Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Iso osa miehistä lähtee ihan mielellään toisille treffeille, vaikka he tietäisivätkin jo ekojen jälkeen, että nainen ei ole heille ns. "girlfriend materialia". Tämä siksi, että he haluavat nähdä, josko jotain seksuaalista voisi ehkä tapahtua.
Siksi pakkien saaminen mieheltä ekojen treffien jälkeen on naiselle aivan massiivinen epäonnistuminen. Koska se kertoo että mies ei pelkästään hylännyt naista kumppani ehdokkaana, vaan että hän hylkäsi naisen myös potentiaalisena seksikumppanina. Ja miehille seksikumppanin kriteerit on yleensä aika matalat.
Pakko olla samaa mieltä. Toki lisättäköön, ettei tämä välttämättä kerro mitään ap:n persoonasta. ap on hyvin voinut ollakin kivaa seuraa, mutta treffeille on saatu miehiä jotka katsovat pystyvänsä saamaan ap:ta näyttävämpiä naisia. Siis huomattavasti näyttävämpiä, jos seksikään ei kelvannut.
Sitten nimittäin tulee se välttämättä. Voi myös olla, että ap:sta on tullut creepy-vibat. Tai jos ap on jotenkin onnistunut takomaan treffimiesten kalloihin, ettei seksi ole luvassa (epätodennäköistä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osoitatko kiinnostustasi jollain tapaa? Minä olen muutamilla treffeillä käynyt, joissa vastapuoli näytti ihanku ois pakkopullaa ollu. Minun mielenkkinto kyllä loppui sellaiseen käytökseen.
M49
Voin kompata. Oon itse 47 v mies ja jos tuttavuuden ja läheisyyden tekeminen (poislukien tavanomaiset turinat) on tavattoman vaikeaa kiinnostus lopahtaa aika nopsaan. Näillä kilometreillä voi kupsahtaa milloin vaan ja itse en viittis pelailla jotain päiväkausien platonista tapailua.
Mitä tarkoittaa pelailla päiväkausia platonista tapailua? Sitäkö, että sinua kiinnostaa naisessa ensisijaisesti seksiseura? Sitäkö, että sinusta naisen persoonaan tutustuminen on turhaa tai epäkiinnostavaa tai tylsää tai että naisen persoonalla ei kenties ole sinulle edes väliä?
Itse etsin loppuel
Tarkoitan sitä että jos et osoita minkäänlaisia merkkkejä että olet seksuaalisesti kiinnostunut, et kosketa, et halaa, et suutele, et sano mitään mikä edes viittaa seksuaaliseen kanssakäymiseen minun kiinnostus lopahtaa sillä iso osa suhdetta on seksi.
Se ei tarkoita että hypättäisiin sänkyyn heti, tai edes toisilla tai kolmansilla treffeillä mutta jonkinlaista konkreettista kiinnostusta pitää osoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI 27= muutama ylikilo? No tota... Ihan reilusti enemmän kuin muutama.
Ihan normaali ja yleinen bmi ikäisilläni naisilla. Kyseessä on lievä ylipaino. Kaikista tällä bmi:llä ei heti edes näe, että ylikiloja on, ruumiinrakenteesta riippuen. Ap
Kyllä näkee. Uskottelet vain itsellesi, että ei näkyisi koska valitettavasti kaltaisiasi rasvapalloja näkyy katukuvassa nykyään aivan liikaa.
Tuossa joku mies kirjoitti että ekoilla ja tokilla treffeillä pitäisi olla vähintään suutelua ja koskettelua ja puheissa seksiin viittaamista. En minä kyllä tuntemattomia ihmisiä ala suutelemaan ekalla kerralla kun hänet ylipäätään edes ekan kerran näen. Entä tuomitse niitä jotka sellaista haluaa ja tekee, se ei vain ole minun juttu. Pidemmässä suhteessa en ole ollenkaan estoinen seksin suhteen vaan varsin kokeilunhaluinen, mutta en halua fyysistä kanssakäymistä, edes suutelua, ekoilla enkä tokilla deiteillä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osoitatko kiinnostustasi jollain tapaa? Minä olen muutamilla treffeillä käynyt, joissa vastapuoli näytti ihanku ois pakkopullaa ollu. Minun mielenkkinto kyllä loppui sellaiseen käytökseen.
