Miksi joissain suvuissa/perheissä kaikki menestyy ja jopa puolisotkin on "eliittiä"?

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempani oli evakkoja. Kouluttivat tyttärensä hyvin, koska mitään muuta ei mukaansa saa kuin päänsä. Puolisot löytyi opiskelijaelämästä, eli koulutettuja myös. Meidät lapset ohjattiin myös opiskelemaan. Meistä serkuksista myös näkee ketkä on halunneet menestystä/statusta ja toimineet sen eteen päämäärätietoisemmin. Serkkujen lapset on nyt nuoria aikuisia, en tiedä kaikista mitä opiskelevat.

Suvussa lapset on hankittu lähempänä 30 kuin 20 vuotiaina.

Menestyä voi myös duunariammatissa. En ollenkaan sanoisi luuseriksi sellaista, joka on käyttänyt aikaa ja vaivaa ollakseen ammatissaan hyvä ja haluttu, vaikka kyse olisi "vain" siivoojasta.

Meillä on kasvatuksen tulosta. En sitten sen enempää ota kantaa onko hyvä vai huono asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No monessa polvessa akateemisia. Puoliso valitaan samasta yhteiskuntaluokasta. Joku työläisvanhempien lapsi joutuu opiskelemaan, miten missäkin akateemisessa tilaisuudessa kuuluu pukeutua ja käyttäytyä. Mistä keskustella, jos omat vanhemmat eivät ole tohtoreita? Onko tuppisuuna silloin kuin vanhemmista puhutaan?

Helposti erottuu, kenen vanhemmat eivät ole akateemisia, vaan kuuluvat alempaan yhteiskuntaluokkaan.

Höpön pöpön. Suomessa joka toisella akateemisella on duunarivanhemmat. Itse tunnen useitakin akateemisia joilla on hyvin vaatimaton tausta ja ovat ihan joka tilanteessa kuin kala vedessä. 

Lukaise käytöksen kultainen kirja niin sinäkin tiedät, miten käyttäytyä missä hyvänsä tilaisuudessa. Pukeutumisohjeet näkee kutsusta ja niitä voi toki aina tarkistella, kun muodit vaihtelee. 

Itselläni on ihan tavalliset, alemman keskiluokan vanhemm

Ei pidä paikkaansa. Ne huomaavat, joiden vanhemmat ovat akateemisia, miten te työläisvanhempien lapset töpeksitte kokemattomuuttanne. Itse te ette sitä huomaa.

Kulkee suvussa = Köyhyys on tarttuvaa.

Hyvät geenit, tietoisuus omasta suvusta ja juurista, erittäin huolellinen kotikasvatus, tukeva ja kannustava sukulaisten piiri, eliittikoulu, matkustelu ja kielitaito, varallisuus, oma kurinalaisuus opinnoissa, samanlainen tuttavapiiri.

Kun elää osana sellaista perhekulttuuria, jossa kasvatetaan siihen, että älykkyys on suuri hyve ja korkea koulutus myös, ja suvussa kaikille pienestä saakka opetetaan ajattelun taitoa, niin siinä vain päätyy akateemiselle polulle ihan tiedostamattaan. Ja kun samalla läheiset auttaa ja kannustaa joka päivä opinnoissa. Tietenkään kaikki akateemiset ei ole rikkaita tai johtajia, mutta keskimääriin ihan menestyneitä kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täysin sattumaa, kukaan ei voi valita elämäänsä. Jossain sattumat on kivoja, jossain ei.

Ei todellakaan ole. Paremmissa piireissä lasten elämä suunnitellaan ja puoliso valikoituu automaattisesti tasokkaasti kun pyöritään tasokkaissa piireissä, ei wt-porukoissa joissa jostain syystä uskotaan että elämä perustuu sattumaan.

Potenttiaalisia puolisovaihtoehtoja on erilaisia, jos viettää iltaa laadukkaassa yökerhossa tai kulmakaljakuppilassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin? 

