Miksi monet pystyvät käymään töissä ja opiskelemaan mutta armeijassa ei pysty olemaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ne samat ihmiset, mutta kaltaisensa. Ne jotka tekivät peruskoulusta ikävän kokemuksen oppimishaluisille ja menivät ysiluokan jälkeen johonkin autoamikseen tai vastaavaan. Asepalvelus ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin halunnut näihin ihmisiin törmätä enää.

Miten ajattelit selvitä elämästä kun sitä seuraa ei juurikaan saa valita, esim. työpaikoilla? Se jos oikeasti kiusataan tai muuta asiatonta niin siihen pitää tietysti puuttua (armeijassa kuritoimenpiteet vieläpä ero tasoa kuin kouluissa joissa riippuu opettajan aktiivisuudesta), mutta jos vain kieltäydyt jakamasta tilaa erilaisten ihmisten kanssa sen takia että koe olevasi jotenkin älykkäämpi tai muutoin parempi.. se kertoo enemmän sinusta. Ei paremmuudesta vaan ylimielisyydestä, lapsellisuudesta, epäsosiaalisuudesta.

Kiusaajat ovat aina

Sinä peilaat muistosi koulukiusaajista kaikkiin ihmisiin jotka vähääkään muistuttaa sinua heistä, esim. autoalalla opiskelu. Vaikuttaa siltä että olet henkisesti jäänyt sinne yläasteen aikoihin. Peität huonoa itsetuntoasi korostamalla itsesi paremmuutta vedoten siihen ja tähän. Mutta tekeekö se sinusta paremman ihmisen, vaiko sittenkin kiusaajiesi kaltaisen?

Täällä on kummallisia käsityksiä. Ei puolustusvoimat ole harrastusseura, joka on perustettu asiasta kiinnostuneille. Ne joita kiinnostaa ko. puuha harrastuksena, niin voivat sitten olla aktiivisia reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöissä. 

Kenenkään ei ole pakko mennä suorittamaan varusmiespalvelusta puolustusvoimiin, aina voi hakeutua myös siviilipalvelukseen. Puolustusvoimissa voi suorittaa myös varusmiespalveluksen aseettomana palveluksena. 

Se on sitten vaaleilla valitun eduskunnan tehtävänä säätää lakeja liittyen maanpuolustukseen niin rauhan kuin kriisin ajallekin, esim. määrittää mikä on pakollista tai vapaaehtoista kenellekin ja millä ehdoilla siitä pakosta voi saada vapautuksen. 

Suurinosa kyllä pystyy olemaan. Tietty osa ei pärjää koulussa, töissä, eikä armeijassa - ei elämässä yleensäkään.

Heille on yleensä vaikea poistua sieltä omasta mukavuusalueelta, kotoa omien harrastusten ja netin äärestä.

He ahdistuvat säännöistä ja siitä että joku auktoriteetti käskee, koska he ovat onnistuneet luistelemaan elämän läpi ilman että heidän tarvitsisi tehdä juuri mitään epämiellyttävää tai vaivalloista, maksimissaan aivan minimin. Yleensä elämässä on tai on ollut äiti täydenpalvelun hotellia pyörittämässä, vanhemmat karhunpalveluksena mahdollistamassa sen että pojalta ei vaadita mitään koska pojat on poikia.

He ahdistuvat ajatuksesta että joutuisivat jakamaan tilan muiden ihmisten kanssa, koska he ovat jääneet henkisesti jumiin peruskouluaikaisiin traumoihin kiusaajista ja sen johdosta syrjäytyneet omaehtoisesti kaikesta siitä mikä harjoittaa luonnollisia sosiaalisia taitoja. Misantropi näkee kaikki uudetkin ihmiset automaattisesti vihollisina, ei potentiaalisina ystävinä tai edes neutraaleina, saman arvoisina olentoina.

Sanon tämän kaiken syrjäytymisen ns. kokemusasiantuntijana. Vasta kun päästin irti ihmisvihasta ja narsistisista puolustusmekanismeista, aloin paranemaan.

Ei opiskelua ja työntekoa voi verrata armeijaan. Niitä tehdään ihan itsensä vuoksi, ja parannetaan omaa ja perheen elämänlaatua. Armeija on pakottamista ja hukkaan heitettyä aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei nyt ne samat ihmiset, mutta kaltaisensa. Ne jotka tekivät peruskoulusta ikävän kokemuksen oppimishaluisille ja menivät ysiluokan jälkeen johonkin autoamikseen tai vastaavaan. Asepalvelus ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin halunnut näihin ihmisiin törmätä enää.