M49
Voin kompata. Oon itse 47 v mies ja jos tuttavuuden ja läheisyyden tekeminen (poislukien tavanomaiset turinat) on tavattoman vaikeaa kiinnostus lopahtaa aika nopsaan. Näillä kilometreillä voi kupsahtaa milloin vaan ja itse en viittis pelailla jotain päiväkausien platonista tapailua.
Eivät nuo nyt vielä niin pahoja kilometrejä ole, ellei ole ryypännyt ja tupakoinut koko aikuisikäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
BMI 27= muutama ylikilo? No tota... Ihan reilusti enemmän kuin muutama.
Ihan normaali ja yleinen bmi ikäisilläni naisilla. Kyseessä on lievä ylipaino. Kaikista tällä bmi:llä ei heti edes näe, että ylikiloja on, ruumiinrakenteesta riippuen. Ap
Kyllä näkee. Uskottelet vain itsellesi, että ei näkyisi koska valitettavasti kaltaisiasi rasvapalloja näkyy katukuvassa nykyään aivan liikaa.
Niin, eli ap on ihan tavallinen vastaantuleva nainen.
Unohtakaa nyt se paino. BMI mukaan ap on 4 kiloa ylipainoinen. Eli ei näy paljon missään. Miehet luulee että hoikannäköiset naiset painaa kaikki 50 kiloa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa joku mies kirjoitti että ekoilla ja tokilla treffeillä pitäisi olla vähintään suutelua ja koskettelua ja puheissa seksiin viittaamista. En minä kyllä tuntemattomia ihmisiä ala suutelemaan ekalla kerralla kun hänet ylipäätään edes ekan kerran näen. Entä tuomitse niitä jotka sellaista haluaa ja tekee, se ei vain ole minun juttu. Pidemmässä suhteessa en ole ollenkaan estoinen seksin suhteen vaan varsin kokeilunhaluinen, mutta en halua fyysistä kanssakäymistä, edes suutelua, ekoilla enkä tokilla deiteillä. Ap
Halaatko edes, pidätkö kädestä kiinni, se on sitä kosketusta? Jos asenteesi ja kehonkielesi on kuin nähdessäsi pultsarin katuojassa niin mitä luulet mitä se mies miettii sinusta?

Oletetaan että ne on netin kautta sovitut ekat deitit. Eli en ole koskaan ennen tavannut kyseistä ihmistä. Voin tavatessa ja lähtiessä toki halata kuten ystäviänikin halaan. Mutta en tunne tarvetta halailla ja pitää kädestä tuntematonta. Sitten kun ihastun tunnen paljonkin tarvetta monenlaiseen fyysiseen läheisyyteen. Mutta oikeastaan outo ajatuskin alkaa halailemaan ihmistä, jota en ole tavannut koskaan ennen ja kulkea käsi kädessä hänen kanssaan. Ei se silti tarkoita että asennoituisin häneen kuin katuojassa olleeseen, vaan olen tietenkin kiinnostunut tietämään hänestä lisää ja kuulemaan mitä hän ajattelee elämästä. Minulla vain kaikki fyysinen liittyy ihastumiseen ja myöhemmin rakkauteen. Ap
Syy ei ole missään tapauksessa sinun, et ole vain tavannut "sitä oikeaa", se ei hakemalla löydy, anna sattumalle mahdollisuus, t: mies 61 vee
Päivitetty näkökulmani aiheesta, ainakin speksilistan perusteella ap:n kriteereihin sopivana miehenä.
Jos minä olisin ap, tiputtaisin painoa ja treenaisin salilla. Parempi terveys, parempi olo, parempi suosio. Win-win-win. Mutta tämä ei siis käy, joten kunnioitan ap:n päätöstä.
Tyyli ei minusta ratkaise. Kunhan tyyli ei anna väärää kuvaa ihmisestä, eikä sekään ole mikään katastrofi. Kannattaa pukeutua tavalla josta tulee itselle hyvä fiilis.
