Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Täällä naisten "tavismies" on yleensä siihen parempaan kategoriaan kuuluva. Naiselle korkeakoulutettu 4000€ kuukaudessa tienaaava hyvännäköinen mies on se tavismies, vaikka hän on keskivertoa parempi. Tavismies on se toisen asteen koulun käynyt, ehkä hieman ylipainoinen 2000-3000€ tienaava. Sitten ne työttömät oikeasti läskit on niitä tavismiehiäkin alempia. En yhtään ihmettele, että nämä palstanaisten "tavismiehet" on kysyttyjä, koska isossa kuvassa heitä on selkeä vähemmistö tarjonnassa juuri siksi, koska eivät ole niitä tavismiehiä, vaan parempia.
Olen onnellisesti aviossa oleva nainen, joka ei uutta miestä halua, mutta olen miettinyt tätä käsitettä tavismies kun olen lukenut tätä ketjua. Minullakin on oma käsitys siitä mikä on tavismies. Olen muodostanut sen sillä perusteella millaisia noin 20-50 -vuotiaita miehiä näen omassa arkiympäristössäni Helsingissä eli työpaikalla, asiointipaikoissa kuten vaikka vakuutusyhtiö tai autokauppa, ruokakaupoissa, konserteissa, lentokentällä, kuntosalilla jne paikoissa missä nyt käyn. Sillä perusteella keskivertomies on kyllä työssäkäyvä, terve, siisti, asiallinen, siistit vaatteet, yleensä parraton tai todella siististi muotoiltu parta, siististi leikatut hiukset, yleensä joku kauluspaita juuri tyylinä. Tajuan kyllä että Suomessa on paljon maajusseja, peräkammarin poikia, pultsareita, syrjäytyneitä työttömiä, kouvolatyylisiä ym ym, mutta koska en heitä ikinä missään arjessani näe, niin en osaa ottaa heitä ollenkaan huomioon tuossa keskimääräisen miehen käsitteessä.
Vai pitäisi naisen jo ensimmäisellä tapaamisella näyttää miehelle kipinää ja osoittaa, että tuntee sitä miestä kohtaan kipinää. Itse en ainakaan tunne ketään kohtaan heti kipinää. Ehkä kolmansilla treffeillä, ehkä vasta sitäkin myöhemmin. Voin siis kyllä ajatella, että tämä mies on lupaavan oloinen ja tapaan mielelläni uudelleen. Mutta kipinää kun ei edes tunneta vielä kunnolla? Ei ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On valtavasti kivoja ja perusnättejä naisia, jotka ei kelpaa miehille. Vaikka miehet muuta väittää.
Ja kelpuuttaako nämä naiset kuinka laajasti niitä sinkkumiehiä, jotka tarjonnassa ovat, vai katsovatko kaikki sitä pientä 10 prosenttia siitä miestarjonnasta? Vähän jälkimmäistä veikkaan.
suurin osa miehistä on aika tursaita joita en itelleni kelpuuttaisi. Ei tarvi olla kalsarimalli, mutta semmoinen lihava, epäsiisti ja haiseva ukko jolla on parta kuin mummon p*llukarvat, ei kyl herätä mitään positiivisia tunteita. Lisäksi kirjoitustaito on kuin ekaluokkalaisella ja mielenkiinnonkohteet kalja ja autot.
Ja näitä on omasta ikäluokasta varmaan 60%.
Ja tämän tekstin perusteella sinä olisit täydellinen pari tuollaiselle mi
Kuinka niin? Olen hoikka, pidän itsestäni huolta, hyvä työpaikka ja omistusasunto löytyy. Miten tommonen junttitursas olisi mulle sopiva?
Tilannehan on sikäli Suomessa vaikea, että jos otetaan kattava satunnaisotos nelikymppisiä miehiä ja naisia Suomesta ja verrataan kumpaakin joukkoa toisiinsa, niin naiset on keskimäärin koulutetumpia, terveempiä, ulkoasultaan siistimpiä kuin miehet ja käyttävät vähemmän alkoholiakin. Sen vuoksi naisen on vaikea löytää Suomessa nelikymppisenä edes etäisesti saman tasoista miestä.
