Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

ainoa hyvä terapeutti kaivaaa ihmisestä HÄPEÄN tunteen eli pahuuden juuren esiin ja heittää kissän pöydälle. mutta mitään menneisyyttä ei voi korjata psykoterapialla, voit korjata vain TULEVAISUUTTA valinnoillasi. jos sitäkään. tuskin jso elät kuin pottukoira.

Häpeä ja pahuus eivät ole sama asia. 

Vierailija kirjoitti:

Miten nämä valemuistojen uhrit saa koko ajan kaapattua tämän ketjun keskustelun itselleen :D 

Minusta terapiaharrastajien kannattaisi perustaa oma kesäfestivaali.

Tosin siellä ehkä kukaan ei tulisi toimeen toisten kanssa. Kunnon rähinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ainoa hyvä terapeutti kaivaaa ihmisestä HÄPEÄN tunteen eli pahuuden juuren esiin ja heittää kissän pöydälle. mutta mitään menneisyyttä ei voi korjata psykoterapialla, voit korjata vain TULEVAISUUTTA valinnoillasi. jos sitäkään. tuskin jso elät kuin pottukoira.

Mitä sitten tehdään, kun häpeä on pöydällä?

tunnustetaan synnit esim abortti tai masturbaation synti ja tullaan uskoon

Huonosti markkinoitu käännytys. 😉  Tällaiset käännynnäiset eivät useimmiten löydä elävää uskoa ja kasva siinä. 

Vierailija kirjoitti:

Yksiöterapiassa ei olla hoitamassa yhtäkään ihmissuhdetta vaan sitä yksilöä, joka sitä terapiaa käy. 

Itselläni tulee mieleen, että henkilö, joka pelkää läheisensä terapiaa, tiedostaa, että hän itse aiheuttaa suhteeseen jotain ei niin tervettä ja että se tulee terapiassa esille. MIssään tapauksessa terapeutin ei tarvitse tietää molempien osapuolien tarinaa, koska terapia on terapiaa eikä oikeussali. Terapiapotilaalla on ihan kaikki oikeus kertoa subjektiivinen näkemyksensä suhteesta ja sen aiheuttamista tunteista. 

 

Miten sitä terapiassa kävijää auttaa se, että terapeutti uskoo kaikki vääristellyt tarinat ja kannustaa katkaisemaan ihmissuhteet? Kun sen sijaan tervettä olisi ottaa vastuu omasta osastaan sitä ihmissuhdetta.

Miten monta hyvää ihmissuhdetta onkaan hajonnut terapian vuoksi.

Vahingolliset ihmissuhteet ovat sitten toinen asia. Mutta kaikki asiakkaan esiin nostamat ihmissuhteet eivät ole ongelmistaan huolimatta vahingollisia. Eikä ongelmien syy ole aina asiakkaan ulkopuolella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin kovin varma, ettei sillä terapiassa kävikällä ole mitään raivoa sinua kohtaan? Vaikka et itse näkisi siihen syytä, sitä voi silti olla. Vaikkapa narsisti raivoaa ja vihaa kaikkia ihan tasapuolisesti ja tarvitaan jokin oikeutus sille, koska mikään ei ole heidän syytään. 

Onhan sillä raivoa minua kohtaan, jota osoittaa suorasti ja epäsuorasti. Mutta en minä sitä ansainnut ole.

Oletko ikinä ottanut vastaan sitä raivoa vai aina torpannut heti alkuunsa, ettei kuulu sinuun? 

Kenenkään ei tarvitse ottaa vastaan toisen raivoa. Ei missään asiassa. 

Raivoaminen ei paranna eikä auta ketään, ei edes raivoajaa itseään. 

Asioista keskustelu ja rauhallisen keskustelun opettelu on asia erikseen

Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Minua kyllä kannustettiin terapiassa löytämään tervettä vihaa. Siitä on hyvä kirja Heli Pruukin Vihainen nainen. 

On henkilöitä, joille ei tarvitse raivostua ikinä, mutta sitten on ihmisiä, joille olisi pitänyt raivostua jo vuosia aiemmin ja se tunne on vain kertynyt ja kertynyt. Raivo kertoo siitä, että rajasi on ylitetty. Jos vielä on vaade siitä, ettet saa raivostua, ylitetään rajasi siinäkin ja sinut tukahdutetaan vääränlaiseen asemaan siinä ihmissuhteessa. Kun joku ihminen herättää raivoa, sen sijaan että pitäisi itseään henkisesti epävakaana, kannattaa kuunnella, mikä siinä ihmisessä tai hänen tekemisissään raivostuttaa, koska kyseinen tunne on hälytys. 

