetista.
Minun havaintojeni mukaan tällaisista naisista syttyvät eniten pienikokoiset ja pehmeät miehet, jotka antaisivat mielellään sukupuoliroolien kääntyä toisin päin. Mutta naiset ovat tässä asiassa huomattavasti konservatiivisempia. Tällainen nainen kiroaa kun häntä ihailevat pikkumiehet jotka eivät ole samalla tasolla sosioekonomisesti, eivätkä ne maskuliiniset vahvamiehet joilla on kahta päätä lyhyempi hoiva-alalla oleva empaattinen ja feminiininen vaimo kainalossa.
Vierailija kirjoitti:
On valtavasti kivoja ja perusnättejä naisia, jotka ei kelpaa miehille. Vaikka miehet muuta väittää.
Kyllä ja myös meitä, joiden bmi on 20. Seksiin kyllä kelpaan, mutta en parisuhteeseen. Eli eipä se laihduttaminenkaan auta. Koulutusta ja varallisuuttakin löytyy ja muutoin jo apn listaamat speksit.
Vierailija kirjoitti:
"Koska miehet ovat Suomessa keskimäärin viitisentoista senttiä naisia pitempiä, pitäisi matemaattisesti olla mahdollista muodostaa kaikista ihmisistä sellaiset parit, joissa mies on naista pidempi tai samanpituinen. No, sentti, pari lyhyempikin käy. Eli loppujen lopuksi ne kynnyskysymykset lienevät kuitenkin muualla kuin siinä pituudessa."
"13,5cm. Tuosta oli tutkimus. Keskimäärin nainen haluaa itseään 20cm pidemmän miehen. Ja mitä lyhyempi nainen on, sitä suuremman pituuseron hän haluaa. Eli pitkille naisilla pitkä mies koska olen pitkä itsekin, enkä halua tuntea itseäni amatsoniksi. Lyhyille naisille pitkä tai vähintään keskipituinen mies koska en halua lyhyitä lapsia, vastakohdat viehättävät ja sitä rataa."
No itse en kyllä naisena tuollaista tarkkaa pituuserovaatimusta (20 cm) ollut asettanut, liekö kuinka yleistä lopulta? Kieltämättä on mukavampaa olla tuntematta itseään jotenkin epäsuhtaisen isoksi, mutta siihen vaikuttaa myös ruumiinrakenne. Samantyyppisyys tuntuu luontevalta.
Bmi 27 voi näyttää ihan hyvännäköiseltä jos on on suht pitkä, sirorakenteinen ja söpöt kasvot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 100% varma että ap yliarvioi oman tasonsa. Hän on korkeintaan keskitasoa ja hänelle kelpaa vain tasokas alfa eli kirurgilääkärimiesmalli.
Itse taas veikkaisin, että AP on ehkä jotenkin pliisu ja huonolla tavalla hillitty, liian asiakeskeinen?
Asuinpaikka voi myös vaikuttaa. Ruuhka-Suomen ulkopuolella voi olla paremmat markkinat.
Olen kyllä jonkun verran asiakeskeinen ja hillitty, mutta en nyt kai liian pahasti, kun olen kuitenkin myös sosiaalinen ja iloinen. Asuinpaikka Pk-seutu.
Ap
Eikös juuri pääkaupunkiseudulla pariutumista vaikeuta se kuuluisa naisylimäärä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi tuo yksi jauhaa jostain ROTEVISTA, kun kyse on pulleasta naisesta jolle kelpaa pullea mies?
Älä yritä valkopestä miesten pulleutta joksikin ihme rotevuudeksi joka muka jotenkin lisäisi miehen pisteitä.. naurettavaa.
Kaikki pulleat eivät ole rotevia eikä toisinpäin. Joskus sopivat molemmat sanat samaan ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Tilannehan on sikäli Suomessa vaikea, että jos otetaan kattava satunnaisotos nelikymppisiä miehiä ja naisia Suomesta ja verrataan kumpaakin joukkoa toisiinsa, niin naiset on keskimäärin koulutetumpia, terveempiä, ulkoasultaan siistimpiä kuin miehet ja käyttävät vähemmän alkoholiakin. Sen vuoksi naisen on vaikea löytää Suomessa nelikymppisenä edes etäisesti saman tasoista miestä.
Tilastojen mukaan nelikymppisten miesten keskipalkka on selkeästi korkeampi kuin nelikymppisten naisten.
