Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani, jolla on aina ollut lämpimät välit lapsuuden perheeseen ja etenkin äitiinsä, löytyi traumaterapiassa kaikenlaista pahaa lapsuudesta, kylmää kohtelua ja jopa hyväksikäyttöä ja ties mitä. Hän katkaisi välit perheeseensä ja tätä ennen moitti äitiään ja isäänsä kohtelustaan yms. Hänen aikuiset lapsensakin ovat huolissaan hänen nykyisestä voinnistaan, minäkin olen.

Kaikki kuvittelevat, että minulla oli poikkeuksellisen hyvät ja tiiviit välit äitini kanssa. Siltähän se näytti. Oikeasti mitään tunnetason kohtaamista ei ollut enkä saanut turvaa edes lapsena. Kaikista perustarpeistani ei huolehdittu ja minuun kohdostui lapsuuskotona järjestelmällinen henkinen (jollain tasolla fyysinenkin) väkivalta, hylkäämisiä ja mykkäkoulua. Ruokailua rajoitettiin. Ei tuettu missään. En saanut osoittaa mitään tunnetta siitä, miten minua kohdeltiin

Olen aloittan

Itse asiassa sun ei ennemmin kannattaisi kaikille kertoa että olet terapiassa. Tällöin ei kaikki tietäisi tai olisi tietävinään mistä käytöksesi muutos johtuu. 

Kyllä näinhän se on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani, jolla on aina ollut lämpimät välit lapsuuden perheeseen ja etenkin äitiinsä, löytyi traumaterapiassa kaikenlaista pahaa lapsuudesta, kylmää kohtelua ja jopa hyväksikäyttöä ja ties mitä. Hän katkaisi välit perheeseensä ja tätä ennen moitti äitiään ja isäänsä kohtelustaan yms. Hänen aikuiset lapsensakin ovat huolissaan hänen nykyisestä voinnistaan, minäkin olen.

Kaikki kuvittelevat, että minulla oli poikkeuksellisen hyvät ja tiiviit välit äitini kanssa. Siltähän se näytti. Oikeasti mitään tunnetason kohtaamista ei ollut enkä saanut turvaa edes lapsena. Kaikista perustarpeistani ei huolehdittu ja minuun kohdostui lapsuuskotona järjestelmällinen henkinen (jollain tasolla fyysinenkin) väkivalta, hylkäämisiä ja mykkäkoulua. Ruokailua rajoitettiin. Ei tuettu missään. En saanut osoittaa mitään tunnetta si

Itse asiassa sun ei ennemmin kannattaisi kaikille kertoa että olet terapiassa. Tällöin ei kaikki tietäisi tai olisi tietävinään mistä käytöksesi muutos johtuu. 

Enpä taida olla hirveästi puhunutkaan. Mutta sitä en osaa esittää, että kävisin töissä, kun olen ollut kolme vuotta työkyvytön. 

Vierailija kirjoitti:

Kysyn vielä, miten varhaislapsuudessa tapahtuneeseen (myös vanhemmat traumatisoineen) tapahtumaan liittyvä valemuisto voi auttaa ihmistä selviä traumastaan? Valemuiston jauhaminen terapiassa... Eikö parempi olisi totuus, jossa siinäkin on jauhamista.

Lapselleni on vanhemmista riippumatta ja vanhempien vuoksi tapahtunut niin hirveitä asioita, että oksettaa vaihdevuosissaan itselleen lapsuustrauman keksineet naiset: "kun todellista tunnesidettä ei koskaan ollut".

Olet todella epämiellyttävä ja ylimielinen henkilö.

Alan kallistua sen puolelle, että valemuiston on todellinen ja sinä kiellät asian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavani, jolla on aina ollut lämpimät välit lapsuuden perheeseen ja etenkin äitiinsä, löytyi traumaterapiassa kaikenlaista pahaa lapsuudesta, kylmää kohtelua ja jopa hyväksikäyttöä ja ties mitä. Hän katkaisi välit perheeseensä ja tätä ennen moitti äitiään ja isäänsä kohtelustaan yms. Hänen aikuiset lapsensakin ovat huolissaan hänen nykyisestä voinnistaan, minäkin olen.

Kaikki kuvittelevat, että minulla oli poikkeuksellisen hyvät ja tiiviit välit äitini kanssa. Siltähän se näytti. Oikeasti mitään tunnetason kohtaamista ei ollut enkä saanut turvaa edes lapsena. Kaikista perustarpeistani ei huolehdittu ja minuun kohdostui lapsuuskotona järjestelmällinen henkinen (jollain tasolla fyysinenkin) väkivalta, hylkäämisiä ja mykkäkoulua. Ruokailua rajoitettiin. Ei tuett

 

 Miksi sitten kirjoitit

En pysty puhumaan tästä kenellekään tutulleni, koska pelkään asenteen olevan juuri tuo, että olen yhtäkkiä seonnut päästäni näissä hoidoissa.