Aika ristiriitaisia neuvoja ap saa. Osa neuvoo että nosta vaatimustasoasi paljon eläkä mukaudu miesten mielen mukaan. Toiset taas neuvoo että madalla vaatimustasoasi paljon jotta kelpaiset edes jollekin. Mitähän tässä oikein pitäisi uskoa?
Pitkä ketju, jossa vatvotaan kaikenlaista irrelevanttia. Vastaus on nimittäin aivan selvä siinä kohdin, kun paljastui, että ap on Helsingissä. Helsingin sinkkumarkkinathan on aivan täynnä näitä helsinkiläisiä akateemisia kulttuurista kiinnostuneita 30-40 -vuotiaita naisia, jotka haluavat vähintään ammattikorkeassa koulutetun kivan ja fiksun miehen. Sellaisia miehiä taas on niillä markkinoilla vähän. Ja ne muutamat revitään heti käsistä. Suurin osa näistä naisista jää yksinkertaisesti ilman, koska vapaita miehiä ei vain ole. Ja on ihan idi oottimainen neuvo, että hae sitten Keravalta se konekuskimies, jonka elämän sisältö on penkkiurheilu. Sellaisessa suhteessa tulee tulokseksi vain pelkkää sydänsurua ja ahdustusta ja ero, myös sille miehelle. Kuka mieskään haluaisi suhteen, missä ollaan niin erilaisia ihmisiä ja erilaisista maailmoista, että yhteinen arki on jo ideana aivan tuhoon tuomittu?
Vierailija kirjoitti:
Olen äskettäin eronnut nelikymppinen nainen (eli käytännössä aika samanikäinen kuin ap) ja miettimässä josko tässä voisi vielä jonkun miehen joskus tavata. Ei kiireellä, mutta joskus vielä. Ja että uskaltaisikohan sitä vielä joskus treffeille. Tämä ketju on ihan kamalaa luettavaa. Tulee olo, että naisen on ihan mahdoton päästä treffeille ainakaan enää tämänikäisenä. Ja jos pääsee treffeille niin pitäisi mennä kiireellä sänkyyn, miehet ghostaa tai antaa pakit jos nainen ei halua seksiä pian. Pussaillakin pitäisi jo heti ekoilla treffeillä. Apua. Olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa sängyssä tai pussaillut noin 20 vuotta sitten. Se oli ex-aviomieheni. Toki sitä ennen parikymppisenä oli muitakin miehiä ja kokemuksia eli en minä kokematon ole, mutta uuden miehen kanssa haluan nyt kyllä tutustua hitaasti ja edetä hitaasti. Ilmeisesti se on mahdotonta sitten.
1. Emme tiedä miksi nämä miehet antoivat pakit ap:lle
2. Tuttu 37v yh äiti teki tinder profiilin, ja sai lyhyessä ajassa yli 5000 tykkäystä. Hän pääsee treffeille koska tahansa Tinderin kautta.
Ap on älykäs, ammatiltaan tutkija (töissä siis ilmeisesti yliopistossa), sanoo että edennyt urallaan hyvin niin on ikänsä perusteella jo väitellyt tohtoriksikin. Harrastaa klassista musiikkia, matkustelua, taidetta, taidemuseoita, ilmeisesti kulttuurihistoriaa. Ei ryyppää, ei käy baareissa, ei suostu pelkkiin seksisuhteisiin.
Sanokaa kenelle duunarimiehelle ap olisi sopiva ja kiinnostava nainen? Ei minusta kenellekään. Heidän mielestä ap on varmaan kuolettavantylsä. Minusta on selvää, että ap naisena kiinnostaa vain vastaavia älykkömiehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen äskettäin eronnut nelikymppinen nainen (eli käytännössä aika samanikäinen kuin ap) ja miettimässä josko tässä voisi vielä jonkun miehen joskus tavata. Ei kiireellä, mutta joskus vielä. Ja että uskaltaisikohan sitä vielä joskus treffeille. Tämä ketju on ihan kamalaa luettavaa. Tulee olo, että naisen on ihan mahdoton päästä treffeille ainakaan enää tämänikäisenä. Ja jos pääsee treffeille niin pitäisi mennä kiireellä sänkyyn, miehet ghostaa tai antaa pakit jos nainen ei halua seksiä pian. Pussaillakin pitäisi jo heti ekoilla treffeillä. Apua. Olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa sängyssä tai pussaillut noin 20 vuotta sitten. Se oli ex-aviomieheni. Toki sitä ennen parikymppisenä oli muitakin miehiä ja kokemuksia eli en minä kokematon ole, mutta uuden miehen kanssa haluan nyt kyllä tutustua hitaasti ja edetä hitaasti. Ilmeisesti se on mahdotonta sitten.