Ylipainoisten osuus nelikymppisten joukossa on suurinpiirtein sama molemmilla sukupuolilla.
Joten en tiedä missä fantasiamaailmassa sinä elät, jossa nelikymppiset naiset olisivat jotenkin menestyneempiä elämässään, kuin samanikäiset miehet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 100% varma että ap yliarvioi oman tasonsa. Hän on korkeintaan keskitasoa ja hänelle kelpaa vain tasokas alfa eli kirurgilääkärimiesmalli.
Itse taas veikkaisin, että AP on ehkä jotenkin pliisu ja huonolla tavalla hillitty, liian asiakeskeinen?
Asuinpaikka voi myös vaikuttaa. Ruuhka-Suomen ulkopuolella voi olla paremmat markkinat.
Olen kyllä jonkun verran asiakeskeinen ja hillitty, mutta en nyt kai liian pahasti, kun olen kuitenkin myös sosiaalinen ja iloinen. Asuinpaikka Pk-seutu.
ApEikös juuri pääkaupunkiseudulla pariutumista vaikeuta se kuuluisa naisylimäärä?
AP:n ikäluokassa Helsingissä on enemmän miehiä kuin naisia.
Vastakkaisen sukupuolen iskeminen vaatii tiettyjä ominaisuuksia ja taitoja.
- pitää olla riittävän hyvännäköinen, että toinen osapuoli kiinnostuu sinusta seksuaalisesti
- pitää omata sosiaalisia taitoja, esim osata keskustella eri aiheista niin että toinen osapuoli viihtyy seurassasi
- pitää osata flirttailla
En jaksa lukea koko ketjua läpi, joten en ala arvuuttelemaan missä noista ap:lla olisi kehittymisen tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kertonut olevansa pitkä, kookas, uraorientoitunut. Vaikuttaa olevan temperamentiltaan myös tasainen. Onko matala ääni myös? Ehkä sulla on tietyllä tavalla maskuliininen aura?
Eikö ap sanonut olevansa 172 cm pitkä? Minusta hän on naisena keskipituinen eikä erityisen pitkä. Pitää olla todella lyhyt mies, jos tuon pituuden näkee jotenkin uhkaavana.
En mä sanonutkaan että kokisivat uhkaavana, vaan maskuliinisena , ts ei romanttisena kumppanina. Ja kyse ei myöskään ollut yhdestä ominaisuudesta, vaan useamman kombosta.
Yleensä seksuaalinen vetovoima vaatii, että tunnistaa persoonan lisäksi toisen osapuolen feminiinisyyden/maskuliinisuuden, ja tuli vaan ap:n antamista spekseistä mahdollisuus mieleen. En ole kuullut tai nähnyt
''En väitä ap:ta maskuliiniseksi, koska en ole häntä tavannut. Mutta tuossa on totuutta. Tyypillisesti mitä maskuliinisempi mies, sitä feminiinisemmän naisen hän haluaa.
Naisilla joilla on paljon maskuliinisia piirteitä (pituus, rotevuus, assertiivisuus, jämäkkyys, kilpailuhenkisyys), on tapana haluta vielä vahvempi mies. Eli mies jonka kanssa voi olla samankaltainen, sparrikumppani, ja lopulta mies on vielä vähän kovempi luu jotta nainen tuntisi itsensä naiseksi.
Mutta ei maskuliininen mies syty siitä, että nainen on melkein yhtä pitkä, melkein yhtä roteva, melkein yhtä assertiivinen ja jämäkkä tai kilpailuhenkinen, jne. Vaan nimen omaan siitä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden polariteetista.
Minun havaintojeni mukaan tällaisista naisista syttyvät eniten pienikokoiset ja pehmeät miehet, jotka antaisivat mielellään sukupuoliroolien kääntyä toisin päin. Mutta naiset ovat tässä asiassa huomattavasti konservatiivisempia. Tällainen nainen kiroaa kun häntä ihailevat pikkumiehet jotka eivät ole samalla tasolla sosioekonomisesti, eivätkä ne maskuliiniset vahvamiehet joilla on kahta päätä lyhyempi hoiva-alalla oleva empaattinen ja feminiininen vaimo kainalossa.''
