Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin vielä yhden asian. Jotkut asiat eivät sovi yhteen toisten kanssa.
Tyypillinen case on luunkova bisnesnainen, joka sitten haluaakin olla perinteisesti miehelle alistuva, koska uroksen ja naaraan kuuluu olla sitä ja tätä. Tämä sivusi keskustelua alussa; eli naisella on miehissä arvostettuja piirteitä, ja miehen on ylitettävä nämä. Mutta se maskuliininen mies etsii feminiinisiä piirteitä, ei hieman vähemmän miestä maskuliinisia.
No tästä päästään pikku aasinsillan kautta siihen, että ap on tutkija joka haluaa edetä ammatissaan. Teen sellaisen oletuksen, että ap on älykkyydessä ainakin kohtalaisella tasolla. ap on myös kunnianhimoinen.
Mutta sitten ap on mukautuva, ja miettii kovasti millainen naisen kuuluu olla. Ja kuitenkin ap haluaa kaltaisensa miehen, joka on myös kohtuullisen älykäs, itseohjautuva ja ainakin ap:n haaveissa kunnianhimoinen. Ei sellainen mies halua muka
Tuo riippuu täysin miehestä ja siitä, millä tavalla olet assertiivinen.
Päämäärätietoisuus ja kunnianhimo ovat harvoin erityisen haluttuja piirteitä naisessa, siinä olet kyllä oikeassa. Mutta eivät ne kaikille ole miinuksiakaan, ja joillekin ne ovat plussaakin. Hankalinta on se, että kunnianhimoiset miehet ovat universaalisti hyvin haluttuja, joten heistä on kova kilpailu.
Monikin mies pitää jämpteistä ja assertiivisista naisista. Pulma on siinä, että suurin osa näistä naisista haluaa miehen joka on vielä jämptimpi, vielä assertiivisempi, vielä päämäärätietoisempi ja kunnianhimoisempi. Ja toki pidempi ja rotevampi. Sitten "sparrataan", lopulta mies voittaa ja nainen saa olla nainen.
Äärimmäisen harva nainen osaa olla assertiivisempi puoli suhteessa terveellä tavalla. Ilman toksisuutta, sparraamista ja "tunteiden tuulettamista" riitelemällä, halveksuntaa liian tossua miestä kohtaan, tai Justiina-tyylistä kotityranniaa jossa mies tekee aina kaiken väärin. Jos sinä osaat, niin sitten sinulla on kädessäsi melkoinen valttikortti. Olet oikeassa siinä, että enemmistö miehistä ei halua itseään assertiivisempaa naista. Mutta olennaista on, paljonko niitä toisenlaisia miehiä on suhteessa assertiivisiin naisiin?
Jos meillä on 80 miestä jotka haluavat itse olla assertiivisempia ja 20 miestä jotka antaisivat mielellään naiselle ohjat, mutta vain 5 naista jotka haluavat olla assertiivisia kun loput 95 haluavat miehen olevan se kovempi luu...kuka onkaan yhtälössä parhaissa asemissa?
Mutta jäljelle jää kysymys, millä tavalla olet assertiivinen.
Sanotaan nyt tämäkin sitten, kun täällä jotkut kuvittelevat minut joksikin perinnepersuksi. Pitkä, älykäs, ei liian hoikka, jämpti ja terveellä tavalla assertiivinen nainen olisi oma unelmanaiseni. En vain luota siihen, että olet sellainen :) Jos olen väärässä, niin sitten kyse on siitä, että olet oma itsesi ja mietit uusiksi millainen mies haluaa kaltaisesi naisen. Se ei välttämättä nimittäin olekaan etsimäsi samanlainen mies, vaan kenties pehmeämpi ja rennompi mies joka tasapainottaisi luonnettaisi.
Jos olisin ap, varaisin ajan miespuoliselle psykologille ja kertoisin ongelmani. Kertoisin, miten olen käyttäytynyt ja toiminut treffeilläni ja kysyisin hänen arviotaan siitä. Kun hän tekisi sen palkkiota vastaan ammattilaisena, se ei tuntuisi loukkaavalta vaan olisi itseäni ohjaavaa ja opastavaa. Vertaan vähän toisenlaiseen tilanteeseen. Olen saanut mieskumppaniltani toistuvaa kritiikkiä tanssitaidostani ja se on ärsyttänyt ja loukannutkin. Pidän kuitenkin tanssimisesta, joten varasin yksityistunteja tanssinopettajalta. Hänen huomautuksensa ja ohjeensa eivät loukkaa, vaan ovat auttaneet minua paremmaksi tanssijaksi.

