Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaiset miehet lähinnä Suomessa kääntyy katsomaan tai tulee juttelemaan naisille. Suomalaiset miehet ei sitä yleisesti tee.
Voin vakuuttaa sinulle, että jos kantasuomalainen heteromies näkee kadulla kiinnostavan näköisen naisen, niin hän kääntyy katsomaan tätä naista.
On aivan absurdia, että joku lähtee edes kyseenalaistamaan näin itsestään selvää asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kääntyvätkö miehet koskaan katsomaan sinua vaikka kadulla kävellessä? Tulevatko miehet ikinä juttelemaan sinulle? Osoittavatko miehet ikinä mitään kiinnostusta sinua kohtaan sosiaalisissa tilanteissa?
Jos vastasit kaikkiin kolmeen kysymykseen "ei", niin sanoisin että sun peli on pelattu.
Miehiltä olen saanut tuollaista huomiota vain alaikäisenä, olen nyt 22.
Olet 22 vuotias, etkä kykene kääntämään miesten päitä kadulla, eikä kukaan mies ikinä lähesty sinua tai kiinnostu sinusta?
On toki lähestynyt! Ei vaan nyt enää muutamaan vuoteen.

"On toki lähestynyt! Ei vaan nyt enää muutamaan vuoteen"
Ok. On kyllä aikamoinen temppu onnistua 22 vuotiaana naisena olemaan sellaisessa kunnossa ulkonäöllisesti, että miehet eivät edes katso kohti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osoitatko kiinnostustasi jollain tapaa? Minä olen muutamilla treffeillä käynyt, joissa vastapuoli näytti ihanku ois pakkopullaa ollu. Minun mielenkkinto kyllä loppui sellaiseen käytökseen.
M49
Voin kompata. Oon itse 47 v mies ja jos tuttavuuden ja läheisyyden tekeminen (poislukien tavanomaiset turinat) on tavattoman vaikeaa kiinnostus lopahtaa aika nopsaan. Näillä kilometreillä voi kupsahtaa milloin vaan ja itse en viittis pelailla jotain päiväkausien platonista tapailua.
Mitä tarkoittaa pelailla päiväkausia platonista tapailua? Sitäkö, että sinua kiinnostaa naisessa ensisijaisesti seksiseura? Sitäkö, että sinusta naisen persoonaan tutustuminen on turhaa tai epäkiinnostavaa tai tylsää tai että naisen persoonalla ei kenties ole sinulle edes väli
Valtaosa ei kyllä ensimmäisillä treffeillä puhu seksistä tai viittaa/vihjaa mitään siihen liittyvää. Tällaista pidetään aika usein vähän moukkamaisena - pois lukien ehkä tilanteet, jossa jollain on jotain erityisiä mieltymyksiä, eli on esim. kinky, ja pitää selvittää etukäteen, ollaanko tässä yhtään samalla aaltopituudella. Tosin moni jättäisi tällaisenkin myöhemmäksi. Ja mitä halaamiseen ja suutelemiseen tulee, niin etenkin suuteleminenhan tulee kuvioihin vain, jos tilanne luontevasti siihen etenee.
Samaa miettinyt miehenä. Miksen kelpaa naisille. Miksei naiset haluu mua. Sänkyyn kelpaan mut muualle en kelpaakkaan. Joku nainen sanoi et mulla on liian iso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai, et kelpaa miehille. Mene tuonne kadulle kuleksimaan. Kysyt vaan suoraan jokaiselta vastaantulevalta mieheltä, anteeksi että häiritsen, mutta huolisitko minut naisystäväksesi, ehkä menetkin vielä jollekin miehelle "kaupaksi". No, sitten voit taas valittaa ehkä muusta syystä, mutta kelpasit kuitenkin.
Jokainen täysjärkinen vastaisi tuohon vain jotain ympäripyöreää ja toivottaisi hyvää päivanjatkoa. Vain ongelmalliset tyypit olisivat valmiit suhteeseen täysin tuntemattoman random naisen kanssa, joka tyrkyttää itseään jokaiselle vastaantulijalle.