En muista lukeneeni, että ap erityisemmin ihannoisi isokokoisia miehiä, mutta hän on vaan olettanut, etteivät pienikokoisemmat miehet hänestä kiinnostuisi. Kyllä sukupuoli-stereotypiat istuvat aika tiukassa myös miehillä, se käy ilmi, kun tätä palstaa lukee. Miehet ovat lähinnä haukkuneet ap:ta läskiksi, kun BMI on ''huimat'' 27, kun pitäisi olla BMI olla alle 20, samalla uskotaan lihavan miehen olevan vain ''vähän roteva ja komea'' (naisten mielipidehän ei tässä asia miehiä kiinnosta). Kysynpä vain, missä ovat ne kuuluisat pienet ja luonteeltaan pehmeät miehet, jotka tunnustavat rakastavansa rotevia naisia, ovatko he sittenkin vain urbaanilegenda?
Ketjuhan on jo aika pitkä, mutta en myöskään muista lukeneeni ap:n vaatineen mieheltä assertiivisuutta ja jämäkkyyttä tai kilpailuhenkisyyttä. Ap sanoi muistaakseni olevansa assertiivinen, kun hänen arveltiin täällä olevan harmaa ja tahdoton, mielipiteetön tossukka, kun hän kalpenee kuvauksellaan kissanaisen rinnalla. Ap taisi toivoa korkeakoulutusta, mutta ei hän tainnut toivoa yksinomaan miesvaltaiselta alalta, että en huomannut hänen poissulkeneen esim. miessairaanhoitajia tai miesopettajia jne.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä bmi27 tarkoittaa mutta itselle kyllä ensin pitää tulla se henkinen yhteys, se että juttu luistaa kuin itsestään, se saa kiinnostumaan toisesta.
M39
Hurraa! Tätä miestyyppiä naiset etsivät, sellaisia on sittenkin olemassa!
Joo, näin se vaan menee. Itsekin ihan ok-näköinen, töissä, oma okt, mutta nyt jo 6 vuotta ilman treffejä/naisystävää.
M54
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä bmi27 tarkoittaa mutta itselle kyllä ensin pitää tulla se henkinen yhteys, se että juttu luistaa kuin itsestään, se saa kiinnostumaan toisesta.
M39
Hurraa! Tätä miestyyppiä naiset etsivät, sellaisia on sittenkin olemassa!
...vaan kun se miestyyppi pitäisi löytää komeiden ja raamikkaiden kuorien sisältä, varustettuna itsevarmuudella ja hyvällä sosioekonomisella asemalla.
Ja kun miehelle on asetettu pinnallisia ja laskelmoituja vaatimuksia, niin hupsista se mies tekeekin samoin kuin nainen, eikä kuka tahansa pullukka kelpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne miehetkin haluavat hurmaantua.
Seuraaviin treffeihin hame, meikkiä jne.
Ei tylsiä kahvikuppitreffejä, vaan ravintolaan.
Kyllä ne naisetkin haluaa hurmaantua. Mies, siistit & puhtaat vaatteet päälle ja tukka jiiriin. Naisilla menee siihen meikkaamiseen aikaa ja rahaa. Aiemmin panostin enemmän, mutta liian moni mies teki viime hetken oharit tai tuli paikalle ei niin laittautuneena. Miksi vain toisen sukupuolen tulisi nähdä vaivaa? Itselläni vielä pitkät ja paksut hiukset, joiden pesu ja kuivaus vie aikaa. Harvalla miehellä on tätä ongelmaa. Taitaa 99% olla wash & go.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa edellä minua käskettiin laihduttamaan itseni hoikaksi ja treenaamaan peppu salilla kiinteäksi. Siihen en kuitenkaan aio ryhtyä, koska viihdyn kehossani hyvin näin ja tämä tuntuu olevan minulle luontainen paino, kun se on pysynyt tällaisena jo vuosikausia. Enkä usko, että pariutuminen olisi oikeasti parista ylikilosta kiinni, etenkin kun itse kelpuuttaa itselleen vastaavan kumppanin. Usein näkee kadulla ja kaupoissa pariskuntia, joissa nainen on ylipainoinen. Olen kuitenkin jo sen ikäinen, että en usko tässä iässä miesten miettivän pelkkää ulkonäköä naisissa. Ap
No sä olet ihan virallisesti ylipainoinen kun BMI on 27 joten kyse ei ole vaan muutamasta ylimääräisestä kilosta vaan olet reippaasti ylipainoinen vaikka sun peilikuvasi muuta väittäisi ja vaikka kuinka kropassasi viihtyisit. Vuoden parin päästä saatat päästä BMI 30 joka on liikalihava.