Omalla kohdallani meni niin, että eräs minule tärkeä henkilö oli epäreilusti puskenut ja puskenut minua vuosia. Olin yrittänyt puhua kauniisti ja aikuismaisesti,. mutta ei se muuttanut mitään. Lopulta sitten tuli hetki, kun hän taas kohteli minua epäreilusti niin raivostuin ihan totaalisesti. Enkä tullut anelemaan anteeksipyyntöä. Minulle oli selvää, että mittani on nyt täynnä, mikäli asia ei muutu. Hän lopulta teki aloitteen väliemme palauttamiseen ja on kohdellut minua kunnoittavasti sen jälkeen. Ei ole ollut syytä raivostua, mutta nyt tekisin niin, että jos mielessäni alkaisi nousta raivo, käsittelisin asian heti tuoreeltaan ja niin, että rajani tulevat pidetyiksi senkin uhalla, että ihmissuhde päättyy. Siinä tuoreeltaan kohdassa ei tarvitse raivota, se tunne on vain sisällå, mutta pitää hahmottaa omat rajansa ja olla niin jämäkkä, että palauttaa ne. 

 

Kyllä terapiassa opetellaan tunnistamaan kaikkia tunteita, myös vihaa. Mutta ei terve ja tasapainoinen ihminen sylje sitä omaa vihaansa toisen kasvoille. Ei se toinen ole sitä ansainnut. Sinä olet itse kerännyt sen vihan sisällesi, eikä se toinen ole siihen syyllinen eikä tietoinen siitä.

Se viha tunnistetaan ja käsitellään terveellä tavalla vaikkapa terapiassa. Vihan tunnistaminen ei tarkoita sitä, että kuuluu raivota toiselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksiöterapiassa ei olla hoitamassa yhtäkään ihmissuhdetta vaan sitä yksilöä, joka sitä terapiaa käy. 

Itselläni tulee mieleen, että henkilö, joka pelkää läheisensä terapiaa, tiedostaa, että hän itse aiheuttaa suhteeseen jotain ei niin tervettä ja että se tulee terapiassa esille. MIssään tapauksessa terapeutin ei tarvitse tietää molempien osapuolien tarinaa, koska terapia on terapiaa eikä oikeussali. Terapiapotilaalla on ihan kaikki oikeus kertoa subjektiivinen näkemyksensä suhteesta ja sen aiheuttamista tunteista. 

 

Miten sitä terapiassa kävijää auttaa se, että terapeutti uskoo kaikki vääristellyt tarinat ja kannustaa katkaisemaan ihmissuhteet? Kun sen sijaan tervettä olisi ottaa vastuu omasta osastaan sitä ihmissuhdetta.

Miten monta hyvää ihmissuhdetta onkaan hajonnut terapian vuoksi.

Terapiassa ei ole tarkoitus käsitellä tapahtumia tapahtumina sinänsä, joten ei ole tarpeen sen vuoksi selvittää, mikä on objektiivinen totuus, koska terapia käsittelee subjektiivista kokemusta.

Toki olisi hyvä terapeutin tietää, mikä on todellista tapahtumaa ja mikä on halua muistaa tai nähdä asia jollain tavalla ja mikä taas valemuisto. 

Ei valemuistoakaan käsitellä terapiassa sen kautta, että sitten se teki näin ja sitten minä näin... vaan se, että miltä se sinusta tuntui ja miten se on vaikuttanut sinuun ja mahdollisesti myös ihmissuhteisiisi. 

Jos ihminen on persoonallisuushäiriöinen tai muuten on psyykkiset suojamekanismit vielä ylhäällä, hän ei kokene kohtaamaan todellisuutta eikä se ole terapian tai terapeutin vika eikä ihminen lähtökohtaisesti ole valmis psykoterapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kyllä kannustettiin terapiassa löytämään tervettä vihaa. Siitä on hyvä kirja Heli Pruukin Vihainen nainen. 