Miten ajattelit selvitä elämästä kun sitä seuraa ei juurikaan saa valita, esim. työpaikoilla? Se jos oikeasti kiusataan tai muuta asiatonta niin siihen pitää tietysti puuttua (armeijassa kuritoimenpiteet vieläpä ero tasoa kuin kouluissa joissa riippuu opettajan aktiivisuudesta), mutta jos vain kieltäydyt jakamasta tilaa erilaisten ihmisten kanssa sen takia että koe olevasi jotenkin älykkäämpi tai muutoin parempi.. se kertoo enemmän sinusta. Ei paremmuudesta vaan ylimielisyydestä, lapsellisuudesta, epäsosiaalisuudesta.

Koulutusalan ja työpaikan saa valita. Työkaverit myös jäävät työpaikalle eikä heidän kanssaan tarvitse jakaa makuutiloja. Eli joo oikein hyvin olen elämässä selvinnyt, ei mitään valittamista.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on kummallisia käsityksiä. Ei puolustusvoimat ole harrastusseura, joka on perustettu asiasta kiinnostuneille. Ne joita kiinnostaa ko. puuha harrastuksena, niin voivat sitten olla aktiivisia reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöissä. 

Kenenkään ei ole pakko mennä suorittamaan varusmiespalvelusta puolustusvoimiin, aina voi hakeutua myös siviilipalvelukseen. Puolustusvoimissa voi suorittaa myös varusmiespalveluksen aseettomana palveluksena. 

Se on sitten vaaleilla valitun eduskunnan tehtävänä säätää lakeja liittyen maanpuolustukseen niin rauhan kuin kriisin ajallekin, esim. määrittää mikä on pakollista tai vapaaehtoista kenellekin ja millä ehdoilla siitä pakosta voi saada vapautuksen. 

En nähnyt että puolustusvoimia olisi väitetty harrastusseuraksi. Sen sijaan armeijan pakollisuudesta vain miehille valittaneelle on huomautettu mitä kaikkea miehille verovaroin kustannetaan. Että se ei ole vain ikävää pakkopullaa (paitsi jos asennoituu niin että se on), vaan sieltä voi myös saada paljon sellaista minkä itse kustantaminen ja järjestäminen on kallista, tai mahdotonta. Miehille nämä ovat ns. syntymäoikeuksia joista voi myös kieltäytyä. Naisten ja muiden täytyy erikseen pyytää, ja usein maksaa siitä kallis henkinen hinta (häirintä).

Vierailija kirjoitti:

Koulutusalan ja työpaikan saa valita. Työkaverit myös jäävät työpaikalle eikä heidän kanssaan tarvitse jakaa makuutiloja. Eli joo oikein hyvin olen elämässä selvinnyt, ei mitään valittamista.

Koulutus ja työpaikka määrittää sen onko ihminen v ttupää? Voi toki olla että sinulle on sattunut kivat työkaverit. Mutta katsotaan vielä se kolikon toinenkin puoli: joutuvathan sinunkin työkaverisi sietämään sinunlaista ylimielistä ja epäkypsää tyyppiä.

Vierailija kirjoitti:

Suurinosa kyllä pystyy olemaan. Tietty osa ei pärjää koulussa, töissä, eikä armeijassa - ei elämässä yleensäkään.

Heille on yleensä vaikea poistua sieltä omasta mukavuusalueelta, kotoa omien harrastusten ja netin äärestä.

He ahdistuvat säännöistä ja siitä että joku auktoriteetti käskee, koska he ovat onnistuneet luistelemaan elämän läpi ilman että heidän tarvitsisi tehdä juuri mitään epämiellyttävää tai vaivalloista, maksimissaan aivan minimin. Yleensä elämässä on tai on ollut äiti täydenpalvelun hotellia pyörittämässä, vanhemmat karhunpalveluksena mahdollistamassa sen että pojalta ei vaadita mitään koska pojat on poikia.