Kun näet pari
Suosittelisin ap:ta nyt kuitenkin pysymään stabiilissa tämänhetkisessä painossaan. Jos on epäterveellisiä tapoja, voi niitä toki karsia. Jokaisen laihdutusprijektin jälkeen tulee jossain vaiheessa tilanne, jossa huomio menee muuhun kuin oman painon/ navan tarkkailuun ja silloin tulevat hävinneet kilot aina korkojen kanssa takaisin. En suosittele.
En kyllä suosittele harrastamaan seksiä ennen kuin oikeasti siltä tuntuu. Äpeissä on kaikenlaisia saalistajia, jotka puhuu kaikenlaista (ns future faking), mutta oikeasti etsivät seksisuhdetta. Ei mikään ihme, kun taudit leviää. Mä en miesten toiveista huolimatta hyppää ekoilla treffeillä sänkyyn. En tiedä missä ne tasavertaista parisuhdetta etsivät miehet ovat. Ilmeisesti eivät ainakaan täällä Helsingissä. Olen sosiaalinen, hoikka, koulutettu ja minulla on mielipiteitä (kun tässä nyt epäiltiin pariutumisongelmien johtuvan värittömyydestä). Silti ei ole muuta kuin epämääräisiä fwb/situationship jaskaa tarjolla. Tämä ei ole mikään only in Finland, vaan yleismaailmallinen ongelma.
Tärkeimmät asiat:
- työstä oma itsesi, kaikki tunnelukot yms. Mahdollisimman pitkälle. Joskus, ei aina, ikisinkuista kyllä näkee miksi he eivät löydä parisuhdetta. Voi olla ongelmia vaikka läheisyyden (emotionaalisen) kanssa. Nämä on monesti hyvinkin tiedostamattomia.
- viihdy itsesi kanssa ja tee itsestäsi ja elämästäsi kiinnostava. Yleensä ihmisiä viehättää innostuneisuus jostain asiasta. Miehet, joita mä ihailen ja joiden kanssa voisin kuvitella ryhtyväni parisuhteeseen jos en olisi jo suhteessa (ja toki myös oma mieheni) ovat kunnianhimoisia, älykkäitä ja kiinnostuneita elämästä. Jos haluat tällaisen miehen, sun pitää tarjota myös vastaavaa miehelle. Vietä illat mieluummin urheilun ja lukemisen kuin somen ja temppareiden parissa. Toki sekin on varmasti ok jos oikeasti tykkää möllöttää sohvalla ja haluaa myös puolison, jonka kanssa möllöttää. Tällaisen puolison löytämiseen mulla ei valitettavasti ole vinkkejä :D
- Onko sulla mahdollisuuksia esimerkiksi harrastuksissa tutustua potentiaalisiin kumppaneihin? Mene kursseille tai vaikka tanssiharrastukseen, jossa miehiä tapaa. Pelkkä nettideittailu ei riitä.
- asutko ylipäänsä alueella, jossa sulle sopivan kumppanin löytyminen on mahdollista? Asuin ennen pikkukaupungissa ja olin aivan surkeassa jamassa oleva ikisinkku, mutta muutettuani isoon kaupunkiin potentiaalisia kumppaneita löytyikin suorastaan läjäpäin ja aika äkkiä sitten löysinkin puolisoni, jonka kanssa olen nyt ollut vuosia yhdessä.
Toivottavasti näistä oli edes jotain hyötyä.
Miksi nainen ei löydä miestä, mies naista, siihen on yksinkertainen syy. Kohtaamisia on liian vähän. Pitää hakeutua ihmisten ilmoille tilanteisiin, joissa miehet ja naiset puuhastelevat yhdessä jotakin. On ihan sama mitä yhdessä puuhastellaan, kunhan on jotakin jossa ei olla vain tuppisuina. Taloyhtiön kokous, alueellisen vartiointirenkaan kokous, kirkolliset aktiviteetit, noin esimerkiksi.
En mä sanonutkaan että kokisivat uhkaavana, vaan maskuliinisena , ts ei romanttisena kumppanina. Ja kyse ei myöskään ollut yhdestä ominaisuudesta, vaan useamman kombosta.
Yleensä seksuaalinen vetovoima vaatii, että tunnistaa persoonan lisäksi toisen osapuolen feminiinisyyden/maskuliinisuuden, ja tuli vaan ap:n antamista spekseistä mahdollisuus mieleen. En ole kuullut tai nähnyt häntä livenä, itse tiennee paremmin onko se oikea.