Harmi ettei naiset tajua sitä että Tinder treffit ei tarkoita edes sitä että mies olisi kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Ap on älykäs, ammatiltaan tutkija (töissä siis ilmeisesti yliopistossa), sanoo että edennyt urallaan hyvin niin on ikänsä perusteella jo väitellyt tohtoriksikin. Harrastaa klassista musiikkia, matkustelua, taidetta, taidemuseoita, ilmeisesti kulttuurihistoriaa. Ei ryyppää, ei käy baareissa, ei suostu pelkkiin seksisuhteisiin.
Sanokaa kenelle duunarimiehelle ap olisi sopiva ja kiinnostava nainen? Ei minusta kenellekään. Heidän mielestä ap on varmaan kuolettavantylsä. Minusta on selvää, että ap naisena kiinnostaa vain vastaavia älykkömiehiä.
Onko duunarimiehet kaikki siis kaljaa kittaavia typeryksiä?
Vierailija kirjoitti:
Olen äskettäin eronnut nelikymppinen nainen (eli käytännössä aika samanikäinen kuin ap) ja miettimässä josko tässä voisi vielä jonkun miehen joskus tavata. Ei kiireellä, mutta joskus vielä. Ja että uskaltaisikohan sitä vielä joskus treffeille. Tämä ketju on ihan kamalaa luettavaa. Tulee olo, että naisen on ihan mahdoton päästä treffeille ainakaan enää tämänikäisenä. Ja jos pääsee treffeille niin pitäisi mennä kiireellä sänkyyn, miehet ghostaa tai antaa pakit jos nainen ei halua seksiä pian. Pussaillakin pitäisi jo heti ekoilla treffeillä. Apua. Olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa sängyssä tai pussaillut noin 20 vuotta sitten. Se oli ex-aviomieheni. Toki sitä ennen parikymppisenä oli muitakin miehiä ja kokemuksia eli en minä kokematon ole, mutta uuden miehen kanssa haluan nyt kyllä tutustua hitaasti ja edetä hitaasti. Ilmeisesti se on mahdotonta sitten.
Nämä ovat tinderissä. Siellä on noin white trash. Käy kalliissa ravintoloissa viihteellä, tai maksa treffipalstalsta. Ääliöt karsiutuu. Tanssilavoilla myös fiksua porukkaa. Koskaan ei ole myöhäistä. Olet vasta nelikymppinen. Pahinta on jäädä kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä naisten "tavismies" on yleensä siihen parempaan kategoriaan kuuluva. Naiselle korkeakoulutettu 4000€ kuukaudessa tienaaava hyvännäköinen mies on se tavismies, vaikka hän on keskivertoa parempi. Tavismies on se toisen asteen koulun käynyt, ehkä hieman ylipainoinen 2000-3000€ tienaava. Sitten ne työttömät oikeasti läskit on niitä tavismiehiäkin alempia. En yhtään ihmettele, että nämä palstanaisten "tavismiehet" on kysyttyjä, koska isossa kuvassa heitä on selkeä vähemmistö tarjonnassa juuri siksi, koska eivät ole niitä tavismiehiä, vaan parempia.
Olen onnellisesti aviossa oleva nainen, joka ei uutta miestä halua, mutta olen miettinyt tätä käsitettä tavismies kun olen lukenut tätä ketjua. Minullakin on oma käsitys siitä mikä on tavismies. Olen muodostanut sen sillä perusteella millaisia noin 20-50 -vuotiaita miehiä näen omassa arkiympäristössäni Helsingissä eli työpaikalla, asiointipaikoissa kuten vaikka vakuutusyhtiö tai autokauppa, ruokakaupoissa, konserteissa, lentokentällä, kuntosalilla jne paikoissa missä nyt käyn. Sillä perusteella keskivertomies on kyllä työssäkäyvä, terve, siisti, asiallinen, siistit vaatteet, yleensä parraton tai todella siististi muotoiltu parta, siististi leikatut hiukset, yleensä joku kauluspaita juuri tyylinä. Tajuan kyllä että Suomessa on paljon maajusseja, peräkammarin poikia, pultsareita, syrjäytyneitä työttömiä, kouvolatyylisiä ym ym, mutta koska en heitä ikinä missään arjessani näe, niin en osaa ottaa heitä ollenkaan huomioon tuossa keskimääräisen miehen käsitteessä.