Ei psykologit tuollaisissa asioissa neuvo.
Minustakin aapeella on ollut vain huonoa tuuria. Ihan samassa tilanteessa kuin aapee on iso määrä kivoja akateemisia sinkkunaisia Helsingissä. Akateemiset sinkkunaiset ei vain löydä miestä Helsingissä vaikka miten alas olisi madaltaneet kriteerinsä. Akateemiset miehet on täällä jo varattuja tai tarkoituksella elää vain sinkkuelämää, ja akateemisiä miehiä siis on täällä paljon vähemmän kuin naisia. Matalammin koulutetut miehet taas ei kelpuuta täällä itselleen akateemista naista, vaikka sille naiselle kävisikin se duunarimies (paremman puutteessa).
Katsokaa ympärillenne vaikka prismassa. Siellä on valtavasti pariskuntia, joissa vähintään se nainen on pullea tai jopa lihava. Ja varmasti näissä kaikissa ei ole kyse siitä, että nainen olisi lihonut vasta vaikka lasten saamisen myötä. Lihavat naiset löytää koko ajan itselleen miehiä. Ja toki lihavat miehet naisia.,
Vierailija kirjoitti:
Mä en koe välttämättömäksi että pitää harrastaa seksiä ekoilla, tokilla tai edes vielä kolmansillakaan treffeillä.
Mutta jos mulla tulee ekoilla treffeillä sellainen fiilis, että tämä nainen ei koe seksuaalista vetoa minuun, niin en kyllä näe mitään syytä sopia toisia treffejä.
Kyllä se kipinä pitää olla heti alusta saakka. Ei silloin haittaa vähän odottaa: se odottaminen voi olla jopa aika nautinnollista ja kutkuttavaa :D
M35
Seksuaalisen vedon huomaa ilman kosketustakin. Mm. pupillit laajenevat. m49
Vierailija kirjoitti:
Täällä miehet kirjoittaa, että naisen persoonan pitää tulla esille naisen puheista jotta naisesta voisi kiinnostua. Mutta silti ainakin minun kokemuksen mukaan treffeillä miehet haluaa puhua vain itsestään. Eivät kysele naiselta juuri mitään.
Hyvä ku sanoit. Pitää ottaa opiksi. m
Seksistä ekoilla ja tokilla treffeillä sen verran, että itse olen ollut nyt vuoden tinderissä ja muissa nettideiteissä. Mätsejä ja deittikutsuja tulee paljon. Ja lähes aina lähden tapaamiseen. Sovin deitit yleensä keskustaan töiden jälkeen, kun joka tapauksessa keskustan läpi silloin muutenkin kuljen töistä kotiin. Niin ei ole iso vaiva tavata vaikka kahvilla. Melkein sata deittiä kertynyt tässä vuoden aikana. En todellakaan ole mennyt yksiltäkään ekoilta deiteiltä sänkyyn kenenkään kanssa, enkä tokilta enkä kolmansiltakaan. Johan siinä kertyisi vuodessa jo melkein sata eri seksikumppania, jos niin tekisi. Yöks.
Kylmä totuus on, että useimmat löytävät parinsa nuorina. Kun on yli 30, suurin osa ihmisistä ja kaikki parhaista on jo viety. Loput jäävät leikkimään jotain leikkejä.
Vierailija kirjoitti:
Kylmä totuus on, että useimmat löytävät parinsa nuorina. Kun on yli 30, suurin osa ihmisistä ja kaikki parhaista on jo viety. Loput jäävät leikkimään jotain leikkejä.
No kyllä aika moni pari eroaakin siinä ikävuosien 30-40 välillä ja sinkkuuntuu uudelleen.
Mitä viestität käytöselläsi? Oletko vaikeasti lähestyttävä tai annatko tiedostamattasi signaalia ettei sinua kiinnosta.
Jännitätkö tai hermoiletko? Sano tuo suoraan alussa, niin mies ymmärtää käytöksesi.
Yritätkö liikaa? Esitätkö roolia vai oletko oma itsesi? Saako sinusta mitään otetta vai jäätkö täysin tuntemattomaksi
Kuinka käyttäydyt muita kohtaan? Oletko ylimielinen tarjoilijoille tms.?
Millaisia miehiä lähestyt tai kenen treffikutsut hyväksyt? Ovatko he "oikeita" sinulle? Ovatko he tyylilleen sellaisia jotka voisivat kiinnostua sinusta? Yleistäen, rap henkinen ei ehkä innostu hevarista jne.