On henkilöitä, joille ei tarvitse raivostua ikinä, mutta sitten on ihmisiä, joille olisi pitänyt raivostua jo vuosia aiemmin ja se tunne on vain kertynyt ja kertynyt. Raivo kertoo siitä, että rajasi on ylitetty. Jos vielä on vaade siitä, ettet saa raivostua, ylitetään rajasi siinäkin ja sinut tukahdutetaan vääränlaiseen asemaan siinä ihmissuhteessa. Kun joku ihminen herättää raivoa, sen sijaan että pitäisi itseään henkisesti epävakaana, kannattaa kuunnella, mikä siinä ihmisessä tai hänen tekemisissään raivostuttaa, koska kyseinen tunne on hälytys. 

Omalla kohdallani meni niin, että eräs minule tärkeä henkilö oli epäreilusti puskenut ja puskenut minua vuosia. Olin yrittänyt puhua kauniisti ja aikuismaisesti,. mutta ei se muuttanut mitään. Lopul

Kyllä terapiassa opetellaan tunnistamaan kaikkia tunteita, myös vihaa. Mutta ei terve ja tasapainoinen ihminen sylje sitä omaa vihaansa toisen kasvoille. Ei se toinen ole sitä ansainnut. Sinä olet itse kerännyt sen vihan sisällesi, eikä se toinen ole siihen syyllinen eikä tietoinen siitä.

Se viha tunnistetaan ja käsitellään terveellä tavalla vaikkapa terapiassa. Vihan tunnistaminen ei tarkoita sitä, että kuuluu raivota toiselle.

Jäi varmaan lukematta kohta siitä, että on puhuttu aikuismaisesti asiasta, mutta vastapuoli ei ole kuunnellut. Eli vaihtoehdot ovat avoin konflikti tai poistuminen suhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksiöterapiassa ei olla hoitamassa yhtäkään ihmissuhdetta vaan sitä yksilöä, joka sitä terapiaa käy. 

Itselläni tulee mieleen, että henkilö, joka pelkää läheisensä terapiaa, tiedostaa, että hän itse aiheuttaa suhteeseen jotain ei niin tervettä ja että se tulee terapiassa esille. MIssään tapauksessa terapeutin ei tarvitse tietää molempien osapuolien tarinaa, koska terapia on terapiaa eikä oikeussali. Terapiapotilaalla on ihan kaikki oikeus kertoa subjektiivinen näkemyksensä suhteesta ja sen aiheuttamista tunteista. 

 

Miten sitä terapiassa kävijää auttaa se, että terapeutti uskoo kaikki vääristellyt tarinat ja kannustaa katkaisemaan ihmissuhteet? Kun sen sijaan tervettä olisi ottaa vastuu omasta osastaan sitä ihmissuhdetta.

Miten monta hyvää ihmissuhdetta onkaan hajonnut terapian vuoksi.

Vaikea uskoa, että yksikään HYVÄ ja terve ihmissuhde olisi hajonnut terapian vuoksi. 

Keskivertoihminen ei edelleenkään tarvitse terapiaa. Tai ainakaan tarvinnut. Minuakin kyllä ahdistaa valtavasti nyt, mutta ahdistuksen syynä ovat terapiaa käyneet/käyvät läheiset, joissa on puhjennut narsistinen ja huono käytös. Eivätkä he sitä huomaa, ihmettelevät vain kun ystävät katoavat, työtoverit välttelevät ja läheisetkään ei jaksa. 

Nyt on kyllä grandioosia ja harhaista settiä. 

Miksi sinä jäisit sitä paitsi narsistin kanssa ihmettelemään? 

Ei tuossa mitään harhaista ole. Jos terapiassa narsistinen käytös vahvistuu, niin se ei ole mitenkään ainutkertaista. Kyllä sitä tapahtuu, ja sen vuoksi kyseisen ihmisen kanssa on vaikea toimia työkaverina, ystävänä, sukulaisena, läheisenä. Silti esim. työkaverista ei noin vain eroonkaan pääse, vaan siinä sitä on sinniteltävä, vaikka toisesta on kuoriutunut yhteistyökyvytön työkaveri.

Sekavaa on tämä. Et siis ole terapeutti, et asianosainen, tällaiset tuntemasi ihmiset eivät ole terapiassa, etkä sinäkään ole tässä puhuttu ihmistyyppi etkä terapiassa. Pitäisikö nyt miettiä kaksi kertaa millä asiantuntemuksella kommentoit? Vaikuttaa siltä, että tarkoituksenasi on vain saada kommenttien lukijat miettimään, että hautooko heidän terapeuttinsa jotain mitä ei kerro heille. Ei ok. 

Kyllä terapiastakin pitää voida puhua kriittisesti. Ja todellakin jokaisen asiakkaan pitääkin miettiä, että onko terapia hänelle hyväksi vai ei. Ja tämä miettiminen on täysin ok ja suotavaa.