Minä olen VELA, joten haluaisin lapsiasiaan selkeän kannan. En halua parisuhteeseen jossa minua ylitetään puhua ympäri (enkä luota siihen, ettei niin tapahtuisi, koska on jo tapahtunut). Jos haluaisin lapsia, haluaisin myös lapsiasiaan selkeän kannan. Se on huomioitava, ettei lapsettomia ja laadukkaita, luotettavia miehiä juri pyöri markinoila tässä iässä. Jäljellä on pääasiassa miehiä joita ei haluta, ja miehiä jotka saavat kyllä naisia, mutta taustalla on pelaamista ja rellestämistä. ap:n olisi aika tehdä päätös. Huomioisin nimittäin, että VELA lisää naisen suosiota, koska parisuhdetta haluavia VELA-naisia on verrattain vähän. Tämä siis minun näkökulmastani.
Sama pätee haluttuun mieheen. ap haluaa kelvata miehelle, ja ap:lle voisi kelvata 172cm leipuri. Mutta taitaisi kuitenkin yli 185cm kunnianhimoinen tutkija tai lääkäri olla halutumpi kumppani? Minä en ainakaan halua olla mies joka kelpasi, vaan mies jonka ap halusi. Mitkä ovat ne lähinnä luonteisiin ja arvoihin liittyvät ydinasiat joita tarvitaan, jotta yhteinen elämä olisi onnellista kun katselette toistenne naamoja joka päivä? Niistä ei kannata joustaa.
olen itse tavannut naisia jotka haluavat miehen. Kun kysyn miksi he ovat halunneet minut, vastaus on ollut sellainen, jossa ei kerrota sanallakaan mitään juuri minuun liittyvää.
Ensimmäisillä treffeillä haluaisin tietää kuka ja mikä ap on. Ei tarvitse olla stereotypia, mutta nyt en ole saanut 15-sivuisessa ketjussa ap:sta oikein minkäänlaista selvyyttä. En niele selitystä tunnistamisesta. Kissanainenkin onnistui kertomaan yhdellä viestillä olevansa kärkevä vihervasemmistolainen tatuoitu ja pössyttelevä vegaanifeministi, jolle pitää vääntää asiat rautalangasta, mistä seuraa haukut manspleinaamisesta. On miehiä jotka pitävät tällaisista naisista. Miten kuvaisin ap:ta? En osaa kuvata mitenkään. ap on kuin auto jossa on neljä pyörää ja moottori, muuta en osaisi sanoa.
Jos ei halua ärsyttää ketään ja on valmis mukautumaan, ei tuota myöskään vahvoja positiivisia tunteita kenessäkään..
Kysymyksiä joita ap voisi esittää itselleen. Saatko miehet treffeillä nauramaan? Osaatko yhtään flirttailla? Miten teet selväksi, ettet halua pelkkää seksisuhdetta? Selkeys voi ollakin hyvä, mutta liika tylyys ei. Oletko kiva kaikille ihmisille? Pidätkö silmäsi auki esim. ruokakaupassa, va hoidatko laput silmillä ostokset? Onko sinulle koskaan tehty aloitetta ja onko mies koskaan kiinnostunut sinusta? Miksi nämä miehet eivät olleet kiinnostavia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa miehistä lähtee ihan mielellään toisille treffeille, vaikka he tietäisivätkin jo ekojen jälkeen, että nainen ei ole heille ns. "girlfriend materialia". Tämä siksi, että he haluavat nähdä, josko jotain seksuaalista voisi ehkä tapahtua.
Siksi pakkien saaminen mieheltä ekojen treffien jälkeen on naiselle aivan massiivinen epäonnistuminen. Koska se kertoo että mies ei pelkästään hylännyt naista kumppani ehdokkaana, vaan että hän hylkäsi naisen myös potentiaalisena seksikumppanina. Ja miehille seksikumppanin kriteerit on yleensä aika matalat.