Miksi he luulisivat että olet seonnut hoidossa jos et ole niissä kertonut olevasi?

Tässä vastausta siihen, miksi kipupotilaan kannattaisi ottaa vastaan SSRI-lääkitys. Myös dopamiini ja noradrenaliini voi olla tarpeen tukea lääkkeellä.

 "Kroonisessa kivussa dopamiinin toiminta voi heikentyä, mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen, miten voimakkaana ja häiritsevänä kipu koetaan.

Krooninen kipu voi vaikuttaa myös serotoniinin tasoihin aivoissa, joten se liittyy mielialaan, tunteiden säätelyyn ja kipukokemuksen käsittelyyn. Krooninen kipu, erityisesti vaikea ja pitkäaikainen kipu, voi vaikuttaa serotoniinin tuotantoon. Tämä voi johtaa siihen, että kipu tuntuu voimakkaammalta ja vaikeammalta hallita.

Serotoniini on mukana kipusignaaleiden modulaatiossa  aivoissa. Jos serotoniinin määrä on alhainen, kipu voi tulla paljon vaikeammin hallittavaksi ja se voi myös pahentaa masennuksen tai ahdistuksen kaltaisia oireita, jotka usein liittyvät krooniseen kipuun.

Krooninen kipu laskee muitakin välittäjäaineita, kuten dopamiinia ja noradrenaliinia. Vähentyneet serotoniinitasot voivat heikentää myös kehon kykyä palautua kipukokemuksista ja aiheuttaa kipukierteen. 

 SSRI:t (selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät) ja SNRI:t (serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjät), voivat olla hyödyllisiä kroonisen kivun hoidossa, koska ne lisäävät serotoniinin määrää aivoissa. Tämä voi auttaa lievittämään kipua ja parantamaan myös mielialaa.

Näistä syistä kroonista kipua sairastavilla on usein suurempi riski myös mielenterveysongelmiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen."

Vierailija kirjoitti:

Miksi sitten kirjoitit

En pysty puhumaan tästä kenellekään tutulleni, koska pelkään asenteen olevan juuri tuo, että olen yhtäkkiä seonnut päästäni näissä hoidoissa.

Miksi he luulisivat että olet seonnut hoidossa jos et ole niissä kertonut olevasi?

Osa tietää hoidoista, osa ei. Pääpointti sillä, että alan yhtäkkiä "keksiä", että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni. 

Vierailija kirjoitti:

Tässä vastausta siihen, miksi kipupotilaan kannattaisi ottaa vastaan SSRI-lääkitys. Myös dopamiini ja noradrenaliini voi olla tarpeen tukea lääkkeellä.

 "Kroonisessa kivussa dopamiinin toiminta voi heikentyä, mikä voi osaltaan vaikuttaa siihen, miten voimakkaana ja häiritsevänä kipu koetaan.

Krooninen kipu voi vaikuttaa myös serotoniinin tasoihin aivoissa, joten se liittyy mielialaan, tunteiden säätelyyn ja kipukokemuksen käsittelyyn. Krooninen kipu, erityisesti vaikea ja pitkäaikainen kipu, voi vaikuttaa serotoniinin tuotantoon. Tämä voi johtaa siihen, että kipu tuntuu voimakkaammalta ja vaikeammalta hallita.

Serotoniini on mukana kipusignaaleiden modulaatiossa  aivoissa. Jos serotoniinin määrä on alhainen, kipu voi tulla paljon vaikeammin hallittavaksi ja se voi myös pahentaa masennuksen tai ahdistuksen kaltaisia oireita, jotka usein liittyvät krooniseen kipuun.

Krooninen kipu laskee muitakin välittäjäa

Ei tarvitse syödä noita lääkkeitä vaan ensin selvitetään kivun syy, sitten vasta lääkitään sellaisilla lääkkeillä jotka mahdollisesti aiheuttavat loppuelämän haittoja.

Kannattaahan se toki kärsiä koko loppuelämä niistä kivuista mieluummin kuin kokeilla mitään.

Ihan tahallaanhan niitä lääkkeitä toki myydään, että aaataisiin ihmisten terveys tuhottua...

Myös estrogeenilla voi saada jotkut kivut pois, mutta kun JOKAINEN saa niistäkin rintasyövän ja veritulpan.