Vierailija kirjoitti:

Ap kirjoittaa, että Kelan terapiassa kolmen vuoden jälkeen hänen työkykynsä on laskenut 100%:sta 60%:iin. Ap:n työkyky on siis hänen itsensä mukaan ollut 100% ennen terapiaa.

Kelan terapiaa myönnetään henkilöille, joilla on sellainen diagnosoitu mielenterveyden häiriö, joka vaarantaa työkyvyn. AP: llä ei omien sanojensa mukaan selvästikään ole ollut.

Kerrotko millä perusteella työkykyisenä sait lähetteen yhteiskunnan maksamaan Kela-terapiaan, joka laski työkykysi 60%:iin? 

Kaipasit uutta harrastusta?

 

Kyllä työkykyinen saa kelaterapiaa. Älä vääristele äläkä laita sanoja ap:n suuhun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ja minkä perustat tämän idioottimaisen väitteesi? 

En ole tuon lainauksesi kirjoittaja, mutta voisin itsekin sanoa jotain tuon suuntaista. Ja väite perustuu elämänkokemukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkyys on kuulkaa sellaiselle hyvä ominaisuus, joka on ollut kynnysmattona ikänsä. Minä en usko, että mikään terapia saa aikaan itsekkyyden syntymisen, vaan kyllä sillä yleensä on yhteyttä nimenomaan siihen syyhyn, miksu terapiaan on jouduttu. Oli se sitten epävakaa persoonallisuushäiriö tai kaksisuuntainen mielialahäiriö tai jokin muu. Näihin yleisesti liittyy itsekeskeisyys.

Mitähän mahtaa tarkoittaa "ollut kynnysmattona ikänsä"? Kenen tai keiden kynnysmattona? 

Tuota ilmaisua käyttävät usein ihmiset, jotka kahmivat itselleen pientä tai isoa valtaa eivätkä sitten selviäkään paketista -> uhriutuminen ja marttyyripuhe. Toinen ryhmä on tietysti ihmiset, jotka jostain syystä eivät saa suutaan auki, mutta eihän se muiden ihmisten vika ole. 

Mutta onko itsekkyys ratkaisu kumpaankaan ongelmaan?

No näinpä. Jos on ongelmia, niin itsekkyydellä ne vain pahenevat. Itsekkyys ei ole kehu kenellekään.

Näitä kynnysmattopuheita jonkin verran kuulee. Mutta kyllä niissä on tosielämässä aina ollut kyse siitä, että on kysytty, mutta henkilö ei ole kertonut mitä haluaa. Kun asiat sitten kuitenkin menevät eteenpäin, niin alkaa uhriutuminen, että kun minua ei kuunnella ja minun ylitseni kävellään.

Jos on kysytty, niin siinä on ollut se tilaisuus kertoa mitä haluaa. Jos ei kerro, niin ei se ole muiden vika eikä mikään syy uhriutua ja alkaa itsekkääksi. Tuollainen itsekkyys vaikuttaa enemmän manipuloinnilta. Ja se ei edelleenkään ole mikään hyvä ominaisuus, vaikka terapiassa asia miten hienoksi käänneltäisi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on kyllä mennyt jo kokonaan pilalle kun tänne ilmestyi noita syyllistäviä ja tunnekylmiä tampioita kommentoimaan oikein joukolla. Henkistä väkivaltaa jossa yritetään päästä ahdistuneiden ihmisten ihon alle, ihan ajankuluksi kotisohvalta. On kyllä aikamoinen moraalinen rappio. Arkena oli ihan hyvää menoa. Itsesuojeluvaistoisena on parempi lakata seuraamasta keskustelua ja koittaa löytää hyvä keskusteluympäristö muualta kun itse aihe on näin herkkä.

Ei ole mennyt pilalle ketju. Et voi odottaa, että 500 viestiä toistetaan vain samaa yksimielistä mantraa. Tässä on ollut todella paljon hyviä näkökulmia ja mielenkiintoista keskustelua.

Suorasukaisempaakin puhetta on ollut, mutta ei ilkeilyä eikä liiallista piikittelyä. Aiheen huomioon ottaen hyvinkin asiallista ja siistiä keskustelua.