Pakko olla samaa mieltä. Toki lisättäköön, ettei tämä välttämättä kerro mitään ap:n persoonasta. ap on hyvin voinut ollakin kivaa seuraa, mutta treffeille on saatu miehiä jotka katsovat pystyvänsä saamaan ap:ta näyttävämpiä naisia. Siis huomattavasti näyttävämpiä, jos seksikään ei ke
Tässä se taas tuli. Edelleen, 15 sivua myöhemmin pohditaan sitä aloittajan persoonaa, kun siitä ei ole saatu tähän asti mitään selville. Olen edelleen sitä mieltä, että tuo on se aloittajan todellinen ongelma.
Tällä palstalla pesii incel-miehiä huutamassa kuinka oleellista on se naisen paino ja juuri oikea ajoitus seksiin, mutta kun ei se se ole. Jos siis puhutaan meistä yli kolmikymppisistä tavallisista miehistä. Tässä iässä se elämä pyörii jo paljon muissakin asioissa kuin tissit ja pillu, vaikka toki ne kiva lisä naisessa on. Silti enemmän tärkeää on se älyllisesti ja henkisesti kohtaava kumppani. Ihminen, jolla on selkeä perseena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso osa miehistä lähtee ihan mielellään toisille treffeille, vaikka he tietäisivätkin jo ekojen jälkeen, että nainen ei ole heille ns. "girlfriend materialia". Tämä siksi, että he haluavat nähdä, josko jotain seksuaalista voisi ehkä tapahtua.
Siksi pakkien saaminen mieheltä ekojen treffien jälkeen on naiselle aivan massiivinen epäonnistuminen. Koska se kertoo että mies ei pelkästään hylännyt naista kumppani ehdokkaana, vaan että hän hylkäsi naisen myös potentiaalisena seksikumppanina. Ja miehille seksikumppanin kriteerit on yleensä aika matalat.
Pakko olla samaa mieltä. Toki lisättäköön, ettei tämä välttämättä kerro mitään ap:n persoonasta. ap on hyvin voinut ollakin kivaa seuraa, mutta treffeille on saatu miehiä jotka katsovat pystyvänsä saamaan ap:ta näyttävämpiä naisia. Siis h
Jos naisella on hyvä kroppa ja perse, kiinnostus on taattu vaikka luonne olisi kuin lattialankulla.
Jos ei ole, sitten pitää olla persoonaakin.
Kai sinä tajuat että suurinosa miehistä muodostaa kiintymyksensä fyysisen yhteyden kautta. Mikäli se fyysinen kanssakäyminen venyy ja venyy niin takaan sinulle että useimman miehen mielenkiinto lopahtaa. En minä ainakaan jaksa mitään päiväkausien kahvittelua kuin presidentin kanssa päivällisellä.
Vierailija kirjoitti:
Päivitetty näkökulmani aiheesta, ainakin speksilistan perusteella ap:n kriteereihin sopivana miehenä.
Jos minä olisin ap, tiputtaisin painoa ja treenaisin salilla. Parempi terveys, parempi olo, parempi suosio. Win-win-win. Mutta tämä ei siis käy, joten kunnioitan ap:n päätöstä.
Tyyli ei minusta ratkaise. Kunhan tyyli ei anna väärää kuvaa ihmisestä, eikä sekään ole mikään katastrofi. Kannattaa pukeutua tavalla josta tulee itselle hyvä fiilis.
Minä olen VELA, joten haluaisin lapsiasiaan selkeän kannan. En halua parisuhteeseen jossa minua ylitetään puhua ympäri (enkä luota siihen, ettei niin tapahtuisi, koska on jo tapahtunut). Jos haluaisin lapsia, haluaisin myös lapsiasiaan selkeän kannan. Se on huomioitava, ettei lapsettomia ja laadukkaita, luotettavia miehiä juri pyöri markinoila tässä iässä. Jäljellä on pääasiassa miehiä joita ei haluta, ja miehiä jotka saavat kyllä naisia, mutta taustalla on pelaamista ja rellestäm
Heh, sanoisin, että tässä se syy miksi kissanainen veti heti pidemmän korren niin hyvässä kuin pahassa. Hän ihan aiheesta nauroi tälle kirjoittajalle siitä, että auki selitti kaiken sen minkä hän oli jo kirjoittanut viestissään ja edelleen, kissanainen on kaikonnut jo jonnekin ja tällä kirjoittajalla on edelleen tuo kommentti selkeästi ihon alla. Kissanainen onnistui herättämään yhdellä pienellä lauseella noin suuren tunnereaktion miehessä. Aloittajan kohdalla edelleen ihmetellään kuka hän on.