Siirryttiin liian nopeasti opiskelijaelämästä perhe-elämään. Ei sitä tajunnut silloin. 

No, me muut kyllä tajusimme jo parikymppisenä, että a) noin ei kannata tehdä ja b) mistä tunnistaa laatumiehet. 

No en tiedä mistä laatumiehen olisi tunnistanut, opiskeli se yliopistossa kuitenkin. Ja oltiin me valmistuttu ennen kuin esikoinen synty, ei mitään supernuoria sentään oltu. 

Iso osa omista yliopistokavereista ei kyllä olis ollut mitään laatumiehiä😅 Ei se opiskelu vielä laatua takaa, ja jos on kiire lapsia tekemään niin tietenkään ei ehdi tutustua toiseen syvällisesti. Omassa kaveripiiris

Olimme olleet yhdessä neljä vuotta kun esikoinen syntyi. En ajatellut että se olisi ollut jotenkin kovin lyhyt aika. 

Näitä lukiessa muistui mieleen eräs oululainen lääkärisuku, jonka jäsenet puhuu itsestään dynastiana 😅😆🥲🙊🙈

Tiedolla, taidolla ja tuurilla.

Menestyskin on subjektiivinen käsite. Omalla kohdallani koen, että elämässä on tapahtunut paljon niitä asioita, mitä olen halunnut ja toivonut, vaikka en ole rikas enkä uraohjus enkä mistään tunnettu ja nostettu.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ulkonäkökin auttaisi paljon, etenkin naista

Tätä on alapeukutettu mutta itse koin sen nuorena naisena ihan omakohtaisesti että ei-niin-nättinä ne parhaat puolisoehdokkaat meni muille. Ei ne opiskelijabileissä minulle tulleet juttelemaan, ne jutteli kauniille kaverilleni. Ja kyllä, nyt näillä on myös kauniit lapset. 

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa muistui mieleen eräs oululainen lääkärisuku, jonka jäsenet puhuu itsestään dynastiana 😅😆🥲🙊🙈

Tuo on muuten aika kauheaa syntyä tuollaiseen sukuun. Mun serkuilla on lääkäreitä kolmessa sukupolvessa mutta nyt nuorimmassa polvessa eivät olekaan lapset yrityksistä huolimatta päässeet lääkikseen. Kaikki kovin pettyneitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi otit puolisoksesi juntin alkoholistin? 

Siirryttiin liian nopeasti opiskelijaelämästä perhe-elämään. Ei sitä tajunnut silloin. 

No, me muut kyllä tajusimme jo parikymppisenä, että a) noin ei kannata tehdä ja b) mistä tunnistaa laatumiehet. 

No en tiedä mistä laatumiehen olisi tunnistanut, opiskeli se yliopistossa kuitenkin. Ja oltiin me valmistuttu ennen kuin esikoinen synty, ei mitään supernuoria sentään oltu. 

 

Ihmistuntemus sinulta siis puuttuu, jos oletat vielä aikuisenakin että "laatumiehen" tae on se, missä on opiskellut. 

Tässä puhuttiin paljon juuri akateemisesta taustasta ja siitä että myös puolisoksi valikoituu akateeminen. Siksi mainitsin tuon. Lähtökohtaisesti tällöin "ammattikoululainen" ei ole laatumies. 

Jännä, että akateemisuus koetaan jotenkin hienona. Itse olen akateeminen, mutta ei ole sijoitussalkkua, isoa kotia, pöytätavat on, mutta en jaksa noudattaa, olen lihava, eronnut, rahat riittää peruselämiseen.

Ja lapsuudenperheenikin on akateeminen, mutta eivät hekään raha-alalla

Jos vanhemmat ei rakasta lastaan, syntyy huono itsetunto ja lytistyy muutenkin ihmisenä. Mulla oli tällaiset kouluttautumattomat ja kylmät vanhemmat. Lisäksi he puhuivat "lukeneista" ja hienoista ihmisistä, niin kuin ne olisi jostain toiselta planeetalta. Vaikka kouluttauduin pitkälle, en koskaan oikein menestynyt ja mieskin oli huono niin yksinhuoltajuus tuhosi talouteni.