Tämä. Olin kuvitellut että miehillä kiinnostaisi edes vähän joku muukin asia kuin ulkonäkö, kun puhutaan parisuhteesta. Tämä kannattaa muistaa, kun miehet valittaa kun nainen määrää sisutuksesta/käyttää rahaa lapsiin/ ei tee remontteja/ yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kääntyvätkö miehet koskaan katsomaan sinua vaikka kadulla kävellessä? Tulevatko miehet ikinä juttelemaan sinulle? Osoittavatko miehet ikinä mitään kiinnostusta sinua kohtaan sosiaalisissa tilanteissa?
Jos vastasit kaikkiin kolmeen kysymykseen "ei", niin sanoisin että sun peli on pelattu.
Miehiltä olen saanut tuollaista huomiota vain alaikäisenä, olen nyt 22.
Olet 22 vuotias, etkä kykene kääntämään miesten päitä kadulla, eikä kukaan mies ikinä lähesty sinua tai kiinnostu sinusta?
On toki lähestynyt! Ei vaan nyt enää muutamaan vuoteen.
"On toki lähestynyt! Ei vaan nyt enää muutamaan vuoteen"
Ok. On kyllä aikamoinen temppu onnistua 22 vuotiaana naisena olemaan sellaisessa kunnossa ulkonäöllisesti, että miehet eivät edes katso kohti
Ok, nyt ymmärsin väärin. Kyllä mua miehet katsoo kohti, mutta ei varta vasten käänny katsomaan. Luulin että tässä haettiin sellaista kiinnostunutta katsetta.
Tarkennatko mitä tarkoitat tuolla "on kyllä aikamoinen temppu onnistua 22 vuotiaana naisena olemaan sellaisessa kunnossa ulkonäöllisesti,..."?
Vierailija kirjoitti:
Minun empiirisien havaintojeni perusteella menee näin.
Miehen suosiota nostavat eniten:
- pituus
- raamikkuus
- raha ja varallisuus
- arvostettu ammatti
- sosiaalinen status
- kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus
- romanttis-seksuaalinen dominanssi (mies osaa viedä)
Naisen suosiota nostavat eniten:
- hoikkuus
- hyvä perse, tissit, reidet
- sporttisuus
- hauskuus
- naisellisuus
- empaattisuus
- kyky viedä miehen ajatukset pois stressaavasta työelämästä
ap mainostaa itsessään asioita tuolta ensimmäiseltä listalta, ja pitää niitä perusteena hakea samanlaista miestä. No, ikävä kyllä naiset joilla on ominaisuuksia jälkimmäiseltä listalta, hakevat myös miestä tuolta ensimmäiseltä listalta.
Ne, joilla ei ole riittävästi haluttuja ominaisuuksia, tyytyvät siihen mitä saavat, tai ovat yksin. Ap kuuluu selkeästi tähän joukkoon.
Pariutumisessa nämä kuitenkin ovat vain pieni osa. Ihmisessä on muutakin kuin se, miten hän suhtautuu työhönsä. Esim. persoona, kiinnostuksenkohteet, elämäntyyli, arvomaailma, huumorintaju... nämä ovat hyvin ratkaisevia siinä, kenen kanssa synkkaa.
Ja kannattaa myös muistaa ja ymmärtää se, että erilaiset persoonat haluavat myös kumppanilta erilaisia ominaisuuksia. Empaattinen nainen arvostaa empaattisuutta myös miehessä, ja hauska tyyppi haluaa hauskuutta kumppaniltaan ihan sukupuolesta riippumatta. Pehmeitä arvoja kannattava ja empaattinen nainen ei todellakaan viehäty kovien arvojen miehestä, joka on uratykki kovien arvojen alalla. jne. Ja vaikka kuinka haluaisitte nyt esittää asian niin, että kaikki miehet ovat samanlaisia, niin kyllä heidänkin joukostaan löytyy yksilöitä.
