Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Ehkä älykkyys pelottaa heikompia miehiä? Naisella on enemmän ottajia, kun hän ei ole liian viisas ja pystyvä. Mies haluaa olla The Uros. Pienikokoinen ja vähän tyhmä nainen nostaa sopivasti miehen itsetuntoa. Hame vuelä päälle, niin menestys on taattu.
Minusta nainen nimenomaan on älykäs jos hän on vaikka lähihoitaja verrattuna siihen että mainitsee olevansa maisteri. Hän on myös hauska eikä tylsä. Moni nainen on sellainen tasaisen tylsä, koulutus on noussut päähän eikä osaa olla enää hauska ollenkaan. Jos etsin hyvää naista nii lähihoitaja oikealle, maisteri vasemmalle, se on vähän sama asia kuin kuvissa vaikka alkoholi, se vasempaan koska siitä jää mielikuva että se on kovin iso osa elämää kun kuviinkin on tullut, samoin kaikki muutkin kuvat, liian laittautuneet eivät iske, koska onko se niin iso osa elämää ettei normi arki edes kiinnosta. M40v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole AP todellakaan painosta kiinni. Hyvin moni mies tykkää vähän muhkummasta, etenkin sinun ikäisistä ja vähän vanhemmista miehistä kun on kyse.
On paljon 170cm/80kg naisia, joilla ei ole mitään ongelmia saada miestä. AP vaan ei ole yksi noista naisista.
Tunnen itsekin ihan konkreettisia esimerkkejä tästä. Tiedän selkeästi ylipainoisia naisia jotka ovat upeita ja miesten suuressa suosiossa, ja tiedän naisen joka oli hoikkana keskimääräistä kauniimpi, mutta vain 15 kg lihominen tuhosi hänen ulkonäkönsä ihan täysin.
Tämäpä juuri. Se on yksilöllistä, ja ikävä kyllä on niin, että iän myötä paino kasautuu entistä suuremmassa osin lantion yläpuolelle.
Miehenä olen samassa tilanteessa. Jo normaalipainossa, mutta lähellä ylipainon rajaa, saan kunnon pömppömahan. Siitä voidaan keskustella kuinkla suosittuja nallekarhumiehet ovat, mutta hintelä mies pömppömahalla ei ole yhdenkään naisen suosikki.
Koska olen myös lyhyehkö ja luontaisesti hoikka (=naisten silmissä hintelä), näytän semikelvollisena vain hoikkana mutta siten, etä teen kunnon lihaskuntotreenin 2-3x viikossa.
Esimerkki just ja just ylipainoisesta naisesta joka näyttää silti miesten silmiin hyvältä:
https://previews.123rf.com/images/staras/staras1803/staras180300083/996…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 sivua keskustelua ja yksi säpäkän kissanaisen viesti herätti säpinää ja aiheutti jo ainakin yhdessä miehessä tunnepurkauksen ja herkistymisen, kertoo todella paljon.
Aloittaja on mukava ja fiksu, mutta kyllä minä kallistuisin ihan tällaisena tylsänä perusinsinöörinä isosti persoonansa näyttävän kissanaisen puoleen, mikäli mahdollisuus olisi. Voisi olla, että kyydissä alkaa jännittää ja täytyy jäädä pois jo seuraavalla pysäkillä, mutta haluaisin kokeilla.
Tarkennan tätä viestiäni sen verran, ettei kyse ole siitä, että preferoisin tämän kissanaisen kaltaisia naisia, vaan tosiaan siitä, että on edes jonkinlainen persoona. Itse olen tosiaan tylsä perusinsinööri, mutta kyllä minulla nyt edes sellaiset asiat kuin puoluekanta (pääsuunniltaan) ja perheenperustamistavoitteet selvillä ovat.
Tämä! Jos on liian hajuton ja mauton, haluaa miellyttää kaikkia eikä persoona tule esiin on tylsä. Pitää olla jotain särmää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kahlasin koko ketjun läpi! Olet n. 170cm ja n. 80 kg, ja viimeiset 6 miestä jotka tapasit, kaikki torjuivat sinut heti ensitapaamisen jälkeen.