He ahdistuvat ajatuksesta että joutuisivat jakamaan tilan muiden ihmisten kanssa, koska he ovat jääneet henkisesti jumiin peruskouluaikaisiin traumoihin kiusaajista ja sen johdosta syrjäytyneet omaehtoisesti kaikesta siitä mikä harjoittaa luonnollisia sosiaalisia taitoja. Misantro

Eikö voi poistua omalta mukavuusalueelta ilman armeijaan menemistä? Eikö yliopisto-opiskelun aloittaminen ole monella epämukavuusalueelle menemistä? Täysin uusi ympäristö, jossa on uudet ihmiset ja uudet toimintatavat. Aikuiselämän aloittaminen ja rahan vähyys. Haastavat opinnot ja Kelan vaatimukset opintojen etenemisestä. Jatkuva huoli omasta toimeentulosta ja työllistymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei opiskelua ja työntekoa voi verrata armeijaan. Niitä tehdään ihan itsensä vuoksi, ja parannetaan omaa ja perheen elämänlaatua. Armeija on pakottamista ja hukkaan heitettyä aikaa. 

Armeijassa opitaan uusia hyödyllisiä taitoja ja on mahdollisuus kehittää itseään.

Armeijan käyminen näyttää hyvältä CV:ssä, armeijasta saadut taidot voi poikia työpaikan (esim. rekkakuski jos saa armeijasta ilmaiseksi ajokortin), tai voi jopa työllistyä itse armeijaan.

Monissa perheissä armeijan käyminen on traditio joka lähentää perhesuhteita.

Armeijan voi joko ottaa itsensä vuoksi tehtävänä asiana tai sitten hukata omaa aikaansa. Armeijaan ei kuitenkaan ole pakko mennä vaan voi myös hakea vapautusta perustellusti, tai totaalikieltäytyä, jolloin voi asua kotonaan ja käydä koulussa/töissä, nilkkapannassa lyhyen aikaa. Se on hyvin pieni haitta, joten armeijan näennäisestä pakollisuudesta on turha uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Eikö voi poistua omalta mukavuusalueelta ilman armeijaan menemistä? Eikö yliopisto-opiskelun aloittaminen ole monella epämukavuusalueelle menemistä? Täysin uusi ympäristö, jossa on uudet ihmiset ja uudet toimintatavat. Aikuiselämän aloittaminen ja rahan vähyys. Haastavat opinnot ja Kelan vaatimukset opintojen etenemisestä. Jatkuva huoli omasta toimeentulosta ja työllistymisestä.

 

Luulet että noin syrjäytynyt ihminen poistuu siltä mukavuusalueeltaan muutenkaan, tai työllistyy? Kela elättää, koska työelämäkään ei sääntöineen ja auktoriteetteineen ja työkavereineen nappaa.

Töissä ja opiskellessa saa asua ja nukkua yksin, armeijassa isossa tuvassa. Aina joku kuorsaa, pieree, puhuu puhelimeen, juttelee...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei opiskelua ja työntekoa voi verrata armeijaan. Niitä tehdään ihan itsensä vuoksi, ja parannetaan omaa ja perheen elämänlaatua. Armeija on pakottamista ja hukkaan heitettyä aikaa. 

Armeijassa opitaan uusia hyödyllisiä taitoja ja on mahdollisuus kehittää itseään.

Armeijan käyminen näyttää hyvältä CV:ssä, armeijasta saadut taidot voi poikia työpaikan (esim. rekkakuski jos saa armeijasta ilmaiseksi ajokortin), tai voi jopa työllistyä itse armeijaan.

Monissa perheissä armeijan käyminen on traditio joka lähentää perhesuhteita.

Armeijan voi joko ottaa itsensä vuoksi tehtävänä asiana tai sitten hukata omaa aikaansa. Armeijaan ei kuitenkaan ole pakko mennä vaan voi myös hakea vapautusta perustellusti, tai totaalikieltäytyä, jolloin voi asua kotonaan ja käydä koulussa/töissä, nilkkapannassa lyhyen aikaa. Se on hyvin pieni haitta, joten arme

Siviilissä tehdyistä rikoksista vain aika harva johtaa oikeuslaitoksen kautta jalkapantaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siviilissä tehdyistä rikoksista vain aika harva johtaa oikeuslaitoksen kautta jalkapantaan.

 

Mutta totaalikieltäytyminen johtaa. Sitä ei koeta pahana rikkeenä joten voit jatkaa elämääsi vapaasti, pari kuukautta pannan kanssa. Se oli tässä se pointti. Kenenkään ei ole pakko mennä armeijaan.