On kyllä mielenkiintoista, että Helsingissä et näe niitä "epätavallisia tyyppejä". Missään muualla Suomessa taas itse en ole niin paljon nähnyt sitä ihme hörhöporukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen äskettäin eronnut nelikymppinen nainen (eli käytännössä aika samanikäinen kuin ap) ja miettimässä josko tässä voisi vielä jonkun miehen joskus tavata. Ei kiireellä, mutta joskus vielä. Ja että uskaltaisikohan sitä vielä joskus treffeille. Tämä ketju on ihan kamalaa luettavaa. Tulee olo, että naisen on ihan mahdoton päästä treffeille ainakaan enää tämänikäisenä. Ja jos pääsee treffeille niin pitäisi mennä kiireellä sänkyyn, miehet ghostaa tai antaa pakit jos nainen ei halua seksiä pian. Pussaillakin pitäisi jo heti ekoilla treffeillä. Apua. Olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa sängyssä tai pussaillut noin 20 vuotta sitten. Se oli ex-aviomieheni. Toki sitä ennen parikymppisenä oli muitakin miehiä ja kokemuksia eli en minä kokematon ole, mutta uuden miehen kanssa haluan nyt kyllä tutustua hitaasti ja edetä hitaasti. Ilmeisesti se on mahdotonta sitten.
Tuo on ihan täyttä höpönlöpöä. Kyllä, on miehiä jotka odottavat pussailua ja kenties seksiäkin heti, mutta eivät ne ole miehiä joita olet etsimässä. Ja tuskin miehiä jotka ovat sinusta kiinnostuneita parisuhdemielessä.
Tämä koskee lähinnä Tinderiä, ja perustuu aika yksinkertaiseen kaavaan.
Monet miehet jakavat Tinderissä tykkäyksiä avokätisesti. Suuri osa tykkää lähes kaikista. Monet miehet eivät ole myöskään tarkkoja siitä ketä panevat, kunhan ei tarvitse sitoutua.
Tästä seuraa se, että naiset saavat paljonkin tykkäyksiä. Naiset valitsevat näistä mielenkiintoisimmat, eli käytännössä suosituimmat miehet. Ei, kyseessä ei ollut juuri sinun miesmakusi, vaan sen saman miehen haluaa moni muukin Tinder-nainen. Kun treffeille päätyy tavisnainen ja komeammasta päästä oleva massatykkääjä, mitäpä luulet viitsiikö se mies tutustua syvällisemmin?
Helppo sääntö: jos tutustuminen edellyttää pussailua ekoilla treffeillä ja seksiä nopeasti, 99% varmuudella se mies ei ole tosissaan kiinnostunut. Jos on, se mies on "ex"-pelimies tai muu vastaava.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen äskettäin eronnut nelikymppinen nainen (eli käytännössä aika samanikäinen kuin ap) ja miettimässä josko tässä voisi vielä jonkun miehen joskus tavata. Ei kiireellä, mutta joskus vielä. Ja että uskaltaisikohan sitä vielä joskus treffeille. Tämä ketju on ihan kamalaa luettavaa. Tulee olo, että naisen on ihan mahdoton päästä treffeille ainakaan enää tämänikäisenä. Ja jos pääsee treffeille niin pitäisi mennä kiireellä sänkyyn, miehet ghostaa tai antaa pakit jos nainen ei halua seksiä pian. Pussaillakin pitäisi jo heti ekoilla treffeillä. Apua. Olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa sängyssä tai pussaillut noin 20 vuotta sitten. Se oli ex-aviomieheni. Toki sitä ennen parikymppisenä oli muitakin miehiä ja kokemuksia eli en minä kokematon ole, mutta uuden miehen kanssa haluan nyt kyllä tutustua hitaasti ja edetä hitaasti. Ilmeisesti se on mahdotonta sitten.