Lopetetaanpa kiertely ja kaartelu, ja puhutaan ihan suoraan:
On aivan ilmiselvää, että ongelma on ulkonäkösi. Suosittelen lopettamaan deittailun väliaikaisesti, tätä menoa vain rikot itsesi henkisesti. Laita kaikki resurssit siihen, että saat itsesi noin 70 kilon painoon, ja sitten uusi yritys uusilla kuvilla, uusilla vaatteilla ja uudella tyylillä.
Olen 38 ja voin hyvin painossani ja vartalossani nyt. En anna itseni tästä lihota, mutta toisaalta en aio myöskään laihduttaa vain miesten vuoksi. Jos ikäisilleni ja vähän vanhemmille tavallisille ylipainoisille miehille ei kelpaa tällainen muutaman kilon ylipainoinen kiva nainen, niin sitten ei voi mitään. Totta pul
Että 170 cm, 57 kg, 38 vuotiaana? Että ihan miss suomi mittoihin pitäisi hänen päästä lähes nelikymppisenä:D Että kelpaisi sinulle? Voi luoja! Elä nyt naurata.. Onnistuu varmaan parikymppiseltä tai kaksvitoselta, mutta ei oikein enää keski ikäiseltä. Sulla ei oo oikein hirveästi kokemuksia parisuhteista/naisista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole AP todellakaan painosta kiinni. Hyvin moni mies tykkää vähän muhkummasta, etenkin sinun ikäisistä ja vähän vanhemmista miehistä kun on kyse.
On paljon 170cm/80kg naisia, joilla ei ole mitään ongelmia saada miestä. AP vaan ei ole yksi noista naisista.
Tunnen itsekin ihan konkreettisia esimerkkejä tästä. Tiedän selkeästi ylipainoisia naisia jotka ovat upeita ja miesten suuressa suosiossa, ja tiedän naisen joka oli hoikkana keskimääräistä kauniimpi, mutta vain 15 kg lihominen tuhosi hänen ulkonäkönsä ihan täysin.
Tämäpä juuri. Se on yksilöllistä, ja ikävä kyllä on niin, että iän myötä paino kasautuu entistä suuremmassa osin lantion yläpuolelle.
Miehenä olen samassa tilanteessa. Jo normaalipainossa, mutta lähellä ylipainon rajaa, saan kunnon pömppömahan.
Juuri noin. Ja tuo ei ole ääriesimerkki, nuoruus pelastaa paljon tuossa. On naisia joilla kaikki menee perseeseen ja reisiin. Se on eri asia kuin säkkimäinen kroppa.
Oikeesti miehillä ei ole hajuakaan naisten painoista ja siitä miltä missäkin painossa näytetään. 172 cm/80 kg näyttää vielä ihan normaalipainoiselta. Tuossa painossa käytetään M/L-vaatteita. Joku 57 kg tuossa pituudessa taas tikunoksalta ja käyttää kokoa XXS. Jotta ap näyttäisi selkeästi ylipainoiselta pitäisi hänen painaa 100 kiloa. Jossain muussa nyt mättää kuin painossa.
Ja kun nyt nallekarhumaisesta miehestä puhutaan, niin se voisi tarkoittaa osapuilleen tätä.
https://www.notablelife.com/wp-content/uploads/2015/07/dad-bod.jpg
Kyllä minä väitän, että tällainen ylipainon puolella oleva mieskroppa on monenkin 35+ naisen mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti miehillä ei ole hajuakaan naisten painoista ja siitä miltä missäkin painossa näytetään. 172 cm/80 kg näyttää vielä ihan normaalipainoiselta. Tuossa painossa käytetään M/L-vaatteita. Joku 57 kg tuossa pituudessa taas tikunoksalta ja käyttää kokoa XXS. Jotta ap näyttäisi selkeästi ylipainoiselta pitäisi hänen painaa 100 kiloa. Jossain muussa nyt mättää kuin painossa.