Vierailija kirjoitti:
Jokseenkin huvittavaa, että aloittaja yrittää nyt yhtäkkiä vakuuttaa olevansa assertiivinen, jämpti, määrätietoinen ihminen joka sanoo tietävänsä mitä haluaa ja sanoo sen selvästi. Alussa hän antoi itsestään kyllä hieman erilaista kuvaa, mutta nyt kun noiden piirteiden perään on kaivattu, niin yhtäkkiä niitä sitten alkaakin löytyä.
Tämä vain alleviivaa sitä kuvaa, mikä on ihan alusta asti syntynyt, aloittajalla ei ole selkeitä arvoja ja mielipiteitä ja hän on valmis joustamaan jopa elämän isoissa kysymyksissä sen mukaan mitä mies haluaa. Ja edelleen, nyt noita piirteitä kun löytyy, ne eivät kiinnity millään tavalla persoonaan, joka on siitä huolimatta, että aloittaja on ahkerasti kertonut itsestään jo 16 sivun verran.
Jep. Aloittaja tietää mitä haluaa ja siitä todisteena mies voi olla 170 cm/130 kg kommunistileipuri tai sitten 189 cm/jalkapalloilijan kropalla varustettu maga-pankinjohtaja. Kummankin kanssa voi yrittää lasta jos mies haluaa tai sitten ei jos mies ei halua.
Ihan oikeasti, pitäisiköhän sitä ihan ensimmäisenä selvittää itselleen kuka on, niin helpottaisi tolla deittailurintamallakin?
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa ympärillenne vaikka prismassa. Siellä on valtavasti pariskuntia, joissa vähintään se nainen on pullea tai jopa lihava. Ja varmasti näissä kaikissa ei ole kyse siitä, että nainen olisi lihonut vasta vaikka lasten saamisen myötä. Lihavat naiset löytää koko ajan itselleen miehiä. Ja toki lihavat miehet naisia.,
Tietenkin löytää, mutta eivät he tee vaikutusta tulevaan kumppaniinsa ulkoisilla piirteillä vaan kaikella muulla. Ja just se kaikki muu tuntuu olevan eniten vastenmielistä ja ikävän työlästä suurimmalle osalle heistä, sukupuolesta riippumatta jotka määrittää kriteerit kumppanilleen ulkonäkö edellä vaikka eivät luonnollisestikaan ole itse heitä, joiden oma ulkonäkö riittää yhtä ulkonäkökeskeiselle ja pinnalliselle vastakkaisen sukupuolen edustajalle.

Mutta ei ap vaikuta siltä, että hän etsisi vain komeita miehiä tai etsisi miehiä miehen ulkonäkö edellä.
Minkä takia miehen pitäisi edes ottaa nainen? Olen huomannut että naiset vaan yleensä sotkee miehen elämää. Määräilevät, asettavat omia sääntöjä, asettavat rajoituksia yms, lisäksi alkavat heti muovaamaan miestä vain niiden omien tarpeiden mukaiseksi. Eikä miehen kannata edes langeta sen reiän edessä koska naiset käyttää sitä yleensä kiristys välineenä ja lahjuksena vain niiden omien etujen tavoitteluun. Jotkut naisen ulkoiset merkit toimii myös varoitusmerkkeinä, esimerkiksi huomiovärit, naamalävistykset, paljon tatuointeja yms. Ja mitä enempi naisen tarvitsee korostaa niissä omissa puheissaan tavallisuuttaan, sen todennäköisemmin se on juuri päinvastaista. Tässä on totuus.
Jos miehenä haluaa välttää nämä naisten mukanaan tuomat ongelmat, niin kannattaa pysyä poikamiehenä. Ja jos mies kaipaa seksuaalitarpeen tyydytystä niin vain irtonumero tai maksullinen. Muuta seuraa ja keskustelukumppaneita saa toki muista kavereista. Naiset on ihan itse tehneet kuvitelman ja illuusion että ovat muka tärkeitä ja tavoittelemisen arvoisia miesten elämään. Ja kun asiaa tarkastellaan faktojen valossa, niin saadaan huomata että naiset toimii juuri tuolla tavalla ja juuri tuohon tähdäten. Seksikkäästi pukeutuminen, huomion herättäminen esim meikeillä ja vaatteilla, yms...saalistavat juuri noilla keinoilla miehiä. Esittävät sen teatteri näytöksen saalistus mielessä. Näytös saattaa kestää parhaimmillaan/pahimmillaan jopa parikin vuotta, ennenkuin totuus tulee julki.
Tässä hieman tausta- ja faktatietoa sekä samalla vastaus ap:n esittämään kysymykseen.