Lähes kuka tahansa nainen pääsee, saa paljon tykkäyksiä ja halutessaan myös seksiä. Siksi monogaaminen parisuhde on ainoa oikea mittari naisen suosiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on älykäs, ammatiltaan tutkija (töissä siis ilmeisesti yliopistossa), sanoo että edennyt urallaan hyvin niin on ikänsä perusteella jo väitellyt tohtoriksikin. Harrastaa klassista musiikkia, matkustelua, taidetta, taidemuseoita, ilmeisesti kulttuurihistoriaa. Ei ryyppää, ei käy baareissa, ei suostu pelkkiin seksisuhteisiin.
Sanokaa kenelle duunarimiehelle ap olisi sopiva ja kiinnostava nainen? Ei minusta kenellekään. Heidän mielestä ap on varmaan kuolettavantylsä. Minusta on selvää, että ap naisena kiinnostaa vain vastaavia älykkömiehiä.
Onko duunarimiehet kaikki siis kaljaa kittaavia typeryksiä?
Enhän minä niin väittänyt. Mutta jos keskiverto duunarimies on treffeillä ap:n kanssa ja ap haluaa käydä älykästä keskustelua kulttuurihistoriasta ja klassisesta musiikista ja matkoista antiikin Rooman muistomerkeille, niin ihastuuko se keskiverto duunarmies häneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä naisten "tavismies" on yleensä siihen parempaan kategoriaan kuuluva. Naiselle korkeakoulutettu 4000€ kuukaudessa tienaaava hyvännäköinen mies on se tavismies, vaikka hän on keskivertoa parempi. Tavismies on se toisen asteen koulun käynyt, ehkä hieman ylipainoinen 2000-3000€ tienaava. Sitten ne työttömät oikeasti läskit on niitä tavismiehiäkin alempia. En yhtään ihmettele, että nämä palstanaisten "tavismiehet" on kysyttyjä, koska isossa kuvassa heitä on selkeä vähemmistö tarjonnassa juuri siksi, koska eivät ole niitä tavismiehiä, vaan parempia.
Olen onnellisesti aviossa oleva nainen, joka ei uutta miestä halua, mutta olen miettinyt tätä käsitettä tavismies kun olen lukenut tätä ketjua. Minullakin on oma käsitys siitä mikä on tavismies. Olen muodostanut sen sillä perusteella millaisia noin 20-50 -vuotiaita m
Herää kysymys mistä alueesta Helsingissä puhutaan?
Vai katsoisiko tämä nainen miehiä hieman valikoivasti? On huomattu vain ne komeat ja tyylitellyt kauluspaitamiehet jotka valikoivat Alkossa viinejä ylähyllyltä, neuvottelevat firmansa vakuutuksista tai käyvät päivittämässä Lexusta uuteen.
Oman kokemukseni mukaan Helsingissä on vaikka millaista roadmania, lökäriverkkarit polvissa kulkevaa gangstaräppäriä, haisevia nistejä, ja kyllä myös niitä maaseudun standardimiehiä tuulitakeissa ja lyttyyn astutuissa lenkkareissa.
Ap on päässyt treffeille, eli ulkonäössä ei ole se vika. Jotain tapahtuu treffeillä.
Ehkä ap on sanonut jotain tyhmää, tai rasistista, tai vihamielistä tai ylimielistä? Ehkä ap haisee? Ehkä niitten miesten kanssa ei vaan ole synkannut tai oltu samalla aaltopituudella. Ehkä ap on näprännyt koko treffien ajan kännykkäänsä. Ehkä ap:lla on huonot ruokatavat, mussutttaa esim äänekkäästi suu auki. Aika vaikea sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Olen oppinut kantapään kautta seuraava asian:
On lähes mahdotonta iskeä mies, jos se mies ei pidä sinua seksuaalisesti viehättävänä. Ja käänteisesti, on äärimmäisen helppoa iskeä mies, jos hän pitää sinua seksuaalisesti viehättävänä.
Noh, samalla tavalla se menee toisinkin päin. Mitä paremman näköinen mies olet niin sitä vähemmän vaivaa joudut näkemään että sinusta kiinnostutaan. Jos olet tavis tai sitä alempi niin joutuu jo muilla osa-alueilla loistamaan