Riippuu täysin siitä, missä se paino on. Jos haluaa nyrkkisäännön, niin se voisi olla vatsa ja vyötärö. Jos vatsa on suurin piirtein flat ja vyötärö erottuu edes vähän, niin tuo ei luultavimmin ole paha.
Vierailija kirjoitti:
Oikeesti miehillä ei ole hajuakaan naisten painoista ja siitä miltä missäkin painossa näytetään. 172 cm/80 kg näyttää vielä ihan normaalipainoiselta. Tuossa painossa käytetään M/L-vaatteita. Joku 57 kg tuossa pituudessa taas tikunoksalta ja käyttää kokoa XXS. Jotta ap näyttäisi selkeästi ylipainoiselta pitäisi hänen painaa 100 kiloa. Jossain muussa nyt mättää kuin painossa.
Joo en ole sillä tavalla lihava mitä ihmiset nyt mieltää sanalla lihava. En ole tankki, en ole monella pelastusrenkaalla varustettu, ei ole kaksoisleukaa jne, mahdun yhdelle istuimelle lentokoneessa, saan ostettua vaatteita tavallisesta kaupasta. Olen ihan tavallisen näköinen. En tiedä mistä tähän keskusteluun nyt tuli ajatus siitä, että olisin jotenkin valtaisan kokoinen enkä saisi siksi miestä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 sivua keskustelua ja yksi säpäkän kissanaisen viesti herätti säpinää ja aiheutti jo ainakin yhdessä miehessä tunnepurkauksen ja herkistymisen, kertoo todella paljon.
Aloittaja on mukava ja fiksu, mutta kyllä minä kallistuisin ihan tällaisena tylsänä perusinsinöörinä isosti persoonansa näyttävän kissanaisen puoleen, mikäli mahdollisuus olisi. Voisi olla, että kyydissä alkaa jännittää ja täytyy jäädä pois jo seuraavalla pysäkillä, mutta haluaisin kokeilla.
Tarkennan tätä viestiäni sen verran, ettei kyse ole siitä, että preferoisin tämän kissanaisen kaltaisia naisia, vaan tosiaan siitä, että on edes jonkinlainen persoona. Itse olen tosiaan tylsä perusinsinööri, mutta kyllä minulla nyt edes sellaiset asiat kuin puoluekanta (pääsuunniltaan) ja perheenperustamistavoitteet selvillä ovat.
Tämä! Jos on liian hajuton ja mauton, haluaa miellyttää kaikkia eikä persoona tule esiin on tylsä. Pitää olla jotain särmää.
Jep. Kissanainen antaa sellaisen kuvan, että hänellä on selkeät mielipiteet ja hän tietää kuka on ihmisenä. Tulee sellainen olo, että hän haastaisi omaa älyäni ja keskustelut hänen kanssaan olisivat mielenkiintoisia. Aloittajasta tulee taas sellainen kuva, että hänellä ei ole selkeitä mielipiteitä mistään, vaan hän on valmis jopa lastenkin hankinnassa mukautumaan toisen mielenmukaisesti. Se on yksinkertaisesti vain tylsää.
Tämä metakeskustelu aloittajan painosta on epärelevanttia. Ei se olisi itselleni tosiaankaan mikään kynnyskysymys vaan juuri tuo, että kaipaisin jotain mihin tarttua (henkisesti). Toki joillekin miehille se voi olla prioriteetti, mutta tuskin aloittajakaan nyt parisuhdetta haluaa missä täyttää muodollisen pätevyyden.
Täällä kaikki pariutumista koskevat keskustelut päätyy aina lopulta siihen, että ketjun aloittajaa haukutaan plösöksi ja läskiksi. Siinä ei ole mitään uutta eikä se käytännössä koskaan liity kyseisen ketjun aloittajaan mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ap, vaikutat tylsältä. Mulla on just samanlainen kaveri, joka on ollut sinkkuna koko elämänsä ja on 50v.