Se ylivarovaisuus lääkkeiden suhteen ruokkiintuu ainakin vähäisen dopamiinin kautta, kun se tekee epämotivoituneeksi ja pessimistiseksi. Voxrasta on tykännyt useampi ihminen kuin ei, se on seinäänlopetettava (tietty oireet palaavat, jos niiden syy ei ole ehtinyt parantua) ja sivuvaikutukset tulevat nopeasti, joten lääkkeen voi lopettaa heti alkuun, jos se ei sovi. Bonuksena saattaa laihtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn vielä, miten varhaislapsuudessa tapahtuneeseen (myös vanhemmat traumatisoineen) tapahtumaan liittyvä valemuisto voi auttaa ihmistä selviä traumastaan? Valemuiston jauhaminen terapiassa... Eikö parempi olisi totuus, jossa siinäkin on jauhamista.

Lapselleni on vanhemmista riippumatta ja vanhempien vuoksi tapahtunut niin hirveitä asioita, että oksettaa vaihdevuosissaan itselleen lapsuustrauman keksineet naiset: "kun todellista tunnesidettä ei koskaan ollut".

Olet todella epämiellyttävä ja ylimielinen henkilö.

Alan kallistua sen puolelle, että valemuiston on todellinen ja sinä kiellät asian. 

Vai niin. Liittyykö epämiellyttävyys siihen, että pidän 50+ vuotiaiden hormonihäiriöisten naisten traumaterapiaa turhana?

Valemuisto ei ole edelleenkään todellinen. Tunnistan sen sijaan lapsuuden tapahtuman johon valemuisto voi liittyä ja se on niin kipeä asia, että siitä pitäisi voida puhua. Niin että ei tarvitse tuhlata elämäänsä valemuistoihin. Mutta ehkä hän ei vielä voi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn vielä, miten varhaislapsuudessa tapahtuneeseen (myös vanhemmat traumatisoineen) tapahtumaan liittyvä valemuisto voi auttaa ihmistä selviä traumastaan? Valemuiston jauhaminen terapiassa... Eikö parempi olisi totuus, jossa siinäkin on jauhamista.

Lapselleni on vanhemmista riippumatta ja vanhempien vuoksi tapahtunut niin hirveitä asioita, että oksettaa vaihdevuosissaan itselleen lapsuustrauman keksineet naiset: "kun todellista tunnesidettä ei koskaan ollut".

Olet todella epämiellyttävä ja ylimielinen henkilö.

Alan kallistua sen puolelle, että valemuiston on todellinen ja sinä kiellät asian. 

Vai niin. Liittyykö epämiellyttävyys siihen, että pidän 50+ vuotiaiden hormonihäiriöisten naisten traumaterapiaa turhana?

Valemuisto ei ole edelleenkään todellinen. Tunnistan sen s

Jos kunnioittaisit ihmisiä ja tiedettä enemmän, voisit rauhoittua kuuntelemaan sen sijaan, että kerrot koko maailmalle, miten asiat ovat. Hän ei varmaan muista, mitä tapahtui, koska mieli suojelee häntä liian rankalta muistolta. Voisit ihan asiallisesti ja turvallisesti sanoa, että kun hän on valmis, voit kertoa tapahtumat (oletan, että itse olit aikuinen, hän lapsi). Tai kirjoitat sen paperille ja hän vie sen terapeutille, joka sopivin askelin lähestyy aihetta. Se valemuisto on se muoto, minkä aivot tällä hetkellä pystyvät hyväksymään. Herättääkö se valemuisto samanlaisia tunteita kuin se oikea muisto tekisi? 

Miten nämä valemuistojen uhrit saa koko ajan kaapattua tämän ketjun keskustelun itselleen :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vointisi etenee tuohon tyyliin vaikka kuka tekisi mitä, koska et ymmärrä, että sun elämä, sun pitää tehdä se muutos. Ei sitä voi kukaan valmiina pöytääsi kantaa.

Höpö höpö. Tuo on juuri sitä mitä jo useampi kymmenen vuotta sitten kriittisissä tutkimuksissa pidettiin psykodynaamisen eräinä ongelmina, determinismi ja liika keskittyminen potilaan omaan psyyken rakenteeseen tilanteissa, joissa kyse on ulkoisista olosuhteista.