Jalkapannastakin pääsee eroon anomalla armahdusta. Tai ei tarvitse sitä ollenkaan jos hankkii itselleen vapautuksen, esim. mt-syistä.

Asevelvollisuudesta on helppo luistaa. Liukkaalle rotalle se tuskin on ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Mun poika kommentoi jo inttivuonna ja muistelee vielä näin jälkikäteenkin kuinka intti oli elämänsä parasta aikaa :D

Samoin : )

Eiköhän monella ole esteenä terveyssyyt kuten itsellä esteenä oli vaikea astma ja allergiat. 

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän monella ole esteenä terveyssyyt kuten itsellä esteenä oli vaikea astma ja allergiat. 

Itsellä meinasi tulla stoppi MS-taudin takia. Siviiliin pääsystä ehti kulua puolitoista vuotta ennen diagnoosia. Nyt vapautus rauhan aikana.

Vierailija kirjoitti:

Mä uskon että mulle kovinta olisi se oman rauhan puute. Nautin säännöistä, järjestyksestä, siitä että on selkeä rooli ja tehtävä. Mutta se että ei päivän lopuksi pääse ihan omaan rauhaan ja hiljaisuuteen, vaan läsnä on koko ajan muita ihmisiä, olisi varmasti terveydelle ja mielenterveydelle liikaa.

Voi kyynel in-cel. Terveisin nainen ja reservin vänrikki.

Siis armeijan voisi käydä viikossa. Rynkyssä on muutama liikkuva osa eikä tähtääminen ja laukaisu ole rakettitiedettä. Oppimiseen puoli tuntia. Osaatko ryömiä jos joku ampuu kohti? Takuulla osaat. Oppimiseen sekunti. Osaatko marssia tahdissa? Ei haittaa koska sillä ei ole merkitystä. Osaatko hokea "kylläherra kylläherra"? Oppimiseen minuutti. Siinä se ja silti siellä maleksitaa kuukausikaupalla ja menetetään tuloja työelämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Armeijassa on huonot kapeat sängyt. Kuka täysi-ikäinen vapaaehtosesti nukkuu kerrossängyssä? Joustinpatjaan tottuneille armeijan patjat ovat surkeat. Osa porukasta kuorsaa,  puhuu unissaan tai piereksii. Edes suihkussa tai vessassa ei ole rauhallista. Sitten se unirytmin kääntäminen, aikaiset, nopeatempoiset ja kivuliaat aamuherätykset. Ei rentouttavaa TV:n katselua. Kyllä siinä koti-ikävä tulee.

Hitto mikä prinsessa. Et kummiskaan huomannut oliko tupakaverit laittaneet herneen patjan alle?

Oma poika on suoriutunut opinnoissa ja töissä erinomaisesti,  mutta armeija (9 kk erikoisjoukoissa) oli kyllä vaikeaa. Heidän porukastaan useampi keskeytti, koska vapautettiin. Joillain astma paheni homeisella kasarmilla niin pahaksi, että eivät pystyneet jatkamaan. Joidenkin ruoka-aineallegioita ei pystytty huomioimaan. Yksi sekosi, ja uhkasi tappavansa kaikki. 

Mitään järkeä hommassa ei tuntunut olevan. Tästä on muutama vuosi ja simputus oli hyvin voimissaan. Kun porukkana valittivat jostain kouluttajasta, saivat myös porukkana rangaistuksen. 

Unta saivat ihan älyttömän vähän. Harjoituksia oli usein puoleen yöhön ja aamulla herätys ennen kuutta.

Varusteet olivat väärää kokoa. Sitä voi arvata, miltä jalat näyttivät marssien jälkeen, kun kengät on 2 kokoa liian isot. Vaihtovaatteita tai lakanoita ei vaan ollut, vaan samoissa oltiin viikkotolkulla, kun vaihdossa ei ollut mitään vaihdettavaa (miten ihmeessä ne lakanat ja paidat oli aina loppu)?

Pahinta oli se jatkuva sairastaminen ja sairaana harjoituksiin osallistuminen. Taisi suuri osa porukasta vetää molemmat cooperit (alussa ja lopussa) kovassa kuumeessa.  Adenon vuoksi omakin lapsi oli sairaalassa, eikä tosiaan ollut ainut.

Aivan älytön 9 kk.