Mikäs hänessä sit suhun vetoaa? Olet itse yhtä tylsä? :D
Ongelmahan on se että kaikesta huolimatta mitä kirjoitat kiinnosti itse niistä tavoitteellista miehistä. Niiden kuvaaminen tavallisiksi saa sen itsellesi kuulostamaan paremmalta ja naiset totta tosiaan pystyvät vakuuttamaan itsensä siitä, että ihan taviksia tässä vain tavoitellaan. Pituus on kuitenkin oltava yli keskimitan ja kasvot joko karkean tai klassisen komeat . Niillä kuule riittää naisia ja ne ei odottele , että asia etenee hissukseen.
On varmaan totta, että minusta ei tässä aloituksessani saa oikein kuvaa persoonastani ja mielipiteistäni. Se johtuu varmaan ihan siitä, että olen tarkoituksella yrittänyt olla tuomatta niitä täällä kovin suoraan esille, ettei minua voisi kaikki tutut tunnistaa tästä keskustelusta. Täällä lukee kuitenkin jo minun asuinpaikka, ikä, pituus, paino, ulkonäkö, osin ammattikin ja harrastukset myös. Minulla on kyllä ihan voimakkaatkin mielipiteet monista asioista, joista livenä kyllä puhun ihan suoraankin. Yritin nyt vain tässä kirjoittaa niin, että koko persoonani ei tulisi esille. Ystäviltäni jos kysyy niin ei he kyllä minua kuvailisi harmaaksi hiirulaiseksi jolla ei ole mitään mielipidettä mistään. Ap
Keijo-Petteri kirjoitti:
No ok, voin lähteä kanssasi treffeille. Itsekin kiva ja älykäs!
Sä oot se jättitissipervo :D Mitä jos ap:lla ei ole valtavia roikkuvia luomu-utareita eikä hän ole opettaja tai kirjastonhoitaja. Miehet, joilla on tietty fetissi kokevat suurella todennäköisyydellä tyytyvänsä jos naisessa ei ole niitä haluttuja piirteitä.
Pulleat rintalihakset, karvainen rinta, leveät hartiat, hoikka, pitkät paksut vaaleat latvoista luonnonkiharat hiukset, litteähkö masu, lihaksikkaat käsivarret, lihakset näkyvät ihon alta. Naisten päät kääntyvät kun liikun kaupungilla kireässä paidassa. Joo ihan tyytyväinen ulkonäkööni olen.
Mutta työtä se on vaatinut ihan älyttömästi, kymmeniä tunteja liikuntaa viikossa. Enkä ole ulkonäön vuoksi liikkunut vaan terveyden, kaunis kroppa tulee sivutuotteena.
Annat pillua,peppua ja suuta niin miehiä löytyy
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan on se että kaikesta huolimatta mitä kirjoitat kiinnosti itse niistä tavoitteellista miehistä. Niiden kuvaaminen tavallisiksi saa sen itsellesi kuulostamaan paremmalta ja naiset totta tosiaan pystyvät vakuuttamaan itsensä siitä, että ihan taviksia tässä vain tavoitellaan. Pituus on kuitenkin oltava yli keskimitan ja kasvot joko karkean tai klassisen komeat . Niillä kuule riittää naisia ja ne ei odottele , että asia etenee hissukseen.
Onko miehen keskimitta 170? Se on aapeen pituusraja miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esimerkki just ja just ylipainoisesta naisesta joka näyttää silti miesten silmiin hyvältä:
https://previews.123rf.com/images/staras/staras1803/staras180300083/996
Kyllä on kauniisti ja terveellä tavalla paino kohdillaan. Upea ilmestys, wau.
-sporttikundi
Mutta nuo mainitsemasi asiathan ovat perusoletuksia parisuhteelle, eikä kissanaisen viestissä ollut mitään sellaista, joka olisi kielinyt siitä ettei hänen kanssaan saisi kaikkia noita ensimmäisessä lauseessasi mainitsemiasi asioita. Hänhän kertoi olleensa jo 10 vuotta onnellisesti parisuhteessa. Sen lisäksi hänellä on se selkeä persoona, mutta ei se tarkoita sitä, että hän olisi joku sekoileva ääriyksilö, vaan aivan hyvin hänenkin kanssaan se parisuhde voi olla turvasatama ja tiimi.