Suomalainen mies suosii aasialaista tai afrikkalaista naista nykyään. Tervetuloa vuoteen 2025
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lisäisin vielä yhden asian. Jotkut asiat eivät sovi yhteen toisten kanssa.
Tyypillinen case on luunkova bisnesnainen, joka sitten haluaakin olla perinteisesti miehelle alistuva, koska uroksen ja naaraan kuuluu olla sitä ja tätä. Tämä sivusi keskustelua alussa; eli naisella on miehissä arvostettuja piirteitä, ja miehen on ylitettävä nämä. Mutta se maskuliininen mies etsii feminiinisiä piirteitä, ei hieman vähemmän miestä maskuliinisia.
No tästä päästään pikku aasinsillan kautta siihen, että ap on tutkija joka haluaa edetä ammatissaan. Teen sellaisen oletuksen, että ap on älykkyydessä ainakin kohtalaisella tasolla. ap on myös kunnianhimoinen.
Mutta sitten ap on mukautuva, ja miettii kovasti millainen naisen kuuluu olla. Ja kuitenkin ap haluaa kaltaisensa miehen, joka on myös kohtuullisen älykäs, itseohjautuva ja ainakin ap:n haa
Jämäkkä nainen pärjää elämässään ilman miestä. Tämä tarkoittaa sitä, että tällä on hyvin vähän syitä olla yhdenkään miehen kanssa. Hän voi käytännössä valita ne, ketä haluaa panna, panna heitä, ja jättää suhdedraamat muille.
Ainoa aika, kun nainen on oikeasti heikko ja saattaisi tarvita miestä on sairaus tai raskaus/synnytys/pikkulapsiaika. Mutta miehet ovat tunnettuja siitä, että juuri näinä aikoina jättävät naisen, pettävät tätä, tai jopa pahoinpitelevät tätä.
Joten kerta kaikkiaan, mieheen ei kannata suhtautua kuin siittäjänä. Ja jos saa siitoksia ilmankin, jopa laadukkailta miehiltä, niin ei ole mitään syytä olla parisuhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Minkä takia miehen pitäisi edes ottaa nainen? Olen huomannut että naiset vaan yleensä sotkee miehen elämää. Määräilevät, asettavat omia sääntöjä, asettavat rajoituksia yms, lisäksi alkavat heti muovaamaan miestä vain niiden omien tarpeiden mukaiseksi. Eikä miehen kannata edes langeta sen reiän edessä koska naiset käyttää sitä yleensä kiristys välineenä ja lahjuksena vain niiden omien etujen tavoitteluun. Jotkut naisen ulkoiset merkit toimii myös varoitusmerkkeinä, esimerkiksi huomiovärit, naamalävistykset, paljon tatuointeja yms. Ja mitä enempi naisen tarvitsee korostaa niissä omissa puheissaan tavallisuuttaan, sen todennäköisemmin se on juuri päinvastaista. Tässä on totuus.
Jos miehenä haluaa välttää nämä naisten mukanaan tuomat ongelmat, niin kannattaa pysyä poikamiehenä. Ja jos mies kaipaa seksuaalitarpeen tyydytystä niin vain irtonumero tai maksullinen. Muuta seuraa ja keskustelukumppaneita saa toki muista kavereista. Nais
Muuten oikein mutta pukeutumisella nainen ei yleensä tavoittele miehen huomiota vaan pukeutuu oman esteettisen tajunsa mukaisesti. Kun on kuuma, on luonnollista vähentää vaatekertojen määrää. Moni nainen nauttii itse laittautumisesta ja pitää ulkonäköään esteettisenä ja viehättävänä siitä huolimatta, saako mieshuomiota vai ei.
En ole kuullut yhdenkään naisen koskaan vinkuvan siitä, että "yhyy minä laittauduin niin seksikkäästi eikä yksikään mies minua huomannut". Sen sijaan olen kuullut lukemattomia ja lukemattomia valituksia siitä, että miehet antavat liikaa ja epätoivottua huomiota.
Tämä tarkoittaa sitä, että naiset pukeutuvat esteettisesti muista syistä kuin "saalistaakseen" yhtään ketään. Tuo on sitä samaa deluusiota, kuin että kassahenkilö hymyilee koska haluaa panna sinua, pitkäaikainen tuttu nainen on sinulle ystävällinen koska haluaa panna sinua... Ei halua. Se että te haluatte aina panna on häiriö teidän päässänne, eikä kerro mitään naisten toiminnasta.
Monet miehet kokevat vetoa epävakaisiin naisiin, mutta VAIN silloin, jos se nainen on kaunis. Jos nainen on ruma ja vielä epävakaa henkisesti, niin yksin sellainen jää.