Ajattelin joskus samoin itsestäni luuserina, miten olen saanut hyvät lähtökohdat ja kannustavan kasvatuksen. Sisarukseni, serkkuni, vanhempani, tätisini, isovanhempani ovat vauraita ja pärjänneet kaikessa hyvin. Se on ollut niin selvää, että kun minä en olekaan samanlainen siitä on syntynyt hirveän epäonnistunut olo. Jopa mieheni oli tapajuoppo, vaikkakin  älýkäs ja hyvin pärjäävä. 

Nyt ajattelen, että kuinkahan moni sukulaiseni olisi selvinnyt siitä kaikesta mitä minä. Pyrin yhtä lailla pärjäämään ja kouluttautumaan, mutta olen kai liian rehellinen itselleni suostuakseni nössöttämään niin kuin muut. Olen aina ottanut riskejä ja myös siksi epäonnistunutkin välillä. Olen kokenut niin paljon, että vaikka en ole samanlainen kuin sukuni minä olen monella tapaa löytänyt uutta mitä he eivät löytäisi. Laiha lohtu, joo, mutta lopettaessani vertailun arvostin itseäni enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetunto ja toinen mitä sanoisin on tavoitteellisuus. Eli että elämän perusasiat ovat selvillä, kolmeen ikävuoteen mennessä on oppinut itsekuria ja elää asettamiensa tavoitteiden mukaisesti, ei vain ajelehdi päivästä päivään. Kurinalaisuus ja ennakointi, niin pärjää. Ja omasta kunnosta huolehtiminen. Näistä se koostuu. 

Itsekuria ja tavoitteita riitti. Olin se kympin tyttö, yo-todistuksessa rivi laudatureja ja aktiiviurheilijakin. Mutta ei tämä ollut tie menestykseen.

Tämä on tärkeä havainto. Pitäisi kertoa koulumaailmaan. Turhaan polttavat itseään loppuun laudatur-jahdissa. Monet muut asiat ratkaisee menestyksen. Rohkeus, asenteet, kyky kyseenalaistaa, kyky ottaa riskejä, verkostoituminen. Pelkkä osaaminen harvoin riittää. Koulut on ajasta jäljessä olevia tottelevaisuuslaitoksia.

Geenit. Hyvät sosiaaliset taidot. 

Lisäisin vielä kulttuurin harrastamisen, vapaaehtoistyön ehkä urheilunkin.  Tatuoidut Thaimaan kävijät harvoin ovat menestyjiä.

Minä kuulun varmaankin eliittisukuun. Jos kertoisin faktoja arjestani, esim asuinkaupunkini, ette ehkä pitäisi sitä erityisenä. Mutta mietin itse, kun oli yhden lapsen rippijuhlat, että paikalla oli kolme julkisen sektorin oman alansa johtajaa. Eli siis oikeasti Suomen korkeimmat virkamiesjohtajat. Yksi oli lapseni isä, yksi eno, ja yksi kummisetä. Ja mietin, että tällaistako on suomalaisen eliitin elämä. Kiva iso omakotitalo järven läheisyydessä, eli ihan ok, mutta ei mitään superhienoa. Isäni oli omalla alallaan aika menestynyt, samoin mieheni vanhemmat, erityisesti he taloudellisesti. Mutta miten päädyimme yhteen? Ihan vain liikuimme yliopistossa samoissa porukoissa ja ihastuimme. Kukaan ei pyrkinyt mihinkään piireihin. 

 

Ja kaikki ei ole täydellistä. Eikä aina edes helppoa. Suvussa on sairauksia jne. Syrjäytymistä voisi olla, mutta ei täysin tietysti ole, koska joku ottaa aina kiinni. Ei pidetä pahana, että aikuinen lapsi saa vanhemmiltaan merkittävääkin tukea. Koska on tärkeämpää pitää huolta kuin se, että jokainen olisi omillaan.