Eivät naisetkaan tunne vetoa mieheen jonkun ammatin, statuksen tai rahan takia. Vaikka näitä pitäisikin hyvänä plussana, niin loppujen lopuksi muut ominaisuudet ovat kuitenkin niitä, joiden vuoksi kiinnostutaan, tunnetaan seksuaalista vetoa, ihastutaan. Siinäkin on eroa, kuka haluaa, että mies vie - ja niiden, jotka haluavat miehen vievän, joukossa on myös valtavasti hajontaa siinä, millä tavalla tätä toivotaan. Onpa joukossa niitäkin, jotka pohjimmiltaan itse vievät, mutta haluavat miehen esittävän vievän tavalla, jonka nainen ikäänkuin sanelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaiset miehet lähinnä Suomessa kääntyy katsomaan tai tulee juttelemaan naisille. Suomalaiset miehet ei sitä yleisesti tee.
Voin vakuuttaa sinulle, että jos kantasuomalainen heteromies näkee kadulla kiinnostavan näköisen naisen, niin hän kääntyy katsomaan tätä naista.
On aivan absurdia, että joku lähtee edes kyseenalaistamaan näin itsestään selvää asiaa.
Ok, no ehkä me naiset emme vain huomaa tätä, koska emme itse kiinnitä miehiin mitään huomiota. Ei sitä silloin huomaa, jos miehet kääntyvät katsomaan - joko itseä tai muitakaan naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Game changer on se kun lopetat miettimästä, kelpaatko vai et. Sen sijaan ala miettiä mitkä on sun kriteerit. Kuulostaa siltä, että sun rima on tosi matalalla ja se helposti vaikuttaa epätoivoiselta. Ala vaatia miehiltä paljon enemmän. Älä koskaan ehdota miehelle treffejä, se vaikuttaa epätoivoiselta. Jos mies on susta kiinnostunut, hän tekee aloitteen. Et halua mitään perässä vedettävää lapamatoa. Älä mene sänkyyn äläkä ihastu ennenkuin mies on ilmaissut kiinnostuksensa kunnolla. Laita vaan rima rohkeasti korkealle, älä päästä kaikkia iholle. Keskity tekemään niitä asioita joista tykkäät. Opettele arvostamaan ja rakastamaan itseäsi.
Aloittajalla ei ole miehelle muita kriteereitä kuin ettei ole mikään tubettaja tai vastaava ja sitten se ettei juo liikaa. Muuten hän on valmis mukauttamaan itsensä miehen toiveiden ja arvojen mukaiseksi, kuten ketjusta on käynyt
Eikös tällainen avomielisyys ole nimenomaan sitä, mitä palstalla päivittäin peräänkuulutetaan? Sinussa on vikaa, jos "vaadit" yhtään mitään, hohhoijaa... Ymmärrän ap:n niin, että fokus on siinä hyväsydämisyydessä, jonka voi löytää mitä moninaisimpien ammattien edustajissa, pituus ja paino ovat toisarvoisia, ulkonäkö myöskin. Toiveena kuitenkin samalle aaltopituudelle pääseminen. Jos ap ilmoittaisi painavasti haluavansa lapsen, hänet haukuttaisiin täällä epärealistiseksi. Eli lapsi olisi tervetullut, mutta ap osaa tehdä elämästään hyvän, vaikka tämä toive jäisi toteutumatta. Ihan jalat maassa -asenne, siis.
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla ainakin on vapaana lukemattomia kauniita ja vähemmän kauniita sinkkunaisia, niin nuoria kuin vanhempia. Ulkopuolelta sitä on vaikea tajuta millainen tilanne on ja miten hankala täällä on löytää pygyvää parisuhdetta.