Tämä. En ole koskaan ymmärtänyt minkä takia minun pitäisi syödä mielialalääkkeitä masennukseen ja Psykoosi lääkkeitä pieninä annostuksina uneen kun herään selkäkipuun mitä ei suostuta tutkimaan eikä antamaan hoitoa siihen. Myöskään elämäntilanteeni ei parane terapialla, enkä kyllä sitä saisikaan koska ei ole itsellä varaa. Jos saisin töitä joista ssaa riittävän toimeentulon tai sitten eläkkeen, joku hoitaisi vammaisen aikuisen lapseni asioita, sekä sairauteni ensinnäkin tutkittaisiin, ja annettaisiin oikea hoito, niin en olisi masentunut enkä loppuun kulutettu uupunut ihmisraunio 🤷 

Tuossa on paljon tuttua itsestäni aiemmin. Nyt erotan mikä puhe on omaani ja mikä sairauteni. 

Lääkitys on auttanut huomattavan paljon kestämään kestämätöntä elämäntilannetta. Lisäksi se on antanut jonkin verran voimia tehdä elämäntilannetta paremmaksi, kun on enemmän fyysistä ja henkistä voimaa (ei tietenkään ratkaise asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta niitä kestää paremmin). Lääkitys on tehnyt tilaa toiveikkaammille ja normaalimmille ajatuksille ja saanut näkemään enemmän vaihtoehtoja. Tosin en käytä SSRI:tä, joka vain pahentaa oloani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut laitettiin raskaisiin psykologisiin tutkimuksiin, joiden päätteeksi sain OmaKantaan viisi kilometriä persoonani problematisointia, ja vointi todellakin huononi.

Sama kokemus. Trauma tutkimuksista aktivoituu aina terveydenhuollossa asioidessa.

Hei sinä, jos vielä luet tätä! Haluaisitkohan kertoa lisää? Tuntuu todella helpottavalta kuulla, että jollakulla on sama kokemus. T. Sama

Kävi jotensakin niin, että ylikuormituin kaikesta kyselemisestä ja vastailemisesta ja sairastuin trikotillomaniaan (ie. nypin karvoja useita tunteja päivässä). Puhuin siitä, mutta se ei kiinnostanut ketään ja lopulta sain jonkin kummallisen diagnoosin, josta ei ollut mitään hyötyä. Ahdistaa, että kaikk

Todellakin. Ei minullakaan kyllä ollut mitään isoja ongelmia ja syyni olla siellä alkoi hämärtyä kaiken syynäyksen keskellä, kun ahdistuin niin paljon.

Nyt menee hyvin, kun pysyttelee kaukana psykiatreista.

ainoa hyvä terapeutti kaivaaa ihmisestä HÄPEÄN tunteen eli pahuuden juuren esiin ja heittää kissän pöydälle. mutta mitään menneisyyttä ei voi korjata psykoterapialla, voit korjata vain TULEVAISUUTTA valinnoillasi. jos sitäkään. tuskin jso elät kuin pottukoira.

Vierailija kirjoitti:

Psykiatria pahentaa tilannetta kun ihminen on huonoimmillaan, ainakin itselläni. Tavallaan rankaistaan kärsimyksistä elämässä. Kärsimys on sairautta heille, aivan sama onko syyt itsestä riippumattomia. 

Onkohan yhtään psykiatria, joka toteaisi: "kuule, sinussa ei ole mitään vikaa". Fyysinen lääkäri saattaa sanoa, jos ihminen pelkää jotakin turhaan tai on lievästi luulotautinen. Psykiatriassahan koko ongelma voi johtua ympäristöstä tai elämäntilanteesta.

Vierailija kirjoitti:

ainoa hyvä terapeutti kaivaaa ihmisestä HÄPEÄN tunteen eli pahuuden juuren esiin ja heittää kissän pöydälle. mutta mitään menneisyyttä ei voi korjata psykoterapialla, voit korjata vain TULEVAISUUTTA valinnoillasi. jos sitäkään. tuskin jso elät kuin pottukoira.

Mitä sitten tehdään, kun häpeä on pöydällä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ainoa hyvä terapeutti kaivaaa ihmisestä HÄPEÄN tunteen eli pahuuden juuren esiin ja heittää kissän pöydälle. mutta mitään menneisyyttä ei voi korjata psykoterapialla, voit korjata vain TULEVAISUUTTA valinnoillasi. jos sitäkään. tuskin jso elät kuin pottukoira.

Mitä sitten tehdään, kun häpeä on pöydällä?

tunnustetaan synnit esim abortti tai masturbaation synti ja tullaan uskoon

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Eihän terapeutin kannata potilaitaan parantaa, silloin häneltä loppuisivat työt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Eihän terapeutin kannata potilaitaan parantaa, silloin häneltä loppuisivat työt.

Kyllä ihan jokaisen kannattaa hoitaa työnsä hyvin ja yleensä silloin hommia riittää. Kuka haluaa terapeutille, jolla on pyörinyt viimeiset kymmenen vuotta samat potilaat?