Ymmärrän kyllä, että sinä olet varmaan herkempi tälle aiheelle. Ja silloin voi ollakin hyvä valikoida hyvin mitä lukee ja mitä ei. Ei itseä pidä altistaa sellaiselle, mikä huonontaa omaa oloa, kun lukeminen on kuitenkin helposti vältettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei terapiasta ole hyötyä ainakaan älykkäille ihmisille.

Nimenomaan älykkäille ja motivoituneille on hyötyä, koska heillä on kyky itsereflektioon ja osaavat oivaltaa asioita ja siirtää ne elämäänsä.

Totta toki tuokin. Mutta toisaalta älykkäät osaavat myös itse etsiä ongelmakohdat ja tutkia niitä ja etsiä tietoa ilman terapiaakin.

Kuvittele, jos jollekin suunnitellaan terapiaa ja sitä väkisin annetaan, mutta oikeasti onkin kyse ihan muunlaisista asioista. Ei henkilö terapiaa tarvitse tai terapiaan usutajat eivät tiedä läheskään kaikkea mistä kyse. Heille on jopa valehdeltu. Esim. msgneettikuvaus olisi selvittänyt paljon enemmän tarpeellista.  



Oikein huvittava tilanne sellainen,  että joku pistää koko intonsa ja ammattitaitonsa johonkin psykologiaan, mutta ei tiedä, että kyse on ihan muusta. Ei tiedä että asioihin liittyy rikoksiakin ja paljon muutakin kun psykologiaa ja mielen manipulointia. 

Vielä huvittavampaa, jos uhrikin tietää, mutta ei kerro siitä. Ehkä hänellä ei todisteita. 

On sitten tyypit, jotka hääräävät siis täysin väärien tietojen pohjalta, jonkun kimpussa. Näistä ei tiedä kun harva, koska tarkoitus on juuri tuo että luullaan olevan kyse niistä tavanomaisemmista jutuista. 

Tällöin ei epäillä mitään lisää, eikä tutkita lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Jos joku puhuu läheisestään noinkin epäkunnoittavasti kuin toimintakyvyttömänä läjänä ja siirtää vastuun täysin kaikesta oman perheen ulkopuolelle, nousee täällä kyllä iso rivi punaisia lippuja. Oikea lipputehdas. Jospa se masentunut ja toimintakyvytön oireilee sitä noin toksista kumppaniaan, kun elimistön ja mielen mitta on tullut täyteen. Se ei ole psykologian vika millään muotoa. 

 

Todella moni olettaa, että aina on kyse perheenjäsenestä. Osa meistä seuraa näitä hoidon epäonnistumisia hyvinkin sivusta työkaverina tai ystävänä. Siinä sen terapian toimimattomuuden selvästi näkeekin, kun näkökulma on objektiivinen, kun ei ole itse osallisena.

Ihan turha meitä sivustaseuraajia on syyttää terapian epäonnistumisesta tai sen huomaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mahtavaa jos olisi olemassa jokin rekisteri tai tähdityssysteemi terapeuteillekin. Onhan se nyt käsittämätöntä, että jokaikiselle parturikampaajalleja kynsisalogille voi antaa julkista palautetta ja terveysasemia ja yksityisiä plastiikkakirurgiaklinikoita tähdittää GoogleMapsissa, mutta yksityisen palveluntuottajan tuottama psykoterapia on aivan hämärän peitossa ja ihmiset menee täysin arvalla ja omalla vaistolla valitsemaan ihmistä näin perustavaalaatua olevaan, yksityiseen ja potentiaalisesti vahingolliseen asiaan. Tälle todella täytyisi tehdä jotain. 

Ottaa päähän aivan sairaasti tällainen erikoistilanne yhden terveydenhuollon alan kohdalla. Kuka tällaisesta hyötyy?

 

Juuri tätä olen ihmetellyt. Että miten voi olla, että asiakas valitsee terapeutin täysin arvalla. Terveydenhuollosta tai lähetteen antaneelta taholta ei tule mitään neuvoja ja vinkkejä, että minkä tyyppinen terapia voisi sopia tähän ongelmaan tai tälle ihmistyypille. Jotenkin tämä psykiatrisen hoitopolku on täysin järjestäytymätöntä ja sattumanvaraista. Oudolta tuntuu, kun on näin isoista asioista kyse. Nuoren kohdalla koko elämän kokoinen asia, joka vaikuttaa koko elämän suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos tuttavan terapian etäältä kommentoija menisi vaikka sinne valemuistojen uhrien keskusteluketjuun. 

Kiitos, kun laitat myös linkin sinne.