Kuulun itse yli kolmekymppisten akateemisten helsinkiläisten kuplaan (johon siis kuuluu toki myös Espoossa asuvia). Itse olen naimisissa, mutta tuttavapiirissä on useita lapsettomia sinkkunaisia, jotka haluaisi löytää parisuhteen ja vakiintua. Kenessäkään heistä ei ole mitään ulkoista vikaa, ei edes ylipainoa, ovat kivoja ja fiksuja, eivät epätoivoisia vaan elävät aktiivista sosiaalista elämää kiinnostavine töineen ja harrastuksineen. Mutta miestä ei vain löydy, kun niitä ei jotenkin ole. Käyvät joskus kyllä netistä treffeillä, mutta vastassa on ihan omituisia hiippareita (fetissihörhöjä tai täysin tuppisuisia tai totaalisen kokemattomia arkoja tai sitten varattuja). Näyttää siltä, että mitään sellaista normaalia asiallista miestä ei ole liikkeellä ollenkaan täällä. Tähän kommenttiin luultavasti tulee miehiltä vastauksia, että te naiset ette vain kelpuuta ja huomaa meitä tavismiehiä. Mutta kun siitä ei oikeasti ole kyse! Ainakin täällä Helsingissä naisten todellisuus on se, että normaalia, siistiä, puhumaan uskaltavaa tavallista miestä ei vain tule vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
Naiset ja miehet arvostavat itsessään ja kumppanissaan eri piirteitä. Nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, miestä ei naisen status kiinnosta vaan ulkonäkö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ulkomaiset miehet lähinnä Suomessa kääntyy katsomaan tai tulee juttelemaan naisille. Suomalaiset miehet ei sitä yleisesti tee.
Voin vakuuttaa sinulle, että jos kantasuomalainen heteromies näkee kadulla kiinnostavan näköisen naisen, niin hän kääntyy katsomaan tätä naista.
On aivan absurdia, että joku lähtee edes kyseenalaistamaan näin itsestään selvää asiaa.
Ok, no ehkä me naiset emme vain huomaa tätä, koska emme itse kiinnitä miehiin mitään huomiota. Ei sitä silloin huomaa, jos miehet kääntyvät katsomaan - joko itseä tai muitakaan naisia.
Kaikki ihmiset jotka vastaanottavat kiinnostuneita katseita vastakkaiselta sukupuolelta, tietävät kyllä miltä se "kiinnostunut katse" näyttää. Ja kauniit naiset tietävät tasan tarkkaan, että miehet osoittavat niitä katseita heitä kohti.
Vaikuttaa vähän siltä, että sulla ei ole mitään käsitystä siitä, miten nämä asiat toimivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kääntyvätkö miehet koskaan katsomaan sinua vaikka kadulla kävellessä? Tulevatko miehet ikinä juttelemaan sinulle? Osoittavatko miehet ikinä mitään kiinnostusta sinua kohtaan sosiaalisissa tilanteissa?
Jos vastasit kaikkiin kolmeen kysymykseen "ei", niin sanoisin että sun peli on pelattu.
Miehiltä olen saanut tuollaista huomiota vain alaikäisenä, olen nyt 22.
Olet 22 vuotias, etkä kykene kääntämään miesten päitä kadulla, eikä kukaan mies ikinä lähesty sinua tai kiinnostu sinusta?
On toki lähestynyt! Ei vaan nyt enää muutamaan vuoteen.
"On toki lähestyn
Tuo kirjoittaja haluaa vain ärsyttää joka jankuttaa että on vikaa jos miehet ei katso perään. Ei kannata edes kommentoida. Fakta on et ainakin Helsingissä kantismiehet piittaa lähinnä omasta itsestään, mamumiehet katselee ja lähestyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
Naiset ja miehet arvostavat itsessään ja kumppanissaan eri piirteitä. Nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, miestä ei naisen status kiinnosta vaan ulkonäkö.
Ehkä tietynlaisia miehiä kiinnostaa naisessa vain ulkonäkö. Mutta omassa ystäväpiirissäni miehet kyllä vaativat parisuhdetta varten naiselta älykkyyttä, koulutusta, fiksuutta, keskustelukykyä ja sellaista, että voidaan olla tiimi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla ainakin on vapaana lukemattomia kauniita ja vähemmän kauniita sinkkunaisia, niin nuoria kuin vanhempia. Ulkopuolelta sitä on vaikea tajuta millainen tilanne on ja miten hankala täällä on löytää pygyvää parisuhdetta.