Tuskin itsekään haluaisin parisuhteeseen tämän kissanaisen kanssa, mutta todennäköisesti haluaisin tavata hänet ensimmäisten treffien jälkeen uudestaan. Tämän ketjun perusteella kun tulee kuva, että aloittaja osaa keskustella yleistietonsa takia kanssani aiheesta kuin aiheesta, mutta persoonattomuutensa takia kaikki keskustelu jäisi yleistasoiseksi ja pahimmillaan hän mukautuisi minun näkemyksiini aiheista, koska hänellä ei ole selkeitä arvoja. Kissanainen taas tosiaan haastaisi minua älyllisesti ja tarjoaisi mielenkiintoisen keskustelun jota saattaisin haluta jatkaa, vaikka lopputulemana ei lopulta olisikaan se parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa joku mies kirjoitti että ekoilla ja tokilla treffeillä pitäisi olla vähintään suutelua ja koskettelua ja puheissa seksiin viittaamista. En minä kyllä tuntemattomia ihmisiä ala suutelemaan ekalla kerralla kun hänet ylipäätään edes ekan kerran näen. Entä tuomitse niitä jotka sellaista haluaa ja tekee, se ei vain ole minun juttu. Pidemmässä suhteessa en ole ollenkaan estoinen seksin suhteen vaan varsin kokeilunhaluinen, mutta en halua fyysistä kanssakäymistä, edes suutelua, ekoilla enkä tokilla deiteillä. Ap
Oliko se tuossa? Olet harkitseva ja pidättyvä ja se näkyy. Kriittisyyttä pelätään eikä tietysti suotta. Liikutko sinulle sopivissa ympyröissäkään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päivitetty näkökulmani aiheesta, ainakin speksilistan perusteella ap:n kriteereihin sopivana miehenä.
Jos minä olisin ap, tiputtaisin painoa ja treenaisin salilla. Parempi terveys, parempi olo, parempi suosio. Win-win-win. Mutta tämä ei siis käy, joten kunnioitan ap:n päätöstä.
Tyyli ei minusta ratkaise. Kunhan tyyli ei anna väärää kuvaa ihmisestä, eikä sekään ole mikään katastrofi. Kannattaa pukeutua tavalla josta tulee itselle hyvä fiilis.
Minä olen VELA, joten haluaisin lapsiasiaan selkeän kannan. En halua parisuhteeseen jossa minua ylitetään puhua ympäri (enkä luota siihen, ettei niin tapahtuisi, koska on jo tapahtunut). Jos haluaisin lapsia, haluaisin myös lapsiasiaan selkeän kannan. Se on huomioitava, ettei lapsettomia ja laadukkaita, luotettavia miehiä juri pyöri markinoila tässä iässä. Jäljellä on pääasiassa miehiä joita ei haluta, ja miehiä jotka saavat kyllä
Tuota minä juuri tarkoitin. Kissanainen sai sinusta fanin. Miehillä on monipuolinen naismaku. Jotkut pitävät kivoista ja empaattisista kotinaisista, toiset ovat masokisteja.
Eikä se ole mikään tunnereaktio, jos referoin samalla toisen kirjoittajan tekstiä loogisempaan muotoon.
Vierailija kirjoitti:
Kai sinä tajuat että suurinosa miehistä muodostaa kiintymyksensä fyysisen yhteyden kautta. Mikäli se fyysinen kanssakäyminen venyy ja venyy niin takaan sinulle että useimman miehen mielenkiinto lopahtaa. En minä ainakaan jaksa mitään päiväkausien kahvittelua kuin presidentin kanssa päivällisellä.
Eli jos ei anna seksiä pian niin mies ei halua tavata uudelleen? Vai niin. En ole ap mutta on tuo nyt aika törkeä väite.