Pk-seudulla on ikäluokassa 35-49v enemmän miehiä, kuin naisia.
Mutta jos lasketaan akateemisten naimattomien naisten määrä ja akateemisten naimattomien miesten määrä, niin eipä enää olekaan miehiä enemmän.

Kuulun itse yli kolmekymppisten akateemisten helsinkiläisten kuplaan (johon siis kuuluu toki myös Espoossa asuvia). Itse olen naimisissa, mutta tuttavapiirissä on useita lapsettomia sinkkunaisia, jotka haluaisi löytää parisuhteen ja vakiintua. Kenessäkään heistä ei ole mitään ulkoista vikaa, ei edes ylipainoa, ovat kivoja ja fiksuja, eivät epätoivoisia vaan elävät aktiivista sosiaalista elämää kiinnostavine töineen ja harrastuksineen. Mutta miestä ei vain löydy, kun niitä ei jotenkin ole. Käyvät joskus kyllä netistä treffeillä, mutta vastassa on ihan omituisia hiippareita (fetissihörhöjä tai täysin tuppisuisia tai totaalisen koke
Se on juurikin näin. Seurannut myös tätä jo vuosikaudet ja aivan samat huomiot. Ehkä ne ns. tavalliset miehet eivät ole haku päällä vaan käyvät töissä ja urheilevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla ainakin on vapaana lukemattomia kauniita ja vähemmän kauniita sinkkunaisia, niin nuoria kuin vanhempia. Ulkopuolelta sitä on vaikea tajuta millainen tilanne on ja miten hankala täällä on löytää pygyvää parisuhdetta.
Kuulun itse yli kolmekymppisten akateemisten helsinkiläisten kuplaan (johon siis kuuluu toki myös Espoossa asuvia). Itse olen naimisissa, mutta tuttavapiirissä on useita lapsettomia sinkkunaisia, jotka haluaisi löytää parisuhteen ja vakiintua. Kenessäkään heistä ei ole mitään ulkoista vikaa, ei edes ylipainoa, ovat kivoja ja fiksuja, eivät epätoivoisia vaan elävät aktiivista sosiaalista elämää kiinnostavine töineen ja harrastuksineen. Mutta miestä ei vain löydy, kun niitä ei jotenkin ole. Käyvät joskus kyllä netistä treffeillä, mutta vastassa on ihan omituisia hiippareita (fetissihörhöjä tai täysin tuppisuisia tai totaalisen koke
Valtaosa mun tuntemista kolme-nelikymppisistä pariutui eronsa jälkeen nopeasti uudelleen.
On sellaisia ihmisiä, suoraan sanottuna luusereita, jotka istuvat vaan kotonaan valittamassa kuinka "ei ole enää yhtään hyviä miehiä/naisia". Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka jotka kykenevät löytämään itselleen kumppanin, ja niin tekevätkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pk-seudulla ainakin on vapaana lukemattomia kauniita ja vähemmän kauniita sinkkunaisia, niin nuoria kuin vanhempia. Ulkopuolelta sitä on vaikea tajuta millainen tilanne on ja miten hankala täällä on löytää pygyvää parisuhdetta.
Pk-seudulla on ikäluokassa 35-49v enemmän miehiä, kuin naisia.
Mutta jos lasketaan akateemisten naimattomien naisten määrä ja akateemisten naimattomien miesten määrä, niin eipä enää olekaan miehiä enemmän.
Naimattomia miehiä on ikäluokassa 35-49 v pääkaupunkiseudulla enemmän, kuin naimattomia naisia.
Jos akateemiselle naiselle ei kelpaa muu kuin akateeminen mies, niin se on sen naisen ongelma.
Pk-seudulla on ikäluokassa 35-49v enemmän miehiä, kuin naisia.